Askeleita eteenpäin työpaikan neuvottelukulttuurissa Niilo Hakonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Askeleita eteenpäin työpaikan neuvottelukulttuurissa. 18.4.2012 Niilo Hakonen niilo.hakonen@ek.fi"

Transkriptio

1 Askeleita eteenpäin työpaikan neuvottelukulttuurissa Niilo Hakonen

2 Esimerkki 1: Hydro Aluminium Salko Oy - vastuuta jaettiin ja henkilöstöön luotettiin Alumiiniprofiilien jatkojalostusta Forssassa, henkilöstöä 44 Lähtötilanne: Toiminta ei ollut riittävän kannattavaa, työtyytyväisyydessä oli parantamisen varaa ja kaikkea johdettiin kulmahuoneesta Mitä tehtiin: Määriteltiin yhdessä mitattavat asiat, niille tavoitteet ja vastuuhenkilöt. Tuloksena kokonaistuottavuus nousi kahdessa vuodessa 47%, vaihtoomaisuuden arvo putosi 64%, turvallisuusauditoinnissa parannusta 49 % Nykytilanne: Henkilöstö on mukana vaikuttamassa ja kehittämässä, sen mielipiteitä kuunnellaan. Ongelmat tuodaan esille ja ratkaistaan yhteistyössä. Palkkaus on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi. Sairauslomat ovat vähentyneet merkittävästi. (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010) 2

3 Esimerkki 1: Hydro Aluminium Salko Oy - vastuuta jaettiin ja henkilöstöön luotettiin Porukka mukaan: - kerrottiin tilanne - jaettiin vastuuta ja valtaa Alumiiniprofiilien jatkojalostusta Forssassa, henkilöstöä 44 Lähtötilanne: Toiminta ei ollut riittävän kannattavaa, työtyytyväisyydessä oli parantamisen varaa ja kaikkea johdettiin kulmahuoneesta Mitä tehtiin: Määriteltiin yhdessä mitattavat asiat, niille tavoitteet ja Nostettiin vastuuhenkilöt. kissa pöydälle: Tuloksena kokonaistuottavuus nousi kahdessa vuodessa 47%, vaihtoomaisuuden vaikeat arvo putosi 64%, turvallisuusauditoinnissa parannusta 49 % - myös asiat käsiteltiin Nykytilanne: Henkilöstö on nyt mukana vaikuttamassa ja kehittämässä, Työelämän sen mielipiteitä kuunnellaan. kehittämisohjelma Ongelmat tuodaan esille ja pyritään ratkaisemaan yhteistyössä. rahoitti: Palkkaus on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi. - konsultti tukena Sairauslomat ovat vähentyneet merkittävästi. Tuloksena tuottavuus ja työelämän laatu 3 (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010)

4 Esimerkki 2: Valmet Automotive Oy - maailman vaativimpia asiakkaita palvelemassa Kilpailuvalttina osaava, innovatiivinen ja sitoutunut henkilöstö Autojen kysynnän muutokset ja valmistussopimusten saumakohdat heijastuvat voimakkaasti työllisyyteen Päivätuotanto autoa Vuosituotanto autoa Henkilöstömäärä Tavoitteena vakaus muutostilanteissa Avoin ja luottamuksellinen viestintä luottamushenkilöiden kanssa Pelisääntöjä ja ratkaisuja: työaikajärjestelyt, työvoimapoliittinen koulutus, vuorolomautukset (tasapuolisuus), edellytykset uuteen nousuun Alhaiset poissaolot ja pieni vaihtuvuus Jatkuva parantaminen: Esimerkiksi vuonna 2008 tehtiin 1683 parannusehdotusta / 100 henkilöä (eniten Suomessa) Kaikille yhteinen tulospalkkio (laatu, toimitusvarmuus, tuottavuus) (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010) 4

5 Esimerkki 2: Valmet Automotive Oy Kilpailussa on pärjättävä! - maailman vaativimpia asiakkaita palvelemassa - onnistuuko se Kilpailuvalttina osaava, innovatiivinen ja sitoutunut henkilöstö suomalaisin voimin ja Suomesta Autojen kysynnän muutokset ja valmistussopimusten saumakohdat käsin? heijastuvat voimakkaasti työllisyyteen Päivätuotanto autoa Tuottavuuden Vuosituotanto autoa jatkuva Henkilöstömäärä parantaminen Tavoitteena on vakaus muutostilanteissa tuonut arvoa Avoin ja luottamuksellinen viestintä luottamushenkilöiden kanssa asiakkaalle Pelisääntöjä ja ratkaisuja: työaikajärjestelyt, työvoimapoliittinen koulutus, vuorolomautukset (tasapuolisuus), edellytykset uuteen nousuun Valttikortteina Alhaiset poissaolot ja pieni vaihtuvuus osaaminen ja Jatkuva parantaminen: Esimerkiksi vuonna 2008 tehtiin 1683 yhteistoiminnallinen parannusehdotusta / 100 henkilöä (eniten Suomessa) kehittäminen Kaikille yhteinen tulospalkkio (laatu, toimitusvarmuus, tuottavuus) Työelämän laatu tarvittavan joustavuuden, turvallisuuden ja nopeuden takana 5 (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010)

6 Havaintoja Tanskasta Paikallinen sopiminen pisimmällä pohjoismaista Valtakunnallinen työehtosopimus luo raamit työrauhan vallitessa käytäviin paikallisiin neuvotteluihin Esimerkiksi minimipalkan (pienimmän taulukkopalkan) korotukset 1,27 % ja ,26 % (sopimuskausi 24 kk) Käytännön palkankorotukset vaihtelevat ala-, yritys- ja yksilökohtaisesti Kun palkoista sovitaan yrityksissä, on riski kilpailukykyä uhkaavista liian suurista korotuksista hallinnassa suhdanteista riippumatta Ilsöe, A. (2009): Seurauksena on ollut voimakas luottamus osapuolten välillä ja suuri määrä sopimuksia, jotka ovat edullisia sekä työnantajille että työntekijöille Tanskalainen työelämän laatu on useassa yhteydessä arvioitu Euroopan parhaaksi 6

7 Yrityskohtaisuus ja paikallinen sopiminen työehtosopimuksissa Työajat vastaavat yrityksen ja henkilöstön tarpeita Korotukset eivät vaaranna kilpailukykyä Palkitaan hyvistä työsuorituksista, osaamisesta vastuun ottamisesta Luottamus ja yhteistyö 7

8 8 Miten selviytyä sekä hyvistä että huonoista kausista?

9 Luottamus ja yhteistyö myös osa valmisteilla olevaa työelämän kehittämisstrategiaa 9

10 Edistysaskel: Viidessä vuodessa yrityskohtaisten palkkaratkaisujen piiriin 80 prosenttia palkansaajista Palkankorotusmalli Korotuksesta sovitaan paikallisesti Työehtosopimus määrää kustannusvaikutuksen Yleiskorotus ja paikallinen erä Pelkkä yleiskorotus Kaikki palkansaajat 2011 Kunnat Valtio Yksityinen sektori 19 % 0 % 0 % 29 % 0 % 0 % 0 % 0 % 61 % 100 % 99 % 41 % 20 % 0 % 0 % 30 % Lähde: Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta kesällä

11 Ruotsi edelleen Suomea edellä palkkaratkaisujen yrityskohtaisuudessa Työehtosopimuksen palkankorotuksen luokka Ruotsi 2010 Suomi 2011 Korotuksesta sovitaan paikallisesti Työehtosopimus määrää kustannusvaikutuksen Yleiskorotus ja paikallinen erä Pelkkä yleiskorotus 34 % 19 % 50 % 0 % 10 % 61 % 6 % 20 % Lähteet: Medlingsinstitutet 2011, Tukuseto kesällä

12 Suomessa yli 2/3 palkankorotuksista on sopimuskorotuksia Myös sopimuskorotuksia pitää pystyä kohdistamaan yritysten palkkausjärjestelmien mukaisesti ja tasa-arvosuunnitelmien toteuttamiseksi Mitä tapahtuu, jos palkkausjärjestelmiä ei ylläpidetä: Liian suuria palkkoja joillekin kustannus yritykselle on erittäin suuri Liian pieniä palkkoja joillekin menetetään ammattitaitoisia työntekijöitä Kokemus siitä, että palkka ei ole oikeudenmukainen ja kannustava menetetään palkan kannustevaikutus, ja lisäksi koetaan, ettei työntekijöitä, hyviä työsuorituksia ja osaamista arvosteta Mitä uutta yrityskohtaiset palkkaratkaisut edellyttävät? Yrityksen palkkaprosessin ja palkkapolitiikan määrittelyä ja läpikäymistä yhdessä 12

13 Korotusten kohdistamisen voi käydä lävitse esimerkkien avulla Palkan suuruus Kahdella henkilöllä liian korkeita palkkoja Kuudella henkilöllä sopiva palkka Kahdella henkilöllä liian pieni palkka Pätevyys ja työsuoritus Pelkät yleiskorotukset jäädyttäisivät palkkasuhteet 13

14 Yrityskohtaisten erien perälaudat EK:n sopimusaloilla Alakohtaiset sopimukset Raamisopimukset Työnantajan päätöksellä 71 % 71 % Yleiskorotus 74 % Yleiskorotus 29 % 26 % Työnantajan päätöksellä 26 % 14

15 Yritysten palkka-asioista vastaavat 2011: Yrityksellämme on tarvetta yrityskohtaisille erille...hyvien työsuoritusten palkitsemiseksi...osaamisen palkitsemiseksi...tuottavuuden parantamiseksi...palkkauksen vääristymien oikaisemiseksi...tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseksi 31 % 64 % 81 % 78 % 86 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Osuus yritysten henkilöstöstä EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu

16 Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille hyvien työsuoritusten palkitsemiseksi Paperiteollisuus Tutkimus- ja tekniset palvelut Tieto- ja viestintäpalvelut Finanssiala Kuljetus ja varastointi Energiateollisuus Elintarviketeollisuus Teknologiateollisuus Puuteollisuus Tukkukauppa Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Kemianteollisuus Talonrakennus Sosiaali- ja terveyspalvelut Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011

17 Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille osaamisen palkitsemiseksi Paperiteollisuus Kuljetus ja varastointi Tutkimus- ja tekniset palvelut Puuteollisuus Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Tukkukauppa Finanssiala Sosiaali- ja terveyspalvelut Tieto- ja viestintäpalvelut Energiateollisuus Teknologiateollisuus Kemianteollisuus Talonrakennus Elintarviketeollisuus Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011

18 Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille palkkauksen vääristymien oikaisemiseksi Paperiteollisuus Elintarviketeollisuus Tieto- ja viestintäpalvelut Puuteollisuus Finanssiala Energiateollisuus Sosiaali- ja terveyspalvelut Tutkimus- ja tekniset palvelut Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Tukkukauppa Teknologiateollisuus Kemianteollisuus Kuljetus ja varastointi Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat Talonrakennus Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011

19 Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseksi Finanssiala Tutkimus- ja tekniset palvelut Tukkukauppa Teknologiateollisuus Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Elintarviketeollisuus Sosiaali- ja terveyspalvelut Kemianteollisuus Hotellit ja ravintolat Tieto- ja viestintäpalvelut Energiateollisuus Vähittäiskauppa Kuljetus ja varastointi Paperiteollisuus Puuteollisuus Talonrakennus Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011

20 Paikalliset erät parantavat palkkauksen oikeudenmukaisuutta ja kannustavuutta Pyrimme jatkossa aktiivisesti hyödyntämään yrityskohtaisten erien tarjoamat mahdollisuudet Yrityskohtaisen erän käyttö ja palkoista sopiminen opitaan vain kokemuksen kautta Erän käyttö on lisännyt palkkauksen oikeudenmukaisuutta Erän käyttö on lisännyt palkan kannustavuutta 64 % 62 % 81 % 89 % Erän käyttö on lisännyt avointa keskustelua palkoista Erän käyttö on johtanut toimenpiteisiin palkkausjärjestelmän kehittämiseksi 37 % 48 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Osuus yritysten henkilöstöstä EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu

Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista. Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi

Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista. Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi Tuottavuuden pyöreä pöytä: Tuottavuudessa tehokkuuteen yhdistyy tuotteen tai palvelun

Lisätiedot

Tuottavuutta ja työelämän laatua välttämätöntä kehittää samanaikaisesti

Tuottavuutta ja työelämän laatua välttämätöntä kehittää samanaikaisesti Tuottavuutta ja työelämän laatua välttämätöntä kehittää samanaikaisesti niilo.hakonen@ek.fi Tuottavuuden pyöreä pöytä Tuottavuuden pyöreä pöytä Perustettiin keväällä 2007 järjestöjen korkean tason elimeksi,

Lisätiedot

Kooste EK:n palkkausjärjestelmätiedustelun

Kooste EK:n palkkausjärjestelmätiedustelun Kooste EK:n palkkausjärjestelmätiedustelun 2011 tuloksista Tiivistelmä kyselyn tuloksista 15.11.2011 Tiedusteluun vastasi 1204 yritystä, joissa työskenteli 500 000 henkilöä tiedot kerättiin touko elokuussa

Lisätiedot

Ajankohtaista tuottavuusrintamalla ja -tutkimuksessa 13.1.2011

Ajankohtaista tuottavuusrintamalla ja -tutkimuksessa 13.1.2011 Ajankohtaista tuottavuusrintamalla ja -tutkimuksessa 13.1.2011 erkki.auvinen@sttk.fi niilo.hakonen@ek.fi Esityksen lähtökohdat Tuottavuutta ja työelämän laatua on kehitettävä samanaikaisesti Suomalaisen

Lisätiedot

Yrityskohtaiset erät ja kannustavat palkkaustavat

Yrityskohtaiset erät ja kannustavat palkkaustavat n tuloksia: Yrityskohtaiset erät ja kannustavat palkkaustavat kuvasarja 2008 jen tavoitteena on kartoittaa jäsenyritysten eri palkkausjärjestelmien kattavuus ja kehityssuunnat palkkausjärjestelmien toimivuus

Lisätiedot

Suomalainen työelämä paras Euroopassa miten sen teemme? Tuottavuuden pyöreä pöytä

Suomalainen työelämä paras Euroopassa miten sen teemme? Tuottavuuden pyöreä pöytä Suomalainen työelämä paras Euroopassa miten sen teemme? Tuottavuuden pyöreä pöytä Työelämän kehittämisstrategian tavoite on asetettava korkealle Tuottavuuden pyöreä pöytä on osallistunut aktiivisesti työelämän

Lisätiedot

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta. niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta. niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011 Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta niilo.hakonen@ek.fi 11.2.2011 Työolobarometrien tuloksia: Työelämän laatu kouluarvosanalla mitattuna 2004-2010 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 10 9 8,9

Lisätiedot

Kokemuksia ja tutkimustuloksia palkkauksesta ja palkitsemisesta - palkitsemisen ja palkkausjärjestelmien kehitys Suomessa

Kokemuksia ja tutkimustuloksia palkkauksesta ja palkitsemisesta - palkitsemisen ja palkkausjärjestelmien kehitys Suomessa Kokemuksia ja tutkimustuloksia palkkauksesta ja palkitsemisesta - palkitsemisen ja palkkausjärjestelmien kehitys Suomessa 8.3.2011 Niilo Hakonen niilo.hakonen@ek.fi Kokemuksia palkoista ja palkitsemisesta

Lisätiedot

Arviot työehtosopimusten palkankorotuksista. Viestinnän Keskusliitto

Arviot työehtosopimusten palkankorotuksista. Viestinnän Keskusliitto Arviot työehtosopimusten palkankorotuksista Millä tasolla yksittäisen työntekijän palkankorotusten tulisi määräytyä? Sekä työehtosopimusneuvotteluissa että yritystasolla 10 69 83 89 Pääosin yritystasolla

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisu syksy 2012 Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset, muutospaineet palkkaratkaisu mitoitetaan

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Palkkakeskustelumallit ja erilaiset yrityspotit käytännössä

Palkkakeskustelumallit ja erilaiset yrityspotit käytännössä Palkkakeskustelumallit ja erilaiset yrityspotit käytännössä Ekonomisti Antti Aarnio, STTK Asiantuntija Niilo Hakonen, EK 13.3.2008 1 Esimerkki: Rahoitusalan palkkakeskustelumalli Sopimuskausi 1.6.2007-31.5.2011

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Tuottavuuden pyöreä pöytä esittää: Hyvä hanke tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi

Tuottavuuden pyöreä pöytä esittää: Hyvä hanke tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi Tuottavuuden pyöreä pöytä esittää: Hyvä hanke tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi erkki.auvinen@sttk.fi 10.2.2011 niilo.hakonen@ek.fi Esityksen lähtökohdat Tuottavuutta ja työelämän laatua on

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA

YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA YHTEISTOIMINTA PAIKALLISEN ERÄN JAKAMISESSA Käsiteltävät aiheet: yhteistoiminta ja paikallinen sopiminen kehittämisen apuna yrityksen palkkapolitiikka oikeudenmukaisen ja kannustavan palkitsemisen perustana

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 5.2.2009 Silja Symphony Jukka Tiihonen Teknologiateollisuus Roni Jokinen Toimihenkilöunioni TU 4 Palkankorotukset teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus Palkantarkistukset syksy 2018 Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti yritys- tai työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset,

Lisätiedot

Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry

Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry Kannustava palkkaus ja palkitsemiseen 26.2.2014, V-S Teknologiateollisuus ry Teppo Virta asiantuntija Teknologiateollisuus ry Tuottavuuden kasvusta hyötyvät kaikki TOIMINNAN JA PROSESSIEN SUUNNITTELU OSAAMINEN

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010

TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Jäsentiedote 9-2010 / Työmarkkinat Ruooniemi 5.10.2010 TOIMIHENKILÖIDEN PALKKOJEN TARKISTAMINEN SYKSY 2010 Keskustelu yrityksen tilanteesta ja palkanmuodostuksesta On tärkeää, että paikallisesti tarkastellaan

Lisätiedot

Uudet palkkamallit johtamisen tukena. 6.11.2007 Niilo Hakonen

Uudet palkkamallit johtamisen tukena. 6.11.2007 Niilo Hakonen Uudet palkkamallit johtamisen tukena 6.11.2007 Niilo Hakonen 1 Palkkamalli vastaa kahteen kysymykseen Palkkamalli Miten palkkoja korotetaan? Miten palkat porrastetaan? 2 Palkkojen porrastusta on kehitetty

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 2 TUNTIPALKKATILASTO 4. neljännekseltä 2010 EK 2011 Sisältö 5 Tiivistelmä 6 Palkat nousivat

Lisätiedot

Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center. Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center. Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Ohjelma 13.00 Tilaisuuden avaus Työmarkkinat murroksessa Johtaja

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen V-S:n koulutusstrategia/ Maahanmuuttajakoulutuksen teemaryhmä 8.6.2012 Sanna Halttunen-Välimaa EK Turku Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti

Lisätiedot

Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua.

Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua. Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua. Kasvaa merkittävästi 25 % Kasvaa jonkin verran 57 % Pysyy ennallaan 17 % Vähenee

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007. Tarja Tuominen. 24.1.2007 Osaava henkilöstö - menestyvät yritykset 1

Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007. Tarja Tuominen. 24.1.2007 Osaava henkilöstö - menestyvät yritykset 1 Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007 Tarja Tuominen 1 Esityksen rakenne EK:n työvoimatiedustelu 2006 henkilöstömäärän kehitys (lokakuu 2006-lokakuu 2007) EK:n koulutus- ja työvoimapoliittiset linjaukset

Lisätiedot

Henkilökohtaisen palkanosan käytännöt ja haasteet Suomessa

Henkilökohtaisen palkanosan käytännöt ja haasteet Suomessa Henkilökohtaisen palkanosan käytännöt ja haasteet Suomessa tutkija Elina Moisio TkL, MBA Tuntuuko tutulta? Eräässä organisaatiossa otettiin käyttöön suoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä, joka kytki

Lisätiedot

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö

1.2 Työllisyys- ja kasvusopimuksen keskeinen sisältö Teknologiateollisuuden ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN yhteiset tiedotustilaisuudet ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus 2. Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 1.10.2012 31.10.2014 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

Yrityskohtaiset palkkaratkaisut. Yritysten kokemuksia ja vihjeitä toteutukseen

Yrityskohtaiset palkkaratkaisut. Yritysten kokemuksia ja vihjeitä toteutukseen Yrityskohtaiset palkkaratkaisut Yritysten kokemuksia ja vihjeitä toteutukseen Yrityskohtaiset palkkaratkaisut Yritysten kokemuksia ja vihjeitä toteutukseen 1. Työmarkkinaosapuolet neuvottelivat palkkaratkaisun,

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat reilun prosentin lokakuusta 2013 syyskuuhun 2014 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Suomen Yrittäjät 24.8.2009 1 Kuuluuko yritys SY:n ohella työehtosopimuksen osapuolena olevaan työnantajaliittoon? Kyllä 9 Ei 8 Ei osaa sanoa 0 10 20 0 40 0 60 24.8.2009

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu 2018-2020 Ensihoitopalvelualan neuvottelupäivät 27.3.2018 Helsinki Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Neuvottelujen taustaa Neuvottelut olivat erittäin vaikeat,

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä puolitoista prosenttia

Lisätiedot

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU

Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU Allekirjoituspöytäkirjan liite 1: Palkkaratkaisu 1(6) PALKKARATKAISU 2(6) Palkat A. Palkkojen tarkistaminen Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2017 Neuvottelut palkkaratkaisusta

Lisätiedot

Yrityskohtaista erää koskeva ohjeistus. kirjatyöntekijät toimihenkilöt

Yrityskohtaista erää koskeva ohjeistus. kirjatyöntekijät toimihenkilöt Yrityskohtaista erää koskeva ohjeistus kirjatyöntekijät toimihenkilöt 2013 1 Yrityskohtainen erä 1.10.2013 Osana kirjatyöntekijöiden ja toimihenkilöiden kevään 2012 työehtosopimusratkaisuja sovittiin syksyllä

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

PALKKARATKAISU Syksy 2012

PALKKARATKAISU Syksy 2012 MTHL:n Työnantajat ja Metallityöväen Liitto PALKKARATKAISU Syksy 2012 1 Palkkaratkaisu 1. Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti 2. Paikallinen palkkaratkaisu 3. Palkankorotukset, ellei paikallista

Lisätiedot

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu

TES neuvottelutulos. Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu TES 2017-2021 neuvottelutulos Palkankorotukset sopimuskaudella Työaikamallityöryhmä Palkkausjärjestelmätyöryhmä Meijerin palvelusvuosilisäratkaisu Palkankorotukset sopimuskaudella Sopimuskausi 1.2.2017-31.1.2021

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Yrityskyselyn toteutus

Yrityskyselyn toteutus Yrityskyselyn toteutus Kyselyn perusjoukon muodosti 6480 EK:n jäsenyritystä (kokonaismäärä on n. 16 000), jotka edustavat kaikkia jäsenliittoja ja työllistävät 738792 työntekijää ja toimihenkilöä. Perusjoukon

Lisätiedot

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset

Sisältö. 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 3. Palkkaratkaisu 4. Tekstikysymykset Teknologiateollisuuden ja YTN ry/tietoalan toimihenkilöiden yhteiset tiedotustilaisuudet tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 9.11.2011 31.10.2013 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014

Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 1 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkankorotusten luokittelu kesäkuu 2014 Palkankorotustyöryhmä 27.6.2014 2 (13) Työ- ja virkaehtosopimusten palkkaratkaisujen palkankorotusten

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta

Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen liiton yhteinen ohjeistus syksyn 2008 palkkojen korottamisesta Ohjelma: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Kokemuksia työpaikkakohtaisen erän jakamisesta 2007 3 Työpaikkakohtainen

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 TOUKOkuu 2018 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Sopimuskorotus = Työehtosopimuksella sovitut palkankorotukset yleisesti.

OHJE 1 (6) Sopimuskorotus = Työehtosopimuksella sovitut palkankorotukset yleisesti. OHJE 1 (6) Suunnitteluala/THa, MKo 29.1.2008 SOPIMINEN SUUNNITTELUALAN TYÖPAIKKAKOHTAISESTA ERÄSTÄ YTN suosittelee, että - luottamusmies selvittää henkilöstön näkemyksiä työehtosopimuksen työpaikkaerän

Lisätiedot

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET SAK ry ESITYS 1 TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE 2005-2006, PALKANTARKISTUKSET 1 LÄHTÖKOHDAT Sopimuksen tavoitteena on myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen saavuttamiseksi turvata palkansaajien suotuisa

Lisätiedot

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen

Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2015 Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen KONSERNIOHJAUS VAIKEUTTAA TYÖPAIKKAKOHTAISTA SOPIMISTA Työpaikoista 86 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaisesti.

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaat kolme prosenttia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus

Lisätiedot

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013

Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017. Neuvottelutulos 24.10.2013 Valtion virka- ja työehtosopimus 2014 2017 Neuvottelutulos 24.10.2013 Sopimuskausi Sopimuskausi on 1.4.2014 31.1.2017. Sopimuskauden ensimmäinen jakso päättyy 31.1.2016 ja toinen jakso 31.1.2017. Työmarkkinakeskusjärjestöt

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Rakennemuutokset hidastivat ansiokehitystä teollisuudessa 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos NEUVOTTELUTULOS Energiateollisuus ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Suomen Konepäällystöliitto ry ovat 21.10.2013 saavuttaneet neuvottelutuloksen keskusjärjestöjen 30.8.2013 solmiman työllisyys- ja kasvusopimuksen

Lisätiedot

Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013)

Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013) Yksityisen sektorin palkankorotukset (päivitetty 1.3.2013) 2013 1.3.2013: Kemian ala: 1,3 % yleiskorotus + 0,6 % paikallinen erä (jos erän käytöstä ei sovita, maksetaan 0,3 % yleiskorotuksena ja 0,3 %

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 TOUKOKUU 2019 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008

Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 Kaupan palkkaluokittelu käyttöön 1.5.2008 1. Johdanto Nykyiset Kaupan työehtosopimuksen palkkamääräykset koskevat perinteisiä kaupan ammatteja. Alan yrityksissä työskentelee kuitenkin nk. vieraitten alojen

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 8.3.2018 Saara Arola, edunvalvontajohtaja, ERTO ry Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.2.2018-31.3.2020 Valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

Tulo- ja kustannuskehitys

Tulo- ja kustannuskehitys Liite 1. Tulo- ja kustannuskehitys Talousneuvosto 19.8.2013 Jukka Pekkarinen Tukuseto asetettu vuosiksi 2013-2016 Toimikunnan määräaikaisraportoinnissa neljä painoaluetta: 1. Ostovoima (ansiot, hinnat,

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat noin kaksi prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella.

Henkilökohtaisia aika-, kuukausi ja suorituspalkkoja korotetaan 1,6 % suuruisella yleiskorotuksella. AUTOALAN KESKUSLIITTO RY 11.11.2011 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY AUTO- JA KORJAAMOALAN TYÖEHTOJEN PALKARAKENNE 2000 LASKENTAOHJE 2011 2013 PALKANKOROTUKSET Palkkojen korotukset ja tarkistukset Palkkojen korottaminen

Lisätiedot

Palkkakeskustelut, uusi avaus suorituksen palkitsemiseen - palkkakeskustelumallit Suomessa ja Ruotsissa - kokemuksia käytännöstä, case EK

Palkkakeskustelut, uusi avaus suorituksen palkitsemiseen - palkkakeskustelumallit Suomessa ja Ruotsissa - kokemuksia käytännöstä, case EK Palkkakeskustelut, uusi avaus suorituksen palkitsemiseen - palkkakeskustelumallit Suomessa ja Ruotsissa - kokemuksia käytännöstä, case EK 22.11.2007 Espoo Niilo Hakonen Elinkeinoelämän keskusliitto Entä

Lisätiedot

Palkitsemisesta kilpailuetu?

Palkitsemisesta kilpailuetu? Palkitsemisesta kilpailuetu? Palkitseminen vaikuttaa Palkitsemisen tutkimusohjelman juhlaseminaari Espoo, Dipoli 13.12. Elina Moisio Palkitsemisjärjestelmä Tulkintaprosessi Vaikutukset Palkitsemistapa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkankorotukset vuonna 2008 Sisältö: 1 Yleiskorotus 1.10.2008 2 Työpaikkakohtainen erä 1.10.2008 12.8.2008 1 Palkankorotus 1.10.2008 Palkkoja korotetaan 1.10.2008

Lisätiedot

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Sopimusten mukaiset toimialakohtaiset neuvottelut keväällä 2009 Teknologiateollisuus Työntekijät, tietotekniikan palveluala ja ylemmät toimihenkilöt:

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen - rohkeutta vai röyhkeyttä?

Paikallinen sopiminen - rohkeutta vai röyhkeyttä? Paikallinen sopiminen - rohkeutta vai röyhkeyttä? Paikallisen sopimisen hyvät käytänteet ja esteet teknologiateollisuudessa hankkeen tulosten julkistus 17.4.2019 Kirsi Timonen tutkija, Työterveyslaitos

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2011 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Veneteollisuuden Työnantajat ry Timo Sarparanta Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

Puusepänteollisuuden TES

Puusepänteollisuuden TES Puusepänteollisuuden TES 2018-2020 1 Työehtosopimuksen 2018-2020 keskeinen sisältö Työehtosopimus on voimassa 1.2.2018-31.1.2020 Työehtosopimus sisältää palkantarkistukset sekä vuodelle 2018 että vuodelle

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU

TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Liite 1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY 9.10.2013 PALKKARATKAISU Liite 1 PALKKARATKAISU Palkantarkistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus Vuosi 2013 Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yrityksen

Lisätiedot

Vakuutusalan työehtosopimus ja palkkakeskustelut. Liittojen yhteiset infotilaisuudet kevät 2018

Vakuutusalan työehtosopimus ja palkkakeskustelut. Liittojen yhteiset infotilaisuudet kevät 2018 Vakuutusalan työehtosopimus ja palkkakeskustelut Liittojen yhteiset infotilaisuudet kevät 2018 Päivän aiheita Palkkakeskustelut mitä ja miten? Palkkakeskustelutyöryhmä ja sen tehtävät Yksilön suoja Erityistilanteet

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 2.11.2017 31.10.2020 1 Sisältö 1. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus

Lisätiedot

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016 YTN-datan esittely Esityksen sisältö Taustaa Palkkaus Tulospalkkaus Työaika, ylitöiden korvaaminen, matkapäivät ja matka-ajan korvaaminen Työsuhteen varmuus Yt-neuvottelut ja etujen leikkaus TAUSTAA Mikä

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Jäsenkirje 11/2011 Liite 1 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 13.10.2011

Lisätiedot

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Yrittäjägallup toukokuu 2019 Yrittäjägallup toukokuu 0..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Yrittäjägallup, toukokuu 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää pk-yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista Luottamusmiesbarometri 2017 Yhteenveto tuloksista Taustaa Akavan luottamusmiesbarometri on joka toinen vuosi toteutettava kysely akavalaisille luottamusmiehille. Barometri toteutettiin vuonna 2017 toista

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

KEMIANTEOLLISUUS RY PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO RY

KEMIANTEOLLISUUS RY PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO RY HARJA- JA SIVELLINALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA TYÖMARKKINA- KESKUSJÄRJESTÖJEN TYÖLLISYYS- JA KASVUSOPIMUKSEN MUKAISESTI KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 4.11.2013 Paikka Läsnä Kemianteollisuus

Lisätiedot

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat keskimäärin vajaan prosentin 7 Keskimääräinen kuukausiansio

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2015-2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot