Copyright Pöyry Finland Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Copyright Pöyry Finland Oy"

Transkriptio

1 208(352) Savukaasut Lämpökeskuksen savukaasupäästöt ovat vastaavia kuin nollavaihtoehdossa. Räjäytyksistä aiheutuvien savukaasupäästöjen ympäristövaikutukset ovat alhaisia Vaihtoehto VE2 Pölypäästöt Hankevaihtoehdon VE2 osalta arvioitiin eri rikastushiekka-allasvaihtoehtojen vaikutusta pölyn (PM 10 ) leviämiseen. Muiden pölylähteiden osalta laskennat tehtiin vastaavasti kuin nollavaihtoehdossa. Alkuperäinen rikastushiekka-alue kuitenkin oletettiin VE2 laskennoissa peitetyksi, jolloin pölypäästö tältä alueelta on nolla. Louhinnan ja malmin käsittelyn osalta käytettiin aluepäästönä nollavaihtoehdon parametreja, koska todennäköisimmin toiminnan laajetessa louhos on jo syventynyt siinä määrin, että iso osa räjäytyksissä ja malmin ja sivukiven lastauksessa ja kuljetuksissa syntyvästä pölystä laskeutunee louhoksen alueelle. Kuvassa (Kuva 10-11) on esitetty pölyn leviäminen eri rikastushiekkavaihtoehtojen osalta. Pölyn leviämisen kannalta huonoimmat vaihtoehdot ovat lähialueen asukkaiden kannalta RH1 sekä RH4, joissa 10 µg/m 3 korkein vuorokausipitoisuus saattaa ulottua Petkulaan ja Moskuvaaraan saakka. Koitelaisen Natura-alueen kannalta eri aluevaihtoehdoilla ei ole merkittäviä eroja. Vuorokausiohjearvon ylityksiä (> 50 µg/m 3 ) tapahtuu enimmillään 21 kpl vaihtoehdoissa RH4 ja RH5. Eli määrät jäävät selvästi alle sallitun myös tällä hankevaihtoehdolla (ohjearvo sallii 35 ylitystä vuoden aikana). Vuorokausiohjearvojen ylitykset on esitetty kuvassa (Kuva 10-10). Pölyn leviäminen havainnollistuu parhaiten aikasarjakuvaajista (Kuva Kuva 10-15). Kuvaajista havaitaan PM 10 -pitoisuuksien alhainen keskimääräinen taso verrattuna korkeimpien vuorokausipitoisuuksien aluejakaumakuvioihin. Pitoisuudet ovat keskimäärin < 4 µg/m 3. Savukaasut Lämpökeskuksen savukaasupäästöt ovat vastaavia kuin nollavaihtoehdossa. Räjäytyksistä aiheutuvien savukaasupäästöjen ympäristövaikutukset ovat alhaisia.

2 209(352) Kuva PM 10 vuorokausipitoisuuden 50 µg/m 3 ylitysten lukumäärä vuodessa. Sallittu ylitysten määrä 35 kpl. Suluissa ko. rikastushiekka-alueen maksimi.

3 9M (352) Kuva VE2 korkeimmat vuorokausipitoisuudet (PM10). Tasa-arvokäyrät 10, 20, µg/m3. Vasemmalta ylhäällä RH1, oikealla RH2, keskellä vasemmalla RH3, oikealla RH4. Alhaalla RH5.

4 211(352) g/m 3 Petkula, leirintäalue 8 6 RH1 RH2 RH3 RH4 RH RH1> Kuva PM 10-vuorokausipitoisuus Petkulan leirintäalueella (raja-arvo 50 µg/m 3 ). g/m RH1 RH2 RH3 RH4 RH5 Ilmakkijärvi, lintutorni Kuva PM 10-vuorokausipitoisuus Ilmakkijärven lintutornilla (raja-arvo 50 µg/m 3 ).

5 212(352) g/m RH1 RH2 RH3 RH4 RH5 Moskuvaara Kuva PM 10 -vuorokausipitoisuus Moskuvaarassa (raja-arvo 50 µg/m 3 ). g/m 3 Ala-Liesijoki, Kuivakoski RH1 RH2 RH3 RH4 RH Kuva PM 10 -vuorokausipitoisuus Ala-Liesijoella, Kuivakoski (raja-arvo 50 µg/m 3 ) Toiminnan lopetus Toiminnan lopettamisvaiheessa voi maisemointitoimista aiheutua vähäistä pölyämistä mutta koska käsiteltävät massamäärät ovat selvästi tuotannonaikaisia alhaisempia, pölyäminenkin on vähäisempää. Rikastushiekka-alueiden peittämisen myötä pölyäminen näiltä alueilta loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvillisuus leviää alueelle. Lämpökeskuksen savukaasupäästöt loppuvat, kun laitos poistetaan käytöstä. Purku- ja maisemointitöissä käytettävistä

6 213(352) koneista aiheutuu pakokaasupäästöjä mutta niiden määrä on verrattain vähäinen verrattuna toiminnanaikaisiin pakokaasupäästöihin Liikenteen pakokaasupäästöt Maantieliikenne Maantieliikenteestä (työmatkaliikenne + raskas liikenne) aiheutuvien pakokaasupäästöjen lisäys suhteessa Sodankylän kunnan arvioituihin pakokaasupäästöihin vuonna 2012 on esitetty taulukossa (Taulukko 10-1). Todellisuudessa prosentuaalinen lisäys on alhaisempi, koska merkittävä osa raskaan liikenteen päästöistä kohdistuu Rovaniemen alueelle. Lisäksi tulee huomioida, että laskentamallissa käytetty liikennemääräennuste Sodankylän alueelle (vuonna 2012) ei huomioi Kevitsan kaivosta kerrannaisvaikutuksineen. Todellisuudessa liikennemäärän nousu ja päästöt kyseiseen vuoteen mennessä olisivat siten korkeammat ja kaivoksesta suoranaisesti aiheutuva prosentuaalinen lisäys näin arvioitua alhaisempi. Taulukko Kevitsan kaivoksen toiminnasta aiheutuvien tieliikenteen ilmapäästöjen (henkilöauto- ja raskas liikenne) lisäys suhteessa Sodankylän kunnan arvioituihin tieliikenteen ilmapäästöihin vuonna Päästöjen osalta on huomioitava, että osa raskaan liikenteen päästöistä kohdistuu todellisuudessa Rovaniemen alueelle ja kaivoksen päästöjen prosentuaalinen osuus siten ylikorostuu Sodankylän suhteen. VE0+ (5 Mt/a) VE1.1 ja VE2.1 (7,5 Mt/a) % % % CO 0,7 0,8 1,0 HC 0,7 0,9 1,1 NOx 5,7 7,8 10,2 Hiukkaset 1,3 1,8 2,3 CH 4 0,5 0,7 0,8 N 2O 4,1 5,6 7,3 SO 2 6,6 9,0 11,8 CO 2 6,7 9,1 11,9 VE1.2 ja VE 2.2 (10 Mt/a) Kaivoksen maantiekuljetusten aiheuttamat ilmapäästöt ovat nollavaihtoehdon osalta muutamia prosentteja Sodankylän ennustetuista tieliikennepäästöistä vuonna Laajempien hankevaihtoehtojen osalta merkitys on suurempi mutta kaikilta osin päästölisäys on < 10 %, kun huomioidaan, että iso osa raskaan liikenteen päästöistä kohdistuu Rovaniemelle. Nykyiseen päästötasoon verrattuna merkittävimpiä komponentteja ovat suhteessa typen oksidit ja rikkidioksidi, jonka absoluuttiset päästöt ovat kuitenkin merkityksettömiä. Siten typen oksidit ovat liikenteen merkittävin päästökomponentti. Päästöt kohdistuvat laajalle alueelle, eikä niillä siten katsota olevan suurta merkitystä kaivoshankkeen muihin vaikutuksiin verrattuna. Työkoneiden pakokaasupäästöt Maanteliikenteestä poiketen työkoneista aiheutuvat päästöt kohdistuvat kokonaisuudessaan kaivosalueelle. Työkoneista aiheutuva hiukkaspäästö on samaa suuruusluokkaa kuin lämpökeskuksen hiukkaspäästö. Toiminnasta aiheutuvaan muuhun pölyämiseen verrattuna molemmista em. lähteistä aiheutuva hiukkaspäästö on verrattain vähäinen. Työkoneiden rikkidioksidipäästön suuruus on alhainen verrattuna lämpökeskuksen päästöön. Sitä vastoin typen oksidien päästö on moninkertainen verrattuna lämpökeskukseen ja niitä voidaankin pitää työkoneiden merkittävimpänä päästökomponenttina. Työkoneiden typpidioksipäästöjen leviämistä ei ole erikseen mallinnettu mutta huomioiden lämpökeskuksen savukaasumallinnus ja sen tu-

7 214(352) lokset, jonka perusteella lämpökeskuksen typpidioksipäästöt muodostavat enimmilläänkin < 3 % sallitusta vuorokausiohjearvosta, voidaan arvioida, ettei myöskään työkoneista aiheudu haitallisen korkeita typpidioksipitoisuuksia toiminta-alueella Haitallisten vaikutusten ehkäisy Kaivostoiminnan ilmapäästöjä pyritään hallitsemaan hyödyntämällä mm. parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) sekä tarpeen mukaan pölynkeräysjärjestelyjä ja ilmapäästöjen käsittelymenetelmiä. Kaivosalueen ilman laadun tasoa ohjataan ja valvotaan Valtioneuvoston määrittämien ilman laadun ohje- ja raja-arvojen avulla. Ihmisten terveyden ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta nämä seikat turvaavat riittävän hyvän ilman laadun kaivosalueella ja sen välittömällä vaikutusalueella. Malmin murskaus ja käsittely on tyypillisesti merkittävä pölynlähde. Murskauksessa syntyy huomattavia määriä kivipölyä, joka voisi levitä ympäristöön ilman suojaustoimenpiteitä. Kevitsan kaivoksessa primäärimurskaamo sijoitetaan maan alle, mikä vähentää pölypäästön määrää. Kuljetinhihnat ja murskatun malmin välivarasto ovat pääosin koteloituja/katettuja, mikä estää pölyämistä. Lisäksi murskaamoiden (primääri/sekundääri) yhteyteen tulee pölynerotin pölypäästöjen minimoimiseksi. Kaivosalueen teiden pölyämistä voidaan vähentää suunnitelmallisella teiden kunnossapidolla, mm. teiden suolauksella ja kastelulla. Rikastushiekka-alueelle pumpattava hiekkaliete on tarkoitus levittää tasaisesti koko alueelle, jolloin paljaana oleva hiekkapinta pysyy mahdollisimman hyvin märkänä. Jos rikastushiekkaalueelta havaitaan pölyämistä, se voidaan torjua kastelemalla vedellä tai esimerkiksi kalkkimaidolla. Lämpökeskuksen savukaasupäästöjä saadaan pienennettyä laiteteknisin valinnoin sekä oikeanlaisen puhdistustekniikan avulla (kiinteän polttoaineen kattila). Energiantuotannon SO 2 - päästöjen syntymistä voidaan vähentää vähärikkisten polttoaineiden valinnalla. Kuljetuskaluston ja työkoneiden päästöjä vähennetään käyttämällä mahdollisimman ympäristöystävällisiä moottoreita. Kuljetus- ja työkonekaluston kunnon tarkkailulla ja säännöllisillä huolloilla saadaan pakokaasupäästöt pidettyä mahdollisimman alhaisella tasolla Kasvihuonekaasupäästöt Hankkeen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin hiilidioksiditonnia vastaavina määrinä on arvioitu yleisellä tasolla ottamalla huomioon kaivostoimintaan, kuljetuksiin ja tuotantoprosesseihin liittyvät päästöt. Kaivoksen toiminnasta aiheutuva kokonaishiilidioksidipäästö on karkeasti arvioiden noin t/a. Kevitsan kaivostoiminnan kasvihuonekaasupäästöt olisivat noin 0,06-0,1 % verrattuna Suomen kokonaispäästöihin 2000-luvulla. Verrattuna teollisuuden päästöihin vastaavalla ajanjaksolla osuus olisi noin 0,38 0,64 %.

8 215(352) 10.4 Vaikutukset vesistöihin ja veden laatuun Vaikutusmekanismi ja tarkastelualueen rajaus Vesistöjen veden laatu Kaivoshankkeen laajennuksen vaikutukset vesistössä voivat ilmetä kuormituksen kasvun aiheuttamina vedenlaatumuutoksina lähinnä purkualueella Vajukosken altaassa ja sen alapuolisessa Kitisessä. Vesistöpäästöinä kaivokselta tulee lähinnä typpiyhdisteitä, kiintoainetta ja metalleja esim. kuparia ja nikkeliä. Pääpaino arvioinnissa on Vajukosken altaaseen ja sen alapuoliseen Kitiseen kohdistuvissa vaikutuksissa. Vesistövaikutusten tarkastelu ulotettiin Kitistä alavirtaan Matarakoskelle saakka vajaan 20 km etäisyydelle Vajukoskesta. Mataraojan yläosa sekä Saiveljärvi ja Satojärvi sijoittuvat kaivosalueen välittömään läheisyyteen, joten niihin voi aiheutua vedenlaatumuutoksia. Normaalitilanteessa suoria päästöjä niihin ei kuitenkaan tule laajennetussakaan kaivostoiminnassa, paitsi jos rikastushiekka-alueen laajennus sijoitetaan niiden valuma-alueille vaihtoehdossa VE2. Tarkastelussa on arvioitu myös suotovesien vaikutuksia em. vesistöissä. Vesistöjen veden laatuun kohdistuvat vaikutukset arvioitiin kaikilla hankevaihtoehdoilla ja erikseen kaivoksen laajennuksen rakennus-, toiminta- ja jälkihoitovaiheissa Vesistönosien virtaamat ja vedenkorkeudet Kaivoksen vedenotto ja purku aiheuttavat vähäisiä virtaamamuutoksia Kitisessä. Vaihtoehtoon VE2 liittyvä kaivoksen rikastushiekka-altaan ja sivukivialueen laajennus pienentäisi Mataraojan tai Viivajoen valuma-aluetta, mikä pienentäisi virtaamia ja laskisi vedenkorkeuksia etenkin näiden alueiden latvaosissa. Rikastushiekka-altaan sijaintivaihtoehdossa RH5 Satojärvi ja vaihtoehdossa RH4 Saiveljärvi häviäisivät kokonaan rikastushiekka-altaan tieltä. Toisaalta laajennusalueiden rakentamisvaihteessa kuivatusvedet voivat väliaikaisesti kasvattaa ja äärevöittää virtaamia Sedimentti Kaivoksen kuivatus- ja jätevedet sisältävät kiintoainetta, johon sitoutuneena on myös mm. metalleja ja ravinteita. Kiintoainepäästöjä vähentävät tehokkaasti vesien käsittely selkeytysja saostusaltailla sekä pintavalutuskentällä. Myös louhinnasta, murskauksesta ym. kaivostoiminnoista aiheutuvat pölypäästöt voivat aiheuttaa laskeumaperäisiä vaikutuksia alueen vesistöjen sedimentteihin. Virtavesissä sedimentoituminen on vähäisempää kuin järvissä, mutta toisaalta aineet kulkeutuvat ja sedimentoituvat laajemmalle alueelle Piilevät, kasviplankton ja pohjaeläimet Kaivoshankkeen vaikutukset purkuvesistön perifytonpiileviin ilmenevät lähinnä ravinne-ja metallipitoisuuksien kautta. Ravinnekuormituksen kasvaessa vesistön rehevyys lisääntyy ja levien määrä saattaa kasvaa. Kaivostoiminnassa typpikuormitus on fosforia merkittävämpää johtuen räjähdysaineissa käytetyistä typpiyhdisteistä. Jos vesistön fosforitasossa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, rehevöittävä vaikutus ei todennäköisesti ole merkittävä. Lajisto voi kuitenkin muuttua korkeita typpipitoisuuksia suosivien lajien suuntaan (Wetzel 2001).

9 216(352) Metallikuormituksen osalta eri piilevälajien sietokyky vaihtelee eri metallien, kuten esimerkiksi nikkelin ja kuparin, suhteen (esim. Ruggiu ym 1998, Gómez ym. 2008). Yleisesti metallikuormitusta sietävät lajit runsastuvat ja herkät lajit katoavat, mikä johtaa lajirunsauden vähentymiseen, mutta biomassan ja fotosynteesin määrät eivät juurikaan muutu (Falasco ym. 2009). Korkeina pitoisuuksina raskasmetallit, sinkki ja mangaani ovat leville myrkyllisiä (Kelly 1988, Reyrnolds 2006). Metallikuormitus voi aiheuttaa piileville kuoren kehityshäiriöitä ja levistä syntyy niin sanottuja teratologisia muotoja. Teratologisten levien esiintyminen on merkki metallikuormituksesta ja kuormitusta voidaan siten tarkkailla myös piileväanalyysin keinoin (Cattaneo ym. 2004, Falasco ym. 2009). Lisääntynyt kiintoainepitoisuus etenkin rakennusvaiheessa voi vähentää piilevien lajirunsautta, sillä vedessä olevat partikkelit vaurioittavat soluja ja aiheuttavat varjostusta. Lisäksi solujen poishuuhtoutuminen lisääntyy (Ács, E. & Kiss 1993). Myös hankkeesta aiheutuvat virtaamamuutokset saattavat vaikuttaa piileväyhteisöihin. Vähäisempi vesimäärä uomassa vähentäisi piilevien kasvualaa ja virtausnopeuden hidastuminen voi vähentää levien kasvua myös lisääntyneen sedimentaation kautta (Allan 1995). Toisaalta myös myös hyvin nopea virtaus vähentää levien määrää poishuuhtoutumisen lisääntyessä (Ács, E. & Kiss 1993). Kaivoshankeen mahdolliset vaikutukset kaivosalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien Saiveljärven ja Satojärven kasviplanktonyhteisöihin liittyvät rikastuhiekka-altaiden suotovesistä ja mahdollisesti pölyämisen kautta tuleviin epäsuoriin päästöihin sillä suoria päästöjä kaivosalueelta ei järviin tule lukuun ottamatta hankevaihtoehdon VE2 rikastushiekka-altaiden sijaintivaihtoehtoja RH4 ja RH5, joissa jompikumpi järvistä kuivatetaan kokonaan. Kaivoshankkeen mahdolliset vaikutukset alueen pohjaeläinyhteisöihin johtuvat lisääntyneestä ravinnekuormituksesta ja vesistöjen virtaamamuutoksista. Lisäksi lähivaluma-alueen maankäyttö muuttuu huomattavasti. Valuma-alueiden maankäytön on todettu vaikuttavan oleellisesti vesistöjen ekologiseen tilaan ja siten pohjaeläinyhteisöjen rakenteeseen (mm. Thorpe & Lloyd 1999). Hankevaihtoehdosta riippuen, joitain vesistöjä tai vesistön osia jää rikastushiekka- ja selkeytysallasalueiden alle ja nämä vesistöjen osat käytännössä häviävät. Valumaalueen rakentaminen muuttaa myös alueen luontaista virtausdynamiikkaa Ekologinen ja kemiallinen tila Ekologisen tilan arvioinnisa pääpaino on biologisissa laatutekijöissä. Biologisten laatutekijöiden tilaa kuvaavien muuttujien arvoja verrataan oloihin, joissa ihmisen vaikutus on vähäinen (vertailuolosuhteet). Pintavesien ekologista tilaa kuvaavat luokat ovat erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono. Kemiallinen tila perustuu tiettyjen haitallisiksi tai vaarallisiksi katsottujen aineiden tai aineryhmien ympäristölaatunormeihin. Jos laatunormi ylittyy, vesistön tila voi olla korkeintaan tyydyttävä. Vesienhoitolain yleisenä ympäristötavoitteena on tilan heikkenemisen estäminen ja hyvän tilan saavuttaminen. Ympäristötavoitteista voidaan poiketa vesimuodostuman tilaa fyysisesti muuttavan hankkeen vuoksi jos hanke on esim. yleisen edun kannalta erittäin tärkeä. Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa (2009) Kevitsan kaivoshanke on lueteltu tiedossa olevana ja lähivuosina todennäköisesti toteutuvana vesien hydrologiaa ja morfologiaa muuttavana hankkeena Arviointimenetelmät ja epävarmuustekijät Vesistöjen veden laatu Kevitsan laajennetun kaivoshankkeen vesistövaikutuksia on arvioitu toiminnasta syntyvien jätevesien laadun ja määrän sekä kuormituksen perusteella (Taulukko 8-12 ja Taulukko 8-13). Arvot on laskettu voimassa olevan ympäristöluvan mukaisilla enimmäispitoisuuksilla

10 217(352) ottaen huomioon toiminnan laajentumisen vaikutus louhoksen kuivatusvesien määrään, rikastusprosessissa muodostuvan jäteveden määrään, läjitys- ja toiminta-alueilta hallitusti kerättävien suoto- ja valumavesien määrään sekä kokonaisvesimäärään, joka johdetaan kaivosalueelta putkella Vajukosken altaaseen. Todellisuudessa kaivosalueen vesienkäsittely (rikastushiekka-allas, vesivarastoallas, saostusallas ja pintavalutuskenttä) alentavat vesistöön johdettavan jätevesijakeen pitoisuuksia, mistä johtuen vaikutusarviot ovat todennäköisesti yliarvioita. Kuormitusarvio tarkentuu edelleen ympäristölupahakemusvaiheessa. Kitiseen Vajukosken altaalta Matarakoskelle ulottuvalle alueelle laadittiin virtaus- ja leviämismalli pitoisuuden kehittymisen laskemiseksi. Mallina käytettiin syvyyssuunnassa integroituja malleja RMA2 (virtaukset) ja RMA4 (aineen kulkeutuminen ja leviäminen). Mallit eivät huomioi virtausnopeuden ja -suunnan tai tarkasteltavan aineen pitoisuuksien syvyyssuuntaisia eroja, joten ne soveltuvat parhaiten mataliin vesistöihin. Mallien voidaan kuitenkin katsoa antavan kohtuullisen arvion aineiden leviämisestä Vajusen altaassa ja verrattain hyvän arvion Kitisessä jokiveden suuremman sekoittuneisuuden johdosta. Mallinnus tehtiin merkittävimmille aineille, joiden leviäminen ja ympäristövaikutukset arvioitiin huomattaviksi sekä joille on määrätty päästörajat nykyisessä ympäristöluvassa. Mallitarkastelussa Kitisen pitoisuuslisäyksiä ei laskettu kaikille hankevaihtoehdoille vaan nykyisen luvan mukaiselle toiminnalle ja maksimitasolle hankevaihtoehdossa VE2. Molemmissa vaihtoehdoissa on lisäksi laskettu kaksi eri tilannetta riippuen kaivostoiminnan vaiheen ja louhintamäärän perusteella arvioiduista louhoksen kuivatusvesimääristä (1 ja 2 Mm 3 /a). Kaivoksen tarkempi kuivatusvesiarvio on tekeillään ja arvioinnin tässä vaiheessa haluttiin laskea myös konservatiivinen vaihtoehto (2 Mm 3 /a). Laskentatuloksia tarkasteltiin viidessä pisteessä: Vajukosken altaan Vajusensaaren eteläpuolella, altaan itä- ja eteläosassaosassa sekä Vajukosken ja Matarakosken padoilla. Koska viipymä on Vajusessa hyvin lyhyt, on pitoisuusmuutosten tarkastelukohtana käytetty pääosin Vajukosken patoa (Kuva 10-16).

11 218(352) Kuva Pintavesimallinnukset tarkastelupisteet. Lisäksi kuvan ulkopuolella on Matarakosken padon tarkastelupiste. Malleihin liittyvät yksinkertaistukset (kaksiulotteisuus, vain kulkeutumisen ja leviämisen huomioiminen) tuovat laskentaan epävarmuutta. Lisäksi mallinnukseen aiheutuu epävarmuutta lähtötietojen määrittelystä. Vajukosken altaasta ei ollut käytettävissä syvyystietoja voimalaitoksen välitöntä lähialuetta lukuunottamatta, joten syvyydet arvioitiin mm. vesinäytteenoton yhtydessä ilmoitettujen syvyyshavaintojen perusteella. Hankevaihtoehdossa VE2 kaivoksen laajennusta varten tehtävän rikastushiekka-altaan A mahdolliset suotovesien vesistövaikutukset voivat aiheutua alueen pohjan läpi suotautuvista vesistä, joista osa purkautuu ajan kuluessa pintavesiinkin. Suotovesimääriä on arvioitu Geobotnian (2010) arvioimalla tasolla 0,39 l/d/m 2, josta karkeasti 20 % on arvioitu päätyvän pintavesiin. Patojen läpi suotautuvat vesimäärät ovat erittäin pieniä ja ne kerätään pääosin suotovesiojiin ja pumpataan takaisin altaaseen eikä niillä arvioitu olevan merkittävää vaikutusta alueen pintavesiin. Runsasrikkinen rikastushiekka varastoidaan tiiviissä rikastushiekkaaltaassa B, josta ei synny suotovesiä. Hankevaihtoehdossa VE2 kaivoksen laajennusta varten tehtävän rikastushiekka-altaan A suotovesistä aiheutuvia pitoisuusmuutoksia arvioitiin lähiympäristön pintavesissä laimentumissuhteen avulla. Arvioidut suotoveden pitoisuudet pohjautuvat Lapin Vesitutkimus Oy:n (2008) tekemiin liukoisuustesteihin. Laskelmissa kuormitus on siirretty sellaisenaan ottamatta huomioon maaperässä ja vesistössä tapahtuvaa pidättymistä ja muutoksia/reaktioita, mistä johtuen vaikutukset tarkastelupisteeseen voivat olla yliarvioita. Laskennallisia pitoisuusmuutoksia on verrattu alueen perustilaselvitysten ja ympäristöviranomaisten rekistereissä olevien vedenlaatutietojen avulla määriteltyyn vesistöjen nykyiseen veden laatuun, sekä vesieliöstölle haitallisiin pitoisuustasoihin.

12 219(352) Vesistönosien virtaamat ja vedenkorkeudet Kitisen virtaamista nykytilanteessa on kattavasti mittaustietoa (Vajukoski ja Matarakoski) Kemijoki Oy:n juoksutuksista voimalaitoksilla. Kitisen pitoisuusvaikutusten mallinnuksessa on käytetty aineistona Kurittukosken, Vajukosken ja Matarakosken juoksutustietoja vuodelta 2009, koska se edustaa jokseenkin keskimääräistä vesivuotta. Lähtöaineiston laadusta aiheutuvan askennan stabiilisuuden vuoksi mallissa on käytetty Kurittukosken virtaamatietoja ko. vuodelle. Kurittukosken ja Vajukosken juoksutukset ovat pääsääntöisesti yhteneväisiä mutta keskimäärin Kurittukosken virtaama on lähes 9 % pienempi kuin Vajukosken. Lisäksi laskentavuoden osalta keskikesän juoksutus on lisäksi ollut keskimääräistä alemmalla tasolla. Laskentavuoden virtaamat sekä Vajukosken keskimääräinen virtaama vuosina on esitetty kuvassa (Kuva 10-17). Molemmat mainitut seikat huomioiden virtaama- ja pitoisuusnousulaskentaa voidaan pitää erittäin konservatiivisena. Jätevesien purkamisesta aiheutuva pitoisuusnousu Kitisessä on suurimmillaan kesäaikana juoksutusten ollessa vähäisiä. Talvella Kitisen juoksutus on huomattavasti suurempaa kuin kesäaikana, joten suuretkaan jätevesijuoksutukset eivät aiheuta merkittävää pitoisuusnousua Kitisessä. Kuva Laskentamallissa käytetty virtaama sekä Vajukosken virtaaman keskiarvo ( ) ja virtaama vuonna Vajukosken juoksutusrytmin takia jätevesien laimenemisen kannalta on eduksi, mikäli niitä purettaisiin eniten talviaikaan ja syksyisin. Talvella ja tulva-aikaan puretaan kaivoksen jätevesiä Vajuseen tavanomaista enemmän, koska Kitisen juoksutus on tällöin kesäaikaa suurempi. Vajukosken altaasta tapahtuva raakavedenotto saattaa vähentää ottohetkellä hieman Kitisen virtaamaa riippuen ylitevesien juoksutuksesta. Raakaveden otto on enimmilläänkin vain muutaman prosentin luokkaa Vajukosken altaasta lähtevästä virtaamasta. Lisäksi kaivoksen puh-

13 220(352) distetut jätevedet johdetaan takaisin Vajukosken altaaseen, mikä kompensoi vedenoton vaikutuksia virtaamiin. Louhoksen kuivatustarpeesta ja kaivoksen valuma-alueesta (mikä luonnostaan kohdistuu Mataraojan suuntaan) johtuen vesistöön johdettava ylitevesimäärä on suurempi kuin raakaveden ottotarve. Kaivosalueen lähiympäristössä hankevaihtoehtoon VE2 liittyvän rikastushiekka-altaan laajennuksen seurauksena mahdollisesti pienentyvien valuma-alueiden vaikutuksia alueen virtaamiin on arvioitu pinta-alojen suhteessa. Pienten valuma-alueiden virtaamien arvioinnissa on käytetty aineistona Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämästä vesistömallijärjestelmästä saatavia tietoja. Malli laskee virtaamia reaaliajassa, mutta siihen on sisällytetty virtaamalaskenta takautuvasti vuodesta 1962 lähtien. Mallissa virtaamat lasketaan jokaiselle 3. jakovaiheen mukaiselle vesistöalueelle. Tätä pienempien valuma-alueiden tarkastelussa voidaan virtaamia arvioida pinta-alojen suhteen perusteella. Arvioinnissa käytetyt virtaamat on esitetty aiemmin tekstissä (Taulukko 9-2). Vesistömallin Mataraojalle antamat virtaamat voivat olla aliarvioita keskivalunnan ollessa huomiota herättävän pieni (5,1 l/s km 2 ). Myös mallin kautta arvioituihin virtaaman ääriarvoihin liittyy epävarmuutta. Tarkemmat vesistövaikutusarviot tehdään ympäristölupahakemuksen yhteydessä, jolloin myös vesistöjen hydrologista tietoa joudutaan edelleen tarkentamaan Sedimentti Alueen perustilaselvitysten yhteydessä on tutkittu Mataraojan sedimentin alkuainepitoisuuksia sen keski- ja yläosalla kertaluonteisesti vuonna Kaivoksen rakentamisvaihetta edeltävään tarkkailuun liittyen Kitisen pohjasedimentin geokemiallista laatua on selvitetty talvella Kaivostoiminnan vaikutuksia Vajukosken altaan ja alueen järvien sedimentin määrään ja laatuun on arvioitu jätevesikuormituksen, hajapäästöjen ja kiintoainespitoisuuden perusteella Piilevät, kasviplankton ja pohjaeläimet Kevitsan kaivosalueen ja sen lähiympäristön perifytonin piilevästöä on tutkittu Kitisessä elokuussa 2007 (Eloranta 2008), Mataraojassa ja Kitisessä vuonna 2009 ja Viivajoessa vuonna Kasviplanktontutkimus on tehty kesällä 2010 Saiveljärvessä ja Satojärvessä. Tehtyjen piilevä- ja kasviplanktontutkimusten perusteella Kitisen, Mataraojan, Viivajoen, Saiveljärven ja Satojärven nykytilasta on käytettävissä riittävät tiedot. Kevitsan kaivosalueen ja sen lähiympäristön pohjaeläimistöä on selvitetty syksyllä 1996 ja keväällä 1997 (LVT Oy, Heino ym. 1998), jolloin on tutkittu kaikkiaan 14 puroa ja pientä jokea. Tuolloin Kevitsan kaivoksen vaikutuspiirissä tutkimuksia on tehty Viivajoessa ja Mataraojassa yhdestä kohdasta kummallakin joella. Mataraojan pohjaeläimistöä on tutkittu lisäksi vuonna 2008 kolmelta kohteelta sekä vuonna 2009 viideltä kohteelta. Mataraojan pohjaeläimistön nykytila on selvillä. Saivel- ja Satojärven pohjaeläimistöä on tutkittu vuonna 2008 (Hamari 2010), joten myös järvien pohjaeläimistön nykytila on selvillä. Vuonna 2010 pohjaeläinaineistoa on täydennetty Viivajoesta yhdestä kohteesta ja Kitisestä 3 kohteesta. Kaivoksen laajentamisen vaikutuksia alueen pintavesien piilevä-, kasviplankton- ja pohjaeläinyhteisöjen ekologiseen tilaan on arvioitu kuormitustietojen, vesistövaikutusarvion, vuosina tehtyjen perustilaselvitysten sekä muiden vastaavien kaivoshankkeiden vaikutusten perusteella. Arvioinnin epävarmuudet liittyvät lähinnä vesistövaikutusten arviointiin, jonka pohjalta arviot vaikutuksista on pääosin tehty.

14 221(352) Ekologinen ja kemiallinen tila Ympäristöhallinnon toteuttamassa, pääosin vuosien seurantatuloksiin perustuvassa ekologisessa luokittelussa Kitinen on nimetty voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi, jossa ekologinen tila on hyvä suhteutettuna parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Kelujoen ekologinen tila on arvioitu hyväksi ja Ala-Liesijoen erinomaiseksi asiantuntijaarvion perusteella (Hertta-tietokanta). Suurimmasta osasta tarkastelualueen sivuvesiä ekologinen luokitus kuitenkin puuttui. Alueelta viime vuosina tehtyjen perustilaselvitysten biologisen aineiston (piilevät, kasviplankton, pohjaeläimet ja kalat) perusteella myös alueen pienempien pintavesimuodostumien tila on tämän YVA-menettelyn puitteissa arvioitu (kohta 9.2.8). Biologinen aineisto on melko niukka perustuen osin vain yhden vuoden kertaluonteisiin näytteisiin. Luokittelun tukena on käytetty myös veden fysikaalis-kemiallisia laatutekijöitä ympäristöhallinnon luokitteluohjeiden mukaisesti (Pintavesien ekologisen tilan luokittelu Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2009). Kaikista vesimuodostumista aineistoa oli kuitenkin useamman kuin yhden biologisen muuttujan osalta (Huom! Pohjaeläinaineistoa ei tässä vaiheessa ole ehditty vielä luokitella ekologisen tilan arvioinnin edellyttämällä tavalla). Aineisto täydentyy edelleen lupahakemusvaiheen aikana Vaikutukset ja niiden merkittävyys Rakennusvaihe Kaivoksen laajennuksen rakennusvaiheessa merkittävimmät päästöt aiheutuvat kiintoainepitoisuuksien kasvusta, mikä ilmenee veden sameutena. Mahdollisen laajennusrakentamisen osalta on huomioitava, että tällöin kaivos ja siihen liittyvät vesienkäsittelyrakenteet ovat toiminnassa täydessä mitassaan toisin kuin nykyistä kaivosta rakennettaessa. Laajennuksesta aiheutuva välitön rakennustyö kohdistuisi verrattain rajatulle alueelle rikastamoalueen läheisyyteen. Tältä alueelta kertyvät vedet johdetaan toiminnan ja myös mahdollisen laajennusrakentamisen aikana keskitetysti vesienkäsittelyn kautta edelleen Kitiseen. Näin ollen Mataraojaan ei pitäisi laajennusrakentamisen alkuvaiheessa kohdistua samentumisesta aiheutuvia haittoja samassa määrin kuin nyt rakenteilla olevasta kaivoksesta. Laajennusrakentamisen myöhemmässä vaiheessa, kun rakennetaan rikastushiekan läjitysalueen laajennusta, kohdistuisi valittavasta sijaintivaihtoehdosta riippuen kiintoaineskuormitusta joko Mataraojaan tai Viivajokeen. Lyhytaikaista kiintoainekuormitusta ja samentumista aiheutuisi tällöin lähinnä Mataraojan tai Viivajoen yläosilla. Kitiselle asti rakennusvaiheen vesistövaikutukset eivät käytännössä ulotu. Rakennusvaiheessa kiintoaineskuormitus on suurelta osin hajakuormitusta. Kiintoaineskuormitus saattaa ajoittain olla rakennusvaiheessa jopa suurempaa kuin varsinaisen tuotannon aikana, etenkin laajamittaisten maarakennustöiden ollessa käynnissä (esim. patorakentaminen). Kiintoaineeseen sitoutuneiden mm. metallien ja fosforin haitallisuus vesistössä on selvästi vähäisempi kuin veteen liuenneena ja siten muu vesistökuormitus arvioidaan vähäiseksi. Rakennusvaiheen kiintoainekuormitus saattaa vaikuttaa heikentävästi Mataraojan/Viivajoen yläosan piilevä- ja pohjaeläinyhteisöihin. Rakentamisvaiheen vesistövaikutukset ovat tilapäisiä eikä niillä ole ei arvioida olevan merkittäviä pitkäaikaisia vaikutuksia alueen vesistöjen tilaan.

15 222(352) Vaihtoehto VE0+ Vesistöjen veden laatu Kaivoksen toimiessa nykyisen luvan mukaisilla tuotantomäärillä Vajuseen johdettavan ylijäämäveden määrä on toiminnan alkuvaiheessa arviolta noin 3,5 Mm 3 /a. Kaivoksen kuivatusveden määräksi on tällöin arvioitu noin 1 Mm 3 /a. Sivukiven läjitysalueesta käytössä on tällöin ns. I-vaihe, jonka pinta-ala on noin 50 % nollavaihtoehdon mukaisesta lopullisesta läjitysalueen pinta-alasta (2,41 km 2 ). Kaivoksen vesipäästöjen kuormituksesta aiheutuvia vesistövaikutuksia on selvitetty mallitarkastelun avulla. Jätevesien juoksutusmäärinä on käytetty kohdassa esitettyjä määriä. Päästöjen aiheuttamia pitoisuusmuutoksia Kitisessä on arvioitu nykyisen luvan mukaisilla maksimipitoisuuksilla: Ni 0,5 mg/l, Cu 0,3 mg/l, kiintoaines 10 mg/l. Kokonaistypelle, - fosforille ja sulfaattipitoisuudelle ei ole annettu päästöraja-arvoja mutta niiden osalta on käytetty seuraavia laskentapitoisuuksia: kok-n 14 mg/l, kok-p 0,2 mg/l ja SO mg/l Pitoisuuslisäykset Vajukosken kohdalla on esitelty em. kuormitteiden osalta kuvina (Kuva 10-18, Kuva 10-19). Nollavaihtoehdon lisäksi on arvioitu pitoisuusvaikutuksia toiminnan eri vaiheissa VE1 ja VE2 louhoksen kuivatusvesimäärillä 1 Mm 3 ja 2 Mm 3. Vertailun helpottamiseksi kaikkien laskentavaihtoehtojen pitoisuusnousut on esitetty samoissa kuvaajissa mutta VE1 ja VE2 mukaiset vaikutusarviot on esitetty omissa kohdissaan ( , ). Kitisen pitoisuustaso on esitetty taulukossa (Taulukko 9-4) esitettyinä Vajukosken voimalapadon pitkän ajan ( , ) vedenlaatuaineistosta laskettuina aritmeettisina keskiarvoina. Laskentavaihtoehtoihin liittyviä teknisiä yksityiskohtia on esitetty tarkemmin hankkeen teknisessä kuvauksessa (kappale 8). Nikkelin osalta on esitetty myös eliöille haitallisten ja vaarallisten aineiden asetuksessa (1022/2006 muutoksineen; 868/2010) määritellyn liukoisen nikkelin ympäristölaatunormi 20 g/l. Talousveden laatuvaatimus (STM 461/2000) nikkelin enimmäispitoisuudelle on myös 20 g/l mutta metallit nikkeli mukaan lukien määritetään kokonaispitoisuutena, jolloin kiintoaineeseen sitoutuneet metallit tulevat huomioiduksi. Koska viipymä on Vajusen altaassa hyvin pieni, on tarkastelukohtana käytetty padon alapuolella sijaitsevaa Vajukosken laskentapistettä, jossa arvioidut pitoisuuslisäykset ovat suurimmat. Vajusen altaan laskentapisteillä arvioidut pitoisuuslisäykset ovat noin % Vajukosken tasosta. Alempana Matarakosken padolla pitoisuudet laimenevat edelleen pitoisuuksien laskiessa laskentatilanteesta riippuen noin % Vajukosken tasosta. Kuormitukset ovat yliarvioita, koska ne on laskettu nykyisen luvan mukaisella maksimikuormituksella. Lisäksi etenkin kesäaikaiset pitoisuusnousut korostuvat laskentavuoden normaalia vähemmän juoksutuksen seurauksena. Todellisuudessa vesistöön päätyvä kuormitus ja siten pitoisuusnousut ovat arvioitua alhaisempia, koska vesienkäsittelyprosessissa mm. nikkelin pitoisuudet alenevat. Lisäksi ympäristöluvan mukainen lähtevän veden tarkkailu tapahtuu ennen pintavalutuskenttää, jonka kautta jätevedet kulkevat ennen pumppausta Kitiseen. Esimerkiksi Kittilän kaivoksella on havaittu, että jäteveden nikkelipitoisuudet alenevat noin kymmenesosaan pintavalutuskäsittelyn aikana. Tämä johtuu pääosin kiintoaineksen laskeutumisesta, jolloin siihen sitoutunut nikkeli myös pidättyy. Kitiseen johdettavan jätevesikuormituksen vaikutukset purkuvesistön vedenlaatuun vaihtelevat Kitisen virtaamatilanteen mukaan. Selkeimmät kaivoksen kuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset ja vesistövaikutukset on havaittavissa sulan maan aikana touko-syyskuussa, jolloin Kitisen juoksutus on talvea vähäisempää. Talviaikana laimentumisolosuhteet ovat hyvät ja haitta-aineiden pitoisuuskasvu jää Kitisessä pääosin varsin vähäiseksi. Eliöstölle haitallisista aineista eniten lisääntyy nikkelipitoisuus ja ravinteiden osalta typpipitoisuus. Nikkelin

16 223(352) maksimipitoisuuslisäys Vajukoskessa on mallinnuksen perusteella arvioidusta louhosvesimäärästä ja toimintavaiheesta riippuen enimmillään noin 5 g/l. Pitoisuuslisäys ylittää kuivana aikana Kitisessä havaitun tason, mutta taso jäisi lisäys huomioiden edelleen selvästi alle ympäristölaatunormin. Määritetyt ja arvioidut pitoisuudet ovat kokonaispitoisuuksia kun taas ympäristölaatunormia tulisi soveltaa liukoiselle pitoisuudelle, joka kuvaa paremmin aineen biosaatavuutta. Edellä kuvatun perusteella arvioidaan, että vaaraa ympäristölaatunormin ylittymisestä ja haitallisista vesistövaikutuksista ei siten ole. Tavanomaisen ICP-OES- määrityksen mukainen nikkelin määritysrajatarkkuus on luokkaa 3 g/l. Kaivoksen toiminnan aiheuttama pitoisuuslisäys huomioiden Kitisen Ni-pitoisuus lienee suuren osan vuotta niin alhainen, että nikkeliä ei rutiinimäärityksessä välttämättä havaita. Tarkemmalla ICP-MS- analyysillä alhaisetkin pitoisuusnousut voidaan toki havaita. Kuparin pitoisuuslisäys on pieni, enimmillään noin 3 g/l ja pääosan ajasta enintään muutamia mikrogrammoja/l. Kuparilisäyksellä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta vesistössä. Joillekin vesieliöille kupari saattaa kuitenkin aiheuttaa havaittavia vaikutuksia pieninäkin pitoisuuksina. Talousveden laatuvaatimus kuparin enimmäispitoisuudelle on selvästi suurempi, g/l. Typen arvioitu pitoisuuslisäys on vastaavasti enimmillään noin 150 g/l muodostuen pääosin nitraattitypestä. Lisääntyvä typpikuormitus lisää vastaanottavan vesistön rehevyyttä, mikä virtaavassa vedessä voi näkyä lähinnä erilaisilla pinnoilla kasvavien levien eli perifytonin runsastumisena. Kaivostoiminta lisää vesistön toisen pääravinteen eli fosforin pitoisuutta vain vähän, joten fosforin saatavuus tulee todennäköisesti rajoittamaan perifytonin kasvua. Sulfaattipitoisuuden nousu on arvion mukaan merkittävää, mutta sillä ei katsota olevan haitallisia vaikutuksia virtaavassa vesistössä. Sulfaattilisäys nostaa veden sähkönjohtavuutta ja voi jossain määrin voimistaa vesistöjen kerrostuneisuutta. Vajusen altaassa lyhyt viipymä estää kuitenkin pitkäaikaisen kerrostuneisuuden syntyä. Kaivoksen kiintoainekuormitus on arvion mukaan kuivana aikana vielä mitattavissa Kitisessä, mutta pitoisuudet jäävät alhaisiksi eivätkä aiheuta merkittävää haittaa vesistössä. Pitoisuuskasvu on Kitisessä suurimmillaan kun Kitisen juoksutukset ovat pienimmillään eli yleensä kesäaikana. Sekä juoksutuskohdan ylä- että alapuolella pitoisuuslisäykset ovat kuitenkin alhaisempia kuin edellä esitetyt maksimipitoisuustasot. Kokonaisuutena kaivostoiminnasta aiheutuva kiintoaines-, kupari- ja sulfaattipitoisuuden lisäykset Kitisessä arvioidaan merkityksettömiksi verrattuna jokiveden normaaliin pitoisuustasoon. Myöskään ravinnekuormituksen osalta vedenlaatu ei merkittävästi heikkene, koska fosfori on minimiravinne, eikä sen pitoisuus jokivedessä juurikaan lisäänny kaivostoiminnan seurauksena. Nikkelipitoisuuden nousun voidaan katsoa olevan ympäristömielessä toiminnan merkittävin seuraus. Tulee kuitenkin huomioida, että pääosan ajasta pitoisuustason nousu on kuivanakin aikana < 25 % nikkelille asetetusta ympäristölaatunormista. Mikäli huomioitaisiin vain normin mukainen nikkelin liukoinen pitoisuus, olisi prosentuaalinen nousu vielä tätäkin alhaisempi. Laskennan epävarmuustekijät huomioiden tulisi jäteveden nikkelipitoisuuden olla noin viisinkertainen, jotta oltaisiin ympäristölaatunormin mukaisella pitoisuusalueella.

17 224(352) g/l 25 Nikkelin pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap. 20 ympäristölaatunormi VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm3 Vajukoski keskiarvo g/l 25 Kuparin pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm3 5 Vajukoski keskiarvo g/l Sulfaatin pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm Vajukoski keskiarvo Kuva Nikkelin, kuparin ja sulfaatin pitoisuuslisäykset Kitisessä Vajukosken padolla hankevaihtoehdoilla VE0+, VE1 ja VE2 eri louhosvesimäärillä (1 Mm 3 ja 2 Mm 3 ).

18 225(352) g/l Vajukoski keskiarvo VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm3 Typen pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap g/l 20 Fosforin pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap Vajukoski keskiarvo VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm g/l 1600 Kiintoaineen pitoisuuslisäys Kitinen, vl alap Vajukoski keskiarvo VE0+ VE1+ 2Mm3 VE1+ 1Mm3 VE2 2Mm3 VE2 1Mm Kuva Kokonaistypen, kokonaisfosforin ja kiintoaineen pitoisuuslisäykset Kitisessä Vajukosken padolla hankevaihtoehdoilla VE0+, VE1 ja VE2 eri louhosvesimäärillä (1 Mm 3 ja 2 Mm 3 ). Vertailun vuoksi kuvissa on esitetty Vajukosken pitkän ajan vedenlaatuaineistoista lasketut keskiarvot ja nikkelille määritelty ympäristölaatunormi (VNA 1022/2006 muutoksineen).

19 226(352) Mikäli ksantaatin pitoisuuden purettavissa jätevesissä oletetaan erittäin konservatiivisesti olevan 2 mg/l, tulevat pitoisuudet laimenemaan selvästi purkuvesistössä. Pitoisuudet olisivat korkeimmillaan kesäaikana purkupisteen alapuolella g/l välittömästi purkupisteen alapuolella. Talviaikana ja suuremman juoksutuksen aikana pitoisuus olisi enintään muutamia g/l. Purkupisteen yläpuolella ja kauempana alavirrassa pitoisuus olisi selvästi vähäisempi. Todellisuudessa prosessijätevedet laimenevat jo kaivosalueella merkittävästi, eikä 2 mg/l tasolla olevia pitoisuuksia esiintyne Vajuseen purettavissa jätevesissä kuin poikkeustapauksissa lyhytaikaisesti. Haitallisia vaikutuksia esiintyy vasta useiden satojen g/l pitkäaikaisissa pitoisuuksissa. Mataraojan latvaosat, samoin kuin Saiveljärvi sijoittuvat kaivosalueen välittömään läheisyyteen, mutta niihin ei tule suoraa kuormitusta. Lähivesistöihin voi kuitenkin aiheutua lieviä pitoisuusmuutoksia mm. rikastushiekka-altaan suotovesien tai pölyn leviämisen kautta, mutta niillä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta em. vesistöjen veden laatuun. Vesistönosien virtaamat ja vedenkorkeudet Kitisen Vajukosken altaasta tapahtuva vedenotto arvioidaan Kitisen virtaamien kannalta merkityksettömäksi (Ks kohta ) Mataraojan valuma-alue pienenee ojan latvoilla vajaa 10 km 2, joten Mataraojan virtaama pienenee. Myös Saiveljärven ja Viivajoen valuma-alue pienenee muutamalla neliökilometrillä, joten Viivajoen virtaama pienenee myös hiukan. Sedimentti Vajukosken altaassa ja sen alapuolisessa Kitisessä kaivoksen päästöistä aiheutuvan sedimentoitumisen arvioidaan jäävän vähäiseksi säännöstelystä ja virtaaman vaihtelusta johtuen. Lähialueen järviin, Satojärveen ja Saiveljärveen, ei tule suoria päästöjä kaivostoiminnasta, mutta mm. pöly voi aiheuttaa vähäisiä laskeumaperäisiä päästöjä järviin. Piilevät, kasviplankton ja pohjaeläimet Suurimmat muutokset Kitisen piilevä- ja pohjaeläin yhteisöihin tulevat aiheutumaan typpi- ja metallipitoisuuksien, lähinnä nikkelin ja kuparin, lisäyksestä. Biomassat eivät välttämättä muutu merkittävästi, mutta yhteisörakenne painottuu ko. kuormitteita parhaiten sietäviin lajeihin. Sato- ja Saiveljärveen arvioidaan tulevan korkeintaan epäsuoria päästöjä, joilla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia kasviplanktonin kannalta. Virtaamamuutokset Matarojassa ja Viivajoessa sekä mahdollisesti vähäiset veden pinnankorkeuden muutokset järvissä voivat myös aiheuttaa vähäisiä vaikutuksia vesieliöstöön. Vesistön ekologinen ja kemiallinen tila Vesienhoitolain yleisenä ympäristötavoitteena on tilan heikkenemisen estäminen ja hyvän tilan saavuttaminen. Arvioitaessa hankkeen vaikutuksia pintavesien tilaan tulee tarkastella, vaarantaako hanke Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa vaikutusalueen pintavesille asetettuja ekologisen ja kemiallisen tilan ympäristötavoitteita. Edellä arvioiduilla muutoksilla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Kitisen ekologiseen tai kemialliseen tilaan. Kitinen on voimakkaasti rakennettu vesistö, jonka tila on hyvä suhteessa parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan.

20 227(352) Mataraojan ja jossain määrin myös Saiveljärven valuma-alueet pienenevät kaivoksen rakentamisen myötä, jolloin vesistöjen hydrologia ja morfologia muuttuvat. Mataraojassa hydrologis-morfologiset muutokset voidaan arvioida merkittäviksi. Mataraojan ekologinen laatu on arvioitu kokonaisuutena hyväksi. Mataraojan tila tulee todennäköisesti heikentymään ottaen huomioon hydrologis-morfologiset muutokset ja latvapuroissa koelouhostoiminnan ja rakennustöiden yhteydessä havaitut vedenlaatumuutokset. Kaivoksen toiminta-aikana suoria päästöjä ei Mataraojaan kuitenkaan johdeta. Saiveljärven ekologinen tila on YVA-menettelyn yhteydessä kerätyn aineiston perusteella arvioitu tyydyttäväksi johtuen ajoittain korkeista ravinnepitoisuuksista ja levämääristä. Saiveljärven ekologiseen tilaan kaivostoiminnan ei arvioida merkittävästi vaikuttavan. Myöskään Viivajoen melko vähäisten virtaamamuutosten ei arvioida vaikuttavan vesimuodostuman (Ympärysjoki) tilaan Vaihtoehto VE1 Vaihtoehdossa VE1 toiminta rajoittuu nykyisen kaivospiirin alueelle, eikä uusia alueita oteta käyttöön. Rikastushiekka-allasta ja sivukivialuetta laajennetaan/korotetaan nykyisestä. Louhittavan malmimäärän kasvu lisää jonkin verran kaivoksen kuivatusvesiä mutta kuivatusvesimäärän arvioidaan edelleen olevan välillä 1 2 Mm 3 /a. Sivukivialueen laajentaminen lisää alueella syntyvien jätevesien määrää jonkin verran. Prosessijätevesien määrä puolestaan hieman alenee, koska tuotantotason noustessa myös syntyvän rikastushiekan määrä kasvaa ja samalla myös rikastushiekka-alueelle sitoutuvan huokosveden määrä. Raakavedenoton pysyessä VE0+ mukaisella tasolla ulosjohdettavan jäteveden määrä näin ollen hieman pienenee VE0+- tasosta. Tässä vesistövaikutusarviossa on kuitenkin laskettu ns. worst case-skenaario (pahimman mahdollisen tapauksen mukainen tilanne), jossa alue on käytössä täydessä laajuudessaan (sivukivialue) mutta tuotanto on tasolla 5 Mt/a, jolloin rikastushiekkaan ei sitoudu yhtä suurta vesimäärää kuin nollavaihtoehdossa. Mikäli rikastushiekan huokosvesi huomioitaisiin laskelmassa, olisivat vaikutukset jopa alhaisempia kuin nollavaihtoehdossa. Nikkelin osalta pitoisuuslisäykset olisivat hieman suuremmat kuin nollavaihtoehdossa, pitoisuuslisäyksen ollessa enimmillään noin 7,5 g/l. Kuparin osalta pitoisuuslisäys olisi enimmillään noin 4 g/l ja kokonaistypen noin 200 g/l. Sulfaatin osalta pitoisuuslisäys Kitisessä olisi huomattava vastaavasti kuin nollavaihtoehdossa mutta merkitys olisi vastaavasti vähäinen. Fosforin ja kiintoaineskuormituksen merkitys olisi myös vähäinen. Kaiken kaikkiaan vesistövaikutukset ovat hyvin samankaltaisia kuin vaihtoehdossa VE0+. Olennaista vaikutusten kohdentumiseen ja ajalliseen jakautumiseen on jätevesijuoksutuksen säännöstely. Oikea-aikaisella juoksutuksella voidaan pitoisuuslisäyksiä vesistössä kontrolloida tehokkaasti Vaihtoehto VE2 Vesistöjen veden laatu Vaihtoehdossa VE2 nykyinen kaivospiiri laajenee huomattavasti riippuen valittavasta rikastushiekka-aluevaihtoehdosta. Kitiseen johdettaisiin jätevesiä enimmillään noin kaksinkertainen määrä vaihtoehtoon VE0+ verrattuna. Laskennassa on huomioitu, että alueella olisi selvästi nykyistä suurempi vesivarastokapasiteetti, minkä ansiosta jätevesijuoksutusta voitaisiin optimoida paremmin vastaamaan Kitisen juoksutusta ja näin vähentää jätevesien haitallisia vaikutuksia purkuvesistössä. Laskenta on tehty laajimman läjitysaluevaihtoehdon (RH4) mukaisena, jolloin alueelta syntyvä valunta on maksimissaan. Kaikilla muilla läjitysaluevaihtoehdoilla valunta ja siten myös jätevesijuoksutus olisi vähäisempi. Laskennassa on oletettu VE0+ mukainen nykyinen rikastushiekan läjitysalue suljetuksi ja peitetyksi, jolloin tältä alueelta ei muodostu Kitiseen johdettavia jätevesiä.

21 228(352) Vesistövaikutukset Kitisessä ovat samankaltaisia kuin hankevaihtoehdossa VE0+, mutta suuremmasta vesimäärästä johtuen pitoisuuslisäykset ovat ajoittain voimakkaampia. Pitoisuusmuutokset on esitetty kuvissa (Kuva 10-18, Kuva 10-19) kahdelle eri louhosvesimäärälle laskettuna (1 Mm 3 /a ja 2 Mm 3 /a). Koska viipymä on Vajusen altaassa hyvin pieni, on tarkastelukohtana käytetty padon alapuolista Kitistä, jossa arvioidut pitoisuuslisäykset ovat suurimmat. Vajusen altaan laskentapisteillä arvioidut pitoisuuslisäykset ovat noin % Vajukosken tasosta. Alempana Matarakosken padolla pitoisuudet laimenevat jonkin verran pitoisuuksien laskiessa laskentatilanteesta riippuen noin % Vajukosken tasosta. Pitoisuuslisäyslaskenta on konservatiivinen vastaavasti kuin VE0+ laskennassa. Pitoisuuslisäys on Kitisessä suurimmillaan kesäaikaan. Nikkelin maksimipitoisuuslisäys Vajukoskessa on mallinnuksen perusteella louhosvesimäärästä (ja siihen verrannollisesta jätevesijuoksutuksesta) riippuen 8,0-8,5 g/l. Pitoisuuslisäys ylittää kuivana aikana Kitisessä havaitun tason, mutta jää edelleen selvästi alle ympäristölaatunormin (liukoinen pitoisuus). Edellä kuvatun perusteella voidaan arvioida, että vaaraa ympäristölaatunormin ylittymisestä ei ole. Kuparin pitoisuuslisäys on mallinnuksen perusteella vaihtoehdossa VE2 enimmillään noin 5 g/l. Joillekin vesieliöille kuparin pitoisuusnnousu voi aiheuttaa havaittavia vaikutuksia mutta vaikutukset arvioidaan vähäisiksi. Talousveden laatuvaatimus kuparin enimmäispitoisuudelle on kuitenkin selvästi suurempi, g/l. Typen arvioitu pitoisuuslisäys on enimmillään g/l muodostuen pääosin nitraattitypestä. Lisääntyvä typpikuormitus lisää vastaanottavan vesistön rehevyyttä, mikä virtaavassa vedessä voi näkyä lähinnä erilaisilla pinnoilla kasvavien levien eli perifytonin runsastumisena. Vesistön toisen pääravinteen eli fosforin kuormitus lisääntyy suhteessa vähemmän, enimmillään pitoisuusnousun on arvioitu olevan vaihtoehdossa VE2 noin 3 g/l, joten fosforin saatavuus tulee todennäköisesti rajoittamaan perifytonin kasvua. Ravinnelisäys ei ole vaihtoehdossa VE2 merkittävästi suurempi kuin vaihtoehdossa VE0+. Sulfaattipitoisuus nousu on arvion mukaan merkittävää, mutta sillä ei katsota olevan haitallisia vaikutuksia virtaavassa vesistössä. Sulfaattilisäys nostaa veden sähkönjohtavuutta ja voi jossain määrin voimistaa vesistöjen kerrostuneisuutta. Vajusen altaassa lyhyt viipymä estää kuitenkin pitkäaikaisen kerrostuneisuuden syntyä. Kaivoksen kiintoainekuormituksesta aiheutuva pitoisuuslisäys on arvion mukaan kuivana aikana vielä mitattavissa Kitisessä, mutta pitoisuudet jäävät alhaisiksi eivätkä aiheuta merkittävää haittaa vesistössä. Rikastushiekka-altaan ja sivukivialueen sijoituspaikkavaihtoehdot Rakennettaessa rikastushiekka-allas RH1 Mataraojan latvoille menetetään ojan latvahaarat kokonaan ja valuma-alue pienentyy vaihtoehtoon VE0+ verrattuna vielä noin 6,2 km 2 lisää. Mataraojan virtaama siten edelleen pienenee, mikä vaikuttaa jossain määrin myös ojan veden laatuun. Rakennettaessa rikastushiekka-allas RH3 (4,6 km 2 ) Mataraojan keskiosalle muutokset Mataraojan virtaamissa ja veden laadussa ovat käytännössä samantasoiset kuin vaihtoehdossa RH1. Vaihtoehdossa RH3 Mataraojan latvapurojen uomasto säilyy kuitenkin ennallaan. Rakennettaessa rikastushiekka-allas RH2 (2,6 km 2 ) Saiveljärven pohjoispuolelle Viivajoen valuma-alue ja siten myös virtaama pienenee hiukan. Rakennettaessa rikastushiekka-allas RH4 Saiveljärven päälle menetetään koko järvi ja virtaamat pienevät Viivajoessa enemmän. Vaihtoehdossa, jossa rikastushiekka-allas RH5 rakennetaan Satojärven päälle, vesistövaikutukset ovat Viivajoessa samantasoisia kuin vaihtoehdossa RH4.

22 229(352) Rikastushiekka-altaan suotovesiä voi kulkeutua ajan myötä vähäisessä määrin Mataraojaan, Satojärveen tai Saiveljärveen altaan tulevasta sijainnista riipppuen. Rikastushiekan liukoisuustestien ja arvioitujen suotovesimäärien perusteella laskennalliset pitoisuuslisäykset Mataraojan suulla ja Viivajoessa ennen sen yhtymistä Ympärysjokeen on esitetty taulukossa (Taulukko 10-2). Metallipitoisuudet (Ni, Fe, Zn) eivät pintavesissä nouse vesieliöstölle haitalliselle tasolle, pitoisuusmuutoksen ollessa arvion mukaan enimmillään luokkaa 1-2 g/l. Lisäksi osa metalleista pidättyy läjitysalueiden alapuoliseen turvekerrokseen. Suotovesien aiheuttama sulfaatin pitoisuuslisä voi olla enimmillään luokkaa 1-2 mg/l. Sulfaattipitoisuuden kasvulla voi olla lieviä vaikutuksia veden tiheyteen ja sitä kautta Saiveljärven (RH2) kerrostuneisuuteen. On huomioitava, että Saiveljärvi on matala sekoittuen avovesikaudella tehokkaasti. Suotovesillä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta lähiympäristön pintavesien tilaan. Taulukossa (Taulukko 10-2) on esitetty rikastushiekka-altaan sijaintivaihtoehtojen laskennalliset vaikutukset keskivirtaamaan Mataraojan suulla ja Viivajoessa ennen sen yhtymistä Ympärysjokeen. Virtaamamuutokset on laskettu pinta-alojen suhteessa ottaen huomioon myös nykyisen luvan mukaisten kaivostoimintojen rakentamisesta aiheutuvat valumaaluemuutokset. Vaihtoehtoisten sivukivialueiden aiheuttamat valuma-aluemuutokset ovat vähäisiä ja osin päällekkäisiä rikastushiekka-alueiden kanssa eikä niitä ole huomioitu laskelmassa. Toisaalta laajennusalueiden rakentamisvaihteessa kuivatusvedet voivat väliaikaisesti myös kasvattaa ja äärevöittää virtaamia. Pienimmät vaikutukset vesistöön kohdistuvat pinta-alaltaan pienimmällä rikastushiekka-allas vaihtoehdolla RH2 ja suurimmat laajimmalla vaihtoehdolla RH4. Taulukko Arvio suotovesistä aiheutuvista pitoisuusmuutoksista sekä valumaaluemuutoksista johtuvista virtaamamuutoksista Kevitsan lähiympäristön pintavesissä. Laskentakohdat Mataraojan suu ja Viivajoki ennen yhtymistä Ympärysjokeen. RH1 RH2 RH3 RH4 RH5 Rikastushiekka-altaan suotovesistä aiheutuva pitoisuuslisäys Ni g/l 0,8 0,1 0,6 0,3 0,3 Fe g/l 1,1 0,1 0,8 1,5 0,3 Zn g/l 1,4 0,1 1,0 1,9 0,4 SO 4 g/l Rikastushiekka-altaiden rakentamisesta seuraava virtaamien muutos MQ m 3 /s 0,20 0,79 0,20 0,71 0,77 muutos % -30 % Mataraoja -10 % Viivajoki Vesistönosien virtaamat ja vedenkorkeudet -27 % Mataraoja -19 % Viivajoki -12 % Viivajoki Kitisen Vajukosken altaasta tapahtuvan vedenoton vaikutus Kitisen virtaamiin arvioidaan myös tässä vaihtoehdossa merkityksettömäksi. Kts. kohta Kaivosalueen laajennukseen liittyviä virtaamamuutoksia on käsitelty edellisessä kohdassa Rikastushiekka-altaan ja sivukivialueen sijoituspaikkavaihtoehdot. Rikastushiekka-altaan sijaintivaihtoehdossa RH2 allas sijoittuu Saiveljärven valuma-alueelle pienentäen järven valuma-aluetta 2,6 km 2 :n verran. Valuma-aluemuutoksen vaikutusta Saiveljärven vedenpinnankorkeuteen laskettiin kaksiulotteisella virtausmallilla. Laskennassa järven luusuassa oletettiin vallitsevan ylikriittisen virtauksen, jolloin mallin laskema Viivajokeen purkautuva vesimäärä riippuu ainoastaan kitkatekijöistä. Kitkakertoimen arvo valittiin siten, että nykyisellä keskimääräisellä tulovirtaamalla 0.15 m 3 /s saavutetaan Saiveljärven

Copyright Pöyry Finland Oy 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI Vaikutusarviointien painopiste

Copyright Pöyry Finland Oy 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI Vaikutusarviointien painopiste 196(352) 10 HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI 10.1 Vaikutusarviointien painopiste Ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan kaivoshankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön. Tarkastelussa

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo

KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo LUPAHAKEMUKSEN TÄYDENNYS, LIITE 5 1111188-2 16.3.217 Draft 2. KAICELL FIBERS OY Paltamon biojalostamo Lupahakemuksen täydennys, kohta 48 Täydennys mallinnusraporttiin 1 Korkeimmat pitoisuudet 216 kesällä

Lisätiedot

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7 BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7 Kemijärven suunnitellun biotuotetehtaan jätevesien kulkeutuminen kuormituspisteeltä P8 Raportti 1.3.217 Arto Inkala,

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS 2014-2015 15.2.2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Selvityksen tausta ja lähtöainesto 2. Ylivirtaamatilanteet ja niiden määritys 3. Virtaaman vaikutus vedenlaatuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014 Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus 21.3.2014 LÄHTÖKOHDAT Käytöstä poistetut tai hylätyt vakavaa

Lisätiedot

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella Hannu Marttila Motivaatio Orgaaninen kiintoaines ja sedimentti Lisääntynyt kulkeutuminen johtuen maankäytöstä. Ongelmallinen etenkin turvemailla, missä

Lisätiedot

Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus

Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna 2014 Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus 2 Kolmisoppi ekologinen tila välttävä Kasviplankton (2008, 2010, 2012) erinomainen (2013) Lajistomuutoksia

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Mikko Kajanus Suunnitteluinsinööri 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Maankäyttövaihtoehto 2... 3 2.1 Valuma

Lisätiedot

Kaivosten alapuolisten vesistöjen mallinnus, konsultin näkökulma

Kaivosten alapuolisten vesistöjen mallinnus, konsultin näkökulma KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Kaivosten alapuolisten vesistöjen mallinnus, konsultin näkökulma, Pöyry Finland Oy Miksi mallinnusta tarvitaan? Kaivoksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia

Lisätiedot

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 5

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 5 BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 5 Liite L1: Sijoituspaikan valinta Versio 2, 30.11.2016 Hannu Lauri, YVA Oy Suunnitellun biotuotetehtaan jätevesi-

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015 Kymijoen vesi ja ympäristö ry Janne Raunio SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUSALUE 1 3 AINEISTO JA METELMÄT 1 4 TULOKSET 4

Lisätiedot

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset 3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikutusalue käsittää hankealueen lähiympäristön asukkaiden ja muiden sidosryhmien lisäksi myös suuremman maantieteellisen alueen PohjoisSuomessa

Lisätiedot

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Sedimentin geokemiallisten olojen muuttuminen kaivoskuormituksessa (KaiHali-projektin työpaketin 2 osatehtävä 3), Jari Mäkinen, Tommi Kauppila ja Tatu Lahtinen

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Katsaus Julkaistavissa 9.6.2015 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut vuoden 2015 alusta toukokuun loppuun mennessä yhteensä n. 3,7 miljoonaa

Lisätiedot

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI Laitospaikka sijaitsee Kihdin pohjoispuolen vesimuodostumassa, joka ekologisen luokituksen mukaan on Saaristomeren ainoa hyvään tilaan luokiteltu vesimuodostuma.

Lisätiedot

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Jari Koskiaho, SYKE Tuusulanjärven tila paremmaksi -seminaari Gustavelund 23.5.2013 Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit Kiintoaineksen laskeutuminen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Jukka Ruuhijärvi ja Tapio Sutela, RKTL Mikko Olin, HY ympäristötieteen laitos Maa- ja metsätalouden vesistövaikutukset seminaari Helsinki 9.5.2014

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY. Laimennuslaskelmat

TALVIVAARA SOTKAMO OY. Laimennuslaskelmat 17.1.2013 TALVIVAARA SOTKAMO OY Laimennuslaskelmat 1 Pöyry Finland Oy Kari Kainua, FM Heimo Vepsä, FM Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A 90571 Oulu puh. 010 33280 sähköposti etunimi.sukunimi@poyry.com

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen TAUSTA JA SISÄLTÖ Selvitys polttolaitosten savukaasupesureiden

Lisätiedot

HAJAKUORMITUKSEN VAIKUTUKSET PINTAVESIEN TILAAN

HAJAKUORMITUKSEN VAIKUTUKSET PINTAVESIEN TILAAN Maa- ja metsätalouden vesistövaikutukset seminaari MaaMet-seurannan tuloksista, 9.5.2014 Helsinki HAJAKUORMITUKSEN VAIKUTUKSET PINTAVESIEN TILAAN Jukka Aroviita SYKE, Vesikeskus Tapio Heikkilä Ympäristöhallinnon

Lisätiedot

Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustöiden aiheuttaman samentumisen arviointi 3D vesistömallilla

Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustöiden aiheuttaman samentumisen arviointi 3D vesistömallilla 16T-12.2 1 Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustöiden aiheuttaman samentumisen arviointi 3D vesistömallilla Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Raportti v3, 22.1.2018 2 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 KUORMITUKSET 1

Lisätiedot

Lahden pistelähteiden ja liikenteen typenoksidipäästöjen leviäminen v ja v / Enwin Oy

Lahden pistelähteiden ja liikenteen typenoksidipäästöjen leviäminen v ja v / Enwin Oy Lahden pistelähteiden ja liikenteen typenoksidipäästöjen leviäminen v. 2003 ja v. 2020 16.1.2006 / Enwin Oy Mallinnus Pistelähteiden päästötiedot v. 2003 Nykyliikenne NYKY 2000 v. 2000 liikennemäärätiedot,

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (1/2) VE1 VE2 VE3 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (2/2) 0-Vaihtoehto Tekniset alavaihtoehdot Kultapitoinen

Lisätiedot

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä kemiallisesta luokittelusta

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä kemiallisesta luokittelusta Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä 20.5.2015 - kemiallisesta luokittelusta Kemiallinen luokittelu arvioitavat aineet Kemiallinen tila Kemiallisen tilan arviointi tarkoittaa sitä, että vesissä olevien

Lisätiedot

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus

Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A TAMMELAN KUNTA Pohjois-Tammelan järvien tulvavesien ja alimpien vedenkorkeuksien tasaaminen, vesistömallinnus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 659-P17905

Lisätiedot

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA Kimmo Olkio Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 LUOKITTELUN TAUSTAA Taustatietoa pintavesien ekologisen ja pohjavesien tilan arvioimiseksi löytyy

Lisätiedot

SK ,9 km2 SK 1.3. SK 1.1 1,9 km2

SK ,9 km2 SK 1.3. SK 1.1 1,9 km2 Kiiak uusikko Ulk oaapa Ulk oaavanlapi 207.8 212.9 Erotusaita Piippulehto Vajulainaa Vajunen Vajulapi 204.0 Pik k u Vaiskonselkä (203.74-204.14) SK 1.2 1,9 k2 206.5 Iso Vaisk onlapi Haapalapi 223.6 Haapaselkä

Lisätiedot

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä 16.9.2015 - pintavesien kemiallisesta luokittelusta Pintavesien kemiallinen luokittelu arvioitavat aineet 16.9.2015 Petri Poikonen 2 Pintavesien kemiallisen tilan

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vastaanottaja Utajärven kunta Asiakirjatyyppi Pintavesivaikutusten arviointi Päivämäärä 19.6.2018 Työnumero 1510017196 UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

JATKUVATOIMISET MITTAUKSET VEDENLAADUN MALLINNUKSEN APUNA

JATKUVATOIMISET MITTAUKSET VEDENLAADUN MALLINNUKSEN APUNA JATKUVATOIMISET MITTAUKSET VEDENLAADUN MALLINNUKSEN APUNA Lapin Kaiku: Automaattisen vedenlaatuseurannan toimintamallin kehittäminen kaivosvesien tarkkailuun- webinaari ja työpaja Hannu Lauri, DI, Pöyry

Lisätiedot

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Rautuvaaran suljettu kaivos, Kolari KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Marja Liisa Räisänen Geologian tutkimuskeskus Itä-Suomen yksikkö, Kuopio M. L. Räisänen 1 Ympäristövaikutukset Malmin louhinta kuljetus

Lisätiedot

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Hollolan pienjärvien tila ja seuranta Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Pienjärvien seuranta Pienjärvien vedenlaadun seuranta Hollolassa

Lisätiedot

VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY

VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY TIINA TULONEN, SARI UUSHEIMO, LAURI ARVOLA, EEVA EINOLA Lammin biologinen asema, Helsingin yliopisto Ravinneresurssi päivä 11.4.2017 Mustiala HANKKEEN TAVOITE:

Lisätiedot

Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella

Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella Sonkajärvi 22.3.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 26.3.2012 1 Talvivaaran velvoitetarkkailupaikat ja tarkkailuohjelma (tilanne 1/2012) Aineisto:Talvivaara

Lisätiedot

Toimenpiteiden suunnittelu

Toimenpiteiden suunnittelu Toimenpiteiden suunnittelu Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmä 21.11.2013 Pekka Räinä/ Lapland ELY-centre 1. ENSIMMÄISEN SUUNNITTELUKAUDEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMINEN - Toimenpiteiden päivittämisen ensimmäisessä

Lisätiedot

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään?

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Vedenlaadun seuranta

Lisätiedot

Aijalan Cu, Zn, Pb-kaivoksen aiheuttama metallikuormitus vesistöön ja kuormituksen mahdollinen hallinta

Aijalan Cu, Zn, Pb-kaivoksen aiheuttama metallikuormitus vesistöön ja kuormituksen mahdollinen hallinta Aijalan Cu, Zn, Pb-kaivoksen aiheuttama metallikuormitus vesistöön ja kuormituksen mahdollinen hallinta Kaisa Martikainen, MUTKU-päivät 2017 Pro Gradu, Helsingin yliopisto, Geotieteiden ja maantieteen

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan o Itämeri pähkinänkuoressa o Vedenlaadun kehitys Ulkoinen kuormitus Lämpötila ja suolapitoisuus Mitä on sisäinen kuormitus? Ravinteet

Lisätiedot

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Arto Inkala, YVA Oy Johanna Rinne, Varsinais-Suomen ELY-keskus Harri Helminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Maria Kämäri, Rauman kaupunki

Lisätiedot

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Puhdas Vesi projekti Vapo Oy:n vastuullisuusseminaari TOTEUTUS 10-12-14 1, Projektipäällikkö Turvetuotanto - yksi kuormittaja muiden joukossa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

Metsätalouden vaikutukset Kitkaja Posionjärvien tilaan

Metsätalouden vaikutukset Kitkaja Posionjärvien tilaan Metsätalouden vaikutukset Kitkaja Posionjärvien tilaan Keskustelutilaisuus metsänomistajille 16.12.2014 Nuorisokeskus Oivanki Kati Häkkilä & Teemu Ulvi, SYKE Järvien tilassa havaittu muutoksia Asukkaat

Lisätiedot

Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute. Annukka Puro-Tahvanainen

Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute. Annukka Puro-Tahvanainen Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute Annukka Puro-Tahvanainen 13.5.2015 Tarkennukset riskiarviointiin ja vesistöihin Tila hyvä tai erinomainen: tilassa on heikkenevä

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA-SELOSTUS Narkaus, 10.12.2013 SUHANGON KAIVOSHANKE Hankealue sijaitsee suurimmaksi

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Länsi-Uusimaa Lohja 4.11.2013 UUDELY / Ympäristön tila -yksikkö 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2014/1 Dnro PSAVI/15/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2014

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2014/1 Dnro PSAVI/15/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2014 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2014/1 Dnro PSAVI/15/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2014 ASIA Kevitsan kaivoksen ylitevesien johtamista koskevan tarkkailuraportin hyväksyminen, Sodankylä LUVAN HAKIJA FQM

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

1. Näytteenotto ja aineistojen käsittely

1. Näytteenotto ja aineistojen käsittely JOKIohjelman raportti Ojavesiseuranta vuonna 218 1. Näytteenotto ja aineistojen käsittely Ojavesiseuranta aloitettiin JOKIohjelman toiminta-alueella 17.4.218 ja viimeinen näytteenottopäivä oli 5.11.218.

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma alueelta Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHa hankkeessa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHahankkeen

Lisätiedot

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset VE louhintamäärä 985 m3ktr, luonnonolosuhteisiin Maa-ainesta otetaan nykyluvan luonnonvarojen mukaisesti -4 m3ktr. Vettä käyttöön käytetään kasteluun otettavasta maaainesmäärästä riippuen. Maa-aineista

Lisätiedot

Kitkajärvien seuranta ja tilan arviointi

Kitkajärvien seuranta ja tilan arviointi Kitkajärvien seuranta ja tilan arviointi i Mirja Heikkinen 7.12.2009 Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus / Mirja Heikkinen/ Kitka-seminaari 14.12.2009 1 MITÄ, MISSÄ, MIKSI? - Säännöllinen seuranta

Lisätiedot

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniasten kaupunki GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2011 -P11644 FCG Finnish Consulting Group Oy Kasviplankton v. 2011 I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 2

Lisätiedot

Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry.

Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry. Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari 8.10.2019 Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry. Mustijoki Mustijoki saa alkunsa Mäntsälän luoteiskolkasta Sulkavanjärvestä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vaikutukset rannikkovesissä. Antti Räike, SYKE,

Maa- ja metsätalouden vaikutukset rannikkovesissä. Antti Räike, SYKE, Maa- ja metsätalouden vaikutukset rannikkovesissä Antti Räike, SYKE, 9.5.2014 Rannikon MaaMet-seurantapaikat Pääosin suljettuja merenlahtia, joissa vedenvaihtuvuus rajatumpaa Kuormitus rannikolla on cocktail.

Lisätiedot

KEVITSAN KAIVOKSEN LAAJENNUS 9M209124 5.4.2011. FQM KEVITSA MINING OY Ympäristövaikutusten arviointiselostus

KEVITSAN KAIVOKSEN LAAJENNUS 9M209124 5.4.2011. FQM KEVITSA MINING OY Ympäristövaikutusten arviointiselostus KEVITSAN KAIVOKSEN LAAJENNUS 9M209124 FQM KEVITSA MINING OY Ympäristövaikutusten arviointiselostus PÖYRY FINLAND OY Viite 9M209124 Päiväys Sivu 1 (352) Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa

Lisätiedot

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

Kuva 1. Liikenteen PM10-päästöt (kg/v/m) ja keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät vuonna 2005.

Kuva 1. Liikenteen PM10-päästöt (kg/v/m) ja keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät vuonna 2005. LIITEKUVAT Seuraavissa karttakuvissa on esitetty laskentapisteittäisistä keskiarvoista samanarvonviivoin muodostetut korkeimpien pitoisuuksien alueet, joilla tietyn pitoisuuden ylittyminen on pitkän havaintojakson

Lisätiedot

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Lahden tiedepäivä 11.11.2014 Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Marjo Valtanen, Nora Sillanpää, Heikki Setälä Helsingin yliopisto, Ympäristötieteiden laitos,

Lisätiedot

Pienvesien neutralointikokeet Jermi Tertsunen POPELY

Pienvesien neutralointikokeet Jermi Tertsunen POPELY Pienvesien neutralointikokeet Jermi Tertsunen POPELY Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Jermi Tertsunen, VY 11.12.20012 1 Pintavesien neutralointia tarvitaan yleensä kun joku

Lisätiedot

Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa

Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa Miten happamat sulfaattimaat näkyvät Sirppujoen veden laadussa Juha-Pekka Triipponen & Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Happamat sulfaattimaat maa- ja metsätaloudessa Laitila 12.4.2019

Lisätiedot

Taulukko 9-1. Lämpötila, sadanta ja lumen syvyys Sodankylän Lokan säähavaintoasemalta vuosilta (Dreps ym. 2002). Sadanta (mm) 15.

Taulukko 9-1. Lämpötila, sadanta ja lumen syvyys Sodankylän Lokan säähavaintoasemalta vuosilta (Dreps ym. 2002). Sadanta (mm) 15. 115(352) 9 HANKEALUEEN NYKYTILA 9.1 Ilmasto ja ilmanlaatu Kevitsan kaivosalueen ilmasto on mantereinen. Hankealuetta lähinnä sijaitsevan Sodankylän Ilmatieteenlaitoksen tutkimusaseman säähavaintoaseman

Lisätiedot

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo

Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa. TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo Pintavesien ekologinen luokittelu Uudenmaan ELY-keskuksessa TPO-aluetilaisuus Itä-Uusimaa Porvoo 30.10.2013 UUDELY / YT-yksikkö / 03.10.2013 1 Vesien luokittelujärjestelmä Pintavedet luokiteltiin ekologisen

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

Haapajärven kyläyhdistyksen asukastilaisuus 26.11.2014

Haapajärven kyläyhdistyksen asukastilaisuus 26.11.2014 Haapajärven kyläyhdistyksen asukastilaisuus 26.11.2014 Lappeenrannan jätevesiratkaisu YVA 2006 > lupahakemus ISY:lle 12/2006: Hyväristönmäki-Rakkolanjoki > ISY 11/2007 > VHO 11/2009 > KHO 1/2011 > lupahakemus

Lisätiedot

Kuva Rautuojan (FS27), Kylmäojan (FS03) ja Laurinojan (FS04) tarkkailupisteet.

Kuva Rautuojan (FS27), Kylmäojan (FS03) ja Laurinojan (FS04) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-18. Rautuojan (), Kylmäojan (FS3) ja Laurinojan (FS4) tarkkailupisteet. 2 1.8.4.6 Äkäsjokeen laskevat purot Hannukaisen alueella Äkäsjokeen laskevien purojen vedenlaatua on tutkittu Hannukaisen

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 3330 N:o 341 Liite 2 a Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 1. Pohjavesimuodostuman geologiset ominaispiirteet, mukaan lukien geologisen muodostuman laajuus ja tyyppi; 2.

Lisätiedot

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy:n kaivosalueen vesienhallintaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy on käynnistänyt

Lisätiedot

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY 8.9.2016 KLO 18-20 KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO HANKKEEN TAUSTA Vaasan hallinto-oikeus (VHO) antoi 28.4.2016 päätöksen koskien Nuasjärven purkuputkea ja Oulujoen

Lisätiedot

Vesiensuojelukosteikot

Vesiensuojelukosteikot Vesiensuojelukosteikot 10.9. 2008 Helsingin Messukeskus Jari Koskiaho, SYKE Suunnittelu- ja mitoitusopas http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=245183&lan=fi Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit

Lisätiedot

Ilmanlaatu: Vaikutuksia tarkasteltiin noin 10 km etäisyydelle kaivoksesta lähimmät kylät huomioon ottaen.

Ilmanlaatu: Vaikutuksia tarkasteltiin noin 10 km etäisyydelle kaivoksesta lähimmät kylät huomioon ottaen. 149(246) Selvitysalueella tarkoitetaan kullekin selvitettävälle ympäristöön vaikuttavalle tekijälle määriteltyä aluetta, jolla kyseinen ympäristövaikutus on selvitetty ja arvioitu. Selvitysalueet on pyritty

Lisätiedot

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010

GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniaisten kaupunki GALLTRÄSKIN KASVIPLANKTONSELVITYS KESÄLLÄ 2010 21.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy PRT I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tutkimuksen peruste ja vesistökuvaus...

Lisätiedot

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 Raita PA 2.0-panospuhdistamo Seurannassa oli yksi Raita PA 2.0-panospuhdistamo, josta otettiin kahdeksan lähtevän jäteveden

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Metallien ympäristöriskin arvioiminen mallintamalla

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Metallien ympäristöriskin arvioiminen mallintamalla KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Metallien ympäristöriskin arvioiminen mallintamalla Matti Leppänen, SYKE 4.12.2018 Osatehtävän 3 (Biologiset vasteet) tavoitteet Pintavesien riskinarviointi

Lisätiedot

Päijänrannan asemakaava

Päijänrannan asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JÄMSÄN KAUPUNKI Päijänrannan asemakaava Hulevesiselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2.6.2014 P17610 Hulevesiselvitys 1 (8) Antti Smolander 2.6.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sanginjoen ekologinen tila

Sanginjoen ekologinen tila Sanginjoen ekologinen tila Tuomas Saarinen, Kati Martinmäki, Heikki Mykrä, Jermi Tertsunen Sanginjoen virkistyskäyttöarvon parantaminen ja ekologinen kunnostus Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Yleistä

Lisätiedot

Jäälinjärvi-seminaari klo 9.00

Jäälinjärvi-seminaari klo 9.00 Jäälinjärvi-seminaari 13.11.212 klo 9. Avaus: Eero Laine Timo Yrjänä Jäälinjärven yleistilanne: Analyysit, Birger Ylisaukko-oja Pohjasedimentti, Kari Kainua Rauta-humus, Kaisa Heikkinen Allaskoe: Limalevä:

Lisätiedot

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry 14.6.2017 Esityksen sisältö Miksi automaattimittauksia kannattaa

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotanto ja veden väri Ojitusten osuus soista Veden väri Vapon tuotantosuot Lähde: www.ymparisto.fi Soiden käyttö ja turvetuotannon

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella

Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Vesienhoito ja vesistöjen tila Lylyjoen valuma-alueella Kuormitus kuriin hankkeen infotilaisuus 5.6.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu

Lisätiedot

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Kokkolan merialueen yhteistarkkailu Marjut Mykrä, Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry. Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n kesäpäivät 15.6.218 Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailu Alueelle johdettu

Lisätiedot

Talvivaara, johdetut ja otetut vedet sekä aiheutunut kuormitus

Talvivaara, johdetut ja otetut vedet sekä aiheutunut kuormitus Talvivaara, johdetut ja otetut vedet sekä aiheutunut kuormitus 2010 15.5.2013 Vuosittain Kolmisopesta otettavan raakaveden määrä: 2009 2010 2011 2012 1-4/2013 Kolmisoppi m3/a 1 360 042 3 149 317 3 136

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistökuormitus

Turvetuotannon vesistökuormitus Turvetuotannon vesistökuormitus Turvetuottajien vesiensuojelukoulutus, 24.4.2012 Ansa Selänne ja Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä

Lisätiedot