PÖYTÄKIRJA SUOMEN VUONOHEVOSYHDISTYS RY:N KEVÄTKOKOUS Aika sunnuntai 14.3.2010 klo 15.50 17.40 Paikka Vuonotalli Solsikke, Kiljava Asiat 1 Kokouksen avaus Pj. toivotti kokousväen tervetulleeksi ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen toimihenkilöiden valinta Valittiin puheenjohtaja: Jari Olkkonen sihteeri: Tarja Ahonen pöytäkirjantarkastajat (2): ja. 3 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin. 4 Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin. Lisäasioina päätettiin käsitellä kohdan 9 asiat. 5 Vuoden 2009 toimintakertomuksen hyväksyminen Käytiin läpi toimintakertomusta. Lisättiin toimintakertomuksen kohtaan 4.6. Muuta toimintaa maininta Forssan hevosmessuista sekä maininta, että Tampereen hevosmessuilla esiintyi myös nuori orivarsa Sverre Emil. Hyväksyttiin liitteen 2 mukainen toimintakertomus. 6 Vuoden 2009 tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto Käytiin läpi tilinpäätöstietoja ja luettiin tilintarkastajien lausunto, jossa todettiin hallituksen hoitaneen taloutta asianmukaisesti. Tilintarkastajat puoltavat lausunnossaan vastuuvapauden myöntämistä hallitukselle. Yhdistys teki voittoa n. 400 euroa. Keskusteltiin yhdistyksen varojen käytöstä. 7 Vuoden 2009 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen edellisen toimintavuoden hallitukselle Vahvistettiin vuoden 2009 tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus yksimielisesti.
8 Jalostusasiat, näyttelyt 2010 Keskusteltiin ensi kesän Tampereen näyttelystä. Pj. kertoi, että Norjasta on selvitelty tuomaria. Näillä näkymin tuomariksi saatanee Susan Hellum. Päätettiin, että rotunäyttelyn ilmoittautumiset vastaanottaa Siri Tuominen. Pj. kertoi siirtospermaoriiden tilanteesta. Uusina oriehdokkaina (Norjasta) tullaan Hippokselle esittämään Terne Prins ja Torsetblakken. Vuonna 2012 astuu voimaan uusi jalostusohjesääntö. Lähinnä EU:n määräysten vuoksi joudutaan tekemään muutoksia jaloustusohjesääntöön. Samalla käydään läpi koko jalostusohjesääntö ja tarkistetaan/täsmennetään tarvittaessa myös muut tekstikohdat sekä liitteet. Hallitus tulee valmistelemaan uutta jalostusohjesääntöä. Pj. tiedotti, että ponioripäivillä esitetään yksi vuonohevosori: Hertug Foss. 9 Muut esille tulevat/tuotavat asiat Tiedotuksia yms. Uimin ehdotus toimintaan (kisa cup/vuoden vuonohevonen) Käsiteltiin Marjo Uimi ehdotus miten aktiivisia vuonohevosia ja niiden omistajia voitaisiin huomioida ja mahdollisesti palkita. Esitettiin esimerkki palkitsemisperusteista (pistetys). Päätettiin, että valitaan ja palkitaan vuoden vuonohevosratsukko. Marjo valmistelee/viimeistelee palkitsemisperusteet. Päätöksen palkittavasta vuonohevosratsukosta tekee hallitus asiaa valmistelevan työryhmän tms. esityksestä. Myyntitavarat 10 Kokouksen päättäminen Myyntivastaava kertoi yhdistyksen myyntitavaroiden tilanteesta. Todetiin, että tulevia tapahtumia varten tarvitaan lisää/uusia myyntiartikkeleita. Valtuutettiin myyntivastaava lukuisten myyntitavaraideoiden kera hankkimaan lisää myyntitavaroita mahdollisimman pikaisesti. Marjo Uimi kertoi, että Tampereen hevosmessujen näytökseen on saatu mukavasti vuonohevosratsukoita sekä valjakko. Vuonohevosratsukoiden näytös nähdään myös ponioripäivien yhteydessä. Maarit Yli Tokko tiedotti, että kesätreffien/myyntinäyttelyn yhteyteen suunnitellaan avointa käyttöajokilpailua. Lisäksi Yli Tokko muistutti, että myyntinäyttely on avoin myyntitapahtuma, jonne voi tuoda vapaasti myyntiin vuonohevosia. Myyntinäyttelystä ja kesätreffeistä tiedotetaan tarkemmin kotisivuilla lähempänä ajankohtaa. Pj. päätti kokouksen klo 17.40. Tarja Ahonen Sihteeri Tarja Ahonen LIITTEET läsnäolijat (liite 1), toimintakertomus 2009 (liite 2) Tarkistettu
LIITE 2 TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. Yleistä Vuonna 2009 toiminta jatkui vakaana ja pääosin samaan malliin, joskin tapahtumatarjonta hieman monipuolistui. 2. Hallinto 3. Tiedotus 2.1. Hallinnon kokoonpano ja toiminta 25.10.2008 pidetyssä syyskokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2009: varsinainen jäsen varajäsen Tarja Ahonen (siht.) Hanna Säkkinen (erosi syksyllä 2009) Gunilla Awellan Satu Sunikka Kirsti Lajunen Erika Rehbock Liisa Lajunen Veijo Tilli Maarit Yli Tokko Jonna Lehtinen Helena Raunio Marjo Uimi Jari Olkkonen (pj.) Yhdistys on pitänyt sääntömääräiset kokoukset (2) Hepojoella (Matinmäki) ja Toijalassa (Vainionlahti). Hallitus kokoontui kolme kertaa. Hallitus kommunikoi tiiviisti varsinkin akuuteista asioista sähköpostin välityksellä. 2.2. Toimihenkilömuutokset Satu Sunikka luopui vuodenvaihteessa yhdistyksen kirjanpidon hoitamisesta. 1.1.2010 lukien kirjanpidosta (varsinainen kirjanpito, tilinpäätös) vastaa jatkossa MJV Konsultointi Ky. Vastaavasti yhdistyksen maksuliikenteen hoidon aloitti yhdistyksen sihteeri Tarja Ahonen. Yhdistys sai myös uuden jäsensihteerin: tehtävässä aloitti 1.1.2010 Siri Tuominen. 3.1. Vuonisuutiset Fjordingnytt Vuonisuutiset ilmestyi poikkeuksellisesti kaksi kertaa vuonna 2009. Lehden toimituksesta ovat vastanneet Veijo Tilli, Erika Rehbock ja Gunilla Awellan. Aputoimittajina ovat toimineet Marjo Uimi ja Tarja Ahonen. 3.2. Verkkosivut Verkkosivujen tarjontaa on hieman laajennettu (mm. varsauutiset palsta, ohjeita lisätty/täsmennetty). Sivut ovat toimineet hyvin ja mm. akuutit tiedotteet tavoittavat jäsenistön ilmeisen hyvin.
3.3. Jäsenkirjeet ja tiedotteet ja muut kirjelmät eri tahoille Vuoden aikana ei lähetetty jäsenkirjeitä/tiedotteita. 3.4. Muut tiedotus Yhdistys on ollut perinteiseen tapaan mukana tapahtumakalenterissa Hippoksen verkkosivuilla. 4. Toiminta 4.1. Oripäivät koti ja ulkomailla Ponioripäivät pidettiin Ypäjällä 3. 5.4.2009. Ponioripäiville osallistuivat vuonohevosoriit Nigards Rasmus (uusintalupa myönnettiin 2013 asti) ja Haavanesko (jalostukseenkäyttöoikeutta ei myönnetty). Tavallista lukuisampi delegaatio osallistui Norjan Oripäiville Nordfjordeidissä toukokuussa. Yhdistys palkitsi perinteiseen tapaan oripäivillä parhaan hevosenkäsittelijän. 4.2. Kurssit ja valmennukset Vuoden aikana pidettiin kaksi Hans Sidbäckin vetämää hevosajokurssia Piikkiön Hepojoella. Pidettiin kahdet Vuonistreenit: toinen Krista Mutasen vetämänä maaliskuun tapahtumaviikonlopun yhteydessä Hepojoella, ja toinen syyskokouksen aikaan marraskuussa Tiina Utriaisen vetämänä SS tallilla Toijalassa. Molemmissa oli hyvin osallistujia (Toijalassa 14 vuonisratsukkoa). 4.3. Kesätreffit ja myyntinäyttely Yhdistetty kesätreffit ja myyntinäyttely järjestettiin 15. elokuuta vuonohevostila Yli Tokolla Forssassa. Treffeillä juotiin PM kisakahvit. PM kisaajista paikalla oli Jenni Jurvela. 4.4. Mestaruuskilpailut Mestaruuskilpailut pidettiin Vuonotalli Solsikkella. Kilpailuihin osallistui nelisenkymmentä vuonohevosta. 4.5. PM kilpailut Vuonohevosten PM kilpailut pidettiin Ruotsissa, Vaggerydissä 23. 26.7. Suomea edustivat ratsukot Jenni Jurvela & Huginn sekä Elin Magnusson & Trolleman av Nordhaug. 4.6. Muuta toimintaa Helmikuussa tehtiin bussimatka Ruotsin hevoskohteisiin Hans Sidbäckin johdolla. Kohteina mm. Tärnsjö Garveri, Eks Åkeri, Strömsholm, kuninkaallisen hovin talli. Osallistuttiin Tampereen hevosmessuille.tampeella näytöksessä esiintyivät Nelly (ratsukko) ja Ljosprins (valjakko) sekä nuori orivarsa Sverre Emil. Messuilla yhdistyksellä oli messupöytä. Ratsukot Jenni Jurvela ja Huginn sekä Liisa Lajunen ja Fjell Fix osallistuivat HiHS:n 25 vuotisjuhlaparaatiin. Yhdistyksellä oli myös esillä Forssan hevosmessuilla.
5. Edustus, kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö 6. Talous, varainhankinta Yhdistys on valtuuttanut puheenjohtaja Jari Olkkosen yhdistyksen edustajaksi Suomen Hippoksen kokouksiin. Yhteistyö PONY:n kanssa on yhdistyksestä johtumattomista syistä toistaiseksi ns. jäähyllä. Yhdistyksellä on lehtivaihtoa koti ja ulkomaisten rotu yms. yhdistysten kanssa. Lehden ruotsinkielinen painos lähetetään toisiin Pohjoismaihin ja Saksaan. Gunilla Awellan hoitaa edelleen yhdistyksen kansainvälisiä yhteyksiä. Yhdistyksen talous pysyi vakaana. Jäsenmäärässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.vakijäseniä on edelleen n. 140 150.