Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013"

Transkriptio

1 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt

2 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilöt: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet v Sosiaalityö Lastensuojelusuunnitelman mukaisten painopisteiden toteuttaminen ja arviointi. Selvitetään seudullisen sosiaalipäivystyksen järjestämistä omana toimintana / oman henkilöstön voimin. Terävöitetään moniammatillista yhteistyötä lastensuojelun ja ennaltaehkäisevän työn välillä. Tarkemmat suunnitelmat maaliskuuhun 2013 mennessä. Perhetyön syventäminen lisääntyneen resurssin voimin, tavoitteellinen työskentely / asiakassuunnitelmien laatiminen. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy (jatketaan). Lastensuojeluprosessien avaaminen ja mallintaminen. Seurataan tehostetusti lastensuojelun määräaikojen toteutumista. Laaditaan esite perheille kohdennetuista palveluista. Vammaispalvelut Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen kehittäminen ja tehtäväkuvien selkiinnyttäminen. Sosiaaliohjaajan työpanoksen suuntaaminen kotona annettavaan ohjaukseen. Käydään läpi voimassa olevat päätökset, jotka koskevat vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita, täsmennetään vpl:n kuljetuspalveluiden myöntämiskriteereitä. Työ- ja päivätoiminta Kehitetään toimintoja asiakaslähtöisemmiksi, laaditaan yksilölliset asiakassuunnitelmat. Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Työskentely etenee suunnitellusti. Sosiaalipäivystys toteutetaan seudullisesti, myös Simon sosiaalipäivystys hoidetaan seudullisesta Oulunkaaren sosiaalipäivystyksestä. Suunnittelu aloitettu ja edetään sen mukaisesti. Työntekijäresurssin vajeen vuoksi asia hieman viivästynyt, ohjaaja tekee sosiaalityöntekijän sijaisuutta. Työtä tehdään tiiviisti yhteistyötahojen kanssa. Työskentely aloitettu. Määräajat ovat toteutuneet olemassa olevien säädösten mukaisesti. Esitettä ei ole vielä laadittu. Työntekijäresurssi on väliaikaisesti ollut niukkaa poissaolon johdosta. Tehtäväkuvien selkeyttämisessä ja työnjaossa edetty ja selkeä työnjako tavoitettu. Sosiaaliohjaajan työ suuntautuu kotona annettavaan ohjaukseen. Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelupäätökset on käyty läpi. Myöntämiskriteereitä lähdetään tarkastelemaan. Asiakkaiden henkilökohtaiset toiminta- ja ohjaussuunnitelmat on tehty. Työskentelyä jatketaan. Sosiaalipäivystys on aloitettu omana toimintana alkaen. Järjestetään yhteisiä tilaisuuksia muiden toimijatahojen kanssa asian eteenpäin viemiseksi. Työntekijäresurssi palautuu normaaliksi alkaen. Työskentelyn syventäminen ajankohtaista. Sosiaalityö, kuntouttava työtoiminta, etsivä nuorisotyö. Lastensuojeluprosessi on mallinnettu, lastensuojelun toimintatapoja kehitetään edelleen. Työnjakoasiaan kiinnitetään huomiota, määräaikojen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain lastensuojelutiimissä. Tavoitteena esitteen laatiminen syksyn aikana. Työn kehittämistä jatketaan tarpeen mukaisesti. Tavoitteena laatia yhtenäiset kriteerit. Toiminta- ja ohjaussuunnitelmat on viety ProConsonaohjelmistoon mennessä. 2

3 Uudistetaan ryhmätoimintoja, lisätään palveluja nuorille kuntoutujille yhteistyössä mielenterveyspalveluiden kanssa. Henkilöstön yhteistyön kehittäminen ja yhteiskäyttö työ- ja päivätoiminnan sekä asumispalveluiden kesken. Avo- ja tuetun työtoiminnan kehittäminen. Avotyöpaikkojen muuttaminen asteittain tuetuiksi työpaikoiksi. Uusien työpaikkojen löytäminen. Asumispalvelut Asumisen painopisteen siirtäminen kevyempään asumismuotoon. Mielenterveystukiasumisyksikön kahden määräaikaisen työntekijän vakinaistaminen. Päihdepalvelut Sosiaalisen isännöinnin kehittäminen, asumisen turvaaminen ja häätöjen estäminen. Neuvolapalvelut Vanhemmuuden vahvistaminen ja perhekeskusmainen työote. Järjestetään vanhempainkoulu. Otetaan käyttöön raskausajan moniammatilliset kotikäynnit. Ryhmätoimintoja on tarkistettu elokuussa 2013 asiakastarpeiden mukaan. Yhteispalavereja mielenterveyspalveluiden kanssa suunnitteilla. Yhteiset säännölliset tiimipalaverit toimivat. Työ- ja päivätoiminnan henkilöstö on ollut töissä asumispalveluissa työkeskuksen kiinnioloaikoina. Avotyöpaikkojen määrä on lisääntynyt. Tuetuntyöpaikat eivät ole lisääntyneet. Työvoimahallinto ei ole antanut palkkatukea työllistämiseen. Painopistettä siirretty osin kevyempään asumismuotoon. Uusien asiakkuuksien myötä myös tuettua asumista on runsaasti edelleen. Vakinaistettu. Asiaa valmisteltu, työ jatkuu. Vahvistettu verkostomaisella yhteistyöllä muiden ammattilaisten kanssa vanhempien positiivista kiintymyssuhdetta lapsiin raskausajan perhevalmennusten, raskausajan ja sen jälkeisten vauvakotikäyntien avulla. Tuettu neuvola- ja kouluikäisten lasten ja nuorten vanhempia antamalla kasvatusvinkkejä ja -materiaalia mm. vastaanotolla, vanhempainilloissa sekä lisätty sähköisen asioinnin mahdollisuuksia Omahoito-palvelussa. Ei ole käynnistynyt varsinaisena toimintamallina, mutta tukea tarvitseviin perheisiin tehdään kotikäyntejä tarpeen mukaan. Ryhmätoiminnat tarkistetaan vuoden 2014 alussa ja toimintoja muutetaan tarvittaessa. Yhteistyön kehittämistä jatketaan edelleen. Tuetuntyöpaikkojen etsimistä ja avotyöpaikkojen muuttamista tuetuntyöpaikoiksi jatketaan edelleen. Laajennetaan verkostotyötä työvoimahallinnon, eri järjestöjen ja työnantajien kanssa. Erilaiset palkkatukijärjestelmät eivät vielä toimi, mikä hankaloittaa osaltaan tuetuntyön etenemistä. Toimintatapoja kehitetään edelleen siten, että asiakkaat kuntoutuvat kevyempään asumiseen, uusia asiakkaita voidaan ottaa vastaan ja pitkäaikaiset asukkaat voivat asua tuetusti. Yhteistyötä etenkin nuorten kuntouttamiseksi tehdään eri toimijoiden kanssa. Yhteistyö isännöinnin, sosiaalitoimen, asumisen ja kotihoidon kanssa etenee. Järjestetään paikallinen lasten ja nuorten hyvinvointia käsittelevä perhefoorum-tapahtuma Jatketaan neuvottelua vanhempainkouluohjaajaresurssista varhaiskasvatuspalvelujen kanssa. Toiminta käynnistyy syystalvella Seudullinen selvitys toimintamallista on tehty Tukeva 3 -hankkeessa. Selvitetään toimintamallin käyttöönoton mahdollisuutta Pudasjärvellä 1. lasta odottaviin perheisiin. 3

4 Maahanmuuttajatyö Kokonaistilanteen alkukartoitustyön mallintaminen ja loppuunsaattaminen. Riittävät (määräaikaiset) lisäresurssit turvataan uusien kiintiöpakolaisten tullessa. Perheryhmäkodin toiminnan siirto Oulunkaaren hoidettavaksi. Toteutunut. Uudet kiintiöpakolaiset eivät ole vielä saapuneet. Toiminta siirtynyt sopimuksen mukaan Kiintiöpakolaisia tulossa syyskuussa 2013, lisäresurssin saatavuus vielä keskeneräinen asia. Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto Tavoitteet ja toimenpiteet v Vastaanotto Joustava, asiakaslähtöinen ja oikea-aikainen palvelu lääkärien ja hoitajien vastaanotolla. Hyvä vastaanotto -toimintamallin mukaisesti. Hyvin toimiva puhelinpalvelu. Sähköisten Omahoito-palveluiden vakiinnuttaminen. Viikonloppupäivystys on osoittautunut kokonaisuuden kannalta hyväksi toiminnaksi, joten sitä on syytä jatkaa, mikäli lääkäreitä saadaan, kuten on saatu vuonna Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Lääkäritilanne on hyvä. Tällä hetkellä 4/6 lääkäreistä vakinaisia. Hyvä vastaanotto -toimintamallin mukainen pitkäaikaissairaiden vuosikontrollivastaanotto ei ole vielä käynnistynyt suunnitellusti. Puhelinpalvelu ruuhkaantuu ja erityisesti aamuisin on haasteita vastata palvelukysyntään. Kaikkiin takaisinsoittopyyntöihin on vastattu päivän aikana. Yht. 452 pudasjärveläistä on rekisteröitynyt Omahoitopalveluun. Käyttäjät ovat tyytyväisiä palveluun. Markkinointiin ja ohjaukseen on riittävät resurssit käytettävissä. Asetettua tavoitetta kirjautuneiden määrästä ei ole vielä saavutettu. Viikonloppupäivystyspalvelut on pystytty lääkäritilanteen osalta tuottamaan. Haasteeksi on muodostunut sairaanhoitajaresurssin niukkuus viikonloppuna (1 sh). Asiakkailta tulee palautetta, ettei puhelinpalvelu toimi viikonloppuisin. Sairaanhoitajan työaika menee paikalla olevien potilaiden hoitamiseen. Henkilöstön vähyys päivystyksessä on lisännyt myös turvapalveluiden ostoa. Jono on saatu purettua, mutta nyt on haasteena pyrkiä luomaan lääkärikirjoille aikoja, jotta jonoa ei syntyisi uudelleen. Henkilöstötilanne on parantunut ja sen turvin voidaan kehittää jatkossa hyvä vastaanotto -toimintamallin mukaisia toimintoja. Kuntalaisten edelleen opastamiseen puhelinliikenteessä tulee kiinnittää huomiota (mihin aikaan minkäkin asian tiimoilta kannattaa olla yhteydessä sekä takaisinsoittopyynnön jättäminen eikiireellisissä asioissa). Työterveyshuollon tultua mukaan palveluun odotetaan, että käyttäjämäärät nousevat. Palvelusta tiedottaminen/markkinointi ja kuntalaisten ohjaaminen on edelleen tärkeää, jotta tavoitteeseen päästään. Jatkossakin lääkäritilanteen osalta palvelu pystytään tuottamaan, mikäli ei tapahdu yllättäviä muutoksia. Puhelinneuvonnan, puhelimeen vastaamisen ja turvallisuuden kehittäminen on jatkossa tärkeää. 4

5 Lääkäreiden pysyvyyden parantaminen ja työkuormituksen vähentäminen. Kuntoutus Fysioterapeutin tuki- ja liikuntaelinvaivojen akuuttivastaanottotoiminnan kehittäminen. Mielenterveystyö Avohoitopainotteisuutta kehitetään edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. Etenkin ennalta ehkäisevän mielenterveystyön kannalta olisi tärkeää saada täytettyä avoinna oleva psykologin vakanssi. Osastohoito Osastopaikkoja käytetään ensisijaisesti lyhytaikaiseen kuntouttavaan hoitoon. Kaikki erikoissairaanhoidosta tarjottavat potilaat otetaan välittömästi jatkohoitoon. Hemodialyysiyksikössä annetaan hoitoja pudasjärveläisille, ympäristökuntienasiakkaille ja lomalaisille. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavien asiakkaiden ohjaus siirretään vastaanottopalveluihin. Hyvä vastaanotto -toimintamallin vakiinnuttaminen on ollut haasteellista vaihtuvasta lääkäriresurssista johtuen. Nyt tilanne on kuitenkin vakiintumassa. Kohdennettu resurssia myös hyvään perehdyttämiseen.. Yksi fysioterapeutti käynyt lisäkoulutuksen selän kuntoutuksesta. Toiminnan kehittämistä jatketaan. Mahdollisuus päästä psykiatrin vastaanotolle kestää usein 2-3 kk. Tarve erikoislääkärin lausunnoille kasvanut. Potilaiden jatkohoitoa sairaalahoidon jälkeen suunniteltu osin seudullisesti, missä psykiatri myös mukana tavoitteena tarpeenmukaiset mahdollisimman kevyet ja kuntouttavat palvelut arjen tukena. Toisen psykiatrisen sairaanhoitajan työpanoksesta menee viikoittain 1-2 päivää maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden palveluihin. Resurssit ja eivät riitä näiden asiakkaiden kohdalla tarkempiin psykologisiin selvittelyihin ja arviointeihin. Päivätoimintojen henkilöstö resurssi vakiintunut. Päivätoiminnoissa asiakasmäärät kasvaneet ja ryhmäkoot suuret. Psykologiresurssit vakiintuneet. Molemmilla psykologeilla elokuun alusta alkaen 100 % työaika. Osaston käyttöaste on ollut 103%. Hoitoaika keskimäärin 1-13 vrk. Osasto ei ole pystynyt ottamaan kaikkia potilaita välittömästi jatkohoitoon. Oulunkaaren muilla osastoilla sekä ympäristökunnissa potilaita on hoidettu seuranta aikana 242 hoitopäivää. Vanhuspalveluihin on odottanut hoiva- tai asumispalvelupaikkaa 9-10 potilasta/päivä. Hemodialyysihoitoja on annettu 369 kertaa. Ulkopaikkakuntalaisille on annettu 257 hoitoa ja Pudasjärveläisille 112 hoitoa. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavien asiakkaiden ohjaukset toteutuvat sekä hemodialyysiyksikössä ja vastaanotolla ja tämä on vakiintunut toimivaksi toimintamalliksi. Tällä hetkellä 5/7 lääkäristä on vakinaisia, joten pysyvyys on parantunut ja työnjakoa voidaan kehittää. Jatketaan toimintamallin kehittämistä. Kehittämistä on mm. tehtävänsiirtoihin liittyvien korvausten sopimisessa. Psykiatristen sairaanhoitajien työpanoksen riittävyydessä haasteita joita pyritään ratkaisemaan. Vakiintunut henkilöstö mahdollistaa toimintojen kehittämisen. Osaston käyttöaste on korkea ja toimintojen kehittäminen yhdessä muiden palvelualojen kanssa on tärkeää. Odottajien väheneminen vapauttaisi paikkoja ja jouduttaisi nyt muissa kunnissa osastohoitoa saavien potilaiden hoitoon pääsyä oman kunnan osastolle. 5

6 Suun terveydenhuolto Toiminta on turvattu tasolle, jossa pysytään hoitotakuun rajoissa myös vuonna Ammattien välisen työnjaon kehittäminen resurssien käytön optimoimiseksi. Työterveyshuolto Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten laaja-alaisten palvelujen tarjoaminen toimintasuunnitelman mukaisesti. Työterveyshuollon toiminnan harmonisointi ja kehittäminen. Neljän kuukauden jonossa on 280 asiakasta. Siirrytään 3 hammaslääkärin ja 2 suuhygienistin työntekijämäärään. Lääkäri- ja hoitajaresurssit ovat hyvät ja aikoja on nyt riittävästi myös työpaikkatoiminnoille. Vastaava työterveyshoitaja aloittanut elokuussa. Resurssitilanteen korjaantuminen mahdollistaa työterveyshuollon kehittämisen ja henkilöstön kouluttautumisen. Toimintasuunnitelman mukaisia palveluja kehitetään jatkossakin. Kehittämistä jatketaan. Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet v Kotihoito Yläkartanon toiminnan muuttaminen kotihoidon asumispalveluksi Asiakkaita on 35. Yläkartanon tiimi vastaa lähialeen / vanhustentalojen asukkaiden kotihoidosta. Päivä- ja viriketoiminnan sisällön kehittäminen Yläkartanossa, kotihoidossa ja päivätoiminnassa. Yläkartanon palvelut hyödyttävät lähialueen vanhusasukkaita. Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Yläkartanon toiminta on aloitettu kotihoidon tuettuna asumisena alkaen. Asukkaita on 35 (yläkerta 13 ja alakerta 22). Työkiertoa on tehty Yläkartanon ja kotihoidon välillä. Kotihoidon kentällä olevista työntekijöistä toinen huolehtii Yläkartanon puoleisen vanhustentalon säännöllisen kotihoidon asiakkaat. Kesän aikana työnkiertoa on ollut myös jonkin verran mutta tavoitteeseen ei ole päästy. Yläkartanossa ja Tuohikodissa on aloitettu yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Yläkartanossa on aloitettu maanantaisin ja keskiviikkoisin kuntosaliryhmä. Livokas ry käy kerran kuukaudessa pitämässä päivätoimintaa Yläkartanossa ja Tuohikodissa. Asukkaita on ohjattu ostamaan ulkoilupalvelua yhdistyksiltä. Vielä tällä hetkellä ei ole toiminnassa. Pyritään siihen, että osa lähialueen asiakkaista pystytään hoitamaan Yläkartanosta. Tavoitteena on tarjota viriketoimintaa Yläkartanossa myös lähialueen asukkaille. Tehdään yhteistyötä kuntouttavan työtoiminnan kanssa. Tukipalveluna voisi jatkossa suunnitella ateriapalvelua ja kylvetyspalvelua. Selvitetään syksyn aikana vanhustentalon asiakasmäärät, jotka voisivat käyttää Yläkartanon tukipalveluja. 6

7 Terminaalipotilaiden saattohoidon mahdollistaminen kotona. Kotihoidon prosessien, johtamisosaamisen ja monialaisen yhteistyön kehittäminen. Käynnistetään ennalta ehkäisevät kotikäynnit. Sotaveteraanien kotihoidon avopalveluiden ylläpitäminen. Omaishoidon tuen tarkoituksenmukainen määräraha. Omaishoitajien vapaapäivien järjestelyt ja palveluohjaus toimivat hyvin. Asumispalvelut Hoito- ja palveluketju toimii hyvin ja paikkalukumäärä on riittävä palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta seurataan kuntaneuvotteluissa. Kotihoidon asumisyksikköpaikat 47, oman toiminnan tehostettu asumispalvelu 50, ostopalveluna Valokki 10, muut ostot 7 paikkaa. Asumispalvelun ostopalvelut toteutetaan harkitusti. Kotihoito ja terveyspalvelut ovat yhteistyössä suunnitelleet tehostetun kotihoidon aloittamista syksyllä Hyve-hankkeen kautta on saatu 50% sairaanhoitajan lisäresurssi 10 kuukaudeksi. Kotihoidon sairaanhoitajien osaamista on vahvistettu kevään ja syksyn aikana. Yhteistyötä on tehty osaston ja lääkärin kanssa. Sairaanhoitajat (6 sh) ovat käyneet osastolla harjoittelemassa suonensisäistä lääke- ja nestehoitoa. Tehostetun kotihoidon välineistöä on hankittu. Hyve-hankkeen puitteissa tehdään esimiehille osaamiskartoitukset. Yksi tapaaminen ollut ja jatkotyö on sovittu. Johtoryhmissä työstetään toimintamallien yhtenäistämistä ja kehittämistä. Ennaltaehkäisevät kotikäynnit käynnistetään syksyllä Ennaltaehkäisevien kotikäyntien aloitus on siirtynyt kotihoidon työntekijöiden poissaolojen vuoksi. Ennaltaehkäisevien kotikäyntien asiakaskartoitukset on tehty v ja aiemmin syntyneille. Sotaveteraanit, jotka eivät ole kotihoidon palvelujen piirissä on kartoitettu. Sopimuksia on jatkettu kotiin annettavista palveluista sekä tarjottu uusille asiakkaille kotikäyntejä palvelutarpeen arviointia varten. Omaishoidettavia 97 henkilöä, vaihtuvuutta omaishoidettavissa on ollut. Vapaapäivien järjestelyt: vuorohoidossa ollut yhteensä 23 omaishoidettavaa. Omaishoidettavia on maanantaisin päivätoiminnassa 5, jolloin omaishoitajat saavat omaa aikaa. Perhehoidossa 2 asiakasta. Kaikki vapautuvat asumispalvelupaikat täytetään heti SAStyöryhmässä tehdyn arvioinnin perusteella. Asiakkaita on ollut enemmän tulossa kuin paikkoja on vapautunut. Asiakkaita on tästä odottamassa vuodeosastolla paikkaa. Kaikille asumispalvelupaikkaa hakeneille on tehty myönteinen tai kielteinen päätös. Kielteisen päätöksen perusteluna on ollut se, että asiakas pärjää kotona kotihoidon ja muiden avopalveluiden turvin. Jos asiakkaan voinnissa tapahtuu oleellisia muutoksia, palveluntarve arvioi- Toiminnan aloitus lokakuussa. Soveltuvin osin tehostettu kotihoito suorittaa asiakkaan kotona saattohoitoa, iv-antibioottihoitoa, vaativaa haavanhoitoa ja diabetes-asiakkaiden tasapainotushoitoa lääkärin ohjeiden mukaan. Tehostetun kotihoidon toiminnalla pyritään vähentämään osaston kuormitusta niiden potilaiden osalta, jotka eivät vaadi osastohoitoa. Osaamiskartoitus on tehty. Kyselylomake viimeistellään lokakuun loppuun mennessä. Asiakkaille lähetetään tiedote käyntien aloittamisesta lokakuun lopulla. Käynnit aloitetaan sivukyliltä. Etenee suunnitelman mukaan. Paikkatilanteen salliessa vuorohoitoa annetaan myös kotona asumista tukevana palveluna. Sijaishoitajien määrä on kasvussa vapaapäivien antajina. Tästä syystä sijaishoidon määrärahaan ylityspaine. Jonotilanne viedään tiedoksi mm. kuntaneuvotteluihin. Heinäkuussa voimaan tullut ikälaki edellyttää, että hoitopaikka tulee järjestää kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asiakas on jättänyt hakemuksen ja ilmeinen asumispalvelun tarve on todettu. Osastolla paikkaa odottavien asiakkaiden määrä on ollut 5-11 asiakasta. Elokuun lopussa asumispalvelupaikkaa odotti 5 vanhusasiakasta. 7

8 Ikäihmisten asumisolosuhteita kehitetään yhteistyössä kaupungin kanssa. Ikäihmisille on tarjolla toimintakykyä tukevia senioriasuntoja, joihin kotihoito pystyy järjestämään tarvittavat palvelut. Asumispalveluiden asiakkaiden virikkeellisyydestä, liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen. Hoivahoito Vuodeosastolle ei kerry pitkäaikaispotilaita. Kuntouttavan hoitotyön ja terveys- ja vanhuspalveluiden yhteistyön kehittäminen asiakaspaikkoja koskien. Laitospaikat 41, vuorohoito 9, joissa myös ajoittain paikkaa odottavia. Laitos- ja vuorohoidon asiakkaiden virikkeellisyydestä ja ulkoilusta huolehtiminen. daan uudelleen. (Ikälaki 14,15,18 :t). Alkuvuodesta ostettiin 5:lle vuodeosastolla odottaneelle asiakkaalle hoitopaikka yksityisistä palvelukodeista. Vanhustentaloyhdistyksen uudisrakennustyö (34 asuntoa) on alkanut. Yksiköissä on nimetyt virikevastaavat, jotka järjestävät toimintatuokioita viikoittain. Livokas ry. järjestää Kielo- ja Koivukodissa päivätoimintaa 1x/kk. Ulkoilua on järjestetty oman henkilökunnan, tukityöllistettyjen ja kuntouttavan työtoiminnan työntekijän toimesta. Kurenkartanossa toimivat kuntosaliryhmät. Vuodeosastolle kertyy toistuvasti paikkaa odottavia asiakkaita, joita ei voida kotiuttaa omaan kotiin. Kurenkartanoon on otettu 1 asiakas kerrallaan tilapäisesti kriisiylipaikalle. Kriisiylipaikalla on ollut alkuvuoden aikana Kurenkartanossa 9 ja Lakkarissa 7 asiakasta 3-5 päivää kerrallaan. Vuorohoitoon on ajoittain lisääntynyttä asiakaspainetta. Yksiköiden nimetyt virikevastaavat huolehtivat toimintatuokioista. Kuntohoitaja vastaa omalta osaltaan asumis- ja laitosyksiköiden kuntouttavasta viriketoiminnasta. Hoiva-Lakkarissa Livokas ry. järjestää päivätoimintaa 1x/kk. Hartaustilaisuudet ovat säännöllisesti yksiköissä. Uudisrakennuksen uskotaan osaltaan helpottavan ikäihmisten asuntotilannetta ja palveluiden järjestämistä. Jatketaan ja ylläpidetään suunnitelmallista ulkoilu- ja viriketoimintaa. Kurenkartanossa, Kielo- ja Koivukodissa tukityöllistetyt ovat aloittaneet työnsä heinä-elokuussa. Jonotilanteesta tiedotetaan järjestämiskeskukselle ja kuntaneuvotteluihin. Hoivalle odotti elokuun lopussa 1 asiakas. Ylläpidetään ja kehitetään edelleen virike- ja ulkoilutoimintaa. Kesällä toiminta on ollut aktiivista. Ulkoilu- ja viriketoiminnassa ovat tukityöllistetyt henkilöt apuna. Liitteet: 1. Taloustiedote 8/ Maisema-raportti 8/2013 8

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Simon kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Vaalan kunta Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut... 4

Lisätiedot

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä 1 Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Yhteistyöryhmä

Yhteistyöryhmä Yhteistyöryhmä 17.11.201 1. Perusterveydenhuolto 2. Aikuissosiaalipalvelut 3. Palveluasuminen 4. Kotihoito. Hyvinvointineuvola & kouluasiat 6. Muut asiat Happy or not Pyhtää elokuu ja lokakuu 201 Potilasjono

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Pudasjärven kaupunki Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Pudasjärven kaupunki Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut...

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös Sosiaalipalvelut sairaanhoitopiirin toimialueena 2 toimintavuotta Tyytyväisyyttä mm. koulutustarjonnan ja työhyvinvointia edistävän toiminnan

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/31 1 KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 1.2 Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Omaishoito Etelä- Karjalan alueella - Eksoten lausunto HE 85/2016 vp/omaishoidon tuki. Merja Tepponen

Omaishoito Etelä- Karjalan alueella - Eksoten lausunto HE 85/2016 vp/omaishoidon tuki. Merja Tepponen Omaishoito Etelä- Karjalan alueella - Eksoten lausunto HE 85/2016 vp/omaishoidon tuki Merja Tepponen Omaishoitajat Etelä-Karjalan alueella Ikä 2013 2014 2015 Imatra 2015 Yhteensä 2015 18-64- vuotiaat 339

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS

Lisätiedot