Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen. Kaupunginhallituksen seminaari 3.10.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen. Kaupunginhallituksen seminaari 3.10."

Transkriptio

1 Sivistystoimialan talousarvio 2018 Palvelut, talous, kasvutekijät, säästöt, liikkumavara ja kehittäminen Kaupunginhallituksen seminaari

2 Palveluohjelma 2018 Toimintaympäristön muutokset: Varhaiskasvatus: Lasten määrä pysynyt edellisvuosien tasolla. Perhepäivähoidon määrä on hieman laskenut. Vasu17 otettu käyttöön. Valtakunnan tasolla valmistellaan asiakasmaksujen uudistusta, minkä arvioidaan vaikuttavan tulotasoa heikentävästi ja palvelukysyntää kasvattavasti. HUOM: kehittyvä työllisyystilanne näkyy varhaiskasvatuksessa palvelutarpeen kasvuna ja asiakasmaksulain muutoksen arvioidaan kasvattavan palvelun kysyntää yhden päiväkodin verran vuoteen Perusopetus ja nuorisopalvelut: Oppilasmäärä kasvaa kaksi yleisopetuksen ryhmää, kolme erityisen tuen ryhmää. Oppivelvollisuus iän ylittäneiden perusopetuksen järjestämisestä tulee velvoite. Nuorisotyö toimii edellisvuosien tasolla. Kulttuuripalvelut: Kansalaisopiston opetusta on sopeutettu tuntia. Maakuntakirjastostatus päättyy. Toimintaa kehitetään tässä suunnassa. Muilla alueilla ei ole merkittäviä muutoksia. OKMn valtionosuusrahoituksen arvioidaan pysyvän suurin piirtein tämän vuoden tasolla. Kulttuurin tulosalue on laskennallisessa raamissa Keskeiset toiminnalliset tavoitteet: Ennaltaehkäisevien palvelujen kehittäminen Uusia toiminnallisia avauksia tai palveluohjelman muutoksia ei ole suunniteltu tehtävän vuoteen 2017 nähden. Palvelurakennekeskusteluun on löydyttävä herkkyyttä kevään 18 aikana, jotta löytyy ketteryyttä vaikuttaa kustannuksiin riittävän nopeasti suunnitelmavuosia ajatellen

3 TA17 TAE18 %muutos Toimintatuotot ,2 Toimintakulut ,2 Toimintakate ,1 Muutos 670 Myyntituotot ,0 Maksutuotot ,2 Tuet ja avustukset ,4 Vuokratuotot ,0 Muut toimintatuotot ,4 TOIMINTATUOTOT ,2 Henkilöstökulut ,3 Palkat ja pallkiot ,0 Henkilöstösivukulut ,5 Asiakaspalv.ostot Muiden palv.ostot Aineet ja tarvikkeet ,7 Avustukset ,0 Vuokrat ,0 Muut toimintakulut ,2

4 Palveluihin liittyviä kasvutekijöitä sivistystoimialan talousarviossa Henkilöstö, htv2 TA 2017 TA 2018 Sivistyslautakunta 1 1 Varhaiskasvatus Perusopetus Nuorisopalvelut 12,5 18 Kulttuurilaitokset Kaukametsä 113,5 113 Yhteensä VUOTEEN 18 Ennaltaehkäisevätyö euroa Varhaiskasvatus palvelusetelikustannus euroa (Päivähoitomaksujen tippuminen n euroa) Vuokrat varhaiskasvatus euroa Perusopetus tulojen tarkastus euroa Henkilöstökulut perusopetus euroa Vuokrat perusopetus euroa YHTEENSÄ n ( asiakasmaksut ml) Päivähoitomaksu suluissa siksi, että valtio kompensoi maksumenetyksen verotuloissa sekä peruspalvelujen valtionosuudessa SUUNNITELMAVUOSIIN Koulupsykologipalvelujen järjestäminen sote uudistuksen edellyttämällä tavalla euroa vuosi (2020) asiaa aloitetaan työstämään tämän syksyn aikana yhteistyössä perhepalvelujen ja kuntien kanssa. Asiakasmaksujen muutoksen vuoksi varhaiskasvatuspalveluiden kysyntä kasvaa n. 3%, mikä tarkoittaa, että Kajaaniin tarvitaan noin 60 paikkainen uusi päiväkoti vuoteen 2021 mennessä. Mahdollisten investointien ja muiden kustannusten kasvun myötä vuotuinen kasvu tulee olemaan sivistystoimialalla melko suurta

5 Talousarvio sisältää riskitekijöitä mm. Tulojen osalta: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut euroa Hanketulot perusopetuksessa n euroa Kirjaston tulojen osalta euroa Kaukametsän tulojen osalta euroa Menojen osalta: Henkilöstömenojen osalta euroa (palvelun kysyntää on vaikea arvioida täsmällisesti esim. varhaiskasvatuksessa) Palveluiden ostot koko toimialalla +/ euroa

6 Talousarvio sisältää myös lähtökohtariskejä Vuoden 17 talousarvion toteuman arvio on arvio. Oletuksen on, että kuluja kirjautuu vielä: Vuokrat t enemmän Tietohallinnon kulutu t enemmän Miten käy lomapalkkavarauksen? Huom! Tuen tarpeen kasvu on suurta Koulujen ja päiväkotien toimintakulttuurin uudistus on tärkeä tarttua

7 Säästövara? Perusopetus ja nuorisopalvelut: 2011 vuoteen mennessä ns. tyhjät on otettu perusopetuksesta pois. Koulukuljetukset oikeus kuljetukseen vain kun 5 km raja koulumatkassa ylittyy: euroa vuosi. Kuljetuksista on niin ikään säästetty paljon ja raja on tullut vastaan. Ryhmäkokoa kasvatetaan menetetään avustuksia noin , säästöä kertyisi nettona ehkä noin euroa vuodessa. Vastapuolella olisi kasvava tuentarve noin 20 % oppilaista ja kasvava kysynnän kasvu korjaavissa sote palveluissa. Nuorisotaloverkkoa ja palvelujen järjestämispaikkaa laki ei säädä. Säästöä saataisiin kiinteistöjen vuokrista n Otanmäki Vuolijoki alueella on koulukiinteistöjä oppilasmäärän nähden liikaa: n Varhaiskasvatus: Kajaanissa palvelu on lain säätämässä minimissä. Vuodelle 17 varhaiskasvatukseen kohdistettiin säästötoimia lainsäädännön muutokseen liittyen. Investointitarpeen näkökulmasta on keskusteltava ja linjattava kunnallisen ja yksityisen päivähoidon välisestä suhteesta. Nykyinen 70:30 on arvioitu varhaiskasvatuksessa toimivaksi, mikä ei johda eriarvoisuuden kasvuun. Yksityisen ja kunnallisen päivähoidon kustannusero alkaa olla erittäin pieni vaikka kunnallisessa päivähoidossa huolehditaan pääsääntöisesti kalliimmista hoitomuodoista.

8 Säästövara? Kulttuuripalvelut: Vaikka palvelujen järjestämistä ohjaa lainsäädäntö, on kulttuuri periaatteessa alue, jossa lähes kaikki on harkinnanvaraista. Kirjastotoiminnan laajuutta ei ole määritetty. Vapaan sivistystyön tai musiikkiopiston opetuksen laajuutta laki ei velvoita. Museoiden toiminta perustuu kunnan harkintaan. Kirjastotoiminnasta on säästetty paljon Kajaanissa (rivissä 29,8 htv, tarve n 35 htv). Kansalaisopiston opetuksen määrää leikattiin tänä vuonna. Museoiden toiminta on minimissä, pienempää se ei oikein enää voi olla. Musiikkiopiston vuotuinen opetuksen määrä edellyttäisi 4 htv:a enemmän, kuin meillä on opettajia (26,5 htv tarve htv). Ihminen tarvitsee myönteisen suhteen kulttuuriinsa ja kulttuuriympäristöönsä. Tarvitsemme hyvän talouden ja toimeentulon mutta emme pysty sitä koskaan hankkimaan ilman henkisiä kykyjämme eli ilman kulttuurin ja sivistyksen taitoja. Kulttuuripalvelujen rooli on monessa kohtaa omaehtoista osallisuutta ja elämän mielekkyyttä edistävä. Moni kolotus tai lääkärikäynti jää toteutumatta jo näillä osallisuutta ja mielekästä tekemistä edistävillä palveluilla. OSALLISUUS, HYVINVOINTI, MIELEKÄS VAPAA AIKA, VETOVOIMA, TAITEELLINEN SISÄLTÖ, LUOVUUDEN JA OSAAMISEN EDISTÄMINEN

9 Ennaltaehkäisevä työ tulevaisuuden kunnan tärkein tehtävä on pitää ihmiset erossa SOTEsta Kokeilujen vakinaistamista (V) ja uusia avauksia (U): (V) Matalan kynnyksen palvelutarjotin saavutettava hyöty: korjaavien palvelujen käytön tarpeen väheneminen, palvelun käytön siirtyminen, perheiden hyvinvoinnin tukeminen. (U) Kerhotoiminnan tukeminen / harrastetakuu / kerhotakuu euroa saavutettava hyöty: lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, osaamisen ja oppimisen tukeminen, jopa oppimisen tuen tarpeen väheneminen sitä kautta, jos lapset ja nuoret löytävät vahvuuksiaan muunkin oppimisen tueksi. (U) Kesäajan leiritoiminnan laajentaminen keskustan alueelta Lehtikankaan alueelle euroa saavutettava hyöty: lasten yksinäisyyden vähentäminen, perheiden arjen sujuvuuden tukeminen. Lasten kasvun tuki. (U) Lasten kulttuurikeskus euroa saavutettava hyöty: lasten ja nuorten kulttuurin ja taiteen tuntemuksen edistäminen, omien kulttuuristen vahvuuksien löytämisen edistäminen, kulttuuri identiteetin kehityksen tukeminen ja sitä kautta psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen kaikissa lasten ja nuorten ikäluokissa, kulttuurin hyvinvointia edistävän toiminnan merkitys vahvistuu kaupungissa (V) kaiku kortti euroa (vähävaraisten kulttuuripalvelujen käytön edistäminen, sosiaalisen elämän ja osallisuuden edistäminen) saavutettava hyöty: korjaavien palvelujen käytön tarpeen vähentyminen, ihmisten elämänlaadun paraneminen sosiaalisesti syrjäytymisuhan alla olevien ihmisten osalta. (U) Vapaaehtoistyön kehittäminen ko. portaalin käyttöön ottamisella euroa saavutettava hyöty: järjestöjen toiminnan tukeminen luomalla edellytyksiä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden ihmisten rekrytoimiseksi, matalan kynnyksen tukimuotojen näkyväksi tekeminen ja kehittäminen, kuntalaisten osallisuuden edistäminen, voimaannuttavien voimavarojen ja mielekkään tekemisen löytyminen kuntalaisille. (U) Perheliikunnan kehittämisen hanke yhteistyössä AMK:n kanssa euroa saavutettava hyöty: lasten kasvua tukevan vuorovaikutuksen edistäminen perheissä. Lasten liikkumisen edistäminen. AMKn toiminnan vaikuttavuuden edistäminen. (U) Lohiba Buttijatta jatkohanke euroa onko KHn alaista toimintaa, työllisyyden hoito, toinen aste? Romaaniperheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen, koulutukseen ja työllistymiseen ohjaavaa toimintaa. Tämän lisäksi on Museoiden vapaa pääsy Kirjastojen automatisointi ja aukiolojen laajentaminen kehitetään Lehtikankaan ja Otanmäen kokemusten perusteella Kulttuuriavustusten nostaminen 4000 euroa

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. LAUKUNRAPORTTI mikuu - akuu 11.11.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-26 914 493-23 495 494-24 583 573 104,6 % 1 088 079 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-9 096 535-9

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kuu 10.08.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-21 673 956-18 796 390-20 130 498 107,1 % 1 334 108 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-7 088 204-7

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kokuu 14.06.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-14 737 393-11 747 774-14 497 553 123,4 % 2 749 779 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-4 085

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiset

Toimialan ajankohtaiset Toimialan ajankohtaiset 7.6. 2017 Taloustilanne Toukokuu/2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVIST YS Sivistystoimiala Sivistystoimi ala TA 2017 TP 2016 (EUR) (EUR) 1000SIVISTYS Sivistystoimiala 1000SIVIST

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI Toimintatuotot 11 650 959 10 782 700 10 938 300 10 938 300 10 938 300 Myyntituotot 2 242 524 1 926 300 2 041 300 2 041 300 2 041

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Savonlinnan kaupunki 48 Ta-vert,Ta,Tamu,Tykate,Poik SIVU 1 10 KESKUSHALLINTO 10 TARKASTUSLAUTAKUNTA 100 TARKASTUSTOIMI * Toimintatuotot 71.575 0,00 0,00 71.575,00 71.574,96 0,04 100,0 * Toimintakulut 99.209-13.500,00-0,00

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos muutos

Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos muutos Mäntyharjun kunta Sivu 1 14.04.2016 T U L O S L A S K E L M A 10:22:41 EUR Ulkoinen 01.01.2016-31.03.2016 Ed.vuosi Budjetti Käyttö Käyttö % Muutos % Muutos 2015 01-03 + muutos 2016 01-03 2016 2016 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT LUVIAN KUNTA ( 1216 KUM TOT ) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, 15.2.2017 14:55:36 (EUR) HALLINTO, SIVISTYSLAUTAKUNTA (00000600) 1216 KUM TOT 204 503.18 PERUSKOULUTUS (00000605) 2 857 158.38 MUU KOULUTUS

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Hangon kaupunki Sivu 1 003403 Svenska MBI 3270 Opetus- ja kulttuuritoimen maksut 15.000 15.000 5.371,00-9.629,00 15.000 15.000 5.371,00-9.629,00 3300 Tuet ja avustukset - Understöd o. bid 2.500 2.500-2.500,00

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1 1.1.-31.1.2018 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Sisällys 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 2 1.1 Palvelualueet, toimielin ja hallinto... 2 1.2 Vapaa-ajanpalveluiden tuloslaskelma...

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 9/ ( 11) Sivistyslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 9/ ( 11) Sivistyslautakunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 ( 11) Aika 10.10.2018, klo 16:21-18:10 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Brahe Käsitellyt asiat 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Vapaa-ajanlautakunnan vuoden 2017

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot