Lukupiiri 4. tehtävä Juha Roine / tekstejä artikkeleista Sandvik, Björn: Puhdas Varallisuusvahinko - Mikä se on? Puhtaan varalli- suusvahingon kahdesta käsitetulkinnasta, Defensor Legis N:o 1/2010 s. 25-36 Puhdas varallisuusvahinko: Artikkelissaan Björn Sandvik käsittelee aihetta, joka on herättänyt kiinnostusta useampien kuin yhden oikeustieteiden harjoittajan mielessä. Vahingonkorvaus- lainsäädäntö Suomessa ei sisällä kirjoitetussa muodossa käsitettä puhdas varalli- suusvahinko. Käsite on kuitenkin Sandvikin mukaan yleisesti oikeustieteessä ja oikeuskäytännössä omaksuttu ja käytetty. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 pykäläs- sä puhtaasta varallisuusvahingosta käytetään kuvausta - sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Samaa ilmaisua käyte- tään myöäs vahingonkorvausoikeuden erityissäännöissä. Vahingonkorvauslaki 5:1 Korvattava vahinko 1 (16.6.2004/509) Vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 :ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangais- tavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapa- uksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sel- laisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahin- koon. Artikkelissa keskustellaan siitä, mitä taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, on. Sandvik esittää oikeuskirjallisuuden jakavan edel- lä esitetyn käsitteen tulkinnan kahteen osa: Suppeaan ja laajaan tulikintaan. Sup- pean käsitetulkinnan mukaan puhdas varallisuusvahinko on sellainen taloudelli- nen vahinko, joka ei ole yhteydessä mihinkään henkilö- tai esinevahinkoon. Laa- jaan käsitetulkintaan sisällytetään myös taloudellinen vahinko, joka on kärsitty toisen henkilö- tai esinevahingon seurauksena.
Se voidaanko käsitettä tulkita suppeasti vai laajasti, ei selviä lainsäädännön esitöis- tä kuin oikeuskäytännöstäkään. Myös oikeustieteen tutkijat ottavat eri kantoja ky- symykseen. Aihe on mielenkiintoinen, koska aiheesta kirjoitettu materiaali osoite- taan kritiikille altis. Artikkelissa käsitellään oikeustieteen näkökulmaa asiaan. Li- säksi asiaa valotetaan käytännön oikeustapausten valossa. Mielenkiintoisena pidin erityisesti kirjoittajan tapaa käsitellä puhdasta varallisuusvahinkoa ja sen korvaa- mista aluksi vahingonkorvauslain näkökulmasta ja tämän jälkeen erityislakien nä- kökulmasta. Inha, Jyri & Juha Raitio: Ajankohtaista eurooppaoikeutta - Puoli vuosisataa Rooman sopimusta - Mistä, miten, minne?, Defensor Legis N:o 2/2007 s. 286-289 Artikkeli käsittelee kronologisesti tälläkin hetkellä hyvin ajankohtaista aihetta - Euroopan unionin integroitumista. Rooman sopimus, joka on alun perin Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukset yhdessä, allekirjoitettiin 25.3.1957. Kyseisellä sopimuksella luotiin yhteisöjen toimielin- ja päätöksentekojärjestelmä, Euroopan integraation ns. ylikansallinen institutionaa- linen rakenne. Mielenkiintoisin osa kirjoitusta oli minusta koko tekstin viimeinen kappale, jossa kerrotaan presidentti de Gaullen vertaus eurooppalaisen talousyh- teisön rakentamista keskiajan katedraalien rakennustyöhön - niitä ei rakennettu yhden sukupolven aikana, eivätkä niiden rakenteet aina noudattaneet työn aloitta- neiden ajatuksia vaan ne nousivat yhteisöjensä keskelle vähitellen mitä erilaisim- pien käsityöläisten, taiteilijoiden ja ajattelijoiden kohottamina eikä niitä rakennet- tu yhtä vaan jokaista sukupolvea varten. Andersson, Edward: Perintönä ja tasinkona saatujen osakkeiden luovutus- voittoverotuksesta, Defensor Legis N:o 2/2007 s. 181-190 OIkeustiedettä parhaimmillaan. Kirjoitus on ajankohtainen ja koskettaa suurta joukkoa juristeja käytännön työssä. Artikkelissa käytetään lähteenä KHO:n ratkai- suja, viranomaisen kirjallisia ohjeita ja oikeustieteen tulkintoja. Johtopäätöksessä yksilöidään KHO prejudikaatti, jota jatkossa on noudatettava. Andersson antaa selvän toimintaohjeen, jota noudattamalla voidaan välttää aiheettomia veroja. Aihe koskee, kuten otsikossa sanotaan, perintönä ja tasinkona saatujen osakkeiden luo- vutusvoittoverotusta.
Artikkelin ensimmäinen ongelmanasettelu perustuu KHO:n ratkaisuun, jossa se yllättävästi katsoo pesän osakkaan saaneen osakkeet vasta perinnön jaossa. Kir- joittaja kritisoi päätöstä ja ihan aiheesta. Omaisuus siirtyy perintösaannossa perit- tävän kuolinhetkellä. Kysymys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen tässä tilanteessa sen vuoksi, että tuomioistuin ratkaisee, milloin perinnönsaaja on hankkinut luo- vuttamansa osamaisuuden. Tässä tapauksessa osakkeita on hankittu kuolinpesään perittävän kuoleman jälkeen. Lisäksi perillinen on hankkinut osakkeita itse myö- hemmin, mutta alle 10 vuotta ennen luovutusta ja lopuksi hän on saanut vielä lah- jaksi osakkeita ennen luovutusta. Kysymys on siitä, mitkä osakkeet perillinen on myynyt kun hän on luovuttanut ainoastaan osan osakkeista maksaakseen lahjave- ron. Tuloverolain 47,4 :n mukaan sovelletaan fifo - periaatetta. Kun osakkeet ovat kaikki olleet samalla arvo- osuustilillä ja perintö on jaettu kuolinpesän osalta vasta vähän ennen luovutusta, on tuomioistuin katsonut luovutetuiksi osakkeet, jotka on hankittu alle 10 vuotta ennen luovutusta ostamalla. Andersson kuvaa eri lähteitä, jotka yksiselitteisesti johtavat siihen, että perintönä saadun omaisuuden hankin- tamenon määrittämiseen ei liity mitenkään perinnönjaon ajankohta. Toinen mieleen jäänyt suurempi kokonaisuus artikkelissa kohdistuu kuvattuun tilanteeseen, jossa leski on halukas luovuttamaan kuolleen puolisonsa nimissä ole- vaa yhteisenä kotina yli 2 vuotta käytettyä asuntoa. Oletetaan, että leski saa tasin- kona asunnon, joka onkin hyvin yleinen tapa suorittaa ositus. Tuloverolain 46,2 :n mukaan osituksessa saadun omaisuuden omistusaika ja hankintameno lasketaan ositussaantoa edellisestä saannosta. Asian ydin on se, katsotaanko lesken verotuk- sen näkökulmasta asuneen yhteisenä kotina pidetyssä asunnossa kaksi vuotta ja näin tulisiko sovellettavaksi ns. kahden vuoden sääntö. Tuloverolain mukaan asunnon luovutusvoitto on verovapaa jos luovuttaja on asunut asunnossa kaksi vuotta saannon jälkeen. Jos asunto luovutetaan siten, että ositusta lesken ja vaina- jan välillä ei ole tehty, niin lesken saanto katsotaan kuolinpäivän mukaan. Jos taas ositus on tehty, katsotaan lesken saanto edellisen saannon mukaan eli tässä tapa- uksessa vainajan alkuperäisen saannon mukaan. Jos ositus siis on tehty, katsotaan lesken asuneen asunnossa kaksi vuotta ennen luovutusajankohtaa. Saarnilehto, Ari: Kohtuullinen reklamaatioaika, Defensor Legis N:o 2/2010 s. 148-156
Artikkelissa käsitellään, kuten otsikko antaa ymmärtää, kohtuullista reklamaatio- aikaa. Reklamaatio on yleinen käsite, joka merkitsee käytännössä vastalausetta määrätyn oikeustilan osalta. Reklamaatiovelvollisuus on voimassa myös ilman kir- joitetun lain tukea. Reklamaatiosta voidaan myös sopia. Reklamaation tekeminen liitetään siihen, että sopimuksen syntymiseen tai täyttämiseen liittyvistä epäsel- vyyksistä ja niihin liittyvistä vaatimuksista tiedotetaan vastapuolelle kohtuullises- sa ajassa ja annetaan vastapuolelle näin mahdollisuus reagoida ja ennakoida tule- vaa. Reklamaatiosta säädetään oikeustoimilaissa tarjouksen ja vastauksen yhteydessä. Siitä säädetään kuitenkin hyvin laajasti erityislainsäädännössä. Artikkelissa käsi- tellään aihetta koskevaa lainsäädäntöä laajasti ja oikeuskäytäntöä sivuten. Asian käsittely on mielestäni toteutettu artikkelissa mainiosti. Aluksi määritellään mikä reklamaatio on lainsäädännön ja oikeustieteen näkökulmasta. Lisäksi esitellään oikeustapaus. Tämän jälkeen asiaa käsitellän laajasti yhden oikeustapauksen kaut- ta. Ajatus artikkelin kirjoittaminen on todennäköisesti saanut alkunsa juuri artik- kelin lopussa pitkällisesti esitetyn oikeustapauksen vuoksi. Lopuksi artikkelissa todetaan, että kohtuullisen reklamaatioajan määrittäminen on erittäin hankalaa koska sitä ei ole suoraan lainsäädännössä määritelty ja ratkaisut on tehtävä mitä moninaisimmista lähtökohdista. Oman mielipiteeni mukaan tämä alue on tuomioistuinten todellista harkintakenttää, jossa päätökset on tehtävä käyttäen tilanteesta riippuen hyvinkin laajaa harkintaskaalaa. Mäntysaari, Petri: Osakeyhtiön vahingonkorvausvastuu ja identifikaatio (2), Defensor Legis N:o 1/2000 s. 3-35 Artikkellissaan Mäntysaari käsittelee hyvin laajasti vahingonkorvausvastuuta. Täs- sä artikkelissa käsitellään kattavasti kysymyksiä vahingoista, jotka on aiheutettu tai kärsitty sopimussuhteen ulkopuolella sekä sopimussuhteessa. Osakeyhtiö aihe- uttaa hyvin harvoin korvattavaksi tulevia vahinkoja pelkästään olemalla olemassa. Kysymys osakeyhtiön vahingonkorvausvastuusta linkittyykin vahvasti isännänvas- tuuseen. Joku siis toimii osakeyhtiön puolesta ja aiheuttaa vahingon, jonka osake- yhtiö on velvollinen korvaamaan. Vahingonkorvauslain isännänvastuuta koskevien määräysten tarkoituksena on hallituksen esityksen (HE 187/1973 s.10) edistää asiallisesti samanlaisten tapaus-
ten yhdenmukaista käsittelyä vähentämällä sopimukseen perustuvan korvausvas- tuun ja sopimuksenulkoisen korvausvastuun välisiä eroja. Mäntysaari nojaa artik- kelissaan lukuisiin teoksiin esittäessään mielipiteen, että vahingonkorvauslain määräyksiä voidaan soveltaa sopimussuhteissa vähintään analogisesti siltä osin, kuin sopimuksen määräyksistä tai sopimusoikeuden määräyksistä ei johdu muuta. Artikkelissa Mäntysaari käsittelee hyvin yksityiskohtaisesti mitä vahingonkorvaus- lain 2:1 ja 3:1 tarkoittavat ja keitä korvausvastuun piiriin kuuluu. Artikkeli on erit- täin kattava ja lähdemateriaali poikkeuksellisen laaja. Lainsäädäntöä ja sen valmis- telumateriaalia käsitellään myös oikeusvertailevasta näkökulmasta, joka antaa aiheeseen syvyyttä. Kirjoituksessa on käyty läpi lainsäädäntöä hyvin laajasti ottaen huomioon myös erilaiset tilanteet ja toimialat. Mieleenpainuvana näin kirjoittajan keskustelun osakeyhtiön vastuun työtaisteluun ryhtyneiden työntekijöiden aiheut- tamasta vahingosta. Siinä työnantaja ei joudu vastuuseen sellaisesta työntekijän työtaistelulla aiheuttamasta vahingosta, jota ei ole aiheutettu työssä. Artikkelia lukiessa huomasin hyvin eron joihinkin muihin artikkeleihin sen suh- teen, että tässä suurin osa väitteistä on haettu muista tutkimuksista. Artikkelissa ei juurikaan esitetä kirjoittajan omia mielipiteitä tai tulkintoja vaan jokaiseen väit- teeseen löytyy lähde. Lisäksi alaviitteitä on käytetty runsaasti, mikä minusta on hyvä asia. Kirjoitus on laaja ja suhteellisen yksityiskohtainen ja sen vuoksi alaviit- teiden laaja käyttö helpottaa lukijaa suuresti. Mäntysaari on kirjoittanut alaviittei- siin lähteet ja mm. KKO:n ratkaisut sillä tavalla avaavasti, että lukija voi jatkaa ar- tikkelin lukua lähes keskeytyksettä. Korva, Mika: Vahingonkorvaus informaatiohäiriön seurauksena, Defensor Legis N:o 3/2004 s. 432-454 Artikkeli on kirjoitettu ansiokkaasti ja kirjoitusasua ei voi moittia. Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Kirjoituksessa on tarkastellaan vahingonkorvausta jatkuvan tie- donantovelvollisuuden rikkomisen seurauksena arvopaperimarkkinoilla. Jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta säädellään arvopaperimarkkinalaissa. Lisäksi säätelyksi voidaan lukea tavallaan myös arvopaperipörssin säännöt. On helppo kuvitella päällisin puolin, että jatkuvan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti aiheuttaisi sijoittajalle oikeuden vahingonkorvaukseen. Artikkelissaan Korva avaa kuitenkin selkeästi ja havainnollistavasti lukijalle asian todellisen luonteen. Informaatiohäi- riöstä aiheutunut vahinko on puhdas varallisuusvahinko. Vahinko voi syntyä arvo-
paperimarkkinoilla niin sopimusperusteisessa suhteessa, kuin sopimuksenulkoi- sessa suhteessa. Korvan mukaan sopimusperusteisessa vastuussa korvattavaksi tulevat lähtökohtaisesti kaikki aineelliset vahinkolajit ilman mitään erityisvaati- muksia. Sopimuksenulkoisessa suhteessa on asetettu puhtaan varallisuusvahingon korvauskelpoisuudelle erityisvaatimuksia - vahingonkorvauslain 5 luvun 1 pykä- län mukaisten edellytysten täyttyminen. Erityislain perusteella Korvan mukaan erityisiä edellytyksiä ei ole. Jotta puhdas varallisuusvahinko tulee korvattavaksi VahL 5:1:stä poikkeavasti, pitää erityislaissa olla säädetty korvausvastuusta. Arvopaperimarkkinalaissa on säädetty vahingonkorvausvastuusta. Arvopaperi- markkinoilla konkretisoituva vahinko on ongelmallinen. Vahinko on muutos sellai- sen yhtiön osakkeen markkinahinnassa, joka on syyllistynyt jatkuvan tiedonanto- velvollisuuden laiminlyöntiin - informaatiohäiriöön. Vaikeutena on erityisesti yksi- löidä arvopaperin markkinahinnan muutos, joka on aiheutunut juuri informaatio- häiriöstä. Normaalisti arvopaperin hintaan vaikuttaa lukematon määrä rationaali- sia ja irrationaalisia tekijöitä. Tarkastelu tulee suorittaa aina informaatiohäiriön vaikutusaikana (ex ante). Vain sellaisen informaatiohäiriön voidaan katsoa aiheut- taneen vahinkoa, jolla on ollut todellista vaikutusta markkinakurssiin. Puhdas ta- loudellinen vahinko on yleensä helposti määriteltävissä taloudellisten tilojen diffe- renssinä. Aiheutunut vahinko voidaan siis usein havaita välittömästi tosiseikastoa tarkastelemalla. Aiheutunut tappio on samalla aiheutunut vahinko. Vahinko on osoitettavissa pelkästään rahamäärään kohdistuvalla todistelulla. Informaatiohäiriötilanteessa on kuitenkin hankaluutena hypoteettisen kurssikehi- tyksen erottaminen todellisesta kurssikehityksestä. Hypoteettinen kurssikehitys tarkoittaa tässä yhteydessä kehitystä, joka olisi tapahtunut jos informaatiohäiriötä ei olisi tapahtunut. Hypoteettista kurssia muodostettaessa lähtökohtana ovat oike- at ja riittävät tiedot. Tämä on kuitenkin vaikeaa, koska kurssikehityksestä pitäisi erottaa muut informaatiohäiriön lisäksi kurssikehitykseen vaikuttavat seikat. Se on käsittääkseni hyvin vaikeaa tai hyvin helppoa ja riippuu siitä, miten hyvin voi- daan yksilöidä informaatiohäiriön vaikutus kurssiin. Sijoittajien asemaa turvataan siten, että heillä on riittävän tehokkaita oikeusturva- keinoja. Tällaionen oikeusturvakeino on arvopaperimarkkinalain vhingonkorvaus- säännöstö. Vahingonkorvauksella kompensoidaan informaatiohäiriön aiheuttama tappio. Käytännössä liikkeeseenlaskija todetaan laiminlyöneen AML:n mukaista jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta ja se on riittävä seikka sille, että tuottamus on
käsillä. Tuottamuksen osalta on Korvan mukaan syytä soveltaa käännettyä todis- tustaakkaa, koska liikkeeseenlaskijalla on huomattavasti paremmat edellytykset näyttää, onko tuottamus käsillä vai ei. Toisaalta sijoittajan on usein mahdotonta osoittaa, että häntä on johdettu harhaan, sillä päätöksentekoprosessiin vaikuttavia psykologisia seikkoja ei pystytä täysin selvittämään. Sijoittajat toimivat arvopape- rimarkkinoilla sillä edellytyksellä, että säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. => lähteenä käytetty Timosen teostas: Määräysvalta, hinta ja markkinavoima Mielenkiintoista artikkelissa on erityisesti se, miten rahoitusteorian ja taloustie- teen teoriat otetaan oikeustieteessä annetuiksi tekijöiksi. Tästä hyvänä esimerkki- nä voidaan pitää teoriaa tehokkaista markkinoista, jossa markkinoiden oletetaan olevan informaatiotehokkaat. Harmillisena pidän kuitenkin teorian suppeaa avaa- mista ja käsittelyn kritiikittömyyttä. Taloustieteellinen tutkimus osoittaa selkeästi, ettei markkinoiden informaatiotehokkuus yllä kuin teorian keskivahvaan tehok- kuuteen. Esimerkiksi suomalaisella osakemarkkinalla informaatiotehikkuus on pääasiallisesti hyvin heikkoa. Näin ollen markkinoiden olettaminen tehokkaiksi on hyvin kyseenalaista. Ymmärrän kuitenkin, että asian ollessa hyvin vaikeasti toteu- tettavissa, jotkin asian on parempi kiinnittää ja ottaa annettuina tekijöinä. Myös viittaus kirjallisuuteen aiheesta näyttää olevan vähemmän taloustieteellistä. Artikkelissa käsitellään sitä, miten virheellinen informaatio vaikuttaa arvopaperin hintaan ja sitä kautta synnyttää mahdollisia tappioita sijoittajalle. Asia mainitaan useassa yhteydessä, mutta kertaakaan ei mainita sitä, että sijoittajan on realisoita- va arvopaperi, jotta vahinko aiheutuu konkreettisesti. Lisäksi herää kysymys, pi- tääkö sijoittajan tehdä realisointipäätös virheellisen informaation perusteella. En usko tämän kuitenkaan olevan relevantti seikka, koska sijoittajalla on tuskin näyt- tövelvollisuus arvopaperin realisointia koskevan päätöksen tekemiseen liittyvistä omista motiiveistaan. Wuolijoki, Sakari: Sijoitusrahasto- osuuden panttaus, Defensor Legis N:o 3/2007 s. 407-418 Kirjoitus rahasto- osuuksien panttaamisesta on paikallaan. Kuten Wuolijoki kirjoit- taa, esineoikeudellinen kirjallisuus on panttauksen osalta hieman ikääntynyttä. Aiheen tekee erityisesti mielenkiintoiseksi se, että rahastosijoittaminen on yleisty- nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti ja se on osakseen saa- mastaan kritiikistä huolimatta varteen otettava vaihtoehto myös tulevaisuudessa
yhtenä säästämisen muotona. Rhasto- osuuden esineoikeudellinen luonnehdinta on käsitelty artikkelissa hyvin ja mielenkiintoisimpana osana artikkelia pidän kirjoit- tajan esittämää argumentointia kansainvälisen yksityisoikeuden osalta. Artikkelis- sa yksilöidään suuri määrä vallitsevia epäselvyyksiä muun muassa rahasto- osuuksien panttaukseen sovellettavasta laista. Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen siitä, että asiaa koskevaa lainsäädäntöä tulisi pikaisesti uudistaa. Toisena mielenkiintoisena kysymyksenä pitäisin vielä erityisesti kirjoittajan avaamaa pohdiskelua, joka koskee panttauksen julkivarmistusta. Käytännöllisesti katsoen enemmän käytetty ja vanhempi tapa julkivarmistaa rahasto- osuuden panttaus on tehdä osuustodistusten tradeeraus, eli pyydetään rahastoyhtiöltä osuustodistus ja tämän jälkeen pantinantaja antaa sen pantinsaajan hallintaan jon- kin saamisen vakuudeksi. Jos rahastoyhtiö ei kuulu samaan konserniin pantinhalti- jan kanssa, voisi hypoteettisesti ajatellen kasvaa riski siitä, että pantinantaja pyrki- si kuolettamaan osuustodistuksen pantinhaltijan tietämättä ja tämän jälkeen vaa- tia rahastoyhtiötä lunastamaan rahasto- osuudet. Minusta kirjoittaja käyttää mah- tavaa oivalluskykyä tässä kohdassa. Mielenkiintoisena jatkotutkimuskysymyksenä pitäisin myös annetun esimerkin valossa tapauksen rikosoikeudellista luonnehdin- taa ja toisaalta vahingonkorvausvastuun arvioimista rahastoyhtiön näkökulmasta. Vaihtoehtona tradeeraukselle Wuolijoki esittää julkivarmistuksessa käytettäväksi denuntaatiota, jossa hän löytää analogian keinoin osakeyhtiölaista mahdollisuuden ilmoittaa osakkeen panttauksesta yhtiölle. Näin ollen denuntaatio voisi toimia myös rahasto- osuuden panttauksessa ilmoittamalla rahastoyhtiölle osuuden pant- tauksesta. Tästä ei ole sääntelyä laissa eikä siitä ole myöskään korkeimman oikeu- den käytäntöä. Minusta kirjoittaja olisi voinut käsitellä artikkelissaan vielä hyvin paljon käytän- nössä esiintynyttä tapaa pantata koko arvo- osuustili saamisen vakuudeksi. Tällais- ta tilannetta olisi mielenkiintoista analysoida myös rahasto- osuuksia sisältävän ns. rahasto- osuustilin panttaukseen. Kolehmainen, Antti: Edunvalvonta, Lahja ja jäämistösuunnittelu, Defensor Legis N:o 3/2010 s. 264-279 Artikkelissa käsitellään sekä edunvalvonnassa olevan päämiehen varojen lahjoit- tamista, että edunvalvontavaltuutuksen nojalla toisen varojen lahjoittamista. Lah- joittamisen eri muodot käydään hyvin läpi ja pohdinta on paikoin melko syvällistä.
Aihe oli hyvin rajattu ja kirjoitus sisältääkin hyvää pohdintaa. Holhoustoimilain järjestelmä on suomalaisessa oikeusjärjestyksessä saanut osakseen suhteellisen suurta kritiikkiä. Se on monessa suhteessa suuria aukkoja jättävä ja johtaa tuomio- istuimen ratkaisuihin, joissa päätökset on usein tehty jopa arvokysymysten äärellä. Asiat ovat hankalia ja suurin osa KKO:n päätöksistäkin näyttää olevan tehty äänes- tysratkaisuin. Edunvalvontavaltuutuksen kirjoitusvaiheessa on erittäin tärkeää kirjoittaa määrä- ykset hyvin yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Päämiehen varojen lahjoituskielto on lähes ehdoton ja päämiehen etu on todellisuudessa vain suuri arvoitus, johon vas- tauksen löytäminen on enemmänkin subjektiivista tarinan kerrontaa kuin oikeaa, kaikki näkökulmat huomioon ottaavaa normatiivista päättelyä. Kolehmaisen viimeiset sanat päämiehen yritysomaisuuden siirtämisestä jälkipol- ville herätti vierastusta. Ymmärrän hyvin sen, että yrityksen etua arvioitaessa on ajateltava asiaa jatkuvuusperiaatteen mukaisesti. Vaikka työntekijöillä voikin olla intressejä yritykseen liittyen, eivät ne voi vaikuttaa siihen arviointiin, joka koskee vajaavaltaisen omistajan osuuden luovuttamista vastikkeettomasti lahjana tilan- teessa, jossa omistajan on katsottu olevan oikeustoimikelvoton. Ymmärrä silti hy- vin kirjoittajan näkökulman asiaan siinä, että päätöksenteko näissä asioissa on enemmän arvokysymys, kuin yhden ainoan oikean ratkaisun löytäminen. Vastuuta on vaikeaa ainakaan kokonaisuudessaan siirtää näissä asioissa lainsäätäjälle. Suu- rin vastuu mielestäni kuuluu omistajalle, jonka olisi ajoissa määrättävä miten asi- assa menetellään jos hänen toimintakykynsä tulevaisuudessa heikentyisi. Siihen tarkoitukseen edunvalvontavaltuutuksen luomat mahdollisuudet on suunnteltu. Kolehmainen, Antti: Edunvalvontavaltuutus, lahja ja lahjansaajan asema, De- fensor Legis N:o 3/2010 s. 280-293 Tämä artikkeli pyörittää mielenkiintoista kysymystä siitä, millaisessa asemassa lahjansaaja on edunvalvontavaltuutustilanteissa. Kysymys on mielenkiintoinen. Jos valtuuttaja on antanut valtuutetulle valtakirjassa luvan lahjoittaa omaisuuttaan ja valtuutettu jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä. Voiko lahjansaaja saada va- hingonkorvausta jos valtuutettu ei tee lahjoitusta ja toisaalta onko edunvalvonta- valtuutetulla velvollisuutta lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta?
Tapauksessa on yleensä riidatonta se, että kysymyksessä on ns puhdas taloudelli- nen vahinko. Siitä säädetään VahL 5 luvun 1 pykälässä. Tällaisen vahingon kor- vaamisen edellytyksenä on, että se aiheutetaan rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käyttämällä tai sen korvaamiseen on muuten erittäin painavia syitä. Tässä tapauksessa viimeksi mainitut erityisen painavat syyt ja niiden käsillä ole- minen on olennaista. Kolehmainen käy artikkelissaan läpi mielenkiintoisia KKO:n tapauksia, mutta niitä yhdistää pääasiallisesti se, että erittäin painavat syyt viittai- sivat asiantuntijan ja toisaalta korostuneen luottamuksen rikkomiseen. Edunval- vontavaltuutettu on harvoin asiantuntija ja hän myös nauttii harvoin julkista luot- tamusta, joten hänen voidaan ainoastaan odottaa toimivan huolellisesti. Ei ole suo- raa tulkintaa siitä, että edunvalvontavaltuutetun antamatta jäänyt lahja olisi sellai- nen seikka, joka automaattisesti johtaisi erittäin painavien syiden käsillä oloon. Toinen kysymys onkin sitten se, voiko edunvalvontavaltuutettu joutua vahingon- korvausvelvolliseksi laiminlyödessään lahjan antamisen sopimussuhteita koskevi- en periaatteiden mukaan. Sopimussuhteen valtuuttajan ja valtuutetun välillä voi- taisiin katsoa olevan käsillä, jos edunvalvontavaltuutus olisi nimenomaan tehty esimerkiksi yrityksen sukupolvenvaihdoksesta huolehtimiseksi. Tällainen tapaus voisi olla tyypillinen tilanne, jossa sopimussuhde siis voitaisiin katsoa olevan syn- tynyt lahjan tai alihintaisen kaupan toteuttamiselle tulevaisuudessa. Artikkelissa lähteiden käyttö on runsasta, vaikkakin lähteiden määrä ei ole kovin runsas. Artikkelissa on käytetty KKO tapauksia selventämään asian uskottavuutta, mutta minusta niiden soveltaminen nimenomaan aiheeseen liittyen tuntuu aluksi hieman kaukaa haetulta. Aiheesta ei ilmeisesti ole suoraan soveltuvaa ennakkorat- kaisua, joten jostain on tuki löydettävä. Minusta oli hauska myös huomata, että kirjoittaja viittaa tekstissä myös omaan aikaisemmin kirjoittamaansa artikkeliin. Halila, Heikki: Lyhyenpiä kirjoituksia: Pankkien neuvontapalvelut ja perin- töoikeuden järjestelmä, Defensor Legis N:o 3/2010 s. 294-295 Heikki Halila on kirjoittanut Defensor Legis - lehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa väitöstilaisuudessa käytyyn keskusteluun. Kirjoitus oli ennakko- luuloinen ja vailla todellista oikeustieteellistä argumentointia tai lähteitä. Kirjoitus sopisi mielestäni paremmin iltalehteen tai Turun Sanomien mielipidepalstalle.
Hidén, Paulus: Epäsuoran epälikvidin sijoitustoiminnan sääntelystä, Defen- sor Legis N:o 4/2010 s. 431-442 Artikkeli poikkeaa aikaisemmista artikkeleista selvästi. Tässä Hidén käy läpi lain- säädäntöä, joka koskee erilaisia rahastoja. Mielenkiintoinen seikka artikkelissa oli kysymys siitä, että kiinteistörahastolain mukaisia kiinteistörahastoja ei ole tähän mennessä perustettu yhtään kappaletta, vaikka kyseinen laki on tullut voimaan jo vuonna 1998. Syyksi tälle Hidén on arvioinut sen, ettei siihen liity verokannustetta ja lisäksi rahastomuotoisena toimiminen luo turhia rajoituksia ja sääntelyä toi- minnalle. Aihealueen nimeäminen epäsuoraksi epälikvidiksi sijoitustoiminnaksi on mielen- kiintoinen. Artikkelin aluksi määritellään käsitteet epäsuora sijoitustoiminta ja epälikvidi toiminta. Epäsuora sijoitustoiminta on yhteydessä erilaisten rahastojen tai sijoitusyhtiöiden kautta tapahtuvaan sijoitustoimintaan, jossa useampi sijoittaja sijoittaa rahastoon tai vastaavaan, joka puolestaan tekee sijoitukset suoraan varsi- naisiin sijoituskohteisiin. Epälikvidin sijoitustoiminnan käsitteellä pyritään rajaamaan tarkastelu sellaisiin malleihin, joissa sijoituskohteet ovat luonteeltaan muuta kuin kaupankäynnin koh- teena olevia arvo- osuusmuotoisia tai muuten likvidejä arvopapereita. Tarkastelu rajautuu toisin sanoen lähinnä rahastoihin, joiden kohteena ovat epälikvidit koh- teet, tyypillisimmin kiinteistöt tai listaamattomat yritykset. Artikkelissa käydään läpi vallitsevaa ja suunnitteilla olevaa lainsäädäntöä varsi- naista tulkintaa tai näkemystä sen enempää ottamatta. Mäntysaari, Petri: The Legal aspects of the elspot market of nord pool spot, Defensor Legis N:o 4/2010 s. 479-490 Artikkelissa käydään päällisin puolin aluksi läpi, mitä sähkökaupalla pohjoismaissa tarkoitetaan. Artikkelin tarkoituksena on käsitellä oikeudellisia olosuhteita säh- kömarkkinoista, jossa käydään sellaista kauppaa, jossa sähkön toimitus kohdistuu tulevaisuuteen. Artikkelin tarkoituksena on olla suppea johdanto aiheesta yleisesti juristeille.
Kirjoituksesta saa hyvin selvän sähkömarkkinoiden rakenteesta ja sääntelystä. Tämän lisäksi lähdeluettelo antaa hyvän mahdollisuuden perehtyä aiheeseen lisää. Lainsäädäntö aiheenseen liittyen on kolmenlaista - direktiivipohjaista, kansallista lainsäädäntöä ja yksityiskohtaisuudellaan hyvin kirjavaa itsesääntelyä. Lähdeluet- telo sisältää pääasiallisesti edellä mainittuja kolmea normiainesta. Sisältö vastaa otsikkoa erittäin hyvin ja artikkelin lukemalla saa hyvän kuvan vallitsevasta sään- telystä sähkömarkkinoilla erityispiirteineen. Mikkola, Tuulikki: Pinnallisen oikeusvertailun sudenkuopat: esimerkkinä Englannin oikeuden mukainen aviovarallisuusjärjestelmän purkaminen, La- kimies 4/2011 s.649-665 Tuulikki Mikkola avaa artikkelissaan tilannetta, jossa kansainvälisluonteinen avio- liitto päättyy avioeroon ja sillä on liityntöjä englantilaiseen lainsäädäntöön. Oike- usvertailun näkökulmasta Englannin aviovarallisuusjärjestelmä on Mikkolan mu- kaan erityisen hankala. Englannin aviovarallisuusjärjestelmä rakentuu toisenlaisen ratkaisun varaan kuin Suomen aviovarallisuusjärjestelmä menettelyn osalta (vrt. pesänjakaja - tuomioistuin - harkintavalta). Tilanne on hankala, koska avioliitot ovat yhä useammin kansainvälisluonteisia asettaen juristit vaikeaan tehtävään. Artikkelissa avataan Englannin aviovarallisuusjärjestelmän purkamista koskevaa oikeustilaa sellaisena kuin se näyttäytyy uusimpien ennakkoratkaisujen valossa. Avioliittolain säännöksissä on mahdollistettu aviovarallisuusstatuutin valinta yh- teisellä sopimuksella (lakiviittaus). Mikkola käsittelee Englannin oikeuden laki- määräistä aviovarallisuussuhteiden purkamisjärjestelmää erittäin selkeästi. Läh- deluettelo ei ole erityisen laaja, mutta vakuuttava. Alaviitteisiin on kerätty kom- mentteja, jotka ovat mielenkiintoisia. Kommentit ovat alaviitteissä paikallaan, mut- ta kirjoituksen luonteen ja pituuden näkökulmasta tekisivät tekstiin sisällytettynä asian olennaisten osien erottamisen vaikeammaksi. Mononen, Marko: Onko sopimusoikeudessamme yhtenäistä vastuuperustet- ta?, Lakimies 7-8/2004 s. 1279-1397 Artikkeli on tervetullut pääasiallisesti deliktivastuuta käsittelevien artikkeleiden joukkoon. Sopimusperusteisen vahingonkorvausvastuun kannalta keskeinen läh- tökohta on osapuolten välinen sopimus. Lisäksi vastuun edellytyksenä on, että toi- nen sopimuksen osapuolista on rikkonut sopimukseen kuuluvia velvoitteita ja sitä
kautta aiheuttanut vahinkoa vastapuolelle. Sopimusrikkomus on siis sopimukseen perustuvan vastuun välttämätön edellytys. Sopimusrikkomuksena tulee kysymyk- seen suoritushäiriö, jossa todellinen suoritus ei vastaa sitä, mitä sopimuksen pe- rusteella olisi pitänyt suorittaa. Sopimusvastuun edellytysten lisäksi sopimusoikeudessa tarkastellaan varsinaisik- si vastuuperusteiksi ymmärrettyjä, tuottamus-, ekskulpaatio-, kontrolli-, ankara ja poikkeukseton vastuu. Tuottamus- ja ekskulpaatiovastuu ovat tuottamusperustei- sia. Kontrolli-, ankara ja poikkeukseton vastuu ovat tuottamuksesta riippumatto- mia vastuumuotoja. Monosen artikkelin mukaan Sopimusoikeuden pintatasolla on tapahtunut runsaas- ti muutoksia. Siitä huolimatta perusrakenteet ovat säilyneet pysyvinä. Sopimusva- pauden ja sopimusten sitovuuden periaatteiden asemaa ei ole vakavassa mielessä horjutettu. Sopimusvapauden rajoitukset näkyvät suurimmilta osin osapuolten vahvuuteen liittyvissä kysymyksissä, kuten toisen sopimuspuolen vahvemmassa asemassa - toisin sanoen heikomman suojassa. Sopimusoikeuden perusrakenne on Monosen mukaan johdonmukainen. Sopimusten sitovuuden, sopimusvapauden, luottamuksen suojan, varovaisuuden ja varautumisen periaatteet luovat vakautta sopimusoikeuteen. Oikeusperiaatteiden tehtäväksi jääkin perusrakenteen hie- nosäätö, kuten perusrakenteista johtuvien epäkohtien sekä systeemistä että tilan- nekohtaista korjaamista.