1 Kalevi Wiik Tiedosto 'Mistä tultu Amerikkaan' 6.8.2006 Mistä ja milloin Amerikka sai intiaaninsa? Amerikka sai ensimmäiset homo sapiens sapiens -tyyppiset asukkaansa vajaat 20 000 vuotta sitten. Tapahtuma ei ollut sattuma. Se perustui siihen, että jääkauden aikana, varsinkin sen kylminä kausina kuten viimeisimmän jääkauden maksimivaiheessa 20 000 vuotta sitten, ilmasto oli erittäin kylmä. Kylmyys vaikutti kahdella tavalla: 1. Valtamerien vettä sitoutui entistä enemmän jäätiköihin, mikä tarkoitti merenpinnan laskua niin, että pinta oli 120 metriä alempana kuin nykyään. (Tällaiseksi tilanne oli kehittynyt jo Wisconsinin jääkauden alussa eli 75 000 vuotta sitten.) Vastaavasti maata oli enemmän näkyvissä, mikä tarkoitti Beringin alueella sitä, että Siperian ja Alaskan välille muodostui kannas. Kannas oli kylmimpänä kautena leveimmältä kohdaltaan jopa 2000 kilometrin levyinen. (Matka on sama kuin linnuntietä Helsingistä Pariisiin.) Koillis-Siperia ja Luoteis-Alaska muodostivat siis vielä 20 000 vuotta sitten yhtenäisen maa-alueen. Aluetta on ruvettu nimittämään Beringiaksi tanskalaisen tutkimusmatkailija Vitus Beringin (1681-1741) mukaan. Beringia soi kasveille, eläimille ja ihmisille käytävän, jota pitkin ne voivat levittäytyä kohti länttä. "Länteen levittäytyminen" tarkoitti nykyaikaan sijoitettuna siirtymistä Aasiasta Amerikkaan; vielä vaikuttavammin sanottuna, kysymyksessä oli ensimmäisen homo sapens sapiens -tyyppisen ihmisen siirtyminen "läntiselle pallonpuoliskolle" ja "uudelle mantereelle". 2. Kylmyys aiheutti myös sen, että ihmisten oli vetäydyttävä kylmiltä ja lähellä jäätikköä sijainneilta alueilta ilmastoltaan sopivammille alueille eli refugeihin. Tällaisena toimi Siperian Alaskan alueen Beringia. Ihmisiä tuli kylmyyttä pakoon Beringian refugiin niin, että osa heistä asettui Beringian itäsosiin (nykyaikaisesti sanoen Siperian koillisosaan) ja osa Bringian länsiosiin (nykyaikaisesti sanoen Alaskaan). Sijaitsihan Beringian alue puoliksi Siperian ja puoliksi Alaskan puolella. (Sen alue määritellään nykyään siksi kummallakin puolella Beringin salmea sijaitsevaksi alueeksi, joka ulottuu Siperian Kolyma-joesta Kanadan Mackenziejokeen; alueen laajuus on lännestä itään noin 2500 kilometriä.) Ihmisiä tuli vain Siperiasta, ei Alaskasta, sillä Alaskan itäpuolella oli tähän aikaan jäätikön reuna; ks. kartta 'Mackenzien käytävä harm a'. Kun sitten ilmasto lämpeni ja Alaskan itäosiin ulottuva jäätikkö alkoi supistua, Beringiaan ahtautuneet väestöt voivat lähteä asuttamaan jäätikön alta paljastunutta jäänjättömaata, eli he levittyivät entistä laajemmalle Amerikassa. Näin tehdessään he luonnollisesti jatkoivat entistä elämänmenoaan; olivathan he oikeastaan "Siperian mammutinmetsästäjiä", joiden tärkein tehtävä oli seurata suuria laumaeläimiä, paitsi mammutteja myös muinaisnorsuja (mastodontteja), jättiläisbiisoneja ja antilooppeja.
2 Kyseisten Beringian mammutinmetsästäjien kulttuuri oli Dyuktai-kulttuuri, joka oli kehittynyt Koillis-Siperiaan runsaat 20 000 vuotta sitten. Lännempänä oli Afontova Gora Ohshurkovo -kulttuuri ja Mal'ta-kulttuuri. Näiden alueet olivat kuitenkin niin etäällä Beringiasta (Mal'ta-kulttuurin lue Jenisein ja Baikalin alueella), että näiden kulttuurien väestöä tuli todennäköisesti vähemmän Beringian refugiin (ja loppujen lopuksi syvemmälle Amerikkaan). Luultavasti näiden kulttuurien miehet kuuluivat pääasiassa N-klaaniin, jonka markkeria N ei nykyään tavata Amerikan puolelta, mutta jota on runsaasti koko pohjoisessa Euraasissa, myös Suomessa. Kun Beringian alaskalaisväestöä lähti jään alta paljastuneelle jäänjättömaalle, kysymyksessä oli periaatteessa sama prosessi kuin Euroopassa: samoin kun Iberian, Balkanin ja Ukrainan refugeista levittäytyi väestöjä Pohjois-Euroopan jäänjättömaalle, levittäytyi Amerikassa väestöjä Beringian refugista kohti itää ja etelää. Ehkä mekittävin ero oli se, että Euroopassa oli kysymys Pohjois-Euroopan uudelleenasuttamisesta (recolonizatio), mutta Amerikassa kysymys oli nykyihmisen kannalta ensiasuttamisesta. Se, että uudisasukkaat olivat saapuneet uudelle mantereelle, oli mahdollista edes teoriassa huomata vasta sitten, kun kylmyys oli antanut periksi ja jäätiköt olivat alkaneet supistua ja merenpinta nousta: Siperian ja Alaskan väliin muodostui taas salmi ja maanosat erkanivat toisistaan. Kahden maanosan erkaneminen eli Beringin salmen synty tapahtui noin 10 000 vuotta sitten. Koko prosessi näkyy havainnollisesti kartasta 'Beringin salmi', josta nähdään Beringian tilanne kolmena eri vaiheena: Kartta 'Beringin salmen synty c'. Beringin salmen synty 10 000 vuotta sitten. Tummimman harmaa = kuivaa maata nykyään; tummimman harmaa + keskiharmaa = kuivaa maata 10 000 vuotta sitten; kaikki tummennetut alueet (myös vaaleimman harmaat) = kuivaa maata 20 000 vuotta sitten. Nuoli osoittaa paikan, jossa Beringin salmi 10 000 vuotta sitten syntyi ja kaksi maanosaa erkanivat toisistaa. Muutos johtui ilmaston lämpiämisestä, joka aiheutti jäätikköjen sulamista, valtamerten vedenpinnan nousemisen ja kuivan maan vähenemisen.
Ensin 20 000 vuotta sitten salmea ei vielä ollut, ja kannas oli 2000 kilometriä leveä; 10 000 vuotta sitten salmi oli juuri syntynyt; ja nykyään salmi on kapeimmillaan noin sadan kilometrin levyinen. Hiukan kärjistäen voi ajatella, että eräänä aamuna runsaat 10 000 vuotta sitten beringialainen mammutinmetsästäjä heräsi ja huomasi, että hän ei enää päässyt kävellen toverinsa kodalle, joka sijaitsi lännen suunnalla lähellä hänen omaa kotaansa: yön aikana oli läntisemmän ja itäisemmän kodan väliin noussut niin paljon vettä, että kotien välinen kulkuyhteys oli katkennut. Itäisemmän kodan metsästäjä oli tästedes "amerikkalainen", mutta läntisemmän kodan metsästäjä oli edelleen "siperialainen". Esimerkin metsästäjät saattoivat olla läheisiä sukulaisia, ehkä saman miesklaanin Q jäseniä. Eikä heidän sukulaisuutensa ole mihinkään hävinnyt vielä tänä päivänäkään: heidän molempien y-kromistaan on löydettävissä haploryhmä (markkeri) Q, joka todistaa, että he ovat saman esi-isän jälkeläisiä. Toisen jälkeläiset vain asuvat Siperiassa ja toisen Amerikassa. Koko tapahtumasarja, uuden väestön siirtyminen Siperiasta Amerikkaan, nähdään havainnollisesti kartasta 'Jääkausi Amerikassa'. Sen mukaan Pohjois-Amerikan pohjoisossa oli 20 000 vuotta sitten mm. Cordilleran- ja Laurentide-jäätiköt. Nämä eivät kuitenkaan peittäneet Alaskaa eivätkä myöskään Siperian koillisosaa. (Juuri tähän perustuu se, että Beringiaa voitiin käyttää jääkauden kylmien kausien aikaisena refugina.) Syitä oli kaksi: Beringia oli suhteelliseen kuivaa (vähäsateista) aluetta, ja sen ilmastoa piti suhteellisen lämpimänä etelästä lämmintä merivettä tuova Japanin virta (Japanese Current). Kylmimpinä kausina (mm. 20 000 vuotta sitten) jäätiköt olivat kasvaneet niin laajoiksi, että ne muodostivat yhden yhtenäisen jäätikköalueen (kartan tumman harmaat alueet). Mutta kun ilmasto alkoi lämmetä, jäätiköt supistuivat (kartan vaalean harmaat alueet), ja niiden väliin alkoi noin 15 000 vuotta sitten muodostua jäätön "Mackenzien käytävä" (Mackenzie Corridor); käytävästä käytetään myös nimitystä "Albertan käytävä" (Alberta Corridor). Nimitys "Mackenzien käytävä" johtuu siitä, että käytävä kulkee (pohjoisesta Suureen Suolajärveen laskevan) Mackenzie-joen uomassa. Pian käytävän aukenemisen jälkeen villieläimiä alkoi virrata käytävää pitkin etelään, ja nykyisten Yhdysvaltojen alueelle (jäätikön eteläpuolelle) alkoi saapua "siperialaistyyppisiä" villieläimiä. Entiset "siperialaiset mammutinmetsästäjät", joista nyt oli tullut "Amerikan intiaaneja" tulivat perässä, ja Yhdysvaltojen alue ja myös kaikki muut eteläisemmät alueet (mm. koko Keski- ja Etelä-Amerikka) saivat homo sapiens sapiens -tyyppiä olevat asukkaat. Ennen kuin Mackenzien käytävä aukeni, eläimiä ja uudisasukkaita oli tullut kyllä Alaskaan, mutta jäätikkö oli estänyt näitä pääsemästä etelämmäs. 3
4 Kartta 'Mackenzien käytävä harm a'. Mackenzien käytävä. Noin 15 000 vuotta sitten jäätiköt alkoivat supistua, ja Pohjois-Amerikan Cordilleran- ja Laurentide-jäätiköiden väliin muodostui Mackenzien käytävä, jota pitkin eläimet ja ihmiset pääsivät kulkemaan Alaskasta etelään. Edellä käsitelty Mackenzien käytävän reitti oli tuskin kuitenkaan ainoa reitti, jota Amerikan intiaanit käyttivät. Oli olemassa myös "rannikonreitti", joka alkoi Beriangian etelärannikolta ja kulki Alaskan läntistä rannikkoa pitkin kohti Kalifornian rannikkoa. Beringian mammutinmetsästäjien joukossa oli näet alun alkaen myös sellaisia, jotka perustivat toimeentulonsa meren antimiin, mm. kaloihin ja simpukoihin. Rannikonreitti oli siitä syystä mahdollinen, että Tyynellä merellä on edellä mainittu Japanin virta, joka tuo etelän lämmintä vettä Japanista Beringiaan. Virran ansiosta Pohjois-Amerikan länsirannikko oli jääkauden aikana todennäköisesti ajoittain sulakin. Kyseinen Japanin virta sai aikaan myös sen, että Japanista siirtyi jo paljon ennen Amerikan asuttamista väestöjä Japanista pohjoiseen Aasian rannikolle aina Beringiaan asti. Tämä väestö edusti geneettisesti miesten C- ja D-klaaneja, jotka olivat aloittaneet Aasian-matkansa Arabiasta ja tulleet Intian rannikoiden ja Kaakois- Aasian kautta Aasian itärannikoille ja Japaniin. On olemassa vielä kolmaskin reittimahdollisuus: Se, että Amerikkaan tulleet väestöt edustavat jossain määrin samoja geneettisiä piirteitä kuin Tyynenmeren saarten (Mikronesian) asukkaat, saattaa merkitä sitä, että väestöä on tullut jonkin verran myös Tyynenmeren poikki, ensin Aasian itärannikolta Tyynenmeren saarille ja sitten sieltä edelleen Amerikan mantereelle. Tähän "valtamerenreitin" (Trans-oceanic Route) mahdollisuuteen viittaa se, että Tyynenmeren saarilla mitokondriaalisen B- klaanin osuus on yli 95 % ja Amerikassa vastaava prosenttiosuus on monin paikoin 40 60 %. On väitelty siitä, saapuivatko Amerikan asukkaat Aasiasta yhtenä vai mahdollisesti kolmena aaltona. Kolmen aallon teoriaa perustellaan mm. sillä, että Amerikan väestöt puhuvat kolmeen kielikuntaan kuuluvia kieliä: amerind-, na-diné- ja eskimo aleut - kieliä. Näitä kieliä puhuvista väestöistä olisivat tulleet ensimmäisinä amerind-kielten puhujat, sitten na-diné -kielten puhujat ja viimeksi eskimo aleut -kielten puhujat.
Tulojärjestys näkyisi mm. kielten nykyisistä levikkialueista; ks. kartta 'Amerikan kielet ja haploryhmät': Amerind-kieliä puhutaan lähes kaikkialla Pohjois- ja Etelä- Amerikassa; na-diné- kieliä puhutaan Pohjois-Amerikan pohjoisemman puolikkaan alueella; ja eskimo aleut -kieliä- puhutaan vain Pohjois-Amerikan pohjoisimmissa osissa. Amerikkaan-tulon kolmiaaltoisuutta on perustellut kielten avulla erityisesti Joseph Greenberg. Hän on kuitenkin saanut myös jyrkkää vastustusta; väitetään mm., että amerind-kielet eivät muodosta mitään yhtä kielikuntaa, vaan ne muodostuvat useaan eri kielikuntaan kuuluvista kielistä; kysymyksessä olisi eräänlainen Amerikan intiaanien kielten yleisnimitys. (Nimitys "amerind" tulee sanoista American Indian.) Kun ottaa huomioon, että nykyisten Amerikan intiaanikielten puhujien ja nykyisten Siperian kielten puhujien esivanhemmat ovat eronneet toisistaan viimeistään Beringin salmen syntyaikoihin 10 000 vuotta sitten, ei ole kovin todennäköistä, että nykyään Amerikassa ja Siperiassa puhuttavia kieliä enää pystyttäisiin todistamaan toistensa sukukieliksi. Monia yrityksiä on tehty; ehkä lähimmäs onnistumista on päässyt Merritt Ruhlen. Hän väitti vuonna 1998 (Ruhlen 1998), että Amerikan na-dené - kielestä ja Jeniseillä puhuttavasta ketin kielestä on löydetty 39 etymologisesti yhteistä sanaa. Nämä osoittavat hänen mukaansa, että nämä kahdella eri mantereella puhutut kielet ovat toistensa sukukieliä. (Ketin kieli on ainoa jeniseiläisen kielikunnan kieli, jota vielä puhutaan. Sen puhujia on 500. Koska kielellä ei Siperiassa enää ole sukukieliä, se tulkitaan yleensä isolaattikieleksi.) 5
6 Kartta 'Amerikan kielet harm nrot'. Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Grönlannin kielet. Tummimman harmaa = amerind-kielet, keskiharmaa = na-dené -kielet ja vaaleimman harmaa = eskimo aleut -kielet. Harmauden asteet saattavat kuvata samalla väestöjen saapumisjärjestystä: mitä tummempi alue, sitä aikaisemmin väestö lienee saapunut. Amerikan uudet asukkaat, sekä miehet että naiset, koostuivat viidestä klaanista. Miesten klaanit olivat C, D, K, P ja Q eli kysymyksessä olivat Cainin, Danielin, Karlin, Paulin ja Quentinin "pojat"; naisten klaanit olivat A (tarkemmin alaklaanit A* ja A2), B (tarkemmin alaklaani B2), C, D (myös D*) ja X (tarkemmin alaklaani X2). Kun siis tiedetään, mitä (y-kromosomin ja mitokondrioiden) haploryhmiä Amerikan alkuperäisväestöt edustavat ja kun myös tiedetään missä Amerikan ulkopuolella näitä samoja haploryhmiä esiintyy, on mahdollista selvittää, mistä Amerikan väestöt ovat maanosaansa tulleet. Lähtöalueet selviävät jossain määrin jo edellä olevista kartoista ja karttakaavioista: miesten osalta kartasta 'Y reitit' ja karttakaaviosta 'y vuokaavio b harm' ja naisten osalta kartasta 'Mt reitit b' ja karttakaaviosta 'mt vuokaavio harm'. Käsittelen seuraavaksi kysymytä, mistä amerikkalaiset ovat tulleet Amerikkaan. Ensin käsittelyn kohteina ovat amerikkalaiset miehet ja sitten amerikkalaiset naiset. Amerikkalaisten isälinjat Amerikkalaisten miesten y-kromosomin haploryhmien valikoima osoittautuu siinä suhteessa edellä sanottua niukemmaksi, että haploryhmät D, K ja P ovat erittäin harvinaisia. (Näin on ainakin lähteenä käytetyn Web-sivuston "World Haplogroups" mukaan.) Etelä- ja Keski-Amerikan lähes kaikki miehet edustavat klaania Q. Pohjois- Amerikassakin kymmenestä miehestä yhdeksän kuuluu tähän klaaniin. Se Pohjois- Amerikan joka kymmenes mies, joka ei kuulu klaaniin Q, kuuluu klaaniin C. Muiden klaanien yhteisfrekvenssikin on korkeintaan parin prosentin luokaa. Mistä ovat peräisin Q-klaanin ja C-klaani, eli missä muualla kuin Amerikassa näitä klaaneja esiintyy? Vastaus on yksinkertainen: niitä esiintyy Siperian ja sen lähialueiden väestöissä. Taulukko 'Amerikka y'. Yhdentoista Amerikan alkuperäisväestön y-klaanien (y-kromosomin haplorythmien) frekvenssit. Väestöjen asuinpaikat näkyvät kartasta 'Amerikka y harm nrot'. Taulukon prosenttiluvut ovat karkeita arvioita, jotka perustuvat Web-sivujen "World Haplogroups" karttaan. väestö Q C D+K+P yhteensä 1 50 40 10 100 2 95 0 5 100 3 92 5 3 100 4 75 20 5 100 5 77 21 2 100 6 98 0 2 100 7 95 0 5 100 8 98 0 2 100 9 98 0 2 100
7 10 98 0 2 100 11 88 3 9 100 keskiarvo 89 8 3 100 Kartta 'Amerikka y harm nrot'. Amerikan miesten A-klaanin ja C-klaanin frekvenssit. Tapaukset, joissa summa A+C jää alle 100 prosentin, tarkoittavat "muita" klaaneja eli klaanien D, K ja P yhteisfrekvenssiä (taulukon D+K+P). Amerikalle tyypilliset y-klaanit Amerikan ulkopuolella Q-klaanin miesten frekvenssit ovat Aasian eri väestöissä suurin piirtein seuraavan luettelon mukaiset. Mukana on 17 väestöä: selkupit 65 % Siperian eskimot 45 % mongolit 18% korjakit 15 % altailaiset 15 % islantilaiset 10 % jakuutit 8 % kazakstanilaiset 5 % evengit 5 % norjalaiset 3 % ketit 2 % turkkilaiset 2 % uzbekistanilaiset 2 %
8 persialaiset 2 % kirgiisit 2 % uiguurit 2 % han-kiinalaiset 2 % Frekvenssit näkyvät kolmeen kategoriaan ryhmitettyinä myös kartasta 'Amerikkaan Euraasiasta nuoli'. Kartta 'Amerikkaan Euraasiasta nuoli'. Amerikan Q-klaanin mahdolliset euraasialaiset lähtöalueet. Harmaiden ympyröiden koko osoittaa, kuinka suuri Q-klaanin miesten osuus on Euraasian eri väestöissä. Amerikassa kyseisen klaanin frekvenssi on noin 98 % Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Kaliforniassa, noin 85 % muualla Pohjois-Amerikassa ja noin 50 % Alaskassa. Euraasian ja Amerikan frekvenssit osoitttavat, että Q-klaanin frekvenssi on moninkertaistunut klaanin Amerikkaan saapumisen jälkeen. Lähde: http://www.ethnoancestry.com/haplo.html Koska Q-klaanin on Amerikan väestöissä ylivoimaisesti yleisin (lähes ainoa) miesten klaani, osoittavat yllä olevan luettelon ja kartan 'Amerikkaan Euraasiasta nuoli' frekvenssit pitkälti myös sitä, mistä Aasian väestöistä Amerikka on saanut miehiä eniten. Järjestys on seuraava: selkupit, Siperian eskimot, mongolit, korjakit ja altailaiset. Nämä väestöt näkyvät kartasta 'Amerikkaan Euraasiasta nuoli' niinä harmaina ympyröinä, jotka edustavat vähintään 20 %:n frekvenssejä. C-klaanin miesten frekvenssit ovat eri väestöissä suurin piirtein seuraavan luettelon mukaiset. Mukana on myös Aasian ulkopuolisia väestöjä, mutta niiden piiristä (ehkä Polynesian väestöä lukuun ottamatta) tuskin on muuttanut miehiä Amerikkaan. maorit 80 % evengit 70 % australialaiset 65 % burjatit 60 % Ransk. Polyn. asukk. 55 % mongolit 52 %
9 kakassit 40 % korjakit 35 % länsisamoalaiset 35 % altailaiset 24 % Irian Jayan asukk. 24 % borneolaiset 20 % uzbekistanilaiset 15 % filippiiniläiset 12 % japanilaiset 12 % jakuutit 12 % uiguurit 10 % New Britainin asukk. 10 % kirgiisit 10 % han-kiinalaiset 8 % dravidilaiset 5 % selkupit 2 % malaijilaiset 2 % tiibettiläiset 2 % papualaiset 2 % ketit 1 % sumatralaiset 1 % Luettelon perusteella Amerikka on saanut melkoisesti C-klaanin miehiä (joiden osuus Amerikan koko miespopulaatiosta on alle 10 %) eniten evenkien, burjattien ja mongolien piiristä ja jonkin verran vähemmän kakassien, korjakkien ja altailaisten piiristä. Luettelon oleellisimmat frekvenssit näkyvät neljään katogoriaan ryhmitettyinä myös kartasta 'Amerikkaan C nuolet'.
10 Kartta 'Amerikkaan yc b'. Amerikan C-klaanin mahdolliset euraasialaiset lähtöalueet. Harmaiden ympyröiden koko osoittaa, kuinka suuri C-klaanin miesten osuus on Euraasian eri väestöissä. Amerikassa kyseisen klaanin kokonaisfrekvenssi on alle 10 prosentin. C-klaanin lähtöalue sijaitsi Persiassa (vielä aikaisemmassa vaiheessa Arabiassa), ja klaani eteni ensin Etelä-Aasian rantareittiä pitkin Kaakkois-Aasiaan, jossa se jakautui kahtia: toinen osa jatkoi kaakkoon (mm. Australiaan, Uuteen Seelantiin, Uuteen Guineaan ja Tyynenmeren saarille) ja toinen Japaniin. Japanissa klaani jakautui taas kahtia: Toinen osa meni Mongoliaan ja sieltä edelleen mm. Beringiaan; toinen osa jatkoi rannikonreittiä Beringiaan. D-, K- ja P-klaaneista, jotka esiintyvät Amerikassa vain harvinaisina, lienee D- klaani yhdistettävissä C-klaaniin ja kaksi muuta klaania Q-klaaniin: D-klaani liikkui ehkä jo Afrikassa tai viimeistään Arabiassa ja Persiassa yhdessä C- klaanin kanssa. Molemmat käyttivät Etelä-Aasian rantareittiä Intian rannikoille ja edelleen kaakkoiseen Aasiaan. K- ja P-klaanien yhteys Q-klaanin on siinä suhteessa selvä, että K-klaani on Q-klaanin "isoisäklaani" ja P-klaani on Q-klaanin "isäklaani". Tämän mukaan Amerikkaan lähti siis erittäin runsaasti "Quentinen poikia", mutta mukaan liittyi myös joitakin vanhemman sukupolven edustajia eli "Paulin poikia" ja myös tätäkin vanhemman sukupolven edustajia eli "Karlin poikia". (Kuten kuvan 'y Amerikan ryhmät' nähdään, Karl oli Filemonin poikia, joka puolestaan oli Cainin poikia.)
11 Kuva 'y Amerikan ryhmät'. Amerikan viiden y-klaanin geneettiset sukulaisuussuhteet. Klaanien ikäjärjestys on sukupuun mukaan vanhimmasta nuorimpaan C-D-K-P-Q. Nykyisten levikkien perusteella on mahdollista olettaa, että Amerikan miehet edustavat kahta aaltoa: vanhempaa aaltoa edustaa klaani Q (ja sen mukana harvinaisemmat klaanit P ja K); onhan tämä klaani ehtinyt kauemmas, eli se on jo ehtinyt "miehittää" koko Etelä- ja Keski-Amerikan. Nuorempaa aaltoa edustaa klaani C (ja sen mukana klaani D), sillä tämän klaanin miehet eivät vielä ole "ehtineet" Pohjois-Amerikkaa kauemmas; eniten heitä on Alaskassa, jossa he edustavat eräänlaisia uudempia tulokkaita. Amerikkalaisten äitilinjat Taukosta 'Amerikan mt' nähdään kymmenen eri amerikkalaisväestön mitokondriaalisten haploryhmien frekvenssit. Taulukon mukaan amerikkalaisväestöt voidaan ryhmittää mitokondrioista saatavan tiedon perusteella viiteen klaaniin, klaaneihin A, B, C, D ja X. Klaanien yleisyysjärjestys on 1) A-klaani (39 %), 2) D-klaani (23 %), 3) B-klaani (19 %), 4) C-klaani (15 %) ja 5) X-klaani (alle 1 %:n). Kukin klaani edustaa omaa äitilinjaansa. väestö A B C D X muu yht. 1 73 1 1 24 0 1 100 2 25 0 0 72 0 3 100 3 71 7 8 12 0 2 100 4 97 0 0 0 0 3 100 5 49 20 24 4 3 0 100 6. 40 5 25 2 28 0 100 7 41 24 20 20 0 0 100 8 8 59 30 3 0 0 100 9 62 31 3 1 2 1 100 10 70 29 1 0 0 0 100 11 15 15 31 39 0 0 100 12 5 44 19 32 0 0 100 13 0 0 39 60 0 1 100
12 14 100 0 0 0 0 0 100 keskiarvot 47 17 14 19 2 1 100 Taulukko 'Amerikan mt'. Kymmenen Amerikan alkuperäisväestön mt-klaanien (mitokondriaalisten haplorythmien) frekvenssit. Kunkin klaanin korkein frekvenssi on paksunnettuna. Väestöjen asuinpaikat ilmenevät kartasta 'Amerikan kielet harm nrot'. Taulukon prosenttiluvut ovat karkeita arvioita, jotka perustuvat Web-sivujen "World Haplogroups" karttaan. Kartta 'Amerikan mt alueet harm'. Amerikan 14 aluetta, joiden västöjen mt-klaanien frekvenssit ovat mukana taulukossa 'Amerikan mt'. Ympyröiden harmauden asteet osoittavat, mikä mt-klaani on kullakin alueella enemmistönä. Samoin kuin Euroopassa myös Amerikassa mitokondrioihin perustuva klaanijako on selvästi kirjavampi kuin y-kromosomeihin perustuva. Selityskin lienee sama: Miehet ovat olleet enemmän paikoillaan ja hakeneet usein vaimonsa omalle alueelleen muualta. Näin naiset ovat olleet liikkuvampia kuin miehet, ja heidän keskuudessaan on tapahtunut enemmän sekoittumista. Tosin Amerikassa ei näytä tässä suhteessa tapahtuneen sekoittumista aivan yhtä paljon kuin Euroopassa: Amerikasta tuskin voi väittää (niin kuin Euroopasta), että maanosa olisi mitokondriaalisten haploryhmiensä kannalta homogeeninen. Merkkejä "eurooppalaistyyppisestä" homogenisoitumisesta Amerikastakin voidaan kyllä löytää. Amerikan naisklaanien levikeistä voidaan löytää muutama säännönmukaisuus: 1. B- ja D-klaani ovat enemmistönä vain Etelä-Amerikassa ja kahdella sellaisella Pohjois-Amerikan alueella (Pohjois-Kaliforniassa ja Aleuteilla), jotka sijaitsevat Tuunenmeren rannikolla. Kaikkialla muualla enemmistöklaani on A.
2. X-klaania esiintyy eniten Hudsonin lahden läheisyydessä, ja tämän klaanin edustajia esiintyy vain Hudsonin lahdelta Kalifornian rannikolle ulottuvalla kaistalla. Amerikalle tyypilliset mt-klaanit Amerikan ulkopuolella Kun pohditaan, mistä Amerikan nykyiset äitilinjat A, B, C, D ovat tulleet, voidaan apuna käyttää Aasian mitokondriaalista tietoa ja ajatella, että Amerikan klaanit ovat tulleet niiltä Euraaasian alueilta, joilta samoja klaaneja yhä tänä päivänä löytyy. väestö A B C D tshuktshit 70 0 12 14 itelmenit 8 0 14 0 jakuutit 1 0 45 28 evengit 2 0 80 10 burjatit 1 5 28 30 mongolit 3 10 14 32 han-kiinalaiset 6 20 2 28 altailaiset 0 3 22 13 ketit 10 0 16 2 komit 1 0 2 2 mansit 2 0 18 5 turkkilaiset 2 0 0 0 uzbekit 6 0 1 12 intialaiset 1 0 1 1 thaimaalaiset 2 10 0 14 borneolaiset 0 3 2 30 palestiinalaiset ja egyptiläiset 0 22 0 0 polynesialaiset 0 97 0 0 taiwanilaiet 0 32 0 3 han-taiwanilaiset 5 22 2 33 japanilaiset 6 22 0 35 Taulukko 'Amerikkaan mt'. Aasialaisia ja lähialueiden väestöjä, joissa ovat edustettana samoja mitokondriaalisia haploryhmiä A, B, C ja D kuin amerikkalaisissa. Luvut ovat erittäin summittaisia frekvenssejä. Mt-klaanin X levikki on erikoinen: Tätä klaania esiintyy lähes kaikkialla Euroopassa, eniten kuitenkin Etelä-Euroopassa, jossa esimerkiksi kreikkalaisten frekvenssi on 5% ja italialaisten 4 %. Klaani on tullut Eurooppaan Lähi-idästä; niinpän esimerkiksi libanonilaisilla tämän klaanin frekvenssi on 10 %. Klaanin frekvenssit nähdään yksityiskohtaisemmin edellä olevasta kartasta 'mt X harm'. Siitä, miltä alueelta Amerikan mt-klaani on saapunut Amerikan matereelle, ei kuitenkaan olla yksimielisiä. On myös mahdollista, että Euroopan X-klaanin ja Amerikan X-klaani ovatkin itse asiassa kaksi eri klaania. Kysymys, mistä Amerikan X-klaanin on Amerikkaan tullut, on pakko tässä yhteydessä jättää ratkaisematta. 13
Taulukon 'Amerikkaan mt' väestöjen asuinalueet näkyvät myös kartoista 'Amerikkaan mt' ja 'mt ryhmät Amerikkaan'. Kartassa 'Amerikkaan mt' ei ole eritelty sitä, kuinka yleisiä haploryhmät eri väestöissä ovat; karttaan on merkitty harmaiksi ympyröiksi kaikkien niiden väestöjen alueet, joiden keskuudessa taulukon 'Amerikkaan mt' mukaan kyseisistä haploryhmistä vähintäin yksikin on edustuneena. Kartasta nähdään, että Amerikan mitokondrioden perusteella määritellyt klaanit saattavat olla peräisin lähes koko Aasian alueelta. Karttaan 'mt ryhmät Amerikkaan' on merkitty joitakin mahdollisia kulkureittejä. Kartan reitit on piirretty kulkemaan niiden alueiden kautta, joiden vöestöissä klaanit A, B, C ja D ovat yleisimmät. Aasian mantereella A- klaani on yleisin tshuktshien alueella (70 %), B-klaani taiwanilaisten alueella (32 %), C-klaani evenkien alueella (80 %) ja D-klaani japanilaisten (35 %), hantaiwanilaisten (33 %) sekä mongolien (32 %) ja burjattien (30 %) alueilla. Mainittun seitsemän alueen väestöjä (tshuktsheja, taiwanilaisia, evenkejä, japanilaisia, hantaiwanilaisia, mongoleja ja burjatteja) voidaan pitää niinä Manner-Aasian väestöinä, joiden keskuudesta Amerikka on saanut naispuolista väestöä runsaimmin. Voi hyvinkin olla, että kyseiset amerikkalaisten esiäidit ovat tulleet Amerikkaan "miestensä" mukana kahta reittiä pitkin: toisaalta sisämaan reittiä pitkin Mongoliasta ja toisaalta rannikon reittiä pitkin Japanista; ks. kartan 'Amerikkaan C nuolet' kaksi Beriangiaan viittaavaa nuolta. 14 Kartta 'Amerikkaan mt'. Amerikan neljän mitokondriaalisen klaanin (A:n, B:n, C:n ja D:n) mahdollisia lähtöalueita Aasiassa. Karttan on merkitty harmaalla ympyrällä sellaisten väestöjen alueita, joissa esiintyy samoja haploryhmiä kuin Amerikassa.
15 Kartta 'mt ryhmät Amerikkaan'. Mt-klaanien mahdolliset reitit Aasian halki Amerikkaan. Reitit on piirretyy kulkemaan niiden alueiden kautta, joiden väestöissä kyseinen mt-klaani on erityisen yleinen. Nuolet osoittavat myös, minkälaisten vaiheiden kautta klaanit A, B, C ja D ovat kehittyneet afrikkalaisesta klaanista L3. Kuva 'Amerikan ryhmät'. Amerikan viiden mt-klaanin geneettiset suhteet.