Itsetuhoisen potilaan arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itsetuhoisen potilaan arviointi"

Transkriptio

1 Itsetuhoisen potilaan arviointi Antti Alaräisänen LT, psykiatri, ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Johdanto Itsemurha on suuri inhimillinen katastrofi etenkin uhrin lähiomaisille Tuhlaa inhimillistä elämää ja sosiaalista pääomaa Itsemurhien ehkäisy on psykiatrian keskeinen osa-alue ja tärkeä kysymys koko lääketieteelle Koskee kaikkia terveydenhuollon parissa toimivia Vaikkakin monia itsemurhien riskitekijöitä tunnetaan, itsemurha riskin arviointi on vaikeaa 1

2 Johdanto Tutkimustulokset osoittavat, että itsemurhaan johtanut elämäntilanne on tulosta useiden vuosien, joskus jopa koko elämän ajan jatkuneesta prosessista. Elämä ja ongelmat ovat vähä vähältä vaikeutuneet ja kasautuneet lopulta ylivoimaiseksi kuormaksi. Silti itsemurha voi tapahtua joskus myös aivan äkillisesti. Sosiaali- ja terveyshallitus 1992, Itsemurhien ehkäisyprojektin yhteenvetoa Termit kuntoon Itsetuhoisuus = suisidaalisuus, pyrkimys tai käyttäytyminen, johon sisältyy itsen vahingoittaminen tai henkeä uhkaavan riskin ottaminen Epäsuora itsetuhokäyttäytyminen = henkilö ottaa elämää uhkaavia riskejä (esim. holtiton autolla ajo, päihteiden käyttö, somaattisen sairauden hoidon laiminlyönti), mutta toimintaan ei sisälly tietoista itsensä vahingoittamista tai kuoleman päämäärää Suora itsetuhoisuus = voi ilmetä itsetuhoajatuksina, itsemurhasta puhumisena, itsemurhayrityksenä, itsemurhana Itsemurhayritys = parasuisidi, tarkoituksellinen itsensä vahingoittaminen, itsensä viiltely, itse aiheutettu myrkytys, itseen vapaaehtoisesti kohdistettu vahingollinen teko josta seuraa fyysisen hoidon tarve Itsemurha = kuolema, joka oikeuslääkärin arvion mukaan on seurausta henkilön omasta teosta, jonka henkilö on tiedostanut/tiennyt johtavan kuolemaan 2

3 Yleistä ja epidemiologiaa itsetuhoajatusten vuositason esiintyvyys 2-10% itsemurhayritysten elinaikainen esiintyvyys 3-5% n. 50% itsemurhayrityksistä impulsiivisia n. 85% yrityksistä tehty lääkeaineilla yli 50% yrityksistä alkoholin vaikutuksen alaisena miehet tekevät n. 4x enemmän itsemurhia verrattuna naisiin itsemurha Suomessa v. miesten yleisin kuolinsyy itsemurhakuoleman riski on suurin vanhemmilla keskiikäisillä miehillä Vuonna 2010 itsemurhan teki 954 henkilöä, 718 miestä ja 236 naista Itsemurhien esiintyvyys WHO arvioi 2002 itsemurhia tapahtuvan vuodessa; yksi itsemurha 40 sekunnissa Suomessa itsemurhakuolleisuus oli suurinta vuonna 1990, jolloin se oli 30 per henkilöä: 50.1/ miehillä ja 12.1/ naisilla. Tämän jälkeen itsemurhakuolleisuus on laskenut ja vuonna 2008 se oli 18.6/ : 29.3/ miehillä 8.3/ naisilla. WHO 2002, Tilastokeskus

4 Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuotiaiden miesten yleisimpien kuolemansyiden kehitys : Alkoholisyyt, sepelvaltimotauti, tapaturmat ja itsemurhat Tilastokeskus

5 Miesten yleisimmät kuolinsyyt 2010 Tilastokeskus 2011 Naisten yleisimmät kuolinsyyt 2008 Tilastokeskus

6 Itsetuhoisuuden jatkumo 6

7 Itsemurhien riskitekijät Riskitekijöitä Suurin osa itsemurhaan kuolleista on kärsinyt mielenterveyden häiriöistä (noin 90 %) Merkittävimmät häiriöt ovat depressiot (⅔ itsemurhan tehneistä), päihderiippuvuus (40 50 %), skitsofrenia (5 10 %) sekä persoonallisuushäiriöt Psykiatrinen monihäiriöisyys on yleistä 7

8 Riskitekijöitä Masennustilan syvyys Masennukseen liittyvä syvä toivottomuus, samanaikaiset ahdistuneisuusoireet, paniikkikohtaukset, impulsiivisuus, vaikea unettomuus, huomattavat keskittymis- ja muistivaikeudet, mielihyvän kokemisen vaikea-asteinen menetys, voinnin nopea vaihtelu ja psykomotorinen kiihtyneisyys, nihilistiset psykoottiset harhaluulot. Aiempi itsemurhayritys milloin tahansa, etenkin väkivaltaisilla keinoilla (hirttäytyminen tms.) Aiempi itsemurhayritys 40% itsemurhan tehneistä, yrityksen jälkeen 30% riski yrittää uudestaan ja 10% riski onnistua (Haukka et al. 2008) Itsemurhayrityksen jälkeen riski säilyy koholla kymmeniä vuosia (Suominen et al. 2004) Itsemurhapuheet, -päätös, itsemurhasuunnitelma, jäähyväiskirje, äskettäin tehty testamentti tai omaisuuden luovuttaminen Samanaikainen päihdeongelma Riskitekijöitä Toivoton mieliala (vahvin vaaran merkki), unettomuus, väkivaltaiset ajatukset, itsehalveksunta ja muistivaikeudet masennustilasta kärsivällä Tulevaisuuden suunnitelmista luopuminen, elämisen mielekkyyden kokemisen menettäminen Epävakaa persoonallisuushäiriö, psykoottisuus Itsemurhamenetelmien saatavuus (ampuma-aseet, lääkkeet) Yksinäisyys, sosiaalisen tukiverkoston puute Somaattinen sairaus, kivuliaisuus, liikunta- ja toimintakyvyn merkittävä huonontuminen Omaisen, muun sukulaisen tai läheisen aiempi itsemurha 8

9 Suojaavia tekijöitä lapset kotona vastuuntunto perheestä raskaus uskonnollisuus elämäntyytyväisyys realiteetintestauskyky myönteiset selviytymiskeinot myönteiset ongelmanratkaisukeinot hyvä sosiaalinen tuki hyvä terapeuttinen tuki Miten tunnistaa itsetuhoisuus, jos potilas ei tuo sitä itse esiin? kysy aina masentuneelta, uupuneelta, ahdistuneelta, päihdehäiriöiseltä, akuutisti psykoottiselta kuoleman ajatuksista ja itsetuhoajatuksista ja yrityksistä. Esim: Onko masennuksesi mennyt niin syväksi, että olisit miettinyt kuolemaa? Kuinka vakavia kuolemanajatuksesi ovat olleet, oletko miettinyt itsesi vahingoittamista/itsemurhaa? Onko sinulla varsinaista itsetuhosuunnitelmaa? pyri tunnistamaan vaikeasti somaattisesti oireilevan/sairastavan masennus ja mahdollinen itsetuhoisuus Jos tulee tunne, että potilaalla vastaanoton lopuksikin jää jotain asiaa, luota omaan vaistoon: Jos vastaanotolla on moninaisia oireita valitteleva potilas, jolla tuntuu olevan jokin asia mitä hän ei ole saanut kerrottua, kysy! tunnista masentuneisuus ja muut mielenterveydenhäiriöt 9

10 Itsetuhoisen potilaan arviointi Kliinisten riskitekijöiden arviointi: onko itsemurha-ajatuksia, -suunnitelmia, onko tehnyt valmisteluja kuolemansa suhteen? onko aiempia itsemurhayrityksiä? mikä näiden yritysten vakavuus, oliko selkeä halu kuolla? löytyykö lähipiiristä itsemurhamallia? onko potilaalla käytettävissä/saatavissa itsemurhavälineitä (esim. ase, lääkkeet)? onko potilaalla mielenterveyden häiriö? masennus, alkoholin tai huumeiden käyttöä, persoonallisuushäiriö, psykoosi, ahdistuneisuus? huomioi mahdollinen psykoottistasoinen masennus onko toivottomuuden tunteita? onko potilas impulsiivinen? mikä on sosiaalisen tuen määrä? onko lähiaikoina tapahtunut menetyksiä, nöyryytyksiä? asuuko potilas yksin? onko välitön itsemurhavaara, pitääkö toimia päivystyksellisesti? Kun arvioit itsemurhaa yrittäneen itsemurhavaaraa, mieti seuraavia: miksi? mitkä ovat itsemurhayritystä selittävät syyt ja tavoitteet? oliko tavoitteena kuolema? miten vakava oli pyrkimys kuolla? kysy missä yritys tapahtui, oliko muita henkilöitä läsnä, jättikö potilas löytämisen ja väliintulon mahdollisuuden muille, oliko ensiavun saanti varmistettu vai estetty? onko potilas yrityksenkin jälkeen itsemurhavaarassa, onko välitön pyrkimys uusia yritys? kysy haluaako edelleenkin kuolla vai onko tyytyväinen pelastumisesta mitä akuutteja ja pitkäaikaisia ongelmia potilaalla on? mikä laukaisi itsemurhayrityksen? mikä mielenterveyshäiriö potilaalla on, miten häiriö liittyy itsemurhayrityksen? minkälainen apu on potilaalle tilanteessa asianmukaista? onko potilas valmis vastaanottamaan avun? 10

11 Jatkohoitoon ohjaaminen Jokaiselle itsemurhaa yrittäneelle täytyy tarjota välitöntä ammattiapua (suositus 1-3 vrk kuluessa). Myös itsemurha-ajatuksia esiintuovalle tulee tarjota apua. Itsetuhoisuuden vaikeusasteesta riippuen jatkohoito tk:ssa, tth:ssa, mtt:ssä, sairaalassa. Jos et ohjaa potilasta päivystyksellisesti psykiatrialle, varmista hengissä pysyminen kysymällä esim. Pystytkö lupaamaan ette tee itsellesi pahaa tässä välillä ennen seuraavaa vastaanottoa? Kaikilla potilailla ei hoitomyöntyvyys ole hyvä. Jotta avunsaanti varmistuisi, voi esim. tehdä lähetteen jatkohoitopaikkaan, varata vastaanottoajan jatkohoitopaikkaan. Jos välitön itsemurhavaara, tarvittaessa päivystyksellisesti sairaalaan. Jos potilas ei hoitomyöntyväinen, arvio M1 lähetteen tarve ja kriteerit. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat mm. psykoottistasoinen masennus (esim. toivottomuus voi olla psykoottistasoista) ja psykoosia sairastavan itsetuhoajatukset. Alaikäisillä pelkkä itsetuhoisuuskin voi olla M1 lähetteen aihe. Tarvittaessa konsultoi psykiatria päivystyksellisesti, soittaa saa aina!! Älä määrää suuria määriä lääkkeitä henkilölle, jolla esiintyy vakavia itsetuhoajatuksia. Itsemurhien ehkäisemiseksi on: Kehitettävä itsemurhaa yrittäneiden tuki- ja hoitomuotoja Tehostettava vakavan masennuksen hoitoa Opittava ehkäisemään alkoholinkäytön kehittyminen ongelmanratkaisuksi. Selvitettävä päihdeongelmaisten hoidon epäkohdat Lisättävä sosiaalista ja psyykkistä tukea ruumiillisten sairauksien hoidossa Ehkäistävä nuorten miesten syrjäytyminen. Luotava mahdollisuuksia selviytymiseen ja onnistumisen kokemuksiin Saatava suomalaisille lisää elämänuskoa, rohkeutta, itsetuntoa, yritteliäisyyttä ja keskinäistä tukea. Sosiaali ja terveyshallitus 1992, Itsemurhien ehkäisyprojektin yhteenvetoa 11

12 Potilastapaus 1 46 v. mies. Ei tiedossa somaattisia perussairauksia, ei lääkityksiä. Asuu yksin, avioero n. 5 v. sitten. Yksi aikuinen lapsi. Avioerosta lähtien masentuneisuutta. Jo vuosia runsaahkoa alkoholinkäyttöä, joka lisääntynyt avioeron jälkeen. Työtön. Mielenterveystoimiston potilaana n. 2 v ajan masennuksen takia. Mtt:ssä keskustelukäynnit hoitajan luona 1-2 krt/kk. Nyt ei käytössä mielialalääkettä. Potilastapaus 1 Tuli tk:n ajanvarausvastaanotolle sydämentykyttelyn takia. Parisen kuukautta ajoittaisia tiheälyöntisyyskohtauksia, joihin ei liittynyt tajunnan menetyksiä eikä muutakaan hälyttävää. Ennen vastaanottoa otettu ekg, jossa säännöllinen sinusrytmi, syke 90, ei iskeemistä. Otettu labroja, joissa ei selittävää. Sydämen ja keuhkojen auskultaatiossa ei poikkevaa. RR 160/86. 12

13 Potilastapaus 1 Potilas oli väsyneen näköinen. Vastaanotolla mietittiin tykyttelyn mahdollisia syitä. Potilas kertoi, että viikkoja ollut unettomuutta, ei saa unta iltaisin ja yöllä herää. Väsymystä ja uupumusta ollut. Kertoi hoitokontaktistaan mtt:hen, n. 1 vk päästä tulossa seuraava vastaanotto. Vastaanoton lopuksi päädyttiin kokeilemaan unettomuuteen Stilnoct unilääkettä ja odottamaan aikaa mtt:hen. Potilastapaus 1 Kahden vuorokauden kuluttua samainen lääkäri pyydettiin tekemään ruumiin ulkotarkastusta. Kyseessä oli sama potilas. Hän oli kotonaan hirttäytynyt ovenkahvaan kiinnittämäänsä naruun. 13

14 Potilastapaus 2 58 vuotias mies. Lihassairauden ja lihasten väsymisen takia pyörätuolissa. Hyperkolesterolemia, verenpainetauti, joihin lääkitykset. Lihassairauden ja psyykkisten ongelmien takia eläkkeellä. Jo vuosia ajoittaista masentuneisuutta, ahdistuneisuutta. Ollut tutkimuksissa yliopistosairaalassa, jossa diagnosoitu narsistinen persoonallisuus, määrittämätön ahdistuneisuus ja alttius lääkeriippuvuudelle. Potilastapaus 2 Psyykenlääkkeistä käytössä tarv Tenox 20mg x1 iltaisin unettomuuteen, sitalopraami 20mg 1x1 masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen, tarvittaessa Diapam 5mg x1-2 illalla ahdistuneisuuteen ja levottomuuteen. Asuu yksin. Kotisairaanhoito käy 1krt viikossa. 14

15 Potilastapaus 2 Potilas tulee tk:n päivystykseen ahdistuneisuuden, levottomuuden ja itsetuhoajatusten takia. Kertoo, että useamman viikon ollut voimakkaampaan ahdistuneisuutta ja itsetuhoajatuksia. Katsellut kotona olevia veitsiä ja miettinyt ranteidensa viiltämistä. Ranteiden viiltelyajatukset puskevat pakonomaisesti mieleen. Kun ajatukset hyvin voimakkaina, keksii jotain tekemistä (esim ulos lähtö), jolla vie ajatukset veitsistä pois. Miettinyt junan alle menemistä. Potilastapaus 2 Kertoo jo vuosikymmeniä olleen ajoittaisia itsetuhoajatuksia, mm. joutunut siksi aikoinaan muuttamaan kerrostalosta pois (miettinyt parvekkeelta hyppäämistä). Ei itsetuhoyrityksiä. Mielialan kertoo olevan nyt hieman alakuloinen, muttei pahemmin masentunut. Lievää väsymystä ollut. Haluaisi lääkkeellistä apua pulmiin, ehdottaa, että voisi ottaa myös päivällä jotain rauhoittavaa. 15

16 Potilastapaus 2 Statukseltaan puhelias. Asiallinen, jollain tapaa yliasiallinenkin. Hyvin miellyttävästi käyttäytyy. Katsoo silmiin, ei anna voimakkaan depressiivistä kuvaa. Ei hajanaisuutta, kerronta loogista, ei psykoottista esiin. Kokee, että ei todennäköisesti tee itsellensä mitään jos saa apua. Sairaudentuntoinen, hoitomyöntyväinen. Mitä teet? 16

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN. Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010

ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN. Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010 ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010 ITSEMURHAKUOLLEISUUDEN KEHITYS SUOMESSA NUORTEN MIESTEN IM-KUOLLEISUUS 1922-2002 Itsetuhoajatukset

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsetuhoisuus Henkeä uhkaavan riskin ottaminen Itsen vahingoittaminen Itsetuhokäyttäytyminen

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari MASENNUS Ensiapua annetaan ennen kuin lääketieteellistä apua on saatavilla 1 PÄÄMÄÄRÄT mitä masennus on, esim. suhteessa suruun miten masennus ilmenee masentuneen ensiapu 2 MASENNUKSEN VAIKEUSASTE

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Miten tunnistan itsemurhavaaran?

Miten tunnistan itsemurhavaaran? Miten tunnistan itsemurhavaaran? Päivystys 2016 17.11.2016 MESSU- JA KONGRESSIKESKUS JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI Sari Lindeman, Psykiatrian professori, Itä-Suomen yliopisto Osastonylilääkäri, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja TAHALLINEN ITSEN VAHIN- GOITTAMINEN ITSEMURHA PARASUISIDI ITSEMUTILOIN- TI LIEVÄ VAIKEA STEREOTYYP- PINEN

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista

Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Kuopio Inkeri Parkkari Johtava asiantuntija, psykologi Uudenmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2017 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2016 avioeroon päättyi 13 541 avioliittoa,400 edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke päihde- ja mielenterveystyön kehittämistä vuosina 2005-2013 (-2020) Katso: www.pohjanmaahanke.fi 1 Itsetuhoisen kohtaamiseen jaettua osaamista ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Itsemurhia

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi. Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010

Näkymätön näkyväksi. Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010 Näkymätön näkyväksi Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi Pohjanmaa-hanke, Välittäjä 2009

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa?

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Luento 23.04.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi

Lisätiedot

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa

Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa Mielenterveysseura 10.9.2018 Laura Suomalainen Ylilääkäri HYKS Psykiatria Nuorisopsykiatrian linja, Polikliiniset palvelut

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

RBDI Suomen oloihin kehitetty lyhyt masennusoireilun kysely

RBDI Suomen oloihin kehitetty lyhyt masennusoireilun kysely Vastauspäivämäärä Potilaan nimi Henkilötunnus Tiedustelemme tällä lomakkeella mielialan erilaisia piirteitä. Vastatkaa kuhunkin kysymykseen sillä tavalla millaiseksi tunnette itsenne tällä hetkellä. Rastittakaa

Lisätiedot

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008 MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008 Stakes Stakes Työikäisten miesten yleisimmät kuolemansyyt 2006 Kuolemansyy 1. Alkoholisyyt 2. Sepelvaltimotauti

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE 10.9.2018 Timo Partonen 1 Hanke Hanke on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa Henna Haravuori 1 Työnjako nuorten masennustilojen hoidossa Perusterveydenhuolto (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveyskeskukset,

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007 Mielenterveyden ensiapu Päihteet ja päihderiippuvuudet Lasse Rantala 25.9.2007 Päihteet ja päihderiippuvuudet laiton huumekauppa n. 1 000 miljardia arvo suurempi kuin öljykaupan, mutta pienempi kuin asekaupan

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen

Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen "Tietoa ja tilastoja" 5.5. ja 18.5.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon? ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11. G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.2008 Vaasa 1 Nuoret aikuiset ja päihteet päihteiden käyttö runsaimmillaan 20

Lisätiedot

MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa

MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa Jenni Ruhanen Saana Vilko MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa Opinnäytetyö Hoitotyö Marraskuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 18.11.2014 Tekijä(t) Jenni Ruhanen

Lisätiedot

Ajoterveys tilastojen valossa. PAMK seminaari Kalle Parkkari

Ajoterveys tilastojen valossa. PAMK seminaari Kalle Parkkari Ajoterveys tilastojen valossa PAMK seminaari 27.10.2016 Kalle Parkkari Säädöksiä (Trafin ajoterveysohjeesta) Tieliikenteen ajoterveyteen liittyvää sääntelyä on useissa eri kohdissa: - EU-direktiivissä

Lisätiedot

Maahanmuuttajan mielenterveys

Maahanmuuttajan mielenterveys Maahanmuuttajan mielenterveys Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys-ja päihdepalvelut Psykiatrian poklinikka maahanmuuttajille Maahanmuuttajat Suomessa suurin maahanmuuttajaryhmä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Mielenterveys ja työ missä mennään vuonna 2012? Teija Honkonen LT, psykiatrian dosentti, ylilääkäri Hallitusohjelma: Mielenterveyden ja työkyvyn edistäminen (1/2) Julkisen talouden

Lisätiedot

Ikäihmisten itsemurhat. Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten itsemurhat. Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut Ikäihmisten itsemurhat Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut Esityksen sisällöstä Historiasta Esiintyvyydestä Riskitekijöistä Suojaavista tekijöistä Pohdittavaa Ehkäisystä 17.5.2011

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Itsetuhoisuus ja itsemurhat

Itsetuhoisuus ja itsemurhat Itsetuhoisuus ja itsemurhat Hannu Naukkarinen, Psykiatrian professori VSHP/HY/VVS Mielenterveyden Ensiapu Vaasa opisto 21.2.2008 Itsemurhayritys ilmaisee Keinottomuutta Neuvottomuutta Avun tarvetta Itsetuhoisuus:

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden

Lisätiedot

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Korkeila 1 Itsemurhariski: Trafi Psykiatriseen tai muuhun sairauteen liittyvä itsemurhavaara

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöistä ja potilaan psykiatrisen arvioinnin perusteista

Mielenterveyden häiriöistä ja potilaan psykiatrisen arvioinnin perusteista 07.01.2013 Mielenterveyden häiriöistä ja potilaan psykiatrisen arvioinnin perusteista Erkki Isometsä Psykiatrian professori, HY & Ylilääkäri, HYKS psykiatria hyvinvointi Laaja määritelmä mielenterveys

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Olli Kampman,, LT, apulaisopettaja TaY,, lääl ääketieteen laitos EPSHP psykiatrian toiminta-alue alue Kaksoisdiagnoosi (dual diagnosis,, DD) Vakava

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Mielenterveystyö Psykiatria Kunnat Järjestöt Kansalaiset Peruspalvelut Ehkäisevä

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Huomio esim. diabetes, näköongelmat (aistit) -> kommunikoinnin ongelmat, somaattinen sairastavuus yleisempää

Huomio esim. diabetes, näköongelmat (aistit) -> kommunikoinnin ongelmat, somaattinen sairastavuus yleisempää Skitsofreniapotilaan somaattiseen hoitoon pääseminen ja hoitosuunnitelmat vrt. muut somaattiset pitkäaikaissairaudet Huomio esim. diabetes, näköongelmat (aistit) -> kommunikoinnin ongelmat, somaattinen

Lisätiedot

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Eduskunnan Pikkuparlamentti 22.10.2017 Jouko Lönnqvist Emeritusprofessori HY ja THL 23.10.2017 Jouko Lönnqvist 1 Miksi pankkiirit tekevät itsemurhia? 23.10.2017

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Miten järjestöjen kehittämiä hyviä käytäntöjä voidaan edistää? Marja Saarenheimo FT, Vanhempi tutkija Vanhustyön

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Kerronpa tuoreen esimerkin

Kerronpa tuoreen esimerkin Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE

Lisätiedot

Mielenterveystalo.fi https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/ Suoma Saarni, ylilääkäri / Eero-Matti Gummerus, Kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria NETTITERAPIAT.FI Lääkärin lähetteellä mistä päin

Lisätiedot

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Tahdosta riippumatonta hoitoa määrittävät lait Mielenterveyslaki Päihdehuoltolaki Kehitysvammaisten

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu Terveelle, yli 65-vuotiaalle Riskirajat suositellaan enintään 7 annosta viikossa, joista 2 annosta päivässä. Sairaalle ja vahvoja lääkkeitä käyttäville suositus on vieläkin pienempi. Ikäihmisten päihdetyö

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Masennukseen liittyvät ilmiöt nuoruudessa Muutos lapsuuteen verrattuna Masennusoireet

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

1. Asiakkaan status. nmlkj asiakas on väkivallan uhri. väkivaltaa tai elänyt väkivaltaisessa ilmapiirissä.)

1. Asiakkaan status. nmlkj asiakas on väkivallan uhri. väkivaltaa tai elänyt väkivaltaisessa ilmapiirissä.) Stakestieto Lintulahdenkuja 4, PL 220, 00531 HELSINKI VÄKIVALTATAPAUKSESTA TALLENNETTAVAT TIEDOT Lomakkeen täyttöohjeet löytyvät täältä (pdf, 73 kt). Avaa tyhjä lomake tästä (pdf, 46 kt). 1. Asiakkaan

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS.

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. Esti Laaksonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Lääkärikeskus Mehiläinen Turku estlaa@utu.fi Sidonnaisuudet:

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Sari Kukkamaa Neuropsykologi (OYS Neurokirurgia) Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Psykologiliiton liikennepsykologian

Lisätiedot

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Terveyden edistämisen seminaari 3.3.2009 Aila Ruuth-Setälä Salon aluesairaala, sisätautien yksikkö Osastonhoitaja, TtM Sisätautien yksikön ja yleissairaalapsykiatrian

Lisätiedot

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin Sisällys I TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ 10 1 Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen 12 Tulkinnat vaikuttavat tunteisiin Psyykkinen hyvinvointi on mielen hyvinvointia 12 13 Tunteet

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Persoonallisuushäiriöt Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Mitä tarkoittaa persoonallisuus? Persoonallisuushäiriödiagnoosi Millä mielellä otan tiedon vastaan? Millä mielellä lähden tarjottuun hoitoon? Määritelmä

Lisätiedot

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista Seuraava tarkistuslista on tarkoitettu auttamaan metyylifenidaattia sisältävän lääkkeen määräämisessä vähintään 6-vuotiaille lapsille

Lisätiedot

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n Ikäihmiset ja mielenterveys - projekti (2003-2007) on tuottanut tämän oppaan. Sen tarkoituksena on antaa tietoa omaisille ja heidän mielenterveyden häiriöön

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot