Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3"

Transkriptio

1 Rantasalmen kunnanhallitus Poikkitie RANTASALMI Vastine Korkeimpaan oikeuteen tehtyyn valitukseen Itä- Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 16/0314/3 Marja-Leena Neuvo kumppaneineen on valittanut edelleen Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaavan muutosta koskevasta Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksessa vaaditaan päätöksen kumoamista lainvastaisena tai toissijaisesti Kerttuvuoren länsipuolen rakennuspaikkojen poistamista kaavasta. Väite siitä, että voimassa olevan Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaavan mitoitustaulukko ei olisi juridinen asiakirja, ei pidä paikkaansa. Mitoitustaulukko on osa yleiskaavan ratkaisun perusteita. Ilman mitoitustaulukkoa yleiskaavaratkaisua ei voisi arvioida siten kuin MRL:n 40 :ssä on säädetty. Valituksen alaisen yleiskaavan muutoksen mitoitusperusteina on käytetty em. voimassa olevan yleiskaavan mitoitustaulukon antamia lukuja. Muutoksenalaisien tilojen mitoitusrantaviiva ilmenee taulukosta yksiselitteisesti. Mitoitustaulukosta ei ilmene täysin yksiselitteisesti miten mitoitusrantaviivan lukuun on päästy. Periaatteet on kaavaselostuksessa kyllä avattu. Oleellista on se, että yleiskaavaa muutettaessa rakennusoikeuden perustana käytetään samalla tavalla laskettua mitoitusrantaviivaa kuin muillakin Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaavan alueen tiloilla, jotta maanomistajien yhdenvertainen kohtelu tulee turvatuksi. Yksittäisen maanomistajan oikeusturva ja yhdenvertainen kohtelu vaarantuisi, jos yhtäkkiä mitoitusrantaviivan laskentatapaa muutettaisiin naapureiden omien intressien perusteella. Valituksen alaisen alueen rakennusoikeus on huomattavasti alhaisempi kuin Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaava-alueella keskimäärin ja erittäin paljon alhaisempi kuin osalla Hietalahden emätiloista. Voimassa olevan kaavan mitoitus on 3,9 rakennuspaikkaa todelliselle rantaviivakilometrille ja 7,5 rakennuspaikkaa mitoitusrantaviivakilometrille ilman RM -alueiden rakennusoikeutta. Yleiskaavamuutoksen mitoitus on 2,9 rakennuspaikkaa todelliselle

2 rantaviivakilometrille ja 5 rakennuspaikkaa mitoitusrantaviivakilometrille. Valituksen alaisen kaavan mitoitus muunnetulle rantaviivalle on 1/3 pienempi kuin voimassa olevassa kaavassa keskimäärin. Vertailun vuoksi voidaan todeta Hietalahden alueen muiden emätilojen mitoituksesta: Hietalahden emätilan 7:10 mitoitus on 7,87 rakennuspaikkaa todelliselle rantaviivakilometrille ja 16,39 rakennuspaikkaa mitoitusrantaviivakilometrille. Pelkällä Hietalahden tilalla 7:21 vastaavat luvut ovat 8,19 ja 22,7. Hietalahden vastarannan tilalla Purulahti 8:26 (Emätila 8:13) vastaavat mitoitusluvut ovat 3,8 ja 6,78 sekä tilalla Karvila 8:28 (Nyk. 8:45) (Emätila 8:24) 2,78 ja 5,24 (Emätilan rannasta 1/3 on karttatarkastelun perusteella jyrkännettä). Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaava on lainvoimainen kaava ja mitoitusperusteet ovat oleellinen osa sitä, koska mitoitustaulukossa on tiedot kaikkien rantatilojen rantaviivasta sekä rakennusoikeudesta. On täysin selvää, että mitoitustaulukko on ollut nähtävillä ja saatavilla koko silloisen kaavaprosessin ajan. Mitoitustaulukon periaatteet on selvitetty Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaavan kaavaselostuksen sivuilla Kaikki tarpeellinen tieto on ollut silloin käytettävissä. Kaava-alueen maanomistajilla on ollut silloin mahdollisuus vaikuttaa kaavan sisältöön. Valituksen alainen yleiskaavan muutos käsittää laajemman alueen kuin Hietalammen-Kaakkolammen rantaasemakaava. Tilalla on Hietalahden rantaa noin 900 m ja noin 100 m Hietalammen rantaa, jotka eivät ole mukana ranta-asemakaavassa. Asian voi todeta vertaamalla kaavaselostuksen sivulla 17 olevaa kuvaa ranta-asemakaavasta ja yleiskaavan muutoksen kaavakarttaa. Väitettyä yhden kilometrin virhettä ei siten ole tapahtunut. Todettakoon, että Kaakkolammella on noin 0,7 km rantaviivaa, joten arvaus Kaakkolammen merkityksestä on muutoinkin virheellinen.

3 Valittajien väite siitä, että Hietalahden Rutjun alueen maankäyttö ei voisi muuttua, koska siitä on jo olemassa vanha oikeudenpäätös, perustuu virheelliseen olettamaan. Kaavat eivät ole ikuisia ja maankäytön muuttuessa kaavoja voidaan ja tuleekin muuttaa. Yleiskaavan muutoksen perustana on voimassa oleva Haukivesi-Haapaselkä rantaosayleiskaava sekä Etelä- Savon maakuntakaava, jotka on molemmat laadittu Hietalammen-Kaakkolammen ranta-asemakaavan jälkeen. Rutjun alueen ranta-asemakaavan rakennuspaikkojen poiston perustana on se, että laajemman alueen rantarakennusoikeutta ei ollut tiedossa tai ei ollut tutkittu naapurialueiden maankäyttöä. Ranta-asemakaavan laatimisen jälkeen on myös lainsäädäntö vaihtunut ja koko järvialtaan rakennuspaikkojen määrä on laskettu ja selvitetty. Muutokseen on siten hyvin vahvat uudet perusteet. Hietalahden aluetta ei ole missään laaditussa inventoinnissa todettu erityisen arvokkaaksi maisema-alueeksi, eikä sitä ole voimassa olevissa maakuntakaavassa tai yleiskaavassa huomioitu millään kaavavarauksella. Rakennuspaikkojen sijoitteluperiaatteena on ollut: - Hietalahden rakennusoikeus on osoitettu Hietalahden alueelle ja Hietalammen rakennusoikeus Hietalammen alueelle. - Rakennuspaikat on osoitettu hyvin rakentamiseen soveltuville alueille sekä vanhojen majoitus- ja muiden rakennusten yhteyteen niitä mahdollisimman paljon hyödyntäen. - Rakennuspaikat on osoitettu siten, että luontoarvot on voitu säilyttää mahdollisimman muuttumattomina. Rakennuspaikkoja ei ole sijoitettu Vantunniemeen, koska alueella on rantautumispaikka ja niemeen osoitetuille rakennuspaikoille kulku olisi pitänyt ohjata kahden arvokkaan luontokohteen kautta. Lisäksi kaava-alueen itäosa on laajaa arvokasta kallioaluetta. Yleiskaavan muutoksen alueella mitoitusrantaviiva on noin 58 % todellisesta rantaviivasta, joten mitoitusrantaviivan muuntaminen on huomioinut hyvin vastarannan olemassaolon.

4 Valituksessa on myös virheellisesti todettu, että Hietalahden rannalle olisi osoitettu vain 5 rakennuspaikkaa. Tosiasiassa alueelle on osoitettu 8 rakennuspaikkaa. Rutjun alueen (tila 7:21) ranta on voimassa olevassa kaavassa ja muutetussa kaavassa kokonaisuudessaan RM-1 - aluetta (Maatilamatkailupalveluiden alue), joten kaavaselostuksen sivun 16 kaavakartta, joka ei ole ajan tasalla, ei ole antanut virheellistä kuvaa vastarannan tulevasta maankäytön tilanteesta etenkin, kun RM-1 -alueella kaavamääräyksen perusteella rakentaminen vaatii pääsääntöisesti yleiskaavaa tarkempaa suunnitelmaa. Tilaa 7:21 koskevalla muutoksella on vain siirretty rakennuksen paikkoja (symboleja) ja RM -aluetta on pienennetty (Ei kuitenkaan ranta-alueella). Voimassa olevan kaavan vaatimassa tarkemmassa suunnitelmassa rakennuspaikkojen sijoittelussa voi siten huomioida ympärillä muuttuneen maankäytön. Yleiskaavan muutos ei aiheuttaa yhdellekään maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Muilta osin viittaan laadittuun vastineeseen sekä valituksenalaiseen Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen. Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista seikkaa, minkä perusteella Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös tulisi kumota kokonaan tai osittain. Valitus tulee hylätä perusteettomana. RANTASALMEN KUNNANHALLITUS Kristiina Järvenpää kunnanjohtaja Harri Korhonen hallintopäällikkö

5

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

Itäosan rantaosayleiskaava

Itäosan rantaosayleiskaava Vastine 1 (6) Leskinen Timo 25.9.2018 Kunnanhallitus Itäosan rantaosayleiskaava Ehdotukseen tehtyjen muutosten johdosta tulleet maanomistajien esitykset. Esko Iivarinen on esittänyt uuden rakennuspaikan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Valittajat Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 Jari Vanhatapio Seppo Lehto

Lisätiedot

emätilasta muodostetut rakennuspaikat tai

emätilasta muodostetut rakennuspaikat tai Emätilaperiaate Täydennyskoulutus Kai Kokko 2008 Sisältö Tarkoitus Yhdenvertainen lähtökohta Rakennusoikeuden perusteena oleva rantaviivan määrittäminen Mitoituksen laskeminen 1 Tarkoitus Ilman emätilaperiaatetta

Lisätiedot

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO Kaavaselostuksen erillisliite OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO MITOITUSPERUSTEET Kirman seudun osayleiskaava-alueella on kaksi isoa järveä Nerkoonjärvi ja Kilpijärvi. Kirmanjärvi

Lisätiedot

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ 4.12.2013 ympäristölakimies Terhi Vanala 7.12.2013 10.5.2013/1633 KHO:2013:87 Ranta-asemakaava - Yleiskaavan ohjausvaikutus - Yleiskaavan lainvoimaisuus Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Lausunto Petsamon ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

Lausunto Petsamon ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/2925/2017 Varsinais-Suomi 28.11.2017 Uudenkaupungin kaupunki Kaupunkisuunnittelu kirjaamo@uusikaupunki.fi annakaarina.lamminpaa@uusikaupunki.fi Viite: lausuntopyyntö 6.10.2017

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen

Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Vastine 1 (5) Leskinen Timo 27.11.2013 Leppävirran kunta Tekninen lautakunta Iso-Valkeisen ranta-asemakaava Vastine Iso-Valkeisen ranta-asemakaavasta saatuun palautteeseen Pohjois-Savon liitolla ei ollut

Lisätiedot

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO Kaavaselostuksen erillisliite OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO MITOITUSPERUSTEET 1.1 Rantavyöhykkeen mitoitusperusteet Kirman seudun osayleiskaava-alueella on kaksi isoa järveä

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

Selvitykset ja vaikutusten arvioinnit

Selvitykset ja vaikutusten arvioinnit Selvitykset ja vaikutusten arvioinnit Kaavoittajien ja rakennustarkastajien neuvottelupäivät 20.- 21.11.2013 Pieksämäki Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristölakimies Paula Vesterinen

Lisätiedot

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2019 Diaarinumero VARELY/1497/2018 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Kaavoittajan sähköposti 3.1.2019 Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

Pyhäjärven - Leininselän - Urajärven rantayleiskaavan muutos tilan Kuvaja alueella

Pyhäjärven - Leininselän - Urajärven rantayleiskaavan muutos tilan Kuvaja alueella Kaavoitustoimikunta 2 09.01.2017 Kunnanhallitus 16 23.01.2017 Kunnanhallitus 68 03.04.2017 Pyhäjärven - Leininselän - Urajärven rantayleiskaavan muutos tilan Kuvaja 142-408-2-237 alueella 790/10.02.02/2016

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012, tarkastettu 14.5.2013 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa mielipiteiden vastineet 613-P29372 Ouni Maria Sisällysluettelo 1 mielipide... 1 2 mielipide... 2 3 mielipide... 3 4 mielipide... 4 5 mielipide...

Lisätiedot

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU FCG Planeko Oy YLÖJÄRVEN KAUPUNKI ANTAVERKKA-MUTALAN OYK RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU 724-D2280 2.3.2009 FCG Planeko Oy Ylöjärven kaupunki 2 (5) 1 ANTAVERKKA-MUTALAN OYK -

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3626/2016 Varsinais-Suomi 13.1.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 2.11.2016 Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET SAATUIHIN LAUSUNTOIHIN KOSKIEN RANTAYLEISKAAVA JA KYLÄKAAVAEHDOTUKSIA ( )

KAAVOITTAJAN VASTINEET SAATUIHIN LAUSUNTOIHIN KOSKIEN RANTAYLEISKAAVA JA KYLÄKAAVAEHDOTUKSIA ( ) 1(6) Pertunmaan kunta Pertuntie 14 19430 PERTUNMAA KAAVOITTAJAN VASTINEET SAATUIHIN LAUSUNTOIHIN KOSKIEN RANTAYLEISKAAVA JA KYLÄKAAVAEHDOTUKSIA (31.3.2005) Sisältö KAAVOITTAJAN VASTINEET SAATUIHIN LAUSUNTOIHIN

Lisätiedot

Meltauksen osayleiskaava

Meltauksen osayleiskaava ROVANIEMEN KAUPUNKI Meltauksen osayleiskaava Kaavaluonnoksesta annettujen mielipiteiden vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 0150-P21947 Kaavaluonnoksesta annettujen mielipiteiden vastineet 1 (21)

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa:

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Valituksessa esitetyt vaatimukset hallinto-oikeudessa: Kunnanhallitus 245 20.10.2014 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys 442/10.02.02/2014 Kunnanhallitus 245 Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.8.2012 Kymijoki-Mankalan vesistöalueen

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Mitoituksen lähtökohdat ja soveltaminen

Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Mitoituksen lähtökohdat ja soveltaminen 1 / 4 VASTINE UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ISO-PIRKHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3 on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 4.1. 5.2.2018 Uudenkaupungin kaupungissa (kaavaehdotus

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3, ehdotus

Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3, ehdotus Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2018 Diaarinumero VARELY/906/07.01/2013 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2017 Uudenkaupungin Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3,

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUEEN MÄÄRITYS... 3 2. SUUNNITTELUTILANNE... 3 2.1 MAAKUNTAKAAVA... 3 2.2 YLEISKAAVA... 3 2.3 ASEMA-

Lisätiedot

OPAS RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAAN.

OPAS RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAAN. www.ranta-asemakaava.fi Nosto Consulting Oy 2 Sisällys 1 RANTOJEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU...3 2 RANTA-ASEMAKAAVAN HYÖDYT...4 3 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEELLA...6 Mitoitus ja rakennusjärjestys... 6 Emätilaperiaate...

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3626/2016 Varsinais-Suomi 27.4.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 13.3.2017 Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12015 28.8.201 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HAUHON ETELÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Yleiskaavan muutos Hämeenlinnan kaupungissa, tilojen Vatukka 109-442-3-99 ja Timontalo 109-442-3-106 alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Korvanmetsän ranta-asemakaava, ehdotus

Korvanmetsän ranta-asemakaava, ehdotus Varsinais-Suomi LAUSUNTO 13.3.2019 Diaarinumero VARELY/785/2017 Liite 1 kpl kaupunkisuunnittelu@salo.fi Viite: Lausuntopyyntönne 20.2.2019 Korvanmetsän ranta-asemakaava, ehdotus Salon kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee Oriveden rantaosayleiskaava Yleisötilaisuus, Kitee Sisältö Työn tarkoitus ja tavoitteet? Maankäyttö- ja rakennuslaki Perusselvitykset? Mitoitusperiaatteet? Mitä kaavalla muutetaan? Kaavaprosessi ja jatkoaikataulu?

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Kaupunkisuunnittelu Yleiskaavoitus Pvm Tela.. MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava, pohjoisosa

Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Kaupunkisuunnittelu Yleiskaavoitus Pvm Tela.. MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava, pohjoisosa Kouvolan kaupunki Liite nro: Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Kaupunkisuunnittelu Yleiskaavoitus Pvm. 13.2.2019 Tela.. MITOITUSPERIAATTEET Kymijoen rantaosayleiskaava, pohjoisosa 1 Rantayleiskaavan lähtökohdat

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 172 14.08.2017 Itä-Suomen HAO lausunto- ja asiakirjapyyntö 30.5.2017. Raimo Pöntisen valituskirjelmä kunnanhallituksen päätös 3.4.2017 68, Kuvaja tila 142-408-2-237, yleiskaavan muutos 16/10.02.02/2017

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava 1 Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava Mitoitusperiaatteet tarkist. 6.2.2012 2 KIRKKOJÄRVI HEINIJÄRVI HERTTUALA JUMESNIEMI OSAYLEISKAAVA (KHH-OYK) Mitoitusperiaatteet 1. Yleistä Kaavahanketta

Lisätiedot

Viranomaisneuvottelun muistio

Viranomaisneuvottelun muistio 1 (5) Pasi Ronkainen UPM-Kymmene Oyj Jänisjoen ranta-asemakaava, Tohmajärvi UPM-Kymmene Oyj, Kyyrönlammen ja Mäntylammen ympäristöjen ranta-asemakaava, Joensuu Tornator Oyj, Palojärven, Tekojärven ja Ala-Koitajoen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 4.2.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Vastine Jänisjoen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuun palautteeseen

Vastine Jänisjoen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuun palautteeseen Vastine 1 (7) Leskinen Timo Tohmajärven kunta Tekninen toimisto Järnefeltintie 1 82600 Tohmajärvi Vastine Jänisjoen ranta-asemakaavaluonnoksesta saatuun palautteeseen Museovirasto Suunnittelualueiden tuntumassa

Lisätiedot

Mielipide ja vastine Osallistumis ja arviointisuunnitelmasta

Mielipide ja vastine Osallistumis ja arviointisuunnitelmasta Tihjärven itärannan ranta asemakaava Mielipide ja vastine Osallistumis ja arviointisuunnitelmasta Mielipide Kaavanlaatijan vastineet Tihjärven vapaa ajanasuntojen omistajat /haltijat clo Juha Painio Lehtikaskentie

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE Rovaniemen kaupunki VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoituslaskelma rakennusoikeuden jakamisesta kaava-alueella Kaavoitus VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoitus laskelma Vikajärven osayleiskaavan rakennusoikeuden

Lisätiedot

KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA, VASTINEET

KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA, VASTINEET KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA, VASTINEET 1 (17) Kaavoittajan vastine-esitykset ehdotusvaiheen palautteeseen: LAUSUNNOT: Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset Ei vastinetta. KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.

Lisätiedot

Meri-Teijon osa-alue B ranta-asemakaavan muutos 2, luonnos

Meri-Teijon osa-alue B ranta-asemakaavan muutos 2, luonnos Varsinais-Suomi LAUSUNTO 5.3.2018 Diaarinumero VARELY/373/2018 Liite 1 kpl kaupunkisuunnittelu@salo.fi Viite: Lausuntopyyntönne 3.2.2018 Meri-Teijon osa-alue B ranta-asemakaavan muutos 2, luonnos Salon

Lisätiedot

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin.

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. LIITE 8 Kuus-Hukkalan ranta-asemakaava Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. 1. Etelä-Savon ympäristökeskus (ELY)

Lisätiedot

Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle

Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1224/10.03.00.02/2017 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa mielipiteiden vastineet 613-P29372 Ouni Maria Sisällysluettelo 1 mielipide... 1 2 mielipide... 2 3 mielipide... 3 4 mielipide... 4 5 mielipide...

Lisätiedot

Vastine Haukivesi-Haapaselän rantaosayleiskaavan luonnoksesta saatuihin

Vastine Haukivesi-Haapaselän rantaosayleiskaavan luonnoksesta saatuihin Vastine 1 (5) Piipponen Mari / Timo Leskinen Rantasalmen kunta Lausuntopyyntö Vastine luonnoksesta saatuihin palautteisiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri - vastuualueella ei ole

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI ERKKILÄ. Kylän Hirvijärvi tiloja: Erkkilä ja Elisabet

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI ERKKILÄ. Kylän Hirvijärvi tiloja: Erkkilä ja Elisabet SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI ERKKILÄ Kylän Hirvijärvi tiloja: Erkkilä 747-402-6-98 ja Elisabet 747-402-7-60 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12017 19.8.2017 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1.12.2016 Taltionumero 5083 Diaarinumero 3163/1/15 1 (9) Asia Valittaja Ranta-asemakaavan hyväksymistä koskeva valitus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Rytkyn rantaosayleiskaava

Rytkyn rantaosayleiskaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaehdotuksen vastineet 1 (7 ) Harjukatu 2 74701 Kiuruvesi Rytkyn rantaosayleiskaava VASTINE KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN KANNANOTTOIHIN Lausunnot Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta 41-56 13.1.2019 Suunnittelualueen sijainti (kartta MML) Kaavan laatija SUUNNITTELU HALTILAHTI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap

Lisätiedot

MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava

MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava Kouvolan kaupunki Tekniikka ja ympäristöpalvelut Maankäytön suunnittelu Yleiskaavoitus Liite nro: Pvm. 26.4.2016 MITOITUSPERIAATTEET Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (19) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

VASTINE VALITUKSEEN / PAPINNIEMI-VALAMON OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JUOJÄRVEN RANNALLA MONIKKASALON JA PITKÄNIEMEN ALUEELLA

VASTINE VALITUKSEEN / PAPINNIEMI-VALAMON OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JUOJÄRVEN RANNALLA MONIKKASALON JA PITKÄNIEMEN ALUEELLA Kunnanhallitus 20 09.02.2015 VASTINE VALITUKSEEN / PAPINNIEMI-VALAMON OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JUOJÄRVEN RANNALLA MONIKKASALON JA PITKÄNIEMEN ALUEELLA 20/10.02.02/2013 KHALL 09.02.2015 20 Tekninen johtaja

Lisätiedot

Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset. Jukka Vuosalmi, Lappeenranta Tomi Vuosalmi, Lappeenranta. Mika Riikonen, Lappeenranta

Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset. Jukka Vuosalmi, Lappeenranta Tomi Vuosalmi, Lappeenranta. Mika Riikonen, Lappeenranta ITÄ-SUOMEN HALLINTO- OIKEUS PÄÄTÖS 15/0163/3 Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero 27.5.2015 00143/14/KO/4102 00237/14/KO/4102 SAAPUNUT 'n11 ASIA Valittajat Osayleiskaavan hyväksymistä koskevat valitukset

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan muutos

Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan muutos FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaluonnoksen vastineet 1 (9) Savonkatu 39 79100 Leppävirta Osmajärven kylän tilan 39:96 (osa) ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan VASTINE KAAVALUONNOKSESTA

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, ehdotus Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto:

Lisätiedot

FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA

FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA 278-RAK1613 SAUVON KUNTA FAGERNÄSIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 4 1.1.

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015

Lisätiedot

Itä-Savon hallinto-oikeus kehottaa Savonlinnan kaupunkia antamaan lausuntonsa valituksessa esitetyistä vaatimuksista ja niiden perusteluista.

Itä-Savon hallinto-oikeus kehottaa Savonlinnan kaupunkia antamaan lausuntonsa valituksessa esitetyistä vaatimuksista ja niiden perusteluista. SAVONLINNAN KAUPUNKI ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE VIITE: Itä-Suomen Hallinto-oikeuden lähete 8.8.2016 01296/16/4102 01297/16/4104 ASIA: Lausunto Ari Leskelän ja Outi Sipilän valituksesta Savonlinnan

Lisätiedot