P ä ä k i r j o i t u s M a a i l m a n p o l i t i i k a n m a r g i n a a l i t t i e t o, v a l t a, k r i t i i k k i Maailmanpolitiikkaa ja sen tutkimusta tarkastellaan yhä kriittisemmin erilaisista marginaaleista käsin. Käsityksiä siitä, mitä maailmanpolitiikka voi olla ja miten sen tutkimus ja tutkijat itse asettuvat osaksi maailmanpolitiikkaa on haastettu sekä eri tieteenalojen leikkauspisteistä että maantieteellisesti ja kulttuurisesti määrittyviltä raja-alueilta. Maailmanpolitiikan tutkimusta on kritisoitu muun muassa liian abstraktin, valtio- ja länsikeskeisen sekä miesvaltaisen teorian tuottamisesta. Kritiikin seurauksena aiemmin kansainvälisten suhteiden tieteenalana tunnettu tutkimusperinne on pyrkinyt irtautumaan valtiokeskeisyydestään, jossain määrin myös länsikeskeisyydestään. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen akateemisena oppiaineena syntynyt kansainväliset suhteet on koko historiansa ajan keskittynyt vahvasti sodan ja rauhan kysymyksiin. Se on suunnannut tarkastelunsa nimenomaan valtioiden välisiin suhteisiin ja valtioiden harjoittamaan ulkopolitiikkaan samaan aikaan, kun valtio-opissa kiinnostus on kohdistunut sisäpolitiikkaan. Nykyisin tätä perinteistä jakoa valtio-oppiin ja kansainvälisiin suhteisiin pidetään usein turhana, joskus jopa vahingollisena. Samalla on huomattu, ettei pelkkä kansainvälisten eli valtioiden välisten suhteiden tarkastelu riitä globaalien valtasuhteiden ymmärtämiseen. Siksi tieteenala onkin paikoitellen vaihtanut nimensä maailmanpolitiikaksi ja alkanut tarkastella myös sellaisia poliittisia tiloja, jotka ylittävät perinteisten poliittisten yhteisöjen rajat. Esimerkiksi marxismiin kytkeytyvät kriittiset lähestymistavat ovat jo pitkään eri muodoissaan haastaneet kansainvälisen politiikan tutkimuksen valtiokeskeisyyttä (esim. Nkrumah 1965; Wallerstein 1974). Jälkikoloniaalisen kritiikin myötä myös maailmanpolitiikan länsi- ja eurokeskeisyydestä on tullut niin näkyvää, ettei kritiikkiä voida enää pitää marginaalisena tieteenalan sisäisten keskustelujen kannalta (esim. Chakrabarty 2008). Samanaikaisesti feministinen kritiikki on pureutunut maailmanpolitiikan sukupuolittuneisiin, seksistisiin, patriarkaalisiin ja heteronormatiivisiin premisseihin sekä puhunut voimakkaasti solidaaristen ja dekolonisoivien feminististen tutkimusmenetelmien puolesta (esim. Mohanty 2003). Maailmanpolitiikan ontologiaan ja epistemologiaan liittyvien kriittisten keskustelujen lisäksi tieteenalaa on arvosteltu liiallisesta teoriapainotteisuudesta, jolloin esiin on noussut kysymys siitä, millaisia perimmäisiä tavoitteita maailmanpolitiikan tutkimuksella ylipäätään on mitä tai ketä se itse asiassa palvelee, ja kenen ehdoilla tietoa tuotetaan (esim. De Felice & Obino 2012). Huolta on herättänyt etenkin se, miten yliopistoissa tehtävä yhteiskuntatutkimus on uusliberaalin talouslogiikan kurimuksessa alkanut palvella entistä enemmän valtaapitävän eliitin tiedon intressejä, unohtaen samalla kriittisen tehtävänsä (esim. Santos 1999; Suoranta & Ryynänen 2014). Tässä yhteydessä tutkijan roolia objektiivisen ja arvoneutraalin tiedon tuottajana on kyseenalaistettu erityisesti jälkikoloniaalisen ja alkuperäiskansatutkimuksen taholta, jotka yhtäältä kritisoivat länsimaista tiedettä sen eurokeskeisyydestä (Tuhiwai Smith 1999) mutta toisaalta korostavat, ettei tieteen dekolonisaatio tarkoita vain ennen unohduksissa olleiden alueiden mukaan tuomista vaan niiden tutkimista omalla oikeudellaan (Gruffydd Jones 2006). Näissä lähestymistavoissa korostetaan kaiken tiedon paikantuvaa luonnetta sekä tutkijan poliittisen ja eettisen vastuun tunnistamisen tärkeyttä. Vastaavia vaatimuksia esittävät yhä useammin erilaiset kansalaisliikkeet ja niitä tutkivat aktivisti-tutkijat alkuperäiskansa- KOSMOPOLIS Vol. 44: 3 4/2014 3
liikkeiden ja kehityskriittisten liikkeiden tutkimuksen piirissä. Tämä ei ole sattumaa. Luonnonvarojen kiihtyvän tehohyödyntämisen, siitä seuranneiden maanomistuskiistojen ja massiivisten väestöjen pakkosiirtojen vuoksi alkuperäiskansojen sekä rakenteellista väkivaltaa ja äärimmäistä köyhyyttä vastaan kehitysmaissa taistelevien kansalaisliikkeiden arkipäivän kamppailuista kumpuava kritiikki osoittaa selvästi sekä maailmanpolitiikan kipukohdat että sen tutkimuksen heikkoudet. On myös esitetty, että maailmanpolitiikan tutkimuksessa tulisi saada marginalisoituneiden ryhmien, aivan tavallisten ihmisten ja kansalaisten ääniä paremmin kuuluviin sekä keskusteltu siitä, miten tutkimukseen osallistuvat tahot yksilöt, yhteisöt ja kansalaisliikkeet voisivat osallistua aktiivisemmin heihin itseensä liittyvän tiedon ja teorian tuottamiseen (esim. Motta 2011). Molemmat näkökulmat haastavat arvioimaan uudelleen teorian suhdetta käytäntöön ja tiedon tuottamisen suhdetta politiikkaan. Ne kutsuvat myös pohtimaan, millaisia tieto/valta-suhteita maailmanpolitiikan tutkimuksessa rakentuu, miten tutkijan roolia, etiikkaa ja rajoja tulisi määrittää, ja miten tutkija voi oppia pois perinteisistä, hierarkkisia valtasuhteita uusintavista tiedontuotannon muodoista. Väitämme, että toistaiseksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa ei kuitenkaan ole kyetty vastaamaan sen peruslähtökohtiin kohdistuvaan kritiikkiin tai tutkijan akateemisia etuoikeuksia ja tieto/valta-asetelmia koskeviin kysymyksiin kovinkaan syvällisesti. Varsinkin Suomessa, jossa tieteenala on suhteellisen pieni, kriittisten menetelmien ja tutkimussuuntausten perusteleminen marginaalista käsin saattaa olla haastavaa erityisesti silloin, kun tutkija pyrkii kyseenalaistamaan ja tekemään näkyväksi omaa tiedeyhteisöään kannattelevia valtarakenteita ja niihin kätkeytyviä asenteita. Sara Ahmed (2013) kuvaa ongelmaa osuvasti feministisen ilonpilaajan (killjoy) hahmon kautta: uusliberaalissa tutkimusyhteisössä institutionaalinen seinä, vallan ja tiedon yhteenliittymä, näyttäytyy konkreettisesti vain niille, jotka pyrkivät sitä haastamaan. Näitä kriitikoita, ilonpilaajia, törmäys seinään myös satuttaa. Esitämmekin, että maailmanpolitiikan raja-alueilta nousevat teoriat ja kysymyksenasettelut voivat tarjota tuoreita näkökulmia, menetelmiä ja kriittistä terää koko tieteenalalle, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Käsillä olevan lehden tavoitteena on nostaa esiin näitä maailmanpolitiikan marginaaleissa kehittyviä keskusteluja ja kasvattaa niiden näkyvyyttä tieteenalan omissa keskeisissä julkaisuissa. Saimme runsaasti ehdotuksia monenlaisiin teemoihin liittyen, joista osa edustaa poikkitieteellisiä näkökulmia. Kaikilla julkaistavilla artikkeleilla on analyyttista ja kriittistä tarjottavaa maailmanpolitiikan tutkimukseen epistemologisesti, ontologisesti, menetelmällisesti ja teoreettisesti. Lisäksi artikkelit laajentavat käsitystä siitä, millaisiin materiaaleihin tukeutuen maailmanpolitiikkaa voidaan tarkastella. Tässä erikoisnumerossa maailmanpolitiikkaa tutkitaan ja tulkitaan niin kaunokirjallisuuden, oppikirjojen, dokumenttielokuvan, tanssin, kuvakollaasien, käsitehistorian kuin etnografisen haastattelututkimuksenkin kautta. Erikoisnumeron artikkelit tarjoavat uudenlaisia näkökulmia myös maailmanpolitiikan rajoihin, rajamaihin sekä rajattomuuteen. Ne kyseenalaistavat monella tapaa sen, mitä olemme tottuneet pitämään maailmanpolitiikan keskuksina, periferioina tai marginaaleina. Mielestämme maailmanpolitiikan tutkimuksen olisikin hyödyllistä peilata omia käsityksiään ja teorioitaan niin kutsuttuun monitieteiseen rajamaakoulukuntaan (Borderlands Studies), joka on onnistunut tekemään näkyväksi maailmanpolitiikan sokeita pisteitä (esim. Hämäläinen & Truett 2011). 4 KOSMOPOLIS
Erikoisnumeron aloittaa meksikolaisen alkuperäiskansatutkija Xochitl Leyva Solanon käännösartikkeli, joka kiinnittää huomion akatemian ja aktivismin välisiin rajoihin. Se tuo esiin akatemian ja erityisesti vasemmistolaisen aktivismin välisiä jännitteitä ja hankauskohtia. Artikkeli kuitenkin haastaa näkemystä akatemiasta ja aktivismista toisilleen vastakkaisina ulottuvuuksina. Leyva Solano osoittaa, että nimenomaan akatemian ja aktivismin välisistä rakosista on käytännössä tuotettu ja jatkuvasti tuotetaan uutta tietoa ja uudenlaisia, rikkaita tietokäytäntöjä, joita ei lähtökohtaisestikaan tule luokitella joko akatemiaan tai aktivismiin kuuluviksi. Lisäksi hän pohtii etnografisen tutkimuksen haasteita konflikti- ja sotatilanteessa. Useat artikkelit suuntaavatkin huomiomme etnografiaan ja dekolonisaatioon, erityisesti alkuperäiskansatutkimuksen kontekstissa. Latinalaisen Amerikan tutkijan Eija Rannan artikkelissa tarkastellaan alkuperäiskansoja ja Bolivian valtion dekolonisaatioprosessia etnografisen näkökulman kautta. Ranta kuvaa, kuinka etnografisten tutkimusmenetelmien avulla tutkija voi jalkautua maailmanpolitiikan tapahtumien kentälle saaden tätä kautta tietoa sellaisista poliittisista prosesseista ja ilmiöistä, joiden tutkimiseen maailmanpolitiikan tutkijoita ei perinteisesti ohjata tai opasteta, toisin kuin esimerkiksi antropologeja. Samalla kun tutkija voi etnografian avulla päästä lähikosketukseen maailmanpoliittisten prosessien kanssa, tästä kohtaamisesta syntyy monenlaisia valtasuhteisiin ja tutkijan positioon liittyviä kysymyksiä sekä aivan uudenlaista problematiikkaa, kun käsitellään väkivaltaa ja sotatilanteita. Jos etnografiset tutkimusmenetelmät yleistyvät maailmanpolitiikan tutkimuksessa, tieteenalalla on odotettavissa samankaltaisia dekolonisaatioon liittyviä vaatimuksia tutkittavien yhteisöjen ja liikkeiden taholta kuin mitä antropologit ovat kohdanneet työskennellessään alkuperäiskansojen kanssa. Tarkastellessaan alkuperäiskansojen poliittisia historioita sekä kansallisvaltiosta rakennettuja narratiiveja, kulttuuriantropologian tutkija Sami Lakomäki osoittaa, miten kansallisvaltioihin kytkeytynyt moderni historiankirjoitus on vaikuttanut käsityksiin keskuksesta, periferiasta ja niiden suhteesta. Hänen mukaansa alkuperäiskansat tulisi asettaa oman historiansa keskukseen samalla muokaten valtavirran narratiiveja ja näkemyksiä dominoivasta maailmanhistoriasta. Lakomäki ehdottaa antropologiasta tuttujen emic- ja eticnäkökulmien tarkastelua vuoropuheluna, mikä yhtä aikaa mahdollistaa alkuperäiskansojen näkemysten sisällyttämisen maailmanpolitiikan narratiiveihin ja avaa mahdollisuuksia kansallisvaltioiden asemaa korostavien narratiivien haastamiselle. Lakomäen esille nostamaan teemaan liittyy olennaisesti myös yhteiskuntatieteen tutkija Anne-Maria Maggan artikkeli, joka käsittelee Suomessa esiintyvää rakenteellista rasismia saamelaisen poronhoidon ja poronhoitolainsäädännön yhteydessä. Alkuperäiskansatutkimuksen näkökulmasta aihetta tarkasteleva Magga esittää, että saamelaisten kohtaama, vallitsevaan poronhoitomalliin liittyvä rasismi vaatii eräänlaista rakenteellisen rasismin dekolonisaatiota. Toisaalta yksiselitteinen rakenteellisen rasismin näkökulma voi myös tehdä vaikeaksi tunnistaa alkuperäiskansojen tilanteeseen vaikuttavia kolonialistisia ja patriarkaalisia diskursseja, jotka koskevat kokonaisia kansoja, tietojärjestelmiä ja maailmankatsomuksia. Artikkeli tekee näkyväksi sen, miten maailmanpolitiikan rakenteet vaikuttavat aivan lähellämme. Samalla se viitoittaa konkreettisia tapoja muuttaa Suomen valtion kolonialistisia käytäntöjä saamelaista alkuperäiskansaa kunnioittavampaan suuntaan. Kansainvälisten suhteiden tutkija Susanna Hast rakentaa eksploratiivisessa artikkelissaan myötätunnon neuropolitiikkaa Tšetšenian väkivaltaisen konfliktin kontekstissa. Myötätunnon neuropolitiikalla Hast kuvaa tanssin ja kehollisuuden merkitystä myötätun- KOSMOPOLIS 5
toisessa kanssakäymisessä väkivallan varjostamassa yhteisössä Barzakh-dokumenttielokuvan analyysin kautta. Myötätunnon neuropolitiikan analyysi auttaa käsitteellistämään paitsi kehollisuutta, yksityisyyttä ja tunteita, myös poliittista toimijuutta, joka vapauttaa kollektiivisesti sodan kahleista rikkoen samalla rajalinjoja passiivisen uhrin ja etäisen säälijän väliltä. Myötätunnon neuropolitiikan voi nähdä osaksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa yleistyvää tutkimussuuntausta, jossa pohditaan tutkijoiden tapoja kuvata konflikti- ja väkivaltatilanteita ja heidän omaa rajallisuuttaan suhteessa tutkimuskohteidensa kokemaan väkivaltaan. Maantieteen tutkija Heikki Sirviö esittelee artikkelissaan maailmanpolitiikan suurmiesteemaa ja johtajuuden problematiikkaa. Hän tarkastelee maailmanpolitiikkaa kirjallisuudessa analysoimalla viiksimiehiä kirjailija Veikko Huovisen teoksissaan Adolf Hitleriä, Josef Stalinia ja Pietari Suurta parodisoivia henkilöhahmoja. Artikkelista piirtyvät esiin maailmanpolitiikan valtiokeskeiset ja maskuliiniset oletukset, joita Huovisen satiirit samalla kyseenalaistavat. Sirviö avaa analyysissaan useita erilaisia marginaaleja, joihin Huovisen kirjallisuus rahvaanomaisena, maailmanpolitiikan perinteiselle porvarilliselle mieskeskeisyydelle naureskelevana suurmies-satiirina sijoittuu. Sirviön pohdinta maailmanpolitiikan mieskeskeisyyden ja vakavuuden purkamisesta saa jatkoa kansainvälisen politiikan ja sukupuolentutkijan Saara Särmän näkökulma-artikkelista. Särmän lanseeraama hömppäfeminismi ja hänen kollaasimenetelmänsä kutsuvat kriittisesti tarkastelemaan tutkijan roolia ja tutkimisen tapoja maailmanpolitiikassa sukupuolen ja feminismin näkökulmasta. Artikkeli pureutuu akatemian arkipäiväisiin valtasuhteisiin erityisesti tutkimusaiheiden ja -aineistojen valinnan yhteydessä. Hömppäfeminismi ja kollaasimenetelmä osana feminististä valta-analyysiä tuottavat Särmän mukaan olennaista tietoa siitä, millainen ja kenen tutkimus määritellään vakavasti otettavaksi ja kuka määrittelyvaltaa saa käyttää. Toisenlaisiin rajoihin siirrytään kirjallisuudentutkija Anna-Leena Toivasen kosmopolitanismia ja afrikkalaista nykykirjallisuutta käsittelevässä näkökulma-artikkelissa. Toivanen tarkastelee, miten maailmanpolitiikan rakenteet ja ilmiöt näyttäytyvät globalisaation aikakaudella afrikkalaisessa kirjallisuudessa. Hän hyödyntää analyysissaan kosmopolitanismin erilaisia muotoja ja osoittaa, että kosmopolitanismi näyttäytyy hyvin erilaisena jälkikolonialistisesta näkökulmasta kuin länsimaisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Toivanen ei määrittele kosmopolitanismia pelkästään elitistiseksi ja eurokeskeiseksi käsitteeksi vaan tuo esille myös sen vaihtoehtoja luovaa ja rakentavaa potentiaalia, jota hän kuvaa termillä paikaltaan olo. Myös politiikantutkija Karim Maïche hahmottelee näkökulma-artikkelissaan kosmopoliittisempaa ja monipuolisempaa lähestymistapaa maailmanpolitiikan tutkimukseen etenkin post-länsimaisen politiikan kontekstissa. Maïche arvioi kriittisesti eurooppalaista historiankirjoitusta ja sen universalistisia pyrkimyksiä tarkastellessaan lännen käsitettä tietyn historiallisen prosessin tuloksena syntyneenä poliittisena konstruktiona. Artikkeli osoittaa, että maailman jakaminen meihin ja muihin estää historian, kulttuurien ja politiikan pluralistisempaa hahmottamista. Kyse on tieteellisestä valtakamppailusta, jossa länsi muodostaa normin, johon muita peilataan. Erikoisnumeron päättää politiikantutkija Paul-Erik Korvelan käsitehistorian hyödyllisyyttä maailmanpolitiikan tutkimuksessa tarkasteleva näkökulma-artikkeli. Korvela jatkaa eurooppalaisen tieteen kriittistä analyysiä ja kutsuu lukijaa pohtimaan, millä käsitteillä, miten ja mistä käsin maailmanpolitiikkaa yleensä kuvataan ja selitetään. Korvelan analyysi 6 KOSMOPOLIS
tuo esiin, että poliittisia kiistoja käydään suurelta osin juuri käsitteiden merkityksistä. Siksi ei ole tärkeää pelkästään löytää haastajia hegemonisen aseman saavuttaneille käsitteille vaan myös paljastaa niiden historiallinen sattumanvaraisuus ja korostaa, miten eri kielissä ja traditioissa käsitteet saavat hyvinkin erilaisia merkityksiä. Tämä rikas ja monitieteinen läpileikkaus nykytutkimukseen havainnollistaa, miten monenlaisista perspektiiveistä maailmanpolitiikkaa voidaan tutkia. Erikoisnumero myös osoittaa, että Suomessa tehdään kiinnostavaa ja arvokasta, kriittisistä marginaaleista ammentavaa tutkimusta, joka tuo esiin tutkimusalaamme liittyviä merkittäviä tiedollisia, eettisiä ja poliittisia haasteita. Tieteenalan marginaaleista tuotettu tieto laajentaa huomattavasti niitä näkökulmia, arvoasetelmia ja tiedollisia premissejä, joista käsin kansainvälisiä suhteita on perinteisesti totuttu tarkastelemaan. Oma yhteistyömme sai alkunsa, kun avauduimme toisillemme kokemuksistamme liittyen tutkimuksen tekemiseen ja positioihimme niin yliopistoissa, uusliberaalissa tutkimusmaailmassa kuin osana laajempia globaalin etelän ja pohjoisen välisiä hierarkkisia valtasuhteita. Kunkin kohdalla kiinnostus eritoten dekolonisoivaan tutkimusotteeseen liittyi henkilökohtaisiin heräämisen ja poisoppimisen prosesseihin, joita olimme käyneet läpi työskennellessämme tutkijoina Intiassa ja Nepalissa (Seppälä), Meksikossa (Laako) sekä palestiinalaisalueilla ja Suomen saamelaisyhteisön laitamilta käsin (Junka-Aikio). Tarkastelemme näitä kokemuksia ja niiden vaikutusta tutkimustyöhömme autoetnografisessa yhteisartikkelissa, jota olemme työstäneet tämän erikoisnumeron ohella (Bordering Actors, tulossa). Kaikkinensa jaettu matka on ollut ilahduttava ja opettavainen. Yhteistyön kautta vastustamme painetta keskinäiseen kilpailuun, jota kiristyvä akateeminen ilmapiiri asettaa kaltaisillemme epävarman työuran keskellä suunnistaville, 2010-luvulla väitelleille tutkijanaisille. Samasta syystä aloimme myös etsiä uudenlaisia tapoja yhteistyömme tulosten julkaisemiselle, ja saimme ajatuksen tutkijakollektiivin perustamisesta. Tämä lehti on ensimmäinen julkaisu, jonka julkaisemme tutkijakollektiivi Bordering Actorsin nimissä. Toivomme, että erikoisnumeron teemat löytävät tiensä laajempaankin keskusteluun, joka voi luoda yhteistä pohjaa aiempaa moniäänisempää, solidaarisempaa, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta rakentavalle maailmanpolitiikan tutkimukselle. Rauhan-, konfliktin- ja maailmanpolitiikan tutkimukseen erikoistuneena aikakauslehtenä Kosmopolis aiemmalta nimeltään Rauhantutkimus on tähän tarkoitukseen erinomainen tieteellinen julkaisukanava. Vuosikymmenten varrella lehti on ottanut kantaa tärkeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, tarjonnut nuorille tutkijoille kanavan osallistua tieteenalan sisältöjä ja rajoja määrittäviin keskusteluihin ja täten pitkäjänteisesti vaalinut kriittistä potentiaalia maassamme. Kiitämme lämpimästi lehden päätoimittajia sekä toimituskuntaa saamastamme tuesta, luottamuksesta ja kannustuksesta. Haluamme kiittää myös anonyymeja vertaisarvioitsijoita ja kirjoittajia huolellisesta työstä sekä kärsivällisyydestä ja sinnikkyydestä, jota kokonaisuuden perusteellinen viimeistely on meiltä kaikilta vaatinut. Rovaniemellä ja San Cristobal de las Casasissa 26.11.2014 Tutkijakollektiivi Bordering Actors 1 1 Tutkijakollektiivi Bordering Actors koostuu kolmesta tutkijasta, jotka ovat erikoisnumeron toimittajia: YTT Tiina Seppälä, VTT Hanna Laako ja PhD Laura Junka-Aikio. Lisätietoja tutkijakollektiivimme ajatuksista ja muusta toiminnasta: Http://www.borderingactors.org. KOSMOPOLIS 7
L ä h t e e t Ahmed, Sara (2013): Making feminist points. feministkillkjoys-blog. Http://feministkilljoys. com/2013/09/11/making-feminist-points, 11.9.2013. Bordering Actors (tulossa): Bordering Solidarity and Decolonization: Paradoxes of Researchactivism and Autoetnographies of Unlearning. Vertaisarviointiin lähetetty käsikirjoitus. Chakrabarty, Dipesh (2008/2000): Provincializing Europe: Postcolonial Thought and Historical Difference. Princeton: Princeton University Press. De Felice, Damiano & Francesco Obino (2012): Editors Introduction: Weaving the Theories and Practice of International Relations. Millennium: Journal of International Studies, 40(3), 431 437. Gruffydd-Jones, Branwen (2006): Decolonizing International Relations. Lanham: Rowman & Littlefield Publishing. Hämäläinen, Pekka & Samuel Truett (2011): On Borderlands. The Journal of American History, 98(2), 338 361. Mohanty, Chandra T. (2003): Under Western Eyes Revisited: Feminist Solidarity through Anticapitalist Struggles. Teoksessa: C. T. Mohanty (toim.) Feminism Without Borders: Decolonizing Theory, Practicing Solidarity. Durham: Duke University Press, 221 251. Motta, Sara C. (2011): Notes Towards Prefigurative Epistemologies. Teoksessa: S. C. Motta & A. G. Nilsen (toim.) Social Movements in the Global South: Disposession, Development and Resistance in the Global South. Basingstoke: Palgrave MacMillan, 178 199. Nkrumah, Wayne (1965): Neo-Colonialism, the Last Stage of Imperialism. Lontoo: Thomas Nelson & Sons. Tuhiwai Smith, Linda (1999): Decolonizing Methodologies: Research and Indigenous Peoples. Lontoo: Zed Books. Santos, Boaventura de Sousa (1999): On Oppositional Postmodernism. Teoksessa: R. Munch & D. O Hearn (toim.) Critical Development Theory. Lontoo: Zed Books, 27 43. Suoranta, Juha & Sanna Ryynänen (2014): Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into Kustannus. Wallerstein, Immanuel (1974): The Modern World System: Capitalist Agriculture and the Origins of the European World Economy in the Sixteenth Century? New York: Academic Press. 8 KOSMOPOLIS