Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014"

Transkriptio

1 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt

2 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilö: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Sosiaalityö Lastensuojelun asiakasprosessiin liittyvien yhteisten toimintamallien vakiinnuttaminen jatkuu laadukkaan lastensuojelutyön edistämiseksi. Kehitetään moniammatillista yhteistyötä ja toimintatapoja korostaen hyvinvointia tukevia palveluja (peruspalvelut). Sähköisten palvelujen kehittäminen (mm. lastenvalvojan ajanvaraus, toimeentulotukihakemus, ohjaus ja neuvonta). Aikuissosiaalityön prosessin täsmentäminen; panostetaan erityisesti palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmien laadintaan. Kasvatus- ja perheneuvontapalveluiden arviointi, toimintamallin kehittäminen ja sen vakiinnuttaminen. Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Lastensuojeluun liittyvää yhteistä koulutusta on järjestetty (mm. lasten edunvalvonta ja dokumentointi). Sovittujen toimintamallien vakiinnuttamista on jatkettu. Moniammatillinen yhteistyö eri tahojen kanssa on vakiintunut, mutta toimintatapoja tulee kehittää ja tarkastella edelleen. Suunnitellut sähköiset palvelut ovat testipuolella käytössä. Asiakassosiaalityön prosessi vaatii vielä tarkentumista ja vakiinnuttamista, asiakassuunnitelmien laadinta on käynnistetty, mutta vaatii vielä panostusta. Perheneuvolan psykologin rekrytointi käynnistetty alkuvuodesta, jolloin ei saatu paikkaa täytettyä. Sen johdosta jatkettu ostopalvelusopimusta perheneuvolapalveluiden osalta. Psykologin rekrytointi käynnistetty uudelleen huhtikuussa. Lastensuojelun kehittämistyö jatkuu mm. Lastenkaste-hankkeessa. Toimintojen kehittämisessä tullaan ottamaan huomioon uudet lastensuojelun laatusuositukset. Testikäytön jälkeen saatujen kommenttien pohjalta tehdään tarvittavat muutokset. Sähköisten palvelujen käyttöönotto toteutunee kesällä Palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmien laadintaan järjestetään koulutusta ja työpajoja Virta 2 -hankeen puitteissa syksyllä Perheneuvolan psykologin toimi tullaan täyttämään, mikäli uusi rekrytointi onnistuu. Hakuaika päättyy Vammaispalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Kehitysvammaisten avohuollon palveluiden vakiinnuttaminen ja palveluohjaajan työnkuvan selkeyttäminen. Sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden oikea ja tarpeenmukainen kohdentuminen. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijöiden ja ohjaajien osaamisen vahvistaminen järjestämällä yhteistä seudullista koulutusta. Nykyisen palveluohjaajan työnkuvaa on selkiinnytetty. Myönnetään kuljetuspalvelut kohdennetusti kunkin lain mukaisesti. Yhteisiä koulutus- ja kehittämispäiviä on järjestetty sekä yhtenäistetty toimintatapoja ja käytänteitä. Uusi yhteinen Kotirannan, työtoiminnan ja avohuollon työntekijä aloittaa , jolloin saadaan vahvistettua myös kehitysvammaisten avohuollon palveluita. Yhteisiä koulutuksia mahdollisesti jatketaan syksyllä

3 Palvelusetelin käyttöönoton arviointi henkilökohtaisen avun järjestämisessä. Ei ole tehty arviointia. Asuminen Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Kehitysvammaisten tukiasumisen lisääminen. Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden tarpeen arviointi ja niiden kehittäminen. Kotirannan henkilöstömitoituksen tarkastaminen asukasmäärän kasvaessa. Työ- ja päivätoiminnan ja asumispalveluiden henkilökunnan yhteiskäyttö. Koivurannan tukiasunnoissa yksi vapaa paikka. Mielenterveysasumispalveluiden tilannetta kehitetty yhdessä yrittäjien kanssa Yksikössä on vakituiset asukaspaikat täynnä. Yhteisiä palavereja on pidetty asumisen ja työ- ja päivätoiminnan henkilöstön kanssa. Henkilöstö on auttanut toisia yksiköitä tarpeen mukaan molempiin suuntiin. Kartoitetaan tilannetta ja mahdollisia uusia tukiasukkaita ja asuntoja. Jatketaan kehittämistä ja suunnitelman toteuttamista. Uusi työntekijä (lähiesimies) aloittaa työn Työ jatkuu edelleen. Työ- ja päivätoiminta Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Työ- ja päivätoiminnan ja kehitysvammaisten asumispalveluiden yhteistyön kehittäminen. Yksikön ulkopuolisten työtoiminta- ja harjoittelupaikkojen lisääminen niille asiakkaille, jotka kykenevät työtoimintaan yksikön ulkopuolella. Yhteistyön kehittäminen työ- ja päivätoiminnan ja mielenterveyspalveluiden kanssa, koskien mielenterveystyön asiakkaiden työtoimintaa. Yhteisiä palavereja on pidetty asumisen ja työ- ja päivätoiminnan henkilöstön kanssa. Henkilöstö on auttanut toisia yksiköitä tarpeen mukaan molempiin suuntiin. Entiset paikat on pyritty säilyttämään. On puuttunut työntekijä koko alkuvuoden. Entiset paikat on pyritty säilyttämään. On puuttunut työntekijä koko alkuvuoden. Työ jatkuu edelleen. Uusi työntekijä aloittaa jolloin toimintaa voidaan lähteä kehittämään ja lisäämään. Uusi työntekijä aloittaa jolloin toimintaa voidaan lähteä kehittämään ja lisäämään.. Päihdepalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Päihdehuollon avopalveluiden kehittäminen ja yhteistyön vahvistaminen terveyspalveluiden ja kunnan kanssa. Päihdeongelmaisten asumisen tukeminen yhdessä muiden palvelualueiden kanssa. Avopalveluita on toteutettu sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen sairaanhoitajan yhteistyöllä. Päihdeongelmaisten asumisen tukeminen koetaan haasteelliseksi, palveluita ja moniammatillista yhteistyötä tulee vielä kehittää. Pitkäkestoista ja tavoitteellista päihdetyötä tulee edelleen kehittää. Neuvolapalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Sähköisten palvelujen edelleen kehittäminen ja asiakasohjauksen tehostaminen (Omahoito). Sähköistä perhevalmennusmateriaalia (imetysohjaus) tehty oppilaitosyhteistyönä (OAMK, OSAO). Asiakasohjausta Omahoidon käyttöön tehdään aktiivisesti. Oppilaitosyhteistyö perhevalmennus- ja muun asiakasohjausmateriaalin osalta jatkuu (mm. raskausajan diabeteksen ohjausmateriaalia työstetään). 3

4 Vanhempainkoulutoiminnan vakiinnuttaminen moniammatillisena yhteistyönä. Perhetyön kehittäminen. Varhaisen tuen palveluiden vahvistaminen. Ennaltaehkäisevien palveluiden vahvistaminen. Vahvistetaan oman palvelutuotannon resursointia lasten ja nuorten psykologisiin palveluihin. Ihmeelliset vuodet vanhempainkouluryhmä on toteutunut kevään 2014 aikana. LastenKaste-hanke käynnistynyt 4/2014. Tehty nykytilasta, kehittämis- ja koulutustarpeista kartoitus. Neuvolan perustoimintaa on vahvistettu ottamalla käyttöön Lapset puheeksi -menetelmä (kouluttajakoulutukset toteutuneet kevään 2014 aikana). Toiminta on neuvolan perustoimintaa ja ydin periaate tehdä työtä. Osallistuttu aktiivisesti moniammatillisiin työryhmiin, joissa ennakoidaan perheiden palvelutarpeita yhdessä. Neuvolapalveluissa otetaan aktiivisesti huolet puheeksi ja tarjotaan apua mahdollisimman oikea-aikaisesti. Perheneuvolan psykologin rekrytointi käynnistetty alkuvuodesta, jolloin ei saatu paikkaa täytettyä. Sen johdosta jatkettu ostopalvelusopimusta perheneuvolapalveluiden osalta. Psykologin rekrytointi käynnistetty uudelleen huhtikuussa. Jatketaan vanhempainkoulutoimintamallin jalkauttamista muihin lapsiperheiden palveluihin työkaluksi LastenKastehankkeen avulla. Sovitaan seuraavasta vanhempainkouluryhmästä. Kehittämistyö jatkuu LastenKaste-hankkeen toimintasuunnitelman ja alkukartoituksessa saatujen tietojen perusteella. Sovitaan perhetyön koordinoinnista, vahvistetaan työntekijöiden osaamista ja otetaan käyttöön sekä juurrutetaan sovitut menetelmät perheiden tukemiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Osallistutaan Lapset puheeksi -menetelmän koulutuksiin ja otetaan työmenetelmä aktiiviseen käyttöön muiden varhaisen tuen menetelmien rinnalle. Perheneuvolan psykologin toimi tullaan täyttämään, mikäli uusi rekrytointi onnistuu. Hakuaika päättyy

5 Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen ja hoitotyön päällikkö Matti Vähäkuopus Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto, erikoissairaanhoito Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Vastaanotto Lääkärityövoiman vakiinnuttaminen eli avoimien virkojen täyttäminen. Hyvä vastaanotto toimintamallin vakiinnuttaminen: - Joustava, asiakaslähtöinen ja oikea-aikainen palvelu lääkärien ja hoitajien vastaanotoilla. - Sairaanhoitajien vastaanoton tehokas toiminta, kansansairauksien kontrollit. Hyvin toimiva puhelinpalvelu. Sähköisten Omahoito-palveluiden vakiinnuttaminen. Terveysaseman tilaremontti aikaisemmin tehdyn kuntokartoituksen pohjalta. Rekrytointia tehty aktiivisesti. Lääkärin virkoja 3,5. Hoitotakuu toteutuu. Hoitotyön kirjaamista kehitetty ja linjattu. earkisto-koulutuksiin osallistuttu. Tehostettu unettomuutta sairastavien potilaiden hoitoa. Ajoittain ruuhkaa puhelinpalvelussa. Kaikkiin jätettyihin takaisinsoittopyyntöihin soitetaan takaisin saman päivän aikana. Laadittu uusi puheluiden ohjautumiskaavio, jonka tavoitteena parantaa palvelua. Omahoidossa rekisteröityjä käyttäjiä 534. Tavoite saavutettu. Asiakkaiden lähettämiä yhteydenottoja 348 kpl 1-4/2014. Sähköisen reseptin käyttöaste Vaalassa/Utajärvellä lähes 80 %. Sisäilmaongelmia edelleen. 3 virkaa ollut täytettynä, ½- virassakin pitkäaikainen sijainen. On päästy hyvin etenemään Hyvä vastaanotto -mallissa. Lääkärin ns. normaalin vastaanottoajan odotusaika on 3-4 viikkoa. Tehostetaan pitkäaikaissairauksia sairastavien asiakkaiden (mm. sydän, diabetes, astma, antikoagulaaatio) hoitoa edelleen. Tehdään aktiivisesti terveydenedistämistyötä, kehitetään hyvää toiminta- ja hoitomallia mm. alkoholin liikakäytön ja tupakoinnin ehkäisyyn (Audit). Hoidon tarpeen arvio- ja triagekehitystyö jatkuu. Tehdään hoitopolut mm. diabetes-, astma- ja sydänpotilaille. Hoitosuunnitelmien kehittämistyö jatkuu. Vastaanoton henkilöstön (lääkärit, sairaanhoitaja, lähihoitajat) sisäisen työnjaon kehittäminen jatkuu. Kehitetään asiakaspalautejärjestelmää. Kesäkuun alussa siirrytään yhteen TK-puhelinnumeroon (OC). Tehostetaan asiakasohjausta edelleen mm. soittopyynnön jättömahdollisuus, laboratorioym. vastausten kyselyajat. Jatketaan edelleen palveluohjausta käyttöasteen lisäämiseksi. 5

6 Kuntoutus Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Fysioterapeutin akuuttivastaanottotoiminnan edelleen kehittäminen. Keinonivelleikattujen jälkikontrollien siirtyminen erikoissairaanhoidon jälkeen fysioterapeuteille. Ryhmätoimintojen (esim. neurologinen ryhmä, tuki- ja liikuntaelinsairauden ryhmä, painonhallintaryhmä) kehittäminen fysioterapian saatavuuden parantamiseksi. Vanhusten ja vammaisten toimintakykyä edistetään ja kotona asumisen edellytyksiä kohennetaan. Kotiin annettavien apuvälineiden määrää on lisättävä, jotta tavoitteisiin päästään. Akuuttivastaanotot ja määrävuosikontrollit ovat toiminnassa. Kuntosalilaitteet hankittu ja ryhmien toimintamallit suunniteltu. Kaikkiin apuvälinetarpeisiin on vastattu saatavuusperusteiden mukaisesti. Kesälomakauden jälkeen aloittavat ensimmäiset vaikeavammaisten kuntoutusryhmät. Mielenterveystyö Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Avohoitopainotteisuutta kehitetään edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. Päihdetyön kehittäminen yhdessä muiden sotetoimijoiden kanssa. Henkilöstövajaus psykiatristen sairaanhoitajien resurssissa on aiheuttanut jonoa. Vajausta on korvattu osin seudullisesti. Säännöllinen yhteisyö ja palaverikäytänteet ovat mahdollistuneet sosiaalitoimen kanssa. Toisessa psykiatrisen sairaanhoitajan toimessa aloittaa työntekijä toukokuun alussa. Sen jälkeen voidaan sairaanhoitajien työnjakoa tarkentaa. Tiiviimpi ja suunnitelmallisempi yhteistyö vastaanoton kanssa on käynnistymässä. Vaatii edelleen kehittämistä. Osastohoito Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Osastopaikkoja käytetään lyhytaikaiseen kuntouttavaan hoitoon. Kaikki erikoissairaanhoidosta ja perusterveydenhuollon päivystyksestä tarjottavat potilaat otetaan välittömästi jatkohoitoon. Osastopaikkoja käytetty lyhytaikaiseen kuntouttavaan hoitoon. Keskimääräinen hoitoaika osastolla on ollut 6 7 vrk. Kaikki erikoissairaanhoidosta ja perusterveydenhuollon päivystyksestä tarjotut potilaat on pystytty ottamaan välittömästi jatkohoitoon osastolle. Erikoissairaanhoitoon siirtyvien sekä erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollon päivystyksessä olevien potilaiden hoitopolkua seurataan edelleen tehokkaasti. Suun terveydenhuolto Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Toiminta tapahtuu hoitotakuun rajoissa myös vuonna Ammattien välisen työnjaon kehittäminen resurssien käytön optimoimiseksi (tehtävien siirrot hammaslääkäreiltä suuhygienisteille). Hoito tuotettu hoitotakuun rajoissa. Suuhygienistin vuorotteluvapaan sijaiseksi saadaan suuhygienisti. 6

7 Työterveyshuolto Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten laaja-alaisten palvelujen tarjoaminen asiakasyrityksille sekä kunnalle toimintasuunnitelmien mukaisesti. Yritysten, kunnan ja Oulunkaaren työntekijöiden työhyvinvoinnin kohentaminen ja sairauspoissaolojen hallinta yhteistyössä asiakasyhteisöjen kanssa. Työterveyshuollon toiminnan harmonisointi Oulunkaarella. Toiminta toteutuu yhdessä asiakasyritysten kanssa etukäteen sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Effican sallimissa rajoitteissa kehitetään säännöllistä raportointia ja niiden tulkintaa yhteistyössä asiakasyhteisöjen kanssa. Koko Oulunkaaren työterveyshuollon toimintaa kehitetään jatkuvasti mm. säännöllisissä työkokouksissa. Koulutusmyönteisyys ja jatkuva oman ammattitaidon ylläpito. Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet vuonna 2014 Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Kotiin annettavat palvelut Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi ja iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista. Suunnitelman mukaisen työn vakiinnuttaminen yhteistyössä terveyspalveluiden, järjestöjen ja kunnan kanssa. Kotiin annettavien palveluiden vahvistaminen. Palveluntarpeen arvioinnin ja palveluohjauksen kehittäminen sekä palvelusuunnitelman mukainen asiakastyö. Palveluntarpeen ja -ohjauksen kehittäminen. RAIsoft-ohjelmiston käyttöönotto. Omais- ja vuorohoitoprosessin sekä toiminnan sisällöllinen kehittäminen. Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi laadittu yhteistyössä vanhusneuvoston kanssa. Yhteistyötä terveyspalvelujen kanssa on tehty (mm. yhteiset potilas-/asiakaspalaverit). Perustehtävän toimintatavan uudelleen tarkastelu. Sähköiset palveluyhteydet kotihoidon tukena. Palveluohjausmallin työstäminen ja suunnitelman laadinta. Hoitoja palvelusuunnitelmien päivittäminen. Suunnitelma tehty palvelutarpeen ohjaukseen ja kehittämiseen. Raisoft-ohjelmiston hankinta siirtynyt. Vuorohoito on voitu järjestää kaikille omaishoidon asiakkaille, jotka käyttävät vuorohoitoa. Vanhusneuvoston ja muiden yhteistyökumppaneiden roolin vahvistaminen vanhuspalveluissa. Osaamisen vahvistaminen ja tietotekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen. Palvelusuunnitelmien mukaisen asiakastyön toteuttaminen ja toiminnan seuranta. Aloitetaan resurssien puitteessa uuden palveluohjausmallin käyttöönotto. Omais- ja vuorohoitoprosessin kehittäminen Seniori-Kastehanketyön tuella. 7

8 Vaihtoehtoisten palvelujen kehittäminen: - Palvelusetelin käytön arviointi - Monikanavaisuuden hyödyntäminen Omahoitopalvelujen suunnittelu käynnissä. Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa on tehty. Palveluseteli ei ole käytössä Sähköiset lomakkeet tulossa Omahoitoon. Omahoitopalvelujen työstäminen jatkuu. Palvelusetelin käyttöönottoa arvioidaan kuntaneuvotteluissa. Perhehoidon käyttöönoton arviointi ja käynnistäminen. Senioriasuntokannan lisääminen ja asuntopoliittinen ohjelmatyö yhdessä kunnan kanssa. Perhehoidon toimintasuunnitelma, hakemuslomakkeet ja laatukriteerit ovat valmistelussa (SenioriKaste-hanketyötä hyödynnetty). Asuntopoliittista yhteistyötä on tehty kunnan kanssa. Perhehoidon käyttöönoton valmistelu jatkuu tavoitteellisesti kevään aikana. Asuntopoliittinen yhteistyö kunnan kanssa jatkuu. Raportti selvitystyöstä valmistuu syksyllä. Asumispalvelut Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Hoito- ja palveluketjun hyvä toimivuus. Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalveluiden järjestäminen. Kehitetään ikääntyvien käytössä olevia palvelutaloja päivätoimintaa innostaviksi sekä mielekästä ja monipuolista sosiokulttuurista toimintaa mahdollistaviksi toiminta- ja elinympäristöiksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa (esim. toiminnallinen arki, vaihtelevat toimintatuokiot, kerhot ym.). Ikälain velvoitteiden toteutuminen: - Palvelutakuu - Palveluohjaus - Oikea-aikainen hoidon porrastus / toimintakykyarviot Vapautuneet asukaspaikat on täytetty SAS-päätösten mukaisesti. Jonossa yksi odottelija (osastolla). Hanketyö on käynnistynyt. Kuntouttava työote on käytössä, huomioidaan asukkaiden voimavarat ja viihtyminen jokapäiväisissä toimissa. Päivätoiminnan kehittämisessä on edetty. Palvelutarpeen arviointi ja palvelut on voitu järjestää määräajassa. Raisoft-ohjelmiston hankinta siirtynyt. Asumispalvelupaikka pyritään järjestään lain edellyttämässä kolmen kuukauden määräajassa päätöksestä. Hanketyön avulla tarkastellaan ja kehitetään asumispalvelujen sosiokulttuurista toimintaa. Ylläpidetään omaa viriketoimintaa asiakkaiden hyväksi. Palveluohjausta hyödynnetään hoidon porrastuksessa. Palveluohjausmalli otetaan käyttöön syksyllä. Hoivahoito Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 Kotiin annettavien palveluiden ja asumispalveluiden ensisijaisuus ennen hoivahoitoa. Asiakasprosessin hallinta hoivahoidossa: - Palveluohjauksen toimivuus ja hallinta, toimintakykyarviot - Hoidon porrastus - Palvelukriteerit Laitospaikkoja nyt 16,paikat ovat käytössä täysimääräisesti. Asiakassiirtoja laitoshoidosta kotihoidolla tuettuun asumiseen tehty. Palveluohjaus on toiminut kiitettävästi. Toteutuu hoitoneuvotteluiden, yhteistyöpalavereiden ja SAS-työryhmän toimintamuotoina.toimintakyvyn arvioinnissa on käytössä RAVA-mittaristo. SAStyöryhmässä ja yhteistyöpalavereissa seurataan ja arvioidaan hoito- ja palveluketjun toimivuutta viikoittain. Palvelukriteerit ohjaavat toimintaa. Tavoitellaan edelleen kustannustehokasta palvelutuotantoa yhteistyössä muiden tahojen kanssa. 8

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: touko-elokuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Vaalan kunta Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut... 4

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Simon kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014

Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 11 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013

Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta

Järjestämissopimus 2015. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta Järjestämissopimus 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan kunta 1 Sisältö 1 Sopimuksen osapuolet... 3 2 Sopimuksen voimassaolo... 3 3 Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 4 Lisävakanssit... 10 5 Investoinnit...

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015

Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen KYSTERI esittäytyy Rautavaara, Juankoski ja Kaavi 3.11.2011 Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen 04.11.11 1 2 3 KYSTERI PALVELUALUE Keskitetyt palvelut PALVELUYKSIKÖT Seudulliset palvelut Leppävirta

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma / Vaala

Käyttösuunnitelma / Vaala Käyttösuunnitelma / Vaala Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien

Lisätiedot

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot