TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 ( )"

Transkriptio

1 TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019 ( ) Kneuv Kvalt

2 TOIVAKAN SEURAKUNNAN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2019 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat kirkkovaltuuston linjaamaan strategiaan vuosille Näin ollen käynnistymässä on nykyisen strategian toinen vuosi. Strategian perusajatus on kuvattu yhdelle sivulle: arvot, identiteetti, visio 2027 ja neljä askeletta kohti visiota: hengellinen elämä, lähimmäisyys, yhteisöllisyys ja toiminnan turvaaminen (ks. sivut 5-9). Strategian johtoajatuksena on vision ja toiminnan yhteys: tavoittelemme niitä asioita, jotka auttavat meitä pääsemään sitä kohti, jota haluamme seurakuntana olla. Neljä askelta toteuttavat perustehtävää, yhdeksän ikkunaa kurottavat visioon. Vuonna 2027 Toivakan seurakunnan tavoitteena on olla visionsa mukainen. Toiminnallisten tavoitteiden on syytä olla konkreettisia ja realistisia. Vuoden 2019 tavoitteet näyttäisivät tältä: aiempiin vuosiin nähden ne ovat käytännönläheisempiä, helpommin toteutettavissa ja mitattavissa (ks. sivut 10-14). Vuotta 2019 sävyttää kolme kokeilua liittyen viestintään, toimistosihteeri-kanttorin tehtävään ja vastuuryhmiin. Viestintään panostetaan resursseja: nuorisotyönohjaajalle ja lastenohjaajalle budjetoidaan kullekin lisää työaikaa (10%) viestintään. Kokeilun tarkoituksena on saada valmiiksi seurakunnan uudet nettisivut, toteuttaa viestintää laaja-alaisesti sekä kartoittaa viestinnän tarpeet että haasteet. Toimistosihteerin ja kanttorin tehtävät on yhdistetty määräajalle Tähän tehtävään on sisällytetty myös lähetyssihteerin tehtäviä se onkin tarpeen, koska vastaavaa työntekijää ei ole ollut. Kolmas muutos koskee johtokuntien muuttamista vastuuryhmiksi vuoden alusta. Uudet vastuuryhmät ovat: diakonia, jumalanpalveluselämä ja musiikki, kasvatus, lähetystyö ja viestintä. Vastuuryhmät toimivat kirkkoneuvoston alaisuudessa, tämä vähentää byrokratiaa ja tuo joustavuutta. Nelivuotisen kokeilun tarkoituksena on saada tietoa siitä, kannattaako vastuuryhmissä tehdä vielä suurempia muutoksia ja tulisiko mm. niiden yhdistäminen kyseeseen. Uusi kirkkovaltuusto aloittaa tammikuussa Seurakunnan toiminnallisiin tavoitteisiin on kirjattu heidän kouluttaminen. Seurakunnan luottamushenkilöstön roolia kannattaa kasvattaa vastuullisemmaksi ja mielekkäämmäksi. Toivakan ja Muuramen seurakunnan yhteistyö jatkuu taloushallinnossa ja kirkkoherranviraston tehtävissä. Olemme jakaneet yhteisen talouspäällikön syyskuusta 2018 alkaen, ja jäsenkirjanpitoon liittyviä tehtäviä tullaan tekemään etänä Muuramesta vuoden 2019 alusta. Toivakan seurakunta on hakenut Kirkkohallitukselta rakennusavustusta kirkonkaton ja -seinien ulkopintojen korjaukseen. Jos päätös on myönteinen ja tarpeeksi kattava, ja kirkkovaltuusto hyväksyy aikeen, kirkon korjaaminen tapahtuu vuonna Toteutamme vuonna 2019 hautausmaiden aitojen uusimisen LC-Toivakan kanssa, uusimme lisäksi hautausmaiden ja srk-kodin ulkoilmoitustaulut. Aitahankkeeseen haetaan Kirkkohallituksen avustusta. Hautausmaan muistolehdon suunnitteluun varataan 5000 euroa. Seurakunnalla on vielä muutamia kiinteistöjä, jotka ovat realisoitavissa. Uuden pappilan myymistä on syytä harkita sekä Hongistonahon rakennuksien ja pihapiirin. As Oy Sadansavun rivitalo-osaketta on yritetty myydä, toistaiseksi siitä on luovuttu ja asunnon vuokraamista jatketaan. Seurakunnan talousnäkymät jatkuvat kireinä: vuoden 2018 alijäämän arvioidaan olevan n euroa ja seuraavalle vuodelle sitä on arvioitu euroa. Tämä tarkoittaa, että talouden tasapainottamiseksi on tehtävä kirkkoneuvostossa ja valtuustossa linjauksia sekä toimia. Panu Partanen, kirkkoherra 2

3 VUODEN 2019 TALOUSARVION PERUSTELUITA Yleistä talouden näkymistä Talouden nykytila Talouden kehitys Suomessa on ollut alavireistä vuodesta 2009 alkaen, mutta kansantalouden tuotanto alkoi kasvaa vuonna 2015 ja viimeisen vuoden aikana kasvu on ollut keskimäärin 2,4 prosenttia. Valtiovarainministeriön syyskuisen ennusteen mukaan suhdannehuippu saavutettaisiin tänä vuonna, jolloin bkt kasvaisi kolme prosenttia. Tulevina vuosina kasvu ei olisi enää yhtä suurta. Vuonna 2017 seurakuntien talous kokonaisuutena parani. Tilanne on kuitenkin kaksijakoinen: suurehko joukko seurakuntia on kyennyt parantamaan tilannettaan ja talous on ylijäämäinen, mutta osalla seurakunnista tilanne kehittyy entistäkin huonompaan suuntaan. Kirkollisverotulojen yhteissumma aleni 11 miljoonalla eurolla. Verotulojen kehityksessäkin kahtiajako näkyy mm. siten, että 138 seurakuntatalou-della verotuotto kasvoi ja 141:llä väheni. Kirkollisveron tilityksissä saavutettiin korkein määrä vuonna 2009 (v rahanarvossa). Siitä lähtien vuoteen 2017 mennessä kirkollisverojen määrä on laskenut noin 7,5 prosenttia, eli keskimäärin vajaan prosentin vuodessa. Vuoden 2018 kirkollisverotulojen odotetaan hieman kasvavan työllisyyden paranemisesta ja palkankorotuksista johtuen. Valtionrahoituksen määrä pysyi entisellään. Ennusteita vuodelle 2019 Suuri osa talousennusteista on päivitetty syyskuussa. Niiden mukaan kokonaistuotannon kasvuennus-tetta kuluvalle vuodelle on korotettu ja se on keskimäärin lähes kolmessa prosentissa. Sen sijaan vuoden 2019 ja 2020 kasvuennustuksia on alennettu. Vuonna 2019 talous kasvaisi noin kaksi prosenttia ja vuonna 2020 noin 1,5 prosenttia. Inflaation odotetaan olevan vuonna 2019 noin 1,5 prosenttia. Ennusteiden hajonta on melko suuri; 1,0 2,0 prosenttia. Vuonna 2020 kuluttajahinnat nousisivat vain hieman enemmän 1,6 prosenttia. Inflaatio pysyisi lähivuosina edelleen alhaisella tasolla. Ansioihin odotetaan kasvua. Vuonna 2019 ansiotaso kasvaisi 2,4 prosenttia ja vuonna 2020 kasvu olisi 2,7 prosenttia. Näitä ennusteita on korotettu viime keväästä. Työttömien määrän odotetaan laskevan, eli työttömyysaste olisi 7,3 prosenttia vuonna 2019 ja 7,2 prosenttia vuonna Nämäkin ennusteet ovat muuttuneet parempaan suuntaan. mutta työttömien määrä pienenee hitaasti. Työttömyysasteen arvioidaan alenevan 8,1 prosenttiin vuonna Toivakassa työttömyysaste on syyskuussa 2018; 6,5 % (2017; 8,8 %, vuonna 2016; 12 %). Kirkollisverotus ja jäsenmäärän kehitys Kirkollisveron määrään vaikuttavat talouden yleisen kehityksen lisäksi veroperustemuutokset, työllisyystilanne, kirkollisveroprosentin suurus, seurakunnan jäsenten ansiotulojen määrä ja ansiotuloja saa-vien lukumäärä. Valtion talousarvioesityksen mukaan ansiotulojen verotukseen on tulossa joitakin pie-nehköjä veronkevennyksiä, joiden vaikutus verotuloihin on noin prosentin luokkaa. Kirkollisveronmäärään vaikuttavat talouden yleisen kehityksen lisäksi veroperustemuutokset, kirkollisveroprosentin suuruus ja seurakunnan jäsenten ansiotulojen määrä. Keskimäärin vuonna 2019 kirkollisverojen odotetaan kasvavan noin neljä prosenttia. Seurakuntatalouskohtaiset erot ovat tosin erittäin suuria. Osalla seurakuntatalouksista kirkollisveron odotetaan kasvavan jopa yli viisi prosenttia, mutta osalla verokertymä vähenee vuodesta Vuoden 2019 talousarvioon kirkollisverotuloksi on arvioitu (v. 2018; ), jossa on kasvua edellisvuoteen verrattuna 2%-yksikköä. Seurakuntien jäsenmäärien aleneminen on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuin viime vuosina keskimäärin. Toivakan seurakunnasta on vuoden 2018 syyskuun loppuun mennessä eronnut yhdeksän henkilöä (2017:11, 2016: 8) ja seurakuntaan liittynyt 2 henkilö (2017:7, 2016: 0). Syyskuun 2018 lopussa Toivakan seurakunnan jäsenmäärä oli 1715 henkilöä. Vuoden alusta jäsenmäärä on laskenut 13 henkilöllä. 3

4 Valtionrahoitus Kirkko saa valtion rahoitusta eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin, joita ovat hautaustoimi, väestökirjanpito ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Vuoden 2019 talousarviossa valtionrahoituksen määrä on Henkilöstökulut Henkilöstökulut muodostuvat palkoista, pakollisista henkilösivukuluista ja vapaaehtoisista henkilöstökuluista. Kirkon sektori on mukana kilpailukykysopimuksessa, joka allekirjoitettiin Sopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja. Kilpailukykysopimus tukee samalla julkisen talouden sopeuttamista. Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus on voimassa Sopimuskaudella palkkoihin on tullut korotuksia vuonna alkaen 1,1 % ja ylimmän johdon palkkoja 1,6 %. Lisäksi maksettiin 108,- euron kertaerä kesäkuussa, poissulkien ylin johto. Vastaavasti palkkoja korotetaan vuonna % yleiskorotuksella 1.4 ja ylimmän johdon palkkoja 1,6 %. Lisäksi maksetaan 368 euron kertaerä kesäkuussa, poissulkien ylin johto. Julkisen sektorin lomarahojen leikkaus vuosina koskee myös seurakuntia, lomarahaa leikataan 30 prosentilla kyseisinä vuosina. Vuotuista työaikaa pidennetään 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta lukien. Työajan pidennys on pysyvä, ei määräaikainen kuten lomarahojen leikkaus. Vuoden 2019 talousarviossa palkkakulut perustuvat seuraaviin sopimuksiin: Virkaehtosopimus ylimmän johdon palkkausjärjestelmän kokeilusta. Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus Talouspäällikön sopimus Muuramen seurakunnan kanssa. Vuoden 2019 talousarviossa on varauduttu palkankorotuksiin alkaen 1,825% mukaan. Pakolliset henkilöstösivukulut ovat vuonna ,45 % palkkakuluista (2018:24,45 %; 2017:26,45 %) Pakolliset henkilöstösivukulut muodostuvat eläkevakuutus- ja sosiaaliturvamaksusta sekä lakisääteisestä tapaturmavakuutusmaksusta liitännäisineen. Kirkon keskusrahastolle maksetaan 2018 kirkollisveron määrään perustuvaa eläkerahastomaksua (2018: ; 2017: ). Eläkerahastomaksun suuruus vuonna % kirkollisverosta ( %). Muita henkilöstökuluja ovat muun muassa työterveydenhuollosta, matkustamiskustannuksista sekä työkyvyn ylläpidosta ja virkistäytymisestä aiheutuvat kulut. Seurakunnalla on lakisääteisten vakuutuksien lisäksi vapaaehtoinen ryhmätapaturmavakuutus. Vakuutus kattaa vapaa-ajan tapaturmat ja mahdollistaa hoidon myös yksityisellä puolella. Työterveydenhuollosta aiheutuvat kulut on merkitty talous- ja henkilöstöhallinnon tulosyksikölle tilille ja työkyvyn ylläpidosta ja virkistäytymisestä aiheutuvat kulut 500 sisältyy tilille Kiinteistön ylläpidon kustannukset Kiinteistöjen ylläpidon kustannukset ovat viime vuosina kasvaneet alle kaksi prosenttia vuodessa. Vuoden 2019 talousarvioon kiinteistön ylläpitokustannuksien on arvioitu pysyvän vuoden 2018 tasolla. Seurakunnan kiinteistöjen osalta kiinteistöveroihin ei tule muutoksia kuluvan vuoden maksuihin verrattuna. Kertaluonteiset menot vuoden 2019 talousarviossa (käyttötalousosassa) Työpisteiden ergonomian parantaminen Hautausmaan muistolehdon suunnittelu Ilmoitustaulut 600 kalusteet, eri työmuodot hautausmaat kalusteet, eri kiinteistöt Talouspäällikkö, Heikki Kangas 4

5 TOIVAKAN SEURAKUNNAN POLKU IDENTITEETTI Toivakan seurakunta on kristittyjen yhteisö olemme kastettuja, Jeesukseen Kristukseen uskovia. Meille on tärkeää Jeesuksen elämä ja opetukset, hänen ristinkuolema ja ylösnousemus. Uskomme, että ylösnoussut Kristus vaikuttaa häneen uskovissa. Maailmassa toimimme hänen seuraajinaan. ARVOT Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta. Toivo Jeesuksen lupaus tulevaisuudesta tuo toivon. Rakkaus Pyhä Henki rohkaisee meitä rakastamaan toisiamme. Anteeksianto Antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Armollisuus Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. VISIO 2027 Toivakan seurakunnan jäsenet ovat ylpeitä seurakunnastaan ja kokevat siihen kuulumisen merkittävänä. Usko on voimavara, jota jaetaan yhdessä. Seurakunta tuo yhteen erilaiset ihmiset, ja sen sanoma kuuluu ja elää kaikkialla. Heikoimmista huolehditaan erityisesti. Seurakunnan työntekijät ovat moniosaajia, joilla on laaja vastuu. Heidän kanssaan ja rinnalla toimivat seurakuntalaiset tasavertaisesti omine lahjoineen. Kristillisyys on jumalanpalvelusyhteisöllemme elämäntapa ja identiteetti, joka kattaa kaikki elämän osa-alueet. Toivakan seurakunnan resurssit ovat riittävät perustehtävän toteuttamiseksi. Johtamista tuetaan tehtävänkuvin ja työjärjestelyin. Toimintamme on tavoitteellista: sitä kehitetään, mitataan ja analysoidaan määrätietoisesti. I-ASKEL VISIOON: II-ASKEL VISIOON: III-ASKEL VISIOON: IV-ASKEL VISIOON: HENGELLINEN ELÄMÄ Pysykää minussa, minä pysyn teissä. LÄHIMMÄISYYS Suurin on se, joka palvelee. YHTEISÖLLISYYS Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. TOIMINNAN TURVAAMINEN Tuo hankkeesi Herralle, suunnitelmasi menestyvät. 5

6 Ensimmäinen askel visioon: HENGELLISYYS 9 ikkunaa visioon: JÄSENIDENTITEETTI USKO JA SEN JAKAMINEN YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTAMINEN Tavoitteet: Pyydetään koko perhe mukaan Jumalanpalvelukset ja tilaisuudet myös kirkonmäen ulkopuolelle mennään sinne missä ihmiset Lasketaan osallistumiskynnystä seurakunnan toimintaan Kannustetaan raamatulliseen uskoon ja opetukseen Nykytekniikan hyödyntäminen (somemessu) Toimitaan yhdessä muiden järjestöjen ja tahojen kanssa Monipuolinen ja puhutteleva musiikki Korostetaan rukouselämän tärkeyttä Sielunhoito- ja esirukouspalvelua jumalanpalveluksissa ja tilaisuuksissa Nostetaan lasten ja nuorten roolia jumalanpalveluksissa Ruokaillaan yhdessä niin, että siihen liittyy hengellinen sanoma Pienryhmätoimintaa TYÖNTEKIJÖIDEN MONIOSAAMINEN JA VASTUU SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA Seurakuntalaisten osallistaminen Tuetaan yhteistä, kaikille kasteen nojalla kuuluvaa pappeutta Kirkkovuoden havainnollistaminen (pääsiäisproduktio) Seurakuntalaisten esiintyminen tilaisuuksissa puhujina sekä kirjoitukset Vastuunkantajien kouluttaminen KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Tuetaan kotien kristillistä kasvatusta Lisätään raamattuopetusta Kutsutaan aktiivisesti mukaan Todistetaan uskoa Rukoillaan päivittäin palvelevaa mieltä RIITTÄVÄT RESURSSIT Keskitytään laatuun, ei niinkään määrään JOHTAMINEN Seurakuntalaisten mielipiteiden säännöllinen kysyminen Kehitetään erityisesti jumalanpalveluselämää HEIKOIMMISTA HUOLEHTIMINEN 6

7 Toinen askel visioon: LÄHIMMÄISYYS 9 ikkunaa visioon: Tavoitteet: JÄSENIDENTITEETTI USKO JA SEN JAKAMINEN Tehdään kotikäyntejä (kotiehtoollinen, rukous ja sana) YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTAMINEN Mennään lähimmäisten luokse Viriketuvan kehittäminen (seurakuntalaiset mukaan vetotiimiin) Ollaan mukana somessa lähimmäisiä varten Kuljetukset jumalanpalveluksiin ja tilaisuuksiin Tehdään kotikäyntejä (diakoninen palvelu) TYÖNTEKIJÖIDEN MONIOSAAMINEN JA VASTUU SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Ystävätoiminta Edistetään suvaitsevaisuutta RIITTÄVÄT RESURSSIT JOHTAMINEN Vertaistuen järjestäminen Järjestetään konkreettista apua sitä tarvitseville HEIKOIMMISTA HUOLEHTIMINEN Huomioidaan erityisesti heikoimmat Ohjataan avuntarvitsija oikean tahon luo 7

8 Kolmas askel visioon: YHTEISÖLLISYYS 9 ikkunaa visioon: Toiminnalliset tavoitteet: JÄSENIDENTITEETTI Mielipidekysely seurakuntalaisille Kohdennetut kutsutilaisuudet Spontaania toimintaa yhdessä (marja-/laavuretki) Edistetään tasa-arvoa huomioidaan lapset ja nuoret seurakunnan jäseninä USKO JA SEN JAKAMINEN Hengelliset tilaisuudet eri ympäristöissä (kyläkirkko) Te lat Vieraillaan toisissa seurakunnissa/yhteisöissä ja kutsutaan vieraita YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTAMINEN Aito kiinnostus lähimmäisiä kohtaan Seurakunta tutuksi uudella tavalla Yhdessä tekeminen (talkoot) Eri ikäpolvet useammin yhteen TYÖNTEKIJÖIDEN MONIOSAAMINEN JA VASTUU Musiikin monipuolinen käyttö yhteisöllisyyden tukemisessa SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA Seurakuntalaisen mahdollisuus toteuttaa itseään ja lahjojaan Annetaan vastuuta ja osoitetaan luottamusta KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Tuetaan avoimuutta ja luottamuksellisuutta Avoin viestintä RIITTÄVÄT RESURSSIT JOHTAMINEN Luodaan hyvä yhteishenki HEIKOIMMISTA HUOLEHTIMINEN 8

9 Neljäs askel visioon: TOIMINNAN TURVAAMINEN 9 ikkunaa visioon Toiminnalliset tavoitteet JÄSENIDENTITEETTI USKO JA SEN JAKAMINEN YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTAMINEN TYÖNTEKIJÖIDEN MONIOSAAMINEN JA VASTUU Seurakuntalaiset näkyvästi ja vastuullisesti mukana Nykytekniikan hyödyntäminen Yhteistyö toisten seurakuntien, yhteisöjen ja yrittäjien kanssa (talous, kiinteistö, keskusrekisteri, muu toiminta) Yksilön kohtaaminen Jumalanpalvelusyhteisön korostaminen Nykytekniikan hyödyntäminen Erilaisten seurakuntalaisten huomioiminen Jumalanpalvelusyhteisön korostaminen Taito löytää seurakuntalaisten kykyjä headhunting Hyödynnetään vierailijoita uusien toimintatapojen luomisessa SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA Tarjoudutaan seurakunnan tehtäviin omien vahvuuksien mukaan Lasketaan kynnystä olla mukana ja palvella omalla paikallaan KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Seurakunta on siellä missä ihmiset RIITTÄVÄT RESURSSIT Tarpeeton omaisuus realisoidaan ja toimitiloista huolehditaan Tasapainoinen taloudenhoito Työtehtävien priorisointi keskitytään olennaiseen Työntekijöistä huolehtiminen Nykytekniikan hyödyntäminen Yhteistyö toisten seurakuntien, yhteisöjen ja yrittäjien kanssa Tulojen lisääminen Toiminnan parantamismenettely prosessit kuntoon Seurakuntalaisten mielipiteiden säännöllinen kysyminen Jätetään mahdollisuus yhteisiin virkoihin toisten seurakuntien kanssa Yhdistetään ja/tai monipuolistetaan työntekijöiden tehtävänkuvia JOHTAMINEN Seurakunnan arvojen, vision ja tavoitteiden ymmärtäminen Käytetään vierailijoita sparraamiseen HEIKOIMMISTA HUOLEHTIMINEN 9

10 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 DIAKONIA TOIMINTA-AJATUS Diakonian tehtävänä seurakunnassamme on kristillinen palvelu-ja avustustyö, joka kuuluu kaikille. Erityisesti pyrimme tavoittamaan ne, joita ei muuten riittävästi auteta tai joilla on vaikeuksia saada palvelua ja apua. Diakonian tehtävä on välittää viestiä lähimmäisenrakkaudesta, Jumalasta sekä jokaisen ainutlaatuisuudesta Jumalan luomana. Ajatuksena on, että edellä mainitut läpäisisivät kaikki sukupolvet Toivakan alueella. IKKUNA TAVOITE TOIMENPITEET JA VISIOON VASTUUHENKILÖT ARVIOINTI YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAAN- NUTTAMINEN Seurakunta tutuksi uudella tavalla Yhdessä tekeminen Eri ikäpolvet useammin yhteen Jatketaan syksyllä kokeiltua puuro-/ keittotarjoilua. Ikäpolvet kohtaa, toimitaan yhdessä. Liikuntatapahtuma koulun, päiväkodin ja ikäihmisten kanssa. Kylätapahtumat (esim. Nisula, Heiska, Kankainen, Huikko, Ruuhimäki, Vanha Pappila). Musiikkia, yhteislauluja, kahvia/makkaranpaistoa. Hyväntekeväisyyskeräys/-tapahtumat, joissa kerätään rahaa diakoniatyön avustuksiin esim. Toivakkatalon perjantaikahvit, villasukkamyynti. Toteutuneet tapahtumat, palaute niistä, kävijämäärät. KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Lähimmäistoiminta (ystävätoiminta) Koti- ja laitoskäyntityön kehittäminen. Vastuuryhmän jäsenet jatkavat vierailuja uudessa palvelukodissa, välillä ohjelman kera (mm. yhteislaulua). Kotikäyntityötä tekee useat vastuuryhmän jäsenet, tavoite saada suurempi määrä vapaaehtoisia muistamaan laitoksissa ja kodeissa olevia vanhuksia. Lisääntyikö käynnit? Kerätään ylös käyntien määrä. USKO JA SEN JAKAMINEN Jumalanpalvelusyhteisön korostaminen Kehitetään edelleen diakonin johtamaa jumalanpalvelusta (n. 1 krt kuukaudessa), jossa vastuuryhmä aktiivisesti mukana. Kirkkokahvit hyvä lisä ja tuovat ihmisiä yhteen. Järjestetään vastuujumalanpalvelusten yhteyteen pystykahvit kirkossa tai muuten, jaetaan edelleen tehtäviä kaikkien kesken, saarnaa kehitetään yhteisölliseen ja vastavuoroiseen suuntaan. Arvioidaan yhteisöllisyyden kokemusta ja sitä kuinka monta toimijaa ja seurakuntalaista oli vastuujumalanpalveluksissa. Diakonian toimintasuunnitelman toteutuksesta vastaa kaikilta osin diakoni ja vastuuryhmä. 10

11 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Seurakunnan ylin toimielin on kirkkovaltuusto. Se päättää mm. talousarviosta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja tilinpäätöksestä, perustaa virat, tekee rakentamispäätökset ja valitsee jäsenet kirkkoneuvostoon ja seurakunnan edustajistoon (mm. rovastikuntaneuvosto, yhteistoimikunnat). Kirkkoneuvosto valmistelee ja toimeenpanee kirkkovaltuuston päätökset. Se johtaa seurakunnan hengellistä työtä, vastaa käytännön hallinnosta, käyttää seurakunnan puhevaltaa ja hyväksyy seurakunnan puolesta sopimukset. IKKUNA VISIOON TAVOITE TOIMENPITEET JA VASTUUHENKILÖT ARVIOINTI RIITTÄVÄT RESURSSIT Yhdistetään ja/tai monipuolistetaan työntekijöiden tehtävänkuvia Tarpeeton omaisuus realisoidaan ja toimitiloista huolehditaan Tasapainoinen taloudenhoito Seurataan kolmea kokeilua: viestintä (lastenohjaaja/nuorisotyönohjaa), toimistosihteeri-kanttori (vt. kanttori) ja vastuuryhmät. Tehdään kokemusten pohjalta jatkosuunnitelmat. Mietitään vakavasti Uuden pappilan ja Hongistonahon piha-alueen myymistä, tehdään hautausmaille uudet aidat (yhteistyö LC-Toivakan kanssa) ja uusitaan hautausmaiden ja srk-kodin ulkoilmoitustaulut, valmistaudutaan kirkon remonttiin Seurataan tarkasti talousarvion toteutumaa, otetaan jo kevätpuolella kantaa toiminta- ja talousarvion 2020 päälinjauksiin. Kokemukset kokeiluista? Onko resursseja jatkaa niitä? Miten tehtävät hoidetaan kustannustehokkaasti ja niin, että perustehtävä tulee hyvin hoidetuksi? Mitä toimenpiteitä tehtiin kiinteistöjen osalta? Mitä toimenpiteitä ja linjauksia tehtiin talouden tasapainottamiseksi? JÄSENIDENTITEETTI Seurakuntalaiset näkyvästi ja vastuullisesti mukana Huolehditaan, että uusi kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto sekä vastuuryhmät pääsevät hyvään alkuun rohkaistaan vastuun ottamiseen ja annetaan sitä. Mitenkä valtuustokausi lähti käyntiin? SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA Vastuunkantajien kouluttaminen Luottamushenkilöiden koulutus (Kirkkopäivät, rovastikunnan koulutus, paikalliset koulutukset) Koulutusten arviointia luottamushenkilöiden näkökulmasta. 11

12 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 JUMALANPALVELUSELÄMÄ JA MUSIIKKI TOIMINTA-AJATUS Toivakan seurakunnan keskeisin tehtävä on evankeliumin julistaminen ja sakramenttien jakaminen. Seurakunta haluaa mahdollistaa sen, että toivakkalaiset saavat kuulla Jumalan äänen, kohdata pyhän ja toinen toisensa sekä kantaa vastuuta yhteisestä rukouselämästä. Musiikki kuuluu olennaisena osana tähän kokonaisuuteen: se kokoaa ihmisiä yhteen laulamaan, soittamaan ja kuuntelemaan. IKKUNA VISIOON TAVOITE TOIMENPITEET JA VASTUUHENKILÖT ARVIOINTI YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTA-MINEN Yhdessä tekeminen Pienryhmätoimintaa Pääsiäisyön messu: pyydetään seurakuntalaisia avoimella kutsulla mukaan toteuttamaan pääsiäisyön messua (kirkkoherra + vastuuryhmä) Pekka Simojoen konsertti/majataloilta ryhmä seurakuntalaisia vastuunkantajiksi (kirkkoherra + vastuuryhmä) Miten yhdessä tekeminen ja pienryhmätoiminta onnistui? Vastuun jakamisen merkitys ja mielekkyys seurakuntalaisen näkökulmasta? JÄSENIDENTITEETTI Lasketaan kynnystä olla mukana ja palvella omalla paikallaan Musiikkiprojekti(t), johon matala kynnys lähteä mukaan mm. soitinkuoro (vastaa vt. kanttori) Miten projekti(t) onnistuivat? Koettiinko kynnys matalaksi? USKO JA SEN JAKAMINEN Te lat Musiikilliset te lat: esim. afrikkalaiset virret, lisävihkon virret, rakkaimmat pyhäkoulu-/päiväkerholaulut, kyynelten messun laulut (vastaa vt. kanttori) Te tojen onnistuminen laadullisesti, sisällöllisesti ja osallistujamäärällisesti? SEURAKUNTALAINEN TASAVERTAISENA Seurakuntalaisen mahdollisuus toteuttaa itseään ja lahjojaan Annetaan vastuuta ja osoitetaan luottamusta Tarjotaan edelleen mahdollisuuksia toimia messuavustajina musiikissa ja muilla tavoin (jmp-ryhmät, ehtoollisavustus, luku- ja esirukoustehtävät), pyydetään seurakuntalaisia ja luottamushenkilöitä aktiivisesti mukaan. (vastaa kirkkoherra, vt. kanttori ja vastuuryhmä) Jumalanpalveluselämän arviointia seurakuntalaisen näkökulmasta: Saatiinko lahjat käyttöön? Annettiinko vastuuta ja osoitettiinko luottamusta? 12

13 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KASVATUS TOIMINTA-AJATUS Kasvatustyö on kasteopetusta, jonka tehtävänä on tukea perheitä ja lapsia sekä nuoria heidän kristillisessä kasvatuksessa. IKKUNA TAVOITE TOIMENPITEET JA ARVIOINTI VISIOON VASTUUHENKILÖT JÄSENIDENTITEETTI Pyydetään koko perhe mukaan Huomioidaan lapset ja nuoret seurakunnan jäseninä Perinteinen kokoava toiminta, kerhot (vastuu työntekijät) Rippikoululaisten vanhempien osallistaminen messuun yhdessä nuorten kanssa (vastuu työntekijät) Tapahtumat perheille esim. Laskiaisrieha, tapahtumaillat, huvipuistoretki. (vastuu työntekijät/ vastuuryhmä) Mikä vaikutus lapsille ja heidän perheille? Kesän leirit ja leiripäivät (vastuu työntekijät) KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Tuetaan kotien kristillistä kasvatusta Seurakunta on siellä missä ihmiset Perheiden kohtaaminen eri elämäntilanteissa: perhemessut, kastekoti, konfirmaatiokäynnit, uusien seurakuntalaisten huomioiminen (vastuu työntekijät, kasvatuksen vastuuryhmä) Kahvitukset Perälässä noin kerran kuussa (vastuu kaikki työntekijät) Somen käyttö nuorten ja vanhempien kanssa (vastuu työntekijät, nuoret mukaan) Perheiden kokemukset erilaisista kohtaamisista Miten seurakuntalaiset suhtautuvat? Miten somen käyttö vaikuttaa suhtautumisessa seurakuntaan? USKO JA SEN JAKAMINEN Toimitaan yhdessä muiden järjestöjen ja tahojen kanssa Jatketaan yhteistyötä ja etsitään uusia toimintatapoja: -Lape työryhmä, järjestöjen palaverit, vapaaaika järjestöt, päivähoito (vastuu työntekijät) Millaista kehitystä ja merkitystä yhteistyössä on havaittu? 13

14 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 LÄHETYSTYÖ TOIMINTA-AJATUS Seurakunta toteuttaa lähetystyössä Kristuksen rakkautta sanoin ja teoin, rukoillen ja opettaen; jumalanpalvelus on lähetystyön viikoittainen ydintapahtuma. Tavoitteena on kristillisen kirkon kasvaminen maailmassa. Tavoitteena on myös seurakunnan oman kristillisen identiteetin jäsentäminen ja kirkastaminen ja seurakuntalaisten rohkaiseminen yhteisen pappeuden toteuttamiseen. IKKUNA VISIOON TAVOITE TOIMENPITEET JA VASTUUHENKILÖT ARVIOINTI Korostetaan rukouselämän tärkeyttä (hengellisyys) Pidetään rukouspiiri osana seurakunnan pysyvää toimintaa. Arvioidaan rukouspiirin näkyvyyttä ja vaikuttavuutta: millaisia rukousaiheita, tuotiinko rukousvastauksia esiin. USKO JA SEN JAKAMINEN Todistetaan uskoa (hengellisyys) Hengelliset tilaisuudet eri ympäristöissä (yhteisöllisyys) Rohkaistaan seurakuntalaisia kirjoittamaan ja puhumaan Kristuksesta. Järjestetään hartauksia sekä keskustelu- ja laulutilaisuuksia seurakunnan tilojen ulkopuolella yhteistyössä esim. kyläseurojen kanssa. Arvioidaan, miten seurakunta laajeni kyliin, koteihin ja muihin kokoontumispaikkoihin ja miten kirjoitukset, puheet ja tilaisuudet otettiin vastaan: kirjoitusten, puheiden, tilaisuuksien ja osallistujien määrät, kirjoitusten, puheiden ja tilaisuuksien sisältö, osallistujien ajatukset. KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Seurakunta on siellä, missä ihmiset (toiminnan turvaaminen) Tehdään lähetystyöstä toimintaa, joka näkyy ja vaikuttaa seurakunnan jokaisella työalalla. Arvioidaan, miten lähetystyö näkyi eri työalojen toiminnassa. Arvioidaan tämän vaikutukset varainhankintaan. YHTEISÖLLISYYS JA VOIMAANNUTTAMINEN Ruokaillaan yhdessä niin, että siihen liittyy hengellinen sanoma (hengellisyys) Järjestetään teemaaterioita, joiden kautta eri lähetyskentät tulevat tutuiksi. Arvioidaan, miten ateriat edistivät yhteyttä ja yhteisöllisyyttä: itsearviointi, osallistujien ajatukset. Vastuuhenkilöt nimetään sen jälkeen, kun työala on organisoitunut vaalikaudelle

15 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 VIESTINTÄ TOIMINTA-AJATUS Viestintä tuo seurakuntatyön näkyväksi monella tasolla. Hyvä viestintä lisää perustyön vaikuttavuutta ja saavutettavuutta. Sosiaalisessa mediassa seurakunta on koolla joka päivä. Tehokkaan viestinnän avulla voidaan saavuttaa niitä kohderyhmiä, joita on muuten vaikea saavuttaa. Monipuolinen tiedotus luo positiivista mielikuvaa elävästä ja ajan hermolla toimivasta seurakunnasta. Kun seurakunta viestii, se viestii aina perussanomastaan käsin. IKKUNA TAVOITE TOIMENPITEET JA ARVIOINTI VISIOON VASTUUHENKILÖT VIESTINTÄKOKEILU 2019: RIITTÄVÄT RESURSSIT Yhdistetään ja/tai monipuolistetaan työntekijöiden tehtävänkuvia 1) Lastenohjaajan ja nuorisotyönohjaajan tehtävässä kokeiluluontoisesti 10-prosenttia lisää työaikaa viestintään. Viestintäkokeilun arvio työntekijän, työyhteisön ja johtamisen näkökulmasta. Nykytekniikan hyödyntäminen 2) Uusien nettisivujen valmistus ja avaaminen Nettisivustoprojektin onnistuminen? USKO JA SEN JAKAMINEN Erilaisten seurakuntalaisten huomioiminen 3) Monipuolinen viestintä kaikissa kanavissa, joka tavoittaa erilaiset seurakuntalaiset. Näkyikö viestintäkokeilu seurakuntalaisille ja Toivakan seurakunnan profiilissa? Ja miten? KRISTILLISYYS ELÄMÄNTAPANA Kutsutaan aktiivisesti mukaan Seurakunta on siellä missä ihmiset 4) Panostetaan viestinnän tavoittavuuteen, näkyvyyteen ja läsnäoloon lisäresurssien tuoma arvo seurakunnalle. (^sama arviointi) JOHTAMINEN Seurakuntalaisten mielipiteiden säännöllinen kysyminen 5) Kysytään seurakuntalaisten ja työyhteisön mielipidettä etenkin seurakunnan viestinnästä kyselyllä sisällytetään se viestintäkokeilun loppuraporttiin Viestintäkokeilun loppuraportti kirkkoneuvostolle. Vuoden viestintäkokeilusta vastaa kirkkoherra, lastenohjaaja ja nuorisotyönohjaaja sekä vastuuryhmä. 15

16 Toivakan seurakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA Tuloslaskelmaosa talousarvio tiliryhmätaso Edellinen TP 2017 Kuluvan vuoden TA 2018 TA 2019 TS TS Kirkolliset vaalit Toimintakulut 2 850,00 Kirkolliset vaalit Palvelujen ostot 2 125,00 Kirkolliset vaalit Aineet ja tarvikkeet 725,00 Kirkolliset vaalit Ostot tilikauden aikana 725,00 Kirkolliset vaalit TOIMINTAKATE 2 850,00 Kirkolliset vaalit VUOSIKATE 2 850,00 Kirkolliset vaalit Sisäiset vyörytyserät ,00 Kirkolliset vaalit TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Hallintoelimet Toimintakulut 3 398, , , , ,00 Hallintoelimet Palvelujen ostot 361,90 975,00 975,00 975,00 975,00 Hallintoelimet Aineet ja tarvikkeet 3 036, , , , ,00 Hallintoelimet Ostot tilikauden aikana 3 036, , , , ,00 Hallintoelimet TOIMINTAKATE 3 398, , , , ,00 Hallintoelimet VUOSIKATE 3 398, , , , ,00 Hallintoelimet Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Toimintatuotot , ,00-600,00-600,00-600,00 Tal. ja henk.hallin Maksutuotot -15,00 0,00 Tal. ja henk.hallin Tuet ja avustukset , ,00-600,00-600,00-600,00 Tal. ja henk.hallin Muut toimintatuotot -20,00 Tal. ja henk.hallin Toimintakulut , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Henkilöstökulut , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Henkilösivukulut 8 374, , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Palvelujen ostot , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Vuokrakulut 425,82 0,00 Tal. ja henk.hallin Sisäiset vuokrakulut 955, , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Aineet ja tarvikkeet 1 170,51 650,00 450,00 450,00 450,00 Tal. ja henk.hallin Ostot tilikauden aikana 1 170,51 650,00 450,00 450,00 450,00 Tal. ja henk.hallin TOIMINTAKATE , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin VUOSIKATE , , , , ,00 Tal. ja henk.hallin Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Toimintatuotot , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Maksutuotot , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Toimintakulut , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Henkilöstökulut , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Henkilösivukulut 2 848, ,00 390,00 390,00 390,00 16

17 Kirkonkirjojen pito Palvelujen ostot 1 184,94 340, , , ,00 Kirkonkirjojen pito Vuokrakulut 425,67 0,00 Kirkonkirjojen pito Sisäiset vuokrakulut 955, ,00 0,00 0,00 0,00 Kirkonkirjojen pito Aineet ja tarvikkeet 194,55 0,00 Kirkonkirjojen pito Ostot tilikauden aikana 194,55 0,00 Kirkonkirjojen pito Muut toimintakulut 84,50 Kirkonkirjojen pito TOIMINTAKATE , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito VUOSIKATE , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Sisäiset vyörytyserät 709,78 847,00 119,00 119,00 119,00 Kirkonkirjojen pito TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Kirkonkirjojen pito Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Muu yleishallinto Toimintatuotot -482, , , , ,00 Muu yleishallinto Korvaukset -500,00 0,00 Muu yleishallinto Myyntituotot -482, , , , ,00 Muu yleishallinto Tuet ja avustukset , , ,00 Muu yleishallinto Toimintakulut , , , , ,00 Muu yleishallinto Henkilöstökulut , , , , ,00 Muu yleishallinto Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Muu yleishallinto Henkilösivukulut 7 100, , , , ,00 Muu yleishallinto Palvelujen ostot 1 951, , , , ,00 Muu yleishallinto Vuokrakulut 904, , , , ,00 Muu yleishallinto Sisäiset vuokrakulut 955, ,00 0,00 0,00 0,00 Muu yleishallinto Aineet ja tarvikkeet 1 877, , , , ,00 Muu yleishallinto Ostot tilikauden aikana 1 877, , , , ,00 Muu yleishallinto Annetut avustukset 2 000, , ,00 Muu yleishallinto Muut toimintakulut 35,00 Muu yleishallinto TOIMINTAKATE , , , , ,00 Muu yleishallinto VUOSIKATE , , , , ,00 Muu yleishallinto Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Muu yleishallinto TILIKAUDEN TULOS 0, ,00 0,00 0,00 0,00 Muu yleishallinto Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 0, ,00 0,00 0,00 0,00 Tunnustusrahasto Toimintatuotot ,00 Tunnustusrahasto Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat ,00 Tunnustusrahasto Toimintakulut 1 000,00 Tunnustusrahasto Palvelujen ostot 513,00 Tunnustusrahasto Aineet ja tarvikkeet 487,00 Tunnustusrahasto Ostot tilikauden aikana 487,00 Tunnustusrahasto TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Jumalanpalveluselämä Toimintatuotot -5,04 Jumalanpalveluselämä Maksutuotot -5,04 Jumalanpalveluselämä Toimintakulut , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Henkilöstökulut , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Palkat ja palkkiot , , , , ,00 17

18 Jumalanpalveluselämä Henkilösivukulut 6 352, , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Palvelujen ostot 3 992, , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Sisäiset vuokrakulut , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Aineet ja tarvikkeet 1 045, , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Ostot tilikauden aikana 1 045, , , , ,00 Jumalanpalveluselämä TOIMINTAKATE , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä VUOSIKATE , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Jumalanpalveluselämä Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Toimintatuotot -3,36 Hautaansiunaaminen Maksutuotot -3,36 Hautaansiunaaminen Toimintakulut , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Henkilöstökulut , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Henkilösivukulut 4 389, , , , ,00 Hautaansiunaaminen Palvelujen ostot 716,86 700,00 700,00 700,00 700,00 Hautaansiunaaminen Sisäiset vuokrakulut 8 074, , , , ,00 Hautaansiunaaminen TOIMINTAKATE , , , , ,00 Hautaansiunaaminen VUOSIKATE , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Hautaansiunaaminen TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Hautaansiunaaminen Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Toimintatuotot -1,68 Muut kirkol. toimit Maksutuotot -1,68 Muut kirkol. toimit Toimintakulut , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Henkilöstökulut , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Henkilösivukulut 3 602, , , , ,00 Muut kirkol. toimit Palvelujen ostot 515,82 520,00 500,00 500,00 500,00 Muut kirkol. toimit Sisäiset vuokrakulut 3 544, ,00 0,00 0,00 0,00 Muut kirkol. toimit Aineet ja tarvikkeet 412,25 150,00 150,00 150,00 150,00 Muut kirkol. toimit Ostot tilikauden aikana 412,25 150,00 150,00 150,00 150,00 Muut kirkol. toimit TOIMINTAKATE , , , , ,00 Muut kirkol. toimit VUOSIKATE , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Sisäiset vyörytyserät 8 621, , , , ,00 Muut kirkol. toimit TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Muut kirkol. toimit Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Tiedotustoiminta Toimintakulut , , , , ,00 Tiedotustoiminta Henkilöstökulut 4 549, , , , ,00 Tiedotustoiminta Palkat ja palkkiot 3 589, , , , ,00 Tiedotustoiminta Henkilösivukulut 959,33 870, , , ,00 Tiedotustoiminta Palvelujen ostot 6 532, , , , ,00 18

19 Tiedotustoiminta Aineet ja tarvikkeet 96,98 0,00 Tiedotustoiminta Ostot tilikauden aikana 96,98 0,00 Tiedotustoiminta TOIMINTAKATE , , , , ,00 Tiedotustoiminta VUOSIKATE , , , , ,00 Tiedotustoiminta Sisäiset vyörytyserät 4 093, , , , ,00 Tiedotustoiminta TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Tiedotustoiminta Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Musiikki Toimintatuotot ,72 0,00 Musiikki Myyntituotot ,00 0,00 Musiikki Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat ,72 0,00 Musiikki Toimintakulut , , , , ,00 Musiikki Henkilöstökulut 5 528, , , , ,00 Musiikki Palkat ja palkkiot 4 383, , , , ,00 Musiikki Henkilösivukulut 1 144, , , , ,00 Musiikki Palvelujen ostot 5 873, , , , ,00 Musiikki Vuokrakulut 379,62 0,00 Musiikki Sisäiset vuokrakulut 4 537, , , , ,00 Musiikki Aineet ja tarvikkeet 289,24 650,00 650,00 650,00 650,00 Musiikki Ostot tilikauden aikana 289,24 650,00 650,00 650,00 650,00 Musiikki Annetut avustukset 1 100, , , , ,00 Musiikki Muut toimintakulut 89,25 100,00 100,00 100,00 100,00 Musiikki TOIMINTAKATE , , , , ,00 Musiikki VUOSIKATE , , , , ,00 Musiikki Sisäiset vyörytyserät 6 429, , , , ,00 Musiikki TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Musiikki Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Päiväkerho Toimintatuotot , , , , ,00 Päiväkerho Korvaukset -61,60 Päiväkerho Maksutuotot , , , , ,00 Päiväkerho Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat -738,00-100,00-100,00-100,00-100,00 Päiväkerho Toimintakulut , , , , ,00 Päiväkerho Henkilöstökulut , , , , ,00 Päiväkerho Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Päiväkerho Henkilösivukulut 3 602, , , , ,00 Päiväkerho Palvelujen ostot 2 445, , , , ,00 Päiväkerho Vuokrakulut 379,60 0,00 Päiväkerho Sisäiset vuokrakulut , , , , ,00 Päiväkerho Aineet ja tarvikkeet 2 451, , , , ,00 Päiväkerho Ostot tilikauden aikana 2 451, , , , ,00 Päiväkerho TOIMINTAKATE , , , , ,00 Päiväkerho VUOSIKATE , , , , ,00 Päiväkerho Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Päiväkerho TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 19

20 Päiväkerho Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Toimintatuotot , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Maksutuotot , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat -294,50-100,00-100,00-100,00-100,00 Varhaisnuorisotyö Toimintakulut , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Henkilöstökulut , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Henkilösivukulut 3 102, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Palvelujen ostot 4 668, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Sisäiset vuokrakulut 991, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Aineet ja tarvikkeet 2 611, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Ostot tilikauden aikana 2 611, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö TOIMINTAKATE , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö VUOSIKATE , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Sisäiset vyörytyserät 9 154, , , , ,00 Varhaisnuorisotyö TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Varhaisnuorisotyö Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Partio Toimintakulut 800,00 800,00 800,00 800,00 800,00 Partio Annetut avustukset 800,00 800,00 800,00 800,00 800,00 Partio TOIMINTAKATE 800,00 800,00 800,00 800,00 800,00 Partio VUOSIKATE 800,00 800,00 800,00 800,00 800,00 Partio Sisäiset vyörytyserät 270,98 296,00 0,00 0,00 0,00 Partio TILIKAUDEN TULOS 1 070, ,00 800,00 800,00 800,00 Partio Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 1 070, ,00 800,00 800,00 800,00 Rippikoulu Toimintatuotot , , , , ,00 Rippikoulu Maksutuotot , , , , ,00 Rippikoulu Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat -196,15-150,00-300,00-300,00-300,00 Rippikoulu Toimintakulut , , , , ,00 Rippikoulu Henkilöstökulut , , , , ,00 Rippikoulu Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Rippikoulu Henkilösivukulut 2 880, , , , ,00 Rippikoulu Palvelujen ostot , , , , ,00 Rippikoulu Vuokrakulut 636,60 700,00 700,00 700,00 700,00 Rippikoulu Sisäiset vuokrakulut 2 044, ,00 946,00 946,00 946,00 Rippikoulu Aineet ja tarvikkeet 1 605, , , , ,00 Rippikoulu Ostot tilikauden aikana 1 605, , , , ,00 Rippikoulu TOIMINTAKATE , , , , ,00 Rippikoulu VUOSIKATE , , , , ,00 Rippikoulu Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Rippikoulu TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Rippikoulu Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Nuorisotyö Toimintatuotot , , , , ,00 Nuorisotyö Maksutuotot , , , , ,00 20

21 Nuorisotyö Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat -218,70-250,00-250,00-250,00-250,00 Nuorisotyö Tuet ja avustukset -200,00-200,00 Nuorisotyö Toimintakulut , , , , ,00 Nuorisotyö Henkilöstökulut , , , , ,00 Nuorisotyö Palkat ja palkkiot 9 715, , , , ,00 Nuorisotyö Henkilösivukulut 2 565, , , , ,00 Nuorisotyö Palvelujen ostot 3 917, , , , ,00 Nuorisotyö Vuokrakulut 343,00 0,00 Nuorisotyö Sisäiset vuokrakulut 4 627, , , , ,00 Nuorisotyö Aineet ja tarvikkeet 2 251, , , , ,00 Nuorisotyö Ostot tilikauden aikana 2 251, , , , ,00 Nuorisotyö TOIMINTAKATE , , , , ,00 Nuorisotyö VUOSIKATE , , , , ,00 Nuorisotyö Sisäiset vyörytyserät 8 763, , , , ,00 Nuorisotyö TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Nuorisotyö Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Perhekerhotyö Toimintatuotot -337,45-300,00-300,00-300,00-300,00 Perhekerhotyö Maksutuotot -215,00-200,00-200,00-200,00-200,00 Perhekerhotyö Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat -122,45-100,00-100,00-100,00-100,00 Perhekerhotyö Toimintakulut , , , , ,00 Perhekerhotyö Henkilöstökulut , , , , ,00 Perhekerhotyö Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Perhekerhotyö Henkilösivukulut 3 440, , , , ,00 Perhekerhotyö Palvelujen ostot 274,73 200,00 200,00 200,00 200,00 Perhekerhotyö Sisäiset vuokrakulut 8 693, , , , ,00 Perhekerhotyö Aineet ja tarvikkeet 931, , , , ,00 Perhekerhotyö Ostot tilikauden aikana 931, , , , ,00 Perhekerhotyö TOIMINTAKATE , , , , ,00 Perhekerhotyö VUOSIKATE , , , , ,00 Perhekerhotyö Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Perhekerhotyö TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Perhekerhotyö Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Diakonia Toimintatuotot ,27-800, , , ,00 Diakonia Myyntituotot -309,45 Diakonia Maksutuotot -695,17-450,00-450,00-450,00-450,00 Diakonia Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat ,65-350,00-590,00-590,00-590,00 Diakonia Toimintakulut , , , , ,00 Diakonia Henkilöstökulut , , , , ,00 Diakonia Palkat ja palkkiot , , , , ,00 Diakonia Henkilösivukulut 6 768, , , , ,00 Diakonia Palvelujen ostot 1 521, , , , ,00 Diakonia Vuokrakulut 334,28 0,00 Diakonia Sisäiset vuokrakulut 4 063, , , , ,00 21

22 Diakonia Aineet ja tarvikkeet 1 289, , , , ,00 Diakonia Ostot tilikauden aikana 1 289, , , , ,00 Diakonia Annetut avustukset 1 142,17 400,00 400,00 400,00 400,00 Diakonia TOIMINTAKATE , , , , ,00 Diakonia VUOSIKATE , , , , ,00 Diakonia Sisäiset vyörytyserät , , , , ,00 Diakonia TILIKAUDEN TULOS , , , , ,00 Diakonia Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , ,00 Diakonirahasto Toimintatuotot , ,00-600,00-600,00-600,00 Diakonirahasto Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat , ,00-600,00-600,00-600,00 Diakonirahasto Toimintakulut 1 049, ,00 600,00 600,00 600,00 Diakonirahasto Henkilöstökulut 449,79 500,00 0,00 0,00 Diakonirahasto Palkat ja palkkiot 355,00 400,00 0,00 0,00 Diakonirahasto Henkilösivukulut 94,79 100,00 0,00 0,00 Diakonirahasto Palvelujen ostot 600, ,00 600,00 600,00 600,00 Diakonirahasto Sisäiset vyörytyserät 24,07 22,00 0,00 0,00 Diakonirahasto TILIKAUDEN TULOS 24,07 22,00 0,00 0,00 0,00 Diakonirahasto Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 24,07 22,00 0,00 0,00 0,00 Yhteisvastuukeräys Toimintatuotot , , , ,00 Yhteisvastuukeräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat , , , ,00 Yhteisvastuukeräys Toimintakulut 1 434,30 250, , , ,00 Yhteisvastuukeräys Aineet ja tarvikkeet 211,14 250,00 250,00 250,00 250,00 Yhteisvastuukeräys Ostot tilikauden aikana 211,14 250,00 250,00 250,00 250,00 Yhteisvastuukeräys Annetut avustukset 1 223, , , ,00 Yhteisvastuukeräys TOIMINTAKATE 0,00 250,00 0,00 0,00 0,00 Yhteisvastuukeräys VUOSIKATE 0,00 250,00 0,00 0,00 0,00 Yhteisvastuukeräys Sisäiset vyörytyserät 485,83 89,00 Yhteisvastuukeräys TILIKAUDEN TULOS 485,83 339,00 0,00 0,00 0,00 Yhteisvastuukeräys Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 485,83 339,00 0,00 0,00 0,00 Perheneuvonta Toimintakulut 2 461, , , , ,00 Perheneuvonta Palvelujen ostot 2 461, , , , ,00 Perheneuvonta TOIMINTAKATE 2 461, , , , ,00 Perheneuvonta VUOSIKATE 2 461, , , , ,00 Perheneuvonta Sisäiset vyörytyserät 833,59 709,00 Perheneuvonta TILIKAUDEN TULOS 3 294, , , , ,00 Perheneuvonta Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 3 294, , , , ,00 Sairaalasielunhoito Toimintakulut 1 163, , , , ,00 Sairaalasielunhoito Palvelujen ostot 1 163, , , , ,00 Sairaalasielunhoito TOIMINTAKATE 1 163, , , , ,00 Sairaalasielunhoito VUOSIKATE 1 163, , , , ,00 Sairaalasielunhoito Sisäiset vyörytyserät 393,94 680,00 Sairaalasielunhoito TILIKAUDEN TULOS 1 556, , , , ,00 Sairaalasielunhoito Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 1 556, , , , ,00 22

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 ( )

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 ( ) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 (2019-20) Kneuv 4.12.2017 Kvalt 12.12.2017 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti

BUD - Tuloslaskelma - Raamiraportti kustannuspaikkasuodatus. Jyväskylän yleinen segmentti 1/11 Jumalanpalveluselämä 101, Hautaansiunaaminen 101, Muut kirkolliset toimitukset 101, Aikuistyö 101, Muut seurakuntatilaisuudet 101, Musiikki 101, Päiväkerho 101, Pyhäkoulu 101, Rippikoulu 101, Nuorisotyö

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 1.6. Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Säynätsalon alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa Tuloslaskelmaosa Investointiosa Rahoitusosa

Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa Tuloslaskelmaosa Investointiosa Rahoitusosa Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa 10 Tuloslaskelmaosa 62 Investointiosa 69 Rahoitusosa 70 Toimintasuunnitelmat tulosyksiköittäin 2019-2021 71 Tehtäväaluejako

Lisätiedot

Budjetointiraportti kohteittain

Budjetointiraportti kohteittain 1/20 1.1. - 31.8. Varpaisjärvi Jumalanpalveluselämä 325000 Muut maks.ja korv. 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 Maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 TOIMINTUOTOT 8 676,00

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Kirkkoneuvosto kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Kirkkoneuvosto kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika ti 13112018 klo 900 1528 Paikka Läsnä kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A jäsenet: Kari Yliräisänen kirkkoherra, pj Janne Kaisanlahti vpj Pertti Ahokas Raili Kerola

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta TP edellinen vuosi 2016 33 / Liite 1/9 Pääkirjatili Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 15.3.2017 TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 Toteuma 2017 107 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -418,75-190,00-190,00

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen.

KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. Kutsumme ihmisiä luottamaan Jumalan lupauksiin, ja rohkaisemme kohtaamaan Jumalan ja toisen ihmisen. KUHMON SEURAKUNTA TAIVAS AINA AUKI. KUHMON SEURAKUNNAN STRATEGIA VUOTEEN 2025 TAVOITE Kuhmon seurakunta on vuonna 2025 kaikenikäiset kuhmolaiset tavoittava, aktiivinen yhteisö, jossa kuljemme toistemme

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019 Keltinmäen alueneuvoston kokous 15.6. Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan tavoitteet Muut seurakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 8.6. Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Keltinmäen alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0

201 Jumalanpalveluselämä Puhelinpalvelut 147,50-147,50 0,0 Tehtäväalue Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2016 TA kuluva 2017 TA yhteensä 2017 Toteuma 2017 Yli-ali T-% 201 Jumalanpalveluselämä 324000 Henkilöstöltä perittävät ruokamaksut -279,91-138,77 138,77 0,0

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 ( )

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 ( ) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 (2018-19) Kneuv 1.12.2016 Kvalt 14.12.2016 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00

22/ Liite 1(8) Muut myyntituotot -700,00-700, ,00-700, Ruoka- ja kahvimaksut -305,00-305,00 22/ Liite 1(8) Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Tikkakosken alueseurakunta 16.3.2016 Pääkirjatili TA yhteensä 2016 Toteuma 2016 Yli-ali T-% 107 312500 Pääsylipputuotot 107 314900 Muut myyntituotot

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18)

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 (2017 18) Kneuv 26.11.2015 Kvalt 10.12.2015 2 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet perustuvat

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015

(Kirkon palvelukeskus) Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, TA kuluva 2015 Jyväskylän yleinen segmentti ( Jumalanpalveluselämä 101 (1012010000) ) 1.1. - 31.12. Tuloslaskelmaosa - toteumavertailu tileittäin, 20.5. HUHTIKUU TOIMINTATUOTOT -25 0 0-5 5 0 317000 Ruoka-ja kahvimaksut

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Toivakan seurakunta

Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Toivakan seurakunta Kn 2/2019, 20, Liite 2 TOIVAKAN SEURAKUNTA TASEKIRJA Kirkkoneuvosto 342019 Kirkkovaltuusto 2252019 Toivakan seurakunta 2 Toivakantie 46 41660 TOIVAKKA Kotipaikka Toivakka Y-tunnus 0177203-7 3 KIRKKOHERRAN

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

LOIMAAN SEURAKUNTA pöytäkirja 7/2018 Kirkkoneuvoston jaosto

LOIMAAN SEURAKUNTA pöytäkirja 7/2018 Kirkkoneuvoston jaosto LOIMAAN SEURAKUNTA pöytäkirja 7/2018 Kirkkoneuvoston jaosto Kokousaika tiistaina 22.5.2018 kello 15.15 Kokouspaikka Kaupunginkirkko Falsetti/neuvottelu, Turuntie 32 Läsnä Leena Virtanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16)

TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16) TOIVAKAN SEURAKUNTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 (2015-16) Kneuv. 04.12.2013 Kvalt. 18.12.2013 2 Toivakan seurakunnan toiminnalliset tavoitteet Vuosien 2014-2016 toiminta- ja taloussuunnittelu perustuu

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunta toteuma

Korpilahden alueseurakunta toteuma Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Korpilahden alueseurakunta toteuma 31.12. Pääkirjatili TP edellinen vuosi 2015 TA kuluva TA muutokset TA yhteensä 312000 Ruoka- ja kahvimyyntituotot -2 508,59-200,00-200,00-959,40

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa

Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa Lapuan hiippakunnan luottamushenkiöiden neuvottelupäivä 23.9.2017 Jyväskylä Kirkkovaltuuston pj. Maria Kaisa Aula Viitasaaren seurakunnan strategiatyö Meidän kirkko

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 Sivu 1 / 6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 1 JOHDANTO Liite 2/34 Yht. kv. 29.9.2015 Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt käynnistää suunnittelutyön strategiasuunnitelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019 Rovaniemen seurakunta, kirkkoneuvosto 27.11.2018, 173 Rovaniemen seurakunta, kirkkovaltuusto 12.12.2018 Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2020-2021 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Hautausmaat ja hautaustoimi Talous Henkilöstö Kiinteistöt Sairaalasielunhoito Perheneuvonta Visio Seurakuntayhtymän visiona on olla ihmiskasvoinen uskon yhteisö,

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016 138/2015 109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 ja talousarvio 2016 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää 1) lähettää yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi liitteiden mukaisen

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja. LÄSNÄ Haapsaari Tuula Korhonen Pekka ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1/5 KOKOUSAIKA 1.11.2017 klo 18 18.40 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013 Aika 9.9.2014 klo 18.30- Paikka Malmin kirkko Läsnä 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 Esityslistan

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 Yhteinen kirkkovaltuusto

TALOUSARVIO 2016 Yhteinen kirkkovaltuusto TALOUSARVIO 2016 Yhteinen kirkkovaltuusto 17.12.2015 1 23.12.2015 Timo Kalaja TOIMINNALLISIA PÄÄLINJOJA Kiinteistöstrategian laadinta ja siitä aiheutuvien toimenpiteiden toteuttaminen Taloushallinnon siirtyminen

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Kokousaika 28.12.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 36 Kokouksen avaus 37 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 38 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa 2019-2023 Kotka-Kymin seurakunta pähkinänkuoressa Kotka-Kymin seurakunta syntyi vuoden 2017 alussa, kun Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakunnat sekä Kotka-Kymin seurakuntayhtymä

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Palokan alueseurakunta 31.5.2016

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Palokan alueseurakunta 31.5.2016 28a / Liite 1(13) Pääkirjatili 108 312600 Käsiohjelmatuotot 108 TA kuluva 2016 Toteuma 2016 108 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -1 742,00-1 335,99-406,01 76,7 108 318000 Leirimaksut -5 500,00-660,00-4 840,00

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka Ke 19.12.2018 klo 18 seurakuntakodilla Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Karanta, Janne x Kauppinen, Markku x Korhonen, Marja x Koriseva-Karmala, Arja

Lisätiedot

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 Aika 10.9.2013 klo 18.30-19.30 Paikka Viikin kirkko, Agronominkatu 5 Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo VESAMÄKI Aarne vara MARJAMÄKI

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Strategia on suunnitelma, jolla yhteiset tavoitteet ja päämäärät saavutetaan. Strategiassa määritellään seurakuntien tehtävä, arvot, visio ja

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 20.11.2018 9/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 20.11.2018 1 klo 16.00 16.55 Pello seurakuntakoti Jäsenet Pieskä Aino puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin Pertti

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot