Eläintaudit Suomessa 2005-2006

Eviran julkaisuja 25/2007 Eläintaudit Suomessa 2005-2006 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Eviran julkaisuja 25/2007 Eläintaudit Suomessa 2005-2006

Kuvailulehti Julkaisija Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Julkaisun nimi Eläintaudit Suomessa 2005-2006 Tekijät Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tiivistelmä Tämä julkaisu sisältää tietoa Suomen eläintautitilanteesta vuosina 2005 2006. Julkaisuun on koottu vastustettaviin eläintauteihin liittyviä vuositilastoja sekä muuta ajankohtaista tietoa. Julkaisussa kuvataan myös Suomen eri viranomaisten roolit eläintautien vastustamisessa ja toimenpiteistä eläintautien ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Eläintautitilanne Suomessa on pysynyt hyvänä. Vastustettavista helposti leviävistä eläintaudeista todettiin vuosien 2005 2006 aikana ainoastaan kalojen virusperäistä verenvuotoseptikemiaa (VHS) merialueilla. Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen maailmalla jatkui vuosien 2005 2006 aikana ja myös Suomessa nostettiin valmiutta ja varustautumista mahdolliseen taudin maahantuloon. Vuosina 2005 2006 tutkituista siipikarjatiloilta ja luonnonvaraisista linnuista peräisin olevista näytteistä ei todettu korkeapatogeenista H5- tai H7-alatyypin virusta. Julkaisuaika 2007 Asiasanat Tarttuvat eläintaudit, vuositilastot Julkaisusarjan nimi ja numero Eviran julkaisuja 25/2007 Sivuja 40 Kieli Suomi Luottamuksellisuus Julkinen Julkaisija hinta Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (www.evira.fi) Julkaisun kustantaja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Painopaikka ja -aika ISSN 1796-4369 ISBN 952-5662-96-9 (pdf)

Beskrivning Utgivare Livsmedelssäkerhetsverket Evira Publikationens titel Djursjukdomen i Finland 2005-2006 Författare Livsmedelssäkerhetsverket Evira Resumé Den här publikationen innehåller information om djursjukdomssituationen i Finland under åren 2005 2006. I publikationen finns en sammanställning av årsstatistik om djursjukdomar som ska bekämpas samt annan aktuell information. I publikationen beskrivs också de olika finländska myndigheternas roller i bekämpningen av djursjukdomar och åtgärder för att förebygga djursjukdomar och förberedelser för sådana. Djursjukdomssituationen i Finland har förblivit god. Av de djursjukdomar som ska bekämpas och som lätt sprids påträffades endast viral hemorrhagisk septikemi (VHS) hos fiskar i havsområdena 2005 2006. Spridningen av högpatogen fågelinfluensa fortsatte i världen 2005 2006 och även i Finland höjdes beredskapen och förberedelserna för sjukdomens eventuella ankomst. I de prover som togs på fjäderfägårdar och på vilda fåglar under åren 2005 2006 hittades inga virus som hör till undertypen högpatogent H5 eller H7. Utgivningsdatum 2007 Sökord Smittosamma djursjukdomar, årstatistik Publikationsseriens namn och nummer Eviras publikationer 25/2007 Antal sidor 40 Språk Finska Konfidentialitet Offentlig handling Utgivare pris Livsmedelssäkerhetsverket Evira (www.evira.fi) Förläggare Livsmedelssäkerhetsverket Evira Tryckningsort ISSN 1796-4369 ISBN 952-5662-96-9 (pdf)

Description Publisher Finnish Food Safety Authority Evira Title Animal Diseases in Finland 2005-2006 Authors Finnish Food Safety Authority Evira Abstract This publication contains information on the situation with animal diseases in Finland during 2005 2006. The publication contains annual statistics related to the control of animal diseases and other current information. The publication also describes the role of the different Finnish authorities in the control of animal diseases and the measures for the prevention of animal diseases. The situation as to animal diseases has remained good in Finland. In 2005 2006 the only easily spread animal disease to be controlled was viral haemorrhagic septicaemia (VHS) which was found in fish in sea areas The highly pathogenic avian influenza continued spreading across the world in 2005-2006 and in Finland the level of preparedness and readiness for the possible spread of the disease into the country was increased. Samples taken in 2005 2006 from poultry farms and birds in the wild did not show any highly pathogenic viruses of subtypes H5 or H7. Publication date 2007 Key words Contagious animal diseases, year statistics Name and number of publication Evira publications 25/2007 Pages 40 Language Finnish Confidentiality Public Publisher price Food Safety Authority Evira (www.evira.fi) Publisher Food Safety Authority Evira Printed in ISSN 1796-4369 ISBN 952-5662-96-9 (pdf)

Sisällys 1 Eläintautien vastustaminen... 10 2 Vastustettavat helposti leviävät eläintaudit... 14 3 Muita Suomessa vastustettaviksi määrättyjä ja ilmoitettavia eläintauteja... 17 3.1 Eri eläinlajeille yhteiset taudit... 17 3.2 Nautojen taudit... 24 3.3 Lampaiden ja vuohien taudit... 28 3.4 Hevosten taudit... 30 3.5 Sikojen taudit... 32 3.6 Siipikarjan taudit... 33 3.7 Kalojen taudit... 35 3.8 Mehiläisten taudit... 39 Liite... 40

1 Eläintautien vastustaminen Viranomaisorganisaatio eläintautien vastustamisessa Eläintautien vastustamisen ylin johto kuuluu maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosastolle (MMMELO). Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjaa ja valvoo kansallisen keskushallinnon viranomaisena eläintauteja koskevan lainsäädännön toimeenpanoa ja sen noudattamista sekä vastaa tarttuvien eläintautien diagnostiikasta ja sen kehittämisestä. Toukokuun alussa 2006 aloittaneeseen uuteen virastoon yhdistettiin Elintarvikevirasto (EVI), Eläinlääkintäja elintarviketutkimuslaitos (EELA) ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) sekä MMMELO:n toimeenpanotehtävät. Lainsäädännön täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä läänitasolla huolehtivat läänineläinlääkärit, paikallistasolla kunnaneläinlääkärit ja teurastamoissa tarkastuseläinlääkärit. Eläintautien vastustamisesta eläimiä EU:n ulkopuolelta tuotaessa vastaavat pääasiassa rajaeläinlääkärit eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä. EU-jäsenmaista eläimiä tuotaessa valvonnasta vastaavat läänineläinlääkärit ja kunnaneläinlääkärit. Varautuminen eläintautien varalta ja valmiussuunnitelmien laatiminen Tarttuvien eläintautien varalta kaikkiin organisaation portaisiin on luotu ympärivuorokautinen päivystysjärjestelmä. Osaamista ylläpidetään koulutuksin ja valmiusharjoituksin. Lisäksi kansallisessa valmiuseläinlääkärijärjestelmässä on noin 80 virkaeläinlääkäriä, joita koulutetaan erityisesti helposti leviävien eläintautien torjunnan ammattilaisiksi. Eviran laatiman kansallisen valmiussuunnitelman pohjalta läänineläinlääkärit ovat laatineet yksityiskohtaiset toimintaohjeet alueelleen helposti leviävien eläintautien varalta. Valmiussuunnitelmia testataan käytännössä vuosittain pidettävissä valmiusharjoituksissa. Vuoden 2005 aikana toteutettiin laaja yhteispohjoismainen suu- ja sorkkatautiharjoitus, Heluna 2005, jonka tavoitteena oli harjoitella erityisesti kriisikeskuksen organisointia ja työnjakoa, laatia perusteellinen epidemiologinen selvitys tartunnan leviämisestä sekä suunnitella eläinten tappaminen, raatojen hävittäminen ja tiladesinfektio harjoitukseen valituilla tiloilla. Valmiusharjoitus tehtiin yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa ja se myös järjestettiin yhtaikaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Suunnitelmissa on vastaavan valmiusyhteistyön vakiinnuttaminen ja yhteisen koulutuksen järjestäminen Pohjoismaiden välillä. Vuodelle 2008 on suunnitteilla yhteispohjoismainen bluetongue -valmiusharjoitus. Vuonna 2006 Suomessa järjestettiin valtioneuvoston johdolla pienimuotoisempi valtakunnallinen lintuinfluenssapandemiaharjoitus yhdessä muiden hallinnonalojen kanssa. Tämä valmiusharjoitus oli ns. paperiharjoitus. Lisäksi lääneissä järjestettiin vv. 2005-2006 eräitä alueellisia valmiusharjoituksia. Eläintaudeista ilmoittaminen Suomen eläintautilain mukaan eläimen omistajan, haltijan tai yksityiseläinlääkärin epäillessä eläimen sairastavan eläintautilainsäädännössä vastustettavaksi määriteltyä eläintautia hänen on ilmoitettava asiasta kunnaneläinlääkärille tai jollei hän 10

tavoita kunnaneläinlääkäriä, läänineläinlääkärille. Läänineläinlääkäri ilmoittaa tautiepäilystä Eviraan. Laajan hierarkkisesti etenevän ilmoitusvelvollisuuden ja koko maata kattavan eläinlääkäripäivystysjärjestelmän tarkoituksena on saada eläintautiepäily nopeasti viranomaisten tietoon. MMMELO ilmoittaa tautitapauksista EU:n komissiolle, Kansainväliselle eläintautijärjestölle (OIE) sekä naapurimaille. Eräistä eläintaudeista ilmoituksen tulee tapahtua 24 h:n sisällä. Riskinarviointi valvonnan ja varautumisen työkaluna Eläintautien tieteellistä riskinarviointia käytetään valmiussuunnittelun, eläintautivalvonnan ja eläintautiseurannan pohjana. Eviran riskinarviointiyksikössä julkaistiin vuonna 2005 raportti Klassisen sikaruton epideeminen taudinpurkaus Suomessa kvantitatiivinen riskinarviointi. Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa julkaistiin samana vuonna samaan riskinarviointiprojektiin liittynyt klassisen sikaruton taloudellisten vaikutusten arviointi. Vuonna 2006 valmistui vielä kaksi muuta eläintauteja koskevaa riskinarviointiraporttia: Riskinarviointi naudan virusripulin (BVD) leviämisestä Suomeen Pohjois-Amerikasta ja Salmonella suomalaisessa kananmunantuotannossa kvantitatiivinen riskinarviointi. Riskinarviointeja suu- ja sorkkataudin leviämisestä ja BSE- riskistä Suomessa (II vaihe: maassa leviämisen riski) jatkettiin samoin kuin kansallisen salmonellavalvontaohjelman arviointia, jossa keskityttiin erityisesti salmonellaan naudanlihan tuotantoketjussa ja kananmunissa. Lisäksi vuoden 2006 aikana Evirassa aloitettiin siipikarjan herkästi leviävien virustautien leviämiseen vaikuttavien riskitekijöiden kartoitus ja arviointi kalojen VHS-taudin leviämisen riskistä merialueelta sisävesistöalueille. Eläintautien seurantaohjelmat Seurantatutkimukset ovat viranomaisten määräyksestä tehtäviä, koko maan kattavia tutkimuksia, joilla selvitetään tuotantoeläimillä esiintyvien tarttuvien eläintautien esiintymistä. Erityisesti Suomen liittyminen Euroopan unioniin (EU) käynnisti monia seurantaohjelmia. Seurannan tavoitteena on osoittaa, että Suomi on vapaa tietyistä taudeista tai että kyseisiä tauteja esiintyy vain vähän. Vuonna 2005 valmistui keskeisten tarttuvien eläintautien seurantaohjelmien esiselvitys. Esiselvitykseen kerättiin tiedot 23 eri eläintaudin seurantaohjelmasta ajalta 1990-2003. Esiselvityksen pohjalta näytemääriä ja näytteenoton kohdentamista tarkistettiin vuonna 2007. Seurantatutkimusten lisäksi eläintauteja valvotaan tuotantoeläinten terveystarkkailu- ja terveysvalvontaohjelmien avulla. Osa tutkimuksista on pakollisia, osa vapaaehtoisia. Julkaisun lopussa olevassa liitteessä on keskeisimmät kansalliset tarttuvien eläintautien seuranta-, terveysvalvonta- ja terveystarkkailuohjelmat (Liite1). Seurantaohjelmiin liittyvät tutkimusmäärät ja tulokset esitetään tarkemmin tässä julkaisussa eläinlajikohtaisten osioiden alla. Eläinten terveydenhuolto Eläinten terveydenhuolto (ETU) on Eviran ja Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT ry.) ohjaama kansallisen tuotantoeläinterveydenhuollon yhteistyöelin, jonka tavoitteena on tuotantoeläinten terveyden, tuottavuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. ETT ry:n alaisuudessa toimii kaksi kansallisen terveydenhuollon internetpohjaista seurantajärjestelmää: nautatilojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä Naseva ja sikaloiden terveysluokitusrekisteri Sikava. Järjestelmien avulla tarttuvien eläintautien seuranta on reaaliaikaista ja teuraskuljetukset voidaan suunnitella niin, että tartuntojen leviämistä ei niiden mukana tapahdu. Eviran laboratorioista tulevat tutkimustulokset voidaan kirjata suoraan järjestelmään ja eläinlääkärit kentällä kirjaavat tilakäyntien tapahtumat siihen. Lampailla ja vuohilla toimii terveydenhuolto- ja siipikarjalla terveystarkkailuohjelma, Sikavaa ja Nasevaa vastaavia seurantajärjestelmiä ei vielä ole. ETU:n suunnittelema 11

lampaiden terveydenhuolto-ohjelma käynnistyi vuonna 2005. Lammas- ja vuohitilojen terveydenhuoltokäyntien keskusarkistoa pidetään Evirassa. Eviran kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikössä (ent. Oulun tutkimusyksikkö) on vuosien 2003-2006 aikana kehitetty porojen terveydenhuolto-ohjelmaa, jonka tuloksena on muun muassa porojen terveyttä koskevien tietojen keruujärjestelmä poroteurastamoilta. Eläinten merkitseminen ja rekisteröinti Suomessa noudatetaan Euroopan yhteisön lainsäädäntöä eläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä. Eläinten merkitseminen ja rekisteröiminen on tarpeen tartunnan levinneisyyden selvittämiseksi mahdollisen tautiepidemian yhteydessä. Kontaktieläinten löytyminen helpottuu ja nopeutuu ja ne voidaan eristää. Samalla luodaan edellytykset eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyydelle tuotantoketjussa. Kaikki nauta-, sika-, lammas- ja vuohitilat sekä munintakanalat ja kalanviljelylaitokset ovat viranomaisten ylläpitämissä valtakunnallisissa rekistereissä. Lisäksi ammattimaisesti nautaeläimiä, sikoja, lampaita tai vuohia ostavan tai myyvän henkilön tulee rekisteröityä alueensa lääninhallituksen eläinvälittäjärekisteriin. Lampaiden ja vuohien merkitsemistä ja rekisteröintiä koskeva uusi asetus (MMMa 469/2005) tuli voimaan 9.7.2005, vastaava nautaeläimien merkitsemistä ja rekisteröintiä koskeva uudistettu asetus (MMMa 1391/2006) 28.12.2006. Tilat ovat velvollisia pitämään luetteloa tilansa eläimistä ja niiden määrissä tapahtuneista muutoksista. Naudat, lampaat ja vuohet on merkittävä yksilökohtaisin korvamerkein. Siat merkitään tilakohtaisella tunnuksella joko tatuoimalla tai korvamerkillä. Eläinten siirroista tulee ilmoittaa rekisterin pitäjälle seitsemän päivän kuluessa (nauta, sika, lammas ja vuohi). Täydentävien ehtojen valvonta Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan (CAP, Common Agricultural Policy) mukaisten suorien tukien saannin ehtona on vuoden 2005 alusta ollut, että tila noudattaa ns. täydentäviä ehtoja: eläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä annettuja vaatimuksia, hyvää maatalouskäytäntöä ja ympäristölainsäädäntöä koskevia vaatimuksia. Vuonna 2006 täydentäviin ehtoihin lisättiin eläinten ja kasvien terveyttä ja elintarvike- ja rehuturvallisuutta koskevien vaatimusten noudattaminen. Vuonna 2007 täydentävät ehdot laajenivat kattamaan myös eläinten hyvinvoinnin. Valvonnoissa seurataan muun muassa eläinten korvamerkkejä ja rekisteröintiä, eläintautien ilmoittamista ja siipikarjan salmonellavalvontaohjelman toteutumista. Erityisenä valvonnan kohteena on eläinproteiinin käyttö rehuissa. Eläinten jäljittäminen kansainvälisessä kaupassa Elävien eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden jäljitettävyys varmistetaan TRA- CES-järjestelmän (Trade Control and Expert System) avulla. Suomi aloitti TRACES-järjestelmän käytön ensimmäisten maiden joukossa 1.4.2004. Sisämarkkinakaupassa TRACES tuli pakolliseksi 1.1.2005 ja tuonnissa EU:n ulkopuolelta 1.1.2006 kaikissa EUmaissa. Sisämarkkinakaupassa vaadittavat eläinten terveyttä koskevat todistukset laaditaan TRACES-järjestelmässä eläviä eläimiä ja eläimistä saatavia tuotteita sisältävien lähetysten mukaan. Elävien eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden tuonnissa EU:n ulkopuolelta tuotavat saapumiserät kirjataan TRACES-järjestelmään ns. CVED-ilmoitusten kautta. TRACES-järjestelmästä Evira keskusviranomaisena ja läänin- ja kunnaneläinlääkärit sekä laitoksia valvovat eläinlääkärit määräpaikan alueviranomaisina voivat nähdä 12

kaikki Suomeen saapuvat ja Suomen kautta kuljetettavat lähetykset samoin kuin eläinlääkinnällisessä rajatarkastuksessa hyväksytyt saapumiserät niin, että voivat tarvittaessa ryhtyä jäljittämään eriä. Lainsäädännön vaatimusten lisäksi ETT ry. ohjeistaa ja neuvoo elävien eläinten ja joidenkin eläimistä saatavien tuotteiden tuojia tarttuvien eläintautien maahantulon ehkäisemisessä. Eläimistä saatavien sivutuotteiden valvonta Muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) 1774/2002 (sivutuoteasetus) alettiin noudattaa jäsenvaltioissa 1.5.2003. Asetuksessa annetaan kansanterveyttä ja eläinten terveyttä koskevia sääntöjä eläimistä saatavien sivutuotteiden keräämiselle, kuljetukselle, varastoinnille, esikäsittelylle, käsittelylle, käytölle, hävittämiselle, markkinoille saattamiselle, tuonnille ja viennille sekä kauttakuljetukselle. Evira ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena asetuksen täytäntöönpanoa ja sen noudattamista. Sivutuoteasetuksen tulkintaa ja soveltamista helpottavia oppaita laadittiin edelleen eri alojen toimijoille ja valvojille: Vuonna 2005 julkaistiin soveltamisoppaat hygienialain mukaisille laitoksille ja kalastusaluksille ja maatilojen lannan käsittelyyn ja käyttöön sekä vuonna 2006 soveltamisoppaat sivutuotteiden sisämarkkinakauppaan sekä turkiseläinten, tarhakoirien ja lemmikkien rehua valmistaville laitoksille. 13

2 Vastustettavat helposti leviävät eläintaudit Suomen eläintautiasetuksen (601/1980) mukaan vastustettavaksi helposti leviäväksi eläintaudiksi luokitellaan sellainen eläintauti, joka aiheuttaa kansantaloudellisesti merkittäviä tappioita, estää tai haittaa huomattavasti eläinten tai eläinkunnan tuotteiden vientiä tai tuontia tai joka voi tarttua eläimestä ihmiseen aiheuttaen tämän vakavanlaatuisen sairastumisen ja jolla lisäksi on suuri tarttuvuus tai joka leviää erityisen helposti välillisen tai välittömän kosketuksen kautta. Helposti leviävien eläintautien seuranta perustuu kliinisesti sairaiden eläinten varhaiseen havaitsemiseen ja ilmoitusvelvollisuuteen, mikä varmistetaan kouluttamalla eläinlääkäreitä ja tuottajia tunnistamaan tarttuvien tautien oireita. Tiettyjen helposti leviävien eläintautien esiintymistä seurataan kansallisilla seurantaohjelmilla (Taulukko 1). Taulukko 1. Helposti leviävien eläintautien esiintyminen Suomessa. Taudin nimi Toteamisvuosi Afrikkalainen hevosrutto Afrikkalainen sikarutto Hevosen tarttuva aivo-selkäydintulehdus (EEE, VEE, WEE) Karjarutto 1877 Lammas- ja vuohirokko Lintuinfluenssa Lumpy skin -tauti Newcastlen tauti 2004 Pienten märehtijäin rutto (PPR) Rift Valley -kuume Sikarutto 1917 Sikojen vesikulääritauti (SVD) Sinikielitauti (bluetongue) Suu- ja sorkkatauti 1959 Tarttuva vertamuodostavan kudoksen kuolio (IHN) Tarttuva lohen anemia (ISA) Tarttuva naudan keuhkorutto (CBPP) 1920 Vesikuläärinen stomatiitti Virusperäinen verenvuotoseptikemia (VHS) 2006 1) Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa. 1) ei todettu VHS-tautivapausalueella 14

Lintuinfluenssa Vuosien 2005-2006 aikana korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen maailmalla jatkui ja myös Suomessa nostettiin valmiutta ja varustautumista mahdolliseen taudin maahantuloon. Keväällä 2006 siipikarjan ulkona pito kiellettiin luonnonvaraisten lintujen kevätmuuton ajaksi koko Länsi-Suomessa sekä eräillä muilla alueilla, jotka tiedettiin muuttolintujen levähdysalueiksi ja/tai joissa oli runsaasti siipikarjatiloja (MMM:n asetus 157/2006, voimassa 3.3.-31.5.2006). Asetuksella määrättiin myös sairaiden ja kuolleiden luonnonvaraisten lintujen tutkimisesta ja siipikarjan ruokinnan ja juoton järjestämisestä niin, että tartunta luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan estettäisiin. Määräyksiä lintujen tutkimisesta ja siipikarjan ruokinnan ja juoton järjestämisestä jatkettiin uudella MMM:n asetuksella (386/2006) 1.6.2006 alkaen. Evira ohjasi ja valvoi ulkonapitokiellon toteuttamista. Lisäksi Evira päivitti toimintaohjeet eläinlääkäreille lintuinfluenssan vastustamiseksi. Kansalaisille avoin lintuinfluenssapuhelinpalvelu toimi 21.2.-30.6.2006 välisen ajan. Tässä maa- ja metsätalousministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisesti ylläpitämässä puhelinpalvelussa vastattiin kevään aikana noin 9 000 puheluun. Käytännön työstä vastasivat eläinlääketieteen opiskelijat ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijät. Korkeapatogeenista H5- tai H7-alatyypin lintuinfluenssa A-virusta (AI-virus) ei kuitenkaan todettu näinä vuosina Suomesta tutkituista näytteistä. Vuonna 2005 tutkittiin yhteensä 2 486 näytettä (236 parvea) serologisesti AI-viruksen varalta kielteisin tuloksin. Nämä näytteet olivat peräisin jalostus- ja siitosparvista sekä munintakana- ja kalkkunatiloilta, ankka- ja hanhitiloilta ja fasaanija sileälastaisten lintujen kasvattamoista. Vuonna 2005 viruseristyksellä tutkittiin 389 luonnonvaraisista linnuista otettua ulostenäytettä. Kolmesta lokista eristettiin matalapatogeeninen AI-virus. Vastaavasti vuonna 2006 Evira tutki 178 siipikarjatilan 1 986 näytettä. Kahdelta hanhitilalta löytyi H5-alatyypin vasta-aineita. Eläimet olivat terveitä ja tiloilta viruseristykseen otetut näytteet olivat kielteisiä. Samoilta tiloilta löytyi myös paramyksovirus-1 -vasta-aineita. Luonnonvaraisia lintuja tutkittiin 535. Näistä elävien lintujen seurantanäytteitä oli 341, kuolleina löydettyjen lintujen näytteitä 194. Kaikki näytteet olivat kielteisiä lintuinfluenssa A-viruksen H5- ja H7-alatyyppien suhteen. Lintuinfluenssan tautiseuranta alkoi vuonna 2003 ja se perustuu EY-lainsäädäntöön (Taulukko 19). Siipikarjan Newcastlen tauti Suomelle myönnettiin komission päätöksellä (94/963/EY 28.12.1994) rokotusvapaa asema siipikarjan Newcastlen taudin suhteen EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä. Rokotusvapauden ylläpito edellyttää, että kaikki siipikarjan jalostus- ja siitoslaitokset tutkitaan vuosittain serologisesti (Taulukko 19). Näitä seurantatutkimuksia on tehty Suomessa vuodesta 1993. Vuoden 2005 kartoituksessa tutkittiin yhteensä 4 989 näytettä 87 tilalta kielteisin tuloksin, lukuun ottamatta maternaalisia vasta-aineita yhdessä maahantuodussa parvessa. Vuonna 2006 tutkittiin 5 443 näytettä 101 jalostus- ja siitosparvesta. Kahdella hanhitilalla todettiin PMV-1-vasta-aineita, mutta virusta ei pystytty eristämään. Newcastlen tauti on Suomessa viimeksi todettu vuonna 2004, jolloin tartunta havaittiin kalkkunatilalla Satakunnassa. Kaikki tilan 12 000 lihotuskalkkunaa lopetettiin ja hävitettiin ja tila desinfioitiin. Tartunta ei levinnyt muille tiloille. Todetulla tapauksella ei ollut vaikutusta Suomen rokotusvapaaseen asemaan taudin suhteen. Tätä ennen Newcastlen tautia oli todettu Suomessa siipikarjalla vuonna 1971 ja tarhatuissa linnuissa 1996. Kalojen VHS- ja IHN-tauti Vastustettavista helposti leviävistä eläintaudeista Suomessa todettiin vuosina 2005 ja 2006 ainoastaan kalojen virusperäistä verenvuotoseptikemiaa (VHS) merialueilla. Suomen sisävesialueilla tautia ei ole kos- 15

kaan todettu. VHS-taudin seurantatutkimukset ja taudin esiintymisen tarkempi kuvaus on tässä julkaisussa kohdassa kalojen taudit (3.7.). Kaikkia lohikaloja viljeleviä laitoksia on valvottu VHS-taudin lisäksi tarttuvan vertamuodostavan kudoksen kuolio (IHN) varalta vuodesta 1995 lähtien EU:n hyväksymällä seurantaohjelmalla (Taulukko 23). Vuonna 2005 EU:ssa hyväksyttiin koko Suomen IHNja sisävesialueiden VHS-tautivapaus. Sikarutto ja sian vesikulääritauti (SVD) Sikojen vastustettavista helposti leviävistä taudeista sikaruton ja SVD-taudin seurantatutkimukset alkoivat jo 1990-luvulla, sikaruttoseuranta vuonna 1992 ja SVD-seuranta vuonna 1995. Aluksi yksilöverinäytteet otettiin otantana teurastamoilta. Vuodesta 1998 lähtien seurannassa siirryttiin tutkimaan terveysvalvontaohjelmissa otettuja yksilöverinäytteitä. Taulukossa 17 on esitetty näiden sikatautien vuosittaiset tutkimusmäärät. 16

3 Muita Suomessa vastustettaviksi määrättyjä ja ilmoitettavia eläintauteja 3.1 Eri eläinlajeille yhteiset taudit Aujeszkyn tauti (pseudorabies) Sian herpesvirus 1:n aiheuttama Aujeszkyn tauti voi sian lisäksi tarttua moniin muihinkin eläimiin, kuten lampaisiin, nautoihin, kissoihin ja koiriin sekä villinisäkkäisiin. Muille kuin sioille virus aiheuttaa tyypillisesti voimakkain kutinaoirein ilmenevän kuolemaan johtavan taudin. Suomessa ei ole koskaan todettu Aujeszkyn tautia, joka Suomen eläinlääkintölainsäädännössä luokitellaan vastustettavaksi vaaralliseksi eläintaudiksi. Maan tautivapauteen perustuen Suomelle myönnettiin Euroopan komission päätöksellä (94/961/EY 28.12.1994, vahvistettu viimeksi päätöksellä 2001/618/EY) lisäva- kuudet Aujeszkyn taudin varalle. Seurantatutkimukset alkoivat vuonna 1993 ja jatkuvat edelleen. Tulokset on koottu taulukkoon 17. Vuonna 2005 tutkittiin seurantatutkimuksissa 12 462 sian verinäytettä. Seurantatutkimusten lisäksi tutkittiin 3 430 sian verinäytettä terveysvalvontaohjelmiin liittyen koeasemilta teurastetuista sioista, keinosiemennyskarjuista ja terveysvalvontasikaloista sekä tarhatuista villisioista. Kaikki näytteet olivat kielteisiä. Vuonna 2006 tutkittiin seurantaohjelman mukaisia sian verinäytteitä 10 221 ja terveysvalvontaohjelmiin liittyviä muita näytteitä 3 144 kielteisin tuloksin. Taulukko 2. Tiettyjen ilmoitettavien eri eläinlajeilla yhteisten tautien esiintyminen Suomessa. Taudin nimi Toteamisvuosi Aujeszkyn tauti Ekinokokkoosi 2006 Heartwater Japanin aivokuume Jänisrutto (tularemia) 2006 Krimin-Kongon verenvuotokuume Leptospiroosi 2006 1) Luomistauti (B.abortus) 1960 Luomistauti (B.melitensis, B.suis) Länsi-Niilin kuume (WNF) New world screw worm (Cochliomyia hominivorax) Old world screw worm (Chrysomya bezziana) Paratuberkuloosi 2003 Pernarutto (anthrax) 2004 Q-kuume Raivotauti (rabies) 1989 Salmonellatartunnat 2006 Trikinelloosi 2006 Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa. 1) vasta-aineita todettu sioilla, ei bakteerieristystä 17

Ekinokokkoosi Echinococcus granulosus -tartunta (genotyyppi G10, Fennoskandian hirviekinokokki) todettiin vuonna 2005 ainoastaan kahdessa sudessa, vuonna 2006 ekinokokkiloistartunta löytyi yhdeksältä porolta ja yhdeltä sudelta. Hirvien keuhkoja ei ole vuosien 2003 ja 2004 jälkeen systemaattisesti kerätty ekinokokkitutkimuksiin, vaan metsästäjiä ja eläinlääkäreitä on pyydetty toimittamaan Eviran tutkimuksiin keuhkoja, joissa näkyy muutoksia. Kaikki lihantarkastuksessa vuosina 2005 ja 2006 tutkitut naudat, lampaat ja vuohet, siat ja hevoset sekä hirvet todettiin vapaiksi ekinokokkiloisesta. Näiden lisäksi Metsäntutkimuslaitos (Metla) on tutkinut molempina vuosina myyriä ekinokokkiloisen esiintymisen selvittämiseksi, vuonna 2005 noin 3 000 ja vuonna 2006 noin 2 100 myyränäytettä. Yhdestäkään näytteestä ei löytynyt ekinokokkiloisia. Nykytiedon mukaan ekinokokkiloistartuntoja (Echinococcus granulosus) esiintyy Suomessa Itä-Lapin, Koillismaan ja Kainuun poroissa, Koillismaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella hirvissä ja Itä-Suomen susissa. Etelämpänä, Kaakkois-Suomessa, susissa ei ole toistaiseksi todettu ekinokokkeja, mutta hirvien osalta tartuntatilannetta ei tunneta ja sen selvittäminen vaatisi lisätutkimuksia. E. multilocularis -loista ei ole todettu Suomessa kettujen, supikoirien, koirien tai myyrien tutkimuksissa. Koirien ja kissojen maahantuonti edellyttää eläinlääkärin antamaa ja todistuksellaan vahvistamaa heisimatoihin tehoavaa lääkitystä. Lääkitystä ei kuitenkaan vaadita, jos eläin tuodaan suoraan Ruotsista, Norjasta (Huippuvuoria lukuun ottamatta), Yhdistyneestä Kuningaskunnasta tai Irlannista, tai jos eläin tuodaan Suomeen 24 tunnin kuluessa siitä, kun se on viety pois Suomesta. Lisäksi alle kolmen kuukauden ikäisiltä eläimiltä ei vaadita heisimatoihin tehoavaa lääkitystä. Jänisrutto (tularemia) Jänisruttoa on viime vuosina todettu 10-20 tapausta vuosittain eri puolilla maata. Vuonna 2005 todettiin 10 ja vuonna 2006 15 kuolleena löydetyn metsäjäniksen tai rusakon elinnäytteistä jänisruttoa aiheuttava Francisella tularensis -bakteeri. Vuonna 2005 todettiin lisäksi yksi tularemiatapaus valkoposkihanhessa. Leptospiroosi Vuodesta 2001 alkaen leptospiroosin varalta tutkittavia näytteitä on kerätty keinosiemennyskarjuista, aikaisempina vuosina tutkittiin myös teurastamolla lihasioista otettuja näytteitä (Taulukko 17). Vuonna 2005 tutkituissa 257 näytteessä ei ollut yhtään positiivista. Vuonna 2006 tutkittiin 214 keinosiemennyskarjua, joista kahdella todettiin heikko positiivinen tiitteri (1:100 ja 1:400) L. bratislava -serotyyppiä vastaan. Matalien vasta-ainetasojen merkityksestä ei ole täyttä varmuutta. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (MMMa 6/EEO/2004) mukaisesti otetut näytteet sonneista ennen keinosiemennysaseman varsinaiseen navettaan siirtoa olivat vuonna 2005 ja 2006 kielteiset leptospiravasta-aineiden suhteen. Luomistauti (bruselloosi) Luomistauti on Suomen kansallisessa eläinlääkintölainsäädännössä vastustettava vaarallinen eläintauti. Se on zoonoosi, jonka vuoksi välittömän ilmoitusvelvollisuuden lisäksi tautitapaus tulee ilmoittaa myös alueen tarttuvista taudeista vastaavalle terveyskeskuslääkärille. Luomistaudin vastustaminen alkoi Suomessa jo 1920-luvulla. Viimeinen nautaeläimen luomistautitapaus on todettu Suomessa vuonna 1960. Suomi on ollut virallisesti vapaa naudan luomistaudista (B. abortus) (Komission päätös 94/960/EY 28.12.1994, vahvistettu viimeksi päätöksellä 2003/467/EY) sekä lampaiden ja vuohien luomistaudista (komission päätös 94/965/EY 28.12.1994) vuodesta 1994 lähtien. Tautivapaan aseman 18

ylläpito edellyttää kaikkien tautiepäilytapausten tutkimista sekä B. melitensiksen osalta myös jatkuvaa valtakunnallista seurantaa (Taulukko 3). Lampaiden, vuohien ja sikojen viralliset seurantaohjelmat käynnistyivät Suomessa vuonna 1994, nautojen jo vuonna 1990. Brucella abortus voi tarttua nautaeläinten ja pikkumärehtijöiden lisäksi muun muassa sikaan ja ihmiseen. Seuranta toteutettiin 1990-luvun alussa tutkimalla kaikki lypsykarjat ja 1995 lähtien otannalla (n. 10 %: n otanta) tankki- eli yhteismaitonäytteistä. Liha-/emolehmäkarjojen verinäytetutkimukset alkoivat vuonna 1994. Vuodesta 2003 verinäytetutkimukset kohdistettiin emolehmäkarjoihin, joiden näytteenotto tapahtuu teurastamolla. Lisäksi vuosittain tutkitaan kaikki keinosiemennyssonnit ja asemalle vietävät uudet sonnit ja niiden lähtökarjat. Vuonna 2005 tutkittiin 991 keinosiemennyssonnin verinäytettä. Kaikki näytteet olivat kielteisiä. Tautiepäilyn takia tutkittiin 54 eläimen elinnäytteet mikrobiologisesti ja 15 eläimen verinäytteet serologisesti, kaikki kielteisin tuloksin. Vastaavasti vuonna 2006 tutkittiin 1 301 keinosiemennyssonnin näytteet ja mikrobiologisesti 101 elinnäytettä ja 5 serologista näytettä luomistapauksissa tai vastasyntyneiden vasikoiden kuolemissa kielteisin tuloksin. Lampaan ja vuohen luomistaudin aiheuttaa Brucella melitensis -bakteeri. Myös muun muassa nauta, sika ja ihminen voivat saada tartunnan. Vuonna 2005 Suomen 2 138 lammas- ja vuohikatraasta 343 tutkittiin lampaiden ja vuohien luomistaudin varalta, vuonna 2006 320 katrasta 2 432:sta. Käytännössä lähes kaikki maedi-visna-/cae-ohjelmaan kuuluvat tilat tutkitaan. Pakollisten seurantatutkimusten lisäksi abortista johtuvan tautiepäilyn vuoksi tutkittiin mikrobiologisesti vuonna 2005 seitsemän ja vuonna 2006 viisi lampaasta tai vuohesta peräisin olevaa näytettä kielteisin tuloksin. Taulukko 3. Seuranta- ja terveysvalvontatutkimukset luomistaudin (bruselloosin) varalta vuosina 1990-2006. Lammas Vuohi Nauta Sika Näytteet Näytteet Yhteismaitonäytteet Teurastamo- Näytteet verinäytteet Vuosi 1990 - - 9 879 - -... 1992 12 931 777 37 923 - -... 1997 3 521 341 2 944 644 9 370... 2002 4 255 1 143 3 078 277 15 042 2003 3 361 1 273 2 810 2 760 14 530 2004 3 139 1 493 3 036 2 760 13 909 2005 3 756 1 165 2 861 3 234 15 323 2006 3 546 1 186 2 755 4 570 12 858 Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. Kaikki tutkimustulokset negatiivisia. 19

Sikojen luomistaudin aiheuttaja, Brucella suis (biovar 1,2 ja 3), voi sikojen lisäksi tarttua muun muassa märehtijöihin ja ihmiseen. Tautia ei ole todettu Suomessa ja Suomi haki vuonna 1999 Euroopan komissiolta lisävakuuksia taudin suhteen. Asian käsittely on edelleen kesken. Vuonna 2005 tutkittiin 15 323 näytettä, joista 11 962 oli seurantatutkimusnäytteitä ja 3 361 terveysvalvontanäytteitä (2 628 oli peräisin jalostussikaloista ja 733 keinosiemennyskarjuista). Vastaavasti vuonna 2006 seurantatutkimuksiin osallistui 10 149 sikaa, jalostussikojen näytteitä tutkittiin 2 134 ja 575 näytettä keinosiemennyskarjuista kielteisin tuloksin. Paratuberkuloosi Mycobacterium avium subspecies paratuberculosis aiheuttaa kroonista suolistosairautta ensisijaisesti märehtijöillä, mutta bakteeria on eristetty maailmanlaajuisesti monista eläinlajeista (jänis- ja näätäeläimistä, ketusta ja mäyrästä sekä varislinnuista ja jyrsijöistä). Suomen kansallisessa eläinlääkintölainsäädännössä paratuberkuloosi kuuluu eläinlääkäreiden kuukausittain ilmoittamiin muihin eläintauteihin. Suomessa paratuberkuloosi eli Johnen tauti todettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 sairaasta liharodun tuontinaudasta. Kliininen paratuberkuloosi on todettu yhteensä viidessä lihanautakarjassa vuosien 1992-2000 aikana. Lisäksi paratuberkuloosi on todettu yhdessä tarhatussa, luonnonvaraisessa märehtijässä vuonna 2003. Vuonna 2006 Evira käynnisti tutkimuksen, jossa selvitetään kliinisen paratuberkuloosin esiintymistä Suomessa. Pernarutto (anthrax) Pernarutto on Suomessa erittäin harvinainen ja sitä todetaan vain yksittäistapauksina, viimeksi vuonna 2004. Tuolloin yhdellä nautakarjatilalla Etelä-Suomessa kolme nuorta sonnia sairastui äkillisesti kuumeeseen ja kaksi sonnia kuoli. Toisesta kuolleesta sonnista otetut näytteet osoittivat kuolinsyyksi pernaruton. Tätä ennen pernaruttoa todettiin yhdessä nautakarjassa vuonna 1988. Raivotauti (rabies) Vuosina 2005-2006 Suomessa ei todettu eläinten raivotautitapauksia. Edelliset tapaukset Suomessa todettiin sylvaattista eli metsärabiestyyppiä olleen raivotautiepidemian yhteydessä huhtikuun 1988 ja helmikuun 1989 välisenä aikana, jolloin virologisesti varmistettiin 66 raivotautitapausta (48 supikoiraa, 12 kettua, 2 mäyrää, 2 kissaa, 1 koira ja 1 nauta) Kaakkois-Suomessa 1 700 km 2 :n suuruisella alueella. Viimeinen kotoperäinen raivotautitapaus todettiin 16.2.1989 ja Suomi julistettiin raivotautivapaaksi helmikuun lopussa 1991, kun viimeisestä todetusta tautitapauksesta oli kulunut kaksi vuotta. Vuonna 2003 tuontihevosella todettu raivotautitartunta ei päässyt leviämään Suomessa. Vuoden 2005 aikana tutkittiin eläinten aivonäytteitä raivotaudin varalta kielteisin tuloksin yhteensä 510 (näistä 474 oli villieläimiä) ja vuonna 2006 554 (näistä 534 oli villieläimiä). Suurin osa näytteistä oli ketuista ja supikoirista. Raivotaudin uudelleen leviämisen estämiseksi vuosina 2005-2006 jatkettiin vuosittaisia luonnonvaraisten eläinten rokotuksia. Ilmateitse levitettiin sekä touko- että syyskuussa 80 000 Fuchsoral SAD B 19 -rokotesyöttiä 20-25 kilometriä leveälle ja 250 kilometriä pitkälle vyöhykkeelle pitkin Suomen kaakkoisrajaa. Rokotusohjelmaa on toteutettu vuodesta 1988, aluksi levittämällä syötit kerran vuodessa, vuodesta 2004 lähtien kahdesti vuodessa. Vuonna 2000 käynnistettiin yhteistyö Venäjän eläinlääkintäviranomaisten kanssa rokotusalueen ja näytteiden keruualueen laajentamiseksi myös Venäjän puolelle. Metsästyskoirien ja viranomaisten palveluskoirien rokotus on yhä pakollista ja myös muiden koirien ja kissojen rokotusta suositellaan. Suomeen tuotavilta koirilta, kissoilta ja freteiltä vaaditaan pääsääntöisesti voimassa oleva raivotautirokotus WHO:n kansainvälisen standardin mukaisella inaktivoidulla rokotteella vähintään 21 vrk ennen maahantuontia. Lisäksi koirilta, kissoilta ja freteiltä, jotka tulevat sellaisista EU:n ul- 20

kopuolisista maista, joissa raivotauti ei ole hallinnassa, edellytetään raivotautivasta-ainetutkimusta ja siinä saavutettua riittävää neutralisoivien vasta-aineiden tasoa. Salmonellatartunnat Salmonellaa esiintyy tuotantoeläimissä Suomessa hyvin vähän. Suomen kansallinen salmonellavalvontaohjelma on toiminut vuodesta 1995 EU:n komission päätöksellä 94/968/EY. Ohjelma koskee nautoja, sikoja ja siipikarjaa sekä niistä saatavaa lihaa ja kananmunia. Tilalle, jolla on todettu salmonellatartunta, annetaan rajoittavat määräykset. Ne ovat voimassa siihen asti, kunnes jatkotutkimuksissa tilan todetaan vapautuneen tartunnasta. Valvontaohjelman tavoitteena on ehkäistä salmonellatartunta näistä lähteistä ihmisiin ja pitää salmonellan esiintyminen tuotantoeläimillä ja niistä saatavissa elintarvikkeissa alle 1 %:n vuositasolla. Evira on julkaissut aiheesta kattavan 10 vuoden seurantaan perustuvan julkaisun otsikolla Salmonellavalvonta ja salmonellan esiintyminen Suomessa vuosina 1995-2004 (Eviran julkaisuja 3/2006). Nautakarjan salmonellatartunnat Salmonellavalvontaohjelman mukaisesti naudoista otetaan vuosittain satunnaisotantana noin 3 000 eläinkohtaista imusolmukenäytettä teurastamoilta tutkittavaksi salmonellabakteerin esiintymisen varalta (Taulukko 4). Vuonna 2005 3 003 tutkitusta näytteestä kolmesta eristettiin salmonellabakteeri (kahdesta näytteestä S. Infantis ja yhdestä S. Konstanz). Vuonna 2006 3 022 tutkitusta näytteestä kaksi olivat positiivista, molemmat serotyyppiä S.Typhimurium. Keinosiemennyssonnien lähtökarjoille tehdyissä tutkimuksissa ei kumpanakaan vuonna todettu salmonellaa. Kaikki tautiepäilytapaukset ja positiiviset teurastamolöydökset varmistetaan ulostenäytetutkimuksilla. Vuonna 2005 todettiin kahdeksan ulostenäytepositiivista nautakarjaa 30 tutkitusta. Näistä kuusi oli uusia tartuntoja. Kaikki tartunnat olivat serotyyppiä S.Typhimurium. Vuonna 2006 tautiepäilyn tai teurastamolöydöksen perusteella tutkittiin vastaavasti 39 karjaa, joista yhdeksän varmistui salmonellapositiivisiksi. Näistä uusia tartuntoja oli kahdeksan. Todetut serotyypit olivat S.Typhimurium (kuudesta näytteestä), S. Infantis, S. Konstanz ja S. Muenchen. Taulukko 4. Kansallisen salmonellavalvontaohjelman mukaiset imusolmukenäytteet teurasnaudoista ja -sioista vuosina 1995-2006. Nautojen imusolmukenäytteet Emakoiden imusolmukenäytteet Lihasikojen imusolmukenäytteet Vuosi Näytteet Positiiviset Positiiviset (%) Näytteet Positiiviset Positiiviset (%) Näytteet Positiiviset Positiiviset (%) 1995 2 728 23 0,8 2 725 9 0,3 2 792 10 0,4... 1997 3 116 2 0,1 3 165 4 0,1 3 209 6 0,2... 2002 3 141 2 0,1 2 952 4 0,1 3 210 3 0,1 2003 3 141 2 0,1 2 962 6 0,2 3 300 3 0,1 2004 3 058 6 0,2 3 304 6 0,2 3 336 0 0 2005 3 003 3 0,1 3 181 5 0,2 3 252 7 0,2 2006 3 022 2 0,1 3 070 4 0,1 3 262 1 0,03 Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. 21

Sikojen salmonellatartunnat Emakoista ja lihasioista otetaan vuosittain teurastamoissa satunnaisotantana kummastakin ryhmästä noin 3 000 imusolmukenäytettä tutkittavaksi salmonellan varalta (Taulukko 4). Vuonna 2005 viidestä emakoiden imusolmukenäytteestä eristettiin salmonella, kaikki serotyyppiä S.Typhimurium. Samana vuonna seitsemästä lihasikojen näytteestä löytyi salmonellabakteeri (kuudesta näytteestä S. Typhimurium ja yhdestä S. ssp I). Vastaavasti vuonna 2006 neljästä emakoiden imusolmukenäytteestä eristettiin salmonellabakteeri (yhdestä S. Enteritidis ja kolmesta S. Typhimurium) ja yhdestä lihasikojen imusolmukenäytteestä S.Typhimurium. Kumpanakaan vuonna tautiepäilyn vuoksi tutkituissa ulostenäytteissä (vuonna 2005 tutkittiin kahdeksan ja vuonna 2006 kuusi sikalaa) ei todettu salmonellaa eikä myöskään keinosiemennysasemille menevistä karjuista tai terveysvalvontaan kuuluvista sikaloista. Siipikarjan salmonellatartunnat OIE:n listan siipikarjan salmonellooseista kanatyyfusta (S. gallinarum) ei ole koskaan todettu Suomessa. Valkovatsuri (S. pullorum) on todettu vuonna 1961. Niin munintakanojen kuin lihasiipikarjan broilereiden ja kalkkunoiden salmonellavastustuperustuu tuotantotilojen valvontaan kaikissa tuotantovaiheissa ja sitä kautta salmonellatartunnan ennaltaehkäisyyn. Kansallisen valvontaohjelman mukaisissa tutkimuksissa ei vuonna 2005 eikä 2006 todettu salmonellaa munintakanojen eikä broilereiden isovanhempais- tai vanhempaisparvissa. Vuonna 2005 munintakanoissa todettiin salmonellaa yhdessä parvessa 1 827 tutkitusta (Taulukko 5). Kyseessä oli serotyyppi S. Typhimurium. Broilereista eristetään vuosittain salmonellaa 5-10 parvesta noin 3 000 tutkitusta (Taulukko 6). Vuonna 2005 todettiin salmonellaa kolmessa ja vuonna 2006 yhdeksässä broileriparvessa. Molempina vuosina eristetyt serotyypit olivat S. Infantis, S. Livingstone ja S. Tennessee. Vuonna 2005 yhdessä (21 tutkitusta) kalkkunaemoparvessa todettiin salmonellaa, serotyyppiä S. Infantis, ja 900 tutkitusta tuotantopolven parvesta yhdestä eristettiin S. Newport. Vuonna 2006 1 026 tutkitusta tuotantopolven kalkkunaparvesta kahdesta eristettiin salmonellabakteeri (S. Enteritidis ja S. Typhimurium). Taulukko 5. Kansallisen salmonellavalvontaohjelman mukaiset salmonellatutkimukset siipikarjan tuotantopolven munantuotantoparvista 1995 2006. Kasvattamo Kanala Vuosi Tutkitut parvet ) Positiiviset parvet Positiiviset parvet (%) Tutkitut parvet Positiiviset parvet Positiiviset parvet (%) 1995 220 1 0,45 2 935 5 0,17... 1997 331 1 0,30 4 942 1 0,02... 2002 281 0 0 1 883 0 0 2003 175 1 0,57 1 974 0 0 2004 168 0 0 1 967 1 0,05 2005 208 0 0 1 827 1 0,05 2006 203 0 0 1 639 0 0 Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. 1) Parvet tutkitaan kolme kertaa munintakauden aikana, minkä vuoksi sama parvi voi esiintyä luvussa useamman kerran. 22

Muiden eläinlajien salmonellatartunnat OIE:n listan lampailla abortteja aiheuttavaa Salmonella abortus ovista ei ole koskaan todettu Suomessa. Muiden eläinlajien kuin sikojen, nautojen ja siipikarjan salmonelloosia ei vastusteta lakisääteisesti. Kuitenkin myös hevosen, lampaan ja vuohen salmonellalöydöksistä tulee ilmoittaa eläintautilain mukaan välittömästi alueen tarttuvista taudeista vastaavalle terveyskeskuslääkärille. Eläinlääkärit raportoivat tapauksista myös kuukausiraporteissaan läänineläinlääkäreille ja Eviraan. Trikinelloosi Sikojen, hevosten ja lihaa syövien riistaeläinten (mm. karhu ja villisika) lihantarkastukseen kuuluu aina laboratoriotutkimus Trichinella-suvun loisten varalta. Jos trikinelloja löydetään, koko tutkittava ruho hävitetään. Trikinelloja on todettu 1980-1990 -luvuilla sikojen lihantarkastuksissa vuosittain 0-20 tilalla. Vuonna 2005 trikinelloosi todettiin lihatarkastuksen yhteydessä yhdessä villisiassa ja vuonna 2006 kolmessa karhussa. Trikinelloosi on kuitenkin edelleen yleinen Suomen luonnossa esiintyvillä petoeläimillä, kuten taulukosta 7 ilmenee. Taulukko 6. Kansallisen salmonellavalvontaohjelman mukaiset salmonellatutkimukset lihasiipikarjan tuotantopolven parvista 1995 2006. Broilerikasvattamo Kalkkunakasvattamo Vuosi Tutkitut parvet Positiiviset parvet Positiiviset parvet (%) Tutkitut parvet Positiiviset parvet Positiiviset parvet (%) 1995 2 112 80 3,8 238 0 0... 1997 2 951 21 0,7 95 2 2,1... 2002 3 157 11 0,3 555 3 0,5 2003 3 287 5 0,2 1 055 6 0,6 2004 3 132 5 0,2 989 1 0,1 2005 3 087 3 0,1 900 1 0,1 2006 3 020 9 0,3 1 026 2 0,2 Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. Taulukko 7. Tutkimukset Trichinella spp:n varalta vuosina 2005-2006. 2005 2006 Eläinlaji Tutkitut Positiiviset Tutkitut Positiiviset Sika 2 405 531 0 2 422 590 0 Hevonen 1 545 0 1 052 0 Villisika 486 1 640 1) 0 Kettu 282 54 215 45 Karhu 30 0 59 3 Jyrsijät 6 0 0 0 Supikoira 228 70 212 55 Susi 17 8 37 7 Ilves 57 26 100 47 Mäyrä 20 1 12 2 Näätä 31 4 16 4 Saukko 0 0 5 2 1) mukana 2 tarhattua villisikaa 23

3.2 Nautojen taudit Lakisääteisin seurantatutkimuksin seurataan naudoilla esiintyvistä taudeista naudan spongiformisen enkefalopatian (BSE), naudan tarttuvan rinotrakeiitin / pustulaarisen vulvovaginiitin (IBR/IPV), naudan virusripulin (BVD) ja naudan tarttuvan leukoosin sekä luomistaudin eli bruselloosin esiintymistä. Seurantaohjelmilla tutkittujen näytteiden määrät ja tulokset ilmenevät taulukoista 3 ja 9 11. BSE (naudan spongiforminen enkefalopatia) EY:n yhteinen TSE:tä koskeva lainsäädäntö uudistui voimakkaasti vuonna 2001. Tämän johdosta ryhdyttiin Suomessakin tutkimaan pikatestillä kaikki yli 24 kuukauden ikäiset hätä- ja sairasteurastetut naudat sekä otos yli 24 kuukauden ikäisistä itsestään kuolleista ja yli 30 kuukauden ikäisistä normaalisti teurastetuista naudoista. Suomelle, Ruotsille ja Itävallalle oli myönnetty erivapaus poiketa harvaan asutuilla alueilla itsestään kuolleiden nautojen tutkimisesta. Kansallinen, keskitetty raatojenkeräilyjärjestelmä perustettiin itsestään kuolleiden nautojen saamiseksi kattavasti testauksen piiriin tiheään asutuilta alueilta. Suomen tähän asti ainoa BSE-tapaus todettiin joulukuussa 2001. Pakollista BSE-testausta laajennettiin silloin välittömästi koskemaan kaikkia normaalisti teurastettuja yli 30 kuukauden ikäisiä nautoja. Taulukko 8. Tiettyjen ilmoitettavien nautojen tautien esiintyminen Suomessa. Taudin nimi Toteamisvuosi Hemorraaginen septikemia IBR/IPV 1994 Kinokuume (malignant catarrhal fever) 2006 Kystikerkoosi 1996 1) Naudan anaplasmoosi Naudan genitaalinen kampylobakterioosi (vibrioosi) Naudan spongiforminen enkefalopatia (BSE) 2001 Naudan virusripuli (BVD) 2005 Nautaeläinten tarttuva leukoosi (EBL, enzootic bovine leucosis) 1996 Nautatuberkuloosi 1982 Punatauti (naudan babesioosi) 2006 Theilerioosi Vuosiluku kertoo, milloin tautia on viimeksi todettu Suomessa. 1) Vuonna 2002 vahva epäily, ei täydellistä varmistusta Taulukko 11. BSE-seurantanäytteet naudoista vuosina 2001-2006. Vuosi Tutkitut näytteet Positiiviset näytteet 2001 27 876 1 2002 137 317 0 2003 131 405 0 2004 127 659 0 2005 118 006 0 2006 123 651 0 24

Vuonna 2005 Suomessa tutkittiin BSE:n varalta yhteensä 118 006 nautaa. Tutkituista naudoista 16 737 oli yli 24 kuukauden ikäisiä itsestään kuolleita tai lopetettuja, 544 hätäteurastettuja, 231 yli 24 kuukauden ikäisiä, joilla todettiin ante mortem -tarkastuksessa jonkin sairauden kliinisiä oireita ja 99 534 normaalisti teurastettuja yli 30 kuukauden ikäisiä nautoja. Tutkituista naudoista 960 oli nuorempia kuin tutkimusta edellyttävä ikäraja. Kaikki tulokset olivat kielteisiä. Vuonna 2006 tutkittiin BSE:n varalta 123 651 nautaeläintä. Naudoista 16 895 oli itsestään kuolleita tai lopetettuja. Hätäteurastettuja oli 498 eläintä, sairauden oireita ennen teurastusta oli 141 eläimellä. Normaaliteurastettuja eläimiä tutkittiin 106 116. Kliinisiä BSE-epäilyjä oli yksi vuonna 2006. Lisäksi tutkittiin 928 nautaa, jotka olivat nuorempia kuin tutkimusta edellyttävä ikäraja, sekä kuusi biisonia. Maahantuodun lihaluujauhon käyttö märehtijöille kiellettiin vuonna 1990. Lihaa sisältävän ruokajätteen käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1994. Kotimaista alkuperää olevan nisäkäsperäisen lihaluujauhon käyttö märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin vuonna 1995. Naudan rehun raaka-aineet, kuljetus ja tuotantolinjat eriytettiin täydellisesti kaikesta muusta tuotannosta vuoden 2001 alussa. Samoin kiellettiin lihaluujauhon käyttö kaikkien elintarviketuotantoeläinten ruokinnassa. BVD (naudan virusripuli) Naudan virusripulista (BVD/MD) tuli lainsäädännössämme vastustettava valvottava eläintauti 1.5.2004 voimaan tulleella maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 2/EEO/2004. Asetuksen mukaisesti rajoittavat määräykset on annettava karjoille, joissa epäillään olevan tai on todettu viruserittäjiä. Rajoittavilla määräyksillä estetään muun muassa eläinten myyminen karjasta muualle kuin teuraaksi. Asetus sisältää määräykset vapaaehtoisesta BVD-terveysvalvontaohjelmasta, joka antaa seurantatutkimuksia paremmat takeet BVD-vapaudesta eläinkaupassa. Valtakunnallisissa lypsykarjojen seurantatutkimuksissa todettiin vuonna 2005 yhteensä 32 karjaa, joilla oli BVD-vasta-aineita tankkimaidossa. Vuonna 2006 vasta-aineita todettiin enää 23 karjan tankkimaidossa. Emolehmäkarjojen seurantatutkimuksissa vuonna 2005 todettiin vasta-aineita kuuden eläimen verinäytteissä, jotka olivat peräisin viidestä karjasta. Vuonna 2006 vasta-aineita todettiin neljän eläimen verinäytteessä, jotka olivat peräisin kolmesta karjasta. Vuonna 2004 asetettiin rajoittavat määräykset BVD-epäilyn tai todetun BVD:n vuoksi kolmelle lypsykarjalle, joilla oli todettu BVD-vasta-aineita tankkimaitonäytteessä. Yhdessä näistä karjoista todettiin BVD-viruserittäjä vielä vuonna 2005. Vuonna 2006 ei löytynyt yhtään viruserittäjäkarjaa. Kahdelta karjalta rajoittavat määräykset purettiin 2005 ja 2006. Kolmannella karjalla on edelleen rajoittavat määräykset, koska karjasta ei ole saatu BVD-tilanteen selvittämiseksi tarvittavia näytteitä. Seurantatutkimusten lisäksi tutkittiin vuonna 2005 3 804 näytettä BVD-vasta-aineiden varalta ja vuonna 2006 3 762 näytettä. Suurin osa näytteistä liittyi keinosiemennystoimintaan, vapaaehtoiseen BVD-terveysvalvontaohjelmaan ja tuonteihin. BVD-epäilyn vuoksi tutkittiin näytteitä 28 karjasta vuonna 2005 ja viidestä karjasta vuonna 2006. Kahdessa karjassa todettiin akuutisti infektoituneen sonnin sperman käyttö keinosiemennyksessä syyksi tankkimaidossa todettuihin vasta-aineisiin ja yksittäisen eläimen seropositiivisuuteen. IBR/IPV (naudan tarttuva rinotrakeiitti/ pustulaarinen vulvovaginiitti) Maan tautivapauteen perustuen Suomelle on myönnetty lisävakuudet IBR/IPV:n varalle (Komission päätös 94/962/EY 28.12.1994, vahvistettu viimeksi päätöksellä 2004/558/EY). 25

Tauti todettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1990 maidontuotantotilojen otantatutkimuksessa. Tartunta todettiin kaiken kaikkiaan kuudessa karjassa. Viimeinen positiivinen karja teurastettiin kesällä 1994. Lypsykarjoja on tutkittu vuosittaisilla seurantatutkimuksilla vuodesta 1990 alkaen (Taulukko 9). Liha- / emolehmäkarjoja on tutkittu otantana yksilöverinäytteistä vuodesta 1993 alkaen (Taulukko 10). Seurannan lisäksi vuonna 2005 IBR:n varalta tutkittiin 1 900 näytettä ja vuonna 2006 1 786 näytettä. Kaikki näytteet olivat vasta-ainekielteisiä. Suurin osa näytteistä liittyi keinosiemennystoimintaan ja tuonteihin. Taulukko 9. Lypsykarjojen seurantatutkimukset yhteismaitonäytteistä vuosina 1990-2006. BVD IBR/IPV Leukoosi Vuosi Näytteet Positiiviset (%) Näytteet Positiiviset Näytteet Positiiviset 1990 - - 9 879 5 9 879 4... 1992 5 024 0,80 37 923 1 37 923 11... 1997 28 577 0,42 28 577 0 28 577 0... 2002 19 870 0,29 19 870 0 19 870 0 2003 18 519 0,15 18 519 0 18 519 0 2004 17 300 0,23 17 300 0 17 300 0 2005 16 146 0,20 16 146 0 16 146 0 2006 15 088 0,15 15 088 0 15 088 0 Jokaiselta tilalta otettiin yksi yhteismaitonäyte vuodessa. Vuosina 1992-2006 tutkimus kattoi käytännössä kaikki suomalaiset maitotilat. Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. Luomistaudin varalta tehdyt tutkimukset taulukossa 3. Taulukko 10. Liha- /emolehmäkarjojen veriserologiset seurantatutkimukset vuosina 1993 2006. BVD IBR/IPV Leukoosi Näytt. Positiiviset Näytt. Positiiviset Näytt. Positiiviset Vuosi 1993 3 248 54 1) 3 248 0 3 248 0... 1997 2 845 18 2 845 0 2 845 0... 2002 2 816 9 2 816 0 2 816 0 2003 6 753 2 6 753 0 6 753 0 2004 4 248 7 4 248 0 4 248 0 2005 3 573 6 3 573 0 3 573 0 2006 4 997 4 4 997 0 4997 0 Vuodesta 1995 alkaen näytteet otettu otantana teurastamoista. 2003 alkaen näytteenotto on kohdistettu emolehmäkarjoihin. Tutkimukset tehty vastaavalla tavalla myös taulukosta puuttuvina välivuosina. Luomistaudin varalta tehdyt tutkimukset taulukossa 3. 1) Useimmissa karjoissa 1-2 vasta-ainepositiivista. 26