TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2017"

Transkriptio

1 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2017 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto

2 2 Toivakan seurakunta Toivakantie TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus

3 3 KIRKKOHERRAN KATSAUS TOIMINTAAN Toivakan seurakunnan strategiakausi Toivakan seurakunnan polku päättyi kertomusvuonna. Tämä oli ensimmäinen nelivuotiskausi, jonka aikana seurakunnassa noudatettiin yhdessä luotua strategiaa. Mitä kaudesta voidaan sanoa? Varsinkin prosessin alkutaival oli innostava. Vuoden 2012 piispantarkastus oli lopullinen sysäys strategian miettimiselle. Piispantarkastukseen liittyvät keskustelut olivat tärkeitä, toiminnallisesti syntyi uusia avauksia. Lähtökohtiin verraten ensimmäistä strategiaprosessia voidaan pitää onnistuneena. Jumalanpalveluselämän kehittäminen on ollut toiminnallisena painopisteenä koko strategiakauden. Nelivuotiskausi sisälsi monia kokeiluja ja etenkin seurakunnan kokoon nähden tavoite toteutui: jumalanpalveluselämä on ollut rikasta. Strategiakauden loppua kohden yhdessä tekemisen tarmokkuus on hiipunut, osin luonnollisestikin. Monipuolinen toiminta ei ole johtanut koko yhteisöä koskevaan innostukseen. Merkittävin haaste on pienen seurakunnan resurssit, etenkin työntekijäpuolella, jotka ovat erittäin rajalliset. Jumalanpalveluselämän johtaminen ja kehittäminen ympärivuotisena projektina on erittäin kuluttavaa vastuullisille. Olennaista on mitoittaa tavoitteet ja odotukset resurssien mukaan. Kertomusvuonna diakonian virka julistettiin auki täysiaikaisena. Tehtävänkuvaan on nyt sisällytetty entistä enemmän jumalanpalvelusvastuuta. Tämä ratkaisu tukee kirkkoherran työtä. Kanttorin virkaa hoidettiin pääosa vuodesta toimituspalkkioin. Uuden kanttorin viranhaltijan palkkaaminen lähitulevaisuudessa on myös tärkeä rekrytointi. Päättyneessä strategiassa visio jäi melko irralliseksi tavoitteista. Uudessa strategiassa tätä yhteyttä on pyritty vahvistamaan. Touko- ja syyskuussa pidettiin yhteensä kolme valtuustoseminaaria, joihin oli kutsuttuna kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt. Näistä tapaamisista saatua aineistoa hyödynnettiin strategian valmistelussa. Valmisteluryhmässä toimivat kirkkovaltuutettu/kirkkoneuvoston jäsen Markku Kauppinen, kirkkoherra Panu Partanen sekä osaltaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Marja Korhonen. Uusi strategia (Toivakan seurakunnan polku ) hyväksyttiin kirkkovaltuustossa joulukuussa Jyväskylän rovastikunnan alueella on käynnistetty talousyhteistyön kartoittaminen seurakuntien välillä. Tämä prosessi on johtamassa konkreettiseen yhteistyöhön. Toivakan seurakunnan osalta tämä tarkoittaa, että Muuramen seurakunnan taloushallinto ottaa hoitaakseen sen talouspäällikön tehtävät syksystä Liittyen rovastikunnan taloushallinnon yhteistyöhön kertomusvuonna hyväksyttiin uusi taloussääntö ja kirkkoneuvoston ohjesääntö. Nämä ovat alueen seurakunnissa yhdenmukaistettu. Lapuan hiippakunnan keskusrekisterihanke näyttää viivästyvän. Luultavaa on, että rekisteri aloittaa aikaisintaan vuoden 2020 alusta. Siihen asti väestökirjanpitoon kuuluvat kirkkoherranviraston palvelut on hoidettava paikallisesti Toivakassa tai ostettava ne muualta. Kertomusvuonna juhlistettiin kahta tärkeää merkkivuotta: Suomi 100v ja reformaatio 500v. Suomi juhlavuoden tilaisuudet olivat Toivakassa onnistuneet ja seurakunta sai olla mukana paikallisessa yhteistyössä. Reformaatiosta jäi erityisesti mieleen seurakunnan järjestämä A.R.M.O.n viikko loka-marraskuun vaihteessa. Panu Partanen, kirkkoherra

4 4 KATSAUS TALOUTEEN Taloushallinto Vuoden 2017 toimintatulot olivat ,83, toimintakulut ,62 ja toimintakate ,79. Verotulot ja valtionrahoitus yhteensä ,90, josta kirkollisveroa ,18, valtionrahoitusta ,36, yhteisöveroa palautettu 145,64. Valtionrahoitus on 19,44 /kunnan jäsen. Valtionrahoituksella rahoitetaan seurakunnan lakimääräisiä tehtäviä; hautaustointa, väestökirjanpidon tehtäviä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoa. Verotuskuluja maksettiin 6 065,50 ja Kirkon Keskusrahastomaksuja maksettiin ,00, josta varsinainen keskusrahastomaksu oli ,00 ja eläkerahastomaksu ,00. Korkotuottoja kertyi 960,46 ja muita rahoituskuluja maksettiin 499,92. Vuosikatteeksi muodostui ,15, suunnitelman mukaiset poistot olivat ,05. Tilikauden 2017 tulos oli 7 726,10 ylijäämäinen. Talousarvio 2017 oli ,00 alijäämäinen. Vuoden 2017 ylijäämän syntymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat tulopuolella budjetoitua suuremmat hautaustoimen maksutuotot sekä suuremmat verotulot. Verotulojen kasvuun vaikutti joulukuussa suoritettu kirkollisverotilityksissä käytettävän jako-osuuden tarkistus, jonka johdosta seurakuntien jako-osuus kasvoi. Joulukuussa suoritettiin koko vuotta koskeva oikaisutilitys. Menopuolella lähes jokaisella tehtäväalueella syntyi säästöä budjetoituun verrattuna. Suurimmat säästöt syntyivät tehtäväalueilla musiikki, hautausmaat. Toimintatuotot ,83 muodostuivat seuraavista eristä, korvukset 1 600,72 (1,51 % toimintatuotoista), myyntituotot 4 792,64 (4,52 %), maksutuotot ,70 (32,50 %), vuokratuotot ,17 (16,60 %), metsätaloudentuotot ,40 (26,16 %), kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 9 399,59 (8,87 %), tuet ja avustukset 4 925,50 (4,65 %) ja muut toimintatuotot 5 493,11 (5,19 %). Toimintakuluista ,62 suurimman kuluerän muodostivat henkilöstökulut ,28 (64,51 % toimintakuluista). Lisäksi toiminnan kuluja aiheutui palvelujen ostosta ,27 (20,85 %), vuokrakuluista 8 221,28 (1,58%), aineiden ja tarvikkeiden hankinnasta ,43 (9,94 %), annetuista avustuksista 9 165,33 (1,76 %) sekä muista toimintakuluista 7 067,03 (1,36 %). Tietohallinto Kirkon yhteinen jäsentietojärjestelmä Kirjuri on ollut käytössä alkaen. Talous- ja henkilöstöhallinnon toiminnot siirtyivät Kirkon Palvelukeskukseen (KIPA). Kirjuri sekä Kipan talous- ja henkilöhallinnon ohjelmat toimivat hyvin. Järjestelmiä kehitetään ja uusista toiminnoista järjestetään nettikoulutusta. Status hautatoimenohjelmat ovat käytössä. Ohjelmilla hoidetaan hautakirjanpito ja hautainhoitorahaston laskutus sekä tuotetaan haudanhoitoon liittyvät raportit. Seurakunta kuuluu Jyväskylän IT-aluekeskukseen. It-kulut ,66. Hautausmaat Hautausmaat pidettiin hautausmaiden arvonmukaisessa kunnossa. Vanhalla ja uudella hautausmaalla pidettiin haravointitalkoot keväällä ja syksyllä. Vanhan hautausmaan aidan uusiminen talkootyönä ei toteutunut suunnitellun mukaisesti. Vuoden 2017 lopulla hankittiin painekyllästettyä puutavaraa aidan uusimista varten. Työn toteutus jäi vuodelle 2018.

5 5 Kiinteistötoimi Korjaustöitä tehtiin seurakuntakodilla ja ruumishuoneella. Seurakuntakodilla korjattiin ilmanvaihtokonetta ja uusittiin lämmönjakohuoneen lämpölinjaston säädin. Ruumishuoneella kunnostettiin sisätiloja. Ulkopuolella uusittiin räystäslautoja ja vesikouruja. Käyttötalouden tuotot (ulkoinen) Vuosi Hallinto Seurakuntatyö Hautaustoimi Kiinteistötoimi , , , , , , , ,91 Muutos % - 3,71-3,59 20,65 52,18 Käyttötalouden kulut (ulkoinen) Vuosi Hallinto Seurakuntatyö Hautaustoimi Kiinteistötoimi , , , , , , , ,22 Muutos % - 1,98-5,71 16,94-15,09 Investoinnit Kirkon vesikattorakenteiden (sisältää vesikourut, syöksytorvet, tikkaat, kattosillat) kuntotutkimus sekä tutkimuksen perusteella tehtävien toimenpiteiden rakenne-/työselitykset kustannusarvioineen. Työn suorittanut Vahanen Oy Jyväskylä, kustannukset ,00. Pirjo Korhonen, talouspäällikkö

6 6 SEURAKUNNAN HALLINTOELIMET KIRKKOVALTUUSTO kokoontui 4 kertaa Sihteerinä: Pirjo Korhonen (4) Jäsenet: Läsnäolo Varajäsenet: Ahopelto, Hannu vpj 3 Juusela, Juha 4 Heiska, Tuomo 4 Leppänen, Päivi 2 Karanta, Janne 3 Niemi, Lauri 1 Kauppinen, Markku 3 Valtonen, Päivi - Korhonen, Marja pj 4 Koriseva-Karmala, Arja 1 Lamberg, Irja 4 Nieminen,Irja 4 Nummi, Markku 4 Ojonen, Sointu 3 Oksanen, Johanna 3 Pynnönen, Sirkka 3 Ruokonen, Marianna 1 Saarelainen, Topi 3 Särkkä, Suvi 3 KIRKKONEUVOSTO kokoontui 8 kertaa Sihteerinä: Pirjo Korhonen (8) Jäsenet: Läsnä Varajäsenet: Läsnä Partanen, Panu pj. 8 Heiska, Tuomo 7 Karanta, Janne 1 Kauppinen, Markku 8 Juusela, Juha Lamberg, Irja 7 Koriseva-Karmala, Arja Ojonen, Sointu vpj 7 Pynnönen, Sirkka 1 Saarelainen, Topi 7 Ruokonen, Kalle 1 Torppa, Anneli 8 Järvenpää, Helena

7 7 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Jäsenet: Heinonen, Niina Koriseva-Karmala, Arja pj Oksanen, Johanna Ruokonen, Kalle Särkkä, Timo Varajäsenet: Karanta, Janne Kekko, Anne Särkkä, Suvi Järvinen, Jenni Puranen, Marika DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Jäsenet: Heiska, Tuomo Heinonen, Mirja Lamberg, Irja pj Nieminen, Irja Tahvonen, Heli Varajäsenet: Nummi, Markku Viinikainen, Hanna Ojonen, Sointu Ahopelto, Hannu Nalli, Sirkka LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA Jäsenet: Korhonen, Marja, pj Leppänen, Päivi Siukonen, Helena Valtonen, Päivi Viinikainen, Tuulikki Varajäsenet Järvenpää, Helena Taipale, Marjatta Mäkelä, Helena Särkkä, Suvi Lamberg, Irja

8 8 SISÄINEN TARKASTUS Seurakunnassa on noudatettu tilikauden aikana kirkkovaltuuston hyväksymää taloussääntöä ja hyväksymää kirkkoneuvoston ohjesääntöä. Tilikauden aikana ei ole havaittu väärinkäytöksiä. Palkat ja matkalaskut Kirkkoherra hyväksyy toiminnallisen puolen työntekijöiden palkkausperusteet, palkkauksen muutokset ja matkalaskut ja hänen ollessaan estynyt talouspäällikkö. Talouspäällikkö hyväksyy hautaus- ja kiinteistötoimen työntekijöiden palkkausperusteet, palkanmuutokset ja matkalaskut ja hänen ollessaan estynyt kirkkoherra. Kirkkoherra hyväksyy talouspäällikön palkkausperusteet, palkanmuutokset ja matkalaskut. Talouspäällikkö hyväksyy kirkkoherran palkkausperusteet, palkanmuutokset ja matkalaskut. Talouspäällikkö hyväksyy maksuun kaikki palkat ja hänen ollessaan estynyt kirkkoherra. Kipa (Kirkon Palvelukeskus) hyväksyy matkalaskut maksuun valtakirjalla. Ostolaskut Pääsääntöisesti laskun tarkastaa ja tiliöi kyseisen tavaran tai palvelun tilannut tai ostanut työntekijä. Työntekijän ollessa estynyt (lomat, lomautus, osa-aikaistus, pitkät vapaapäivät, sairaus) laskut tarkastaa talouspäällikkö. Työntekijän on ilmoitettava tilauksista talouspäällikölle. Laskut hyväksyy kirkkoherra ja hänen ollessaan estynyt tai esteellinen talouspäällikkö. Talouspäällikkö hyväksyy ostolaskut maksuun ja hänen ollessa estynyt Kipa valtakirjalla. Kolehdit ja keräysvarat Jumalanpalveluskolehdit lasketaan ja suljetaan lukolliseen lippaaseen suntion ja papin läsnä ollessa. Lipas toimitetaan kirkkoherranvirastoon, talouspäällikkö laskee rahat ja sulkee turvapusseihin allekirjoitetun rahanerittelylomakkeen kanssa pankin ohjeen mukaan. Talouspäällikkö/toimistosihteeri vie rahat pankkiin. Muut keräysvarat, leiri- ja kerhomaksut toimitetaan vastuussa olevan työntekijän toimesta kirkkoherranvirastoon. Työntekijä varmistaa allekirjoituksellaan tilityslomakkeen. Talouspäällikkö tarkastaa tilityksen ja toimittaa rahat pankkiin turvapusseissa. Yhteisvastuukeräyksen keräyspäällikkönä toimii diakoniatyöntekijä, joka hoitaa keräykseen liittyvän rahaliikenteen. Hän toimittaa keräysvarat allekirjoituksellaan varmennetun tilityslomakkeen kanssa kirkkoherranvirastoon. Talouspäällikkö tarkastaa tilityksen ja toimittaa rahat pankkiin turvapusseissa. Talouspäällikkö ja diakoniatyöntekijä tekevät tilityksen Yhteisvastuutoimistolle vuosittain toukokuun loppuun mennessä. Yhteisvastuukeräyksen tilintarkastajana toimii kirkkovaltuuston toimikauden ajan Sointu Ojonen ja varatilintarkastajana Anneli Torppa. TILINTARKASTAJAT KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana Pertti Keskinen, KHT, JHT, varahenkilönä Esko Säilä, JHTT, HTM. Avustava tarkastaja Heidi Julin, KTM. Julinin perhevapaan aikana avustavana tarkastaja Jari Paavilainen KTM.

9 9 HENKILÖSTÖ *Partanen, Panu kirkkoherra *Asikainen, Hannes määräaikainen kanttori (60 %) Palkattomalla virkavapaalla *Ijäs, Sointu toimistosihteeri (tarvittaessa töihin tuleva) *Jäntti, Sinikka siivooja-emäntä (65 %) *Kinnunen, Eija lastenohjaaja (lomautettuna 10 viikkoa/vuosi) *Kivimäki, Minna-Mari nuorisotyönohjaaja (lomautettuna 10 viikkoa/vuosi) *Palola, Ulla määräaikainen diakoniatyöntekijä *Pomell Kaija-Riita, vt diakoniatyöntekijä (80 %) *Korhonen, Pirjo talouspäällikkö (80 %) *Soininen, Seppo seurakuntamestari *Kanttorina ovat toimineet välisenä aikana Suvi Sievänen ja Hannu Ahopelto toimituspalkkioisina. Vakituiseen henkilöstöön kuului kaksi miestä ja viisi naista. Määräaikaiseen henkilöstöön kuului yksi mies ja kaksi naista. Vakituisen henkilöstön keski-ikä 53,8 vuotta. Määräaikaisen henkilöstön keski-ikä 47,7 vuotta. Kirkkoherran vuosiloman- ja vapaapäivien sijaisena toimi rovasti Olavi Jouttijärvi. Seurakuntamestarin vuosiloman sijaisena toimi Marko Kuivalainen. Kesätyöntekijöinä hautausmaalla olivat Maiju Soininen, Emilia Ryynänen ja Matti Lampinen.

10 10 HENKILÖSTÖKOULUTUKSET Kirkkoherra ja talouspäällikkö osallistuivat vuotuisille johtamisen päiville Kuortaneella. Samoin diakoniatyöntekijä, nuorisotyönohjaaja ja lastenohjaaja osallistuivat oman tehtävänalansa neuvottelupäiville. Kirkkoherra aloitti kirkon johtamiskoulutuksen kolmannen tason (Kirjo III). Diakoni-pastori Ulla Palola suoritti kaksi pastoraalikurssin lähijaksoa. Kaksi työntekijää, kolme luottamushenkilöä ja kolme nuorta osallistuivat Jaetut eväät - jumalanpalveluspäiville Oulussa Toimistosihteeri ja talouspäällikkö osallistuivat nettikoulutuksiin liittyen talouden ja kirkkoherranvirastonhoitoon. Jyväskylässä järjestettyyn luottamushenkilöstön neuvottelupäivään osallistui neljä luottamushenkilöä. Henkilöstökoulutukset toteutuivat pääosin suunnitelman mukaan. SEURAKUNNAN VÄKILUKU Seurakunnan läsnä oleva väkimäärä on pienentynyt vuoden aikana 57 henkilöllä (vuonna 2016 väkimäärä pieneni 47). Seurakunnan jäseniä oli vuoden alussa 1785 ja vuoden lopussa jäseniä oli yhteensä Seurakuntaan muutti 47 (vuonna ) ja seurakunnasta muutti 76 (vuonna 2016,82). Vuoden aikana kuolleita oli 22 (vuonna ) ja kastettuja 10 (vuonna ). Kirkkoon liittyi 8 (vuonna ) ja kirkosta erosi 24 (vuonna ). Kirkollisia vihkimisiä oli 1 (vuonna ). Avioeroja 5 (vuonna ).

11 11 TOIVAKAN SEURAKUNNAN POLKU Seurakunta on kristittyjen muodostama yhteisö. Kristityt ovat kastettuja Jeesukseen uskovia ja hänen seuraajiaan. Kristityille keskeistä on Jeesuksen elämä ja opetukset, ristinkuolema ja ylösnousemus. Kristityt uskovat, että ylösnoussut Jeesus Kristus vaikuttaa häneen uskovissa Pyhän Hengen kautta. Toivakan seurakunta historiasta, perinteistä, paikallisuudesta ja tulevaisuudenuskosta voimansa ammentava yhteisö Olemme yhteisö, jossa elämme ennakkoluulottomasti Jeesuksen kanssa ja hänen seuraajinaan. ASKELEEMME POLULLA Hengellinen elämä Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Lähimmäisyys Suurin on se, joka palvelee. Yhteisöllisyys Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Toiminnan turvaaminen Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät. Rikas jumalanpalveluselämä Olemme läsnä, annamme aikaa Ehtoollisyhteys Kirkon jäsenyyden vahvistaminen Kaikkien seurakuntalaisten lahjat käyttöön Kohtaamme, kuuntelemme, palvelemme Eri sukupolvien kohtaaminen olemme Jumalan perheväki Uusia uria vapaaehtoistyölle, talkoohenki Tuemme kotien kristillistä kasvatusta Tuemme heikoimpia lähellä ja kaukana Teemme ja olemme yhdessä Täydentävän rahoituksen hankkiminen Luotamme Jumalan mahdollisuuksiin kaikessa elämässä, kerromme siitä eteenpäin Jeesuksen lähettiläinä Huomioimme vanhukset Hyväksymme jokaisen sellaisena kuin hän on Teemme yhteistyötä kunnan, toisten seurakuntien ja kolmannen sektorin kanssa

12 12 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 HALLINTO JA PÄÄTÖKSENTEKO TOIMINTA-AJATUS Seurakunnan ylin toimielin on kirkkovaltuusto. Se päättää mm. talousarviosta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja tilinpäätöksestä, perustaa virat, tekee rakentamispäätökset ja valitsee jäsenet kirkkoneuvostoon ja johtokuntiin. Kirkkoneuvosto valmistelee ja toimeenpanee kirkkovaltuuston päätökset. Se johtaa seurakunnan hengellistä työtä, vastaa käytännön hallinnosta, käyttää seurakunnan puhevaltaa ja hyväksyy seurakunnan puolesta sopimukset. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Rikas jumalanpalveluselämä Tuetaan jp-elämän kehittämistä Jaetut eväät -koulutuksen avulla sekä sitä seuraavilla avoimilla kirkkokokouksilla (esim. messun jälkeen kirkkokahveilla). Uuden strategiatyön lähtökohtana on jumalanpalvelusyhteisön kehittäminen Hyödynnetään Jäsen työkalua jp-elämän painopisteiden hahmottamisessa. (Khra, kneuvosto, strategiatyöryhmä) Palautteen kerääminen seurakuntalaisilta kolmeen koriin: Mitä voidaan heti muuttaa tai tuoda uutena? Mitä ajatusta kehitetään edelleen? Mikä laitetaan toistaiseksi syrjään? Strategiatyön vaikutus jp-elämään sekä toisinpäin: miten rikas jp-elämä vaikutti strategian muodostumiseen? Miten työkalun käytännön soveltamisessa onnistuttiin? Oulun Jaetut Eväät jumalanpalveluspäiville osallistui 8 hlöä (5 aikuista, 3 nuorta). Päivien antia ei suoranaisesti hyödynnetty jumalanpalveluksiin eikä kirkkokokouksia tällä kertaa pidetty. Strategiassa jumalanpalveluselämä huomioitu vahvasti (I-askel visioon, hengellisyys). Jumalanpalveluksen merkityksestä keskusteltu viime vuosina runsaasti ja sisältöihin panostettu panostuksen hedelmät jääneet kuitenkin pidemmän päälle vähäisiksi. Koska jumalanpalvelus ei käytännössä ole seurakuntaelämän keskuksena ja kaikkien arvostuksen kohteena, vastuunkantajat väsyvät ja turhautuvat. Tätä kulttuuria on ilmeisen vaikea muuttaa edes strategialla. Työkalua ei hyödynnetty systemaattisesti ei tarpeeksi resursseja asiaan perehtymiseen. Kirkon jäsenyyden vahvistaminen (seurakuntalaisuus) Painotetaan seurakuntalaisuutta strategiatyössä. Kartoitetaan ja lisätään ymmärrystä toivakkalaisten arvoista ja elämäntavoista Jäsen 360 -työkalun avulla. (khra, kneuvosto, strategiatyöryhmä) Miten seurakuntalaisuuden vahvistamisessa onnistuttiin? Saatiinko toiminnanohjausta kehitettyä? Mitä uutta opimme kirkon jäsenistä Toivakassa? Miten tietoa hyödynnettiin toiminnan suunnittelussa? Strategiassa painotettu seurakuntalaisuutta (mm. jäsenidentiteetti, seurakuntalainen tasavertaisena). Dokumentoinnissa ja johtamispuheessa seurakuntalaisuus ollut esillä, toiminnallisesti muutokset hitaampia. Toiminnanohjauksen kehittäminen strategiaan nähden rakenteilla (khran koulutustehtävä -18). Työkalua ei hyödynnetty.

13 13 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 TIEDOTUS JA VIESTINTÄ TOIMINTA-AJATUS Viestinnän avulla seurakuntatyö tulee näkyväksi monella tasolla. Hyvä viestintä lisää perustyön vaikuttavuutta ja saavutettavuutta. Sosiaalisessa mediassa seurakunta on koolla joka päivä. Tehokkaan viestinnän avulla voidaan saavuttaa niitä kohderyhmiä, joita on muuten vaikea saavuttaa. Monipuolinen tiedotus luo positiivista mielikuvaa elävästä ja ajan hermolla toimivasta seurakunnasta. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Rikas jumalanpalveluselämä Seurakunnan uudet nettisivut valmistuvat keväällä Viestinnän vahvistaminen: a) Viestintä- ja tiedotuskäytännöt käydään läpi kirkkoneuvostossa. b) Viestitään pontevammin strategiatyöstä, vaikuttamismahdollisuuksista sekä jp-ryhmistä (ei pelkkää tilaisuuksista tiedottamista). c) Seurakuntalaiset haastetaan mukaan viestintään (esim. yksittäisen tempauksen kautta reformaation merkkivuonna). (khra, kirkkoneuvosto) Millä tavalla nettisivut vaikuttivat viestintään ja tiedotukseen jp-elämän näkökulmasta? Tehtiinkö palautekysely netissä? Mitä parannettavaa käytännöistä löytyi? Miten parannukset vaikuttivat jp-aktiivisuuteen? Osallistujamäärät (mm. jp-ryhmiä koskevat illat) ja saadut tulokset. Järjestettiinkö erityistempaus? Onnistuttiinko haasteessa jp-elämään nähden? Nettisivut eivät valmistuneet, seurakunta liittymässä kokonaiskirkon Lukkari-järjestelmään Palautekyselyä ei netissä tehty. Viestinnän merkitys jumalanpalveluselämään nähden melko vähäinen. Käytänteiden tarkistaminen auttanut työntekijöiden perehdytyksessä (diakonin tiedotusvastuu), mutta sillä ei ole laajempaa merkitystä. Seurakunnan viestintä edelleen liian harvojen harteilla. Tarvetta työntekijälle, joka tekee sitä kirkkoherran ohella tehtävänkuvastaan käsin (esim. kanttori-tiedottaja). Seurakuntalaisten aktiivisuutta viestintäpuolella tarvitaan. Joihinkin seurakuntiin perustettu viestintäryhmä, jossa on sekä työntekijöitä että luottamushenkilöitä. Kirkkoherra toteutti somessa viikon kampanjan, jossa julkaistiin Luthersitaatteja. Kampanja sai huomiota myös Kirkko Suomessa sivustolla. Sovelletaan Jäsen 360 -työkalua oikeanlaisen viestinnän löytämiseksi. Kenelle viestimme ja miten? Viestinnän arviointia jäsentiedon valossa. Jäsen 360 -työkalua ei hyödynnetty. Kohtaamme, kuuntelemme, palvelemme Lisätään viestinnän vastavuoroisuutta (nyt viestintä liian yksipuolista). (khra, kirkkoneuvosto) Löydettiinkö parempia keinoja seurakuntalaisten kohtaamiseen, kuunteluun ja palvelemiseen? Toimintakertomusvuonna ei syntynyt uusia keinoja tai tapoja seurakuntalaisten kohtaamiseen, kuunteluun ja palvelemiseen. Molempien toimenpiteiden toteutumattomuus johtunut resurssipulasta.

14 14 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 JUMALANPALVELUSELÄMÄ JA MUSIIKKI TOIMINTA-AJATUS Toivakan seurakunnan keskeisin tehtävä on evankeliumin julistaminen ja sakramenttien jakaminen. Seurakunta haluaa mahdollistaa sen, että toivakkalaiset saavat kuulla Jumalan äänen, kohdata pyhän ja toinen toisensa sekä kantaa vastuuta yhteisestä rukouselämästä. Musiikki kuuluu olennaisena osana tähän kokonaisuuteen: se kokoaa ihmisiä yhteen laulamaan, soittamaan ja kuuntelemaan. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Rikas jumalanpalveluselämä Jatketaan jumalanpalvelusryhmien aktivoimista. Jaetaan kirkkoherran suunnittelu-, liturgia- ja saarnavastuuta työntekijöille ja seurakuntalaisille. Satsataan reformaation merkkivuoteen ja sen kärkiin: helatorstai ja reformaatioviikko Opetetaan ja käytetään uusia virsiä (virsikirjan lisävihko) jumalanpalveluksissa. (khra, kanttori ja jmpelämän vastuuryhmä) Vakiintuiko toiminta? Saatiinko uusia ryhmiä? Oliko mukana lapsia ja perheitä? Miten ryhmät vaikuttivat messun henkeen ja toteutukseen? Tuliko vastuunjaosta säännöllistä? Toiko se vaihtelua jumalanpalveluksiin? Kevenikö kirkkoherran työtaakka? Miten reformaation 500-merkkivuosi näkyi kyseisissä jumalanpalveluksissa ja muutenkin? Kokemukset sekä seurakuntalais- ja työntekijäpalaute virsistä. Jumalanpalvelusryhmiä muutaman kerran kaudessa, pääasiallisesti johtokunnat, ei merkittäviä uusia avauksia, lapsiperheitä vähän pääjumalanpalveluksissa. Ryhmistä hyvät kokemukset. Jumalanpalvelukset hyvin valmisteltuja ja onnistuneita. Ryhmät luoneet yhteisöllisyyttä ja rikastuttaneet jumalanpalveluksia. Toiminta valmistanut kulttuurin muutosta, jossa pappiskeskeisyys vähenee ja vastuu jakaantuu tasaisemmin. Kirkkoherran vastuuta pienentää diakonin muutettu tehtävänkuva (2018 alusta), jossa enemmän jumalanpalvelusvastuuta. Reformaatio esillä helatorstaina isosten ja kouluunlähtevien siunauksessa sekä A.R.M.O.n viikolla. Jälkimmäisessä reformaation tunnelmaa luotiin rekvisiitalla ja Lutherin ajatuksia havainnollistettiin. Lapsia ja perheitä mukana kohtuullisesti. Uusia virsiä jumalanpalveluksissa (1-3 kpl/krt). Erilisiä opetustilaisuuksia ei ollut, mutta Gospel Covertajien virsikonsertti toteutui. Uusista virsistä saatu vähän palautetta seurakuntalaisilta, työntekijäpuolella keskusteltu enemmän ja niistä on pidetty, vaikkakin harjoitusta tarvitaan. Tuemme kotien kristillistä kasvatusta ja vahvistamme kirkon jäsenyyttä Viedään neljäsluokkalaiset virsilaulutapahtumaan Jyväskylään huhtikuussa. Monipuolinen konserttitarjonta (Suomi 100 juhlavuosi). (khra, kanttori ja jmpelämän vastuuryhmä) Tapahtuman kokemukset? Vaikuttiko myönteisesti muuhun toimintaan (koululaisjumalanpalvelukset)? Kävijämäärät ja palaute Saavutettiinko niitä, jotka käyvät harvemmin? Virsilaulutapahtuma tavoittaa joka vuosi koululaisia suuren joukon ja tarjoaa samalla yhteisretken tunnelman. Koululta tullut kiitosta, että seurakunta mahdollistaa kyydin. Hyväksi todettu seurakunnan ja koulun yhteistyötapa. Suurempia konsertteja järjestettiin kahdeksan. Niistä kolme Suomi 100 teemalla (Janne Maarala, Petri Laaksonen ja Kyösti Kytöjoki). Konserttitoiminta saavutti hyvin kuulijoita (ka 120 hlöä), tavoittaen myös heitä, jotka osallistuvat harvemmin seurakunnan toimintaan.

15 15 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 LAPSITYÖ TOIMINTA-AJATUS Lapsityön (kirkon varhaiskasvatus) tehtävänä on antaa kristilliseen uskoon perustuvaa kasteopetusta. Tukea lasten ja perheiden kristillistä kasvatusta ja hengellistä kasvua. Tarjoten heille mahdollisuuden olla osallisina kerhotoiminnassa sekä jumalanpalveluselämässä. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Järjestetään lastenlaulukirkko tai konsertti alle kouluikäisille (lastenohjaaja, kanttori sekä johtokunnan jäseniä). Yhdistetty palautekysely (mikä toimi, mikä ei) tapahtumasta lapsille ja vanhemmille. Ajatusten pohjalta voimme kehittää jatkossa toimintaa. Jukka Salmisen konsertti tarjosi erilaisen tavan kokea kristillistä sanomaa. Kuulijoiden (78!) kasvoista näkyi tyytyväisyys ja kommentit olivat - tosi kiva konsertti! Yhteistyö kanttorin kanssa oli sujuvaa eikä konsertin järjestelyssä tällä kertaa tarvittu muita tahoja. Rikas jumalanpalveluselämä Järjestetään lastenkirkko tai muu tapahtuma yhteistyössä päiväkerhon ja - hoidon sekä MLL:n kanssa (lastenohjaaja, yhteistyötahot). Palautekeskustelu työryhmän kanssa: Miten yhteistyö sujui? Miten voidaan kehittää jatkossa yhteistyötä? Kunnan sekä yksityisen päivähoidon kanssa lasten kevätkirkko, Nooan Arkki teemalla. Kirkkohetkeen saatiin lähestulkoon päivähoidon kaikki lapset ja osa päivä- ja perhekerholaisista. Yhteistyö on erittäin hyvää päivähoidon kanssa, järjestelyt sujuivat vaivatta. Seurakunnan työntekijän käynnit päiväkodeissa tai kirkkohetket voivat olla lapsille ainut yhteys jumalanpalveluselämään. Tuemme kotien kristillistä kasvatusta Reformaatiovuoden elämysmatka syksyllä 2017 (srk-koti, kirkko) lapsille ja perheille. (lastenohjaaja, nuorisotyöntekijä, johtokunta). Suora palaute tapahtuman jälkeen antaa tuoreen mielipiteen osallistuneiden ajatuksista. Armon viikon -tapahtuma kirkonmäellä koululaisille päivällä ja perheille illalla. Aikamatka Lutheriin ja uskonpuhdistukseen. Tapahtuma sai niin koululaisilta, opettajilta kuin vanhemmilta hyvää palautetta.

16 16 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 NUORISO-, VARHAISNUORISO- JA RIPPIKOULUTYÖ SEKÄ PARTIO TOIMINTA-AJATUS Pohjana on kristillinen lähimmäisenrakkaus, oman paikan löytäminen seurakunnasta seurakuntalaisena ja vastuunkantajana sekä itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Läsnäolon teologia, saat tulla ja osallistua juuri sellaisena kuin olet ja juuri niin kuin itsestä tuntuu. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Nuoret osallistuvat yhden messun/kausi suunnitteluun ja toteuttamiseen. Välitön palaute: mitä nuoret toivat messuun. Kyselynä isommilla: esim. riparivihkossa on palautekysely. Nuoret valmisteluissa, ehkä liian pintapuolisesti saadakseen siitä syvempää merkitystä. Rippikoulussa jumalanpalvelus päivittäin, ryhmillä oma vastuu. Varkkareiden kanssa suunnitellaan ja toteutetaan hartauksia. Palautekeskustelu tarkoituksenmukaisella tavalla. Varkkarit suunnittelivat ja valmistivat hartaushetken. Keskusteltiin rukouksen merkityksestä. Rikas jumalanpalveluselämä Pidetään rippikoululaisten kanssa pidempi hiljaisuuden retriitti. Koettiinko toimivaksi? Saavutettiinko retriitin tavoitteet? Hiljaisuuden retriitti ei pidempänä toteutunut. Riparilla armon vartteja (hiljaisia hetkiä) päivittäin. Nuorten elämä hektistä, hiljentymisen opettelu tärkeää. Järjestetään yhteinen tapahtuma lapsityön kanssa liittyen reformaation merkkivuoteen. Tapahtuman palaute. Armon viikon tapahtuma koululaisille ja perheille. Antoi positiivisen kokemuksen seurakunnasta. (nuorisotyöntekijä, lastenohjaaja, johtokunta, khra, kanttori) Tuemme kotien kristillistä kasvatusta Järjestetään varkkareille kaksi Hässäkkätapahtumaa/kausi. Huomioidaan rippikoululaisten vanhempia. Perustetaan vanhemmille WhatsApp-ryhmä. Järjestetään lasten ja vanhempien yhteinen partioretki. (nuorisotyöntekijä) Palaute: millaista tukea antoi varhaisnuorille ja heidän vanhemmilleen. Palaute: toimiko Whats- App-ryhmä vertaistukena? Palaute: millaista tukea retki antoi. Hässäkkä järjestettiin kahdesti, Armon viikon yhteydessä toimintailta. Lapset saivat tapahtumien kautta positiivisen kokemuksen seurakunnasta. Tapahtuma selkeästi kristillinen ja siinä on opetuksellinen hartaushetki alussa ja yhteinen sisaruspiiri lopussa. Toiminnassa otetaan toiset huomioon. Isoset ovat järjestelyissä mukana ohjaajina. Vanhemmat eivät halunneet omaa wappiryhmää. Vanhempiin tarvittaessa yhteydessä. Perheitä mukana retkillä, positiivista yhdessäoloa. Lapset opettivat partiotaitoja vanhemmille ja vanhemmat auttoivat tarvittaessa. Lähimmäisen huomioiminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Kynnys seurakuntaan madaltuu.

17 17 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 DIAKONIATYÖ TOIMINTA-AJATUS Diakonian tehtävänä seurakunnassamme on kristillinen palvelu- ja avustustyö, joka kuuluu kaikille. Erityisesti pyrimme tavoittamaan ne, ketkä ovat palveluista kaukana tai missä on sairautta, rikkinäisyyttä, epätoivoa, yksinäisyyttä tai liikuntarajoitteita. Diakonian tehtävä on välittää viestiä lähimmäisenrakkaudesta, Jumalasta sekä jokaisen ainutlaatuisuudesta Jumalan luomana. Ajatuksena on, että edellä mainitut läpäisisivät kaikki sukupolvet Toivakan alueella. TAVOITE TOIMENPITEET ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Rikas jumalanpalveluselämä Diakoniatyön johtokunta jumalanpalvelusryhmänä ja toteuttaa jumalanpalveluksen kaksi kertaa vuodessa. Aloitetaan rukousryhmä Alfa-kurssin tiimillä keväällä. (diakoni ja johtokunta) Miten diakoniatyön johtokunnan osallistuminen vaikutti jumalanpalveluksiin? Onko rukoushetkiä pidetty? Minkälaista palautetta on saatu osallistujilta? Iltakirkko kokosi perheitä yhteen ja toi lähimmäisen palvelun ja auttamisen osallistujille mahdolliseksi. Perheiden hengellisen elämän hoito. Alfa-kurssi ja rukousryhmä eivät toteutuneet työntekijävaihdosten takia. Tehdään kotikäyntejä 1-2/vk. Kyselyä kyläseuroihin ei tehty, mutta seuraava toiminta loi yhteisöllisyyttä, lisäsi diakoniatyön näkyvyyttä, tuotti varoja toimintaan sekä sai hyvää palautetta: Diakonin ja johtokuntalaisten kotikäynnit. Tehdään yhteistyötä kunnan toimijoiden kanssa. Soppaa ja seurustelua kunnan ja Kehitytään kimpassa -hankkeen kanssa. Yhteisöllisyys Järjestetään kyläkahviloita eri kylillä 1-2 krt/toimintakausi. Osallistutaan Soppaa ja seurustelua -toimintaan Nisulassa, myös järjestäjänä. (diakoni, johtokunta) Millaista palautetta saatiin? Kysely kyläseurojen aktiivijäsenille. Kotisillan kerho viikoittain ja kyläkahvilat Nisulassa (3 krt), Kankaisilla (1 krt) sekä kahvilapäivä Toivakkatalolla (3 krt). Toivakan markkinoiden leivänjakelu tuotti ihmisille positiivisen yllätyksen, paljon hyviä kohtaamisia. Ikäihmisten leiripäivä kokosi 50 hlöä. Joulumuistamisia 30:lle yksinäiselle, niistä tullut kirkkoherralle asti kiitosta. Pohdittavaksi jäi: joissakin kodeissa saattaisi olla hyvä käydä tekemässä joulusiivous joululahjana. Reformaatioviikon arpajaisilla kerättiin varoja vähävaraisten joulumuistamisiin.

18 18 Toivakan seurakunta TOIMINTAKERTOMUS 2017 LÄHETYSTYÖ TOIMINTA-AJATUS Seurakunta toteuttaa lähetystyössä Kristuksen rakkautta sanoin ja teoin. Jumalanpalvelus on lähetystyön viikoittainen ydintapahtuma. Tavoitteena on kristillisen kirkon kasvaminen maailmassa. Tavoitteena on myös seurakunnan oman kristillisen identiteetin jäsentäminen ja kirkastaminen ja seurakuntalaisten rohkaiseminen yhteisen pappeuden toteuttamiseen. TAVOITE TOIMENPITEET/KEINOT ARVIOINTIKRITEERIT ARVIOINTIA Rikas jumalanpalveluselämä Järjestämme neljä lähetyspyhää, joista kahdessa lähetyslounas, keväällä ja syksyllä. Pyydämme nimikkolähetit osallistumaan jumalanpalvelukseen sekä kutsumme vierailijan Suomen Lähetysseurasta. Lähetystyön johtokunta vastaa kokonaisuudessaan kahdesta jumalanpalveluksesta. Miten valmisteltiin? Miten tiedotettiin? Miten lähetys tuli esiin? Miltä jp-elämä numeroiden valossa näytti? Osallistujien suora palaute jumalanpalvelusten jälkeen: 1) mitä voidaan heti muuttaa, 2) mitkä ehdotukset jätetään odottamaan, 3) mitkä voidaan unohtaa Kohtuullinen onnistuminen. Lähetyspyhiä oli kolme: loppiainen, Eila Murphyn vierailu ja Huikon lähetysjuhla Lisäksi ELYn lähetyspyhä Loppiaisen jp-vastuu oli johtokunnalla, rukouspiirin (lähetystyön alla) jp-ryhmä oli tekemässä messua Johtokunnan pj. saarnasi rippikoulualoituksessa Lähetystyötä pidettiin esillä kylien Kauneimmat Joululaulut - tilaisuuksissa. Helatorstaina tarjottiin afganistanilaisten laittamana bolaneita, ei messuosallisuutta. Lähetyslounaista luovuttiin tietoisesti. Vierailijoita oli aikatauluhaasteiden vuoksi vain yksi. Vieraat tuovat väriä jp-elämään ja mahdollistavat vapaan keskustelun lähetin kanssa. Tästä on pidetty. Jp-osallistujamääriin ei työllä ollut vaikutusta. Tiedotus ja valmistelu olivat kevyitä. Tuemme heikoimpia lähellä ja kaukana Järjestämme missioviikon (Toivakka Missio II) erityisesti lähellä olevien heikoimpien tavoittamiseksi. Kasvatamme lähetystyöhön järjestämällä lapsille ja varhaisnuorille suunnatun tapahtuman yhdessä lapsi- ja nuorisotyön ja diakoniatyön kanssa. Keitä oli mukana tekemässä? Mitä tilanteista syntyi? Tulivatko heikoimmat mukaan seurakuntaelämään? Syntyikö koulun kanssa jatkuvaa yhteistyötä? Eivät toteutuneet suunnitellusti. Lähetystyö näkyi kuitenkin muutoin hyvin, myös kirkon esittelyissä. Toivakkatalon perjantaikahvilassa tavoitimme toivakkalaisia erittäin hyvin. Johtokunnan pj. oli mukana Armon viikon Virsiä ja viiniä - illassa puhujana. Kankaisten kylän lapsia osallistui Huikon lähetysjuhlaan, jossa oli suurin osallistujamäärä (45) moneen vuoteen. Tämä lupaa hyvää. Rippikoululaisia oli mukana pääsiäisproduktiossa. Kouluyhteistyötä ei ollut Nimikkolähetyskannatus Tapahtumia Kirkon esittelyt (kolehti lähetykselle) Osallistujia

19 19 TOIVAKAN SEURAKUNTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Talousarvion toteutuminen ja tilinpäätöslaskelmat Käyttötalousosan toteutumavertailu Tuloslaskelma n toteuma 31 Verotulojen erittely 32 Investointiosan toteumavertailu 32 Rahoituslaskelman toteuma 33 Tuloslaskelman tunnusluvut 33 Rahoituslaskelman tunnusluvut 34 Taseen tunnusluvut 35 Tilikauden tuloksen käsittely 36 Tuloslaskelman vertailu edellisvuoteen 37 Rahoituslaskelman vertailu edellisvuoteen 38 Taseen vertailu edellisvuoteen 39 Tilinpäätöksen liitetiedot Henkilöstötilinpäätös 40 Tilikauden palkat ja palkkiot 41 Vakuutukset 42 Pysyvien vastaavien erittely 43 Poistosuunnitelma 44 Laskennallinen osuus eläkevastuusta 45 Laskelma hautainhoidon vastuista 46 Leasing-vuokrasopimukset 47 Hautainhoitorahaston tilinpäätöslaskelmat Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 50 Käytetyt tositelajit 51 Selvitys kirjanpitokirjoista ja aineiston säilytys- 52 tavoista

20 20 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMAVERTAILU Tulosyksikkö TA 2017 TA 2017 muutokset TA 2017 muutosten jälkeen Toteuma 2017 Yli-ali T-% Hallintoelimet Toimintatuotot (ulkoiset) Hallintoelimet Toimintakulut (ulkoiset) ,11 801,89 80, Hallintoelimet Toimintakate 1 (ulkoinen) ,11 801,89 80, Hallintoelimet Hallintoelimet Toimintatuotot (sisäiset) Hallintoelimet Toimintakulut (sisäiset) Hallintoelimet Hallintoelimet ,11 801,89 80, Hallintoelimet Poistot ja arvonalentumiset Hallintoelimet Laskennalliset erät Hallintoelimet Sisäiset korkokulut Hallintoelimet Sisäiset vyörytyserät ,11-801,89 80, Hallintoelimet Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,00 0,00 0, Tal. ja henk.hallin Toimintatuotot (ulkoiset) ,50 130,50 103, Tal. ja henk.hallin Toimintakulut (ulkoiset) , ,83 97, Tal. ja henk.hallin Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,33 96, Tal. ja henk.hallin Tal. ja henk.hallin Toimintatuotot (sisäiset) Tal. ja henk.hallin Toimintakulut (sisäiset) ,15 281,85 77, Tal. ja henk.hallin Tal. ja henk.hallin Tal. ja henk.hallin Poistot ja arvonalentumiset Tal. ja henk.hallin Laskennalliset erät Tal. ja henk.hallin Sisäiset korkokulut , ,18 96, Tal. ja henk.hallin Sisäiset vyörytyserät , ,18 96, Tal. ja henk.hallin Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,00 0,00 0, Kirkonkirjojen pito Toimintatuotot (ulkoiset) ,50 593,50 120, Kirkonkirjojen pito Toimintakulut (ulkoiset) , ,02 91, Kirkonkirjojen pito Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,52 85, Kirkonkirjojen pito Kirkonkirjojen pito Toimintatuotot (sisäiset) Kirkonkirjojen pito Toimintakulut (sisäiset) ,15 280,85 77, Kirkonkirjojen pito Kirkonkirjojen pito Kirkonkirjojen pito Poistot ja arvonalentumiset Kirkonkirjojen pito Laskennalliset erät Kirkonkirjojen pito Sisäiset korkokulut , ,37 84,5

21 Kirkonkirjojen pito Sisäiset vyörytyserät ,78 33,22 95, Kirkonkirjojen pito Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,59 85, Muu yleishallinto Toimintatuotot (ulkoiset) ,50-317,50 60, Muu yleishallinto Toimintakulut (ulkoiset) , ,53 96, Muu yleishallinto Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,03 97, Muu yleishallinto Muu yleishallinto Toimintatuotot (sisäiset) Muu yleishallinto Toimintakulut (sisäiset) ,15 280,85 77, Muu yleishallinto Muu yleishallinto Muu yleishallinto Poistot ja arvonalentumiset Muu yleishallinto Laskennalliset erät Muu yleishallinto Sisäiset korkokulut , ,88 96, Muu yleishallinto Sisäiset vyörytyserät , ,88 96, Muu yleishallinto Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,00 0,00 0, Tunnustusrahasto Toimintatuotot (ulkoiset) ,00 0,00 100, Tunnustusrahasto Toimintakulut (ulkoiset) ,00 0,00 100, Tunnustusrahasto Toimintakate 1 (ulkoinen) 0 0 0,00 0,00 0, Tunnustusrahasto Tunnustusrahasto Toimintatuotot (sisäiset) Tunnustusrahasto Toimintakulut (sisäiset) Tunnustusrahasto Tunnustusrahasto 0 0 0,00 0,00 0, Tunnustusrahasto Poistot ja arvonalentumiset Tunnustusrahasto Laskennalliset erät Tunnustusrahasto Sisäiset korkokulut Tunnustusrahasto Sisäiset vyörytyserät Tunnustusrahasto Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) 0 0 0,00 0,00 0, Jumalanpalveluselämä Toimintatuotot (ulkoiset) -5,04 5,04 0, Jumalanpalveluselämä Toimintakulut (ulkoiset) ,48 866,52 97, Jumalanpalveluselämä Toimintakate 1 (ulkoinen) ,44 871,56 97, Jumalanpalveluselämä Jumalanpalveluselämä Toimintatuotot (sisäiset) Jumalanpalveluselämä Toimintakulut (sisäiset) , ,73 90, Jumalanpalveluselämä Jumalanpalveluselämä Jumalanpalveluselämä Poistot ja arvonalentumiset Jumalanpalveluselämä Laskennalliset erät Jumalanpalveluselämä Sisäiset korkokulut , ,29 95, Jumalanpalveluselämä Sisäiset vyörytyserät ,23-160,23 100, Jumalanpalveluselämä Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,06 96,7

22 Hautaansiunaaminen Toimintatuotot (ulkoiset) -3,36 3,36 0, Hautaansiunaaminen Toimintakulut (ulkoiset) , ,36 93, Hautaansiunaaminen Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,72 93, Hautaansiunaaminen Hautaansiunaaminen Toimintatuotot (sisäiset) Hautaansiunaaminen Toimintakulut (sisäiset) ,76 704,24 92, Hautaansiunaaminen Hautaansiunaaminen Hautaansiunaaminen Poistot ja arvonalentumiset Hautaansiunaaminen Laskennalliset erät Hautaansiunaaminen Sisäiset korkokulut , ,96 93, Hautaansiunaaminen Sisäiset vyörytyserät ,66 116,34 99, Hautaansiunaaminen Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,30 94, Muut kirkol. toimit Toimintatuotot (ulkoiset) -1,68 1,68 0, Muut kirkol. toimit Toimintakulut (ulkoiset) , ,73 91, Muut kirkol. toimit Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,41 91, Muut kirkol. toimit Muut kirkol. toimit Toimintatuotot (sisäiset) Muut kirkol. toimit Toimintakulut (sisäiset) ,31 404,69 89, Muut kirkol. toimit Muut kirkol. toimit Muut kirkol. toimit Poistot ja arvonalentumiset Muut kirkol. toimit Laskennalliset erät Muut kirkol. toimit Sisäiset korkokulut , ,10 91, Muut kirkol. toimit Sisäiset vyörytyserät ,29 284,71 96, Muut kirkol. toimit Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,81 93, Tiedotustoiminta Toimintatuotot (ulkoiset) Tiedotustoiminta Toimintakulut (ulkoiset) , ,04 90, Tiedotustoiminta Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,04 90, Tiedotustoiminta Tiedotustoiminta Toimintatuotot (sisäiset) Tiedotustoiminta Toimintakulut (sisäiset) Tiedotustoiminta Tiedotustoiminta , ,04 90, Tiedotustoiminta Poistot ja arvonalentumiset Tiedotustoiminta Laskennalliset erät Tiedotustoiminta Sisäiset korkokulut Tiedotustoiminta Sisäiset vyörytyserät ,30 162,70 96, Tiedotustoiminta Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,74 91, Musiikki Toimintatuotot (ulkoiset) ,72 86,72 102, Musiikki Toimintakulut (ulkoiset) , ,17 67,1

23 Musiikki Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,89 57, Musiikki Musiikki Toimintatuotot (sisäiset) Musiikki Toimintakulut (sisäiset) ,67 332,33 93, Musiikki Musiikki Musiikki Poistot ja arvonalentumiset Musiikki Laskennalliset erät Musiikki Sisäiset korkokulut , ,22 65, Musiikki Sisäiset vyörytyserät , ,70 75, Musiikki Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,92 68, Päiväkerho Toimintatuotot (ulkoiset) ,55 993,55 173, Päiväkerho Toimintakulut (ulkoiset) ,26 521,74 97, Päiväkerho Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,29 93, Päiväkerho Päiväkerho Toimintatuotot (sisäiset) Päiväkerho Toimintakulut (sisäiset) ,06 816,94 96, Päiväkerho Päiväkerho Päiväkerho Poistot ja arvonalentumiset Päiväkerho Laskennalliset erät Päiväkerho Sisäiset korkokulut , ,23 94, Päiväkerho Sisäiset vyörytyserät ,94-333,94 102, Päiväkerho Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,29 96, Varhaisnuorisotyö Toimintatuotot (ulkoiset) ,24-540,76 92, Varhaisnuorisotyö Toimintakulut (ulkoiset) ,37 658,63 97, Varhaisnuorisotyö Toimintakate 1 (ulkoinen) ,13 117,87 99, Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö Toimintatuotot (sisäiset) Varhaisnuorisotyö Toimintakulut (sisäiset) ,48 273,52 78, Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö Poistot ja arvonalentumiset Varhaisnuorisotyö Laskennalliset erät Varhaisnuorisotyö Sisäiset korkokulut ,61 391,39 97, Varhaisnuorisotyö Sisäiset vyörytyserät ,24-127,24 101, Varhaisnuorisotyö Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,85 264,15 99, Partio Toimintatuotot (ulkoiset) Partio Toimintakulut (ulkoiset) ,00 0,00 100, Partio Toimintakate 1 (ulkoinen) ,00 0,00 100, Partio

24 Partio Toimintatuotot (sisäiset) Partio Toimintakulut (sisäiset) Partio Partio ,00 0,00 100, Partio Poistot ja arvonalentumiset Partio Laskennalliset erät Partio Sisäiset korkokulut Partio Sisäiset vyörytyserät ,98-8,98 103, Partio Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,98-8,98 100, Rippikoulu Toimintatuotot (ulkoiset) ,97-190,03 95, Rippikoulu Toimintakulut (ulkoiset) , ,01 91, Rippikoulu Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,98 90, Rippikoulu Rippikoulu Toimintatuotot (sisäiset) Rippikoulu Toimintakulut (sisäiset) ,99 78,01 96, Rippikoulu Rippikoulu Rippikoulu Poistot ja arvonalentumiset Rippikoulu Laskennalliset erät Rippikoulu Sisäiset korkokulut , ,99 91, Rippikoulu Sisäiset vyörytyserät ,55 422,45 96, Rippikoulu Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,44 92, Nuorisotyö Toimintatuotot (ulkoiset) , ,26 49, Nuorisotyö Toimintakulut (ulkoiset) , ,77 85, Nuorisotyö Toimintakate 1 (ulkoinen) , ,51 92, Nuorisotyö Nuorisotyö Toimintatuotot (sisäiset) Nuorisotyö Toimintakulut (sisäiset) , ,66 81, Nuorisotyö Nuorisotyö Nuorisotyö Poistot ja arvonalentumiset Nuorisotyö Laskennalliset erät Nuorisotyö Sisäiset korkokulut , ,17 89, Nuorisotyö Sisäiset vyörytyserät ,42 940,58 90, Nuorisotyö Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) , ,75 89, Perhekerhotyö Toimintatuotot (ulkoiset) ,45-32,55 91, Perhekerhotyö Toimintakulut (ulkoiset) ,29 310,71 98, Perhekerhotyö Toimintakate 1 (ulkoinen) ,84 278,16 98, Perhekerhotyö Perhekerhotyö Toimintatuotot (sisäiset) Perhekerhotyö Toimintakulut (sisäiset) ,35 355,65 96,1

25 Perhekerhotyö Perhekerhotyö ,19 633,81 97, Perhekerhotyö Poistot ja arvonalentumiset Perhekerhotyö Laskennalliset erät Perhekerhotyö Sisäiset korkokulut Perhekerhotyö Sisäiset vyörytyserät ,82-290,82 103, Perhekerhotyö Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,01 342,99 99, Diakonia Toimintatuotot (ulkoiset) ,27 630,27 140, Diakonia Toimintakulut (ulkoiset) ,19 340,81 99, Diakonia Toimintakate 1 (ulkoinen) ,92 971,08 97, Diakonia Diakonia Toimintatuotot (sisäiset) Diakonia Toimintakulut (sisäiset) ,10 250,90 94, Diakonia Diakonia Diakonia Poistot ja arvonalentumiset Diakonia Laskennalliset erät Diakonia Sisäiset korkokulut , ,98 96, Diakonia Sisäiset vyörytyserät ,70-593,70 103, Diakonia Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,72 628,28 98, Diakonirahasto Toimintatuotot (ulkoiset) ,79-865,21 54, Diakonirahasto Toimintakulut (ulkoiset) ,79 865,21 54, Diakonirahasto Toimintakate 1 (ulkoinen) 0 0 0,00 0,00 0, Diakonirahasto Diakonirahasto Toimintatuotot (sisäiset) Diakonirahasto Toimintakulut (sisäiset) Diakonirahasto Diakonirahasto 0 0 0,00 0,00 0, Diakonirahasto Poistot ja arvonalentumiset Diakonirahasto Laskennalliset erät Diakonirahasto Sisäiset korkokulut Diakonirahasto Sisäiset vyörytyserät ,07 7,93 75, Diakonirahasto Työalakate (ulkoiset ja sisäiset) ,07 7,93 75, Yhteisvastuukeräys Toimintatuotot (ulkoiset) , ,30 0, Yhteisvastuukeräys Toimintakulut (ulkoiset) , ,30 573, Yhteisvastuukeräys Toimintakate 1 (ulkoinen) ,00 250,00 0, Yhteisvastuukeräys Yhteisvastuukeräys Toimintatuotot (sisäiset) Yhteisvastuukeräys Toimintakulut (sisäiset) Yhteisvastuukeräys ,00 250,00 0,0

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka To 18.5.2017 klo 19.00 20.41 srk-kodilla Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Juusela, Juha x Karanta, Janne x Kauppinen, Markku x Korhonen, Marja Koriseva-Karmala,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 ( )

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 ( ) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 (2018-19) Kneuv 1.12.2016 Kvalt 14.12.2016 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2015

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2015 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2015 Kirkkoneuvosto 31.3.2016 Kirkkovaltuusto 19.5.2016 2 Toivakan seurakunta Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 KIRKKOHERRAN KATSAUS TOIMINTAAN

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Jäsenet (läsnä = ) Torstaina 30.3.2017 klo 18.00 20.30, Uusi pappila. Heiska, Tuomo Karanta, Janne ilm. esteestä varajäsen, ilm. esteestä. Kauppinen, Markku Lamberg, Irja

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 10.12.2015 1 Aika Torstaina 10.12.2015 klo 18.00 20.19 Paikka Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat Kokouksen avaus 48 Seurakuntakoti x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Karanta, Janne x Kauppinen,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto Aika Torstai 27.10.2016 klo 18.00-19.38 Paikka Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat Kokouksen avaus 23 Toivakan seurakuntakoti x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Karanta, Janne x Kauppinen, Markku x Korhonen,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto 21.5.2015 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto 21.5.2015 1 Kirkkovaltuusto 21.5.2015 1 Aika Torstaina 21.5.2015 klo 18.15-20.25 (koulutus alkaa klo 17) Paikka Jäsenet = läsnä Seurakuntakoti Ahopelto, Hannu Heiska, Tuomo Karanta, Janne Kauppinen, Markku Korhonen,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka To 17.5.2018 klo 18.00 19.55 seurakuntakodilla (klo 17 alkaen kirkon korjaussuunnitelman esittelyä kiinnostuneille) Jäsenet = läsnä Ahopelto, Hannu Juusela, Juha Heiska, Tuomo Karanta, Janne

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2016

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2016 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2016 Kirkkoneuvosto 30.3.2017 Kirkkovaltuusto 18.5.2017 2 Toivakan seurakunta Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 KIRKKOHERRAN KATSAUS TOIMINTAAN

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka Ke 19.12.2018 klo 18 seurakuntakodilla Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Karanta, Janne x Kauppinen, Markku x Korhonen, Marja x Koriseva-Karmala, Arja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkovaltuusto Aika Torstai 19.5.2016 klo 18.00 20.11 Paikka Toivakan seurakuntakoti Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat Kokouksen avaus 13 x Ahopelto, Hannu vpj. Heiska, Tuomo x Juusela, Juha x Karanta, Janne x Kauppinen,

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka Keskiviikko 14.12.2016 klo 18.00 20.11, Toivakan seurakuntakoti Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat Kokouksen avaus Laillisuus ja päätösvaltaisuus x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Juusela,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Keskiviikkona 13.5.2015 klo 18.00-20.32 Paikka Uusi pappila (virasto) Jäsenet (läsnä = ) Tuomo Heiska Markku Kauppinen Minttu Korhonen Irja Lamberg Sointu Ojonen Panu Partanen, khra

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Ke 28.3.2018 klo 18.00-20.12 Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Heiska, Tuomo Juusela, Juha Kauppinen, Markku varajäsen ilm. esteestä Lamberg, Irja poistui 20 käsittelyn ajaksi

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 15.10.2015 klo 18.00-20.52 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = x) Tuomo Heiska ilm. esteestä x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ei enää vaalikelpoinen) Irja Lamberg ilm.

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Ke 6.9.2017 klo 17.00-20.34 Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Heiska, Tuomo Kauppinen, Markku (poistui pykälän 63 ajaksi) Lamberg, Irja Ojonen, Sointu kneuvoston vpj. Partanen,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Keskiviikkona 14.6.2017 klo 18.00, Uusi pappila. Jäsenet (läsnä = x) Heiska, Tuomo Kauppinen, Markku Lamberg, Irja Ojonen, Sointu Partanen, Panu Saarelainen, Topi Torppa,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Toivakan seurakunta

Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Toivakan seurakunta Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto 342019 Kirkkovaltuusto 2252019 Toivakan seurakunta 2 Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 KIRKKOHERRAN

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkovaltuusto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkovaltuusto 1 Kirkkovaltuusto 1 Aika ja paikka Jäsenet = läsnä Muut läsnäolijat Ke 11.3.2015 klo 18.45-19.40 srk-kodilla Ahopelto, Hannu Heiska, Tuomo Karanta, Janne Kauppinen, Markku Korhonen, Marja Koriseva-Karmala,

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Aika Keskiviikko 5.3.2014 klo 17.00-18.50 Paikka Jäsenet X = läsnä Seurakuntakoti Karanta, Janne klo 17.37- Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti Nummi,

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikko 18.12.2013 klo 18.00-20.15 Paikka Seurakuntakoti Jäsenet = läsnä Karanta, Janne Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti Nummi, Satu Ojonen, Sointu Puttonen, Ritva

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka To 3.5.2018 klo 18.00-19.17 Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Heiska, Tuomo Kauppinen, Markku Lamberg, Irja Ojonen, Sointu kneuvoston vpj. Partanen, Panu khra, kneuvoston

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 ( )

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 ( ) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 (2020-21) Kneuv 29.12.2018 Kvalt 19.12.2018 TOIVAKAN SEURAKUNNAN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2019 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18)

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18) Kneuv 26.11.2015 Kvalt 10.12.2015 2 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 21.3.2013 klo 18.30-20.40 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Raija Häkkinen Ilm. esteestä Reijo Koskinen vpj Pentti Marttinen Ilm. esteestä Sointu Ojonen Marja Korhonen

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 1.6. Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Säynätsalon alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja LÄSNÄ Sorjonen Liisa Haapsaari Tuula Hyttinen Mauri

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 20.2.2014 klo 18.00-20.40 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Raija Häkkinen Reijo Koskinen vpj Pentti Marttinen Sointu Ojonen Marja Korhonen Anneli Torppa Muut Jorma

Lisätiedot

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019 Keltinmäen alueneuvoston kokous 15.6. Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan tavoitteet Muut seurakuntatilaisuudet

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 8.6. Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016 33 / Liite 1/9 Pääkirjatili Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 15.3.2017 TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 Toteuma 2017 107 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -418,75-190,00-190,00

Lisätiedot

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti 1/11 Jumalanpalveluselämä 101, Hautaansiunaaminen 101, Muut kirkolliset toimitukset 101, Aikuistyö 101, Muut seurakuntatilaisuudet 101, Musiikki 101, Päiväkerho 101, Pyhäkoulu 101, Rippikoulu 101, Nuorisotyö

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka To 13.9.2018 klo 17.00-19.24 Metsähautausmaa, hautausmaa, seurakuntakoti Jäsenet (läsnä = x) x Heiska, Tuomo x Kauppinen, Markku x Lamberg, Irja x Ojonen, Sointu x Partanen,

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.03.2017 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0 Tehtäväalue Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 TA yhteensä 2017 Toteuma 2017 Yli-ali T-% 201 Jumalanpalveluselämä 324000 Henkilöstöltä perittävät ruokamaksut -279,91-138,77 138,77 0,0

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2013

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2013 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto 27.3.2014 Kirkkovaltuusto 21.5.2014 2 Toivakan seurakunta Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 YLEISKATSAUS TOIMINTAAN Seurakunta

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.1.2011 1 Aika tiistai 18.1.2011 klo 18.00-19.40 Paikka Seurakuntakoti Jäsenet x Halttunen, Katja X=läsnä x Karanta Janne - Kautto Jorma ilm. esteestä 8.1.2011 x Korhonen Marja x Kuokkanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00 22/ Liite 1(8) Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 16.3.2016 Pääkirjatili TA yhteensä 2016 Toteuma 2016 Yli-ali T-% 107 312500 Pääsylipputuotot 107 314900 Muut myyntituotot

Lisätiedot

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 27.8.2015 klo 17.00-20.58 Paikka Metsähautausmaa, kirkon hautausmaa, seurakuntakoti Jäsenet (läsnä = x) x Tuomo Heiska x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ilmoittanut esteestä)

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.55 Paikka: Seurakuntakoti Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa x Kiljunen

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 1 Kirkkovaltuusto 1 Aika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 18.00 19.03 Paikka Jäsenet = läsnä Seurakuntakoti Ahopelto, Hannu Heiska, Tuomo Karanta, Janne Kauppinen, Markku Korhonen, Marja Koriseva-Karmala, Arja

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka Ti 12.12.2017 klo 17.00 19.25 srk-kodilla Jäsenet = läsnä Ahopelto, Hannu Heiska, Tuomo Juusela, Juha Karanta, Janne Kauppinen, Markku Korhonen, Marja Koriseva-Karmala, Arja Lamberg, Irja

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka: keskiviikkona 23.11.2016 klo 16.00-16.55 Toivakan srk-kodilla. Jäsenet: (läsnä = x) x Heiska, Tuomo x Kauppinen, Markku x Lamberg, Irja x Ojonen, Sointu x Partanen, Panu

Lisätiedot

Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa Tuloslaskelmaosa Investointiosa Rahoitusosa

Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa Tuloslaskelmaosa Investointiosa Rahoitusosa Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa 10 Tuloslaskelmaosa 62 Investointiosa 69 Rahoitusosa 70 Toimintasuunnitelmat tulosyksiköittäin 2019-2021 71 Tehtäväaluejako

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Budjetointiraportti kohteittain

Budjetointiraportti kohteittain 1/20 1.1. - 31.8. Varpaisjärvi Jumalanpalveluselämä 325000 Muut maks.ja korv. 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 Maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 TOIMINTUOTOT 8 676,00

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16)

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16) Kneuv. 04.12.2013 Kvalt. 18.12.2013 2 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Vuosien 2014-2016 toiminta- ja taloussuunnittelu perustuu

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kokousaika 7.6.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen avaus 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 16.12.2014 1 Aika Tiistaina 16.12.2014 klo 18.05-20.07 Paikka Jäsenet = läsnä Seurakuntakoti Karanta, Janne (saapui 32 aikana) Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka To 12.10.2017 klo 17.00-20.46 Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Heiska, Tuomo Kauppinen, Markku Lamberg, Irja Ojonen, Sointu kneuvoston vpj. Partanen, Panu khra, kneuvoston

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 26.11.2015 klo 18.00-21.22 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = x) x Tuomo Heiska x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ei enää vaalikelpoinen) x Irja Lamberg x Sointu Ojonen

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 20.11.2018 9/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 20.11.2018 1 klo 16.00 16.55 Pello seurakuntakoti Jäsenet Pieskä Aino puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin Pertti

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 21.03.2016 3/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.03.2016 1 Aika Maanantaina 21.03.2016 klo 16 16.25 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 26.3.2015 klo 18.00-21.24 Paikka Uusi pappila (virasto) Jäsenet (läsnä = ) Tuomo Heiska Markku Kauppinen Minttu Korhonen Irja Lamberg Sointu Ojonen Panu Partanen, khra Anneli

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015 Jyväskylän yleinen segmentti ( Jumalanpalveluselämä 101 (1012010000) ) 1.1. - 31.12. Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, 20.5. HUHTIKUU TOIMINTATUOTOT -25 0 0-5 5 0 317000 Ruoka-ja kahvimaksut

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Torstaina 11.3.2016 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 14 - xx- Allekirjoitukset

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen.

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen. KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. KUHMON SEURAKUNNAN STRATEGIA VUOTEEN 2025 TAVOITE Kuhmon seurakunta on vuonna 2025 kaikenikäiset kuhmolaiset tavoittava, aktiivinen yhteisö, jossa kuljemme toistemme

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2018 1 (10) Aika Keskiviikko 14.3.2018 klo 17.00 19.30 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 24 Kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 14.6.2012 klo 18.30 20.05 Paikka Uusi Pappila, Toivakantie 46 Jäsenet (läsnä = x) x Raija Häkkinen Reijo Koskinen x Pentti Marttinen x Sointu Ojonen Elina Rantalainen x

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkovaltuusto 25.4.2012 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkovaltuusto 25.4.2012 1 Kirkkovaltuusto 25.4.2012 1 Aika keskiviikko 25.4.2012 klo 18.15 Paikka Seurakuntakoti Jäsenet X=läsnä poissa Halttunen, Katja xkaranta, Janne xkautto, Jorma xkorhonen, Marja poissa Kuokkanen, Tarja xkuustie,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1 (5) KOKOUSAIKA 10.2.2015 klo 17-18.15 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014

TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA 2014 Kirkkoneuvosto 26.3.2015 Kirkkovaltuusto 21.5.2015 2 Toivakan seurakunta Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 YLEISKATSAUS TOIMINTAAN

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Aika 25.3.2014 klo 17.30-18.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Pihkala Isto

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 3/2009

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 3/2009 Aika: 19.3.2009 klo 18.00 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Niemi Harri paikalla, poistu 51 käsittelyn aikana Jäsen Kulonen Esko paikalla

Lisätiedot