1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT 2 3 NÄYTTEENOTTO JA MENETELMÄT 2 4 TULOKSET 4

Transkriptio

1

2 TIIVISTELMÄ Hartolan, Heinolan ja Sysmän ympäristötoimet tilasivat Kymijoen vesi ja ympäristö ry:ltä selvityksen 18 vähän tutkitun järven vedenlaadusta ja ekologisesta tilasta. Selvityksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa näiden vähän tutkittujen vesistöjen vedenlaadusta ja ekologisesta tilasta. Tutkimus oli jatkoa vuonna 2008 suoritetuille järvitutkimuksille. Heinolan alueella samankaltaisia tutkimuksia on tehty vuosina Valtaosa vuonna 2009 tutkituista vesistöistä oli vedenlaatutulosten perusteella hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Tutkituista järvistä ainoastaan Salaksjärvi, Nuoramoisjärven Lahdenpohjanlahti, Kilpilampi, Valasjärvi ja Valaslampi sijoittuvat luokkien hyvä ja tyydyttävä väliin. Kaikista järvistä otettiin sekä vesinäytteet että surviaissääski- ja piilevänäytteet. Joillakin järvillä veden hetkellisiä levämääriä kartoitettiin myös ns. sondimittauksin, joista raportissa esitetään havainnolliset karttakuvat. Piileväindeksien perusteella tutkittujen järvien vedenlaatu oli pääosin erinomaista ja rehevyystasoltaan karua tai lievästi rehevää. Rehevyyttä kuvaavan lajien ekologisen jakauman perusteella erot järvien rehevyystasossa olivat suuremmat kuin mitä tällä hetkellä käytettävissä olevat piileväindeksit osoittivat. Tyypillisesti valtaryhmän muodostivat karua/melko karua tai melko rehevää vedenlaatua ilmentävät piilevälajit. Myös rantavyöhykkeen surviaissääskinäytteet osoittivat järvien rehevyystason vaihtelevan karusta rehevään. Biologisten näytteiden tulokset erosivat jossain tapauksissa selvästi myös vedenlaatutuloksista. Erot selittyvät todennäköisesti sillä, että näiden järvien ekologinen tila poikkeaa siitä mitä vedenlaadun perusteella voitiin päätellä.

3 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT 2 3 NÄYTTEENOTTO JA MENETELMÄT 2 4 TULOKSET Karijärven valuma-alue (14.94) Salajärvi Konniveden alue (14.13) Konnivesi, Lintumalahti Kokkalampi Kotajärvi Kotajärven ojat Rievelin valuma-alue (14.17) Imjärvi Viilajärvi Kannusjärvi Päijänteen alue (14.22) Salaksjärvi Majutvesi Luotikas Nuoramoisen alue (14.81) Nuoramoisjärvi, Lahdenpohjanlahti Joutsjärvi, Harvalanselkä Keihäsjärvi Tainionvirta, Koskenniemen leirintäalue Enojärvi Kilpilampi Valasjärvi Valaslampi Uurajärven valuma-alue (14.86) Uurajärvi 23 5 YHTEENVETO 23 6 VIITTEET 26 LIITTEET 1-7

4 1 JOHDANTO Hartolan, Heinolan ja Sysmän ympäristötoimet tutkituttivat eräiden vähän tutkittujen järvien tilaa kesällä Heinolan alueella samankaltaisia tutkimuksia on tehty ainakin vuosina (Anttila-Huhtinen 1995, 1998, 1999 ja 2001). Hartola, Heinola ja Sysmä puolestaan tutkituttivat yhdessä vesistöjään myös vuonna 2008 (Häkkinen 2009). Vuonna 2009 tehdyssä selvityksessä oli mukana yhteensä 18 Hartolan, Heinolan ja Sysmän alueella sijaitsevaa järveä (kuva 1). Järvistä otettiin sekä vesinäytteet että surviaissääskija piilevänäytteet. Joillakin järvillä tehtiin myös vedenlaatukartoituksia ns. sondimittauksin. Lisäksi neljästä Kotajärveen laskevasta ojasta sekä yhdeltä Tainionvirran näytepisteeltä otettiin vesinäytteet. Tämän selvityksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa näiden vähän tutkittujen vesistöjen vedenlaadusta ja ekologisesta tilasta. Kuva 1. Hartolan, Heinolan ja Sysmän vesistötutkimusten näytepisteiden sijainti. Lintumalahti sijaitsee Konniveden itäpuolella (karttaan merkityt 4 näytepistettä). Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/2010 1

5 2 SÄÄOLOT Vähävetisen kevään vuoksi vedenpinnat olivat monin paikoin alhaalla jo toukokuussa. Tavanomaista matalammat pinnakorkeudet jatkuivat kesäkuulle ja järvien pinnat laskivat edelleen ajankohdalle tyypillisesti heinäkuussa. Pinnankorkeudet pysyttelivät keskimääräistä alhaisempina myös elo- syyskuussa. Toukokuun alkupuolella sisävesien pintaveden lämpötilat pysyivät pääosin keskiarvon tuntumassa, mutta nousivat kuun lopussa lämpimän sään ansiosta selvästi. Järvivedet olivatkin touko- kesäkuun vaihteessa ajankohtaan nähden lämpimiä. Tämän jälkeen säät viilenivät, ja vedet olivat juhannukseen saakka selvästi keskimääräistä viileämpinä. Juhannuksen jälkeen lämmennyt sää nosti kuitenkin myös pintavesien lämpötiloja nopeasti, ja kuukauden lopussa pintaveden lämpötilat olivat maan etelä- ja keskiosassa pääosin ajankohdan keskiarvoa korkeampia. Heinäkuussa pintaveden lämpötilat vaihtelivat lämpimistä viileisiin, mutta olivat kuukauden päättyessä lähellä ajankohdan keskiarvoja. Elo- ja syyskuussa pintavedet olivat pääosin tavallista lämpimämpiä. Kulunut vuosi oli monin paikoin vähäsateinen, etenkin maan länsi- ja keskiosassa. Kesällä sateet olivat kuuroluonteisia, ja näin sadannassa oli suuria alueellisia eroja. Heinäkuussa maan keskiosissa satoi tavallista enemmän ja elokuussa taas normaalia vähemmän. Erityisesti elokuun viimeisinä päivinä vettä tuli monin paikoin runsaasti. 3 NÄYTTEENOTTO JA MENETELMÄT Vedenlaatututkimukset Vuoden 2009 vesistötutkimuksien näytteenotosta vastasivat pääosin Hartolan, Heinolan ja Sysmän ympäristötoimet. Vesinäytteet otettiin kesäkerrostuneisuuskauden lopussa, välisenä aikana. Lisäksi Kymijoen vesi ja ympäristö ry selvitti joillakin järvillä pintaveden alueellista laadun vaihtelua paikan päällä tehtävin vedenlaatukartoituksin. Näiden kartoitusten yhteydessä otettiin myös pintavesinäytteitä. Vedenlaatukartoitukset tehtiin veneeseen kiinnitetyn YSI 6920 V2 -vedenlaatusondin avulla. Veneellä ajettiin hitaasti eri puolilla tutkittavaa järvialuetta sondin samalla mitatessa veden klorofylli a - pitoisuutta noin 0.5 m syvyydeltä. Mittausväli oli asetettu 15 sekuntiin, joten mittauksia kertyi kultakin järveltä monta sataa. Tulosten analysoinnissa hyödynnettiin ArcGisohjelman spatial analyst -interpolointitoimintoa, joka mahdollistaa tulosten esittämisen karttapohjalla ja vedenlaadun estimoinnin havaintolinjojen ulkopuolisille alueille järvien rantaviivaan asti. Kussakin vesistössä oli pääsääntöisesti yksi vedenlaadun näytteenottopiste; poikkeuksia olivat Heinolan Imjärvi (näytteet Haapaselältä, Mänttäselältä ja Myllyselältä), Heinolan Salajärvi (kaksi näytepistettä), Konniveden Lintumalahti (neljä näytepistettä) sekä 2 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

6 Sysmässä sijaitseva Majutvesi (kolme näytepistettä). Tutkimusvesistöjen vesistöalueet sekä näytteenottopisteiden tarkat sijainnit ja kokonaissyvyydet on esitetty liitteessä 1. Järvinäytepisteiden näytesyvyydet määräytyivät osittain kokonaissyvyyksien perusteella. Kaikilta tutkimusjärviltä otettiin näytteet kahdelta syvyydeltä; pinnalta (1 metri) sekä alusvedestä (1 metri pohjan yläpuolelta). Ojista, Tainionvirralta sekä kokonaissyvyydeltään alle 2 metriä syvistä järvistä otettiin näytteet ainoastaan yhdeltä syvyydeltä. Kaikilta järviltä otettiin klorofylli a -näytteet 0-2 metrin syvyydeltä. Vesinäytteet analysoitiin akreditoidussa KCL Kymen Laboratorio Oy:ssä. Tutkittujen vedenlaatuparametrien määritysmenetelmät on esitetty liitteessä 4 ja vesianalyysitulokset liitteessä 5. Liitteessä 5.1 on esitetty vedenlaatututkimukseen liittyvät alkuperäiset vedenlaatutulokset ja liitteessä 5.2 sondikartoitukseen liittyvät vedenlaatutulokset. Rantavyöhykkeen surviaissääskinäytteet Rantavyöhykkeen pohjaeläintutkimuksissa menetelmänä käytettiin ns. surviaissääskien kotelonahkamenetelmää (Chironomid Pupal Exuvial Technique, CPET) (Wilson & Ruse 2005). Surviaissääskinäytteet otettiin elokuussa. Näytteenotossa ja näytteiden käsittelyssä noudatettiin eurooppalaisen menetelmästandardin ohjeita (SFS-EN 15196:2006). Surviaissääskien kotelonahkoja kerättiin käsihaavilla (havas 250 µm) järvien rantavyöhykkeiltä. Kullakin järvellä oli yksi näytteenottopiste. Kustakin näytteestä poimittiin vähintään 200 kotelonahan satunnaisotos, jotka määritettiin laji- tai sukutasolle. Ekologisen tilan arvioinnissa hyödynnettiin Paasivirran (2001) ehdottamaa lajikohtaista indikaattoriluokitusta. Tässä luokituksessa surviaissääskilajit on jaettu kolmeen ryhmään: oligotrofian indikaattorilajit, eutrofian indikaattorilajit sekä indifferentit eli ns. jokapaikan lajit. Aineistosta laskettiin LEO-indeksi arvo, joka kuvaa rantavyöhykkeen rehevyyttä. Indeksi voi saada arvoja välillä 0-100, suurimman arvon ilmentäessä hyvin rehevää pohjanlaatua. Rantavyöhykkeen piilevänäytteet Järvien ekologista tilaa selvitettiin myös ns. piilevämenetelmän avulla. Piilevät on monissa tutkimuksissa todettu erinomaisiksi vedenlaadun ilmentäjiksi. Piilevänäytteet kerättiin samaan aikaan ja samoilta näytepaikoilta kuin surviaissääskinäytteet. Näytteenotossa ja näytteiden käsittelyssä seurattiin eurooppalaisen menetelmästandardin ohjeita (SFS-EN 13946:2003). Kultakin näytepisteeltä kerättiin järvien rantavyöhykkeeltä vähintään viisi kiveä, joiden näkyvissä olleet pinnat puhdistettiin harjalla. Kivien pinnoilta irronnut aines sekoitettiin pesuvadissa pieneen määrään järvivettä, jonka jälkeen näytevettä kaadettiin tuikepulloihin. Näytteiden esikäsittely (sentrifugointi ja happopesu) suoritettiin KCL Kymen Laboratoriot Oy:ssä. Kustakin näytteestä laskettiin vähintään 200:n piileväkuoren otos. Piilevänäytteiden esikäsittelyssä näytteen orgaaninen aines poistetaan happokäsittelyllä, joka ei kuitenkaan vaikuta piilevien solukuoriin. Piileväaineiston käsittelyssä ja näytepisteiden ekologisen tilan arvioinnissa hyödynnettiin IPS- ja TDI-indeksejä, jotka ilmentävät lähinnä orgaanista kuormitusta ja veden ravinteisuutta. Vesistön tilanarvioinnissa käytettiin Elorannan ja Soinisen (2002) ehdottamia indeksikohtaisia raja- Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/2010 3

7 arvoja. Tämän lisäksi piileväaineistoon sovellettiin Van Dam:n ym. (1994) ehdottamaa ekologista luokitusta. Tässä luokittelussa piilevät on jaoteltu eri rehevyystasoa ilmentäviin ryhmiin. Aineisto voidaan esittää eri luokkia ilmentäviä ryhmien suhteellisina runsauksina ja tuloksia hyödyntää siten näytepisteiden ekologista tilaa arvioitaessa. 4 TULOKSET 4.1 KARIJÄRVEN VALUMA-ALUE (14.94) Salajärvi Heinolan itäpuolella, 93,5 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevalta Salajärveltä (Rihulammen valuma-alue ) haettiin vesinäytteitä kahdelta pisteeltä (liite 2.1). Pisteeltä 1 haettiin vesinäytteet, joiden perusteella Salajärvi on niukkahumuksinen ja tuotantotyypiltään karu. Kohtuullisen matala Salajärvi ei ollut näytteenottohetkellä juurikaan lämpötilakerrostunut ja vesi oli melko tasalaatuista pinnasta pohjaan (liite 5.1). Järveltä mitatut ravinnepitoisuudet sekä klorofylli a-pitoisuus olivat matalia ja osaltaan veden kirkkaudesta kertoi myös lähes kolmeen metriin ulottuva näkösyvyys (liite 3). Ympäristöhallinnon yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa Salajärvi sijoittui luokkaan erinomainen. Ympäristötoimien hakemien näytteiden lisäksi Salajärveltä otettiin sondikartoitusten yhteydessä molemmilta näytepisteiltä vesinäytteet, joista analysoitiin sekä kokonaisravinnepitoisuuksia että typen ja fosforin liukoisten muotojen pitoisuuksia (liite 5.2). Liukoisten ravinteiden pitoisuudet alittivat määritysrajat, nitraatti/nitriitti- ja ammoniumtypen ollessa molemmilla pisteillä < 5 µg/l ja liukoisen fosfaattifosforin puolestaan < 2 µg/l. Myös kokonaisravinnepitoisuudet olivat samaa luokkaa molemmilla pisteillä, eivätkä juuri eronneet pisteeltä 1 aiemmin mitatuista ravinnepitoisuuksista. Sondikartoitusten mukaan Salajärven päällysveden levämäärät olivat alhaisia, ja alueellinen vaihtelu oli pientä (kuva 2). Yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa erinomaisen ja hyvän vedenlaadun raja-arvo klorofylli a- pitoisuudelle on 4 µg/l, joka alittui selvästi. Suurimmat levämäärät painottuivat järven länsiosaan, mikä saattoi liittyä vallinneisiin tuulioloihin. Rantavyöhykkeen surviaissääskinäytteen perusteella Salajärvi oli myös luokiteltavissa karuksi (LEO-indeksi = 31.3) (liite 6). Piilevätutkimukset tukivat pohjaeläin- ja vedenlaatututkimuksien tuloksia, sillä piileväindeksien perusteella Salajärvi oli karu (TDIindeksi = 3,48) ja vedenlaadultaan erinomaisessa tilassa (IPS-indeksi = 18,8) (liite 7). Piilevälajien ekologisen luokittelun perusteella lajistossa hallitsivat melko karua (oligomesotrofinen) vedenlaatua ilmentävät lajit. 4 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

8 Kuva 2. Salajärven pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuksien (µg/l) alueellinen vaihtelu Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/2010 5

9 4.2 KONNIVEDEN ALUE (14.13) Konnivesi, Lintumalahti Heinolan suuret järvet Ruotsalainen ja Konnivesi sijaitsevat kaupungin molemmin puolin ja ovat yhteydessä toisiinsa Jyrängönvirran kautta. Konniveden itäpuolella sijaitseva Lintumalahti (Konniveden lähialue ) on yhteydessä Konniselän alueeseen ainoastaan kapean salmen kautta (vain yleiskartta kuva 1). Lintumalahdella suoritettiin sondikartoituksia ja samalla otettiin neljältä pisteeltä pintavesinäytteitä, joista määritettiin sekä kokonaisravinnepitoisuudet että liukoisessa muodossa olevien ravinteiden määriä (tulokset liite 5.2). Liukoisten ravinteiden pitoisuudet alittivat alimmat määritysrajat kaikilla neljällä näyteasemalla, nitriitti-, nitraatti- sekä ammoniumtypen määritystulosten ollessa < 5 µg/l ja liukoisen fosfaattifosforin puolestaan < 2 µg/l. Myös kokonaisravinnepitoisuudet olivat alhaisia ja tuloksissa oli vain suhteellisen vähäisiä eroja eri näytepisteiden välillä (kuva 3). Kokonaistyppipitoisuudet olivat kaikilla pisteillä luonnontilaisten kirkkaiden vesien tasoa ( µg/l). Myös pisteiltä mitatut kokonaisfosforipitoisuudet olivat alhaisia ja ainoastaan pisteeltä 3 mitattu pitoisuus ylitti lievästi rehevän rajan (10 µg/l) muiden tulosten ilmentäessä karua vedenlaatua. Verrattuna Konniselän kokonaisfosforipitoisuuksiin Lintumalahden pisteen 1 pitoisuudet olivat samalla tasolla, mutta näytepisteillä 2 ja 3 noin kaksinkertaiset. Myös vuoden 2008 tutkimuksissa Lintumalahden todettiinkin olevan tuotantotyypiltään karu ja kuuluvan yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa luokkaan erinomainen (Häkkinen 2009). a) b) µg/l µg/l Lintumalahti 1 Lintumalahti 2 Lintumalahti 3 Lintumalahti 4 0 Lintumalahti 1 Lintumalahti 2 Lintumalahti 3 Lintumalahti 4 Kuva 3. Lintumalahdelta mitatut kokonaistyppi- (a) ja kokonaisfosforipitoisuudet (b). Lisäksi kuvassa b on esitetty rehevyysluokituksessa käytetty karujen vesien kokonaisfosforipitoisuuden yläraja 10 µg/l. Vedenlaatukartoituksen perusteella päällysveden levämäärissä ei ollut juurikaan alueellisia eroja, ja pitoisuudet olivat yleisesti ottaen matalia. Käyttökelpoisuudeltaan vedenlaatu oli myös vuonna 2009 luokiteltavissa erinomaiseksi (klorofyllipitoisuus < 4 µg/l) (kuva 4). 6 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

10 Kuva 4. Lintumalahden pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuksien (µg/l) alueellinen vaihtelu Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/2010 7

11 4.2.2 Kokkalampi Heinolassa Kotajärven valuma-alueella (14.133) sijaitsevalta Kokkalammelta (kartta liite 2.1) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Lampi oli näytteenottoaikaan voimakkaasti lämpötilakerrostunut. Pohjanläheinen vesi oli hapetonta, mikä näkyi myös erittäin korkeina kokonaisfosfori- ja typpipitoisuuksina. Kokkalampi oli kuitenkin niukkahumuksinen ja erittäin kirkasvetinen, näkösyvyyden ulottuessa 4,5 metriin. Tuotantotyypiltään lampi oli karu, sillä päällysveden ravinne- ja klorofylli a-pitoisuudet olivat hyvin alhaisia (liite 3). Happikadon ilmeneminen pohjanläheisessä vedessä johtuneekin todennäköisesti syvänteen kapea-alaisuudesta, eikä sinänsä kerro lammen huonosta tilasta. Tässä tapauksessa tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, ettei välisyvyyksistä ole mitään vedenlaatutietoa. Ympäristöhallinnon yleisessä vedenlaatuluokituksessa Kokkalampi sijoittui luokkaan erinomainen. Kokkalammelta ei otettu biologisia näytteitä Kotajärvi Heinolan itäpuolella, kaupunkialueen läheisyydessä sijaitsevalta Kotajärveltä (Kotajärven valuma alue ) (kartta liite 2.1) otettiin sondikartoitusten yhteydessä myös vesinäytteet, joista analysoitiin ravinnepitoisuuksia (tulokset liite 5.2). Liukoisten ravinteiden määrät alittivat ammoniumtypen ja fosfaattifosforin osalta määritysrajat. Nitraatti-/nitriittityppeä vedessä sen sijaan oli 25 µg/l. Kotajärven kokonaisravinnepitoisuudet olivat korkeita ja kokonaisfosforipitoisuutensa (33 µg/l) perusteella Kotajärvi olikin luokiteltavissa reheväksi. Sondikartoituksen perusteella järven levämäärät ilmensivät hyvästä (< 10 µg/l) tyydyttävään (< 20 µg/l) vaihtelevaa vedenlaatua (kuva 5). Rantavyöhykkeen surviaissääskien perusteella Kotajärvi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi (LEO-indeksi = 63,6) (liite 6). Sen sijaan piileväindeksit ilmensivät karua ja erinomaista vedenlaatua (IPS-indeksi = 17,8, TDI-indeksi = 6,7) (liite 7). Tuloksia vääristi piilevälajistoa hallinnut ns. jokapaikan laji Achnanthes minutissima-laji, joka nosti piileväindeksien arvoja. Sen sijaan lajien ekologisessa luokituksessa kyseinen laji on luokiteltu ns. indifferentiksi, jonka perusteella ei voida arvioida veden rehevyystasoa. Indifferenttien piilevälajien ohella lajistossa olivatkin runsaina melko rehevää (mesoeutrofia) ja rehevää (eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit Kotajärven ojat Kotajärveen laskevilta neljältä ojalta (Kotajärven valuma alue ) (liite 2.1) haettiin vesinäytteet, joista analysoitiin sekä kokonaisravinnepitoisuudet että liukoisten typen ja fosforin muotojen pitoisuuksia (tulokset 5.1). Kaikkien Kotajärveen laskevien ojien vedessä liukoisessa muodossa olevien fosforin ja ammonium typen määrät olivat vähäisiä. Liukoista fosforia oli eniten (9 µg/l) Isiäisestä laskevassa vedessä (oja 1) ja vähiten (3 µg/l) Kotajärven itäpuolelle laskevassa ojassa (oja 4). Ammoniumtyppeä oli puolestaan eniten 8 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

12 (19 µg/l) Valkjärvestä laskevan ojan (oja 3) vedessä. Isisäisestä ja Pikosesta (oja 2) laskevien ojien vedessä ammoniumtypen määrä alitti määritysrajan < 5 µg/l. Kaikissa Kuva 5. Kotajärven pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuksien (µg/l) alueellinen vaihtelu ojavesissä oli kuitenkin jonkin verran nitraatti-/nitriittityppeä, jota oli selvästi eniten (340 µg/l) Kotajärven itäpuolelle laskevassa ojassa ja vähiten (42 µg/l) Pikosesta laskevassa ojavedessä. Liukoisessa muodossa olevan typen lisäksi pelto- ja Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/2010 9

13 metsäalueiden läpi kulkevan, Kotajärven itäpuolelle laskevan ojan vedessä oli odotetusti myös selkeästi korkeimmat kokonaisravinnepitoisuudet (kuva 6). a) b) µg/l oja 1 oja 2 oja 3 oja 4 0 oja 1 oja 2 oja 3 oja 4 Kuva 6. Kotajärven ojien a) kokonaistyppi- ja b) fosforipitoisuudet. Lisäksi kuvassa b on esitetty järvien rehevyysluokituksessa käytetty erittäin reheville järvivesille asetettu kokonaisfosforipitoisuuden alaraja 50 µg/l Kotajärven eteläpuolella sijaitsevasta Isiäisestä laskeva oja kulkee myös peltoalueiden läpi ja ojaveden ravinnepitoisuudet olivatkin korkeita, kokonaistyppipitoisuuden ollessa toiseksi suurin. Isiäisen ja Valkjärven väliin sijoittuvasta Pikosesta lähtevän ojan vedet laskevat Kotajärven uimarannan läheisyyteen. Ojaveden kokonaisfosforimäärä oli toiseksi korkein, ylittäen erittäin reheville järvivesille asetetun kokonaisfosforipitoisuuden alarajan. Valkjärvestä Kotajärven länsipuolelle laskevan ojan vesi puolestaan oli ojista kaikkein niukkaravinteisinta; veden kokonaistyppi- sekä fosforipitoisuuksien ollessa noin kolmasosan Kotajärven itäpuolelle laskevan ojan arvoista. Ojavesien tuomaan kokonaiskuormitukseen vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti ojassa virtaavan veden määrä. Taulukossa 1 on esitetty näytteenottotilanteessa mitatut virtaamat. Taulukko 1. Kotajärven ojien virtaamat Virtaama Oja l/s l/d 1 (Isiäisestä laskeva) 5, (Pikosesta laskeva) 0, (Valkjärvestä laskeva) 12, (Kotajärven itäpuolelle laskeva) 3, Ojien kokonaiskuormituksen arvioiminen vaatisi tiheää vesimäärien ja vedenlaadun seurantaa. Tämän yhden näytteenoton perusteella ( ) merkittävin typpi- ja fosforikuormittaja oli Kotajärven itäpuolelle laskeva oja, jonka kokonaiskuormitus oli 10 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

14 fosforin osalta 29 g/d ja typen osalta 479 g/d. Selkeästi pienin kuormitus Kotajärveen tuli näytteenoton aikaan puolestaan Pikosesta ojan 2 mukana (kuva 7). a) b) g/d 15 g/d oja 1 oja 2 oja 3 oja 4 0 oja 1 oja 2 oja 3 oja 4 Kuva 7. Kotajärveen laskevien ojien vuorokausittainen a) kokonaisfosfori- ja b) typpikuormitus yhden näytteenottoajankohdan ( ) vesianalyysitulosten perusteella laskettuna. Ojien aiheuttamaa kuormitusta voidaan suhteuttaa vertailemalla kuormituslukuja käsittelemättömien jätevesien kuormitukseen. Kaikkein suurinta kuormitusta aiheuttavan Kotajärven itäpuolelle laskevan ojan kuormitus vastaa noin 13 ihmisen käsittelemättömien jätevesien fosforikuormitusta vuorokaudessa, typen osalta kuormitus on noin 34 ihmisen kuormitusta (Valtioneuvoston asetus 2003). 4.3 RIEVELIN VALUMA-ALUE (14.17) Imjärvi Heinolan Imjärveltä (Imjärven valuma-alue ) haettiin vesinäytteitä kolmelta näytepisteeltä, jotka sijaitsivat Haapaselällä, Mänttäselällä ja Myllyselällä (kartta liite 2.1). Kaikki näytepisteet olivat suunnilleen yhtä syvillä alueilla, eikä näytepisteiden välisessä vertailussa ollut havaittavissa suuria eroja vedenlaadussa (tulokset liite 5.1). Haapaselältä, Mänttäselältä ja Myllyselältä otettujen näytteiden perusteella Imjärvi oli näytteenottoajankohtana voimakkaasti lämpötilakerrostunut. Päällysveden happikyllästeisyys oli näytepisteillä noin 90 %, kun taas alusvedessä oli havaittavissa selkeää happivajausta kaikilla näytepisteillä. Eniten happea pohjanläheisessä vedessä oli Haapaselällä, jossa hapen kyllästysaste oli 20 %, kun taas Mänttäselällä ja Myllyselällä se oli enää noin 10 % (kuva 8). Heikentynyt happitilanne näkyi myös pohjanläheisten fosforipitoisuuksien kohoamisena kaikilla kolmella näytepisteellä (kuva 9). Väriarvojen Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

15 sekä kemiallisen hapenkulutuksen perusteella Imjärvi oli vähähumuksinen ja suhteellisen kirkasvetinen (kuva 10), ja myös näkösyvyys oli noin 3 metriä kaikilla näytepisteillä (liite 3). Kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuuksien perusteella järvi oli tuotantotyypiltään karun ja lievästi rehevän välimaastossa, klorofylli a-arvojen ollessa jo hieman lievästi rehevän puolella. Kaikkien näytepisteiden keskiarvoina määriteltynä Imjärvi kuuluukin yleisessä vedenlaatuluokituksessa luokkien erinomainen ja hyvä välille pinta pohja % Haapaselkä Mänttäselkä Myllyselkä Kuva 8. Imjärven Haapaselän, Mänttäselän sekä Myllyselän pinnan- ja pohjanläheinen happitilanne (kyll. %) a) b) 25 pinta pohja 900 pinta pohja µg/l µg/l Haapaselkä Mänttäselkä Myllyselkä 0 Haapaselkä Mänttäselkä Myllyselkä Kuva 9. Imjärven Haapaselän, Mänttäselän sekä Myllyselän a) kokonaisfosfori sekä b) kokonaistyppipitoisuudet pinnan- ja pohjanläheisessä vedessä elokuussa Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

16 a) b) 40 väri mgpt/l COD Mn mgo2/l 9 kok.p Klorofylli a mg/l µg/l Haapaselkä Mänttäselkä Myllyselkä 0 Haapaselkä Mänttäselkä Myllyselkä Kuva 10. Imjärven Haapaselän, Mänttäselän sekä Myllyselän väriluku ja kemiallinen hapenkulutus (a) sekä kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuudet (b) pinnanläheisessä vedessä elokuussa Imjärven rantavyöhykkeen surviaissääskilajisto ilmensi karua pohjanlaatua (LEO-indeksi = 20,8) (liite 6). Piileväindeksit osoittivat niin ikään karua ja erinomaista vedenlaatua (IPSindeksi = 18,7, TDI-indeksi = 4,2) (liite 7). Lajien ekologisen jakauman perusteella piilevälajistoa hallitsivat karua ja melko karua vedenlaatua ilmentävät lajit Viilajärvi Heinolassa Imjärven valuma-alueella (14.179) sijaitsevalta Viilajärveltä (kartta liite 2.1) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Näytteenottoajankohtana Viilajärvi oli voimakkaasti lämpötilakerrostunut ja happitilanne oli selkeästi heikentynyt pohjanläheisessä vedessä. Pohjanläheisen veden ravinnepitoisuudet olivat kuitenkin lähes samaa luokkaa kuin päällysvedessä, kokonaisfosforipitoisuuden ollessa jopa hieman alhaisempi (liite 3). Vesianalyysitulosten perusteella järvi oli karu ja veden humusleima oli hyvin lievä. Vesi oli suhteellisen kirkasta ja näkösyvyyttä oli lähes kolme metriä. Kesän 2009 tulosten perusteella järvi kuului yleisessä vedenlaatuluokituksessa luokkaan erinomainen. Viilajärven rantavyöhykkeen surviaissääskilajisto ilmensi karua pohjanlaatua (LEO-indeksi = 21,1) (liite 6). Piileväindeksit ilmensivät niin ikään karua ja erinomaista vedenlaatua (IPSindeksi = 18,6, TDI-indeksi = 5,9) (liite 7). Lajien ekologisen jakauman perusteella piilevälajistoa hallitsivat karua ja keskirehevää vedenlaatua ilmentävät lajit. Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

17 4.3.3 Kannusjärvi Heinolassa sijaitsevalta Kannusjärveltä (Imjärven valuma-alue ) (kartta liite 2.1) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Kannusjärvi oli voimakkaasti lämpötilakerrostunut ja pohjanläheisen veden happikyllästysaste oli 28 %, kun taas pinnanläheisessä vedessä happikyllästys oli 92 %. Pohjanläheisen veden kokonaisfosforipitoisuus oli päällysveteen verrattuna hieman kohonnut (liite 3). Kannusjärven vesi oli kohtalaisen humuspitoista ja kuului dystrofia-luokituksessa mesohumoosisiin vesiin. Kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuuksien perusteella Kannusjärvi oli tuotantotyypiltään karu ja järvi olikin kesän 2009 tulosten perusteella yleiseltä vedenlaadultaan luokassa erinomainen. Kannusjärven surviaissääskilajisto ilmensi karua pohjanlaatua (LEO-indeksi = 33,3) (liite 6). Piileväindeksien perusteella järven vedenlaatu oli myös karua ja luokiteltavissa erinomaiseksi (IPS-indeksi = 19,2, TDI-indeksi = 5,0) (liite 7). Piilevälajien ekologisen jakauman perusteella lajistoa hallitsivat karua ja melko karua vedenlaatua ilmentävät lajit. 4.4 PÄIJÄNTEEN ALUE (14.22) Salaksjärvi Sysmässä Päijänteen lähialueella (14.221) sijaitsevalta Salaksjärveltä (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Kokonaissyvyydeltään vain 2 metriä syvältä näytepisteeltä otettiin näytteet ainoastaan yhdeltä syvyydeltä. Näin matalissa vesissä lämpötilakerrostuneisuutta ei tavallisesti esiinny ja veden oletettiin olevan tasalaatuista pinnasta pohjaan. Vesianalyysitulosten perusteella Salaksjärvi oli selvästi humuspitoinen ja vesi oli erittäin ravinteikasta (liite 3). Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella vesi oli rehevää ja klorofylli a-pitoisuuden perusteella jopa erittäin rehevää. Klorofylli a-pitoisuuden melko korkeaa suhdetta kokonaisfosforipitoisuuteen nähden selittää todennäköisesti Gonyostomum semen-limalevä, jota tavataan tavallisesti juuri humuspitoisissa vesissä. Em. laji sisältää erittäin runsaasti klorofylli a :ta, joten näissä tapauksissa klorofylli a-pitoisuus ei anna oikeaa kuvaa järven rehevyystasosta. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Salaksjärvi kuului vuoden 2009 tulosten perusteella luokkien hyvä ja tyydyttävä välille. Salaksjärven rantavyöhyke oli surviaissääskilajiston perusteella rehevä (liite 6). Piilevälajisto ilmensi kuitenkin karua ja erinomaista vedenlaatua (IPS-indeksi = 17,4, TDIindeksi = 5,7) (liite 7). Lajien ekologinen jakauma osoitti kuitenkin pohjaeläinten ja vesianalyysien tavoin, että lajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit. 14 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

18 5.4.2 Majutvesi Salaksjärven alapuoliselta Majutvedeltä (Päijänteen lähialue ) (kartta liite 2.2) otettiin sondikartoitusten yhteydessä klorofylli a-näytteitä kolmelta eri näytepisteeltä, jotka sijaitsivat Kirkkolahdella, varsinaisella Majutvedellä, sekä Kuhanlahdella (tulokset liite 5.2). Kirkkolahden näytepisteeltä otettiin alueen mataluuden vuoksi kokoomanäyte 0-1 metrin syvyydeltä, kun taas kahdella muulla näytepisteellä kokoomanäytteet otettiin normaalisti, eli 0-2 metrin syvyydeltä. Kirkkolahden alue oli klorofylli a-pitoisuutensa (34 µg/l) perustella alueista kaikkein rehevin, ja oli tuotantotyypiltään erittäin rehevä (kuva 11). Majutveden ja Kuhalahden näytepisteillä klorofylli a-pitoisuus (13 µg/l) oli huomattavasti alhaisempi veden ollessa tuotantotyypiltään rehevää µg/l Kirkkolahti Majutvesi Kuhanlahti Kuva 11. Majutvedeltä mitatut klorofylli a-pitoisuudet (µg/l). Majutvedellä tehtiin sondikartoituksia Kirkkolahdella sekä Kuhanlahdella. Kirkkolahden kartoitus osoitti selvästi miten rehevyys kasvoi kirkkolahden pohjukkaa kohti mentäessä (kuva 12). Klorofylli a-pitoisuudet olivat lahden pohjukassa, lähellä kirkkoa ja jätevedenpuhdistamoa, noin kuusinkertaiset Ohrasaaren eteläpuolisiin vesialueisiin verrattuna. Käyttökelpoisuusluokituksessa pitoisuuksien vaihteluväli oli erinomainen/hyvä (n. 4 µg/l) välttävä (> 20 µg/l). Kirkkolahteen verrattuna Kuhanlahden levämäärät vaihtelivat verrattain vähän, ja ilmensivät käyttökelpoisuudeltaan erinomaista - hyvää pintavettä (kuva 13). Majutvedeltä ei otettu biologisia näytteitä. Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

19 Kuva 12. Majutveden Kirkkolahden pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuden (µg/l) alueellinen vaihtelu Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

20 Kuva 13. Majutveden Kuhanlahden pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuden (µg/l) alueellinen vaihtelu Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

21 4.4.3 Luotikas Majutveden länsipuolella sijaitsevalta Luotikkaalta (Päijänteen lähialue ) (kartta liite 2.2) otettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Näytteenottoajankohtana järvi oli vain heikosti lämpötilakerrostunut, mutta silti pohjanläheisen veden happitilanne oli heikentynyt, happikyllästysasteen ollessa enää 14 %. Vesianalyysitulosten perusteella järvi oli vain lievästi humusleimainen näkösyvyyden ollessa lähes 2 metriä. Klorofylli a- ja kokonaisfosforipitoisuuksien perusteella päällysvesi oli lievästi rehevän ja rehevän välillä (liite 3). Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Luotikas sijoittui luokkaan hyvä. Luotikkaan rantavyöhyke oli surviaissääskilajiston perusteella luokiteltavissa reheväksi (LEO-indeksi = 73,3) (liite 6). Piilevälajisto ilmensi kuitenkin karua ja erinomaista vedenlaatua (IPS-indeksi = 18,6, TDI-indeksi = 6,2) (liite 7). Ekologinen jakauma osoitti kuitenkin, että lajistossa dominoivat keskirehevää (mesotrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit. 4.5 NUORAMOISEN ALUE (14.81) Nuoramoisjärvi, Lahdenpohjanlahti Sysmässä sijaitsevan Nuoramoisjärven Lahdenpohjanlahdelta (Nuoramoisjärven alue ) (kartta liite 2.2) otettiin vesinäytteet (näytepiste 1) (tulokset liite 5.1). Lisäksi lahdelta (näytepiste 2) otettiin klorofylli a-näyte sondikartoitusten yhteydessä (tulokset liite 5.2). Vesianalyysitulosten perusteella Lahdenpohjanlahti oli tuotantotyypiltään rehevä (liite 3). Alueen dystrofialuokitus osoitti lähinnä mesohumoosista vedenlaatua, vaikka näkösyvyys olikin vain noin yhden metrin. Lahdella ei ollut havaittavissa kovin voimakasta lämpötilakerrostuneisuutta, vaan vesi oli melko tasalaatuista pinnasta pohjaan. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Nuoramoisjärven Lahdenpohjanlahti kuului vuoden 2009 tulosten perusteella luokkien hyvä ja tyydyttävä välille. Lahdenpohjanlahden sondikartoituksen perusteella levämäärien alueellinen vaihtelu oli melko vähäistä (kuva 14). Pintaveden klorofylli a-pitoisuudet ilmensivät koko lahdella vedenlaadultaan hyvää (4-10 µg/l) pintavettä. Suurimmat pitoisuudet sijoittuivat lahden keskiosiin, ja lähempänä lahden suuta pitoisuudet olivat yleisesti ottaen pienempiä. Nuoramoisjärven surviaissääskilajisto ilmensi lievästi rehevää pohjanlaatua (LEO-indeksi = 53,3) (liite 6). Piilevälajisto ilmensi niin ikään lievästi rehevää ja hyvää vedenlaatua (IPSindeksi = 15,8, TDI-indeksi = 7,4) (liite 7). Ekologinen jakauma osoitti, että lajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrotrofia) vedenlaatua ilmentävät piilevälajit. 18 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

22 Kuva 14. Nuoramoisjärven Lahdenpohjanlahden pintaveden (0,5 m) klorofylli a pitoisuuden (µg/l) alueellinen vaihtelu Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

23 4.5.2 Joutsjärvi, Harvalanselkä Joutsjärven Tainionvirran alueeseen (14.812) kuuluvalta Joutsjärven Harvalanselältä (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Kokonaissyvyydeltään vain 3,5 metrin syvyisellä näytepisteellä ei ollut havaittavissa lämpötilakerrostuneisuutta vaan vesi oli lähes tasalaatuista koko vesipatsaassa. Tuotantotyypiltään Harvalanselkä oli kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuuksiensa perusteella lähinnä lievästi rehevä. Värilukunsa ja kemiallisen hapenkulutuksensa perusteella vesi oli vähähumuksista, vaikka näkösyvyys järvellä olikin ainoastaan 1,5 metriä (liite 3). Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Joutsjärven Harvalanselkä kuului kesän 2009 tulosten perusteella luokkaan hyvä. Joutsjärven rantavyöhyke oli surviaissääskilajiston perusteella luokiteltavissa reheväksi (LEO-indeksi = 72,7) (liite 6). Piilevälajisto ilmensi kuitenkin karua ja erinomaista vedenlaatua (IPS-indeksi = 17,8, TDI-indeksi = 6,1) (liite 7). Piileväindekseistä poiketen ekologinen jakauma osoitti, että lajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit Keihäsjärvi Joutsjärven alapuoliselta Keihäsjärveltä (Joutsjärven Tainionvirran alue ) (kartta liite 2.2) otettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Kokonaissyvyydeltään 2,4 metriä syvältä näytepisteeltä otettiin näyte ainoastaan yhden metrin syvyydeltä. Vesianalyysitulosten perusteella järvi oli vain lievästi humusleimainen, joskin näkösyvyys oli vain 1,5 metriä. Tuotantotyypiltään Keihäsjärvi oli kokonaisfosfori- ja klorofylli a- pitoisuuksiensa perusteella lievästi rehevä (liite 3). Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Keihäsjärvi kuului luokkaan hyvä. Käihäsjärven rantavyöhyke oli surviaissääskilajiston perusteella luokiteltavissa lievästi karuksi (LEO-indeksi = 50,0) (liite 6). Piilevälajisto ilmensi hyvää ja tuotantotasoltaan karua vedenlaatua (IPS-indeksi = 17,0, TDI-indeksi = 6,0) (liite 7), ja järven piilevälajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit Tainionvirta, Koskenniemen leirintäalue Hartolassa Tainionvirralla (Joutsjärven Tainionvirran alue ) sijaitsevalta Koskenniemen leirintäalueen uimarannalta (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet Uimarannalla haluttiin tutkia erityisesti yläpuolisen turvetuotannon mahdollisia vaikutuksia uimarannan veteen ja vesinäytteistä määritettiin niin kiintoaine, sameus kuin kemiallinen hapenkulutuskin (liite 5.1). Lisäksi tutkittiin myös ulosteperäisten bakteerien esiintymistä. Kemiallista hapenkulutusta lisää niin veden humuspitoisuus kuin orgaanisia aineita sisältävät jätevedetkin. Koskenniemen uimarannalla kemiallinen hapenkulutus oli kuitenkin 20 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

24 melko vähäistä (6,5 mgo 2 /l), arvon sijoittuessa värittömien tai vain lievän humusleiman omaavien vesien tasolle. Vesi oli myös suhteellisen kirkasta sameuden ollessa jokivesille melko alhainen (1,8 FTU). Myös veden kiintoainepitoisuus oli jokivesille melko alhaisella tasolla (2,9 mg/l). On kuitenkin huomattava, että vaikka jokivesissä sekä sameus että kiintoainepitoisuudet ovat tavallisesti korkeampia kuin järvillä, pitoisuudet myös vaihtelevat voimakkaasti eri aikoina. Vesi oli myös hygieeniseltä laadultaan uimavedeksi soveltuvaa, ja fekaalisia streptokokkeja havaittiin vain vähäisessä määrin (13 kpl/100ml). Vesianalyysitulosten perusteella uimarannan vedessä ei ollut näytteenottoajankohtana havaittavissa humusvesistä aiheutuvia haittoja. Vedenlaatusondilla mitattiin lisäksi leirintäalueen uimarantaan laskevan ojan vedenlaatua ihan turvesuon alapuolelta ja leirintäalueen kohdalla sekä itse Tainionvirrasta. Turvesuolta tulevan ojavesi oli sameampaa, happamampaa ja rehevämpää kuin verrattain karu ja kirkasvetinen Tainionvirta. Ojan virtaamat olivat kuitenkin siinä määrin pieniä, ettei niillä ollut vaikutusta Tainionvirran ainevirtoihin ja ravinnepitoisuuksiin (taulukko 2). Veden laadussa ei ollut eroa ojan yläpuolisen (Meijerinsillankoski) ja alapuolisen (Vanhanmyllynkoski) näyteasemien välillä. Ojan tuomalla kiintoainepitoisella vedellä voi kuitenkin olla paikallisia vaikutuksia Tainionvirran veden- ja pohjanlaatuun ojan välittömässä läheisyydessä. Taulukko 2. Isosuolta laskevan ojan vedenlaatu verrattuna ylä- ja alapuolisiin Tainionvirran näytepisteisiin Sähkönjohtavuus ms/m ph Klorofylli a µg/l Sameus NTU Oja Isosuon ap. 17,1 5,51 10,3 43,5 Oja Leirintäalue 12,7 6,47 9,3 12,4 Tainionv., Meijerinsillankoski 5,3 7,65 3 0,5 Tainionv., Vanhanmyllynkoski 5,6 7,64 2,4 0, Enojärvi Hartolassa sijaitsevalta Enojärveltä (Joutsjärven Tainionvirran alue ) (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Vesianalyysitulosten perusteella Enojärvi oli lievästi humusleimainen näkösyvyyden ollessa 1,4 metriä. Näytteenottoajankohtana järvi oli voimakkaasti lämpötilakerrostunut ja pohjanläheinen vesi oli lähes hapetonta happikyllästysasteen ollessa vain 6 %. Pohjan lähellä vallinneen heikon happitilanteen vuoksi myös pohjanläheiset ravinnepitoisuudet olivat selvästi kohonneet. Järvi oli kuitenkin päällysveden kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuuksiensa perusteella tuotantotyypiltään vain lievästi rehevä (liite 3). Onkin mahdollista, että pojanläheinen heikko happitilanne johtuu esimerkiksi syvänteen kapea-alaisuudesta. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Enojärvi kuului vuoden 2009 tulosten perusteella luokkaan hyvä. Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

25 Enojärven rantavyöhykkeen surviaissääskilajisto ilmensi lievästi karua (LEO-indeksi = 50,0) pohjanlaatua (liite 6). Piilevälajiston perusteella vedenlaatu oli luokiteltavissa hyväksi ja tuotantotyypiltään karuksi (IPS-indeksi = 16,8, TDI-indeksi = 6,6) (liite 7). Lajien ekologinen jakauman perusteella lajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit Kilpilampi Hartolassa Kilpilammen valuma-alueella (14.814) sijaitsevalta Kilpilammelta (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Vesianalyysitulosten perusteella Kilpilampi oli tuotantotyypiltään rehevä ja vesi oli mesohumoosista eli kohtalaisen humuspitoista. Näytteenottoaikaan Kilpilampi oli voimakkaasti lämpötilakerrostunut ja pohjanläheisen veden happitilanne oli heikko, happikyllästysasteen ollessa ainoastaan 7 % (liite 3). Myös pohjanläheiset kokonaisfosfori- ja typpipitoisuudet olivat moninkertaiset pinnanläheisestä vedestä mitattuihin verrattuna. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Kilpilampi kuuluikin luokkien hyvä ja tyydyttävä välille. Kilpilammen rantavyöhyke oli surviaissääskilajiston perusteella luokiteltavissa lievästi karuksi (LEO-indeksi = 54,5) (liite 6). Piilevälajisto ilmensi erinomaista ja tuotantotasoltaan lievästi rehevää vedenlaatua (IPS-indeksi = 17,3, TDI-indeksi = 7,9) (liite 7). Järven piilevälajistossa dominoivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit Valasjärvi Valasjärven (Kilpilammen valuma-alue ) (kartta liite 2.2) vesinäytteet haettiin (tulokset liite 5.1). Näytteenottoajankohtana järvi ei ollut lämpötilakerrostunut vaan kokonaissyvyydeltään 6,5 metriä syvällä näytepisteellä vesi oli lähes tasalaatuista pinnasta pohjaan. Tuotantotyypiltään Valasjärvi oli rehevän ja erittäin rehevän rajoilla ja dystrofialuokitukseltaan meso- ja polyhumoosin välillä, eli varsin humuspitoista. Klorofylli a- pitoisuus oli jopa kokonaisfosforipitoisuuteen nähden melko korkea ja koska kyseessä on humuspitoinen järvi voitaneen Gonyostomum semen-limalevän esiintymistä pitää melko todennäköisenä. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa Valasjärvi kuului luokkien hyvä ja tyydyttävä välille. Valasjärveltä analysoitiin vain piilevänäytteet, joiden perusteella lajistossa hallitsivat melko rehevää (meso-eutrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit. Piileväindeksit ilmensivät jälleen parempaa vedenlaatua, indeksiarvojen ollessa tyypillisiä karuille ja vedenlaadultaan erinomaisille vesille (IPS-indeksi = 17,6, TDI-indeksi = 6,6) (liite 7) 22 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

26 4.5.8 Valaslampi Valasjärven yläpuoliselta Valaslammelta (Kilpilammen valuma-alue ) (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1). Vedenlaadultaan Valaslampi oli Valasjärven tavoin hyvin rehevä ja humuspitoinen (liite 3). Myös Valaslammella klorofylli a- pitoisuudet olivat kuitenkin kokonaisfosforipitoisuuksiin nähden korkeita ja Gonyostomum semen-limalevän esiintyminen on melko todennäköistä. Valasjärvestä poiketen kokonaissyvyydeltään hieman syvempi Valaslampi oli lämpötilakerrostunut ja pohjanläheisen veden heikentynyt happitilanne näkyi myös kohonneina ravinnepitoisuuksina pohjan lähellä. Yleisessä vedenlaatuluokituksessa myös Valaslampi sijoittui luokkien hyvä ja tyydyttävä välille. Rantavyöhykkeen surviaissääskilajiston perusteella Valaslammen pohjanlaatu oli luokiteltavissa karuksi (LEO-indeksi = 28,6). Valaslammen päällysvesi oli myös piileväindeksien valossa karua ja laadultaan erinomaista (IPS-indeksi = 18,5, TDI-indeksi = 4,6) (liite 7). Myös ekologisen jakauman perusteella lajistossa hallitsivat karua (oligotrofia) ja melko karua (oligo-mesotrofia) vedenlaatua ilmentävät lajit. 4.6 UURAJÄRVEN VALUMA-ALUE (14.86) Uurajärvi Hartolassa sijaitsevalta Uurajärveltä (Uurajärven Onkijärven valuma-alue ) (kartta liite 2.2) haettiin vesinäytteet (tulokset liite 5.1. Uurajärvellä vesi ei ollut lämpötilakerrostunut, vaan kokonaissyvyydeltään 7,5 metriä syvällä näytepisteellä vesi oli lähes tasalaatuista pinnasta pohjaan. Vesianalyysitulosten perusteella Uurajärvi oli kirkasvetinen ja tuotantotyypiltään karu (liite 3). Yleisessä vedenlaatuluokituksessa järvi kuuluikin luokkaan erinomainen. Rantavyöhykkeen surviaissääskilajiston perusteella Uurajärvi oli tarkastelluista järvistä kaikkein karuin (LEO-indeksi = 18,8). Myös piileväindeksien perusteella pintaveden laatu oli erinomaista ja tuotantotyypiltään karu (IPS-indeksi = 17,6, TDI-indeksi = 4,7) (liite 7). Lajitossa olivat yleisimpinä melko karua (oligo-mesotrofia) vedenlaatua ilmentävät piilevälajit. 5 YHTEENVETO Vuoden 2009 vesistötutkimuksissa valtaosalla tutkimusvesistöistä sijaitsi vain yksi näytepiste ja näytteitä kerättiin vain yhtenä ajankohtana. Tulosten pohjalta tehtyä vedenlaatuluokittelua voidaan pitää lähinnä suuntaa antavana, sillä vesinäytteet kuvaavat vedenlaatua näytteenottopisteellä kyseisellä näytteenottohetkellä. Isoilla järvillä, jotka ovat Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

27 usein rikkonaisia ja saarten jakamia on mahdotonta puhua järven vedenlaadusta pelkästään yhden näyteaseman tulosten perusteella, koska esimerkiksi veden vaihtuvuus, järven syvyys ja lähialueen kuormitus vaikuttavat olennaisesti veden laatuun; veden laatu ei välttämättä ole lainkaan samanlaista järven eri osissa. Useampien näytepisteiden lisäksi tarvittaisiin myös tiuhemmin toistettua näytteenottoa, jotta saataisiin tietoa esimerkiksi järven täyskiertojen kestoista, jotka ovat usein vaihtelevia ja vaikuttavat suuresti mm. vedessä vallitseviin happioloihin (Oravainen 1999). Myös järvien luokittelun kannalta erittäin tärkeä rehevyystasoa kuvaava klorofylli a pitoisuus saattaa varsinkin vähänkään rehevimmissä järvissä vaihdella merkittävästi kesän aikana. Valtaosa Hartolan, Heinolan ja Sysmän alueilta tutkituista vesistöistä oli vuoden 2009 tulosten perusteella vedenlaadultaan hyviä ja kuuluivat yleisessä käyttökelpoisuusluokittelussa luokkiin erinomainen tai hyvä. Ainoastaan Salaksjärvi, Nuoramoisjärven Lahdenpohjanlahti, Kilpilampi, Valasjärvi ja Valaslampi jäivät luokkien hyvä ja tyydyttävä välille Tulosten tulkinnassa on käytetty yleistä vesien käyttökelpoisuusluokitusta (taulukko 3), jonka määräytymisessä huomioidaan päällysveden happikyllästysprosentti, rehevyydestä kertova klorofylli-a ja kokonaisfosforipitoisuus, humuspitoisuutta kuvaava väriluku sekä näkösyvyys, johon vaikuttavat niin rehevyys, kiintoaine- kuin humuspitoisuuskin (Suomen ympäristökeskus 2009 a ja b). Taulukko 3. Hartolan, Heinolan ja Sysmän tutkittujen vesistöjen ympäristöhallinnon mukaiset yleiset käyttökelpoisuusluokat arvioituna kesän 2009 tulosten perusteella. Erinomainen Hyvä Tyydyttävä Välttävä Huono Salajärvi Kokkalampi Viilajärvi Kannusjärvi Uurajärvi Im järvi Luotikas Joutsjärvi Keihäsjärvi Enojärvi Salaks järvi Nuoramois järvi Kilpi lampi Valas järvi Valas lampi 24 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

28 Luokkien sisällä järvet eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Samaan luokkaan kuuluvien vesistöjen vedenlaatu voi vaihdella hyvin paljon sekä humusleimaltaan että rehevyydeltään. Humusluokittelussa huomioidaan yleensä väriluvun ja näkösyvyyden lisäksi myös kemiallinen hapenkulutus, jota humuspitoisuus nostaa. Järvien rehevyystaso taas määräytyy kokonaisfosforipitoisuuden ja klorofylli a-arvon perusteella. Jotta voitaisiin Salajärvi Kokkalampi Viilajärvi Kannusjärvi Uurajärvi Imjärvi Luotikas Joutsjärvi Keihäsjärvi Enojärvi Salaksjärvi Nuoramoisjärvi Kilpilampi Valasjärvi Valaslampi kok.p klorofylli a µg/l Kuva 15. Tutkimusvesistöjen kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuudet päällysvedessä kesän 2009 tulosten perusteella. Salajärvi Kokkalampi Viilajärvi Kannusjärvi Uurajärvi Imjärvi Luotikas Joutsjärvi Keihäsjärvi Enojärvi Salaksjärvi Nuoramoisjärvi Kilpilampi Valasjärvi Valaslampi Väri mgpt/l COD Mn mgo2/l Kuva 16. Tutkimusvesistöjen väriluku ja kemiallinen hapenkulutus päällysvedessä kesän 2009 tulosten perusteella. Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/

29 havainnollistaa eroja samaan luokkaan kuuluvien järvien vedenlaadussa sekä vedenlaatuluokan määräävissä tekijöissä, on kuvassa 15 esitetty taulukon 3 järvien kokonaisfosfori- ja klorofylli a-pitoisuudet kesällä Kuvassa 16 puolestaan ovat järvien humuspitoisuutta kuvaavat väriluvut sekä kemiallinen hapenkulutus kesän 2009 tulosten mukaisesti. Tutkimusvesistöt ovat molemmissa em. kuvaajissa samassa järjestyksessä kuin käyttökelpoisuusluokituksen taulukossa. Kuvista 15 ja 16 voidaankin nähdä, että vesistöjen vedenlaadussa on selviä eroja sekä eri luokkien välillä että saman luokan sisällä. Järviltä otettujen biologisten näytteiden tulokset erosivat usein sekä toisistaan että myös vedenlaatutuloksista. Osin tämä selittyy sillä, että ekologinen tila ei ole sama asia kuin vedenlaatu. Esimerkiksi Valaslampi oli vedenlaadultaan rehevä, mutta surviaissääski- ja piilevänäytteet ilmensivät karua/erinomaista tilaa. Piileväindeksit osoittivat useimmissa tapauksissa erinomaista vedenlaatua, ja on oletettavaa että jokivesiin aikoinaan kehitetyt indeksit antoivat todellista paremman kuvan järvien vedenlaadusta. Tämä selittää osaltaan piilevä- ja surviaissääskinäytteiden välisiä eroja. Piileväindeksien sijaan rehevyyttä kuvaava lajien ekologinen jakauma näytti olevan käyttökelpoisempi järvien vedenlaadun kuvaajana. Euroopan Unionin vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisessa ekologisen tilan arvioinnissa järvien ja jokien tila määritellään suhteessa saman tyypin luonnontilaisiin vesistöihin ja niiden eliöyhteisöihin nähden. Piilevien ja erityisesti surviaissääskien suhteen tämä tieto puuttuu toistaiseksi useilta järvi- ja jokityypeiltä, joten nyt esitetyt arviot saattavat poiketa vertailuyhteisöihin perustuvasta ekologisen tilan arviosta. 6 VIITTEET Anttila-Huhtinen, M Heinolan alueen vesistöjen happamoitumisselvitys vuonna Kymijoen Vesiensuojeluyhdistys ry:n tutkimusraportti 3/1995, 14 s. + liitteet. Anttila-Huhtinen, M Heinolan kaupungin vesistötutkimukset kesällä Kymijoen Vesiensuojeluyhdistys ry:n tutkimusraportti 13/1998, 10 s. + liitteet. Anttila-Huhtinen, M Heinolan kaupungin vesistötutkimukset vuonna Kymijoen Vesiensuojeluyhdistys ry:n tutkimusraportti 28/1999, 19 s. + liitteet. Anttila-Huhtinen, M Heinolan kaupungin vesistötutkimukset vuonna Kymijoen Vesiensuojeluyhdistys ry:n tutkimusraportti 40/2001, 23 s. + liitteet. Häkkinen, H Hartolan, Heinolan ja Sysmän vesistötutkimukset vuonna Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 110/2009, 39 s. + liitteet. 26 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 120/2010

30 Lepistö, L., Jokipii, R., Niemelä, M., Vuoristo, H., Holopainen, A-L., Niinioja, R., Hammar, t., Kauppi, M., ja Kivinen, J Kasviplankton järvien ekologisen tilan kuvaajana. Suomen ympäristö 600, ympäristönsuojelu 80 s. Oravainen, R Opasvihkonen vesianalyysitulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n moniste, 26 s. Paasivirta, L Rantavyöhykkeen surviaissääsket järvien tyypittelyssä. Univ. of Joensuu, Publications of Karelian Institute 133: SFS-EN 13946:2003. Water quality. Guidance standard for the routine sampling and pretreatment of benthic diatoms from rivers. 13 pp. SFS-EN 15196:2006. Water quality. Guidance on sampling and processing of the pupal exuviae of Chironomidae (Order Diptera) for ecological assessment. 13 pp. Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Asetus, Van Dam, H., A. Mertens & J. Sinkeldam A coded checklist and ecological indicator values of freshwater diatoms from the Netherlands. Netherlands Journal of Aquatic Ecology 28: Wilson, R. S. & Ruse, L. P A guide to the identification of genera of chironomid pupal exuviae occurring in Britain and Ireland (including common genera from northern Europe) and their use in monitoring lotic and lentic fresh waters. Freshwater Biological Association, Special Publication No 13. Kymijoen vesi ja ympäristöry:n tutkimusraportti no 120/