Sairastui syömishäiriöön 19-vuotiaana, 2006 Hoitosuhde kotikaupunkinsa nuorisopsykiatriseen poliklinikkaan jo ennen syömishäiriötä ahdistuksen takia Nyt 26-vuotias
- Nuorisopsykiatrian poliklinikalla syömishäiriötä sivuttiin ensimmäisen kerran vuoden 2006 lopulla - Tapaamisia n. 1 krt/kk - Sairaus eteni hurjaa vauhtia, ei kokenut saavansa apua - Jonnan mennessä huonompaan kuntoon, mukaan tulivat punnitukset ja satunnaiset verikokeet, jotka olivat priimalukemia - Keväällä 2007 muutamia perheterapiaistuntoja, jotka Jonna koki epämiellyttävinä 7.11.2013
Keväällä 2007 Jonnan tarina - Jonnalle ilmoitettiin, että hänet otetaan yliopistolliseen sairaalaan osastolle*, joko vapaaehtoisesti tai pakkolähetteellä - *aikuisten suljetulle akuuttiosastolle, jossa hoidetaan vakavia mielialahäiriöitä ja oirekuvaltaan osastolle soveltuvia psykoottisia potilaita. Aikuisikäiset syömishäiriöiset hoidetaan sovitusti tällä osastolla. - Jonnan paino oli pudonnut 8 kuukaudessa 40% lähtöpainosta (normaalipainosta) - Jonna lähti osastolle vapaaehtoisesti - Ko. osasto oli kuitenkin täynnä > 2 viikoksi päivystysosastolle Kyseinen kahden viikon jakso on ollut traumaattisimpia kokemuksia elämässäni. En saanut mitään keskusteluapua enkä somaattista hoitoa. Henkilökunta vaihtui lähes päivittäin ja potilaat olivat pelottavia.
... Kevät 2007 jatkuu 1 kk osastojakso (em. osastolla, jossa hoidetaan aikuisia syömishäiriöön sairastuneita), jonka jälkeen omaehtoinen keskeytys Tämä osasto osoittautui ehkä vielä jopa epäonnistuneemmaksi kokemukseksi (kuin päivystysosasto). Osaaminen ja ammattitaito oli pelkkää puhetta. En saanut luvattuja palveluita (fysioterapeutti, ravitsemusterapeutti tuli viikkoa ennen osastojakson päättymistä) Koko osastojakso menee otsikon keppiä mutta ei porkkanaa alle.
- Muutto omaan asuntoon Ouluun, Jonna jatkoi koulunkäyntiä - Paino putosi entisestään Onnistuin aina puhumaan lääkärini nuorisopsykiatrian polilla ympäri. - Syksyllä 2007 meni asunnossaan tajuttomaksi - Ystävien löytäessä Jonnan, hänen ruumiinlämpönsä oli 30 astetta ja syke 30. Paino oli alle puolet siitä, mitä vuotta aiemmin. - Teho-osastolle viikoksi ja sen jälkeen kuukauden vuodeosastojakso
... 1 kk:n aikana vuodeosastolla - Jonna näki ravitsemusterapeuttia kerran - Ei saanut keskusteluapua Määrättiin aikuisten suljetulle akuuttiosastolle, jossa hoidetaan aikuisia syömishäiriöön sairastuneita, mutta siellä ei taaskaan ollut paikkaa Jonna meni osastolle, joka toimii psykoottistasoisesti sairastuneiden potilaiden tutkimus-, hoito- ja kuntoutusosastona. Aluksi olin taas kauhuissani, mutta kyseinen osasto osoittautui käänteentekeväksi. Osaston henkilökunta myönsi, ettei tiedä, mitä minun kanssani pitäisi tehdä. He pyysivät minua auttamaan heitä auttamaan minua.
... Jonnan tarina Osastolla, joka toimii psykoottistasoisesti sairastuneiden potilaiden tutkimus-, hoito- ja kuntoutusosastona, -Jonna sai heti fysioterapeutin ja ravitsemusterapeutin palveluita, osallistui ryhmäterapioihin ja kävi psykologilla -Jonna annosteli ruokansa itse ja sai käydä itsenäisesti ulkoilemassa 15 minuutin ajan -Verikokeita otettiin säännöllisesti, samoin punnitukset -Henkilökunta oli pysyvämpää ja Jonna koki olonsa turvalliseksi.
... Jonnan tarina Viimeisellä osastojaksolla minulle annettiin mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitosuunnitelmaani. Minulle annettiin sopivasti vastuuta omasta parantumisesta ja ennen kaikkea minuun luotettiin. Minut otettiin huomioon yksilönä, eikä minua niputettu vain diagnoosin alle.
Osastohoidon jälkeen sovittiin avohoitokäytännöistä: Punnitukset ja labrakokeet kerran viikossa Turvapaino, jonka alittuessa välittömästi sairaalaan Keskusteluapua ja säännölliset fysioterapeutin tapaamiset Miten toteutui käytännössä? Punnituksia ja labrakokeita 1-2 kertaa Keskusteluapua muutamia kertoja Ainoa toteutunut oli fysioterapia
Sain huomata, että jos haluan jatkaa hyvin alkanutta paranemistani, minun on tehtävä se yksin. Läheiseni jäivät täysin huomiotta. Olen kuntoutunut käytännössä omin voimin ja läheisteni vankkumattomalla tuella. Nykyään voin hyvin ja koen olevani jopa onnellinen aika ajoin. Nyt on neljäs-viides vuosi "kuivilla. Olen aloittanut opiskelut. Jännittää, millä tavoin hanskaan stressin, ja voisiko olla mahdollista repsahtaa. Tällä hetkellä anoreksia tuntuu kuitenkin päivä päivältä kaukaisemmalta asialta. Siitä huolimatta, että sairaus meni niin äärimmäisyyksiin ja kuntoni romahti totaalisesti, terveydellisiä haittoja ei jäänyt. Toista kertaa tuskin olisin niin onnekas.