Aspon vuosi 2014 Aki Ojanen, toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 9.4.2015
Aspon strategia Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintojaan ja rakennettaan ilman ennalta määriteltyä aikataulua. Liiketoiminnat palvelevat B-to-B -asiakkaita. Toimii Pohjois-Euroopassa ja kasvumarkkinoilla. Keskittyy kauppaan ja logistiikkaan. Kokonaisuus tuottaa Aspon arvon. Omistajien vaurastuttaminen. Yhtiökokous 9.4.2015 2
Liiketoimintojen asemointi BCG-matriisissa 2015 Matala Kasvuaste Korkea Tähdet Kysymysmerkit Lypsylehmät Koirat Vahva Asema / vahvuus Yhtiökokous 9.4.2015 Heikko 3
Talousvuosi 2014 Taloudellinen lama jatkui Suomessa BKT laski ja teollisuustuotanto jatkoi laskua. Korot laskivat ennätysalhaiselle tasolle. Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi puhkesi keväällä Krimin ja Itä-Ukrainan sotilaalliseksi konfliktiksi. Ukrainan ja Venäjän valuutat menettivät ulkoista arvoaan koko vuoden ja niiden arvot romahtivat joulukuussa. Vuonna 2014 Venäjän rupla heikentyi 60 % ja Ukrainan hryvna 69 %. Raakaöljyn hinta laski alhaiselle tasolle ja oli joulukuun lopussa 57,3 USD/bbl. Yhtiökokous 9.4.2015 4
Aspolla ennätyksellisen hyvä vuosi Liikevaihto kasvoi ja oli 482,9 Me (476,3). Liikevoitto kasvoi ennätystasolle ja oli 23,4 Me (10,8). Liiketoimintojen kassavirta parani ja oli 22 Me (16). Tilikauden voitto kasvoi ja oli 18,4 Me (8,6). Osakekohtainen tulos kaksinkertaistui ja oli 0,57e/osake (0,28). Oman pääoman tuotto ROE oli 17,8 % (8,9). Yhtiökokous 9.4.2015 5
Aspon strategiana muuttaa rakennetta Pyrimme tekemään arvoa luovia rakennemuutoksia. Tavoite oli listata Leipurin Helsingin pörssin päälistalle 2014 neljännen neljänneksen aikana. Listaus kariutui marras-joulukuun vaihteessa tapahtuneeseen Venäjän ruplan romahdukseen. Sijoittajien epävarmuus Venäjällä toimivien yhtiöiden kehitykseen lisääntyi voimakkaasti, mikä vaikutti sijoituspäätöksiin. Aspon tavoite oli jäädä merkittäväksi vähemmistöomistajaksi listautumisen jälkeen, koska uskomme yhtiön kehityspotentiaaliin. Aspo keskeytti listautumisen ja jatkaa Leipurin kehittämistä osana Aspoa. Yhtiökokous 9.4.2015 6
Raakaöljyn hinta ja EUR/RUB-kurssin kehitys 1.1.-31.12.2014 120 40 110 50 Brent Crude Oil (USD/bbl) 100 90 80 70 60 60 70 80 90 100 EUR/RUB 50 110 1.2014 2.2014 3.2014 4.2014 5.2014 6.2014 7.2014 8.2014 9.2014 10.2014 11.2014 12.2014 Brent Crude Oil ($/bbl) (LHS) EUR/RUB (RHS) Lähde: OP-Pohjola Yhtiökokous 9.4.2015 7
Aspo monialayhtiö Kassavirrat ovat jakautuneet 14 maahan ja neljään liiketoimintaan. Öljyn hinnan lasku vähentää Telkon liikevaihtoa mutta alentaa ESL Shippingin polttoainekuluja. Venäjän ruplan ulkoisen arvon lasku heikentää Venäjälle tuotavien tuotteiden kilpailukykyä mutta vähentää Telkon ja Leipurin toiminnan paikallisia kuluja euroina. Ruplan heikentyessä Venäjältä vietävän raakaaineen kansainvälinen kilpailukyky paranee, koska kulut ovat ruplina ja tuotot valuutoissa. Yhtiökokous 9.4.2015 8
Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet 5-10 % 2014: 4,8 % EBIT % >20 % 2014: 17,8 % ROE <100 % 2014: 101 % Gearing Yhtiökokous 9.4.2015 9
Osinko / tulos ja kassavirta luvut osakeantikorjattuja EUR 1,20 1,13 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 0,00 0,70 0,73 0,56 0,57 0,57 0,53 0,48 0,45 0,38 0,36 0,32 0,31 0,35 0,29 0,28 0,40 0,40 0,40 0,40 0,42 0,42 0,21 0,40 2007 2008 2009 2010 2011* 2012 2013 2014** Osinko/osake Tulos/osake Kassavirta/osake * Pääoman palautus ** Hallituksen osinkoesitys Yhtiökokous 9.4.2015 10
Aspon liiketoiminnat Erinomainen kannattavuus Rahti-indeksit historiallisen alhaiset Uusia asiakkuuksia ja alueita Kannattavuus hyvä, kuitenkin alle potentiaalin Merkittäviä kasvumahdollisuuksia Kestänyt hyvin Venäjän riskit EBIT 2014 Me 4,4 0,1 Jatkaa tärkeänä osana Aspo-konsernia Vahva asema Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä Laadukkaan ja terveellisen leivän kysynnän kasvu Venäjällä jatkuu 9,9 16,0 Positiivinen tulos Kehittäminen jatkuu ESL Shipping Telko Leipurin Kaukomarkkinat Yhtiökokous 9.4.2015 11
Vertailukelpoinen kvartaalitulos parantunut kolme vuotta Me 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Yhtiökokous 9.4.2015 12
Liiketoiminnat Venäjällä, Ukrainassa ja muissa IVY-maissa Telko ja Leipurin sitoutuneet markkina-alueelle 90-luvulta alkaen. Liiketoiminnat olleet voitollisia koko markkinaalueella. Liiketoiminnat Venäjäliiketoiminnoiksi vähäriskisiä suurimmat riskit nopeasti kiertävissä varastoissa ja myyntisaatavissa. Aspon liiketoiminnoista Telkon ja Leipurin strategiana on kasvaa kannattavasti idän kasvumarkkinoilla. Venäjälähtöiset kuljetukset ESL Shippingille merkittäviä. Uutena alueena Venäjän arktinen alue. Yhtiökokous 9.4.2015 13
Liiketoimintojen Aspon toimipisteet toimipisteet 2014 Yhtiökokous 9.4.2015 14
Liikevaihto 2010 2014 Venäjä, Ukraina + muut IVY-maat Me 180 160 157,8 153,0 153,0 140 120 122,6 100 88,5 80 60 40 20 0 2010 2011 2012 2013 2014 Yhtiökokous 9.4.2015 15
Aspon omistamat liiketoiminnat
ESL Shipping Oy Supramax-luokka 2 x 56 000 dwt Eira-luokka 4 x 20 000 dwt Pasila-luokka 2 x 13 000 dwt Kaksi puskijaa ja proomut 5 x 9 000 14 000 dwt Yhtiökokous 9.4.2015 18
ESL Shipping 2014 Kansainvälinen kuivarahtien hintataso oli heikko ESL Shippingin Itämeren kuljetusmäärät hyvällä tasolla. Kuljetuksia uusilla markkina-alueilla. Merellä tapahtuva lastaus- ja purkaustoiminta erityisen vilkasta. Liikevaihto kasvoi ja oli 85,2 Me (77,8). Liikevoitto parani ja oli 16,0 Me (7,6) sisältäen varovaisuusperiaatteella tehdyn 0,4 Me:n kuluvarauksen m/s Alppilan takuuajan korjauksista. Kaikkiin aluksiin tehtiin rikkidirektiivin edellyttämät muutostyöt, investointi oli noin 100 000 e/alus. Tammikuussa 2014 ostettiin m/s Kallio. Yhtiökokous 9.4.2015
Supramaxien myötä uusia markkina-alueita ja asiakkaita Maailman ensimmäiset 1A-jäävahvistetut supramaxluokan alukset. Laajentaneet toiminta-aluetta ulos Itämereltä Kanadan ja Venäjän Siperian arktisille alueille. Tehokkuus ja tuottavuus jopa odotettua parempi. Saavutettu erinomainen polttoainetalous. Kannattavuus huomattavasti markkinan keskiarvon yläpuolella. Investointiohjelma onnistui hyvin Yhtiökokous 9.4.2015 20
ESL Shippingin liikevaihto ja liikevoitto 2010 2014 Liikevaihto Liikevoitto Me 100 93,1 20 80 79,5 72,3 77,8 85,2 16 60 12 40 8 20 4 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 Ei sisällä alusten myyntivoittoja Yhtiökokous 9.4.2015
Arktiset jääalueet Mahdollisuus käyttää jäävahvistettuja aluksia Itämeren ulkopuolella kesä-syysaikaan. Pohjois-Amerikan jääalueilla vahvasti kehittyvää teollisuutta. Koillisväylä-Siperia on mahdollisuus. Venäjän pohjoisilla alueilla käynnissä mielenkiintoisia hankkeita. ESL Shippingin hallituksessa mm. maailmanluokan pohjoisten jääalueiden osaamista. Alukset ainutlaatuisia aktiseen jäämerenkulkuun. Yhtiökokous 9.4.2015 22
Meriliikenteen rikkipäästöjen vähentäminen Emission Control Areas Lähde: Netpas Yhtiökokous 9.4.2015 23
Kaukomarkkinoiden liikevaihto ja liikevoitto 2010 2014 Liikevaihto Liikevoitto 50 5 40 32,5 43,4 40,5 32,0 36,0 4 3 2 30 1 0 20-1 -2 10-3 -4 0 2010 2011 2012 2013 2014-5 Yhtiökokous 9.4.2015 25
Kaukomarkkinat 2014 Liikevaihto kasvoi ja oli 36,0 Me (32,0). Liikevoitto parani ja oli 0,1 Me (-3,6) sisältäen toimitusjohtajan vaihdoksesta aiheutuneita kuluja 0,2 Me sekä luottotappioita 0,2 Me. Kannattavuus parani merkittävästi Suomessa ulkomaantoimintojen ollessa tappiollisia. Suomessa terveydenhuoltosektorin tietoteknisten erikoislaitteiden myynti kasvoi voimakkaasti. Kiinan projektiliiketoiminnan liikevaihto laski ja toiminta oli tappiollista. Toimitusjohtaja Jukka Nieminen irtisanoutui 27.10.2014. Taajuusmuuttajaliiketoiminta Puolassa myytiin kesällä. Industrial-liiketoiminta myytiin tilikauden jälkeen. Kaukomarkkinoiden liikearvoa alennettiin ja negatiivinen tulosvaikutus Aspo-konsernille oli 1,3 miljoonaa euroa. Yhtiökokous 9.4.2015 26
Vakautustoimenpiteet yhtiökokous 2013 Esimerkkejä vakautustoimenpiteistä Henkilövähennykset Q2/13 Suomessa, säästö -1 Me alkaen Q1/14 Henkilövähennykset Puolassa ja Venäjällä, -0,2 Me alkaen Q1/14 Tehokkaampi tulosyksikköorganisaatio Suomessa Tuote- ja päämiesvalikoiman karsiminen Nykyisten ja uusien jakelukanavien kehittäminen Verkkokaupan kehittäminen yritysasiakkaille Kansainvälisten liiketoimintojen arvioiminen Tilanne Toteutettu Toteutettu Toteutettu Käynnissä Käynnissä Käynnissä Käynnissä Yhtiökokous 9.4.2015 27
Vakautustoimenpiteet yhtiökokous 2014 Esimerkkejä vakautustoimenpiteistä Henkilövähennykset Q2/13 Suomessa, säästö -1 Me alkaen Q1/14 Henkilövähennykset Puolassa ja Venäjällä, -0,2 Me alkaen Q1/14 Tehokkaampi tulosyksikköorganisaatio Suomessa Tuote- ja päämiesvalikoiman karsiminen Nykyisten ja uusien jakelukanavien kehittäminen Verkkokaupan kehittäminen yritysasiakkaille Kansainvälisten liiketoimintojen arvioiminen Tilanne Toteutettu Toteutettu Toteutettu Toteutettu Käynnissä Toteutettu Toteutettu Yhtiökokous 9.4.2015 28
Kaukomarkkinoiden strateginen tiekartta 1 2 3 Vakautus Kasvu kotimarkkinoilla Kansainvälistyminen Aikataulu 2013-2014 2014-2015 2015 Tavoitteet Kannattavuuden saavuttaminen Liiketoiminnan yksinkertaistaminen Nykyisille markkinoille ja nykyisiin asiakkuuksiin keskittyminen Kasvun luominen Tarjoaman ja ratkaisukonseptien kehittäminen Uusien jakelukanavien kehittäminen Toiminta nykyisillä markkinoilla Ratkaisukonseptien monistaminen uusille markkinoille Yhtiökokous 9.4.2015 29
Telko 2014 Myytävien raaka-aineiden hinnat laskivat öljyn hinnan laskun seurauksena. Liikevaihto laski ja oli 226,8 Me (230,2). Liikevoitto parani ja oli 9,9 Me (5,8). Merkittävin syy liikevoiton paranemiseen oli markkinaalueen Venäjä, Ukraina ja muut IVY-maat parantunut kannattavuus sekä länsimarkkinoilla saavutettu kulutehokkuus. Skandinavia, Puola sekä Baltia kehittyivät vahvasti. Panostus teknisiin muoveihin sekä erikoisvoiteluaineisiin on vähentänyt syklisyyttä. Telkolle tärkeät valuutat Venäjän rupla sekä Ukrainan hryvna heikentyivät voimakkaasti. Hyvän operatiivisen valmiuden vuoksi valuuttojen heikkeneminen ei merkittävästi vähentänyt liikevoittoa. Yhtiökokous 9.4.2015 31
Telkon liikevaihto ja liikevoitto 2010 2014 Liikevaihto Liikevoitto 250 211,6 237,7 230,2 226,8 15 200 175,2 12 150 9 100 6 50 3 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 Yhtiökokous 9.4.2015
Telko Telko on muoviraaka-aineiden, teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden toimittaja B-to-B asiakkaille. Paikalliset teknisen myynnin asiantuntijat palvelevat 15 maassa. Globaali hankinta. Laaja asiakaskunta noin 7 000 asiakasta. Suurin länsimainen teollisuusraaka-aineiden jakelija Itä-Euroopan tullialueella. Yhtiökokous 9.4.2015 33
Arvoketju T E L K O Raakaaineiden valmistaja erikoismuovit voluumimuovit kemikaalit voiteluaineet Toimitusketju osto/hankinta logistiikka varastonhallinta Jalostusarvon kasvattaminen tekninen tieto-taito Asiakaskohtainen tuoteräätälöinti JOT toimitukset Telkon suoraasiakas esim. ruiskupuristaja painotalo muovifilmivalmistaja Paperinvalmistus Lopputuotteen valmistaja esim. elektroniikan alihankkija Loppuasiakas esim. OEM yritys, esim. kulutustavaravalmistaja Telkon asema arvoketjussa Yhtiökokous 9.4.2015 34
Telkon alueellisten myyntiorganisaatioiden perustaminen 2015 Pietari Moskova Nizni Novgorod Yekaterinburg Novosibirsk Yhtiökokous 9.4.2015 35
Leipurin 2014 Elintarvikkeiden perusraaka-aineiden hinnat laskivat 2014. Leipurin liikevaihto laski ja oli 134,9 Me (136,3). Liikevoitto laski ja oli 4,4 Me (5,2) sisältäen valuuttakurssitappioita 1,2 Me. Venäjällä leipomoraaka-aineiden liikevaihdon euromääräinen kasvu oli 5 % ja ruplamääräinen kasvu jopa 29 % liikevoiton säilyessä normaalina ollen yli 5 %! Paikallishankinta Venäjällä kasvoi merkittävästi ja oli noin 40 % katteen ollessa tuontiraaka-aineita parempi. Baltian alueen kannattavuus parani, Suomessa panostettiin kodin ulkopuolisen syömisen markkinaan. Leipomokoneiden kannattavuus laski. Oman konevalmistuksen tilauskanta on vertailukautta alhaisempi johtuen tilausten lykkääntymisestä Venäjällä. Yhtiökokous 9.4.2015 37
Leipurin liikevaihto ja liikevoitto 2010 2014 Liikevaihto Liikevoitto 140 128,2 131,1 136,3 134,9 7 120 108,7 6 100 5 80 4 60 3 40 2 20 1 0 2010 2011 2012 2013 2014 0 Yhtiökokous 9.4.2015
Leipurin liikevaihto Venäjä, Ukraina ja muut IVY-maat Me 45 41,4 40,1 40 39,2 35 31,8 30 25 24,1 20 15 10 5 0 2010 2011 2012 2013 2014 Yhtiökokous 9.4.2015 39
Leipurin arvoketju Viljelijä Jalostaja Ruokateollisuus Konekaupan alihankkija Konevalmistaja Vulganus Leipurin Leipomo HoReCatukkuri Vähittäiskauppa Paistopiste Ravintola, hotelli, kahvila Julkinen sektori K u l u t t a j a t Yhtiökokous 9.4.2015 40
Baking Center strategian ytimenä Koeleipomot kaikissa maissa, yhteensä 11 kpl. East-alueella yhteistyössä alueellisten yliopistojen kanssa. Asiakkaiden tuotekehityshankkeisiin liittyvä konsultointi ja ideointi. Avoimet kurssit ja asiakaskohtaiset valmennukset. Koneiden käyttöominaisuuksien ja mahdollisuuksien opettaminen. Asiakkaiden arvostamat puitteet ja asiantuntemus luovat perustan myyntityölle. Yhtiökokous 9.4.2015 41
Leipurin markkina-alue Yhtiökokous 9.4.2015 42
Tilinpäätös, tase ja toimintakertomus
Tuloslaskelma ja avainlukuja Me 2014 2013 Liikevaihto 482,9 476,3 Poistot -11,2-10,8 Liikevoitto 23,4 10,8 Nettorahoituskulut -4,4-4,1 Tulos ennen veroja 19,0 6,6 Tilikauden voitto 18,4 8,6 2014 2013 Tulos/osake, euroa 0,57 0,28 Omavaraisuusaste, % 35,2 34,4 Oma pääoma/osake, euroa 3,42 3,39. Yhtiökokous 9.4.2015 44
Taloudelliset tavoitteet Pääoman tuotto ROE% ROE, % 45 40 35 30 25 20 15 15,2 16,4 11,8 17,8 10 8,9 5 0 2010 2011 2012 2013 2014 Tavoite Yhtiökokous 9.4.2015 45
Taloudelliset tavoitteet Liikevoitto-% 8 7 6 5 4 3 2 4,5 4,5 0,5 4,8 1 1,7 2,3 0 2010 2011 2012 2013 2014 Ilman kertaluonteisia myyntivoittoja ja -tappioita Tavoite Kertaluonteiset myyntivoitot ja -tappiot Yhtiökokous 9.4.2015 46
Taloudelliset tavoitteet Gearing-% % 200 180 170,2 165,6 160 140 120 100 116,3 148,4 153,3 131,6 143,1 98,2 112,0 124,2 110,5 101,0 80 60 40 32,9 27,7 29,0 29,2 29,8 25,6 26,2 34,4 33,9 32,4 33,2 35,2 20 0 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste Yhtiökokous 9.4.2015 47
Liiketoiminnan rahavirta 2007 2014 Me 35 30 30,9 25 20 20,7 22,0 16,0 15 13,0 10 8,6 9,3 8,8 5 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Yhtiökokous 9.4.2015 48
Investoinnit ilman yrityskauppoja 45 42,7 40 35 30 30,5 25 20 15 13,2 38,8 26,8 18,7 10 5 11,1 4,9 16,0 0 2010 2011 2012 2013 2014 2,2 ESL Shipping Leipurin Telko Kaukomarkkinat Muu toiminta Yhtiökokous 9.4.2015 49
Osakkaiden määrä / jakauma Osuus Q4/2014 Osakkeenomistajien lukumäärä Ulkomaiset & hall.rekist. 1,7 % Henkilöstörahasto 0,3 % Instituutiot 26,2 % 9000 8000 7000 6000 5161 5760 6183 6497 7389 8150 5000 4000 3000 Yksityissijoittajat 55,7 % Hallitus 15,0 % Johto 1,1 % 2000 1000 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Yhtiökokous 9.4.2015 50
Osinkoesitys vuodelta 2014 Osinkopolitiikka: Aspo maksaa keskimäärin vähintään puolet tilikauden tuloksesta osinkona. Tavoitteena on omistajien vaurastuttaminen. Hallituksen osinkoesitys varsinaiselle yhtiökokoukselle on 0,40 euroa/osake. Yhtiökokous 9.4.2015 51
Osinkoesitys / tulos luvut osakeantikorjattuja EUR 1,00 0,80 0,60 0,56 0,57 0,57 0,40 0,38 0,40 0,40 0,40 0,40 0,45 0,42 0,42 0,40 0,20 0,31 0,36 0,28 0,21 0,00 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014* Osinkotuotto 6,5 % 10,4 % 7,1 % 5,1 % 6,2 % Osinko (2011 pääomanpalautus) 6,6 % 3,5 % 7,0 % Tulos/osake (EPS) * Hallituksen osinkoesitys Yhtiökokous 9.4.2015 52
Odotettavissa Aspo-konsernissa 2015 Hyvät edellytykset pitkällä aikavälillä kasvaa ja parantaa kannattavuutta. Venäjän, Ukrainan ja muun IVY:n markkinoihin liittyy suurta epävarmuutta Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin vuoksi. Talouspakotteet jatkuvat. Itämeren teollisuuden kuljetusvolyymien odotetaan kasvavan. Energiasektorin kuljetusvolyymit riippuvat energian kysynnästä, sähkön hinnasta ja vesivarantojen määrästä. Leipurin parantaa tehokkuuttaan Suomessa ja lisää paikallishankintaa Venäjän tulliliiton alueella. Venäjän konemyynnin odotetaan laskevan. Telko parantaa kulutehokkuuttaan ja jatkaa laajentumista kasvumarkkinoilla. Kaukomarkkinat keskittyy strategian mukaiseen toimintaan keskittyen liiketoimintaan Suomessa. Yhtiökokous 9.4.2015 53
Ohjeistus vuodelle 2015 Aspo odottaa saavuttavansa hyvän tuloksen. Aspon liiketoimintojen toimintaympäristön odotetaan säilyvän vakaana. Riskit itämarkkinoilla ovat kuitenkin kohonneet. Varaudumme mm. valuuttojen voimakkaisiin muutoksiin, Venäjän pankkijärjestelmän mahdollisiin ongelmiin sekä talouskriisin syvenemiseen. Venäjän, Ukrainan ja muun IVY:n alueella tiukan kulukurin ja devalvoituneiden paikallisvaluuttojen odotetaan laskevan Aspon euromääräisiä kuluja merkittävästi. Suomessa kulut laskevat arviolta 2,5 Me vuositasolla. Yhtiökokous 9.4.2015 54
Kiitos!