TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ"

Transkriptio

1 TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ Ennakoimattoman ennakoituvuus Pieksämäki kesäkuu Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 1

2 LÄHTÖKOHTIA Toimeentulotuen siirrosta Kelaan keskusteltu melkein sen koko olemassaolon ajan. Uudistuksella oli vahva kannatus eduskunnassa: Kataisen hallituksen päätös, toteutus seuraavan hallituksen aikana. Valmisteltiin parisen vuotta tästä huolimatta alkuvaiheen ongelmat tulivat yllätyksenä Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 2

3 MIKÄ TOIMEENTULOTUKI, MIKÄ UUDISTUS? Toimeentulotuki on viimesijainen, tarveharkintainen ja tilapäiseksi tarkoitettu taloudellinen tuki. Toimeentulotukiuudistuksessa perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan, ehkäisevä ja täydentävä jäivät kuntaan. Toimeentulotuki on osa sosiaalihuoltoa - Kelalla laaja kokemus etuuslainsäädännön toimeenpanosta. Uudistuksen lähtökohtana se, että toimeentulotukea (ja lainsäädäntöä) muutetaan mahdollisimman vähän Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 3

4 MITÄ TAPAHTUI? Alussa suuria vaikeuksia (käsittelyajat, ruuhkat) Kelan järjestelmä paransi mahdollisuuksia hakea perustoimeentulotukea sähköisesti. Hyvin pärjäväät, digitaitoiset hyötyivät uudistuksesta, mutta osalle asiakkaista uudistus on aiheuttanut ongelmia. Kantelut oikeusasiamiehelle (kanteluita 627 marraskuussa 2017; vrt. vuonna 2016 ratkaisuja 114) Kanteluita erityisesti terveydenhuoltomenoista ja lääkkeistä (tiukentunut tulkinta), kuntien ja Kelan välinen yhteistyö (oikeus sosiaalipalveluihin, asumismenot, ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi, perusosan alentaminen, palveluasuminen) Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 4

5 ALUSTAVA TUTKIMUSKYSYMYS Miten viimesijaisen turvan asiakkaiden tarpeet tulivat kuulluksi uudistuksessa? Mitä etuja tai hankaluuksi toimeentulotuen siirrossa Kelaan ennakointiin? Mitkä seikat ensimmäisenä vuonna tuottivat kanteluita eduskunnan oikeusasiamiehelle? Social citizenship ja poliittinen osallistuminen jos ihan perusjärjestelmät sakkaavat, niin miten käy luottamuksen? Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 5

6 TUTKIMUSASETELMA Eduskunnan oikeusasiamies sai noin 800 kantelua vuonna Käydään läpi kantelut, teemoitellaan ne (kakkoskirjoittajana Riikka Jackson) ja katsotaan, miten teemat näkyvät lausunnoissa joita hallituksen esityksistä on annettu. Aineistona sosiaali- ja terveysvaliokuntaan kirjallisena jätetyt lausunnot sekä valiokunnan omat lausunnot hallituksen esityksistä HE 358/2014 ja HE 217/ Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 6

7 KEITÄ KUULTIIN? HE 54/2014: STM, Kela, THL, Kuntaliitto, Talentia, OM, VM, Kunnallinen työmarkkinalaitos, JHL, SOSTE, STTK, TVY, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, 5 kuntaa Kirjallisia lausuntoja 17 (lisäksi 5 kuultavaa ilman lausuntoja) HE 217/2016: STM, Kela, Kuntaliitto, SOSTE, JHL, OM, Talentia, Vantaan kaupunki STM:n kuulemiskierros osin samat nimet Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 7

8 AINEISTON LUOKITTELUA Aineistoista jätetty pois (2014): Kunnallinen työmarkkinalaitos (liikkeenluovutus), JHL (henkilöstön asema), VM (rahoitus) Aineistosta jätetty pois (2016): JHL (henkilöstön asema) Kunnille ja Kuntaliitolle tärkeä rahoitus ei tässä asetelmassa olennainen. Asiakasnäkökulmaa esillä noin kolmannessa lausunnoista, asiakasohjauksen näkökulma ja sen tärkeys miltei kaikissa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 8

9 MYÖNTEISTÄ JA KIELTEISTÄ Lausunnoissa pääosin myönteinen suhtautuminen muutokseen itse muutosta ei juuri vastustettu, perustellaan myös mielipidekyselyillä. Alikäytön poistuminen Huoli siitä, miten käy niiden joilla ei kykyä sähköisten palveluiden käyttöön. Lausunnoissa kaksi luukkua, joka koskee erityisesti pitkäaikaisia asiakkaita. Viive kahden luukun takia < käsittelyajat Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 9

10 PALVELUIDEN MUUTOS Riittääkö pelkästään perustoimeentulotuen siirto, toimeentulotuki sosiaalityön välineenä. Toimeentulotuen roolista sosiaalityössä vaihtelevia käsityksiä. Kelan palveluverkko ei riittävän kattava mistä palvelut ihmisille digimaailman ulkopuolella? Palveluiden tarve ja tehostettu palveluohjaus Tehtyjen kokeilujen tiedon tuotannon rajat, uusien kokeilujen tarve Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 10

11 LAUSUNTOJEN MERKITYS JA VAIKUTUS Lähellä asiakaskuntaa olevien lausujien näkemykset selvästi kriittisempiä. Moni ongelmia aiheuttanut kysymys tunnistettu lausunnoissa ei toimenpiteitä. Uudistuksen toteutus kertarysäyksellä? Ei suoraa keskustelua perusturvan riittämättömyydestä Mielipiteiden merkitys? Vrt. Tiedonkäyttö päätöksenteon tukena Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 11

12 KAIKKEA EI OSATTU ENNAKOIDA Osassa lausunnoissa painotettu sosiaalihuollon siirtymistä Kelaan tästä ei kuitenkaan käyty keskustelua. Lääkkeet, terveydenhuoltomenot kokeilujen merkitys? Tekoälystä apua, mutta ei auta ihmisten tavoittamiseen. Kenen ehdoilla uudistukset tehdään? Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 12

13 LÄHTEET Blomgren, S. & Saikkonen, P. (2018) Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 7. Blomgren, S. & Saikkonen, P. (2018) Viimesijaisen turvan palveluissa vielä parannettavaa: toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 12. Hvinden, B. & Johansson, H. (2007) Citizenship in Nordic Welfare States. New York, Routledge. Jackson, R. (2017) Toimeentulotuki eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen valossa. Seminaariesitys Paula Saikkonen 13

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Paula Saikkonen & Minna Ylikännö 13.-14.6.2017 Pieksämäen kesäkoulu Tackling Inequalities in Time of Austerity Toimeentulotuen

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle Verkkokonsultit Poske 29.5. Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen P., Saikkonen, P. & Saikku,

Lisätiedot

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Erikoistutkija, VTT, Paula Saikkonen XIII Bruno Sarlin seminaari 16.11.2017 17.11.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus / Paula

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Erikoistutkija, VTT, Paula Saikkonen Uudistuva sosiaali- ja terveysala kansalaisen vastuu, vapaus ja oikeudet 3.11.2017 Sosiaalipolitiikan

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto

Toimeentulotuen Kela-siirto Toimeentulotuen Kela-siirto Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sosiaaliturvan uudistukset -seminaari Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Tieteiden talo

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia

Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 7 MAALISKUU 2018 Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia Päätulokset Työnjako toimeentulotuen myöntämisen käytännöissä hakee vielä muotoaan.

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Hankejohtaja Jutta Paavola Pari sanaa hankkeesta Sosiaalialan osaamiskeskukset (7 + JY/KYC); hallinnoija

Lisätiedot

Mikä muuttuu vuonna 2017?

Mikä muuttuu vuonna 2017? Mikä muuttuu vuonna 2017? Toimeentulotuen Kela siirto Maria Porko Miten tähän tultiin? Kela-siirron vaiheet Toimeentulotuen siirron historia» Selvitysmiehet, työryhmät, kokeilut Päätös rakennepoliittisen

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan palveluissa vielä parannettavaa: toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia

Viimesijaisen turvan palveluissa vielä parannettavaa: toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI TOUKOKUU /0 : toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia Päätulokset Asiakkaat eivät ohjaudu tarkoituksenmukaisesti kunnan palveluihin: toisinaan ongelmat ehtivät kasautua.

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta PRO-SOS -HANKKEEN SEMINAARI 10.1.2018, Jyväskylä Minna Ylikännö, VTT Johtava tutkija, Kela minna.ylikanno@kela.fi Mitkä ovat

Lisätiedot

Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus , Tieteiden talo

Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus , Tieteiden talo Ekososiaalisen sosiaalityön mahdollisuus? Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus 30.11.2016, Tieteiden talo Kansainvälinen sosiaalityön määritelmä Sosiaalityö on käytäntöön perustuva ammatti ja akateeminen

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa

Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa Antti Sarantaus Ammatillinen lisensiaatintutkimus Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Hyvinvointipalveluiden erikoisala Saimaan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Järjestelmät -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos XII Bruno Sarlin seminaari

Lisätiedot

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen 17.11.2016 15.11.2016 1 Tausta 1990-luku: arvioinnin esiintulo 2000 - vaikuttavuus,

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta PRO-SOS -HANKKEEN SEMINAARI 10.1.2018, Jyväskylä Minna Ylikännö, VTT Johtava tutkija, Kela minna.ylikanno@kela.fi Mitkä ovat

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut?

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Verkkokonsulttien työkokous, Poske 29.5.2017 Sanna Blomgren, tutkija, THL 24.5.2017 Sanna Blomgren/ THL 1 Toimeentulotuen saajat

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä.

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä. Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä. Perustoimeentulotuen Kela-siirron haasteet ja mahdollisuudet Ellen Vogt Esityksen rakenne Orientaatio: Miten tähän tultiin? Pikakatsaus toimeentulotukilakiin tehtyihin

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

Helsinki 19.12.2012 10 / 2012

Helsinki 19.12.2012 10 / 2012 KUNTAINFO Helsinki 19.12.2012 10 / 2012 Muutoksia toimeentulotukilakiin 1.1.2013 lukien Toimeentulotukilain 11 :ää muutetaan 1.1.2013 lukien siten, että työttömyysturvan aktiiviajan korotusosat luetaan

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (12/2014) 326/52/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö, 6.8.2014, STM/2438/2014. Etelä-Suomen aluehallintovirasto,

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Tausta ja tämänhetkinen vaihe 26.1.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus 2 AVAIN-mittaria on kehitetty THL:ssä 2010 alkaen (STM:n & THL:n välinen tulossopimustehtävä)

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille

Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille Hennamari Mikkola, tutkimusprofessori, tieto- ja viestintäyksikön päällikkö & Minna Ylikännö, johtava tutkija, Kelan tutkimus Sosiaalibarometrin julkistamistilaisuus

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA VANHUSPALVELULAKI TULEE -MIKÄ MUUTTUU? 16.5.2013 KLO 14.00-17.00 KELA -HALLI VANHUSPALVELULAIN TAUSTA JA KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1 Kansanedustaja Anneli Kiljunen Sosiaali- ja terveysvaliokunnan vpj. Omaishoitajat

Lisätiedot

Pyysin sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntoa kantelun johdosta.

Pyysin sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntoa kantelun johdosta. 19.6.2017 EOAK/2225/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty Viite: 27.3.2017 vireille tullut kantelu Kiireellisen toimeentulon myöntämistä koskeva ohjeistus

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI. Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista

Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI. Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista 11 2019 Minna Kivipelto, Hannele Tanhua ja Merita Jokela Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 31 LOKAKUU 2018 Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu käynnistyi vuoden 2018 alussa Päälöydökset Kokeilukunnissa on otettu käyttöön osallistavan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ASIANTUNTIJALAUSUNTO SUHTEESSA SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

Lisätiedot

Talentia Helsingin ja Uusimaan kollegatapaaminen

Talentia Helsingin ja Uusimaan kollegatapaaminen Talentia Helsingin ja Uusimaan kollegatapaaminen 24.10.2018, tapahtumatalo Bank Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina 4 22.11.2018 5 HS.fi 6 7 Kelan asiakaspalvelun kehittäminen

Lisätiedot

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Pasi Moisio Vähimmäisturvayksikkö Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja -talouden osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Työelämän ja sosiaaliturvan yhteensovitus

Lisätiedot

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen.

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalinen tuki Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalityö käsittelee muun muassa kotona selviytymiseen,

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Erilliskyselyn keskeiset tulokset Ellen Vogt Kyselyn tavoite ja rakenne Kysely jakautui kahteen osaan» Toimeentulotuen kustannukset sekä päätös-

Lisätiedot

KIRJE v. 1 1(6) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Hallitussihteeri Susanna Rahkonen

KIRJE v. 1 1(6) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Hallitussihteeri Susanna Rahkonen KIRJE 1068534 v. 1 1(6) 17.11.2016 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Hallitussihteeri Susanna Rahkonen Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Helsinki, Kuntamarkkinat 12.-13.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 13.11.2018 Pari sanaa hankkeesta ESR-rahoitteinen STM:n päätöksellä toimiva valtakunnallinen

Lisätiedot

Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö

Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen 10.1.2018 Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö 1 Vuosi 2017 Kelasta kuntiin lähetettyjen ilmoitusten ja täydentävän

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016

KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016 KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa. Kyselylomaketta

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä. 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö

Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä. 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö Miksi Kelan kanssa yhteistyöhön? Toimeentulotuen kasvavat asiakasmäärät (8-9 % vuosikasvu)

Lisätiedot

Toimeentulotuki lukien

Toimeentulotuki lukien TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 19.11.2013 8 / 2013 Kuntien toimeentulotukiasioita hoitaville toimielimille Toimeentulotuki 1.1.2014 lukien 1. Toimeentulotuen perusosien määrät Toimeentulotuen perusosia

Lisätiedot

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.

Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2. Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Toimeenpanon ensiaskeleet Ensivaiheet ja käynnistyminen sujuivat

Lisätiedot

Simuloinnin purkuseminaari

Simuloinnin purkuseminaari Simuloinnin purkuseminaari 25.5.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Ohjelma 25.5.2018 8.30 Aamukahvi 9.00 Tervetuloa! Paljon opittiin, paljon on vielä kehitettävää Päivän puheenjohtaja,

Lisätiedot

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki

Lisätiedot

Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön

Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön Kokemuksia Kela-siirrosta - seminaari, Jyväskylä Erityisasiantuntija Ellen Vogt Esityksen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Sote-uudistus Sote uudistus ja sen toimeenpano Oulu Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Tässä puheenvuorossa Uudistuksen tavoitteet ja keinot Uusi palvelurakenne Uudistuksen toimeenpano Asukkaat ja

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Pasi Moisio Köyhyys vanhuudessa Mitkä ovat päätöksenteon ikävaikutukset? 29.11.2016 Pikku Parlamentti 27.10.2016 1 Perusturva ja köyhyys Sosiaalivakuutus korvaa

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen

Lisätiedot

Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty

Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty 26.4 12.5.2017 22.6.2017 Jouko Karjalainen 1 Diakoniatyöntekijät Kela-uudistuksen sujuvuudesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat

Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Kuntamarkkinat Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus 2019 Erityisasiantuntija Mia Malmila Muutoskehitys 2010-luvulta Kunnat > kuntaliitokset >> maakunnat (valtio) Julkisen hallinnon toiminnan päälinjana on ollut, että

Lisätiedot

UUTTA KUNNISTA TOIMEENTULOTUEN JA AIKUISSOSIAALITYÖN TILANNE KUNNISSA /2019 RAPORTIN SISÄLTÖ KESKEISET HAVAINNOT KUNTALIITON JULKAISUSARJA

UUTTA KUNNISTA TOIMEENTULOTUEN JA AIKUISSOSIAALITYÖN TILANNE KUNNISSA /2019 RAPORTIN SISÄLTÖ KESKEISET HAVAINNOT KUNTALIITON JULKAISUSARJA KUNTALIITON JULKAISUSARJA UUTTA KUNNISTA 4/2019 Eveliina Cammarano & Mari Sjöholm, Suomen Kuntaliitto TOIMEENTULOTUEN JA AIKUISSOSIAALITYÖN TILANNE KUNNISSA 2018 RAPORTIN SISÄLTÖ 1 Toimeentulotuen ja aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityö osaksi asiakastyötä Cafe Social Eija Hiekka - kommenttipuheenvuoro

Rakenteellinen sosiaalityö osaksi asiakastyötä Cafe Social Eija Hiekka - kommenttipuheenvuoro Rakenteellinen sosiaalityö osaksi asiakastyötä Cafe Social 27.9.2017 Eija Hiekka - kommenttipuheenvuoro SHL 7 Rakenteellinen sosiaalityö 1 mom Rakenteellisella sosiaalityöllä on huolehdittava sosiaalista

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen Toimeentulotuen Kelasiirron tilannekatsaus 29.11.2016 Hankepäällikkö Heli Kauhanen 1 Laki muuttuu 1.1.2017 Kela vastaa perustoimeentulotukeen liittyvistä toimeenpanoon, neuvontaan ja harkintavaltaan liittyvistä

Lisätiedot

Tarkastusvaliokunta Eduskunta. Taustaa

Tarkastusvaliokunta Eduskunta. Taustaa Tarkastusvaliokunta Eduskunta Taustaa Toimeentulotuen siirto Kelalle oli osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa. Hallitus päätti 25.3.2014 kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisestä, toiminnan

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Miten tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan?

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2. SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Reijo Väärälä 1 Sote politiikkaprosessina Politiikan toimintatavan

Lisätiedot

Elina Ahola Kaikki tuet yhdeltä luukulta? Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyys vuoden 2012 aineiston perusteella

Elina Ahola Kaikki tuet yhdeltä luukulta? Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyys vuoden 2012 aineiston perusteella Työpapereita 84/2015 Elina Ahola Kaikki tuet yhdeltä luukulta? Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyys vuoden 2012 aineiston perusteella KELAN TUTKIMUSOSASTO Kirjoittaja

Lisätiedot

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote uudistus ja sen toimeenpano Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote-uudistuksen toimeenpanon organisaatio 1.10.2014 1.3.2017 Lakijaos Talous &omaisuusjaos

Lisätiedot

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Lainvalmistelusta toimeenpanoon Lainvalmistelu alkaa olla valmista, lait ovat eduskunnan käsittelyssä

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoitus

Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat

Lisätiedot

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut?

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2016 Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Julkaisu perustuu THL:n tutkimuskokonaisuuteen Sosiaalityön, vähimmäisturvan ja aktiivitoimien vaikuttavuus.

Lisätiedot

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen PerVal 12.12.2017 71 liite nro 32 Nakkilan kunnan toimeentulotukiohjeet 1.1.2018 alkaen Perusturvavaliokunta 12.12.2017 71 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 2 Oikeus toimeentulotukeen...

Lisätiedot

Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas

Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas TYÖLLISYYDEN HOIDON UUDISTUS; haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua.

Lisätiedot

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus 4.10.2018 Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut 1 Kanta-palvelut Kaikille kansalaisille Apteekeille (~810) Julkiselle terveydenhuollolle ( > 1000 palveluyksikköä)

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus

Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus Sote-uudistus kehittämistyön uhka vai mahdollisuus Marja Heikkilä, johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 25.8.2017 Sote-uudistus? Prosessi ollut käynnissä jo laskutavasta riippuen 10 15 Suuresta

Lisätiedot

Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015

Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015 LAUSUNTO 6.2.2014 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015 Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun

Lisätiedot

Sosiaalityön uusi mahdollisuus? Kuntien tukeminen Kela-siirron tavoitteiden toteuttamisessa

Sosiaalityön uusi mahdollisuus? Kuntien tukeminen Kela-siirron tavoitteiden toteuttamisessa Sosiaalityön uusi mahdollisuus? Kuntien tukeminen Kela-siirron tavoitteiden toteuttamisessa Ellen Vogt Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off 20.5.2015 Ajatuksia Kela-siirrosta 1/2 Lakimuutos on ainutlaatuinen»

Lisätiedot

Sen sijaan käsittelen tässä päätöksessäni kantelusta ja siihen liitetyistä päätöksistä havaitsemaani hakemuksen käsittelyyn liittyvää menettelyä.

Sen sijaan käsittelen tässä päätöksessäni kantelusta ja siihen liitetyistä päätöksistä havaitsemaani hakemuksen käsittelyyn liittyvää menettelyä. 14.5.2019 1 / 6 EOAK/465/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Riikka Jackson OLESKELULUPA PERUSTOIMEENTULOTUEN EDELLYTYKSENÄ 1 KANTELU Kantelija

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa 31.1.-1.2.2018 Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Juha Luomala, sosiaalineuvos, STM Isoja muutoksia rakenteisiin tulossa,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaisuudet

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaisuudet Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaisuudet Sosiaalihuollon valvontapäivä 8.5.3 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Sosiaalihuollon ylitarkastaja Pirjo Mäkeläinen 9.5.3 Sosiaalihuollon kantelut, valitukset

Lisätiedot

KUNTAINFO Helsinki / 2012

KUNTAINFO Helsinki / 2012 TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 26.11.2012 7 / 2012 Kuntien toimeentulotukiasioita hoitaville toimielimille Toimeentulotuki 1.1.2013 lukien 1. Toimeentulotuen perusosien määrät Toimeentulotuesta annetun

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016

Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016 9.12.2016 Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016 Suomen Kuntaliitto ja Kansaneläkelaitos ovat yhteistyössä laatineet tässä asiakirjassa yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

HE 217/2016 VP TOIMEENTULOTUESTA ANNETUN LAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

HE 217/2016 VP TOIMEENTULOTUESTA ANNETUN LAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA MUISTIO 1065653 v. 4 1(6) Susanna Rahkonen 09.11.2016 HE 217/2016 VP TOIMEENTULOTUESTA ANNETUN LAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Valmistelun tavoitteet Tavoitteena on ollut

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta. EK:n Perustuloseminaari Ilkka Oksala

Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta. EK:n Perustuloseminaari Ilkka Oksala Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta EK:n Perustuloseminaari 6.6.2017 Ilkka Oksala Sosiaaliturvaamme haastetaan Nykyistä sosiaaliturvamallia haastetaan Vaikeaselkoinen saajan näkökulmasta Onko oikeudenmukainen?

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT JA VAMMAISETUUDET TOIMEENTULOTUESSA

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT JA VAMMAISETUUDET TOIMEENTULOTUESSA KUNTAINFO Helsinki 1.6.2018 10/2018 TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT JA VAMMAISETUUDET TOIMEENTULOTUESSA Tämän kuntainfon tarkoituksena on selkeyttää kunnan ja Kelan välistä roolia koskien sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot