Kotiruokaa aikaa säästäen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotiruokaa aikaa säästäen"

Transkriptio

1 TTS tutkimuksen tiedote Kodin toiminnallisuus, teknologia ja palvelut 9/2010 (656) RUUANVALMISTUS- JA SÄILYTYS Kotiruokaa aikaa säästäen Projektipäälliköt Anne Malin ja Anneli Reisbacka, TTS tutkimus Kiireisessä perheessä ei aina löydy riittävästi aikaa päivittäiseen ruuanvalmistukseen. Kaikki tulevat nälkäisinä kotiin ja samalla on jo kiire harrastuksiin. Valmisruuat ovat helppo ratkaisu, mutta edullinen ja terveellinen vaihtoehto niille ovat etukäteen valmistetut kotiruuat. Suurempi annos ruokaa valmistuu lähes samassa ajassa kuin pienempikin ja osan siitä voi pakastaa. Kiireisenä päivänä on helppo lämmittää tätä itsetehtyä "valmisruokaa". Taloudellisinta ruoanvalmistus on, jos ruokaostokset pystytään keskittämään ja käyttämään hyväksi erikoistarjouksia sekä sesonkituotteita. Silloin ruokia voidaan valmistaa joustavammin perheen erilaisten tilanteiden mukaan. Kun ruokaa valmistaan myös kerralla enemmän, ei sitä tarvitse tehdä joka päivä. Tällainen sarjaruuanvalmistus edellyttää suunnitelmallisuutta, mutta samalla se voi olla mukavaa yhdessäoloa koko perheen kanssa. Helsingin yliopiston kotitalouskoulutuksen opiskelijat selvittivät yhdessä TTS:n kanssa eri vaihtoehtoja valmistaa suomalaisten suosikkiruokia. Kuvat: HY:n kotitaloustieteen opiskelijat Suurempien annosten valmistaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että syödään koko viikko samaa ruokaa. Pakastamalla osa sopivan kokoisina annoksina voidaan syödä monipuolisesti ja silti aikaa säästäen. Valmistamalla koko pellillinen lihapullia tai uunillinen laatikkoruokia kerralla saa aterioita useammaksi kerraksi. VALMISTA VIIKON RUUAT PERHEEN KANSSA YHDESSÄ Kun yhtenä päivänä viettää muutaman tunnin perheen kanssa keittiössä ja valmistaa ruokaa yhdessä, saa koko viikon ruoat kerralla valmiiksi. Osan voi vaikka pakastaa ja käyttää seuraavalla viikolla. Samas-

2 ta raaka-aineesta saa helposti toteutettua erilaisia ruokia. Seuraavassa on esimerkki sarjavalmistuksen avulla tehdyistä ruuista, joiden pääraaka-aineena on käytetty jauhelihaa. Osan ruuista voi tehdä myös kaksinkertaisena, jolloin ylimääräiset ruuat voi pakastaa myöhempää käyttöä varten tai vaikka antaa opiskelijalle mukaan. Yhdellä valmistuskerralla saat siis tehtyä usean päivän ruuat. Sinkkutalouksissa ruuan voi jakaa suoraan sopivan kokoisiksi annoksiksi ja pakastaa. Kotona on hyvä olla valmiina jotain perusmausteita, öljyä ja jauhoja. Lisäksi jääkaapissa tai pakastimessa kannattaa pitää perunoita ja juureksia, kuten porkkanaa, lanttua ja sipulia sekä tomaattimurskaa. Näitä raaka-aineita tarvitset seuraavien reseptien toteutuksessa. Kokonaan kasvisruokaa syövien kannattaa lisätä ruokiin papuja, soijavalmisteita tai muita proteiinin lähteitä. JAUHELIHASTA MONENLAISTA RUOKAA SARJARUUANVALMISTUKSENA Ostoslista viikon ruokien valmistukseen pienemmälle ja isommalle määrälle: Raaka-aineet, jos tekee alusta asti itse: - 1,4 kg (2,8kg) naudanjauhelihaa - 7 (14) keskikokoista sipulia - 5 (10) valkosipulikynttä g (600g) makaronia - ½ (1) l maitoa - 7 (14) kananmunaa - Lihaliemikuutioita - 1 dl (2 dl)korppujauhoja - Feta-juustoa purkissa - Rasia herkkusieniä - ½ (1 )paprika - 2 (4) tlk tomaattimurskaa (yhteensä 2kg) - 1 (2) tlk tomaattisosetta purkissa (500g yksi tölkki) Ostoslistassa ei ole mausteita eikä öljyä. Saat valmistettua seuraavat ruokalajit neljälle hengelle: 1.4 kg jauhelihaa 2,8 kg jauhelihaa Makaronilaatikko Makaroonilaatikko x 2 (toinen annos pakastimeen) Lihapullat Lihapullat x 2 (toinen annos pakastimeen) Mureke Mureke x 2 (toinen annos pakastimeen) Bolognese-kastike Bolognese-kastike x 2 (toinen annos pakastimeen) Ruskistettua jauhelihaa jää vielä pakastettavaksi. Valmiiksi ruskistetusta jauhelihasta on helppo ja nopea tehdä myöhemmin esimerkiksi jauhelijakeitto tai pizzaa. Aikaa näiden kaikkien ruokalajien valmistukseen kului yhteensä 2 4 tuntia. Jos haluat nopeuttaa hieman valmistusta, voit käyttää pakastesipulikuutioita ja -valkosipulimurskaa. Lisäksi voit ostaa tomaattikastikkeen valmiina. Tällöin aikaa kaikkien ruokalajien valmistamiseen kuluu yhteensä noin 1 3 tuntia. Voit nopeuttaa ruokien valmistusta kuorimalla ja hienontamalla ensin kaikki sipulit ja valkosipulit. Tämän voit tehdä leikkuulaudalla terävällä veitsellä tai käyttää apunasi niitä välineitä, mitä sinulla kotona on (sipulileikkuri, valkosipulipuristin jne.) Kypsä jauhelihasipuliseos. Tomaattikastike 2 rkl öljyä 4 valkosipulinkynttä 2 sipulia 2x 400g tölkkiä tomaattimurskaa 4-6 rkl tomaattipyrettä 1rkl sokeria 1 tl suolaa 0,5-1 tl jauhettua musta- tai valkopippuria 1 rkl basilikaa 1tl oreganoa 1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet 2. Kuullota öljyssä sipuli ja valkosipulinkynnet, tai jos et halua öljyssä kypsentää, voit kypsentää mikrossa sellaisenaan 3. Lisää kattilaan tomaattimurska ja tomaattisose 4. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla 5. Hauduta kastiketta noin 20 minuuttia 6. Lisää kastikkeeseen kuivatut yrtit 7. Halutessasi voit soseuttaa kastikkeen sauvasekoittimella Voit valmistaa kerralla tomaattikastiketta moninkertaisen annoksen ja käyttää sitä erilaisiin ruokiin tai pakastaa osan seoksesta myöhempää käyttöä varten. Muunnokset - Tomaattikastike sopii pastan kanssa syötäväksi sellaisenaan, tai sitten voit lisätä siihen jauhelihasipuliseoksen sijasta tonnikalaa tai mozzarellajuustoa kuutioina. Tomaattikastike sopii myös hyvin pitsapohjan päälle. - Valmista kerralla kaksinkertainen annos tomaattikastiketta ja jaa se neljään rasiaan. Pakasta ja käytä aina tarvittaessa. - Kuumennukseen voi käyttää kätevästi mikroa, jolloin ei ole vaaraa pohjaan palamisesta. Kastikkeen voi lämmittää suoraan tarjoiluastiassa tai lautasella. Jauheliha-sipuliseos Ruskista sipulit ja jauheliha 1 annos kerrallaan (noin 2 dl sipulia ja 400 g jauhelihaa kerralla) 1 rkl öljyä. Laita ruskistettu erä omaan kulhoon odottamaan jatkoa. Mausta suolalla ja pippurilla. 400g jauhelihaa 1 iso tai 2 pientä sipulia hienonnettuna TAI 1pss pakastesipulikuutioita 1. Ruskista jauheliha sipulin kanssa 2. Mausta suolalla ja jauhetulla musta- ja/tai valkopippurilla Voit kerralla valmistaa jauheliha-sipuliseosta moninkertaisen annoksen ja valmistaa erilaisia ruokia tai pakastaa osan seoksesta myöhempää käyttöä varten. Jauhelihamurekeseos Valmistamalla kaksi annosta kerralla saat samalla kertaa tehtyä sekä jauhelihamurekkeen että lihapullia. 400 g jauhelihaa 1 sipuli hienonnettuna 1,5 dl nestettä (esim. kermaviiliä tai lihalientä) 0,75 dl korppujauhoa tai kauraleseitä 2 munaa 1 2 tl suolaa 0,5 tl valkopippuria halutessasi lisäksi muita mausteita 1. Mittaa neste ja korppujauho kulhoon ja anna korppujauhon turvota hetki. 2. Lisää muut aineet ja sekoita murekemassa tasaiseksi. 3. Sekoita kunnes massa alkaa tarttua kulhon reunoihin. 2

3 Valmis mureke menossa uuniin. Jauhelihamureke Jauhelihamurekeseosta (1 annos) 1. Muotoile massasta puhtain, kylmään veteen kastetuin käsin mureketanko leivinpaperin päälle uunipellille tai pyöreälle vuoalle mikrokypsennyksen kestävään astiaan. 2. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia tai mikrossa noin 10 minuuttia. Muunnokset: - Lisää murekemassaan ruskistettua sipulia - Lisää murekemassaan pieneksi pilkottua paprikaa - Lisää murekemassaan hienonnettuja sieniä - Lisää murekemassaan sinihomejuuston muruja - Kääri murekkeen sisään kananmunaa Jauhelihamurekkeen voi myös pakastaa. Erilaisista murekeseoksista valmistettuja lihapullia. Lihapullat 1 annos jauhelihamurekeseosta 1 paprika pieneksi kuutioiksi pilkottuna 1. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi 2. Sekoita paprikakuutiot murekeseokseen 3. Muotoile massasta puhtain, kylmään veteen kastetuin käsin lihapullia tai lihakääryleitä leivinpaperin päälle uunipellille tai mikrokypsennyksen kestävään vuokaan mikrossa kypsennystä varten. 4. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia tai mikrossa noin 10 min. Muunnokset: - Lisää murekemassaan paprikan tilalle ruskistettua sipulia - Lisää murekemassaan paprikan tilalle hienonnettuja sieniä - Lisää murekemassaan paprikan tilalle sinihomejuuston muruja - Purista murekemassaan kaksi valkosipulinkynttä Murekemassamuunnoksia. Lihapullia voi myös pakastaa. Lihakääryleitä murekemassasta. Uunissa paistuu kerralla paljon lihapullia. 3

4 Lihamakaronilaatikko 4,5 dl kuivia makaroneja 3 l vettä 0,5 tl suolaa 400 g jauheliha-sipuliseosta Munamaito: 4 5 dl maitoa 2 munaa 0,5 tl suolaa tai yrttisuolaa 1tl paprikajauhetta 1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 2. Lisää makaronit kiehuvaan veteen, johon on lisätty suola. Keitä makaroneja n. 8 min ja kaada vesi pois. 3. Sekoita makaronit ja yksi annos jauheliha-sipuliseosta keskenään ja kaada voideltuun vuokaan 4. Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada vuokaan 5. Kypsennä laatikkoa 200 asteessa noin min. Vaihtoehtoisesti voit kypsentää laatikon myös mikroaaltouunissa täydellä teholla 5 8 min. Makaronilaatikon voi myös pakastaa. VAIHTOEHTONA KASVISRUOKAA Sarjaruoanvalmistusmenetelmällä voit valmistaa myös erilaisia kasvisruokia kerralla suurempia määriä. Kasviskeitto peruna, sipuli, porkkana, lanttu, kaali, palsternakka ja juuriselleri. Voit käyttää keittoon myös kukkakaalia, parsakaalia, ruusukaalia, papuja, herneitä ja tomaattia 1 l paloiteltuja, kuorittuja kasviksia. Kasvikset voi ostaa myös pakasteena esim. keittojuurekset. 1 2 kasvisliemikuutio 2 l vettä 1. Keitä kasvikset normaalisti kypsäksi vedessä, johon on lisätty kasvisliemikuutio. Pienemmät palat kypsyvät nopeammin kuin isommat. 2. Kun kasvikset ovat pehmeitä, tarkista keiton maku. Lisää mausteita maun mukaan esim. laakerinlehti ja maustepippuri. Mikäli keittoa jää yli, voi tehdä seuraavana päivänä kasvissosekeittoa. Kasvissosekeitto peruna, porkkana, lanttu, palsternakka ja juuriselleri 1 l paloiteltuja, kuorittuja kasviksia (juuriselleriä kannattaa käyttää aika vähän, sillä sen maku on voimakas) 0,5 1 dl ruokakermaa, soijakermaa tai kookoskermaa kasvisliemikuutio (tai mausteita oman maun mukaan) Makaronilaatikkoja kannattaa tehdä kerralla niin monta kuin uuniin mahtuu ja pakastaa ylimääräiset myöhempään käyttöön. 1. Keitä kasvikset normaalisti kypsäksi vedessä, mihin on lisätty kasvisliemikuutio. Pienemmät palat kypsyvät nopeammin kuin isommat. 2. Valuta ylimääräiset vedet pois, jätä kuitenkin vähän, n. 0,5 1 dl makua antamaan. 3. Soseuta esim. sauvasekoittimella. 4. Lisää kerma ja sekoita vielä hyvin. Bolognese-kastike Puoli annosta tomaattikastiketta Puoli annosta jauheliha-sipuliseosta 1 valkosipulinkynsi puristettuna 1. Lisää tomaattikastikkeeseen jauheliha-sipuliseos, johon olet lisännyt 1 puserretun valkosipulinkynnen. 2. Hauduta kastiketta kannen alla pastan keittämisen ajan Jos kastiketta jää yli se on helppo jatkaa chili corn carneksi lisäämällä siihen chiliä ja kidney papuja Jauhelihapitsa (pellillinen) Pitsapohja: 2 dl vettä 1 pussi kuivahiivaa ½ tl suolaa 2 rkl öljyä noin 8 dl vehnäjauhoja puoli annosta tomaattikastiketta puoli annosta jauheliha-sipuliseosta tomaattimurskalla 4 dl juustoraastetta oreganoa 1. Lämmitä vesi hieman lämpöisemmäksi kuin käsi, lisää joukkoon suola ja öljy 2. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja sekoita veden joukkoon 3. Lisää jauhoja ja alusta taikina käsin kunnes taikinasta tulee sileä pallo 4. Kohota taikinaa leivinliinan alla 5. Kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja anna kohota hetken leivinliinan alla 6. Levitä pohjan päälle tomaattikastiketta ja jauheliha-sipuliseosta 7. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista pitsaa asteessa noin minuuttia 8. Ripottele valmiin pitsan pinnalle oreganoa Pitsapohjia voi ostaa myös raakapakasteina. 4

5 Kasvismakaronilaatikko 2 3 dl makaroneja 2 porkkanaa puolikas kesäkurpitsa 1 keltainen paprika 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä oliiviöljyä suolaa pippuria 2 kananmunaa tilliä tai persiljaa tai muita kuivattuja yrttejä 1 dl juustoraastetta 1. Keitä makaronit lähes kypsiksi, suolalla maustetussa vedessä. 2. Huuhtele ja paloittele vihannekset 3. Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä pehmeäksi 4. Lisää joukkoon porkkana. Kuullota hetken aikaa ja lisää loput vihannekset mukaan 5. Uuni noin 200 astetta 6. Voitele vuoka oliiviöljyllä 7. Yhdistä makaronit, silputtu tilli ja kuullotetut vihannekset vuokaan 8. Mausta suolalla ja pippurilla 9. Riko joukkoon 2 kananmunaa 10. Ripottele makaronilaatikon päälle kerros juustoa 11. Paista uunissa kunnes juusto on sulanut kauniin ruskeaksi pinnalle n min Pata Vaihtoehtoisesti voit kypsentää laatikon myös mikroaaltouunissa täydellä teholla 5 8 min. peruna, sipuli, porkkana, lanttu, kaali ja juuriselleri 3-4 perunaa 2-3 porkkanaa 1 sipuli (tai 2 pientä) pala lanttua pala palsternakkaa pieni pala juuriselleriä 1/4 kaalia n.4 dl kuumaa vettä tai kasvislientä mausteita esim. suola viher- ja mustapippuri laakerinlehti persilja ja muut yrtit 1. Pese, kuori ja pilko kasvikset. 2. Hauduta kasviksia hetken kattilassa tai pannulla öljytilkan kanssa. 3. Laita kasvikset uunivuokaan tai pataan. 4. Lisää vesi ja mausteet. 5. Hauduta pata kypsäksi uunissa 200 astetta 1 1,5 h. Pataan voi käyttää myös pakastekasviksia. Uunikasvikset peruna, sipuli, porkkana, lanttu, kaali ja juuriselleri lisäksi mukaan sopii myös punajuuri ja kyssäkaali 1 l kuorittuja ja pilkottuja kasviksia 3 rkl öljyä 1 rkl juoksevaa hunajaa suola pippuri valkosipuli yrtit 1. Laita kuoritut ja kuutioidut kasvikset uunivuokaan. 2. Ripottele mausteen pinnalle. 3. Kaada päälle öljyä ja hunajaa. 4. Pyörittele kasviksia vuoassa niin että kaikkiin kasviksiin tulee öljyä ja hunajaa. 5. Paista uunissa astetta min kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kasviskiusaus palsternakka, peruna, porkkana, lanttu, selleri 5 perunaa 3 porkkanaa 1 pieni palsternakka 1 pieni pala lanttua 1 pieni pala selleriä 1 sipuli Valmis kasviskiusaus. 4 dl ruokakermaa 3 kynttä valkosipulia 1 tl suolaa 2 tl rouhittua mustapippuria (juustoraastetta) 1. Kuori ja pilko kasvikset suikaleiksi. 2. Lado öljyttyyn uunivuokaan peruna-, sipuli- ja kasvissuikaleet. 3. Sekoita hyvin keskenään ruokakerma ja mausteet ja kaada vuokaan kasvisten päälle. 4. Paista 1,5 h 200-asteisessa uunissa kunnes pinta on kauniin ruskea. 5. (Voit kuorruttaa loppuvaiheessa juustoraasteella nostamalla uunin lämmön 220 asteeseen ja pitämällä kiusausta juuston kanssa uunissa n. 10 min.) Voit valmistaa myös kasviskiusauksen pakaste peruna-sipulisekoituksesta ja kasvisuikaleista. Tällöin aikaa säästyy, kun kasvisten kuoriminen ja pilkkominen jää pois ja kypsennysaika on lyhyempi - Voitele kaksi uunivuokaa ja lado vuokiin kasvikset. - Mausta 8 dl kermaa hienonnetuilla valkosipulinkynsillä, suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. - Kaada puolet kermaseoksesta kahteen uunivuokaan kasvisten päälle ja laita kiusaukset uuniin kypsymään 200 asteeseen. - Kypsennä kiusauksia noin 30 minuuttia ja lisää sitten vuokiin loppu kermaseoksesta. - Jatka kypsennystä noin 30 min, kunnes kasvikset ovat kypsiä ja kerma on imeytynyt kasviksiin. 5

6 Hinta 6,30 Jälkipainos sallittu vain TTS:n kautta, ISSN Oy Fram Ab, Vaasa 2010 Kasvisgratiini 2 porkkanaa 1 pieni parsakaali 1 pieni kukkakaali 1 l vettä 1 kasvisliemikuutio 2 rkl öljyä 2 dl herkkusieniä pieni sipuli tai 1dl pakaste sipulikuutioita 5 rkl vehnäjauhoja 3 dl kasvisten keitinlientä 2 dl ruoka- tai kevytkermaa 0,5 tl suolaa kuivattua timjamia tai muita yrttejä 1dl juustoraastetta 1. Paloittele parsakaali, kukkakaali ja porkkanat. 2. Lisää kiehuvaan veteen kasvisliemikuutio ja kasvikset, porkkana ensin. 3. Keitä kasvikset puolikypsiksi. 4. Ota talteen osa keitinliemestä ja siirrä kasvikset voideltuun uunivuokaan. 5. Kuumenna toisessa kattilassa öljy, lisää hienonnettu sipuli ja pilkotut herkkusienet. Sekoita kevyesti. 6. Lisää hetken kuluttua vehnäjauhot ja kasvisten keitinliemi sekä kerma. 7. Sekoita tasaiseksi ja hauduta muutaman minuutin ajan sekoitellen. 8. Mausta kastike ja lisää juustoraaste. 9. Kaada kastike kasvisten päälle ja gratinoi kasviksia 200-asteisessa uunissa minuuttia. Kasvikset voi ostaa myös pakasteena. MIETI Mitä valintoja voit ruuanvalmistuksessa tehdä: Joitakin ruokia on edullista kypsentää mikroaaltouunissa maun ja ravintoaineiden kannalta, kuten kala ja kasvikset. Jotkut ruoat eivät taas sovellu mikroaaltouuniin esimerkiksi naudanpaisti. Myös suuria annoksia voi kypsentää mikroaaltouunissa nopeammin kuin liedellä, mutta silloin sähköä kuluu enemmän, kuten perunat. Tilanne ratkaisee. Mikroaaltouuni soveltuu hyvin ruokien sulattamiseen ja kuumentamiseen. ITSE TEHDEN SÄÄSTÄÄ RAHAA Ruuanvalmistuksessa voi halutessaan säästää rahaa sekä raaka-aineissa että energiankulutuksessa. Edullisinta ja samalla aikaa säästävää on valmistaa ruokaa kerralla enemmän sarjaruuanvalmistusmenetelmällä. Kotimaisia kasviksia on edullisinta hankkia syksyllä, kun niitä on helposti saatavilla. Tällöin esimerkiksi kasviskiusausta kannattaa valmistaa pakastimeen useita annoksia kerralla. Raaka-aineiden hinnat vaihtelevat sesongin mukaan. Taulukossa olevat hinnat ovat toukokuulta Erilailla hankittuja ja valmistettuja ruokia kannattaa välillä vertailla toisiinsa, jotta tiedostaa, mihin rahansa käyttää. Itse valmistamalla ruokaa raaka-aineista tai puolivalmisteista ruuan voi saada puolet halvemmalla verrattuna valmiisiin einesruokiin ja lounasravintolaruoasta joutuu maksamaan nelikertaisen hinnan. Raaka-aineiden hinnat vaihtelevat sesongin mukaan. Taulukossa olevat hinnat ovat toukokuulta Ruokalajit (annoskoko 4 hlö) Aika noin Raaka-aineiden hinta noin Makaronilaatikko (lieden uunissa) 1 h 15 min 2,70 Lihapullat, maustettu 55 min 4,70 Lihamureke 1 h 3,70 Bolognese-kastike 30 min 2,80 Ruoat yhteensä yksittäin valmistettuna 3 h 40 min 13,90 Sarjaruuanvalmistusmenetelmää käyttäen voidaan valmistaa kaksinkertaiset tai suuremmatkin määrät ruokaa vain hiukan pidemmässä ajassa kuin yksittäin valmistettuna. Tiedotteen tekemiseen on saatu tukea Alli Paasikivi Säätiöltä ja se tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Reseptien kokeiluun ja kehittelyyn sekä mittausten tekemiseen osallistuivat Helsingin yliopiston kotitalousopettajaopiskelijat: Johanna Laarko Janni Vanhanen Hanne Penttinen Reetta Wirman Eeva-Leena Wallin Satu Taskinen Monika Rajaniemi TTS tutkimus PL 5, (Kiljavantie 6), Rajamäki, puh. (09) Päätoimittaja Anna-Maija Kirkkari Taitto: Kaija Laaksonen TTS Research (Work Efficiency Institute), Box 5, FI Rajamäki, Finland tel

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

NUTRIFIN Total -reseptit

NUTRIFIN Total -reseptit reseptit Kaikki ohjeet ovat 4 6 hengelle. Tuote: Tomaattikeitto Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 pss proteiinikeitto tomaatti-basilika 400 g tomaattimurskaa Paloittele

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta!

Lohipiiraset. & muita kalareseptejä. Nautitaan kalasta! Lohipiiraset & muita kalareseptejä Nautitaan kalasta! 1 kalavihkonen.indd 1 4.12.2012 13:18:39 Erämiehen muikkupata 500 g perattuja muikkuja 150 g pekonia 1 2 sipulia lohkoina tai silputtuna vähän suolaa

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Lammasta ruokapöytään! à la Jari Parkman

Lammasta ruokapöytään! à la Jari Parkman à la Jari Parkman Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Keittiömestari, opettaja Jari Parkman Jari on pitkänlinjan keittiöalan ammattilainen. Hän valmistui

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana; Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

laitetaan lusikat kunnon soppaan!

laitetaan lusikat kunnon soppaan! laitetaan lusikat kunnon soppaan! keittovinkkejä lounaspöytään S NE LLMA N kurpitsakeitto, yrttiöljy ja karamellisoidut kurpitsansiemenet LÄMMITTÄVIÄ, RUOKAISIA JA MAISTUVIA keittoja Keitot sopivat jokaiseen

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ Jokaiseen ohjeeseen on merkattu rinnakkain naisen annos ja miehen annos. Naisen annos on vasemmalla ja sinisellä, miehen oikealla ja vihreällä. Ota tämä huomioon laittaessasi ruokaa.

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

HELPPO Hirvipata ( 4:lle )

HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) Aika: 1 1/2-2 tuntia 600 g luutonta Hirvenlihaa, esim ulkopaistia. 2 rkl voita, margariinia tai öljyä 2-3 sipulia 1 tl suolaa ripaus paprikaa tai valkopippuria 1 tl timjamia

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

Kasvisrisotto. (tämä ohje 4:lle henkilölle)

Kasvisrisotto. (tämä ohje 4:lle henkilölle) Kasvisrisotto (tämä ohje 4:lle henkilölle) kokojyväriisiä riisiä 2 dl vettä 1/2 litraa porkkanoita 2-3 sipuleita 2 kaalia voita kasvisliemikuutio (ei saa sisältää E621 lisäainetta!) currya 1 tl mustapippuria

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Ryssäystiimin kalanyytit

Ryssäystiimin kalanyytit Kalaryssäys reseptit 2006 Ryssäystiimin kalanyytit Lohta Tilliä Ruohosipulia Suolaa Sipulia Paprikaa Herkkusieniä Foliota ja leivinpaperia Mausta lohisuikaleet suolalla, ruohosipulilla, tillillä. Suikaloi

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

PASTAKOULUN. Keittokirjanen

PASTAKOULUN. Keittokirjanen PASTAKOULUN Keittokirjanen PENNE BOLOGNESE 3-4 rkl öljyä 1-2 kpl hienonnettua sipulia 2-3 kpl valkosipulia kuorittuna ja murskattuna 1 dl selleriä hienoksi leikattuna 1-2 kpl porkkanaa kuorittuna ja hienoksi

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 4 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

Voi laittaa myös pakkaseen, jos annos on liian suuri. Säilyy kyllä useamman päivän.

Voi laittaa myös pakkaseen, jos annos on liian suuri. Säilyy kyllä useamman päivän. Reseptit vk 1 Ruispuolukkapuuro 1 l vettä ¾ dl sokeria ¼ tl suolaa 3 4 dl puolukoita (voit kokeilla myös punaisia viinimarjoja) 2 1/2-3 dl ruisjauhoja 1. Kiehauta vesi, sokeri, suola ja puolukat. 2. Vatkaa

Lisätiedot

Scuba Menu. by Scuba Libre ry. Omia ja lainattuja reseptejä sukeltavan kansan käyttöön

Scuba Menu. by Scuba Libre ry. Omia ja lainattuja reseptejä sukeltavan kansan käyttöön Scuba Menu by Scuba Libre ry Omia ja lainattuja reseptejä sukeltavan kansan käyttöön Joulukuu 2006 Miian ja Saken maukas mureke 400 g jauhelihaa 1/2 pss ranskalainen sipulikeitto 1 muna n. 1/2 dl korppujauhoja

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen!

Papua pataan, pöytään ja pakkaseen. Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Ota hyödylliset vinkit talteen! Papua pataan, pöytään ja pakkaseen Pensaspapu Suomessa yleisimmin viljeltyjä pensaspapuja ovat vihreät, pyöreäpalkoiset taitepapulajikkeet

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus.

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus. Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon Karppaus, eli vähähiilihydraattinen elämäntapa, kasvattaa suosiotaan Suomessa. Karppaaja voi syödä laihduttaessaankin ruokia, joista muilla dieeteillä

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA. Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin.

HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA. Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin. HERKULLISTA HEVOSENLIHASTA Tartu resepteihin ja kokeile! Hevosenliha on maukasta. Voit käyttää sitä naudanlihan tavoin. 2 3 Hevostournedos 6 kpl 500 g 5 dl 50 g 4 dl 2 dl 50 g 400 g 150 g:n paloja sisäfileetä

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 2 (reseptit seuraava sivu) Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi LOKAKUU 2013 Kaalia aterialle 4 makua jauhelihasta Mehevät lämpimäiset Kokataan kanaa Linnapaisti yhteishyvä.fi Kokataan kanaa Välimerellinen kanavuoka 4 broilerin fileepihviä 2 rkl öljyä 1 sitruunan raastettu

Lisätiedot