kohti perustuloa? Kansallinen Sivistysliitto ry
SISÄLLÄ VAI ULKONA kohti perustuloa? Kansallinen Sivistysliitto ry
Copyright Tekijät ja Kansallinen Sivistysliitto ry. Toimitus: Sari Hintikka-Varis Graafinen suunnittelu, kuvitus ja taitto: Timo Mäkinen, United Bytes Oy Paino: SP-Paino Oy, Hyvinkää ISBN 978-951-8964-98-1 Kustantaja: Kansallinen Sivistysliitto ry. Helsinki 2007
Helsinki Linnanmäki 1957 5
Esipuhe Sisällä vai ulkona kohti perustuloa? on Kansallisen Sivistysliiton toinen ns. think tank -hankkeeseen liittyvä kirjallinen tuotos. Sen synnyttäminen on ollut antoisa ja haasteellinen prosessi. Raportin kirjoittamisen ohella on koko ajan synnytetty kokoomuslaista ajatuspaja-traditiota. Kädessäsi olevaan tutkimukseen ovat kirjoittaneet artikkelit yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Ikkala Jyväskylästä, hallintotieteiden lisensiaatti, kansanedustaja Harri Jaskari, Kansallisen Sivistysliiton va. pääsihteeri Kristiina Kokko ja vapaa-ajattelija Toive-Aatos Kaukainen Vähäkylältä. Ryhmämme ryhtyi analysoimaan työnteon, sosiaalietuuksien, maksujen ja verojen vaikeasti hahmotettavaa kokonaisuutta. Miksi työn vastaanottamisen tielle on asetettu esteitä vaikka tiedämme, että työ on yksilölle yksi elämän peruselementeistä, toimeentulon lisäksi elämisen mielekkyyden lähde? Projektiin liittyvässä Kattava perustulo vai kannustava keppiporkkana -seminaarissa Kelan tutkimusosaston yhteiskuntatutkimuksen päällikkö Jouko Kajanoja esitti alla olevan kaavion. On huomattava, että nykyisessä järjestelmässä on todellakin esteitä yksilön työllistymiseen. Lisätulosta käteen jäävä osuus työttömän perheessä. 80 % 60 % 40 % Toimeentulotuki 0 1110 eur Nettotulon muutos, % 20 % 0 % 30 180 330 480 630 780 930 1080 1230 1380 1530 1680 1830 1980 2130 2280 2430 2580 2730 2880 20 % Asumistuki 0 2190 eur 40 % Työmarkkinatuen tarveharkinta 1650 2930 eur 60 % 80 % 100 % Palkkatulo, eur/kk (Kansaneläkelaitoksen tutkimusosasto, Pertti Honkanen) 6
Tämä tutkimus sisältää mietteitämme aihepiiristä ja sen tarkoitus on herättää keskustelua ja kiinnittää huomiota yhteiskuntamme epäkohtiin. Toivottavasti koet antoisia lukuhetkiä tutkimuksen parissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Helsingissä 27.4.2007 Sari Hintikka-Varis, kirjan toimittaja Sisällysluettelo: Markku Ikkala: Perustulokeskustelu Suomessa...9 Harri Jaskari: Suomalainen köyhyys oma syy vai yhteiskunnan vika...73 Kristiina Kokko: Aidan toisella puolella asunnottomuus ja perustulo...123 Toive-Aatos Kaukainen: Vastuullinen markkinatalous 2017?...141 7
Perustulo edustaa laajemminkin modernia yhteiskunnallista ajattelua, jossa vanhakantainen vasemman ja oikean vastakkainasettelu murtuu ja jossa tasaarvo ja solidaarisuus saavat uutta käsitteellistä ja tavoitteellista sisältöä. Seppo Lindblom 8 Markku Ikkala
Markku Ikkala Perustulokeskustelu Suomessa 9 Perustulokeskustelu Suomessa
Markku Ikkala, YTM Perustulokeskustelu Suomessa 1. Johdanto Olen seurannut tutkimusta ja julkista keskustelua perustulosta 1990- luvun alusta alkaen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin 1) ja tehnyt tutkimusta Jyväskylän yliopistolla siitä, kuinka tätä mahdollista yhteiskunnallista uudistusta argumentoidaan ja miten argumentit vaikuttavat yhteiskunnassa toimiviin ryhmiin. Tässä kirjoituksessa en puutu käytettyihin teorioihin tai niiden syvällisempään soveltamiseen. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on koota yhteen maamme perustulokeskustelua erityisesti 1990-luvun alusta alkaen, mutta myös aikaisemmalta ajalta, ja esitellä sitä eri poliittisissa tilanteissa. 2. Lähtökohdista ja taustaongelmasta 2.1. Yhteiskunnallinen tilanne Työttömyys on Suomessa ja muissakin länsimaissa koettu pahimmaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Ratkaisuksi esitetään työllistämistä. Se vaikuttaa kehäpäätelmältä ja edellyttää vähintäänkin keinojen yksilöintiä. Talouspolitiikan päättäjät uskovat että kun taloudellinen kasvu on riittävä, työllisyys hoituu itsestään ja siksi työttömyyden vähentämiseksi yleensä pyrittiin edistämään taloudellista kasvua. Taloudellinen kasvu näytti kuitenkin loppuvan 1990-luvun alussa ja sen myötä pelättiin myös ns. hyvinvointiyhteiskunnantien taloudellisten voimavarojen olevan loppumassa. 1990-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin jälleen nousukausi ja monet yritykset voivat hyvin. Kuiten- 1) Olen tutustunut niin yhteiskunta- kuin taloustieteellisen kirjallisuuteen seuratessani perustulokeskustelua. Olen myös osallistunut säännöllisesti Euroopan/maailman perustuloverkoston (BIEN) kokouksiin, missä on käyty monipuolista yhteiskunnallista keskustelua paitsi perustulosta myös yhteiskunnan muutoksista eri puolilla maailmaa. 10 Markku Ikkala
kaan työttömyys ei laskenut oleellisesti, koska yritysten automaatioaste oli korkea ja nousi jatkuvasti. Useat yritykset voivat edelleen huonosti ja joutuivat vähentämään työväkeä. Sama kehitys jatkuu edelleen. Työttömyyden ja köyhyyden voidaan sanoa olevan pysyvä tosiasia. Yhteiskunnan arvellaan selviytyvän hyvinvointivelvoitteistaan ainoastaan velkavaroin ja verotusta korottamalla. Tarvitaanko nyt vallankumousta vai riittääkö rauhallisempi yhteiskunnallinen uudistus tilanteen parantamiseksi? Useat tutkijat (esim. Juuti 1996, 13) ovat sitä mieltä, että yhteiskunnallinen ajattelumme kaipaa uudenlaista paradigmaa. Tällöin on pohdittava perusasioita ja katsottava ilmiöitä aivan uudesta viitekehyksestä. Miten työ, työllisyys ja toimeentulo, yhteiskunta ja talouden kasvu liittyvät ihmisten todellisiin tarpeisiin? Mikä on ihmisarvon ja työn suhde, mikä on käsityksemme ihmisestä ja maailmasta missä elämme? Yksinkertaisesti sanottuna: mitä on työ? Työn ja toimeentulon välistä yhteyttä on pidetty selvänä. Ongelmana on kuitenkin se, että perinteisellä työllä, erityisesti palkkatyöllä, ei ole voitu tyydyttää kattavasti kaikkien toimeentuloa. Ns. hyvinvointivaltion suojajärjestelmillä on toistaiseksi pystytty turvaamaan hädänalaisten perustoimeentulo, mutta 1990-luvulla, erityisesti työttömyyskulujen noustessa, epäiltiin hyvinvoinnin taloudellisen pohjan olevan pettämässä. Lisäksi hyvinvointivaltion suojajärjestelmät ovat monimutkaistuneet ja byrokratisoituneet, mikä on vähentänyt niiden tehokkuutta. Tehokkuutta tarvittaisiin nimenomaan varojen puutteen ollessa uhkaamassa. Näissä suojajärjestelmissä on myös holhousyhteiskunnan piirteitä. Lisäksi tekninen kehitys muuttaa yhteiskuntaa huimaa vauhtia. Hyvinvointivaltion ongelmien ratkaisuissa yhdeksi osatekijäksi on esitetty perustuloa, mitä on nimitetty myös kansalaispalkaksi. 2.2. Mikä on perustulo? Perustulolla on kansalaiskeskustelussa monta nimeä. On puhuttu kansalaispalkasta, kansalaistulosta, kansalaisosingosta, kansalaislisästä, sosiaalisesta tulosta, sosiaalisesta osingosta, negatiivisesta tuloverosta ja perustoimeentulomaksusta. Ilmeisesti tällä hetkellä käytetyin termi on perustulo (Basic Income), vakka englantilaisen BIRG:n (Basic Income Reseach Group) vuonna 1992 muutti nimensä CIRG:ksi 11 Perustulokeskustelu Suomessa
(Citizens Income Research Group). Nimen muutosta perusteltiin sillä, että perustulo on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi kansalaisuuskeskustelua (Basic Income 1993, 5). Huolimatta värittömyydestään perustulo on mielestäni paras yleistermiksi. Onhan perustuloasialle omistautunut ainoa kansainvälinen organisaatio Euroopan ja nykyisin (vuodesta 2004) maailman perustuloverkosto (BIEN = Basic Income European/Earth Network) säilyttänyt nimessään sanan perustulo. Yksi syy on myös se, että perustulon rinnalle soveltuisi tällöin paremmin myös sellaisen asian pohtiminen kuin perusomistaminen, minkä sosiaalipoliittinen toisinajattelija Antti-Veikko Perheentupa on esittänyt kirjassaan Oikeudenmukaisuutta toisin tavoin (1993). Osmo Soininvaara (1994, 175) määrittelee perustulon yksinkertaisesti ja selkeästi seuraavasti: Perustulo on kaikille kansalaisille automaattisesti ja ehdoitta kuukausittain tilille maksettavaa rahaa, joka muodostaa tulojen perustan. Perustulon ideaa voidaan tarkentaa lainaamalla em. Iso-Britanniassa toimivan CIRG/BIRG:n perustulon määritelmää (Lahtinen 1992, 14): Perustulo korvaisi useimmat verovähennykset ja -helpotukset ja niin suuren osan olemassa olevista julkisesti rahoitetuista tukimuodoista kuin on käytännöllistä ja toisi tilalle jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle automaattisesti maksetun perustulon. Vaikka edellä mainitut perustulon eri nimitykset tarkoittavatkin periaatteessa samaa, niin eri nimien vivahteilla ja määritelmillä vaikutetaan ja tehdään erilaista politiikkaa. Tietyssä keskustelutilanteessa ja tietyssä yhteydessä nimillä on erilaisia lisämerkityksiä, tunne- ja arvovarauksia. Nimen valinta ja määrittelykin jollekin asialle on usein tarkoituksenmukaisuuskysymys. Perustulon vastustajat ovat onnistuneet saamaan erityisesti kansalaispalkalle negatiivisen sävyn ja nykyään myös itse perustulolle. Nykyään kun esitetään vero- ja sosiaalipolitiikkaan selvästi perustulon ominaisuuksia, pyritään samassa yhteydessä vakuuttamaan että ei kannateta perustuloa (vrt. esim. Kelasanomissa 1/2007 Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen). Anita Mattila on väitöskirjassaan (2001) muodostanut perustuloista mallityypit ja määritellyt erilaisille nimille vähän erilaiset sisällöt. Perusidea on, että viime kädessä yhteiskunta takaa jokaiselle ihmiselle perustoimeentulon mahdollisimman yksinkertaisella ja ihmisar- 12 Markku Ikkala
voa kunnioittavalla tavalla. Käytännössä on kyse suurelta osin sosiaaliturva ja verotusjärjestelmien yhdistämisestä ja uudistamisesta. 2.3. Perustulo uuden paradigman pohjaksi Työttömyysongelman taustalta pitää etsiä jotain muuta, jos halutaan muuttaa paradigmaa. Varsinainen yhteiskunnallinen ongelma/päämäärä onkin mielestäni ihmisarvon takaaminen kaikille, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiselle kansalaiselle pitäisi taata tyydyttävä paikka ihmisyhteisössä/yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa perustoimeentulon ehtojen ja työn määrittelyä uudella tavalla. Perustulo on keskeinen käsite/idea tälle ajatukselle ja olisi myös laajemmalle yhteiskunnalliselle päämäärälle. Eli brittiläinen BIRG/ CIRG on esittänyt että perustulo lisäisi yksilöllistä vapautta ja auttaisi estämään köyhyyttä, poistamaan köyhyys- ja työttömyysloukut, vähentämään työttömyyttä ja luomaan vähemmän jakautuneen moniarvoisemman yhteiskunnan. (Lahtinen 1992,14) Perustuloa voidaan käsitellä normina, jolle on olemassa jo arvopohja Suomessa ja muissakin ns. kehittyneissä maissa. Perustulosta eri muodoissaan on keskusteltu Suomessa jo yli 30 vuotta ja joissain maissa ollut lähellä toteutumistakin. Toisaalta jotkut pitävät perustuloa jo eräässä mielessä toteutettuna ns. hyvinvointivaltioissa hyvän perustoimentulojärjestelmän perusteella. Perustuloon pyrkiviä normisuuntautuneita liikkeitäkin toimii useissa maissa. Kuitenkaan selkeää perustulojärjestelmää ei ole missään puhtaana toteutettu ja näin ei sen vaikutuksia hyvinvointivaltioissa ole pystytty käytännössä tarkemmin selvittämään. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus saada yhteiskunnallisesti tärkeimmistä puheenvuoroista esiin ne argumentit, jotka vaikuttavat keskusteluun ja itse asian hyväksymiseen tai torjuntaan. Mitkä ovat ne yhteiskunnalliset ryhmät, jotka kannattavat, tai jotka joidenkin edellytysten vallitessa voisivat kannattaa ajatusta, ja toisaalta mitkä ovat vastustavat ryhmät? Tällöin on kyse niistä kohderyhmistä/ yleisöistä, jotka vaikuttavat yhteiskunnallisten uudistusten edistymiseen. Aineistona on mielenilmaisuja perustulosta/kansalaispalkasta 1990- luvulta tutkimusraporteissa, pamfleteissa, aikakausi- ja sanomalehdissä, radio- ja tv-keskusteluissa jne. Tausta-aineistona on myös puheenvuoroja, tutkimusraportteja ja muita dokumentteja aikaisemmista keskusteluista ja tutkimuksista ja kansainvälisestä keskustelusta. Tar- 13 Perustulokeskustelu Suomessa
koitukseni on tässä esitellä tätä aineistoa kronologisessa järjestyksessä ja luoda kuva keskustelusta ja kommentoida keskustelun eri vaiheista tähän asti. 3. Uudemman perustulokeskustelun taustaa 3.1. Perustulokeskustelun alku Suomessa ennen 1980-lukua Ilpo Lahtinen on kirjassaan (1992, s. 17 22) esitellyt perustulon historiaa sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Kansainvälisesti asia on ollut esillä jo pitkään tavalla tai toisella. Kunnian perustulon maahantuonnista Suomeen Lahtinen antaa kirjailija Samuli Paroselle. Hän ajoi kirjoituksissaan jo vuonna 1970 ideaa riippumattomuusrahasta, joka takaisi minimitulot kaikille. Ainoa edellytys rahan saannille olisi olla ihminen. Keskustelu perustulosta tai kansalaispalkasta alkoi vähitellen laajeta 1970-luvulla. Sosiaalipolitiikan tutkijat ja harjoittajat tunsivat aiheen ilmeisen hyvin. Jorma Sipilä nimittäin esitti alan oppikirjassa Sosiaalisten ongelmien synty ja leviäminen (1979, 113 120) negatiivista tuloveroa/perustuloa uutena toimeentulojärjestelmänä. Taustalla oli ilmeisesti, pikemmin kuin Parosen idealistiset näkemykset, amerikkalaisen taloustieteilijän Milton Friedmanin 1960-luvulla kehittämät ajatukset negatiivisesta tuloverosta (Sipilä 1979, 113 120). Keskustelu laajemmin poliittisena vaihtoehtona oli kuitenkin suppeaa, koska silloin hyvinvointivaltion rakentaminen vielä parhaassa vauhdissa ja sen avulla uskottiin ratkaistavan toimeentulon ja köyhyyden ongelmat. 3.2. Perustulokeskustelu Suomessa 1980-luvulla: perustoimeentulo ja köyhyys Termi kansalaispalkka tuli Ilpo Lahtisen mukaan Suomeen Osmo Lampisen ja Osmo Soininvaaran vuonna 1980 ilmestyneessä kirjassa Suomi 1980-luvulle. Merkkipaaluksi Lahtinen mainitsee myös Jaakko Uotilan ja Paavo Uusitalon teoksen Työttömyys, laki ja talous vuodelta 1984. 1980-luvulla perustulosta ei kuitenkaan julkaistu kokonaisesitystä. Sitä olivat kirjoituksissa käsitelleet mm. Jan Otto Andersson, Simo Aho, Markku Ruohonen, Matti Virtanen, Osmo Kuusi, Jorma Kalela ja Pekka Korpinen. 1980-luvulla perustulokeskustelusta on Jyväskylän yliopistossa teh- 14 Markku Ikkala
ty parikin selvitystä, toinen yhteiskuntapolitiikan/sosiaalipolitiikan opinnäytetyönä (Peränen 1990). Puolueiden perustulo/kansalaispalkkakeskustelu käytiin lyhyenä ajanjaksona kevään 1987 eduskuntavaalien alla. Vaalien edellä käydylle perustulokeskustelulle pohjan loi pari julkisuuteen tullutta selvitystä, joille oli sosiaalinen tilaus. Ensimmäinen oli perustoimeentulotyöryhmän mietintö (Työryhmämuistio 1986:2), joka valmistui tammikuussa 1986. Toinen oli saman vuoden joulukuussa sosiaalihallituksen julkaisema ns. köyhyystutkimus, josta ilmeni että Suomessa elää puoli miljoonaa ihmistä köyhyysrajan alapuolella (Peränen 1990, 27, Sailas 1986). Perustoimeentulotyöryhmän mietinnössä (Työryhmämuistio 1986:2) puhuttiin tulotakuusta, mikä muistuttaa osittain nykyisiä perustulokäsityksiä ja osittain nykyistä toimeentulotukea. Työryhmän puheenjohtaja Kyösti Urponen oli sitä mieltä, että tulotakuu asettuisi varsin alhaiselle tasolle. Tulotakuun lisäksi työryhmän esitykseen kuului henkilökohtainen tulovakuus, millä korvattaisiin kaikki nykyisen sosiaaliturvan vähimmäisetuudet, kuten Kelan maksamat eläkkeet, työttömyysturva, sairasvakuutuksen päivärahat, kodinhoidon tuet sekä opintotuki. Lisäksi olisi olemassa edelleen myös sosiaalitoimistojen myöntämä toimeentulotuki, mutta siihen turvautumisessa olisi kyse muustakin kuin pelkästään rahan puutteesta. Näiden tarkoituksena oli vähintään kansaneläkkeen suuruinen toimeentuloturva. Työryhmän taustalla oli 1980-luvun alussa näkemys, että työttömyys tulee lisääntymään. 1980-luvun lopulla nousukautena puhuttiin kuitenkin työvoimapulasta, mikä tosin 1990-luvun alussa muuttui massatyöttömyydeksi. Sosiaalihallituksen köyhyystutkimuksessa, jonka oli tehnyt Raija Sailas (1986), tuotiin esiin se, että Suomessa oli vuonna 1981 245 000 köyhäksi katsottavaa kotitaloutta (13 %), joihin kuului n. 550 000 ihmistä (11 % väestöstä). Tutkimuksessa määriteltiin köyhiksi ne kotitaloudet, joiden tulot jäivät joko toimeentulonormin alapuolelle tai ylittivät sen korkeintaan 25 prosentilla. Köyhyysrajaksi määriteltiin tuolloin 395 :n (2330 mk:n) kuukausitulo. Näihin köyhiin kuului lähinnä kolme ihmisryhmää: lapsiperheet (yli 2 lasta), yksinäiset eläkeläiset ja opiskelijat. Viimeisten määrittelyä köyhiksi arvosteltiin, koska opiskelijoiden köyhyyttä voitiin pitää tilapäisenä. Joka tapauksessa tämäkin tutkimus kiihdytti poliittista keskustelua myös perustulosta, vaikka käytettiin monenlaisia termejä ja määritelmiä. Kevään 1987 eduskuntavaalikeskustelussa neljästä suurimmasta 15 Perustulokeskustelu Suomessa
puolueesta kolme ilmoitti kannattavansa perustuloideaa; tehtiin ehdotuksia perustoimeentuloturvajärjestelmäksi. Keskustelu oli värikästä ja kaikissa puolueissa oli sekä kannattajia että vastustajia. Selkeimmin perustuloa ajoivat vihreät, vaikka heillä ei ollut selvää ja yksimielistä toteuttamiskelpoista mallia. Myös keskusta puhui vaalien alla voimakkaasti perusturvasta, mutta poliittisiin julistuksiin ja ohjelmiin perustulon nimellä se tuli vähän myöhemmin, ilmeisesti keväällä 1988. Kokoomus esitti lähinnä negatiivista tuloveroa, joka lisäisi työmarkkinoiden joustoa ja parantaisi siten työllisyyttä. SKDL:n tavoitteena oli kansalaistulo, jonka rinnalla säilyisi sosiaalivakuutusjärjestelmä. Vain sosiaalidemokraatit pidättyivät silloiseen ja nykyiseenkin tarveharkintaiseen ja ansiosidonnaiseen sosiaaliturvajärjestelmään. Samoin tekivät työmarkkinajärjestöt. Vaalien jälkeen kiinnostus perustuloajatusta kohtaan laimeni huomattavasti ja melkeinpä katosi julkisesta keskustelusta. Ei ollut vielä kunnon tietoa tulevasta lamasta eikä jättityöttömyydestäkään. Tilanne säilyi ennallaan koko vaalikauden, eikä perustulo vuoden 1991 vaaleissa ollut varsinaisesti teemana; puhuttiin kyllä perusturvasta. 3.3. Perustuloryhmä toiminta 1980 ja 1990-luvun vaihteessa Perustulokeskustelun uudelle kierrokselle luotiin pohjaa SYL:ssä, kun se julkaisi sosiaalipoliittisena sihteerinä toimineen Ilpo Lahtisen perustuloaiheesta keräämän artikkelikokoelman Kansalaispalkka. Ken elää sen syömänkin pitää (1988). Samoihin aikoihin Olli Rehn (Kesk.) ja David Pemberton (Vihr.) saivat päähänsä, että jotain tarttis tehdä. He tiesivät, että kansalaispalkka (perustulo) on hyvä ja tärkeä aloite, mutta harva oli asiaan perehtynyt. Heidän päämääräkseen muodostui se, että kansalaispalkasta olisi tehtävä aloite, joka otettaisiin vakavasti. He keräsivät joitakin henkilöitä, ja perustettiin VYPS:n (Vaihtoehtoinen yhteiskuntapolitiikka -seuran) Perustuloryhmä. Puheenjohtajaksi tuli Eeva Kuuskoski-Vikatmaa, silloin vain 2) kansanedustaja ja mu- 2) Eeva Kuuskoskesta (silloin vielä Kuuskoski-Vikatmaa) tuli vuoden 1991 vaalien jälkeen sosiaali- ja terveysministeri, jonka toimialue oli erityisen laaja ja hänen asemansa myös vahva. Kuitenkin jo seuraavana vuonna hän sitten julkisuuden saattamana erosi ministerin tehtävistään vastustaessaan hallinnonalansa säästöjä. Hän osallistui vuonna 1994 myös presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana, mutta ei saanut enää paljoakaan ääniä. Pian tämän jälkeen hän irtaantui puoluepolitiikasta ja siirtyi vuonna 1995 Mannerheimin lastensuojeluliiton ohjelmapäälliköksi ja hänestä tuli myöhemmin liiton pääsihteeri. 16 Markku Ikkala
kana em. aloitteentekijöiden lisäksi mm. Osmo Soininvaara, Jan Otto Andersson ja Marjatta Stenius-Kaukonen. Mukana oli edustajia kaikista poliittisista ryhmistä, myös sosiaalidemokraateista Pentti Arajärvi. 3) Tämä ensimmäinen suomalainen Perustuloryhmä aloitti toimintansa tammikuussa 1989 ja sai kuten odottaa saattaa sihteerikseen Ilpo Lahtisen. Loppuraportti ilmestyi vuonna 1991. Osaltaan tämän ryhmän virikkeiden perusteella Lahtinen teki syksyllä 1991 Jyväskylän yliopiston valtio-opin laitoksella lisensiaattityön perustulosta ja seuraavana vuonna julkaistiin aiheesta myös kirja nimellä Perustulo. Kansalaisen palkka (1992). Kirjassa oli myös usean perustuloryhmäläisen omat jälkikirjoitukset mukaan lukien Pentti Arajärven epäilevä kirjoitus, mikä on muuttunut myöhemmin aktiiviseksi vastustukseksi. Vaikka Ilpo Lahtisen kirja (1992) on ensimmäinen kokonaisesitys perustulosta suomen kielellä, ei se syystä tai toisesta virittänyt välittömästi merkittävää keskustelua aiheesta. Kirjassa esiteltiin perustulon ideaa, historiaa, siitä esitettyjä argumentteja puolesta ja vastaan, kustannuksia ja mahdollista toteutusta erilaisine malleineen. Yksi tärkeimmistä lähteistä tässä oli britin Hermione Parkerin joka on yksi brittiläisen perustuloliikkeen voimahahmoja tutkimukset ja teos Instead of the Dole. An Enquiry into Integration of the Tax and Benefit Systems. (1989). Kirjan nimi vapaasti suomennettuna on Almun sijasta. Tutkimus vero- ja avustusjärjestelmien yhdistämisestä, ja se kuvaa sattuvasti sitä mistä perustulossa on kyse eli vero- ja avustusjärjestelmän yhdistämisestä. Tätä kuvaa myös perustulon vanhin nimitys negatiivinen tulovero. Lahtisen kirja muodostaa varsin perusteellisen ja monipuolisen tietoaineiston. 3) Pentti Arajärvi on myöhemmin sosiaalipolitiikan selvitysmiehenä toimiessaan tehnyt useita selvityksiä mm. STM:lle selvityksen Selkeämpään toimeentuloon (Työryhmämuistio 1997:20), jotka sivuavat perustuloa enemmän tai vähemmän. Perusasenne on aina ollut epäilevä tai suorastaan kielteinen perustuloa kohtaan. Hänen asiantuntemuksensa toimeentulokysymyksissä on varsin hyvä ja asemansa nykyisin presidenttimme puolisona korostaa hänen sanomansa painavuutta. 17 Perustulokeskustelu Suomessa
4. Perustulokeskustelu 1990-luvulta alkaen 4.1. Suuren yleisön mielenilmaisuja Julkinen keskustelu 1990-luvulla kuitenkin lähti omalla painollaan yhteiskunnallisen tilanteen massatyöttömyyden ja laman takia liikkeelle ja lehdissä uutisissa ja yleisönosastokirjoituksissa asiasta keskusteltiin. Niistä näki, että monet kirjoittajat olivat ilmeisesti riippumatta toisistaan pohtineet asiaa perusteellisesti. Yksi mielenkiintoisimmista ja perusteellisimmista puheenvuoroista oli Pekka Eloheimon kirjoitus Kotimaa-lehdessä 12.8.94 otsikolla Tukiaisten ja valvonnan yhteiskunnasta yritteliäisyyden yhteiskuntaan. Otsikointi kuvaa perustuloidean yhtä puolta korostaessaan vapauden ja omatoimisuuden merkitystä ihmisille. 4.2. Tutkijat ja yhteiskunnalliset ajattelijat perustulokeskusteluun Tutkijat ja muut yhteiskunnalliset ajattelijat ovat ottaneet perustulon esiin yhä useammin. Kuitenkin tuntuu, että poliitikot ja virkamiehet ovat yrittäneet vaieta tai torjua asian ylimalkaisilla viittauksilla kustannuksiin ja työmoraaliin. Tällöin on vannottu hyvinvointivaltion nimeen ja syytetty uudistusesityksiä, kuten perustuloa, hyvinvointival tion romuttamisena 4) ja samalla perustuloidea on torjuttu nykyjärjestelmän vioilla. Siis perustuloa on sekä vastustettu että puollettu samoilla argumenteilla. Antti-Veikko Perheentupa (1993, 35) esitti laajassa sosiaalipoliittisia vaihtoehtoja käsittelevässä teoksessaan: Epäilemättä jo lähitulevaisuudessa välttämättömäksi ratkaisuksi muodostuu perustoimeentulon eri osajärjestelmien yhdistäminen eli jonkinlaisen kansalaistulon toteuttaminen. Hänen teoksessaan on myös ajatus perusomistamisesta, mikä tarkoittaisi kansalaisoikeutena kaikille omistusasunnon ja velattoman Pentti Arajärvi on sosiaalipolitiikan selvitysmiehenä toimiessaan tehnyt useita selvityksiä, jotka sivuavat perustuloa enemmän tai vähemmän. 4) Tämä onkin vahva argumentti, millä on pystytty vaientamaan moni perustulon kannattaja, kun hän on pelännyt tulevansa leimatuksi kovan kapitalismin kannattajiksi. Milton Friedmanin vaikutus painaa. 18 Markku Ikkala
19 Perustulokeskustelu Suomessa
koulutuksen takaamista. Perustulon ja perusomaisuuden rinnastaminen on tavallaan uusi näkökulma kansalaisoikeuksiin. Lisäksi se kiinnittää huomiota myös siihen, että ansio- ja pääomatulon lisäksi jo pelkkä asunnon omistaminen vaikuttaa ihmisen toimeentulomahdollisuuksiin. 5) Tuovi Allénin ym. toimittamassa kirjassa Täyskäännös. Taloutemme valintojen edessä. (1993) kolme kirjoittajaa toi esiin perustulon. Jan-Otto Anderssonin (s. 153 157), joka on siis jo aikaisemminkin ottanut kantaa perustulon puolesta, lisäksi Kaj Ilmonen (s. 62 63) ja Hannu Soikkanen (s. 99 100) esittivät perustulon ottamista jälleen keskusteluun ja nykyongelmien ratkaisuvaihtoehtojen keinovalikoimaan. Perustulo on vahvasti esillä myös Jari Heinosen teoksessa Kattotarinasta monikärkiseen pohdintaan (1993). Heinonen pitää perusturvaa ja perustuloa synonyymeina. Hänen lähtökohtanaan on Pekka Kuusen 1960-luvulla esittämät ajatukset sosiaalipolitiikasta (Heinonen 1993, 152 153): Kuusi kokosi taloudellisen kasvun ja siihen liittyvän jakopolitiikan (Keynes/Beveridge) pohjalta toimivan kattotarinan, sosiaalivaltion käytännöllisen poliittisen taloustieteen, jonka avulla sosiaalivaltioprojekti kykeni nivomaan useiden ongelmien ratkaisun yhteen kattokertomukseen. Fordismin murrosvaiheessa tuo kattotarina murtui. Heinonen kuvaa sosiaalipoliittisten ongelmien hajaantumista ja monimutkaisuutta ja edellyttää niiden ratkaisemiseksi uudessa tilanteessa monikärkistä pohdintaa, aitoa moninaisuutta. Täydellistä yksinkertaista yhtä ratkaisua ei ole mahdollista löytää. Fordilaiseen sosiaalivaltioon ei enää olla tyytyväisiä tai se ei voi ilmeisesti jatkossa edes toimia: Jakovaltion osalta pohdinnat keskittyvät perusturvan tai perustulon rakentamisen tarpeisiin (Gorz, Andersson, Kasvio), tähän liittyen työn uudelleen määrittelyihin (Gorz, OECD, Andersson) sekä ylipäänsä sosiaalivaltion rahoitusongelman ratkaisun etsimiseen. Ongelmina nähdään lyhyellä tähtäimellä työttömyys ja lama ja pitemmällä tähtäimellä kasvavat eläkemenot. Kaikissa pohdinnoissa 5) Tähän liittyy myös ilmiö, jota voitaisiin nimittää pääomainflaatioksi, mistä ei asiantuntijapiireissä eli kansantaloustieteilijöiden keskuudessa ole paljoakaan puhuttu ja mikä saattaa olla jopa selitys 1990-luvun laman syntymiselle. Myös tätä asiaa Perheentupa käsitteli kirjassaan (1993, 19-27) ja Tuomas Perheentupa Suomen Kuvalahdessa (48/92). 20 Markku Ikkala
nähdään kuitenkin jakovaltion merkitys tärkeänä toimeentuloturvan takaajana. Terho Pursiaisen syvällisiä, usein vaikeatajuisia, ajatuksia on julkaistu kirjoina (Kriisiajan etiikka ja Nousukauden etiikka) ja lukuisina kirjoituksina mm. Suomen Kuvalehdessä. Hänen suururakkansa oli 1990-luvulla merkittävän eetikon John Rawlsin massiivisen Oikeudenmukaisuusteorian käännöstyö, minkä pohjalta hän on kehittänyt myös omia ajatuksiaan solidaarisuuden ja kannustavuuden suhteista. Tavallaan lopputuloksena oli perustulo kansalaisosingon nimellä. Perustulo on kuitenkin vain yksi osa hänen laajaa yhteiskunnallista rakennelmaansa, joka perustuu paljolti Rawlsin eettisiin pohdintoihin. Jyväskylän yliopistolla järjestettiin syyskuussa 1993 seminaari Perustulon/kansalaispalkan tutkimuksen tarve, missä oli alustajia eri puolilta Suomea. Yliopistolla pyrittiin myös organisoimaan monitieteistä tutkimusprojektia ja hakemaan sille rahoitusta, mutta ilman tulosta. Lopulta ei edes omalta yliopistolta löytynyt riittävää kiinnostusta asialle, huolimatta kansantaloustieteen vt. professori Veli Karhun pyrkimyksistä. Satunnaisesti tosin perustulo oli esillä Jyväskylän yliopiston taloustieteen laitoksen/osaston järjestämissä taloustutkijoiden kesäseminaareissa vuosina 1994, 1995 ja 1996. Vuonna 1995 oli alustajana Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja, joka oli kirjoittanut alkuvuodesta Helsingin Sanomissa perustulosta kansalaislisän nimellä. Hän on jo aikaisemmin esitellyt kirjassaan Taloustiede Tänään (1994, 150 152) negatiivista tuloveroa ja esittänyt sille nimeksi kansalaislisää. Hän myös totesi, että tällä kansalaislisäjärjestelmällä voitaisiin estää köyhyysloukut, kun se mahdollistaisi kaikkien sosiaaliturvan muotojen yhdistämisen tuloveron kanssa yhdeksi ymmärrettäväksi ja hallittavaksi järjestelmäksi. Samassa kesäseminaarissa esittelivät perustulonäkemyksiään niin SAK:n kuin TT:nkin edustajat (vrt. myöhemmin luku 4.2.). Mutta nämä puheenvuorot ja keskustelut eivät vaikuttaneet juurikaan julkiseen keskusteluun. Keskustelu sai kuitenkin aivan uutta pohjaa, kun Osmo Soininvaara sai valmiiksi STM:n häneltä tilaaman selvityksen Hahmotelma perustulomallista (STM:n monisteita 2/94). Saman vuoden syksyllä valmistui Soininvaaralta myös laajempi teos Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi (1994), missä em. selvityksen ideoita oli esitetty laajemmin yhteiskunnallisissa yhteyksissä. Kirja palkittiin myöhemmin vuoden talouskirjana. 21 Perustulokeskustelu Suomessa
Soininvaara esitteli kirjassaan (1994, 173 216) tiiviisti perustuloa ja negatiivista tuloveroa otsikolla Perustulo ja taloudellisten riskien tasaus. Perustulo ja negatiivinen tulovero pohjautuvat hänen käsityksensä mukaan hyvin erilaisiin ajattelutapoihin, mutta matemaattisesti mallit ovat yhtäpitävät, kun asiaa tarkastellaan kansalaisen käteen jäävän rahan kannalta. Erona on vain se, että perustulo on hallinnollisesti paljon yksinkertaisempi. Soininvaara käsittelee tässä kirjassaan taloudellisten riskien tasausta monipuolisesti myös kannustinloukut huomioiden ja esittää oman perustulomallinsa ja tapoja siirtyä siihen vähittäin osittaisen perustulon kautta yhteiskunnan taloudellisten mahdollisuuksien pohjalta. Mallin tarkoituksena on kannustaa ihmisiä työntekoon tekemällä vajaatyöllisyys mahdolliseksi. Täyspäiväisten täystyöllisyyshän ei ole mahdollista. Soininvaara (1994, 215 216) lopettaakin luvun sanoilla: Olennaista joka tapauksessa on, että tavalla tai toisella vajaatyöllisyyttä on ryhdyttävä suosimaan. On tehtävä mahdolliseksi se, että jokainen voi ansaita paikkansa yhteiskunnassa kantamalla sen kokoista säkkiä kuin jaksaa. Tämä päämäärä on olennainen, keinot sen toteuttamiseksi ovat vasta toissijaisia. Käytännölliseltä kannalta ehkä merkittävin asia Soininvaaran teksteissä oli, että viranomaisten käytössä ollut ns. Koto-ohjelma tuli laajemmin julkisuuteen. Tällä ohjelmalla pyritään laskemaan ja havainnollisesti esittämään erilaisten kotitaloustyyppien käteen jäävän rahan määrät, kun ansiotuloista ja tulonsiirroista on maksettu verot, asumismenot ja päivähoitomaksut. Nämä selvitykset toivat selkeästi julkisuuteen erilaiset tulo- ja kannustinloukut ja näiden kansalaisille aiheuttamat ongelmat. Näyttää siltä, että tämä toi poliittiseen keskusteluun perusturvaongelmat ja ns. normitulon käsitteen. Poliittisessa keskustelussa tosin kansalaispalkka-käsitteestä vahvistui negatiivinen mielikuva ja jopa perustulo-termiäkin haluttiin välttää. Osmo Soininvaaran Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi (1994) pohjusti perustulokeskustelua ja palkittiin vuoden talouskirjana. 4.3. Työmarkkinajärjestöjen perustulon kritiikki ja normitulo SAK:lta valmistui suppea selvitys syksyllä 1994 otsikolla Mikä ihmeen perustulo?. Otsikko jo kuvastaa lähtökohta-asennetta eli selvityksen tarkoituksena oli lopettaa keskustelu perustulosta tai ainakin 22 Markku Ikkala