2.2.4 Sivistystoimiala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2.2.4 Sivistystoimiala"

Transkriptio

1 2.2.4 Sivistystoimiala Olennaiset tapahtumat vuonna 2017: Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta kokoontui vuoden aikana 12 kertaa. Keväällä käsiteltiin tehostettuja säästötoimia mutta todettiin, että lautakunta ei päätä lisäsäästötoimista kesken vuoden ja varsinkin, kun syksyllä 2016 oli päätetty mittava säästöpaketti vuodelle Irtaimen investointeja karsittiin kuitenkin noin euroa vuoden 2017 osalta. Lautakunta valitsi uuden kirjastotoimen johtajan marraskuun kokouksessaan. Varhaiskasvatus Kajaanin varhaiskasvatuksen kiinteistöissä tapahtui useita parannuksia vuonna Lehtikankaan monitoimitalon päiväkoti valmistui ja Nakertajan koulun laajennuksen yhteydessä saatiin alueen esiopetusryhmälle uudet tilat toimikauden alussa. Loppuvuodesta Otanmäen päiväkoti siirtyi remontoituihin tiloihin Otanmäen koulun viereen entisen lukion tiloihin. Kuntavasu-2017 valmistui aikataulussaan ja sen käyttöönottoa varhaiskasvatuksen arjessa tukivat OPH:n rahoituksen turvin järjestetyt koulutukset sekä vasumentorin työ varhaiskasvatuksen kentässä. Varhaiskasvatuksen henkilöstömenot alittuivat talousarviossa Henkilötyövuodet varhaiskasvatuksessa olivat 2016: 313 ja 2017: 315. Lomarahan vaikutus palkoissa verrattuna vuoteen 2016 oli , eläkemenoperusteisen kuel -maksun alenemisen vaikutus Palkkatilien toteuman erot talousarvioon olivat päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa Henkilöstömenojen säästöt päiväkotien palkkauksessa selittyvät seuraavista tekijöistä: Talousarvio tehdään aina edellisen vuoden elokuussa ottaen huomioon silloin tiedossa olevan henkilöstötilanne. Henkilöstö jakaantuu aina toimintakaudeksi elokuusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun lapsiryhmien tarpeita vastaavaksi. Vuosien henkilöstömääriä tarkastellessa on huomattavissa se, että osa henkilöstöstä on siirtynyt lyhentämään työaikaansa: kymmenessä päiväkodissa on tämän vuoksi htv - työntekijämäärä vähentynyt. Säästöä on myös saatu siitä, että uusien työntekijöiden työsopimukset on syksyllä aloitettu liukuvasti elo-lokakuun aikana lapsiryhmän tarpeen mukaisesti. Yli kolmevuotiaiden lasten ryhmissä suhdeluku muuttui 1/8, jolloin lapsiryhmien henkilöstömitoitus paremmin joustaa mm. kevään lasten sijoittelussa. Perhepäivähoitajien odotettua nopeampi eläköityminen selittää perhepäivähoidon henkilöstömenojen säästymisen. Työvoiman vuokrausta on käytetty vain yli budjetoidun. Perusopetus ja nuorisopalvelut Kajaanin perusopetuksen koulukiinteistöissä toteutettiin useita parannuksia vuonna Lehtikankaan monitoimitalon koulu valmistui. Nakertajan koulun laajennus ja ruokalaremontti valmistuivat. Kajaanin lyseon peruskorjauksen ja uudisrakennuksen suunnittelu käynnistyivät. Peruskorjauksen ja uudisrakentamisen ajaksi saatiin hankittua väistötilat yliopistokampusalueelta sekä pääkirjastosta. Väistötarve alkaa kesällä 2018, jolloin alkaa 2-vuotinen remontti ja rakentaminen. Perusopetuksella on käynnissä useita kehittämishankkeita, liittyen digitalisaatioon ja kielten opetuksen varhentamiseen sekä koulupäivän liikunnallistamiseen sekä kerhotoiminnan kehittämiseen. Perusopetus on saanut valtion erityisavustusta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen. Lehtikankaan koulussa alkoi liikuntaluokkatoiminta elokuussa Aikuisten perusopetus on tullut opetuksen järjestäjiä velvoittavaksi Kajaanin perusopetuksessa aloitettiin luku- ja kirjoitustaitoisten aikuisten perusopetus syyskuussa Koulunkäyntiavustajien määrä väheni n. 6 HTV. Erityisen ja tehostetun tuen oppilaiden määrä kasvoi. Kulttuurilaitokset Kainuun Museon kiinteistössä uusittiin keväällä ikkunat, minkä vuoksi museo oli yleisöltä suljettu lähes kaksi kuukautta. Tästä johtuen näyttelyitä järjestettiin tavanomaista vähemmän (3 isoa ja 3 pientä näyttelyä), ja kävijämäärä (6607) oli aiempia vuosia pienempi. Taidemuseon toiminnassa oli mukana lähes 8900 asiakasta. Viidestä vaihtuvasta näyttelystä suosituin oli Juho Karjalaisen grafiikkaa esittelevä kesänäyttely, joka keräsi yli 3000 kävijää. Yleisötyötä tehtiin aktiivisesti, ja erilaisiin tapahtumiin (avajaiset, työpajat, taiteilijatapaamiset, luennot, tanssiesitykset) osallistujien määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna.

2 Kainuun musiikkiopiston opetuksen tarjonta on jatkunut samansuuruisena koko toiminta-alueella. Opetustunteja on pidetty (24073 VOS- ja 112 maksupalvelutuntia). Vuoden aikana musiikkiopistossa on opiskelut yhteensä 1095 oppilasta. Vuoden aikana on järjestetty 113 esiintymistapahtumaa, joissa esiintyjiä oli 2080 ja kuulijoita Merkittävimmät tapahtumat ovat Pähkinän särkijä ja Kainuu Gaala. Kajaanin toimipaikan luokissa lisättiin kohdevaloja vaarojen arvioinnin suunnitelman mukaisesti Kaukametsän opiston tuntimäärää ja valtionrahoitusta on leikattu vapaan sivistystyön rahoitusuudistuksen ja valtiontalouden tasapainottamisen vuoksi. Opistolle asetettiin 2000 tunnin leikkaustavoite. YTneuvottelujen tuloksena leikattiin tuntiopettajien tunteja, osa-aikaistettiin yksi päätoiminen opettaja ja luovuttiin osasta vuokratiloja. Vuoden aikana toteutettiin opetusta tuntia, josta maksupalveluopetusta 651 tuntia. Netto-opiskelijoita oli 3625 (817 opiskelijaa vähemmän kuin v. 2016) ja kurssilaisia Opisto järjesti osana valtakunnallista hanketta Suomi 100 juhlavuoteen liittyvän tapahtuman ja kurssin. Okka-säätiö uudisti Kaukametsän opiston Kestävän kehityksen sertifikaatin. Kajaanin kirjastotoimessa Lehtikankaan lähikirjasto muutti monitoimitaloon. Kirjasto suljettiin Laajankankaankatu 1:ssä , ja uusi kirjasto avasi monitoimitalossa Potilaskirjasto lopetti toimintansa KAKSin tiloissa ja aineisto siirrettiin muihin toimipisteisiin, enimmäkseen pääkirjastoon. Kirjastotoimenjohtaja Erkki Romppainen jäi eläkkeelle Kirjaston kokonaiskävijämäärä oli käyntiä (+2,7 % verrattuna vuoteen -16) ja lainojen kokonaismäärä oli lainaa (-5 % verrattuna vuoteen -16). Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Raportointivastuussa sivistysjohtaja Halu auttaa yritysten kasvua Koulujen yhteistyö paikallisten yritysten kanssa (oppilasmäärä, yhteistyön muodot) Kummiyrityksiä 2014: : 19 Yrityskontakteja 2015: 38 Kummiyrityksiä 20 Koulujen yrittäjyyskasvatus Kummiyritystoiminta hiipui kokonaan Kajaanin perusopetuksesta riippumattomista syistä. Yksityisten päiväkotien elinvoimaisuus Yksityisten päiväkotien määrä ja % -osuus 2014: 14 kpl 27 % 2015: 13 kpl 29 % 2016: 14 kpl 28 % 14 kpl 27 % 13 kpl 25 % Valtakunnalliset tapahtumat (Kajaani Tanssii ja Runoviikko) Kävijämäärät tapahtumissa 2014: : (puolet Kainuun ulkopuolelta) Runoviikko: 8493 Kajaani Tanssii: 3480 yleisöä ja 560 osanottajaa Kainuun ulkopuolelta. Osaavan työvoiman saatavuus turvataan Esi- ja peruskoululaisten sekä työikäisten tieto- ja viestintäteknologian taitojen (tvt) edistäminen Koulutettua väestöä houkuttelevat maakuntakeskuksen hyvät Tvt opetukseen panostaminen /v. Kulttuurin palvelujen tarjonnan ja käytön määrällinen arviointi Tvt -strategia valmis : valtionavustus : lisäksi hankerahoitus Kirjastot 4 Kirjastoauto 1 Musiikkiopisto Esiopetuksen langattomien verkkojen asentaminen ( ). TVTstrategian mukainen laitteiden portaittainen hankinta ja käyttöönottaminen perusopetukseen ( ) Kirjastot 4 Kirjastoauto 1 Musiikkiopisto Esiopetus: toteutunut osittain, jatketaan vuoden 2018 puolella. Perusopetus: Toteutunut suurelta osin, ottaen huomioon henkilöstökapasiteetin rajoitteet. Kirjastot: 4 Kirjastoauto: 1 Musiikkiopisto:

3 perus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut opetustuntia Kansalaisopisto opetustuntia Kainuun museo 4 näyttelyä/vuosi Taidemuseo 5 näyttelyä/vuosi Kaukametsä kävijää opetustuntia Kansalaisopisto opetustuntia Kainuun museo 3 näyttelyä/vuosi Taidemuseo 5 näyttelyä/vuosi Kaukametsä kävijää Kansalaisopisto: tuntia, josta maksupalveluopetusta 651 tuntia Kainuun Museo: 3 isoa näyttelyä Taidemuseo: 5 vaihtuvaa näyttelyä Kaukametsä: Tilaisuuksia 353, Saavutettavuuden parantaminen Sähköisen asioinnin kehittäminen Sähköisten omatoimipalvelujen käyttömäärät ja käyttöönottamisen toteutuminen tulosalueilla laadullinen ja määrällinen arviointi Ei mitata Musiikkiopiston ja kansalaisopiston opiskelijahallintaohjelma on yhteinen Musiikki- ja kansalaisopiston kurssien ostaminen tapahtuu verkosta Kokoustilojen vuokraamisen keskittäminen yhdelle luukulle Musiikkiopisto on ottanut käyttöön alkaen uuden oppilashallinto-ohjelman Eepos, jonka kautta hoidetaan laskutusta ja yhteydenpidot asiakkaisiin. Vuoden 2017 alusta käyttöön otettu Hellewi - oppilashallintaohjelma ei vastannut musiikkiopiston toiminnan tarpeisiin. Kansalaisopisto: lukuvuoden opintoopasta ei enää jaettu joka talouteen vaan julkaistiin sähköisenä ja pienennetty paperipainos oli noudettavissa kirjastoista, Kajaani Infosta ja kulttuurilaitoksista. Varhaiskasvatuksen vanhemmat ilmoittavat lastensa tarvitsemat hoitoajat ennakkoon sähköisesti. Henkilökunta leimaa työajan sähköisesti. Perusopetuksen kouluun ilmoittaminen ja valinnaisainevalinnat sekä Wilma-viestintä toteutuneet suurimmaksi osaksi. Kokoustilojen vuok-

4 Perusopetuksen langattomien verkkojen rakentumisen edistäminen Langattomien verkkojen kattavuus perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa 2014: 60 % 2015: 70 % opetustiloista raaminen yhdelle luukulle suunnittelussa. Kirjasto on kouluttanut henkilökuntaa hankkeen avulla sähköisen asioinnin neuvontatyöhön. 90 % opetustiloista Perusopetus: 70 % opetustiloista Kokonaisvaltainen asiakastuntemus ohjaa palvelujen järjestämistä ja tehostaa palvelujen tuotantoa IVA-arviointi (ihmisiin Asiakastyytyväisyyskyselysesti, tehty fokus- Käytössä satunnai- kohdistuvien vaikutusten arviointi) päätöksenteossryhmätutkimus Asiakas- ja tunnuslukutiedot tiedolla johtamisen perustana Henkilöstön osaamisen tukeminen Toimialan johtoryhmän itsearviointi tavoitteen toteutumisesta Keskeinen toimintaa kuvaava tieto (talouden ja toiminnan indikaattorit) on jäsennettynä tietokantana hallinnon strategisen suunnittelutyön käytössä Kehityskeskustelujen kattavuus Työpaikkakokousten toteutuminen Itsearviointia ei ole Ei ole yhteistä tietokantaa 85 % Jokaisessa työyhteisössä kokouskäytänteet ovat säännölliset Ihmisiin kohdistuvaa arviointia toteutetaan osana lautakuntatyötä Johtoryhmä arvioi kerran vuodessa tulosalueiden toiminnan ja tavoitteiden toteutumista ja johtoryhmän työtä Tietohallinnon ja muiden toimialojen kanssa yhteistyössä selvitetään tiedolla johtamisen toteuttamisen edellytyksiä 90 % Säännöllisesti 1 4 krt/kk Toteutunut heikosti. Toisaalta lautakunnassa ei ole ollut juurikaan sellaisia asioita päätettävänä, joissa vaikutusten arviointi olisi ollut erityisen tarpeellista. Itsearviointi tehty vuodenvaihteessa Tulokset purettu ja johtoryhmän kokouskäytänteitä on kehitetty tämän perusteella. Ei ole toteutunut. Sivistystoimialan johtoryhmä kehityskeskustelut 100 %; johtoryhmän kokoukset vuosikellon mukaisesti. Varhaiskasvatus: kehityskeskustelut 100%; kokoukset toteutuneet suunnitellusti Perusopetus: Kehityskeskustelut 100 %, kokoukset säännölliset, suunnitellusti toteutuneet. Kirjasto: Työpaikkakokoukset pidetty säännöllisesti. Kainuun Museo:

5 kehityskeskustelut 100 %, työpaikkakokoukset 16 kpl. Taidemuseo: kehityskeskustelut 100 %, henkilöstön palaverit säännöllisesti. Kaukametsän opisto:päätoiminen henkilöstö kehityskeskustelut 100 % Musiikkiopisto: Kehityskeskustelut 100%. Työpaikka kokoukset on pidetty suunnitelmien mukaisesti. Kokous- ja kulttuuripalvelut: 100%. Positiivinen mielikuva viihtyisästä ja sujuvien palvelujen Kajaanista Tehokas markkinointi ja viestintä Itsearvointi toiminnasta Yksiköt viestivät ja markkinoivat osaltaan aktiivisesti toiminnasta sekä tapahtumista Yksiköt viestivät aktiivisesti toiminnastaan ulospäin ja hyödyntävät erilaisia viestintäkanavia Varhaiskasvatus: Monella päiväkodilla on Facebook-sivut. Vasutyöstä on tiedotettu Facebookissa, blogeissa ja nettisivuilla. Esiopetuksesta pidetään myös blogia. Perusopetus: Näkyvyys sosiaalisessa mediassa; monilla kouluilla omat Facebook-sivut. Kirjasto: Käytössä verkko- ja Facebooksivut ja tiivis yhteityö paikallislehden kanssa. Kainuun Museo: toteutunut Taidemuseo: tiedotteet 16 kpl, tiedotustilaisuudet 7 kpl, lehtiartikkelit 23 kpl, sähköinen uutiskirje, Facebook ja Instagram säännöllisesti, lehti-ilmoitukset ja muu markkinointi suunnitelmien mukaisesti. Kaukametsän opisto: toteutunut; FB,

6 Valtakunnalliset tapahtumat Hyvä työyhteisön ilmapiiri Näkyminen tiedotusvälineissä, laadukkaat ja sujuvat tapahtumajärjestelyt - laadullinen arviointi Työyhteisön toimivuuskysely Runoviikko on kansallisesti tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Yksittäiset näyttelyt ja kulttuuritilaisuudet ovat laadukkaita 2013: ka 3, : ka 3,29 Runoviikko on kansallisesti tunnettu ja arvostettu tapahtuma. Yksittäiset näyttelyt ja kulttuuritilaisuudet ovat laadukkaita Hellewi-ohjelman sähköiset viestit, kulttuurin yhteismarkkinointi, lehtiilmoitukset, sähköiset tapahtumakalenterit. Musiikkiopisto: Toteutunut, käytössä on uudistetut FB sivut. Kokous- ja kulttuuripalvelut: visit Kajaani -sivusto sekä FB sivut valmiina. Kulttuuri mukana Lehtikankaan koulun sähköisissä mainostauluissa. Runoviikko on tunnettu valtakunnallisesti. toteutettu Kuntalaisten omaehtoinen hyvinvoinnin lisääminen Sivistystoimen palvelut ovat houkuttelevat ja tukevat kuntalaisten hyvinvointia Lasten ja nuorten liikkumisen sekä terveiden elämäntapojen edistäminen Kävijät 1 : Kulttuuritilat Liikuntatilat Nuorisotilat Yhteensä Tuen piirissä olevien lasten ja nuorten osuus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, % Liikuntasuositusten toteutuminen, liikuntatapahtumien määrä 2014: Perusopetus: Erityinen tuki 6,0 Tehostettu tuki 5,0 2015: Varhaiskasvatus: Erityinen tuki 2,5 Tehostettu tuki 7,0 Liikuntasuositukset toteutuvat varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksen alaluokilla 5,5 5, Toteutetaan koulu- ja päiväkotipäivän liikunnal- Nuorisopalvelut: kävijää Kirjasto: kävijää Kainuun Museo: 6607 kävijää Taidemuseo: 8877 kävijää Kaukametsän opisto: opiskelijatuntia, Kalevalajuhla ja kevätnäyttely 691 Musiikkiopisto: Kokous- ja kulttuuripalvelut: Perusopetus: Erityinen tuki: 7,2 % Tehostettu tuki: 8,1 % Varhaiskasvatus: Erityinen 1% Tehostettu 11% Perusopetus: Kaikki koulut osallistuneet Liikkuva kouluhankkeeseen.

7 Sivistystoimen tilat isojen tapahtumien käytössä ja uusi liikuntapalvelut organisaatio vastaa tilojen vuokraamisesta Koulujen tilojen ulkopuolinen käyttö Käytössä mikäli vapaina ja käyttötarkoituksen sopivia listamista Koulutilojen ulkopuolinen käyttö tukee järjestöjen, yhdistysten ja kuntalaisten aktiivista toimintaa Varhaiskasvatus: on osallistunut Ilo kasvaa liikkuen- valtakunnalliseen verkostoon, päiväkodit ovat toteuttaneet perheliikuntatapahtumat suunnitellusti. Perusopetus: Toteutettu suunnitellusti. 1 Kulttuuri: kirjastojen kävijät, museoiden kävijät, Kaukametsän opiston kurssilaiset, musiikkiopiston opiskelijat, kulttuuritilaisuuksien ja kongressi keskuksen kävijät, teatterin katsojat, elokuvakeskuksen kävijät. Liikunta: Kajaanihallin, jäähallin, vesiliikuntakeskuksen, Otanmäen urheilutalon ja maauimalan kävijät, 70+-liikunta- ja vesiliikuntapassi, ohjattu kuntosalitoiminta. Nuoriso: nuorisotiloissa kävijät.

8 Selvitys olennaisista poikkeamista tavoitteiden toteutumisessa Riskit ja epävarmuustekijät Riskit TA 2017 Kuvaus 2017 Toteutunut 2017 Toimintaan liittyvät riskit: Varhaiskasvatuksen palvelutarpeen kasvu lainsäädännön muutosten vuoksi, riski 4 6 htv ( euroa) Kansalaisopiston ja musiikkiopiston opetustarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, riski 3 4 htv ( euroa) Maahanmuuton kasvu ( euroa) Ostopalvelujen jatkumon häiriintyminen ( euroa) Kiinteistöjen kunnon äkillinen romahtaminen ( euroa) Varhaiskasvatuksen palveluiden tarve on säilynyt ennallaan. Päiväkotipalvelut ovat kasvaneet ja perhepäivähoidon kysyntä on laskenut. Kansalaisopiston ja musiikkiopiston kesken on pidetty palaveri syksyllä Kansalaisopiston musiikinopiskelijat ohjataan mahdollisuuksien mukaan jatko-opintoihin musiikkiopistolle. Talouteen liittyvät riskit Henkilöstöön liittyvät riskit Tulot eivät toteudu budjetoidusti ( euroa) Perusopetuksen tulotaso tippuu edellisvuosiin ( euroa) Opistojen opetustarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, mikä johtaa valtion määrittämien valtionosuustuntien vähenemiseen ( euroa) Henkilöstön sairastavuus kasvaa ( euroa) Osaamisvaje tvt -taidoissa opetuksessa ja toimistopalveluissa Pätevän henkilöstön saatavuus opetus- ja kasvatusalalla Perusopetuksessa tulot eivät toteutuneet budjetissa täysin suunnitellusti. Osa toteutumattomista tuloista saatiin vuoden 2017 aikana mutta rytmityksen vuoksi ne toteutuvat vuoden 2018 budjetissa, mikä on huomioitava tulokertymää arvioitaessa. Kansalaisopistolla OPH:n hankerahoitusta vuosille 2017 ja 2018 opetushenkilöstön tvttaitojen kartuttamiseen. Henkilöstö, htv2 TP 2016 TA 2017 TP 2017 Sivistyslautakunta 1,0 2,06 Varhaiskasvatus 329,0 315,0 Perusopetus 375,0 370,0 364,5 Nuorisopalvelut 16,0 12,5 19,7 Kulttuurilaitokset 47,0 46,1 Kaukametsä 113,5 98,59 Yhteensä 873,0 843,87

9 Sivistystoimiala Talous 1000 TA 2017 TA muutokset Muutettu Toteutuma Poikkeama 2017 TA Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön 1 1 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrakulut Muut toimintakulut Toimintakulut Toimintakate Sivistyslautakunta -tulosalue Talous 1000 TA 2017 TA muutokset 2017 Muutettu TA 2017 Toteutuma Poikkeama Myyntituotot Muut toimintatuotot 0 0 Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Vuokrakulut Muut toimintakulut -1-1 Toimintakulut Toimintakate Varhaiskasvatus -tulosalue Talous 1000 TA 2017 TA muutokset Muutettu Toteutuma Poikkeama 2017 TA Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot 2 2 Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrakulut Muut toimintakulut Toimintakulut Toimintakate

10 Perusopetus ja nuorisopalvelut -tulosalue Talous 1000 TA 2017 TA muutokset Muutettu Toteutuma Poikkeama 2017 TA Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot Valmistus omaan käytöön 1 1 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrakulut Muut toimintakulut Toimintakulut Toimintakate Kulttuurilaitokset -tulosalue Talous 1000 TA 2017 TA muutokset Muutettu Toteutuma Poikkeama 2017 TA Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokrakulut Muut toimintakulut Toimintakulut Toimintakate

3.6 Sivistystoimiala. Perustehtävä. Palvelujen nykytilan kuvaus

3.6 Sivistystoimiala. Perustehtävä. Palvelujen nykytilan kuvaus 3.6 Sivistystoimiala Perustehtävä Vastaa kasvatus-, koulutus-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista kuntalaisten hyvinvointia ja sivistyksen kasvua edistäen.

Lisätiedot

2.2.4 Sivistystoimiala

2.2.4 Sivistystoimiala 2.2.4 Sivistystoimiala Olennaiset tapahtumat vuonna : Sivistyslautakunta Kaikkiaan toiminta ja talous toteutuivat suunnitellusti. Lautakunta otti uudelleen käyttöön vanhempien ja lasten myönteistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen. Kaupunginhallituksen seminaari 3.10.

Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen. Kaupunginhallituksen seminaari 3.10. Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen Kaupunginhallituksen seminaari 3.10.2017 Palveluohjelma 2018 Toimintaympäristön muutokset: Varhaiskasvatus:

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 25.4.2018 Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017

Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017 Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018. Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle 9.6.2014

Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018. Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle 9.6.2014 Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018 Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle 9.6.2014 Arvot ja perustehtävä Arvot Oikeudenmukaisuus Suvaitsevaisuus Turvallisuus Luottamus tulevaisuuteen Perustehtävä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018 Kaupunginvaltuusto 9.6.2014

Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018 Kaupunginvaltuusto 9.6.2014 Kajaanin kaupunkistrategia 2015 2018 Kaupunginvaltuusto 9.6.2014 Arvot ja perustehtävä Arvot Oikeudenmukaisuus Suvaitsevaisuus Turvallisuus Luottamus tulevaisuuteen Perustehtävä Turvata hyvinvoinnin perusta

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. LAUKUNRAPORTTI mikuu - akuu 11.11.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-26 914 493-23 495 494-24 583 573 104,6 % 1 088 079 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-9 096 535-9

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kuu 10.08.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-21 673 956-18 796 390-20 130 498 107,1 % 1 334 108 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-7 088 204-7

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kokuu 14.06.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-14 737 393-11 747 774-14 497 553 123,4 % 2 749 779 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-4 085

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit Ii-instituutti-liikelaitoksen 25 03.09.2015 johtokunta Väliraportti tammikuu-heinäkuu 2015 talousarvion toteutuminen 1886/02.05/2014 Instituu 03.09.2015 25 Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset

Lisätiedot

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13

Lisätiedot

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.6.2018 Liite 1 63 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 5/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015 KULTTUURI Kulttuuri / Kulttuuripalvelut Korjattu TA 2015 Poikkeama Toimintatuotot 238 252 0 252 231-21 -2,9 % Toimintakulut -413-295 -4-299 -310-11 -24,9 % Toimintakate -174-43 -4-47 -79-31 -54,9 % Kulttuuri

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimialan ajankohtaiset. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimialan ajankohtaiset Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.5. 2018 Talousarvion seuranta 1-4/ 2018 (laskennallinen toteutuma 33,3%) Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5) Tulosalue: **HALLINTO Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite Toteuma Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä (kouluarvosanalla > 8.5) Toteuma 8,3. Tavoite ei Avoimuus, julkisuus Todentaminen

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2014 Kklk 28.8.2014 Laatija: AT tilivuosi 2014/2. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Lisätiedot

Palvelulinjaukset 2015 2018

Palvelulinjaukset 2015 2018 Sivistystoimiala Perustehtävä Vastaa kasvatus-, koulutus- ja kulttuuripalveluiden sekä liikunta- ja nuorisopalveluiden kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Palvelujen nykytilan kuvaus Päivähoitopalveluista

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI Toimintatuotot 11 650 959 10 782 700 10 938 300 10 938 300 10 938 300 Myyntituotot 2 242 524 1 926 300 2 041 300 2 041 300 2 041

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot