14.12.2012 SADe-OHJELMAN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Valtiovarainministeriö asetti 24.2.2012, Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän (HALKE) 8.12.2011 puoltamien linjausten mukaisesti, SADe-ohjelman uudelleen. Ohjelman toimikautta jatkettiin vuoden 2015 loppuun, sille asetettiin oma ministeriöiden ja kuntasektorin edustajista koostuva johtoryhmä, ja ohjelman toimeenpano kytkettiin merkittävimpiin valtion- ja kunnallishallinnon kehittämistoimenpiteisiin. Ohjelmassa toteutetaan sille asetettujen tavoitteiden ja menettelytapojen mukaisesti sähköisen asioinnin palvelukokonaisuushankkeet (vastuutaho suluissa) Osallistumisympäristö (OM), Oppijan verkkopalvelukokonaisuus (OKM), Rakennettu ympäristö ja asuminen -palvelukokonaisuus (YM), Työnantajan palvelukokonaisuus (TEM), Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus (TEM), Sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus (STM) sekä erillishankkeet Kansalaisen yleisneuvontapalvelu (VM) ja Etäpalvelut (VM), joiden rahoitus sisältyy ICT:n kehittämisen osalta SADe-ohjelman rahoituskehykseen. Kaikki ohjelman hankkeet ovat palvelujen toteutusvaiheessa, ja ensimmäiset palvelut valmistuivat tuotantoon vuoden 2012 aikana. Tuotannossa ovat: - Rakennetun ympäristön hankkeen asuntojenvuokrat.fi palvelu, - Osallistumisympäristö-hankkeen otakantaa.fi palvelun ensimmäiset perustoiminnallisuudet ja Kansalaisaloite.fi palvelu - Työnantajan palvelukokonaisuuden Opi.palkka.fi palvelu. - Etäpalvelut-hankkeessa käynnistyi kaksi laajaa alueellista pilottia. - Syksyn 2012 aikana valmistuivat Yrityksen perustajan palveluista yrittäjän vuosikellon ja verkkotoimiston ensimmäiset versiot. SADe-ohjelmalle päivitettiin ja otettiin käyttöön uusi hallintamalli, joka kuvaa ohjelmatoimijoiden roolit ja vastuut, ja jonka mukaisesti ohjelmaa ja sen hankkeita johdetaan ja ohjataan. Myös ohjelmassa ja sen hankkeissa käytettävä kustannus-hyötylaskentamalli on uudistettu toteutuksia ja pal-
2 (7) velujen käyttöönottoja paremmin palvelevaksi. Ohjelman yhteisten toimintamallien uudistamisen osalta toteutettiin avoimen lähdekoodin ohjelmistojen toimintamallin päivitystyö. Uuden, palvelujen esteettömyyttä ja käytettävyyttä koskevan toimintamallin tekeminen on käynnistetty. Hankkeissa toteutettavien palvelujen asianhallintaan ja asiakirjahallinnon vaatimuksiin käynnistettiin yhteinen kehittämistoimenpiteiden kartoitus, jonka tulokset valmistuvat alkuvuodesta 2013. Ohjelman uusi johtoryhmä on aloittanut vuoden 2012 aikana työnsä aktiivisesti. Hankkeiden johtoryhminä toimivat klusteriryhmät on asetettu uudelleen syksyn 2012 alussa. Ohjelman projektipäällikkötiimin, viestintätiimin ja palvelukokonaisuustiimin toimintaa on kehitetty, ja muutenkin pyritty lisäämään hankkeiden ja myös rinnakkaishankkeiden välistä vuorovaikutusta ja hyvien käytäntöjen vaihtamista. Vuoden alusta aloitettiin valmistelut VATRY-työryhmäohjelmiston käyttöönottoa varten, mutta kevään aikana todettiin, että sitä ei ole järkevää ottaa käyttöön monimutkaisen kirjautumisen takia ministeriön ulkoisille toimijoille (esim. kuntien, yrityksien tai jäjestöjen edustajat). Syksyn 2012 alussa on otettu käyttöön pilotoinnin kautta ohjelman yhteistä työryhmäohjelmistoa, VYVI-ratkaisua. Käyttöönotto on vaatinut paljon resursseja SADe-tiimiltä, koska kirjautumisissa on ollut paljon ongelmia. Valtiovarainministeriön SADe-tiimiin saatiin syyskuussa 2012 ohjelma-assistentti hoitamaan mm. ohjelman viestintäasioita. Ohjelman viestintää on kehitetty vuoden 2012 aikana monin tavoin. Toteutettiin ohjelman yleisesite ja esittelykalvot. Verkkosivuja uudistettiin. Ohjelmalla oli Kuntamarkkinoilla 12.-13.9.2012 oma osasto, ja 8.11.2012 järjestettiin laaja ohjelman ja sen hankkeiden yhteinen sidosryhmätilaisuus. SADe-seminaarin teemana oli avoin kehittäminen ja avoimen tiedon hyödyntäminen. Joulukuussa 2012 julkistettiin ensimmäinen versio SADe-palvelukartasta. SADe-ohjelman toimeenpanon uusia linjauksia käsiteltiin Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä (HALKE) 15.11.2012. Ohjelman toteutuksen riippumattoman arvioinnin 3. väliraportti toimenpidesuosituksineen julkistettiin joulukuussa 2012. Arvioitu Toteuma hankkeittain kokonaisbudjetti myönnetty toteuma myönnetty toteuma myönnetty toteuma (uudistettujen khlaskelmien 2010 2010 2011 2011 2012 2012 Osallistumisympäristö 505 200 224 536 785 335 571 033 730 000 990 654 2 590 000 Oppija 551 000 551 000 3 154 149 903 110 4 099 800 1 015 041 13 100 000 Rakennettu ympäristö 406 000 261 418 1 842 418 859 776 3 916 000 1 636 771 10 367 700 Sosiaali- ja terveysalan palv. Kok 2 600 000 554 000 13 576 000 Oma Terveys 480 000 70 000 230 000 640 000 Kansalaisen hyvinvointipalvelusuunnittelu 270 000 30 000 210 000 450 000 Yrityksen palvelukokonaisuus 10 988 200 Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus 350 000 226 434 2 136 434 627 965 600 000 1 608 512 Työnantaja 319 500 225 542 1 859 042 250 269 300 000 1 422 248 Työnantaja/ Työnantajavelvoitteet -osahanke 248 500 171 506 275 032 322 136 308 660 313 289 1 061 800 Yleisneuvontapalvelu 38 500 38 500 300 000 38 572 2 222 600 131 750 2 245 000 Etäpalvelut 21 000 21 000 142 900 133 446 952 640 392 500 2 420 000 Ohjelmakoordinaatio toteuma 2010 toteuma 2011 toteuma 2012 Arvioitu kokonaisbudjetti SADe-ohjelman hallinnon tuki 97 233 7 837 100 822 800 000 SADe-ohjelman viestintä 5 877 1 511 51 373 850 000 SADe-ohjelman riippumaton arviointi 66 414 24 169 17 550 650 000 Asiakaskäyttöönottotuki 10 000 000 Muut kehittämistoimenpiteet Ohjelman budjetti 2 000 000 yhteensä 70 648 700
3 (7) Tammikuu 2012 - Vuoden 2012 rahoituspäätökset hankkeille - JUHTA toimi viimeistä kertaa SADE-ohjelman johtoryhmänä 25.1.2012 - Kustannus-hyötylaskennan uudistaminen käynnistyi - Ohjelman hallintamallin uudistaminen käynnistyi - SADe RYPK Karttaliittymä-osaprojekti käynnistyi - Käytiin keskustelua mahdollisesta kyselypalvelun hankinnasta oikeusministeriön ja ympäristöministeriön välillä - Käynnistettiin SADe kehysvalmistelu 2013-5.1. Salivirta&Partners - 11.1. Ixonos - 11.1. SADe ja JulkICT kokonaisarkkitehtuuri - SADe projektipäällikkötiimi 16.1. - Asiakkuusstrategiatapaaminen 17.1. - Oulun sähköiset palvelut 18.1. - IBM 24.1., HM&V 26.1. - Maanmittauslaitos 30.1. Helmikuu 2012 - Ministeri Virkkunen asetti ohjelman ja sen uuden johtoryhmän tehtävineen ja ohjelman toimikautta jatkettiin 2015 loppuun - HTV-ohje vuodelle 2012 13.2. - Rakennetun ympäristön ja asumisen palvelukokonaisuus järjesti asiantuntijatapaamisen Musiikkitalolla ja alkoi julkaista Rakennustarkastaja Rahikainen sarjakuvaa - Järjestettiin hankkeille ensimmäiset kustannus-hyötylaskennan työpaja 1.2. ja hallintamallin työpaja 29.2. - SADe viestintätiimi 2.2. - Asiakkuusstrategiatapaaminen 3.2. - Tiera 14.2. - SADe palvelukokonaisuustiimi 15.2. - VIP 28.2. Maaliskuu 2012 - SADe ohjelman uusi esite ja graafinen ilme valmistui - Sosiaali ja terveysalan palvelukokonaisuus järjesti 15.3. toteutusvaiheen aloitusseminaarin - Järjestettiin toinen hankehallintamallin työpaja hankkeille 8.3. - SADe joryn 1. järjestäytymiskokous 21.3.2012. Jäsenet kertoivat odotuksistaan ohjelmaa kohtaan, käsiteltiin johtoryhmän tehtävät ja rooli ja Kansalaisen yleisneuvontapalvelun siirtyminen toteutusvaiheeseen, jota jory puolsi ehdollisena. - 2.3. Mental Capital Care - 2.3. HAUS - 5.3. Fujitsu
4 (7) - 7.3. SADe projektipäällikkötiimi - Sote seminaari 15.3. - SADe viestintätiimi 16.3. Huhtikuu 2012 - Osallistumisympäristön aloitepalvelun protot ja perustoiminnallisuuden kehitysversiot julkistettiin - SADe arkkitehtuurikartoitus käynnistyi - VYVI-työtilan (Valtion yhteinen viestintäratkaisu) koekäyttö käynnistyi - Ohjelmakoordinaattorit osallistuivat muutosjohtamiskoulutukseen Aalto yliopistolla - SADe viestintätiimi 10.4. - TEM:n yrityspalvelujen katselmointitilaisuus 17.4. - Tiera 19.4. - SADe projektipäällikkötiimi 26.4. Toukokuu 2012 - Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus avasi uuden version liiketoimintasuunnitelmatyökalusta - Etäpalvelupilotit aloittivat 7.5. Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa - Yrittäjän verkkotoimiston asiakasraati (13 yritystä) kokoontui ensimmäisen kerran - Asuntojenvuokrat.fi palvelu avautui 10.5. - SADe jory 2. kokous järjestettiin 11.5., jolloin kuultiin ohjelman riippumattoman arvioinnin 2012 painotuksista, kustannus-hyötylaskennan kehittämisestä, arkkitehtuuritarkastelusta, ohjelman hallintamallista ja käsiteltiin ohjelman viestintäsuunnitelmaa. - LTAE 2012 valmistelut - SADe joryn ideariihi 30.5. Luonnosteltiin visiota ei vain ohjelmalle vaan laajemmin myös JulkICT:lle. - Riippumattoman arvioinnin tapaaminen 3.5. - SADe palvelukokonaisuustiimi 8.5. - Kuntien ASPA verkosto 9.5. - Rakenne- ja ohjausyksikkö 14.5. - ValtioExpo 15.5. SADe-ohjelma esitys ja esittely VM osastolla, esittelyssä myös Osallistumisympäristö ja YritysSuomi Kesäkuu 2012 - Avoimen lähdekoodin toimintamallin valmistelu käynnistyi - Otakantaa.fi palvelu avattiin - Oppijan palvelukokonaisuuden määrittelyaineisto avattiin palautetta varten - Yrityspalvelujen Sadettelua-blogi avattiin - Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä puolsi 1.6. Kansalaisen yleisneuvontapalvelun perustamista Kouvolaan - Suomi saavutti 9. sijan YK:n valtioiden sähköisen hallinnon vertailussa parantaen sijoitustaan 10 askeleella vuodesta 2010 - SADe ohjelma-assistentin rekrytointi käynnistyi - Open Government Partnership työryhmän työ käynnistyi
5 (7) - SADe projektipäällikkötiimi 6.6. - Riippumattoman arvioinnin seurantaryhmä 8.6. - SADe viestintätiimi 13.6. - Norjalaiset vieraat 14.6. - Ohjelma-assistentin rekrytointi liikkeelle Heinäkuu 2012 - SADe-tiimi LOMALLA Elokuu 2012 - Ohjelma-assistentin rekrytoinnin haastattelut - SADe jory 3. kokous pidettiin 14.8., jolloin kuultiin Oppijan palvelukokonaisuuden tilannekatsaus, JulkICTstrategian tilannekatsaus ja käsiteltiin ohjelman toimintamallien päivityssuunnitelma. - Ohjelman hankkeiden klusterit asetettiin uudelleen - Asevelvollisten informaatiopalvelut 16.8. - SADe projektipäällikkötiimi 22.8. - SADe palvelukokonaisuustiimi 28.8. - SADe viestintätiimi 30.8. Syyskuu 2012 - Uusittu Otakantaa.fi uusine toiminnallisuuksineen avattiin - Työnantajan palvelukokonaisuuden palkanlaskennan oppimisympäristöllä Opi.palkka.fi oli 3500 käyttäjää ja sen sisältöä tukemaan tehtiin opinnäytetyö - Hakeutujan palvelujen (Oppijan kokonaisuus) 1. esittelytilaisuus 7.9. koulutuksen järjestäjille - Salla Salmi aloitti ohjelma-assistenttina - Toteutettiin sähköinen arviointikysely ohjelman viestinnästä - SADe ohjelma ja hankkeet Kuntamarkkinoilla 12.-13.9. omalla osastolla, tietoiskuilla ja palveludemoilla sekä YritysSuomen ja suomi.fi yhteisosastolla - Oppijan kokonaisuus julkaisi ensimmäisen videonsa - Oppijan palvelukokonaisuus piti ensimmäisen demotilaisuutensa sidosryhmillensä 7.9. - Sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus avasi kehittäjäkumppanihaun kunnille 14.9. - SADe-seminaaria 8.11. koskeva Yhteistyö Forum Viriumin kanssa käynnistyi - Ohjelmatoimijoita osallistui Open Knowledge Festivaaliin 17.-22.9. - 21.9. järjestettiin SADe joryn kokous, jossa käsiteltiin Osallistumisympäristön tilannekatsaus, Kansalaisen yleisneuvontapalvelun toteutukseen siirtymisen ehdot ja kuultiin JulkICT-strategian etenemisestä. Johtoryhmän puheenjohtajana toiminut Ville-Veikko Ahonen siirtyi uusiin tehtäviin valtiovarainministeriössä, ja johtoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi siirtyi varapuheenjohtajan paikalta Esko Vainio. - LVM SADe tapaaminen 4.9. - KASTE-jory 4.9. - SADe tilannekatsaus JUHTA:ssa 4.9. - Riippumattoman arvioinnin seurantaryhmä 11.9.
6 (7) - JulkICT-toimintokokous Lokakuu 2012 - Julkisen hallinnon ICT-strategiaehdotus luovutettiin ministeri Virkkuselle 17.10.2012 - SADe joryn 18.10. kokouksessa käsiteltiin riippumattoman arvioinnin alustavia tuloksia ja Oppijan kokonaisuuden päivitetty kustannus-hyötylaskelma ja kuultiin sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden tilannekasaus. - Päivitetty HTV-ohje vuosille 2012 ja 2013 18.10. - 3.10. Tiera - 9.10. Venäläiset vieraat - 9.10. Kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunta (KUTHANEK) - 10.10. SADe viestintätiimi - 11.10. Riippumattoman arvioinnin seurantaryhmä - 16.10. Yleisneuvontapalvelun toteutuksen aloitusseminaari - 17.10. Ministeri Virkkusen media-aamukahvit - 17.10. Lasipalatsin Kokeilupiste - 25.10. VM Esimiesinfo - 31.10. Nexec Oy - 31.10. SADe projektipäällikkötiimi Marraskuu 2012 - Järjestettiin ohjelmatoimijoille avoimen lähdekoodin toimintamallin työpaja 2.11. - Järjestettiin SADe-ohjelman avoin seminaari 8.11. - SADe ohjelman toimeenpanoa koskevat uudet linjaukset Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä (HALKE) 15.11. - Oppijan kokonaisuus järjesti 19.11. Kohvi (Kansallinen opintohallinnon viitearkkitehtuuri)- päätösseminaarin - Rakennetun ympäristön Harava-tietopalvelun proto julkaistiin - YritysSuomen asiakasraadin osallistujamäärä kasvanut 30 tahoon. - SADe joryn kokouksessa 21.11. johtoryhmälle esiteltiin ensimmäisen kerran ohjelmatason ja hanketason tilanneraportti, jonka muodosta ja sisällöstä keskusteltiin. Työnantajan palvelukokonaisuus ja Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus antoivat tilannekatsauksen, ja johtoryhmä puolsi niiden yhdistämistä. Kuultiin ohjelman arkkitehtuurikartoituksen tilannekatsaus ja Helsingin kaupunginkirjaston Kokeilupistehankkeen kanssa käynnistetystä yhteistyöstä. - 12.11. Kunta- ja aluehallinto-osaston johtoryhmä - 13.11. Ministeri Virkkusen johtoryhmä - 16.11. VM Henkilöstöinfo - 16.11. Hammaslääkäripäivät - 27.11. SADe projektipäällikkötiimi - 29.11. Kuntien ASPA verkostotapaaminen Joulukuu 2012
7 (7) - Kansalaisaloite.fi palvelu julkaistiin 1.12. - Vuoden 2013 yleisohje SADe-ohjelman hankkeiden vastuuviranomaisille myönnettävän rahoituksen periaatteista ja käytännöistä hankkeille 4.12. - Oppijan kokonaisuus järjesti ison seminaarin 11.12. Finlandia-talolla - Avoimen lähdekoodin päivitetty toimintamalli valmistui - SADe joryn kokous 14.12.: avoimen lähdekoodin toimintamalli, ohjelman johtoryhmän tilanneraportointimallin hyväksyminen, toimintakertomus 2012, ohjelman toimenpidesuositukset Avoin hallinto - toimintasuunnitelmassa (Open Government Partnership), ohjelman toimeenpanon linjausten käsittely Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä 15.11., kuultiin Rakennettu ympäristö ja asuminen - palvelukokonaisuuden esittely ja hyväksyttiin esitys hankkeeseen sisällytettävästä rajapintojen päivitysprojektista. - Julkistettiin ensimmäinen versio SADe-palvelukartasta, jonka tarkoituksena on helpottaa laajan ohjelman tuotosten hahmottamista. - Ohjelman riippumattoman arvioinnin 3. väliraportti ilmestyi. - Maria Merisalo haastatteli SADe-tiimiä väitöskirjaansa varten 5.12. - Inspire-verkoston työpaja 5.12. - SADe viestintätiimi 5.12. - Microsoft tapaaminen 10.12. - Ernst & Young tapaaminen 11.12. - SADe palvelukokonaisuustiimi 12.12. - Kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunta (KUTHANEK) 18.12. - Helsingin kaupunginkirjaston johto 19.12.