RAKENNUSTAPAOHJEET HALLILANVUOREN ALUEEN V VAIHEEN OMAKOTITONTIT KORTTELIT 121-128 SISÄLTÄEN MYÖS AMMATTIRAKENTAJILLE TARJOTTAVAT PARITALOTONTIT SUOPURSUN JA HUOPAOHDAKKEEN PÄÄSSÄ 11.10.2007
2 KASPERIN 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 121-128 RAKENNUSTAPAOHJEET Tontinluovutussopimukseen sisältyy velvoite ohjeen noudattamisesta Epäselvissä tapauksissa rakennustarkastaja neuvoo rakentajaa ja tulkitsee tätä ohjetta 1 OHJEIDEN TARKOITUS Kaava määräyksineen muodostaa vain osan rakentamisen ohjauskeinoista. Nämä ohjeet täydentävät asemakaavaa ja selvittävät mitä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja kaavamääräykset antavat rakentamiselle. Niiden tarkoitus on ohjata rakentajaa mahdollisimman hyvään tontinkäyttöön siten, että alueelle muodostuu vaihteleva ja ilmeikäs, mutta toisaalta perusolemukseltaan yhtenäinen asuinympäristö. Velvoite rakennustapaohjeen noudattamisesta on liitetty tontin luovutussopimukseen. Nämä ohjeet täydentävät asemakaavaa ja täydentävät ja selvittävät kaavan periaatteita. Rakennustapaohjeet ohjaavat rakentajaa mahdollisimman hyvään tontinkäyttöön siten, että alueelle muodostuu vaihteleva ja ilmeikäs, mutta toisaalta perusolemukseltaan yhtenäinen ja korkealuokkainen asuinympäristö. Kaupunkiin rakennettaessa on otettava huomioon ei pelkästään oma etu vaan myös koko asuntoalueen yhteinen hyvä. Asuinympäristö, jossa nämä molemmat on huomioitu, tarjoaa kaikille enemmän kuin osiensa summan. Hyvällä asuntoalueella on kuin hyvässä ateriassa hallittu kokonaisuus yksilöllisiä makuja ja elämyksiä mutta yhteinen perusajatus. Käytännössä Seinäjoella asuntoalueiden yhteiseksi juoneksi on otettu yhtenäinen katon väri, joksi olemme yleensä valinneet lämpimän punaisen. Jonkin verran on pyritty myös ohjaamaan katon muotoa kohti perinteistä ja yksinkertaista harjakattoa. Toivomme mahdollisimman kapearunkoisia rakennuksia joissa mittasuhteet ovat yleensä paremmat ja sisätilat valoisammat. Toivomme myöskin keveitä mieluiten avoräystäitä ja muutoinkin hienostuneen yksinkertaista rakennusta. Hallilanvuoren alueelle on haettu omintakeista ilmettä rengasmaisilla kapenevilla tonttikaduilla joiden keskelle jää asukkaiden yhteinen puistikko. Edellytämme kaduittain Hallilanvuoren alueella yhtenäistä harjan suuntaa, vaihtoehdot selviävät jäljempänä. Jos talon harjan suunta on tonttikadun keskiviivan suuntainen on ulkorakennus oltava erillisenä tontin sisäosassa pohjoisen puolella (vaihtoehto 1). Tämä vaatimus ei koske katujen päissä olevia tontteja, kuten paritalotontteja. On syytä muistaa että rakennus on pitkäikäinen. Kaikenlaisia muotioikkuja on syytä välttää sekä värityksessä että muodoissa, ne vain vaikuttavat kummallisilta vuosien kuluttua. Myös rakennusteknisesti on viisainta pysyä koetuissa ratkaisuissa. Jo hyvissä ajoin ennen rakennusluvan hakemista on myös syytä selvittää rakennustarkastajan kanssa oman ratkaisun sopivuus tontille. Talo on suunniteltava valitulle tontille, eikä valitulle talolle etsitä tonttia! Jokaisella asunnolla on oltava maan tasossa varasto jonka koko on n. 10m2. Autotalli ei ole varasto. Paritalotonttien ammattirakentajat huom! Asemapiirros korkeuksineen ja luonnokset rakennuslupapiirroksista toimitetaan rakennusvalvonnan hyväksyttäväksi ennen kuin tontti voidaan luovuttaa.
3 2 TONTIN SUUNNITTELU JA VIHERRAKENTAMINEN 2.1 RAKENNUSTEN SIJAINTI TONTILLA Kuva: Havainnepiirustus Rakennusten sijoittelussa tontille noudatetaan kahta periaatekuvissa esitettyä vaihtoehtoa siten että aina saman tonttikadun varressa talot sijoitetaan aina samansuuntaisesti. Sijoittelussa on pyritty yhtenäiseen ilmeeseen ja siihen että jokaiselle tontille muodostuu suojaisa piha-alue lämpimään ja valoisaan ilmansuuntaan. Asuinrakennukset on siis suunniteltu rakennettavaksi ilmansuuntien mukaan siten, että oleskelupihat sijoittuvat etelän tai lännen puolelle. Päärakennuksen lisäksi siis autotallin tai katoksen ja muiden rakennusten tulisi rajata tontille suojaisat oleskelupihat joita istutukset täydentävät. Useasti kaava mahdollistaa rakentamisen tontin itä- ja pohjoispuolella 2 metriä naapuritontin rajasta jotta tontin etelä- ja länsipuolelle jäisi mahdollisimman suuri piha. Kuitenkaan asuinhuoneiden pääikkunoita ei tule sijoittaa 4 metriä lähemmäksi naapuritontin rajaa, jotta oma ja naapurin yksityisyys tulisi suojatuksi.
4 Kuva: Asemakaava Tonteilla joilla on kaavamääräys AO-1 voi rakentaa yksiasuntoisen omakotitalon, jos kaavamääräys on AO voi tontille rakentaa myös paritalon. Yleensä tonteille voi tehdä jopa kaksikerroksisen rakennuksen, mutta saa tehdä myös yksikerroksisen rakennuksen. Kortteleissa 127 ja 128 kaavamerkinnällä AO-4 on rakennettava kuitenkin ainakin 1/3 ensimmäisen kerroksen alasta toiseen kerrokseen: näissä kortteleissa ei siis voi tehdä täysin yksikerroksista ratkaisua. Näihin kortteleihin voi tehdä vain yksiasuntoisen omakotitalon ja rakennukset on sijoitettava 4 metrin päähän naapurin rajasta, ellei rakennusvalvontaviranomainen anna lupaa rakentaa lähemmäksi rajaa (käytännössä siis naapurin suostumuksella). Asemakaavakartassa ja tonttikartassa oleva pistekatkoviiva rajaa sen alueen mihin rakennukset saavat sijoittua, yleensä 3 metriä katualueesta ja 2-6 metriä naapuritontin rajasta. Kaukolämpö- vesi- ja viemäriliittymät voivat kuitenkin rajoittaa myös rakennusten sijoittelua ja ne on selvitettävä tonttikartasta. Rakennusvalvonta myös mielellään auttaa teitä rakennusten sijoittelussa. Autotallin tai katoksen ajoaukkoa ei saa sijoittaa 6 metriä lähemmäksi katualueen rajaa (merkintä: aaltoviiva+ ajo). Korttelin 127 ja 128 tonteilla on myös harjan suuntaa osoittava viiva: korttelin 128 talot on rakennettava harjan suunta kadulle päin ja korttelin 127 harjan suunta kadun suuntaisesti. Rakennusoikeutta on Hallilanvuoren alueen tonteilla 25% tontin pinta-alasta. Rakennusoikeus lasketaan seinien ulkopinnan mukaan. Lisäksi tonteille saa rakentaa talousrakennuksia 15 % varsinaisesta rakennusoikeudesta.
5 Ajoliittymää ei tontille saa sijoittaa hakaviivalla asemakaavassa merkityiltä tontin sivulta, liittymät ovat siis yleensä tonttikadulta eikä kokoajakaduilta. Nyt rakentuvalla alueella merkintä ET 1 tarkoittaa pienemmällä alueella energialaitoksen maisemoitavaa muuntamoa, ja suurempi alue hyötyjätepistettä. Asemakaavassa näkyy ET-alueiden kautta rakennettava sähkölinja joka kulkee Pajuluomalta aina teollisuusalueelle Kapernaumiin. Asemakaavassa tonttien lähellä sähkölinja on maan alla (sähkölinja osoitettu katkoviivalla), mutta Pajuluomalle se kulkee ilmajohtona. Todennäköisesti sen päällä tai vieressä kulkee myös kevyenliikenteen raitti Pajuluomalle. Vihreät alueet VL ovat virkistysalueita ja niihin on osoitettu katkoviivalla ja viivoituksella kevyenliikenteen yhteydet. Merkintä W osoittaa alueen ojituksen yhteydessä mahdollisesti tehtäviä vesialtaita, merkintä le ohjeelliset leikkipaikat. 2.1 TALOJEN HARJAN SUUNTA KADUTTAIN Kuva: Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 1, Tupasvilla, Suopursu ja Suo-ohdake, päärakennuksen harjan suunta on katualueen keskiviivan suuntainen. Huomatkaa että rakennukset eivät ole aivan tontin ja katualueen välisen rajan suuntaiset vaan kadun keskiviivan suuntaisesti jolloin rakennukset porrastuvat hivenen.
6 Rakennettaessa näin harja kadun suuntaisesti edellytämme että rakennus on liki kiinni tontin kadunpuoleisessa rajassa ja että erillinen ulkorakennus on syvemmällä tontilla sen pohjoisenpuoleisessa rakennusrajassa kiinni oheisen kuvan mukaan. Tällöin ulkorakennus rajaa lämpimän oleskelupihan tontille. Kahdella tontilla kadun päässä voidaan rakennukset sijoittaa vapaammin, kuitenkin sopien rakennusvalvonnan kanssa. Kuva: Vaihtoehto 2 Vaihtoehto 2, Huopa-ohdake, päärakennukset ovat päädyt tielle päin. Rakennettaessa näin harja kadun suuntaisesti edellytämme että rakennus on liki kiinni tontin pohjoisrajassa ja että ulkorakennus on kadun puolella oheisen kuvan mukaan, kuitenkin niin että autotallin ovet eivät ole kadulle päin. Tällöin ulkorakennus rajaa oleskelupihan kadulta ja itse päärakennus pohjoiseen päin. Kahdella tontilla kadun päässä voidaan rakennukset taas sijoittaa vapaammin, kuitenkin sopien rakennusvalvonnan kanssa.
7 Kuva: Vaihtoehto 3 Vaihtoehto 3 esittää kortteleita 127 ja 128 joissa on päärakennusten harjan suunta määrätty kaavassa. Rakennusten on oltava ainakin osittain myös kaksikerroksisia.
8 Ammattirakentajille tarjottavat paritalotontit Suopursun ja Huopaohdakkeen päissä (kortteleissa 121, 122,123,125). Paritalotonttien ammattirakentajat huom! Asemapiirros korkeuksineen ja luonnokset rakennuslupapiirroksista toimitetaan rakennusvalvonnan hyväksyttäväksi ennen kuin tontti voidaan luovuttaa. Tontit on rakennettava havainnepiirustuksen mukaan siten että molempien asuntojen autotallit ja katokset tulevat yhteiseen talousrakennukseen asuntokadun päähän. Itse päärakennus sijoitetaan havainnekuvan mukaan erilleen ulkorakennuksesta. Päärakennuksen lattiataso on oltava noin. 0,70m suunniteltua kadun pään keskikorkeutta korkeampi (rakennustarkastaja ohjaa tarvittaessa), talousrakennus voi olla hieman matalammalla. Suunnitellut lattian korkeusasema on merkittävä piirustuksiin. Maaston niin vaatiessa on varauduttava myös päärakennuksen porrastamiseen. Molemmille asunnoille on osoitettava etelän puolelta vähintään 150m2 suuruinen esim. istutuksin erotettu yksityispiha. Päärakennuksen ulkoseinän on oltava vähintään 10 metrin päässä eteläisestä tontinrajasta (pihan puolella). Molemmille asunnoille on varattava maan tasossa varastotilaa n. 10m2. Päärakennuksen ja talousrakennuksen on oltava harjakattoinen, räystäiden tulee olla avoräystäät ja rakennuksen rungon on oltava mahdollisimman kapea. Sopiva kattokaltevuus on noin 1:2...1:3, rakennuksen julkisivuihin suositellaan ns. haukkaikkunoita. Suosittelemme osaa asuinhuoneista toiseen kerrokseen. Rakennusten ulkoväri on oltava 15% sävytettyä okrankeltaista, umbraa tai sammalenvihreää puuverhousta. Ikkunoiden puitteet ja räystäät helmenharmaat. Katot on katettava oranssinpunaisin kattotiilin tai lämpimänpunaisella konesaumatulla kattopellein tai huopakatteella. Tiilikuvioista peltikatetta ei sallita. Tonteilla on rakennusoikeutta 25% tontin pinta-alasta ja tämän lisäksi saa rakentaa 15% tontin pääkäyttötarkoituksen mukaisesta rakennusoikeudesta autotalleja ja talousrakennuksia. Autopaikkoja on rakennettava vähintään 4 kpl. 2.2 MAASTON HUOMIOIMINEN Vesi, viemäri ja sähköliittymät ja niiden suojaetäisyydet tonteilla tulee huomioida rakennusta suunniteltaessa. Liittymät selviävät virallisen tonttikartan liitteistä. Kopio tonttikartasta on syytä hankkia kaupungin mittauspalvelusta mahdollisimman pian ennen suunnittelun aloittamista, itse virallinen tonttikartta on oltava mukana rakennuslupahakemuksessa. Se kannattaa kuitenkin hakea myöhemmin sillä se on voimassa vain kolme kuukautta. Hallilanvuoren asuntoalueen maasto on hyvin loivaa etelärinnettä. Maastonmuoto on huomioitava siten, että vältytään tarpeettomilta täytöiltä ja leikkauksilta. Tontilla on syytä säilyttää korkeuserot ja naapuria eikä puistoa vasten ei saa tehdä pengerrystä. Rakennuslupapiirustuksissa onkin osoitettava maanpinnan olevat ja tulevat korkeudet koko tontin osalta sekä maanpintojen liittyminen naapuritonttien korkeustasoihin. Rakennukset on yleensä edullista suunnitella maaston muodon mukaan: porrastamalla rakennuksen perustuksia ja julkisivuja. Rakennuksen korkeusasemaa määriteltäessä on huomioitava alimman viemäröitävissä olevan lattiatason korkeus. Autotalli on usein syytä rakentaa alemmaksi kuin varsinainen päärakennus. Viimeaikoina useasti rakennukset on sijoitettu aivan liian ylös, kun takavuosina ne olivat usein liian matalalla. Tämä aiheuttaa vain hankaluuksia ja kustannuksia sekä itselle että usein myös naapurille. Suunnittelijan on osoitettava rakennus-
9 lupapiirustuksissa harkittu rakennusten korkeus. Määräävänä on usein kadun pinnan korkeus jonka saa tonttikartan liitteestä. Ohjeellisesti voidaan sanoa, että päärakennuksen lattiataso on noin 0,70 metriä kadun keskikorkeuden yläpuolella ja autotalli on syytä sijoittaa hieman matalammalle. Rakennustarkastus määrittää tarkemmin korkeudet paikan päällä. Rakennustarkastuksen ohjeita on noudatettava. Hallilanvuoren asuntoalueen maaperä on yleensä ottaen kallioista joten monella tontilla joudutaan ainakin viemärikaivannot louhimaan mutta toisaalta perustukset saadaan tukevalle maaperälle. Yksittäisten tonttien osalta ei maaperätutkimuksia ole kuitenkaan tehty. Rakennuslupahakemuksen liitteenä on oltava maaperä- ja perustamistapaselvitys. 2.3 PIHA JA AITA Talo ja sen ympäristö muodostavat kokonaisuuden, jossa rakennus tai rakennukset määräävät perusjäsennyksen. Piha puolestaan liittää rakennuksen kaupunkiin, kylään ja maisemaan. Pihan toiminnallisessa jäsentämisessä on huomioitava oleskelu-/leikki- ja huoltosekä autopaikkojen sijoitus. Lisäksi kannattaa huomioida rakennukseen johtavat tai sitä sivuavat tiet ja kunnallistekniikka, jotka voivat rajoittaa pihan suunnittelua. KATUAITA Kadun ja tonttien väliin suositellaan istutettavaksi pensasaita mikäli mahdollista. Kasvavan pensasaidan suojaamiseksi tontti suositellaan aidattavaksi tummahkolla puuaidalla joka peittyy kasvavan pensasaidan sisään. TONTTIEN VÄLIAIDAT Myös tonttien välit suositellaan aidattavaksi mieluiten pensasaidoin. Aita suositellaan sijoittamaan rajalle, mutta tähän tarvitaan naapurin suostumus. 2.4 VIHERRAKENTAMINEN Kasvillisuuden suunnittelun lähtökohtana on pihan tavoiteltu luonne ja olemassa oleva kasvillisuus, siksi rakennuspaikoilla kannattaa säilyttää aina tervettä ja elinvoimaista kasvillisuutta, joka liittää rakennetun ympäristön luonnonympäristöön. Kuitenkaan kaikkea puustoa ei tarvitse eikä voi säilyttää. Pihavalaistus tulee sovittaa pihan luonteen ja toiminnan mukaiseksi ja suunniteltava siten, ettei valaistus häiritse naapureita. 2.5 ASEMAPIIRROS Asemapiirroksen tarkoituksena on kuvata tonttia ennen ja jälkeen rakennustoimenpidettä niin, että suhde tontin ja sen lähiympäristön sekä virallisiin määräyksiin ilmenee. Siksi asemapiirustuksessa on esitettävä Suomen rakentamismääräyskokoelman A2 mukaisesti seuraavat asiat : -Kiinteistön ja sitä rajoittavien alueiden tunnukset sekä kaavamerkinnät -Tontin tai rakennuspaikan rajat -päämitat -lähiympäristön kiinteistöjen rajat ja rakennukset -kortteleiden, katujen ja muiden alueiden rajat -Rakennettavat rakennukset ja rakennelmat -sijainti
-päämitat -etäisyydet rajoista, rakennuksista tai tunnetuista pisteistä -Teknisen ja muun huollon järjestely -pintavesien poisjohtaminen -kiinteistön käyttöön ja huoltoon kuuluvat tilat -vesimittarin sijainti -alimman viemäröidyn tason korkeusasema -yleisen viemärin padotuskorkeus -Pihamaan järjestely -autopaikat -ajo- ja kulkutiet -leikki- ja oleskelualueet -kuivatus- ja tuuletusalueet -jätehuollon järjestely -säilytettävät istutukset ja puusto -istutettavat alueet -pihavalaistus -lipputanko -Korkeussuhteet -rakennuspaikan kulmapisteiden, rajojen, rakennuksen nurkkapisteiden ja pihamaan eri kohtien suunnitellut ja viralliset korkeussuhteet (sen mukaan kuin tiedot ovat käytettävissä) -Ilmansuunnat Lisäksi nimiölehdellä on ilmoitettava tontille rakennettavien rakennusten tilastotiedot; rakennuksen tilavuus ja kerrosalalaskelman peruste, jolla osoitetaan rakennusoikeuteen laskettava kerrosala. 10 3 RAKENNUSTEN YLEISILME Päärakennuksen tulisi olla sopusuhtaisen massoittelun ja huoneiden valoisuuden vuoksi suhteellisen kapearunkoinen. Oleskelutilat ja niihin liittyvät terassit on syytä suunnata oleskelupihalle lämpimään ja valoisaan ilmansuuntaan. Keittiöstä on myös hyvä olla näköyhteys sisääntulosuuntaan. Ikkunoiden sijoitusta julkisivussa on syytä harkita tarkkaan, ei ainoastaan julkisivun kannalta, vaan myös huoneista avautuvien näkymien ja ilmansuuntien mukaan. Oman ja naapurin yksityisyyden vuoksi pääikkunoiden on hyvä avautua omalle tontille, puistoon tai kadulle päin eikä naapuritontille. Riittävän suurten ikkunoiden tulee jäsentää ja rytmittää julkisivua sekä tuoda valoa sisään. Kun rakennuksen runkosyvyys on kohtuullinen niin rakennuksen sisäosiin riittää valoa. Jos mahdollista, jokaiseen huoneeseen on syytä avata ikkunoita ainakin kahdelta suunnalta. 4 KATOT Alueen ilmeeseen pyritään saamaan yhtenäisyyttä samantyyppisten kattojen avulla. Muutoin määräykset ja ohjeet ovat suhteellisen vapaat. Katon muoto vaikuttaa voimakkaasti koko rakennuksen hahmoon ja se näkyy katukuvassa kauas ja on rakennusmassoja sitova aihe. Alueella pyritäänkin katon värillä yhtenäiseen ja selkeään kattomaisemaan. Mieluiten suositellaan lämpimän oranssinpunaista kattoa ts. aidon poltetun kattotiilen punaista. Tummaa tai mustaa kattoa ei saa tehdä. Korttelikohtaisesti voidaan sopia punaisen sijasta jokin muu yhtenäinen katon väri, jolloin tämä sitoo myös myöhemmin tontin varanneita.
Katoille sopivat aidot materiaalit kuten erilaiset punaiset kattotiilet, punainen huopa ja maalattu konesaumattu peltikatto. Sellaisia katteita jotka matkivat toisten katemateriaalien ulkonäköä, kuten tiilikuvioinen kattopelti, tulee välttää. Kattomuodoksi suositellaan perinteistä yksinkertaista harjakattoa kaltevuudeltaan 1:3-1:1,5 tai sen sovellutuksia. Kattokaltevuutta tärkeämpää on kuitenkin suunnitella mahdollisimman kapearunkoinen rakennus, jolloin myös rakennuksen harjan korkeus jää matalammaksi ja katosta ei tule turhan hallitseva. Alueen yhtenäisen ilmeen vuoksi suosittelemme yksikerroksisiin rakennuksiin ns. käyttöullakkoa, mieluiten sellaista johon myöhemmin voidaan rakentaa huoneet. Tällöinkin suosittelemme räystäiden nostamista ylöspäin niin että julkisivuun saadaan korkeutta, vaikkapa yläkerran pienille haukkaikkunoille, mieluimmin kuin kovin jyrkkää kattokaltevuutta. Suomen ilmastossa on myös syytä välttää katon turhia jiirejä ja erkkereitä vesivahinkojen ja tarpeettomien rakennuskustannusten vuoksi. Vesikattokaltevuuksissa sallitaan siis vaihtelevuutta. Sivurakennuksessa voi hyvin olla ja usein on syytäkin olla matalampi kattokaltevuus kuin päärakennuksessa. Muutoinkin sivurakennuksen on syytä olla päärakennusta vaatimattomampi. 11
12 5 JULKISIVUT Vaikka julkisivumateriaali ja pintojen käsittelyn yhdenmukaisuus luovat kaupunkikuvaan yhtenäisyyttä, voi alueen rakennusten ulkoseinämateriaali vaihdella. Turhan voimakkaita kontrasteja julkisivussa on kuitenkin vältettävä, esim. aivan puhtaanvalkoisia ikkunoita tummassa seinässä. Toisaalta yhtälailla valkoiset ikkunat liki valkoisessa seinässä saattavat olla haljuja. Emme suositte valkoisia tai melkein valkoista seinää. Perinteisestä värimaailmasta voi hyvin ottaa oppia, vaaleassakin seinäpinnassa olisi oltava väriä n. 4%. Perinteisiä Suomessa käytettyjä öljyvärejä Tutut ja turvalliset julkisivumateriaalit ja värit ovat koeteltuja ja pitkäikäisiä, erikoisuuksia tulee välttää. Julkisivujen värityksessä tulee pyrkiä rauhalliseen yleisilmeeseen käyttämällä vain 1-3 väriä. Muotivärit vanhenevat nopeasti, mutta koetut perinteiset värisävyt miellyttävät silmää vielä vuosienkin kuluttua. Nämä värit myös varmasti sopivat toisiinsa. Julkisivuissa on syytä välttää kaikenlaista tilpehööriä, turhia jakoja ja monen suuntaisia panelointeja jotka aiheuttavat edelleen turhia pellityksiä ja listoitusta. Tällainen kikkailu on tarpeetonta rakennuksessa jonka suhteet ovat kunnossa. Julkisivumateriaalia valittaessa on syytä selvittää materiaalin kokonaiskustannukset, mm. rapattu pinta pohjatöineen saattaa olla yllättävän kallis. Erillisen talousrakennuksen väritys tulee soveltua päärakennuksen väreihin, mutta sen hahmon ja värityksen on syytä olla päärakennusta vaatimattomampi ja yksinkertaisempi. Kadun puolelle sijoitetaan selvästi havaittavaan paikkaan valaistu osoitenumero.
13 6 AJONEUVOLIITTYMÄT Tontille sallitaan vain yksi ajoneuvoliittymä, jonka tulisi sijaita vähintään 3 metrin etäisyydellä tontin nurkkapisteestä. Tämä etäisyys halutaan säilyttää mahdollisten sähkö- ja muiden kaapeleiden kytkentäkaappien sijoittamista varten. Säännöksestä voidaan poiketa, mikäli energia- ja puhelinlaitokset antavat siihen suostumuksensa. Ajoneuvoliittymän voi tehdä enintään 6 metriä leveäksi ja muutoin tontti kehotetaan aitaamaan pensasaidoin katua vasten. Varsinaisen rummun on oltava vähintään 2 metriä pidempi kuin liittymä on leveä. Autoille on rakennettava tarpeelliset säilytys- ja kääntöpaikat tontille, aina kaksi autopaikkaa asuntoa kohden. Liikenneturvallisuuden vuoksi auton säilytyspaikka on sijoitettava niin ettei kadulle jouduta peruuttamaan. Autotallia tai katosta ei saa sijoittaa korkeudeltaan liian ylös jotta sinne on helppo ajaa. Kaavamääräyksen mukaan ei kadunpuoleiseen julkisivuun saa sijoittaa autotallin ovea tai katoksen ajoaukkoa jos rakennetaan 6 metriä lähemmäksi katualueen rajaa. Tarkoitus on siis muutoinkin että autotallin ovet sijoitetaan pihalle päin ja että auton kääntöpaikka on omalla pihalla. 7 POSTILAATIKOIDEN SIJOITUS Postilaatikot tulee sijoittaa ryhmiin niin, etteivät postinhakumatkat muodostu kohtuuttoman pitkiksi. Postilaatikoiden sijoittelussa tulee huomioida liikenneturvallisuus ja katujen kunnossapito. Postinjakelu tulee voida myös suorittaa suoraan autosta. Postilaatikot tulee sijoittaa kaduittain samalle puolen katua. Postilaatikkoryhmien ohjeelliset sijoituspaikat ilmoitetaan myöhemmin ja niistä toimitetaan kartta. Laatikkoteline on sijoitettava metrin etäisyydelle ajoradan asfaltin reunasta. Laatikoiden yläreunojen korkeuden on oltava metrin korkeudella ajoradan pinnasta. Ohjeesta poikkeavaan laatikon tai laatikkoryhmän sijoitukseen on saatava postikonttorin suostumus. Laatikoiden ulkonäkö vaikuttaa katukuvaan, siksi niiden värissä ja mallissa tulisi pyrkiä yhtenäisyyteen kaduittain tai ainakin laatikkoryhmittäin. Pyydettäessä tullaan postin toimesta merkitsemään laatikkoryhmien tarkka sijoitus maastoon. Postista on mahdollisuus myös ostaa postilaatikoita ja laatikkotelineitä paikalleen asennettuina. Laatikot tulee sijoittaa telineeseen ryhmittäin osoitenumerojärjestykseen. Osoitenumero ja mahdollisesti myös nimi tulee merkitä laatikkoon selvästi näkyviin. Martti Norja Yleiskaava-arkkitehti arkkitehti SAFA martti.norja@seinajoki.fi 06-4166340/040-7748501 Seinäjoen kaupunki Tekniikkakeskus/kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus