RADONMITTAUKSET IMATRALLA
SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 Käsitteitä ja lyhenteitä... 3 1. JOHDANTO... 4 2. RADON JA SEN TERVEYSVAIKUTUKSET... 6 2.1 Radon... 6 2.2 Radonin terveyshaitat... 7 3. MITTAUSMENETELMÄ... 10 4. TULOKSET... 11 4.1 Radonin keskipitoisuudet... 11 4.2 Pitoisuudet eri kaupunginosissa... 12 4.3 Asuntojen ja asukkaiden määrä radonalueilla... 14 4.4 Radonpitoisuus ja rakennusvuosi... 14 4.5 Radonpitoisuus ja ilmanvaihtojärjestelmä... 15 4.6 Radonpitoisuus ja maaperä... 18 5. TULOSTEN TARKASTELU... 21 LOPUKSI... 22 LÄHTEET... 24 LIITTEET... 25 KUVAT... 28
3 Käsitteitä ja lyhenteitä Becquerel, Bq Becquerelliä kuutiometrissä Bq/m 3 Ionisoiva säteily Keskiarvo Mediaani, med Radioaktiivisuus Radon, Rn Sievert, Sv Aktiivisuuden yksikkö. Yksi becguerel tarkoittaa, että radioaktiivisessa aineessa tapahtuu yksi hajoaminen sekunnissa. Hajoamista sekunnissa kuutiometrissä ilmaa. Ionisoiva säteily tuottaa elektroneja ja ioneja osuessaan aineeseen. Ionisaatio vaurioittaa solujen perimäainesta, DNA-molekyylejä. Alfa-, beta- ja gammasäteily ovat ionisoivaa säteilyä. Keskiarvolla tarkoitetaan tässä aritmeettista keskiarvoa. Mediaani on suuruusjärjestyksessä olevan lukusarjan keskimmäinen luku tai mikäli tapauksia on parillinen määrä, kahden keskimmäisen keskiarvo. Se jakaa aineiston kahtia, niin että sen ylä- ja alapuolella on 50% jakaumasta. Mikäli havaintojen määrä on vähäinen ja havainnot jakautuvat huomattavan vinosti kuvaa mediaani aritmeettista keskiarvo paremmin "tyypillisen arvon": muutama korkea lukuarvo nostaa keskiarvoa ja antaa aineiston päätendenssistä harhaanjohtavan kuvan. Radioaktiivisten aineiden atomien ytimistä osa on virittyneitä. Virityksen lauetessa aine säteilee ionisoivaa säteilyä. Säteily on ionisoivaa, sitä lähettävä aine radioaktiivista. Radioaktiivinen jalokaasu. Puoliintumisaika 3,8 vrk. Säteilyannos. Kuvaa ihmiseen kohdistuvan säteilyn haitallisia vaikutuksia. Sievert on hyvin suuri säteilyannos, joten yleensä puhutaan millisieverteistä (msv). 1 Sv on 1000 msv. mansv on koko väestön (vastaanottavan ihmisjoukon) saama kollektiivinen säteilyannos.
4 1. JOHDANTO Radon on hajuton, mauton ja näkymätön radioaktiivinen jalokaasu, jota syntyy jatkuvasti maankuoressa uraanin hajotessa monen välivaiheen kautta lyijyksi. Koska radon on kaasu, kulkeutuu se helposti huokoisessa maaperässä ja pääsee vuotamaan rakennuksen maanvastaisten osien vuotokohdista sekä huokoisten rakenteiden läpi huoneilmaan. Hengitettäessä radonin hajoamistuotteet takertuvat herkästi hengitysteihin ja keuhkoihin lisäten keuhkojen saamaa säteilyannosta. Keskiarvosuomalaisen saamasta säteilyannoksesta on yli puolet radonista lähtöisin. Arvioiden mukaan Suomen kahdesta tuhannesta vuosittaisesta keuhkosyöpätapauksesta 400 aiheutuu radonista. Mitään allergisia reaktioita, huimausta, väsymystä tai muuta sen kaltaista radon ei aiheuta. Se ei liity myöskään mitenkään ns. maasäteilyyn. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaan asuntojen huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 400 Becquerelia kuutiometrissä (Bq/m 3 ). Asunto tulisi suunnitella ja rakentaa siten, ettei radonpitoisuus ylittäisi arvoa 200 Bq/m 3. Tähän selvitykseen on koottu 315 Imatralla vuosien 1982-93 aikana tehdyn radonmittauksen tulokset. Ympäristöterveydenhuolto on vuosina 1987-88 ja 1993 tutkinut keskitetysti n. 230 asunnon, pääosin pientalon, radonpitoisuuden. Talven 1993 tutkimuksessa oli mukana 150 huoneistoa. Mittaustulosten radonpitoisuuden keskiarvo on 334 Bq/m 3, mediaani 180 Bq/m 3, minimi 20 Bq/m 3 ja maksimi 3900 Bq/m 3. Valtakunnalliset radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot ovat pientaloissa 145 Bq/m 3 ja kerrostaloissa 82 Bq/m 3. Koko maan asukaskohtainen keskiarvo on 123 Bq/m 3. Imatran mittaustulokset eivät kuitenkaan ole täysin verrattavissa valtakunnallisiin tuloksiin. Imatralla mittaukset ovat painottuneet radonkriittisille alueille, kun taas valtakunnalliset tulokset on saatu satunnaisotannalla. Tuloksista 55 % oli alle 200 Bq/m 3, 200-400 Bq/m 3 oli 23 % ja yli 400 Bq/m 3 22%. Kaikkiaan voi arvioida, että yli 200 Bq/m 3 :n asuntoja on 2000, ja näissä asukkaita 4500. Vastaavasti yli 400 Bq/m 3 :n asuntoja on 1000 ja asukkaita 2500. Prosentuaalisesti imatralaisista asuu yli 200 Bq/m 3 :n radonpitoisuudessa 13,5 % ja yli 400 Bq/m 3 :n 7,5 %. Valtakunnallisten tutkimustulosten perusteella 12,3 %:lla suomalaisista asunnon radonpitoisuus ylittää pitoisuuden 200 Bq/m 3 ja 3,6 %:lla 400 Bq/m 3. Tulosten mukaan radonkriittisiä kaupunginosia ovat Koivuniemi, Karhukallio, Karhumäki, Kaukopää, Saareksiinmäki, Teppanala ja Tuulikallio. Radonin suhteen epäilyttäviä kaupunginosia ovat Meltola ja Sotkulampi.
Alhaisen radonin kaupunginosia ovat Huhtanen, Imatrankoski, Itä-Siitola, Kymälahti, Linnankoski, Linnansuo, Mustalampi, Saarlampi (ei Koivuniemi), Savikanta, Virasoja ja Vuoksenniska. Korkean radonpitoisuuden alueet ovat yleensä harjualueita. Maaperä on karkeaa, huokoista soraa ja hiekkaa, jossa radon pääsee kulkeutumaan. Sora-alueilla radonpitoisuus oli keskimäärin korkeampi kuin muilla maaperä alueilla. Sora-alueilla keskiarvo oli 445 Bq/m 3 ja mediaani 205 Bq/m 3, hiekka alueilla 229 Bq/m 3 ja 150 Bq/m 3. Maaperän ollessa silttiä keskiarvo oli 130 Bq/m 3 ja mediaani 100 Bq/m 3 sekä savikoilla 165 Bq/m 3 ja 140 Bq/m 3. Ennen vuotta 1960 rakennettujen talojen radonpitoisuuden aritmeettinen keskiarvo oli 363 Bq/m 3 ja mediaani 185 Bq/m 3, vuosina 1960-75 rakennetuissa taloissa 676 Bq/m 3 ja 280 Bq/m 3 sekä vuoden 1975 jälkeen rakennetuissa 393 Bq/m 3 ja 320 Bq/m 3. Uudempien rakennusten keskimäärin korkeampi radonpitoisuus johtunee tiiviimmästä rakennustavasta, rinneratkaisujen yleistymisestä, ryömintätilaisten rakenneratkaisujen vähentymisestä sekä huokoisten maanvastaisten rakennusmateriaalien (kevytsoraharkko) yleistymisestä. Taloissa, joissa on painovoimaisen ilmanvaihtojärjestelmä, radonpitoisuudet olivat keskimäärin pienimpiä, mutta pitoisuuden vaihtelu eri talojen kesken suurempaa kuin koneellisen ilmanvaihtojärjestelmän taloissa. Mediaaniarvo painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa oli 290 Bq/m 3 ja taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto ja liesituuletin 205 Bq/m 3. Rakennuksissa, joissa on koneellinen poisto tai koneellisen poisto ja sisäänpuhallus mediaani oli 360 Bq/m 3. Radonpitoisuuden suhteen ei ilmanvaihtojärjestelmällä ole merkitystä, vaan ilmanvaihdon toimivuudella. Koko asunnon ilman tulee vaihtua vähintään kerran kahdessa tunnissa. Ilmanvaihto ei saa myöskään aiheuttaa asuntoon liiallista alipainetta. 5
6 2. RADON JA SEN TERVEYSVAIKUTUKSET 2.1 Radon Radon on hajuton, mauton ja väritön radioaktiivinen jalokaasu, jota syntyy maankuoressa uraanin hajotessa ja muuttuessa usean välivaiheen kautta lyijyksi. Kuva 1. Uraani hajoaa välivaiheitten kautta keveämmiksi alkuaineiksi. Hajoamisessa syntyy alfa- tai beetasäteilyä sekä gammasäteilyä. Aineen hajoamisnopeutta kuvaa puoliintumisaika. Radonilla se on 3,8 vuorokautta /9/. Paitsi maaperästä voi radonia erittyä huoneilmaan rakennusmateriaaleista. Keskimäärin suomalaisten rakennusaineiden, lähinnä betonin, aiheuttama radonpitoisuus on 30-70 Bq/m 3 /8/.
7 2.2 Radonin terveyshaitat Suomalaisen keskimäärin saamasta säteilyannoksesta muodostavat radon ja sen hajoamistuotteet noin puolet. Yksittäisenä säteilylähteenä asuinympäristön radon on merkittävin (taulukko 1). taulukko 1. Suomen koko väestön normaalivuonna saama säteilyannos sekä sen lähteet /10/. SÄTEILYLÄHDE KOKONAISANNOS VUODESSA (mansv) Kosminen säteily 1450 Ulkoinen säteily maaperästä ja rakennuksista 2400 Sisäinen säteily kaliumista 800 Sisäinen säteily muista luonnon radionuklideista 1450 Ulkoilman radon 100 Asuinympäristön radon 11000 Säteilyn lääketieteellinen käyttö (ei sädehoito) 3000 Säteilyn alainen työ (työntekijät) 8 Kaivokset (työntekijät) 5 Ydinasekokeet 100 Ydinenergia (normaalikäytön päästöt) 5 Kulutustavarat 50 Yhteensä 20300 Radon ja sen lyhytaikaiset hajoamistuotteet Po-214 ja Po-218 ovat alfa-säteilijöitä. Alfa-säteilyn läpäisevyys on heikko, ilmassa vain muutamia senttimetrejä, kehossa 0,04-0,07 mm,joten ihon lävitse se ei elävään pintasolukkoon vaikuta, vaan säteilyaltistus syntyy keuhkoissa. Keuhkosoluissa alfa-säteily aiheuttaa mutaatioita, mikä voi johtaa keuhkosyövän syntyyn. Helposti läpäisevään gamma-säteilyyn verrattuna alfa-säteilyä pidetään 20 kertaa haitallisempana säteilyannosta laskettaessa, koska se luovuttaa energiansa hyvin pieneen kudosmassaan.
Radonin hajoamistuotteiden alfa-säteilyn aiheuttamaa keuhkosyöpäriskiä voidaan arvioida malleilla. Malleihin liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, kuten todellinen säteilyannos, altistuksen aikajaksot, passiivinen tupakointi ja hengitysilman pölyisyys. On arvioitu sisäilman radonpitoisuuden ja sitä vastaavan säteilyannoksen yhteydeksi 0,08 msv jokaista Bq/m 3 kohden (laskettuna radonin lyhytikäisten hajoamistuotteiden pitoisuuden mukaan, osuus 50 %) sisälläoloajan ollessa 100 %. esim. Asunnon sisäilman radonpitoisuus 100 Bq/m 3, sisälläoloaika 60 %. Työpaikan radonpitoisuus 50 Bq/m 3, oleskeluaika 20 % ja ulkoilma 5 Bq/m 3, oleskeluaika 20 %. Säteilyannos:(100*0,6)+(50*0,2)+(5*0,2)*0,08*0,5= 2,8 msv Taulukossa kaksi asunnon eri radonpitoisuuksia vastaava säteilyannos. Työpaikan radonpitoisuus 50 Bq/m 3, oleskeluaika 20 % ja ulkoilma 5 Bq/m 3, oleskeluaika 20 %. taulukko 2. Eri asunnon radonpitoisuutta vastaava säteilyannos. Sisälläoloaika 60%. Työpaikan radonpitoisuus 50 Bq/m 3, oleskeluaika 20% ja ulkoilma 5 Bq/m 3, oleskeluaika 20%. 8 ASUNNON RADONPI- TOISUUS (Bq/m 3 ) VASTAAVA SÄTEI- LYANNOS (msv) 100 2,8 200 5,2 400 10,0 800 19,6 1500 36,4 2000 48,4 3000 72,4 4000 96,4 Säteilytyöntekijän suurin sallittu keskivuosiannos on 20 msv viiden vuoden aikana. Minkään vuoden aikana säteilyannos ei saa ylittää arvoa 50 msv /13/. Viiden vuoden keskiarvoa 20 msv:ä vastaa asunnon radonpitoisuus 800 Bq/m 3 ja vuotuista enimmäisarvoa 50 msv:ä 2000 Bq/m 3. Säteilyn aiheuttamaa syöpäriskiä kuvaava yleinen riskikerroin on kaksi syöpätapausta 100 Sv kohti /10/. Elinikäisen (70 v.) altistuksen aiheuttama riski sairastua syöpään voidaan vastaavasti laskea (taulukko 3). Riskikerroin kuvaa suuressa ihmisjoukossa todennäköisesti olevien tapausten määrää.
9 ASUNNON RA- DONPITOISUUS Bq/m 3 VUOTUINEN ANNOS msv ELINIKÄINEN ANNOS msv SYÖPÄTAPAUS- TA/ 10000 ASUKASTA 100 2,8 196 39 200 5,2 367 75 400 10,0 700 140 800 19,6 1372 274 1500 36,4 255 510 2000 48,4 3670 678 3000 72,4 7340 1014 4000 96,4 9787 1350 taulukko 3. Laskennallinen syöpäriski eri asunnon radonpitoisuutta vastaavissa olosuhteissa. Sisälläoloaika 60%. Työpaikan radonpitoisuus 50 Bq/m 3, oleskeluaika 20% ja ulkoilma 5 Bq/ 3, oleskeluaika 20%. Edellä mainitut riskiarviot kuvaavat säteilyn vaikutusta yksinään. Säteilyn ja esim. tupakan yhteisvaikutusta on pyritty arviomaan. Niiden mukaan radonin aiheuttamien keuhkosyöpätapausten määrä voi nousta nyt esitettyä huomattavasta korkeammaksi. Pitkäaikaisaltistuksena suurilla radonpitoisuuksilla on huomattava terveysvaara keuhkosyöpäriskin aiheuttajana. Mitään turvallista alarajaa, kynnysarvoa, alfasäteilylle ei voi tässä suhteessa asettaa. Ensimmäinen laajahko epidemeologinen tutkimus asuntojen radonin ja keuhkosyövän välisestä yhteydestä valmistui Ruotsissa 1993. Tutkimuksessa tarkasteltiin 1360 vuosina 1980-84 todettua keuhkosyöpätapausta. Tekijöiden arvion mukaan noin 15 % keuhkosyövästä johtui radonista. Tutkittujen asuntojen radonpitoisuus oli keskimäärin 106,5 Bq/m 3. Sovelluttuna tutkimustulosta Suomeen päädytään 400 vuotuiseen keuhkosyöpätapaukseen vuodessa. Riskiarvio ei voi kuitenkaan olla kovin tarkka, joten huomattavasti suuremmat tai pienemmät riskit ovat mahdollisia /3/.
10 3. MITTAUSMENETELMÄ Kaikki mittaukset on tehty integroivalla alfafilmi-menetelmällä. Mittarasia on pieni, halkaisijaltaan alle viiden senttimetrin purkki, jossa on sisällä alfasäteilylle herkkää filmiä. Alfahiukkaset jättävät filmiin jäljen, joka suurennetaan sähkökemiallisella syövytyksellä. Jälkien määrä on suoraan verrannollinen radonin keskipitoisuuteen ja mittausaikaan. Kuva 2. Radonmittauspurkkeja tutkittavana. Koska radonpitoisuus vaihtelee voimakkaasti vuorokaudenajan ja viikonpäivän sekä vuodenajan mukaan, on mittaukset tehty talvisaikaan ja mittausjakso on ollut yleensä vähintään kaksi kuukautta. Mittausolosuhteet on näin vakioitu ja pitkä mittausjakso antaa luotettavan keskipitoisuuden. Kuva 3. Radonpitoisuuden vaihtelu ajan suhteen.
11 4. TULOKSET 4.1 Radonin keskipitoisuudet Mittaustuloksista on laskettu aritmeettinen keskiarvo, mediaani, minimi ja maksimi. Tulokset on esitetty taulukossa neljä. taulukko 4. Koko mittausaineiston (n=315) radonpitoisuuden keskiarvo, mediaani, minimi ja maksimi. KOKO AINEISTO n=315 Bq/m 3 keskiarvo 334 mediaani 180 minimi 20 maksimi 3900 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaan (STMp 944/92) asuntojen huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 400 Bq/m 3. Asunto tulisi suunnitella ja rakentaa siten, ettei radonpitoisuus ylittäisi arvoa 200 Bq/m 3. Radonpitoisuudet jakautuivat rajaarvojen mukaan seuraavasti: alle 200 Bq/m 3 55% (172 kpl), 200-400 Bq/m 3 23% (73kpl) ja yli 400 Bq/m 3 22% (70 kpl). Kuva 4. Radonpitoisuuksien jakautuman summakäyrä. Alle 200 Bq/m 3 :n pitoisuuksia on 55% ja alle 400 Bq/m 3 :n 77%. Kuva 5.
12 Valtakunnalliset radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot ovat pientaloissa 145 Bq/m 3 ja kerrostaloissa 82 Bq/m 3. Koko maan asukaskohtainen keskiarvo on 123 Bq/m 3 /1/. Mitattujen radonpitoisuuksien keskiarvo on yli kaksinkertainen valtakunnalliseen pientalojen keskiarvopitoisuuteen verrattuna. Tavoitearvon 200 Bq/m 3 ylitti Imatralla lähes joka toinen mittaus kun valtakunnallisesti yli 200 Bq/m 3 oli kymmenesosa. Yli 400 Bq/m 3 :n radonpitoisuuksia oli Imatralla viidennes ja valtakunnallisesti joka kahdeskymmenes. Imatran mittaustulokset eivät kuitenkaan ole täysin verrattavissa valtakunnallisen tuloksiin, sillä Imatralla mittaukset ovat painottuneet radonkriittisille alueille. Valtakunnalliset tulokset on saatu satunnaisotannalla. 4.2 Pitoisuudet eri kaupunginosissa Eri kaupunginosien mittaustuloksista on laskettu aritmeettinen keskiarvo, mediaani, minimi ja maksimi. Lisäksi on laskettu radonpitoisuuksien jakauma alle 200 Bq/m 3, 200-400 Bq/m 3 ja yli 400 Bq/m 3 kesken. Kaupunginosat on jaettu radonpitoisuuden ja näytemäärän mukaan seuraavasti: 1. Radonkriittiset kaupunginosat: Tuloksista puolet tai enemmän yli 200 Bq/m 3. Keskiarvo ja mediaani yli 200 Bq/m 3. 2. Radonin suhteen epäilyttävät kaupunginosat: Mittaustuloksista 25-50 % yli 200 Bq/m 3. Keskiarvo yli 200 Bq/m 3. 3. Alhaisen radonpitoisuuden kaupunginosat: Mittaustuloksista enintään 25 % yli 200 Bq/m 3 tai kaikki mittaustulokset alle 400 Bq/m 3 ja mediaani alle 150 Bq/m 3. Yhteenveto eri kaupunginosien tuloksista ja radonpitoisuuksien jakautumasta liitteenä (liitteet 1 ja 2). Imatrankoskella ja Mustalammella yli 80% radonpitoisuuksista oli alle 200 Bq/m 3 :n. Huhtasen kaupunginosassa, Saarlammella (ei mukana Koivuniemeä) ja Vuoksenniskalla ei ole lainkaan yli 400 Bq/m 3 :n pitoisuutta ja pitoisuuksista alle 200 Bq/m 3 :n oli noin 70%. Karhukalliossa vajaa puolet mittaustuloksista oli alle 200 Bq/m 3, neljännes 200-400 Bq/m 3 ja reilu neljännes yli 400 Bq/m 3. Karhumäellä, Kaukopäässä ja Teppanalassa radonpitoisuudet jakautuivat melko tasaisesti eri ryhmiin. Koivuniemessä kaikki mittaustulokset olivat yli 200 Bq/m 3 :n ja yli 400 Bq/m 3 :n tuloksista oli 70%.
13 Kuvassa kuusi on esitetty eräiden kaupunginosien radonpitoisuuksien keskiarvo ja mediaani ja kuvassa seitsemän radonpitoisuuksien jakauma alle 200 Bq/m 3 :n, 200-400 Bq/m 3 :n ja yli 400 Bq/m 3 :n ryhmiin. Kuva 7. Kuva 6. Tulosten perusteella kaupunginosat jakautuvat radonpitoisuuden suhteen seuraavasti: 1. Radonkriittiset kaupunginosat: Koivuniemi, Karhukallio, Karhumäki, Kaukopää, Saareksiinmäki, Teppanala ja Tuulikallio. 2. Radonin suhteen epäilyttävät kaupunginosat: Meltola ja Sotkulampi. 3. Alhaisen radonpitoisuuden kaupunginosat: Huhtanen, Imatrankoski, Itä-Siitola, Kymälahti, Linnankoski, Linnansuo, Mustalampi, Saarlampi (poisluettuna Koivuniemi), Savikanta, Virasoja ja Vuoksenniska. Eräistä kaupunginosista on vain muutamia mittaustuloksia, joten niiden perusteella ei vaikea arvioida koko kaupunginosan radonpitoisuuksia. Lisämittauksia tulisi tehdä erityisesti Mansikkalan, Mehiläismäen ja Rajapatsaan kaupunginosissa, joissa on tavattu korkeita radonpitoisuuksia.
14 4.3 Asuntojen ja asukkaiden määrä radonalueilla Radonkriittisillä ja radonin suhteen epäilyttävillä alueilla on 4185 asuntoa, joista pientaloasuntoja 3390. Asukkaita näillä alueilla on kaikkiaan 8800 /5/. Jos oletetaan, että asukkaiden määrä pien- ja kerrostaloasunnoissa on sama, asuu pientaloissa (omakotitalot, rivitalot) 7128 ihmistä. Kun radonkriittisillä alueilla joka toisessa pientaloasunnossa radonpitoisuus on yli 200 Bq/m 3, on näitä asuntoja 1695 ja näissä 3564 asukasta. Vastaavasti joka kolmannessa asunnossa radonkriittisellä alueella radonpitoisuus on yli 400 Bq/m 3. Asukkaita näissä 837 asunnossa on 2148. Radonin suhteen selvitettävillä alueilla (Mansikkala, Mehiläismäki ja Rajapatsas) voi epäillä olevannoin 300 asuntoa, joissa radonpitoisuus ylittää 200 Bq/m 3. Asukkaita näissä on noin 750. Yli 400 Bq/m 3 :n asuntoja näillä alueilla lienee 150 ja asukkaita näissä 350. Kaikkiaan Imatran alueella voi olettaa olevan noin 2000 asuntoa, joissa radonpitoisuus ylittää 200 Bq/m 3. Asukkaita näissä on noin 4500. Yli 400 Bq/m 3 :n asuntoja lienee kaikkiaan 1000 ja asukkaita näissä 2500. Yli 200 Bq/m 3 :n asunnoissa asuu 13,5 % imatralaisista ja yli 400 Bq/m 3 :n asunnoissa 7,5 %. Koko maassa asukkaista asuu alle 200 Bq/m 3 asunnoissa 12,3 % ja yli 400 Bq/m 3 3,6 % /1/. Korkeiden, yli 400 Bq/m 3 pitoisuuksissa asuvien määrä on kaksinkertainen valtakunnalliseen lukuarvoon verrattuna. 4.4 Radonpitoisuus ja rakennusvuosi Kuva 8. Kuvassa 8 on esitetty vuonna 1965 tai myöhemmin rakennettujen rakennusten radonpitoisuus. Regressiosuora on lievästi oikealle nouseva eli radonpitoisuus on uudemmissa taloissa korkeampi kuin vanhemmissa.
15 Ennen vuotta 1960 rakennettujen rakennusten radonpitoisuuden keskiarvo on 363 Bq/m 3 ja mediaani 185 Bq/m 3, vuosina 1960-75 rakennettujen 676 Bq/m 3 ja 280 Bq/m 3 sekä vuoden 1976 jälkeen rakennettujen 393 Bq/m 3 ja 320 Bq/m 3. Kuva 9. Vuosien 1960-75 rakennettujen talojen radonpitoisuuden keskiarvoa nostaa Koivuniemen korkeat radonpitoisuudet. Vertailussa mediaani antaa luotettavamman kuvan. On arvioitu, että 1970- ja 80 -luvuilla rakennettujen rakennusten korkeampi radonpitoisuus johtuu tiiviimmästä rakennustavasta, rinneratkaisujen yleistymisestä, ryömintätilaisten rakenneratkaisujen vähentymisestä sekä huokoisten maanvastaisten rakennusmateriaalien (kevytsoraharkko) yleistymisestä /1/. 4.5 Radonpitoisuus ja ilmanvaihtojärjestelmä Yhteenvetoa tehtäessä on ollut tiedossa kaikkiaan 149 rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä. Rakennuksista 61:ssä on painovoimainen ja 54:ssä liesituulettimella tehostettu painovoimainen ilmanvaihto. Koneellinen poistopuhallus on 15 ja koneellinen poisto- ja sisäänpuhallus 19 talossa. Taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto, tyypilliset radonpitoisuudet (mediaani) olivat pienempiä kuin koneellisen ilmanvaihdon taloissa. Sensijaan hajonta ja maksimipitoisuudet sekä keskiarvo olivat painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa suurempia kuin koneellisesti ilmastoiduissa. Ks. taulukko 4. Taulukko 4. Radonpitoisuuden keskiarvo, mediaani, minimi ja maksimi eri ilmanvaihtojärjestelmän taloissa. IV-JÄRJESTELMÄ KES- KIARVO Bq/m 3 MEDIAANI Bq/m 3 MINIMI Bq/m 3 MAKSIMI Bq/m 3 painovoimainen 568 290 20 3030 painovoimainen liesituuletin 482 205 30 3900 koneellinen poisto 404 360 70 1010 koneellinen poisto ja sisäänpuhallus 451 360 60 2090
16 Kuvassa 10 on esitetty eri ilmanvaihtojärjestelmällä varustettujen rakennusten radonpitoisuuden keskiarvo ja mediaani. Kuva 10.
17 Radonpitoisuus ei näytä riippuvan ilmanvaihtojärjestelmästä. Niin painovoimaisen kuin koneellisen ilmanvaihtojärjestelmän taloissa on sekä korkeita että matalia radonpitoisuuksia. Asunnon koko ilmamäärän tulee vaihtua vähintään kerran kahdessa tunnissa (ilmanvaihtokerroin 0,5). Tutkimusten mukaan ilmanvaihtuvuudet vaihtelevat yleensä asuntojen kesken voimakkaasti. Sen sijaan eri ilmanvaihtojärjestelmien välillä ei ole suuria eroja. Kuva 11. Asuntojen keskimääräinen ilmanvaihtokertoimien jakauma ilmanvaihtojärjestelmittäin. /11/. Radonmittausten yhteydessä ei ole tutkittu ilmanvaihdon toimivuutta. Voi olettaa, että ilmanvaihtuvuus on vaihdellut suuresti eri rakennuksissa, ja vaihtuvuus ei ole riippuvainen ilmanvaihtojärjestelmästä. Alhaisen ilmanvaihtuvuuden (ilmanvaihtokerroin < 0,3) asunnoissa ilmanvaihdon lisääminen pienentää radonpitoisuutta tehokkaasti. Kuvassa 12 on esitetty radonpitoisuuden ja ilmastoinnin välinen riippuvuus. Kuva 12. Radonpitoisuuden ja ilmastoinnin välinen riippuvuus erityyppisissä taloissa /12/.
18 Ilmanvaihto ei saa aiheuttaa liiallista alipainetta asuntoon. Alipaine pyrkii täyttymään ja radonpitoista korvausilmaa virtaa myös lattianlaatan halkeamista ja lattialaatan ja läpivientien samoinkuin lattialaatan ja seinien saumoista. Erityisesti, jos asunnossa on koneellinen poistopuhallus ja raittiin ulkoilman saannista ei ole huolehdittu (tiivis talo), syntyvä alipaine voi olla hyvinkin suuri. 4.6 Radonpitoisuus ja maaperä Maaperäluokitus perustuu vuonna 1970 Imatran yleiskaavoitusta varten tehtyyn rakennusgeologiseen aluejakoon. Alueen maapohja on jaettu kuuteen luokkaan seuraavasti: I II III IV V VI Kallioalueet, kalliopaljastumat ja niiden lähiympäristö kahden metrin paksuiseen maapeitteeseen saakka. Karkearakeisten kitkamaalajien alueet, joissa vallitsevien hiekan, soran ja karkearakeisten moreenien ohella on pinnassa paikoin ohuita alle puolen metrin paksuisia koheesiomaalaji- ja turvekerroksia. Tähän luokkaan kuuluvat alueet ovat pääasiassa harjuja ja hiekkasoramoreenien muodostamia selänteitä. Hienorakeisten kitka-ja silttimaalajien alueet, joissa vallitsevien hiekkahiedan, hiesun ja hienorakeisten moreenien ohella on paikoin ohuita alle puolen metrin savi-, lieju- tai turvekerroksia. Osa tämän luokan alueista liittyy läheisesti II-luokan harjumuodostumiin, jolloin alue sisältää pääasiassa hiekka- ja hietakerrostumia, harvemmin hiesua. Koheesio- ja kitkamaalajien alueet, joissa säännötön hiekan, siltin ja saven sekä paikoin myös turpeen kerrosvaihtelu on mahdollinen tai todettu. Tähän luokkaan kuuluu muinaisten meri- ja järvivaiheiden rantavoimien kasaamien rantakerrostumien alueita. Savikot, joissa vallitsevien saven hiesun päällä on paikoin ohuita alle metrin paksuisia eloperäisiä kerrostumia. Luokkaan kuuluvat alueen savikot ja hiesumaat on yleensä raivattu viljelykselle. Suot ja muut pehmeiköt, joissa pinta on pehmeä ja nk. kova pohja yleensä yli kahden metrin syvyydessä. Mittauspaikat on sijoitettu maaperäkartalle, josta on saatu vastaava maapohja. Soraalueiden (alue II) radonpitoisuuden keskiarvo on 445 Bq/m 3 ja mediaani 205 Bq/m 3, hiekka-alueilla (alue III) 229 Bq/m 3 ja 150 Bq/m 3. Kun maaperä on silttiä (alue IV) tai savikkoa (alue V) jäävät niin keskiarvo kuin mediaani alle 200 Bq/m 3 :n. Ks. taulukko 5.
19 MAAPE- RÄ MIT- TAUSTEN LUKU- MÄÄRÄ KES- KIARVO MEDIAA- NI MINIMI MAKSIMI I 2 120 120 40 200 II 170 445 205 20 3900 III 84 229 150 20 2090 IV 23 130 100 40 440 V 12 165 140 40 380 IV 1 80 80 80 80 Taulukko 5. Eri maapohjalla olleiden mittausten lukumäärä, radonpitoisuuden keskiarvo, mediaani, minimi ja maksimi. Kuvassa 13 on esitetty radonpitoisuuksien keskiarvo ja mediaani eri maaperäalueilla. Sora-alueilla radonpitoisuuksista 54 % ja hiekka-alueilla 40 % oli yli 200 Bq/m 3. Siltti ja savikko alueilla 2/3 pitoisuuksista oli alle 200 Bq/m 3, vain yksi mittaustulos näillä alueilla oli yli 400 Bq/m 3 :n. Ks. taulukko 6.
20 maaperä <200 Bq/m 3 % 200-400 Bq/m 3 % >400 Bq/m 3 % sora (II) 46 21 33 hiekka (III) 60 30 11 siltti (IV) 78 17 4 savi(v) 75 25 Taulukko 6. Alle 200:n, 200-400:an ja yli 400 Bq/m 3 :n osuus mittaustuloksista eri maaperä alueilla. Radonpitoisuuksien jakauma eri maaperäalueilla on esitetty kuvassa 14.
21 5. TULOSTEN TARKASTELU 5.1 Imatran alueella radonpitoisuus on keskimäärin korkeampaa kuin Suomessa yleensä. Mittaustulosten keskiarvo oli 334 Bq/m 3 kun asukaskohtainen keskiarvo koko Suomessa on 123 Bq/m 3. Arviolta 2000 asunnossa radonpitoisuus ylittää tavoitearvon 200 Bq/m 3 ja enimmäispitoisuuden 400 Bq/m 3 1000 asunnossa. Asukkaita näissä asuu 4500 ja 2500. 5.2 Radonkriittisiä kaupunginosia ovat Koivuniemi, Karhukallio, Karhumäki, Kaukopää, Saareksiinmäki, Teppanala ja Tuulikallio. Radonin suhteen epäilyttäviä kaupunginosia ovat Meltola ja Sotkulampi. Alhaisen radonin kaupunginosia ovat Huhtanen, Imatrankoski, Itä-Siitola, Kymälahti, Linnankoski, Linnansuo, Mustalampi, Saarlampi (ei Koivuniemi), Savikanta, Virasoja ja Vuoksenniska. Eräissä kaupunginosissa on tehty niin vähän radonmittauksia, ettei niiden perusteella voi koko kaupunginosan radonpitoisuudesta vetää johtopäätöksiä. Lisämittauksia tarvittaisiin Mansikkalassa, Mehiläismäellä ja Rajapatsaalla. 5.3 Huokoisilla maaperäalueilla (sora ja hiekka) radonpitoisuus todennäköisesti ylittää tavoitearvon 200 Bq/m 3, ellei rakentamisen suunnittelussa ja toteutuksessa varauduta radoniin. 5.4 Uudemmissa taloissa radonpitoisuus on keskimäärin suurempaa kuin vanhoissa. Syynä tähän on ilmeisesti tiiviimpi rakentaminen, rinneratkaisujen yleistyminen, ryömintätilaisen rakennustavan väheneminen sekä kevytsoraharkon käytön yleistyminen perustuksissa ja maanvastaisissa seinissä. 5.5 Ilmanvaihtojärjestelmällä ei ollut merkitystä radonpitoisuuteen. Radonpitoisuuteen vaikuttaa ilmanvaihtuminen sekä ilmanvaihdon aiheuttama alipaine. Erityisesti huonon ilmanvaihtuvuuden taloissa ilmanvaihdon tehostaminen alentaa radonpitoisuutta voimakkaasti. Ilmanvaihdon aiheuttama alipaine tulisi olla mahdollisimman alhainen radonin maaperästä imeytymisen ehkäisemiseksi.
22 LOPUKSI Tähän selvitykseen on koottu 315 radonmittauksen tulokset. Selvityksen mukaan Imatralla on selkeästi radonkriittisiä alueita, radonin suhteen epäilyttäviä alueita ja alueita, joilla tehtyjen muutamien mittausten perusteella on syytä olettaa näiden alueiden olevan radonkriittisiä tai radonin suhteen epäilyttäviä. Ympäristöterveydenhuollon on syytä jatkaa radonmittauksia vuosittain radonpitoisuudeltaan korkeiden rakennusten löytämiseksi. Imatran kaupunginvaltuuston 29.6.1992 hyväksymässä rakennusjärjestyksessä on Koivuniemen, Karhumäen-Karhukallion-Tuulikallion, Kaukopään ja Teppanalan - alueet määritelty radonkriittisiksi alueiksi. Näillä alueilla uudisrakentamisessa tulisi ottaa huomioon maaperän mahdollisesti korkeampi radonpitoisuus. Rakennusjärjestyksen radonsuositus ei ole rakentajaa sitova. Maaperän radonpitoisuudesta ja kuinka siihen varaudutaan suunnittelu ja rakennusvaiheessa tiedoitetaan rakentajaa rakennuslupavaiheessa. Jää rakentajan päätettäväksi, millä tavoin radon otetaan huomioon suunnittelussa ja rakentamisen toteutuksessa vai otetaanko lainkaan. Radonhaitta koskee lähinnä pientaloja (omakotitalot, rivitalot). Kerrostaloissa, johtuen asuntojen sijoittaumisesta muualle kuin maanalaisiin ja maanvaraisiin kerroksiin, radonpitoisuudet ovat yleensä alhaiset. Omakotitalojen osalta asunnon radonpitoisuudesta huolehtimisessa on luotettu omistajien valistuneisuuteen, eikä viranomaistoimin ole haluttu asettaa ehdottomia määräyksiä. Omistajathan ovat usein itse rakentaneet ja myös itse asuvat talossa. Maaperän mahdollisella radonpitoisuudella on omakotitalotontin ostajalle tai vuokraajalle sekä rakentamisen kannalta että rakennuksen arvon kannalta merkitystä. Tontin myyjän tai vuokraajan (yleensä kaupunki) vastuuta ei liene tässä suhteessa enemmälti pohdittu. Sekä omakotitalot että rivitalot ovat nykyisin enenevässä määrin rakennuttajien rakennuttamia. Itserakennettujakin taloja myydään tai vuokrataan. Talon ostajan ja vuokralaisen oikeusturvan kannalta tilanne on ongelmallinen, mikäli radonalueilla ei ole otettu maaperän mahdollista radonpitoisuutta huomioon. Tämän selvityksen mukaan radonkriittinen alue on laajempi kuin rakennusjärjestyksessä määritelty. Radonkriittisillä alueilla on 50 %:n todennäköisyys, että radonpitoisuus ylittää tavoitearvo 200 Bq/m 3. Enimmäispitoisuuden, 400 Bq/m 3, ylittää kolmannes mittaustuloksista. Uudemmissa rakennuksissa radonpitoisuus on rakennustavasta ja rakennusmateriaaleista johtuen keskimäärin korkeampi kuin vanhemmissa. Radonkriittiset alueiden alueellisessa määrittelyssä tulisi ottaa huomioon tämän selvityksen tulokset. Mikäli kaupunki myy tai vuokraa näiltä alueilta tontteja rakentamista varten, olisi ostajalle tai vuokramiehelle selvitettävä maaperän radonin merkitys. Rakennusjärjestystä olisi syytä muuttaa siten, että rakentajan tulee selvitettää ennen rakennusluvan myöntämistä, miten hän ottaa huomioon rakentamisen suunnittelussa ja toteutuksessa maaperän radonin. Rakentajan tulisi myös osoittaa rakennuksen valmistuttua mittauksin, onko radonpitoisuus tavoitearvon mukainen.
Rakennettaessa radonin suhteen epäilyttäville alueille rakennusjärjestykseen tulisi lisätä suositus radonhaitan huomioon ottamisesta niin suunnittelussa kuin toteutuksessa. 23
24 LÄHTEET 1. Arvela H., Mäkeläinen I., Castren O.: Otantatutkimus asuntojen radonista Suomessa, STUK-A108. 1993. 2. Castren Olli: Radonpitoisuudet, riskit ja torjunnan kannattavuus, ALARA-lehti, 4/92, s. 7-8. 3. Castren Olli: Radon asunnoissa aiheuttaa keuhkosyöpää, ALARA-lehti, 2/93, s. 19. 4. Imatran kaupunki, kunnallinen säännöskokoelma nro 7,rakennusjärjestys, kaupunginvaltuusto 26.9.1992. 5. Imatran kaupunki. Tilastokirja 1992. 6. Imatran kaupunki, ympäristöasiainpalvelukeskus. Radontiedote rakentajille, 1993. 7. Koivulehto Mikko ja Kansanaho Ahti: Säteilystä lyhyesti, Säteilyturvakeskus, 1991. 8. Mustonen Raimo: Building materials as sources of indoor exposure to ionizing radiation. STUK-A105. 1992. 9. Radon asunnoissa. Säteilyturvakeskus, 1992. 10. Rakennuksen sisäilmaston laatu ja ilmanvaihdon tarve. Teknillinen korkeakoulu, LVI-laboratorio, sarja D:104, Helsinki 1986 11. Rönnberg R., Ruotsalainen R., Majanen A.: Asuntojen ilmanvaihdon toiminta ja vaikutus sisäilmastoon, viihtyvyyteen ja terveyteen. Teknillinen korkeakoulu, LVIlaboratorio. Raportti B23. Espoo 1989. 12. Strålning i byggnader. Statens planverk, Rapport 54, 1981. 13. Säteilylaki (592/91) ja säteilyasetus (1512/91).