LAPSIVUODEAJAN ALKUVAIHEEN TUKI JA OHJAUS PIETARILAISTEN PERHEIDEN ARVIOIMANA

LAPSIVUODEAJAN ALKUVAIHEEN TUKI JA OHJAUS PIETARILAISTEN PERHEIDEN ARVIOIMANA Moniammatillisen yhteistyöhankkeen loppukartoitus Pietarin synnytyslaitos 9:ssä Tuulikki Hakala Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Terveydenhoitaja

TIIVISTELMÄ Tuulikki Hakala. Lapsivuodeajan alkuvaiheen tuki ja ohjaus pietarilaisten perheiden arvioimana Moniammatillisen yhteistyöhankkeen loppukartoitus Pietarin synnytyslaitos 9:ssä. Helsinki, kevät 2009, 84 s, 3 liitettä. Diakoniaammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Hoitotyön koulutusohjelma, terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota yhteen, taustoittaa ja analysoida Pietarin Synnytyslaitos 9:ssä synnyttäneiden perheiden tuen ja ohjauksen tarpeita sekä niihin vastaamista lapsivuodeajan alkupuolella vanhempien itsensä arvioimina. Lisäksi tarkasteltiin imetyksen onnistumista vauvamyönteisessä sairaalassa synnyttäneillä äideillä. Opinnäytetyö oli osa moniammatillisen yhteistyöhankkeen loppuraportointia, jonka avulla hankkeen toimijat voivat arvioida hankkeen interventioiden vaikuttavuutta Synnytyslaitos 9:n alueella. Tutkimusaineisto oli kerätty päähankkeen toimijoiden puolesta kysely-lomakkeella Synnytyslaitos 9:ssä synnyttäneiltä vanhemmilta alkuvuodesta 2007. Lomakkeita jaettiin sairaalan osastoilla yhteensä 100 kappaletta. Hyväksytysti täytettyjä lomakkeita palautui 77 kappaletta. Opinnäytetyössä käsiteltiin kyselyn kvantitatiivinen aineisto. Analyysissä käytettiin apuna SPSS-tilasto-ohjelmaa. Tulosten mukaan perheiden tuen ja ohjauksen tarpeet synnytyssairaalassa olivat melko vähäisiä ja perheet arvioivat saamansa tuen tarpeitaan suuremmaksi. Vain ehkäisyasioissa ohjauksen ja tuen tarve ylitti saadun tuen. Ohjauksen ja tuen määrä ei ollut keskiarvoina tarkasteltaessa kovin runsasta. Yli puolet vastaajista kotiutui sairaalasta onnellisina ja tyytyväisinä. Synnytys-sairaalassa saatuun tukeen ja ohjaukseen oltiin jälkeenpäin lähinnä melko tyytyväisiä. Kotiutumisen jälkeen noin 40 % vastaajista kohtasi asioita, joihin he olisivat tarvinneet lisäohjausta lastenvuodeosastolla. Apua haettiin ja toivottiin pääasiassa joko neuvolasta tai läheisiltä ihmisiltä. Avun tarpeet kotona liittyivät useimmiten vauvan perushoitoon ja terveyteen. Näihin aiheisiin keskityttiinkin eniten sairaanhoitajan ensimmäisen kotikäynnin aikana. Suurin osa vastaajista oli tyytyväisiä sairaanhoitajan ensikäynnillä antamaan tukeen ja ohjaukseen. Yli 80 % lapsista sai kahden viikon kuluttua kotiutumisesta ravinnokseen pelkästään äidinmaitoa. Kotona selviytymisen ja imetyksen onnistumisen välillä havaittiin olevan tilastollisesti merkittävä yhteys. Kehittämisen aiheita synnytyssairaalassa ovat riittävän tuen ja ohjauksen varmistaminen kaikille synnyttäneille perheille sekä ehkäisyasioiden ohjaus. Vauvamyönteisistä hoitokäytännöistä ainakin ympärivuorokautisen vierihoidon toteutumiseen tulisi kiinnittää huomiota. Vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä asioita ei juurikaan tuotu esille. Näiden asioiden puheeksi ottamisen tarve esimerkiksi kotikäyntien aikana olisi eräs jatkotutkimuksen aihe. Asiasanat: tuki, ohjaus, lapsivuodeaika, imetys, Pietari

ABSTRACT Hakala, Tuulikki. Families assessment of postnatal care in St. Petersburg. 84 p., 3 appendices. Language: Finnish. Helsinki. Spring 2009. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Nursing, Option in Health Care. Degree: Public Health Nurse. The aim of this study was to analyze and report needs of postnatal guidance and support estimated by newborn families at Maternity Hospital 9 in St. Petersburg. Additionally, the meeting of these needs was analyzed and reported. Another aim was to analyze the success of breastfeeding infants born in a baby-friendly hospital. The study was part of a multiprofessional development project focusing on family health and well-being in the area of Maternity Hospital 9 in St. Petersburg and on the maternity and child care in Helsinki. The starting point of this study was the development project`s research material collected from families in St. Petersburg at the beginning of 2007. The material was quantitative, consisting of 77 appropriately completed questionnaires. My study was started by building the theoretical base for this previous survey. The material was analyzed using SPSS- statistical software. The results of the study showed that families received guidance and support more than they thought necessary at the maternity hospital. The guidance of contraception was the only matter where the needs were unmet. The families had been quite satisfied with guidance and support of the maternity hospital. Even so, 40 % of families with an infant at home had faced such problems with which they would have hoped to receive guidance already at the hospital. Most of the families were satisfied with the postpartum home visit. Over 80 % of infants were fully breastfed two weeks after leaving hospital. There was a statistically significant connection between successful breastfeeding and coping with an infant at home. Developing targets at Maternity Hospital 9 seem to be the adequacy of guidance and support for all newborn families, guidance of contraception and support for around-the-clock rooming-in. During the postpartum home visits only few nurses discuss with families parenting and parents relationship with each other. Analyzing the probable needs of such discussions could be a subject for follow-up qualitative research. Keywords: postnatal, guidance, support, breastfeeding, St. Petersburg

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...6 2 PERHEIDEN HYVINVOINTIA JA TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ OHJAUS JA TUKEMINEN LAPSIVUODEAIKANA...8 2.1 Synnytyskokemuksen ja varhaiskontaktin merkitys lapsivuodeajan alussa...9 2.1.1 Synnytyskokemus...9 2.1.2 Varhaiskontakti...11 2.1.3 Lapsivuodeaika...12 2.2 Vauvaperheen ohjaus ja tukeminen...13 2.3 Ohjaus ja tuki lapsivuodeosastolla...15 2.4 Imetys...18 2.4.1 Vauvamyönteisyysohjelma...18 2.4.2 Imetyksen onnistumiseen ja kestoon vaikuttavia tekijöitä...20 2.4.3 Imetyksen edistäminen tuen ja ohjauksen avulla...22 2.5 Vauvaperheiden kotona selviytymisen tukeminen...24 2.6 Lisääntymisterveys Venäjällä ja Pietarissa...27 2.6.1 Perheen merkitys sosiaalisen tuen antajana Venäjällä...29 2.6.2 Pietarilainen synnytyslaitos 9...30 2.7 Yhteenveto teoreettisista perusteista...31 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET...32 4 TUTKIMUKSEN EMPIIRINEN TOTEUTUS...33 4.1 Tutkimusaineisto ja sen keruu...33 4.2 Kyselylomake...35 4.3 Tutkimusaineiston käsittely ja analyysi...37 5 TUTKIMUSTULOKSET...38 5.1 Äidin taustatiedot...38 5.2 Perheen ohjauksen ja tuen tarve lapsen ensimmäisten elinviikkojen aikana...42 5.2.1 Vastasyntyneen erityishoidon tarve...42 5.2.2 Synnytyssairaalassa tarvittu ohjaus ja tuki...43

5.2.3 Kotiutumisen jälkeen tarvittu ohjaus ja tuki...44 5.3 Perheen arvio saadusta ohjauksesta ja tuesta...47 5.3.1 Synnytyssairaalassa saatu ohjaus ja tuki...47 5.3.2 Kotiutumisen jälkeen saatu ohjaus ja tuki...50 5.4. Perheen arvio selviytymisestä kotona lapsen kanssa...52 5.4.1 Kotiutuminen...52 5.4.2 Selviytyminen kotona...54 5.5 Imetyksen onnistuminen...55 5.5.1 Äitien imetyshistoria ja imetyssuunnitelmat...56 5.5.2 Imetystä tukevien hoitokäytäntöjen toteutuminen...56 5.5.3 Imetyksen onnistuminen synnytyssairaalassa...58 5.5.4 Imetyksen onnistuminen kotona...59 5.6 Yhteenveto tutkimustuloksista...61 6 POHDINTA...64 6.1 Tutkimustulosten tarkastelua...64 6.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi...71 6.3 Tutkimuksen eettiset kysymykset...73 6.4 Päätelmät, jatkotutkimusaiheet...74 6.5 Tutkimuksen oma työprosessi...76 LÄHTEET...79 LIITTEET...85 Liite 1: Kirje perheille Liite 2: Kysymyslomake, suomenkielinen Liite 3: Kysymyslomake, venäjänkielinen

1 JOHDANTO Vuosina 2004 2007 toteutettiin moniammatillisena yhteistyönä suomalaisten ja venäläisten hoitoalan asiantuntijoiden ja toimijoiden välinen hanke, jolla pyrittiin edistämään perheiden terveyttä ja hyvinvointia Pietarin Synnytyslaitos 9:n ja Helsingin alueilla. Tämän Maailman terveysjärjestön ja Sairaanhoidon tutkimuslaitoksen väliseen yhteistyösopimukseen perustuvan hankkeen tavoitteena oli kehittää raskaana olevien, synnyttäjien, vastasyntyneiden, lasta hoitavien perheiden, naistentautipotilaiden sekä lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä hoitotyön ja lääketieteen käytäntöjä ja hoitoympäristöjä. Hankkeen taustalla vaikutti Maailman terveysjärjestön vuoden 1994 yleiskokouksen päätöslauselma, joka velvoittaa jäsenmaita kehittämään äitien ja lasten terveydenhuoltoa sekä perhesuunnittelua. Hankkeessa sovellettiin myös Maailman terveysjärjestön ja UNICEFin vauvamyönteisyysohjelmaa. (Kangas 2004, 3.) Asiantuntijajäseninä mukana kokonaishankkeessa olivat: Sairaanhoidon tutkimuslaitos, Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiirin Naistensairaala ja Lasten ja nuorten sairaala, Suomen sairaanhoitajaliitto ry, Suomen Kätilöliitto, Helsingin kaupungin terveysvirasto, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia ja Kuntaalan ammattiliitto, KTV ry. ja Sosiaali- ja terveysministeriön edustajat. (Kangas 2004, 3.) Hankkeen peruslähtökohtina olivat paikallisen kulttuurin ja työntekijöiden näkemysten kunnioittaminen sekä erilaisten yhteistyömuotojen hyödyntäminen ja kehittäminen niin eri toiminta-alojen kuin niiden ja perheiden hyvinvointia tukevien järjestöjen välille. Näiden avulla pyrittiin lisäämään lääkäreiden, kätilöiden, sairaanhoitajien ja siivoustyötä tekevien valmiuksia edistää hankkeen kohderyhmän terveyttä, voimavaroja ja hyvinvointia. (Kangas 2004, 3.). Hankkeen yhteistyömuotoihin kuuluivat muun muassa opintokäynnit yhteistyökumppaneiden välillä. Näiden lisäksi Pietarissa toteutettiin erilaisia kyselytutkimuksia, koska pietarilaisella osapuolella oli käytössään hyvin vähän organi-

7 saatiotaan koskevaa tutkittua tietoa. Kyselytutkimuksien kohderyhminä olivat Synnytyslaitos 9:n ja neuvolan henkilöstö sekä niiden asiakkaat. Suomalaiset ammattikorkeakoulujen opiskelijat työstivät näistä erilaisia raportteja. Raportit käännettiin venäjänkielisiksi ja toimitettiin Pietariin yhteistyökumppaneiden käyttöön. Suomalaiset ja pietarilaiset tekivät myös toisilleen sektioon liittyvän koulutusvideon. Suomalaisten videossa huomioitiin muun muassa isän mahdollisuus olla äidin tukena sektion aikana. Käsihygienian ja sairaalaympäristön siisteyden kehittäminen oli eräs hankkeen painopisteistä. Näihin aihealueisiin paneuduttiin muun muassa opintokäyntien aikana sekä Pietariin toimitettujen opetusmateriaalien avulla. (Hallila & Kangas 2006.) Tässä Diakonia-ammattikorkeakoulun ohjaamassa terveydenhoitajaopintoihin liittyvässä opinnäytetyössä taustoitetaan ja analysoidaan Sairaanhoitajaliiton toimeksiannosta tutkimusmateriaalia, joka oli kerätty strukturoidun kysymyslomakkeen avulla Synnytyslaitos 9:ssä synnyttäneiltä äideiltä ja perheiltä. Kysely oli toteutettu tammi-helmikuussa 2007. Tutkimuksessa käytetty kysymyslomake käsitteli synnytyssairaalassa ja kotiutumisen jälkeen tarvittua ja saatua hoitoa, tukea ja ohjausta, imetystä sekä lapsen kanssa kotona selviytymistä ensimmäisten kahden viikon aikana. Tämä opinnäytetyö on osa moniammatillisen yhteistyöhankkeen loppuraportointia, jonka avulla voidaan tarkastella hankkeen vaikuttavuutta Synnytyslaitos 9:n alueella. Opinnäytetyön keskeisiä sisältöjä ovat: ohjaus ja tuki synnyttäneiden perheiden terveyttä ja hyvinvointia edistävinä hoitotyön menetelminä sekä perheiden kotona selviytyminen painottuen imetykseen liittyviin kysymyksiin. Kysymyslomakkeen kysymykset sekä päähankkeen taustalla vaikuttaneet vauvamyönteisyysohjelman periaatteet ovat perusteina imetyksen käsittelyyn opinnäytetyössä. Tuloksissa raportoidaan ja analysoidaan Pietarissa vuonna 2007 tehdyn kyselytutkimuksen määrällistä aineistoa. Analyysin apuna käytettiin SPSS-tilasto-ohjelmaa. Opinnäytetyö tullaan kääntämään venäjäksi ja toimitetaan hankkeen pietarilaisille osapuolille. Opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa pietarilaisille äitiyshuollon toimijoille tietoa, joka auttaa heitä perheiden terveyttä ja hyvinvointia edistävän

8 hoitotyön kehitystyössä asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Opinnäytetyössä esiteltyjen tulosten avulla hankkeen toimijat voivat myös tarkastella hankkeen puitteissa toteutettujen interventioiden vaikutusta synnyttäneiden perheiden hoitotyöhön. 2 PERHEIDEN HYVINVOINTIA JA TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ OHJAUS JA TUKEMINEN LAPSIVUODEAIKANA Terveys on ihmiselle jokapäiväinen voimavara, johon liittyy niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinen aspekti. Terveyden edistämisellä tarkoitetaan prosessia, jossa pyritään lisäämään ihmisten ja ryhmien edellytyksiä hallita ja parantaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Terveyden edistämisen toiminnot tähtäävät siihen, että kaikilla ihmisillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet tavoittaa heille paras mahdollinen terveys. Tämän tavoittaakseen ihmiset tarvitsevat terveyttä tukevan ympäristön, elämäntaitoja, mahdollisuuden saada tietoa sekä mahdollisuuden tehdä terveellisiä valintoja. (World Health Organization 1986.) Lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen on ensisijaisesti vanhempien tehtävä. Tehtävästä selviytymiseen vaikuttavat vanhempien omat voimavarat. Perheen sisäisiin voimavaroihin kuuluvat esimerkiksi koulutus, tiedolliset ja taidolliset valmiudet, luottamus omiin kasvatustaitoihin sekä toimiva parisuhde. Sosiaalinen tuki on tärkeä perheen ulkoinen voimavaratekijä. Perheen hyvinvointia voivat vaarantaa erilaiset kuormittavat tekijät, kuten esimerkiksi taloudelliset ongelmat tai sairaudet. Perheiden voimavarojen tukeminen on eräs terveyttä edistävän toiminnan muoto. Esimerkiksi Suomessa viranomaiset ovat suosittaneet neuvoloita kiinnittämään huomiota muun muassa vanhempien parisuhteen tukemiseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.1, 23, 80 81.) Selviytyäkseen erilaisista elämäntilanteista perheet prosessoivat itselleen tärkeitä kysymyksiä. Vuorovaikutuksellisessa, perheiden omia voimavaroja tuke-

9 vassa hoitotyössä on oleellista kuunnella perheitä ja tunnistaa sekä ymmärtää, mitkä ovat heille tärkeitä peruskysymyksiä ja selviytymiskeinoja. Perheiden toiveita ja päätöksiä tulee kunnioittaa ja arvostaa. Peruskysymyksiä voi siivittää niin erilaiset ahdistuksen kuin ilon tunteet ja ne voivat liittyä sekä perheen sisäisiin että ulkopuolisiin suhteisiin. Perheen ja sen yksilöiden selviytyminen voi saada tukea niin perheen sisäisistä tekijöistä kuin ulkopuolisilta tahoilta. Perheiden hoitohenkilökuntaan kohdistamat odotukset ovat yhteydessä perheiden peruskysymyksiin ja selviytymiskeinoihin, joten perheiden toiveiden kuuntelu on tärkeää. (Åstedt-Kurki ym. 2008, 75 76.) 2.1 Synnytyskokemuksen ja varhaiskontaktin merkitys lapsivuodeajan alussa 2.1.1 Synnytyskokemus Piensohon (2001, 211) mukaan synnytys on naisille eräs elämän huippuhetkistä. Synnytyskokemuksella on tutkimuksissa havaittu olevan yhteys niin äidin synnytyksenjälkeiseen mielialaan kuin muodostuvaan äiti-lapsi-suhteeseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 81 82). Synnytykseen liittyy niin ikään monia oppimiskokemuksia, joiden tukijoina henkilökunnan tulisi toimia. Henkilökunnan olisi tärkeää keskustella synnyttäjän kanssa hänen synnytykseen liittyvistä toiveistaan ja kokemuksistaan sekä lapseen liittyvistä asioista, sillä eheään synnytyskokemukseen katsotaan liittyvän naisen kokemat tilanteen hallinnan tunteet. (Piensoho 2001, 211 212.) Tilanteen hallinnan tunteen lisäksi myönteiseen synnytyskokemukseen on eri tutkimuksien perusteella listattu vaikuttavan naisen positiiviset ennakko-odotukset, puolison tuki, kätilön tuttuus ja tuki, kipujen ja pelkojen vähäisyys, synnytyksen sujuvuus sekä terveenä syntyvä lapsi. Kielteiseen synnytyskokemukseen voivat olla yhteydessä synnytyksen teknisyys, ensisynnyttäjyys, kätilöltä saatavan tuen sekä sosiaalisen tuen riittämättömyys, pelot ja kivut, vai-

10 keudet synnytyksen sujuvuudessa ja vastasyntyneen alhaiset Apgar-pisteet sekä riittämätön varhaiskontakti. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 81 82; Piensoho 2001, 211 212.) Pietari-hankkeen alkuvaiheessa, vuonna 2004, ammattikorkeakoulu Stadian kätilöopiskelijat tekivät opinnäytetyönään Pietarin synnytyslaitos 9:ssä kyselytutkimuksen synnyttäneille naisille. Kysely käsitteli heidän saamaansa hoitoa raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana. Kyselyyn osallistuneista 102 äidistä synnytyksensä oli arvioinut vaikeaksi 38 % ja helpoksi 31 % vastaajista. Äideistä 78 %:lla synnytys oli sujunut komplikaatioitta. Ilman kivunlievitysmenetelmien käyttöä oli synnyttänyt 68 % naisista. Synnytyksen aikaisen kivunlievityksen oli kokenut riittämättömäksi lähes puolet äideistä. Samoin lähes puolet äideistä oli ilmoittanut olleensa peloissaan synnytyksen aikana. Opinnäytetyön tekijät viittasivatkin pelon olleen mahdollisesti yhteydessä koettuun kipuun. Lähes kaikki vastaajat olivat kuitenkin tyytyväisiä kätilöltä ja synnytyslääkäriltä saamaansa henkiseen tukeen. Lisäksi synnytyksen aikainen tiedonsaanti oli useimmiten koettu riittäväksi. Suurin osa vastaajista ei ollut kaivannut tukihenkilöä mukaan synnytykseen. Puolisoista vain 15 % oli osallistunut synnytystapahtumaan. (Lassila & Ratola 2004, 1, 32 34, 42, 47.) Suomalaisen isyyttä koskevan fenomenologisen tutkimuksen mukaan suomalaismiehille oli tärkeää olla mukana synnytyksessä vaimon tukena ja apuna. He olisivat kuitenkin tarvinneet enemmän tietoa äidin tukena olemisen keinoista. Tutkimuksen miehet olivat olleet pettyneitä, jos eivät olleet päässeet mukaan synnytykseen. (Mesiäislehto-Soukka 2005, 120, 129.) Venäjällä isien osallistuminen synnytykseen on uusi asia. Rotkirchin (2007, 24) mukaan Venäjällä isä ei ole synnytyksessä vain äidin tukena tai itse synnytystapahtuman vuoksi, vaan äidit näkevät isän olevan myös puolustaja hoitohenkilökuntaa vastaan. Synnytyksen jälkeen äiti ja lapsi ovat yleensä tehostetussa tarkkailussa synnytysosastolla noin kahden tunnin ajan. Fyysisen voinnin tarkkailun lisäksi kätilön olisi hyvä antaa äidille tuolloin mahdollisuus purkaa synnytyskokemusta ja kysyä epäselväksi jääneitä asioita. Perheelle tulisi antaa tarvittaessa myös

11 aikaa keskinäiseen, rauhalliseen yhdessäoloon sekä äidille aikaa levätä. Äitiä autetaan ja ohjataan ensi-imetykseen niin pian kuin se on äidin voinnin puolesta mahdollista. (Paananen, Pietiläinen, Raussi-Lehto, Väyrynen & Äimälä toim. 2006, 267.) 2.1.2 Varhaiskontakti Varhaiskontakti äidin ja vastasyntyneen välillä tarkoittaa sitä, että vauva nostetaan äidin rinnalle, ihoa vasten heti syntymän jälkeen tai enintään alle 24 tunnin ikäisenä. Erään Cochrane-tietokantoihin perustuvan tutkimuskatsauksen mukaan varhaiskontaktilla on havaittu merkittävä ja positiivinen vaikutus imetykseen, lapsen lämpötilan pysymiseen normaalina, lapsen verensokeriin, itkuisuuteen sekä äidilliseen rakkauteen ja kosketukseen. Varhaiskontaktilla ei havaittu olevan mitään ilmeisiä lyhyen- tai pitkänajan negatiivisia vaikutuksia. (Anderson, Moore, Hepworth & Bergman 2003, 206.) Ruotsalais-venäläisen tutkijaryhmän Pietarissa tekemän, vastasyntyneen lämpötilaa tarkastelleen, tutkimuksen mukaan, varhainen ihokontakti voi mahdollisesti ehkäistä lapselle syntymästä aiheutuneen stressin negatiivisia vaikutuksia (Bystrova ym. 2003, 320). Varhaiskontaktista tehtyihin tutkimuksiin viitaten on sanottu, ettei äidin ja lapsen kontaktia saisi häiritä ensimmäisen tunnin aikana tai ennen ensi-imetystä (Vallimies-Patomäki 1998, 51). Tällä tavoin voidaan tukea parhaiten vauvan luontaista imemisrefleksiä (Paananen ym. 2006, 304). Pietarin synnytyslaitos 9:ssä tehdyn alkukartoituksen mukaan ensi-imetys oli tapahtunut 36 %:lla kyselyyn osallistuneista äideistä tunnin sisään lapsen syntymästä. Äideistä 22 % imetti lasta vasta yli 12 tunnin jälkeen synnytyksestä. Ensi-imetys oli onnistunut suurimmalla osalla vastaajista. (Lassila & Ratola 2004, 36.)

12 2.1.3 Lapsivuodeaika Lapsivuodeaikaan lasketaan kuuluviksi 6 8 ensimmäistä synnytyksenjälkeistä viikkoa (Ylikorkala 2001, 474). Tämä ajanjakso sisältää äidin fyysisen toipumisen raskaudesta ja synnytyksestä sekä totuttautumisen lapsen hoitoon ja uuteen elämäntilanteeseen (Paananen ym.2006, 269). Ylilehdon (2005, 137) tutkimuksessa lapsivuodeaika merkitsi monille äideille synnytyksestä toipumisaikaa ja perheen sopeutumista uuteen arkirytmiin. Synnytyksen jälkeisinä päivinä äiti on yleensä herkistyneessä mielentilassa. Tämän katsotaan olevan hyödyllistä äidin ja lapsen välisen vuorovaikutuksellisen viestinnän rakentumiselle. (Paananen ym. 2006, 274.) Äideillä on havaittu liittyvän lapsivuodeaikaan kuitenkin myös väsymisen kokemus. Rintatulehdus ja avun puute lapsen hoidossa olivat monille äideille kuormittavia tekijöitä, jotka voivat johtaa alavireiseen mielialaan. Esimerkiksi masentuneille äideille sosiaalisen tuen hakeminen ja varsinkin puolisolta saatu tuki ovat tärkeitä selviytymiskeinoja. (Ylilehto 2005, 137 139.) Synnytyksen jälkeinen aika merkitsee muutosta niin ikään miehelle (Ylilehto 2005,138). Miehelle isäksi tuloon liittyy niin onnea, vastuuntunnetta kuin huoltakin. Lapsen syntymä lisää miesten yhteisöllisyyden tunnetta ja merkitsee suvun jatkumista. Tutkimuksen mukaan miehet kokivat yhdessäolon lapsen kanssa tärkeäksi ja isyyden luonnolliseksi asiaksi. (Mesiäislehto-Soukka 2005, 119 125.) Lapsivuodeaikana jatkuu jo sikiöaikana alkanut vuorovaikutuksellinen suhde vauvan ja vanhempien välillä. Syntymän jälkeen vauva viestii aluksi tarpeistaan itkulla ja kehon kielellä. Vanhemmat oppivat pikkuhiljaa tunnistamaan lapsen tarpeita ja reagoimaan niihin. Kun tilanteet toistuvat, vauvalle kehittyy käsitys saamastaan hoivasta. Hoiva ei ole pelkästään fysiologisten tarpeiden tyydyttämistä vaan siihen liittyy myös psykososiaalinen ja emotionaalinen aspekti. Myönteiset kokemukset varhaisesta vuorovaikutuksesta edistävät vauvan positiivisen minäkuvan ja itseluottamuksen rakentumista sekä kognitiivista kehitystä. Hoitotyössä varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea mahdollistamalla lapsen ja

13 vanhempien läheinen yhdessäolo sekä auttamalla vanhempia lapsen viestien tulkitsemisessa. Tärkeää on niin ikään antaa vanhemmille myönteistä palautetta vuorovaikutuksen onnistumisesta sekä auttaa heitä havaitsemaan mahdollisia vuorovaikutuksen kehittämistarpeita. (Paananen ym. 2006, 312 313.) 2.2 Vauvaperheen ohjaus ja tukeminen Kääriäistä ja Kyngästä lainaten ohjaus terveydenhuollossa on määritelty potilaan ja ammattihenkilön väliseksi aktiiviseksi ja tavoitteelliseksi, molempien osapuolten kontekstiin sidotuksi vuorovaikutustapahtumaksi (Kääriäinen, Kyngäs, Ukkola & Torppa 2006, 6). Ohjaukseen sisältyy suunnittelu, toteutus ja arviointi. Suunnittelu ja arviointi ovat tärkeitä ohjauskäytäntöjen yhden-mukaistamiseksi, ohjausvastuiden määrittelemiseksi ja ohjauksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Ohjaus vaatii onnistuakseen riittäviä resursseja. Näitä ovat muun muassa henkilöstön riittävyys, ohjaukseen soveltuvat tilat sekä henkilökunnan ohjaustaidot. Ohjaajalla tulee olla riittävästi tietoa niin ohjattavasta asiasta kuin erilaisista oppimis- ja ohjaustyyleistä. Menestyksekkään ohjauksen taustalla on potilaan ohjauksellisten tarpeiden tunnistaminen ja ohjaustavoitteiden määrittely yhdessä hänen kanssaan. (Kääriäinen, Lahdenperä & Kyngäs 2005, 27; Kääriäinen ym. 2006, 11 12; Ruchala 2000, 271.) Sosiaali- ja terveysministeriön (2004.1, 22 23, 91) ohjeistuksien mukaan lapsiperheiden kanssa työskenneltäessä toimintaperiaatteina tulee olla muun muassa perhekeskeisyys ja asiakaslähtöisyys. Esimerkiksi neuvolatyön ensisijaisena tavoitteena on lapsen hyvinvoinnin ja kasvun turvaaminen. Lapsen hyvinvoinnin pohjana on rakkaus ja huolenpito sekä luonnollisen kehityksen turvaaminen ja tukeminen turvallisessa ympäristössä. Näitä voitaneen siis pitää lapsiperheen ohjauksen kulmakivinä. Perheitä pidetään oman elämänsä asiantuntijoina ja perheen valmiudet huomioidaan heidän tarvitsemansa ohjauksen suunnittelussa. Ohjauksesta tulee näin yksilöllistä ja perheen tarpeista lähtevää. Kunnioittava ja luottamuksellinen suhde koko perheeseen on tärkeää. Hyviin ohjaustaitoihin kuuluu, että perheenjäsenet voivat tuntea tulevansa ohjaus-

14 tilanteissa tunnetasolla hyväksytyiksi ihmisinä, vaikka heidän toimintaansa jouduttaisiin mahdollisesti korjaamaan tai muutoin puuttumaan. Ohjauksessa ja neuvonnassa vanhemmille tulisi tarjota heidän kannaltaan tarpeellinen tieto, jota he tarvitsevat lapsen ja perheen hyvinvoinnista huolehtimisessa. Sääntönä voidaan pitää: oikeaan aikaan oikeaa tietoa oikea määrä oikeassa muodossa. Vanhempien kuunteleminen on edellytys tämän säännön toteuttamiselle. Vanhempien tulee saada riittävää ja perusteltua tietoa siitä, miksi heitä ohjataan toimimaan tietyllä tavalla ja mitä tapahtuu, jos näin ei tehdä. Vanhempien kanssa on keskusteltava eri vaihtoehdoista, jotta heillä on mahdollisuus tehdä valistuneita valintoja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.1, 104 105.) Tiedon lisäksi perheet tarvitsevat tukea. Sitä tarvitaan erityisesti elämän muutostilanteissa, kuten raskauden ja lapsen syntymän yhteydessä. Tuen tulisi olla oikea-aikaista ja tarpeeseen vastaavaa. Hoitotyössä onkin ensisijaisen tärkeää tunnistaa perheiden tuen tarve ja tätä kautta mahdollistaa varhainen puuttuminen ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Tuen tarvetta voidaan kartoittaa muun muassa haastattelemalla vanhempia tai käyttämällä apuna erilaisia tätä tarkoitusta varten kehitettyjä kysymyslomakkeita. Haastattelutilanteissa tulisi käyttää reflektiivisiä kysymyksiä eli esittää kysymykset siinä muodossa, että ne auttavat vanhempia jäsentämään omaa tilannettaan ja etsimään siihen itse mahdollisia ratkaisuja. Hoitohenkilökunta voi ottaa asioita puheeksi myös omaan intuitioon perustuvan huolentunteen pohjalta. Lapsiperheiden tuen tarpeet voivat liittyä vanhemmuuteen, lapsen kasvatukseen ja hoitoon, parisuhteeseen tai elämäntilanteeseen. Tukea tarvitaan esimerkiksi uupumiseen, varmuuteen lapsen hoitajana, imetykseen, lapsen tarpeiden tunnistamiseen tai lapsen hoitojärjestelyihin. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.1, 98 100, 105; Tarkka 1996, 14 16; Ylilehto 2005, 139.) Perheet voivat saada tukea sosiaaliselta tukiverkostoltaan. Sosiaaliseen tukiverkostoon kuuluvat esimerkiksi perheenjäsenet, ystävät, sukulaiset, naapurit, työtoverit ja erilaiset ammattihenkilöt. Sosiaalinen tuki hoitotyössä tarkoittaa potilaan ja hoitajan välistä tarkoituksellista, tasavertaista, sallivaa ja hyväksyvää

15 vuorovaikutussuhdetta. Hoitotyössä annettava tuki voi olla konkreettista, päätöksentekoa tukevaa tai emotionaalista tukea. (Tarkka 1996, 12 16, 20.) Perheiden tukemisessa on tärkeää kuuntelu, kunnioitus, ymmärtäminen ja vanhemmuuden vahvistaminen. Hyväksyvässä ilmapiirissä on mahdollista käsitellä sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.1, 105.) Vallimies-Patomäen (1998, 157 158, 166) synnytyskokemuksiin liittyvässä tutkimuksessa ilmeni, että runsas sosiaalinen tuki oli yhteydessä sen riittävänä kokemiseen. Synnyttäjillä havaittiin sosiaalisen tuen puutteiden korostuvan erityistilanteissa. Sosiaalisen ja emotionaalisen tuen saanti vaikutti positiivisesti muun muassa synnytyskokemukseen. Miehellä on tärkeä rooli sosiaalisen tuen antajana puolisolleen ja tämä tulisi myös hoitohenkilökunnan huomioida toiminnassaan. 2.3 Ohjaus ja tuki lapsivuodeosastolla Synnytysosaston tarkkailuvaiheen jälkeen äiti ja lapsi siirtyvät, heidän vointinsa niin salliessa, lapsivuode- tai perheosastolle. Lapsivuodeosastoaikana on tärkeää ohjata vanhempia lapsen hoidossa ja lapsen perustarpeiden huomioimisessa. Äitiä tulisi myös ohjata itsensä hoidossa. Oleellista on niin ikään auttaa vanhempia alkuun vanhempi-lapsi-siteen luomisessa sekä tukea heidän itseluottamustaan vauvan hoitajina. (Paananen ym. 2006, 269, 277.) Rekilän (2004, 4) mukaan emotionaalinen ja henkilökohtainen äidiksi kasvaminen alkaa lapsivuodeosastolla. Lapsivuodeosaston hoidon, tuen ja ohjauksen tavoitteena on, että vanhemmat pystyisivät kotiutumisvaiheessa huolehtimaan niin vastasyntyneen kuin äidin hyvinvoinnista (Paananen ym. 2006, 269). Lapsivuodeosastolla alkaa vanhempien tutustuminen vauvaan ja vauvan perustarpeista huolehtimiseen sekä mukautumien vauvan rytmiin (Paananen ym. 2006, 277). Useat asiantuntijat puoltavat hyvänä käytäntönä vierihoitoa eli äidin ja vauvan mahdollisuutta olla jatkuvasti yhdessä, niin että äiti voi itse hoitaa vauvaansa (Crenshaw 2007, 41; Paananen ym. 2006, 277). Muun muassa

16 Prodromidisin tutkimuksen mukaan vierihoito edesauttoi äitien suoriutumista lapsenhoidosta ja lisäsi äitien tyytyväisyyttä (Kalam-Salminen 2005, 26). Lisäksi erilaisiin tutkimuksiin viitaten on esitetty vierihoidolla olevan positiivinen vaikutus imetykseen sekä lapsen vointiin (Vallimies-Patomäki 1998, 51). Sairaaloissa, joissa synnytyksen jälkeistä sairaalassaoloaikaa on lyhennetty, hoitajille on haasteellista opettaa äideille lyhyessä ajassa kaikki tarvittava äidin itsensä ja vastasyntyneen hoidosta. Lisäksi hoitajien ja äitien käsitys ohjaustarpeista saattaa poiketa toisistaan. Ruchalan tutkimuksen mukaan hoitajat painottivat vauvan hoitoon liittyvää ohjausta, kun taas äidit pitivät tärkeänä äidin itsensä hoitoon liittyvää ohjausta. (Ruchala 2000, 265.) Ohjauksen tulisi olla vanhempientahtista. Tällä tarkoitetaan sitä, että ohjausta annetaan helposti omaksuttavina annoksina vanhempien kulloisenkin tilanteen huomioiden. (Paananen ym. 2006, 270.) Erityishuomioita tulisi kiinnittää keskos- ja monikkolasten kohdalla vanhempien ja lasten välisen vuorovaikutuksen mahdollistamiseen jo teho-osastolla. Vanhempia tulisi tukea tutustumaan lapseensa muun muassa puheen, kosketuksen ja vauvan katselun keinoin. Lapsen pitäminen tiiviisti vanhemman rinnan ihoa vasten eli niin sanottu kenguruhoito on tutkitusti eräs keino edesauttaa lapsen kehitystä sekä vanhempien ja lapsen välistä vuorovaikutusta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 83.) Vaikka Ruchalan (2000) tutkimukseen viitatessa puhuttiin vain äitien ohjauksesta, halusivat miehet Mesiäsilehto-Soukan (2005, 120, 124) tutkimuksen mukaan päästä äidin tavoin hoitamaan lasta ja päästä myös ihokontaktiin lapsen kanssa. Isät kokivat ohjauksen tarpeidensa tulleen usein ohitetuiksi niin äitiysneuvolassa, synnytyssalissa kuin vierihoito-osastollakin. Eräänä syynä tähän pidettiin kiirettä. Ohjauksessa miehet arvostivat yksilöllisyyden huomioimista ja neuvonnan yhteneväisyyttä. Haastatellut miehet olivat olleet kiinnostuneita saamaan tietoa äitiyshuollon toimijoilta muun muassa raskausajasta, synnytyksessä tukena olemisesta, isyydestä, vauvan hoidosta ja rintaruokinnasta.

17 Helsingin naistensairaalassa tehtiin vuonna 2007 opinnäytetyö koskien lapsivuodeajan ohjausta ja tukea perheiden näkökulmasta. Tuolloin käytettyä mittaria sovellettiin myös nyt käsiteltävässä Pietari-hankkeessa. Tuloksista oli nähtävissä, että perheiden ohjauksen kulmakivi tulisi olla yksilöllisyydessä, perhekeskeisyydessä ja vuorovaikutuksellisuudessa. Omahoitajalla oli positiivinen vaikutus ohjauksesta saatuun kokemukseen. Synnytyssairaalassa saadusta ohjauksesta tyytymättömyyttä aiheuttivat muun muassa ohjauksen määrällinen riittämättömyys, ohjauksen ristiriitaisuus ja rutiininomaisuus. Varsinkin imetysohjausta olisi tarvittu enemmän. Sen sijaan vauvan hoitoon, äidin fyysiseen ja psyykkiseen vointiin, isyyteen, sekä parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvää ohjausta tarvittiin vähän tai ei ollenkaan. Ensisynnyttäjien tuen ja ohjauksen tarve ja niiden saanti olivat suurempia kuin uudelleensynnyttäjillä. Uudelleensynnyttäjät olivat kuitenkin ensisynnyttäjiä tyytyväisempiä saatuun ohjaukseen. (Julkunen, Peltola, Koski & Hannula 2007, 37 39.) Skotlantilaisessa tutkimuksessa ensisynnyttäjät, jotka ruokkivat lasta pullosta, tunsivat saavansa kätilöiltä vähemmän ohjausta kuin imettävät äidit (Cairney, Alder & Barbour 2006, 699). Pietarin synnytyslaitos 9:ssä tehdyssä alkukartoituksessa valtaosa perheistä oli tyytyväisiä vauvan ja äidin hoitoon liittyvän ohjauksen riittävyyteen. Isän rohkaisussa vauvan hoitoon lapsivuodeosastolla olisi sen sijaan ollut parantamisen varaa. Äidit olivat keskimäärin tyytyväisiä heidän omatoimisuutensa tukemiseen lapsivuodeosastolla. Enemmistö äideistä oli myös melko tyytyväisiä päätöksentekomahdollisuuksiinsa lapsivuodeaikana. Kotiinlähtökeskustelussa keskusteltiin äitien mukaan riittävästi vauvan hoitoon, imetykseen ja itsestä huolehtimiseen liittyvistä asioista. Enemmän keskustelua olisi kuitenkin kaivattu ehkäisy- ja parisuhdeasioista. (Lassila & Ratola 2004, 39, 41, 50.) Tarkan (1996, 117 118) tutkimuksessa äidin puolisolta saama sosiaalinen tuki oli tärkeää imetyksestä ja lapsenhoidosta suoriutumiselle. Äitiyden varhaisvaiheessa äitien lapsen hoidosta ja imetyksestä selviytymiselle oli merkittävää myös muilta läheisiltä ihmisiltä saatu sosiaalinen tuki. Tärkeää oli niin konkreettinen, päätöksentekoa tukeva kuin emotionaalinen tuki. Ne äidit, jotka olivat kokeneet saaneensa tukea hoitoalan ammattilaisilta, pitivät saamaansa tukea tärkeänä. Lapsivuodeosastolla saatu riittävä ohjaus ja tuki lapsenhoidossa ja ime-

18 tyksessä, niin äidille kuin hänen tukihenkilölleen, auttaa äitiä kotiutumaan sairaalasta turvallisemmalla mielellä. 2.4 Imetys Imetyksen avulla voidaan edistää vauvan terveyttä (Hannula, Kaunonen & Tarkka 2008, 1132 1143). Eri tutkimuksien perusteella täysimetyksellä on havaittu suojaava vaikutus ruoansulatuselinten- ja hengityselinten tulehduksia, allergiaa, astmaa sekä joitakin myöhemmällä iällä ilmeneviä kroonisia ei-periytyviä sairauksia vastaan (Cordova do Espirito Santo, Dias de Oliveira & Regina Justo Giugliani 2007, 212). Äidinmaitoa pidetään imeväisikäisen parhaana ravintona ja imetys vastaa myös vauvan läheisyyden, mielihyvän ja turvallisuudentunteen tarpeisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 6). Imetyksestä ei ole hyötyä ainoastaan vauvalle. Vauvan imettäminen auttaa äitiä niin synnytyksestä toipumisessa kuin synnytyksen jälkeisessä painonhallinnassa. Imettämisellä on havaittu olevan äideille myös pidempiaikaisia terveysvaikutuksia kuten esimerkiksi osteoporoosiriskin pieneneminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.1, 181.) 2.4.1 Vauvamyönteisyysohjelma UNICEF ja Maailman Terveysjärjestö, WHO, julkaisivat vuonna 1991 vauvamyönteisyysohjelman, jonka tarkoituksena on saada äitiyshuollon toimijat tukemaan äitejä onnistuneeseen täysimetykseen (Unicef 2008). Ohjelman puitteissa laadittujen suositusten mukaan vauvaa tulisi täysimettää kuuden kuukauden ikään saakka. Synnytyssairaaloille annetaan ohjeissa tavoitteeksi, että niissä synnyttäneistä äideistä ainakin 75 % täysimettäisi vauvaansa. Perusteltuina syinä tämän lukeman alapuolelle jäätäessä tulisi olla vain äidin terveydelliset syyt tai äidin kieltäytyminen imetyksestä riittävästä informaatiosta ja tuesta huolimatta. (UNICEF & World Health Organization 2006, 27.) Nykyisin myös Suomen sosiaali- ja terveysministeriö (2004, 6) suosittelee puolen vuoden täysimetystä normaalipainoisina syntyneille vauvoille.

19 Vauvamyönteisyysnimikkeen käyttö vaatii äitiyshuollon yksiköiltä sitoutumista muun muassa Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen ohjelman toteuttamiseen. Ohjelman mukaan yksikön henkilökunnalla tulee olla valmiudet sekä informoida naisia imetyksen eduista ja käytännönjärjestelyistä että tukea, ohjata ja rohkaista heitä imettämään vauvaa. Ensi-imetyksen tulisi tapahtua puolentoista tunnin sisällä synnytyksestä. Jos vierihoito ei ole mahdollista, pyritään kuitenkin turvaamaan äidinmaidon eritys. Ohjelmassa äidinmaitoa pidetään vauvan ensisijaisena ravinnon lähteenä, elleivät lääketieteelliset syyt edellytä muuta. Osaston huonejärjestelyissä tulee huolehtia siitä, että äiti ja vauva voivat olla koko ajan yhdessä. Tutin käyttö ei ole ohjelman mukaan sallittua rintaruokitulla vauvalla. Kotiutumisvaiheessa äitejä tulee kannustaa osallistumaan jatkossa imetystukiryhmiin. Äitiyshuollon yksikön tehtävänä on myös huolehtia tällaisten ryhmien olemassaolosta. (Unicef 2008.) Unicefin (2008) tilastojen mukaan Venäjällä oli 12 vauvamyönteisyys-nimikkeen saanutta äitiyshuollon yksikköä vuonna 2002. Suomessa vauvamyönteisiä yksiköitä oli tuolloin kaksi. Maailmanlaajuisesti tarkasteltaessa on huomattu, että alueilla, joiden sairaalat noudattavat vauvamyönteisyys-ohjelmaa, rintaruokinta on lisääntynyt ja vauvojen terveys kohentunut. Sveitsin imetystilannetta kartoittavassa tutkimuksessa ilmeni, että imetysaika oli sitä todennäköisemmin pidempi, mitä kuuliaisemmin sairaala noudatti vauvamyönteisyysohjelman periaatteita (Merten, Dratva & Ackermann-Liebrich 2005, 703). Italiassa henkilökunnan vauvamyönteisyyskoulutuksella oli positiivinen vaikutus imetyslukuihin (Cattaneo & Buzzetti 2001, 1361). Moskovassa tehdyn tutkimuksen mukaan vauvamyönteisyysperiaatteiden noudattaminen voi vaikuttaa suotuisasti imetyslukuihin ja äitien tyytyväisyyteen. Vauvamyönteisissä sairaaloissa tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota vauvamyönteisyysperiaatteiden noudattamiseen myös nimikkeen saannin jälkeen, sillä niissä havaittiin puutteita esimerkiksi varhaiskontaktin tukemisessa ja pulloruokinnan sekä tutinkäytön välttämisessä. Äideillä ilmeni myös ongelmia rintojen kunnossa. (Abolyan 2006, 71.) Suomalaiset johtavan tason lastenlääkärit kritisoivat kannanotossaan vauvamyönteisyysohjelmaa tutinkäytön, lisämaidon ja pulloruokinnan kiellon osalta. He perustavat näkemyksensä maailmalla muutama vuosi sitten tehtyihin

20 interventiotutkimuksiin, joissa osoitetaan, etteivät nämä kyseiset asiat, ensimmäisen viikon aikana käytettyinä, haittaa imetystä. Päinvastoin äidin riittämätön maidoneritys voi vaarantaa ilman lisäravinnon antoa vauvan terveyden. Lisämaidon annolla ja tutinkäytöllä on lisäksi lasta tyynnyttävä vaikutus. Tutkimustuloksissa on myös viitteitä siitä, että tutinkäyttö vähentäisi kätkytkuoleman riskiä. Äideille voi tulla imetyksen epäonnistumisesta huonommuuden tunne ja lääkäreiden kannanotossa kehotetaankin välttämään äitien syyllistämistä. Heidän mukaansa vanhemmille tulisi tarjota näyttöön perustuvaa tietoa esimerkiksi tutinkäytöstä, jolloin nämä itse voisivat päättää sen käytöstä. Lääkärit pitävät tärkeänä kehittää imetysohjausta vanhemmilta kerätyn palautteen avulla. (Ryynänen ym. 2005, 315 316.) 2.4.2 Imetyksen onnistumiseen ja kestoon vaikuttavia tekijöitä Imetykseen vaikuttavien tekijöiden voidaan katsoa liittyvän äitiin, lapseen, perheeseen sekä saatuun tukeen. Suomalaisen seurantatutkimuksen mukaan imetystä, esimerkiksi sen pituutta, onnistumista tai määrää, edistivät suoraan tai välillisesti muun muassa äidin hyvät tiedot imetysasioista, äidin positiivinen asenne imetykseen ja omien rintojensa ulkonäköön, perhe- tai yhdenhengen huone, kokoaikainen vierihoito, osaston vauvamyönteisyys, omahoitaja, hoitajien saama imetysohjauskoulutus ja heidän kielteinen asenteensa turhan lisäruoan antoon sekä aikainen ensi-imetys ja siitä saatu positiivinen kokemus. Alhainen koulutustaso, aiemmat negatiiviset kokemuksen imetyksestä, epiduraalipuudutus kivunlievitysmenetelmänä, imetyksen heikko onnistuminen, lisäruokinta sairaalassa ja suunnitelmissa ollut osittaisimetys olivat yhteydessä suunnitelmiin lyhytaikaisesta imetyksestä. Osittaisimetyksen suunnitteluun olivat puolestaan yhteydessä oman äidin mallin puuttuminen sekä tutin käyttö sairaalassa. Ennen puolenvuoden ikään pulloruokintaan siirtymisen riskiä lisäsi lisäruoan anto sairaalassa. Runsasta lisäruokinnan tarvetta ennustivat lapsen alhainen tai korkea paino sekä lapsen totuttaminen tuttiin sairaalassa. Myös esimerkiksi ongelmat ensi-imetyksessä ja varhaiskontaktin puuttuminen sekä äidin huono fyysinen vointi liittyivät runsaaseen lisäruokintaan. (Hannula 2003, 32 33, 100 106.)

21 Aasialaisessa tutkimuksessa äitien aikaisemmilla imetystottumuksilla oli vaikutusta imetyksen toteutumiseen seuraavien lasten kohdalla. Aiempi imettämättömyys lisäsi todennäköisyyttä lyhyempiin imetysaikoihin myös jatkossa. Tutkijat pitivätkin tärkeänä ensisynnyttäjien kannustamista ja tukemista imetysasioissa. (Foo, Quek, Ng, Lim & Deurenberg-Yap 2005, 234.) Brasilialaisen tutkimuksen mukaan muun muassa äidin nuori ikä ja vauvan tutin käyttö olivat yhteydessä täysimetyksen lopettamiseen ennen kuuden kuukauden ikää. Äidin iän vaikutuksesta imetykseen on olemassa kuitenkin erilaista tutkimustietoa riippuen tutkimusten kohderyhmistä ja näiden kulttuuritaustoista sekä tiedon saatavuudesta. Tärkeimpänä tuloksenaan tutkijat pitivät 30 päivän sisällä muodostuvan imuotteen laadun yhteyttä täysimetyksen kestoon. (Cordova do Espirito Santo ym. 2007, 216 217.) Imemistekniikka vaikuttaa niin rintojen kuntoon, maidoneritykseen kuin vauvan imemisrefleksiin (Deufel, Montonen & Parviainen i.a., 12). Brasilialaistutkimuksessa nännien kuntoon liittyvillä ongelmilla ei havaittu olevan yhteyttä imetyksen lopettamiseen (Cordova do Espirito Santo ym. 2007, 216 217). Andersonin ym. (2003, 206) Cochrane-katsauksessa löydettiin varhaiskontaktilla olevan merkittävä ja positiivinen vaikutus imetykseen yhdestä kolmeen kuukauteen syntymän jälkeen ja imetyksen ajalliseen kestoon. Mikiel- Kostyran, Mazurin, Boltruszkon (2002, 1301, 1304) tutkimuksessa havaittiin, että pidennetty, yli 20 minuuttia kestävä varhaiskontakti pidensi täysimetystä. Varhaiskontaktilla oli myös yhteys muihin imetystä tukeviin käytäntöihin. Näitä olivat muun muassa vierihoito, jossa vauva oli pois äidin luota korkeintaan tunnin vuorokaudessa sekä ensi-imetys kahden tunnin sisällä syntymästä. Tutkimuksen korkeammin koulutetuilla äideillä täysimetyksen kesto oli pidempi kuin alemman koulutuksen omaavilla. Murrayn, Rickettsin ja Dellaportin (2007, 202) amerikkalaisen tutkimuksen mukaan imetyksen kestoon voidaan vaikuttaa parantavasti viiden hoitokäytännön yhdistelmällä. Nämä olivat: imetys ensimmäisen tunnin aikana syntymän jälkeen, pelkkä äidinmaito lapsen ravintona sairaalassa, vierihoito, tutin käyttämättömyys sairaalassa sekä äideille annettu puhelinnumero, josta oli saatavilla apua imetysongelmiin.

22 Suomen sosiaali- ja terveysministeriön (2004, 8 9) ohjeistuksen mukaan vastasyntynyttä tulisi imettää lapsentahtisesti eli vauvalle annetaan ruokaa aina hänen vaikuttaessaan nälkäiseltä. Tiheiden imetysvälien ja yöimetyksen katsotaan edistävän maidon eritystä. Englantilaisessa kohorttitutkimuksessa saatiin kuitenkin tutkimustulos, jonka mukaan perinteiseen imetystapaan ohjeistetut äidit täysimettivät lapsiaan useimmin 12 viikon ikään saakka kuin taas lapsijohtoista imetysohjausta saaneiden täysimetys loppui tätä aiemmin (Walshaw, Owens, Scally & Walshaw 2008, 292 296). Rintakumin käytön hyödyllisyydestä imetysongelmien yhteydessä on olemassa eriäviä näkemyksiä. Toisten mielestä rintakumilla ei voida ratkaista imetysongelmia ja toiset näkevät sen taas hyvänä apukeinona auttaa lasta imemään sekä jopa imetyskokemuksen pelastajana. Powersin ja Tapian (2004, 327, 331) tutkimuksessa ilmeni, että yleisin rintakumin käyttöön johtanut syy oli nännien mataluus (62 %, n 202). Tämän jälkeen yleisempiä syitä olivat lapsen imemisongelmat (43 %), arat nännit (23 %), tukkeumat (15 %) ja lapsen ennenaikaisuus (12 %). Äideistä 67 % jatkoi imetystä vielä rintakumin käytöstä luopumisen jälkeenkin. Kyseisten tutkijoiden oma negatiivinen suhtautuminen rintakumin käyttöön muuttui heidän tekemänsä tutkimuksen myötä sallivimmiksi. Heidän mukaansa imetyksen onnistumisen turvaamiseksi on tärkeää ottaa äiti mukaan päätöksentekoon siitä, millaisin apuvälinein imetys voi hänen kohdallaan onnistua. 2.4.3 Imetyksen edistäminen tuen ja ohjauksen avulla Hannula, Kaunonen ja Tarkka (2008, 1132) ovat tekemässään tutkimuskatsauksessa selvittäneet systemaattisen artikkelihaun avulla, miten imetystä tuetaan ammattilaisten taholta sairaaloissa ja synnytyksen jälkeen. Lisäksi heitä on kiinnostanut tietää, mitkä tukitoimista ovat olleet tehokkaita imetyksen edistämismenetelmiä. Mukaan lopulliseen katsaukseen oli otettu 36 2000-luvun alkuvuosina Suomessa, Ruotsissa tai Englannissa julkaistua rintaruokintaa ja sen tukemista käsittelevää artikkelia. Katsauksen mukaan raskausajasta synnytyksen jälkeiseen aikaan saakka jatkuvat imetyksen edistämismenetelmät

23 olivat lyhytkestoisia menetelmiä tehokkaampia. Lisäksi hyvin koulutettujen ammattilaisten monipuolinen opetus- ja tukimetodien käyttö osoittautui tehokkaammaksi kuin keskittyminen yhteen metodiin perustuviin interventioihin. Raskausaikana tehokkaita olivat äidin kanssa vuorovaikutukseen perustuvat menetelmät. Vauvamyönteisyysohjelman toteuttaminen ja konkreettinen ohjaus yhdistettyinä tukeen ja rohkaisuun olivat tehokas yhdistelmä. Synnytyksen jälkeen tehokkaiksi interventioiksi imetyksen tukemiseen kotioloissa olivat kotikäynnit, puhelimessa annettava tuki sekä imetyskeskukset vertaistukiryhmineen. (Hannula, Kaunonen & Tarkka (2008, 1132.) Äidin sosiaalisella verkostolla on tärkeä rooli imetystä koskevan ohjauksen ja tuen antamisessa. Sosiaaliseen verkostoon voivat kuulua muun muassa puoliso, läheiset, vertaishenkilöt sekä terveydenhuollon toimijat. (Hannula, Leino-Kilpi & Puukka 2006, 11.) Hannulan (2003, 104 107) suomalaisessa seurantatutkimuksessa todettiin, että äidit, jotka olivat tyytymättömiä saamaansa imetykseen liittyvään ohjauksen ja tuen määrään, selvisivät heikoimmin imetyksestä sairaalasta kotiinlähtötilanteessa. Sairaalan yhdenmukainen ja suunnitelmallinen ohjaus paransi imetyksestä selviytymistä. Erityishuomiota ohjauksessa vaatisivat vaikean synnytyskokemuksen omaavat tai psyykkisistä ongelmista kärsivät äidit. Tutkimuksen äidit toivoivat saavansa sairaalassa yksilöllistä, perhekeskeistä ja henkilökohtaista ohjausta sekä henkistä tukea, kannustusta ja positiivista palautetta imetyksestä. Hannulan (2003, 105 106) mukaan äidit eivät mahdollisesti saa perhevalmennuksesta ja neuvolasta riittävästi tietoa imetyksestä, eikä tätä tietovajetta välttämättä ehditä enää paikata synnytyssairaalassa. Äidit pitivät myös lastenneuvolasta saatua imetyksen tukea riittämättömänä. Äidit kaipasivat yksilöllistä, konkreettista ja asiapitoista imetysohjausta sekä terveydenhoitajien aktiivisuutta sen antamiseen. Ongelmatilanteissa äidit eivät saaneet tarvitsemaansa tukea neuvolan ohjeistuksista.

24 2.5 Vauvaperheiden kotona selviytymisen tukeminen Vanhemmaksi tuleminen on sekä antoisa, hämmentävä että rankka kokemus, joka tuo muutoksia totuttuun arkielämään ja parisuhteeseen (Halonen 2000). Kennerin ja Boykovan (2007, 20 24) mukaan vanhempien tuen tarve vauvan kotiutumisvaiheessa on globaali ilmiö, vaikka kulttuuriset piirteet ja hoitokäytännöt voivatkin poiketa maittain toisistaan. Kennerin ja Boykovan tutkimus käsitteli kotiutumisvaiheen haasteita sellaisilla pietarilaisilla perheillä, joiden lapsi oli syntynyt ennenaikaisesti ja vaatinut erityishoitoa. Tutkimuksen käsitteitä määritti niin sanottu Kennerin malli, jossa kotiutumisen haasteiden ytimenä olivat vanhempien tiedon tarpeet. Muita haasteita olivat vanhempi-lapsi-suhteen kehittyminen, suru, stressi ja selviytyminen sekä sosiaalinen vuorovaikutus ja tuki. Ennenaikaisesti syntyneen lapsen kanssa tietoa katsottiin tarvittavan esimerkiksi hoitorutiineiden luomisesta, välineistä, vauvan terveyden vaalimisesta sekä diagnoosin merkityksestä ja vauvan tulevaisuuden ennusteesta. Alustavien tutkimustulosten mukaan ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen vanhemmat saivat eniten tietoa perheenjäseniltä, sukulaisilta ja sairaalan henkilökunnalta, eivät niinkään kotikäynnin tehneeltä hoitajalta. Nämä tulokset ovat linjassa muissa maissa tehtyjen tutkimusten kanssa. Tutkijoiden mukaan sairaalasta kotiutumisvaihe voi olla erityisen haastava niille venäläisille perheille, jotka eivät ole saaneet olla vauvan vierellä sairaalassa. Halosen (2000, 43 46) ensikertaa vanhemmiksi tulevia käsittelevässä suomalaisessa tutkielmassa vanhemmat kokivat terveen ja normaalisti kehittyvän lapsen kanssa tuen tarpeensa vähäiseksi. Paine selviytyä itsenäisesti näyttäytyi erityisesti äitien kohdalla. Tuen tarvetta tuli kuitenkin esille esimerkiksi lapsen hoitojärjestelyissä. Yhteiskunnalta toivottiin riittävää taloudellista tukea. Vanhemmat tunsivat ongelmalliseksi vanhemmuuteen liittyvän tietotulvan käsittelyn ja oleellisen tiedon valikoimisen. He toivoivatkin saavansa ammattiauttajien taholta lisää konkreettista tietoa sekä emotionaalista tukea. Neuvolasta saatuun tukeen oltiin kuitenkin yleensä tyytyväisiä. Vertaistuella oli tärkeä merkitys vanhempien selviytymiselle uudessa elämäntilanteessa.

25 Helsingin naistensairaalassa synnyttäneille perheille tehdyssä kyselyssä kotiutumisen jälkeen ilmenneet ohjaustarpeet liittyivät selvästi imetykseen. Myös vauvan nukuttamista, tyynnyttämistä ja itkuisuutta sekä äidin psyykkistä vointia käsittelevää ohjausta olisi kaivattu lisää synnytyssairaalan taholta. Lisäksi ongelmia oli ilmennyt esimerkiksi koskien vauvan perushoitoa, painoa ja vatsavaivoja. Äidin fyysiseen toipumiseen liittyvät vaikeudet olivat askarruttaneet perheitä, vaikka näistä sairaalassa olikin saatu perheiden arvion mukaan eniten ohjausta. (Julkunen, Peltola, Koski & Hannula 2007, 38.) Synnytyssairaalasta kotiutumisen jälkeen perheiden luokse tehdään yleensä kotikäynti, jonka tarkoituksena on tarkistaa äidin ja lapsen vointi sekä arjen sujuminen uuden perheenjäsen kanssa. Suomessa kotikäynnin tekee yleensä neuvolan terveydenhoitaja noin parin viikon kuluessa kotiutumisesta. Vaihtoehtoisesti perhe voi mennä myös käynnille neuvolaan. (Paananen ym. 2006, 300.) Pietarissa on voimassa käytäntö, että oman asuinalueen lääkäri ja sairaanhoitaja tekevät kotikäynnin synnyttäneen perheen luokse kotiutumisen jälkeisenä päivänä (Malvasto 2004). Tarkan (1996, 119 120) Suomessa tehdyssä tutkimuksessa terveydenhoitajan kotikäynti synnyttäneen perheen luona oli äideille positiivinen kokemus. Ensisynnyttäjille oli tärkeää saada terveydenhoitajalta tai muulta hoitohenkilö-kunnalta emotionaalista tai päätöksentekoon liittyvää tukea äitiyden varhais-vaiheessa muun muassa imetyksessä, lapsenhoidossa ja lapsen tarpeiden tunnistamisessa. Terveydenhoitajalta kaivattiin lisäksi neuvoja liittyen lapsen kasvuun ja kehityksen tukemiseen sekä lapsen myötä muuttuneeseen perhetilanteeseen. Samantapaisia asioita tuli esille Kuurman (2007, 55 58) tutkielmassa, jossa kartoitettiin ensimmäisen lapsen saaneiden vanhempien kokemuksia lastenneuvolasta. Tässä yhteydessä keskitytään onnellisia neuvolakokemuksia omaavien ryhmään. Kuurman mukaan vanhemmat liittivät onnistuneeseen neuvolakokemukseen muun muassa kiireettömyyden tunteen, ihanan henkilökunnan sekä avoimen ja rennon ilmapiirin, joka mahdollisti mieltä askarruttavien kysymysten esittämisen. Tärkeää oli luottamus henkilökunnan ammattitaitoon,