KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto
Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo. Aineiston esittelyllä voidaan johdattaa tiedon ja kulttuurin lähteille. Aineiston esittelyt kytkeytyvät paitsi kirjaston kokoelmiin myös tiloihin, asiakaspalveluun ja oheistapahtumiin. Aineistoa voidaan esitellä fyysisesti kirjastotilassa tai verkossa. Aineiston esittelyä voidaan tehdä myös sisältöjä esittelemällä, esim. kirjavinkkauksin. Yleisten kirjastojen neuvoston strategian 2010-2015 mukaan kirjasto inspiroi, yllättää ja antaa voimia. Pienessä kirjastossa voidaan toteuttaa strategian linjauksia esim. panostamalla elämyksellisiin ja virikkeitä antaviin aineistoesittelyihin.
Aineiston esittelyn tavoitteet Kokoelmien esittelyllä kirjastosta voidaan tehdä viihtyisämpi sekä asiakkaille että henkilökunnalle Vaihtelu virkistää!! Aineiston esittely on osa asiakaspalvelua ja toisaalta osa aineistosta ja kokoelmasta tiedottamista, jolla voidaan lisätä aineistojen kysyntää ja lainausta. ( Vaikutus huomattavaa esim. varastoaineiston kohdalla.) Esimerkiksi Web2.0 ympäristössä ja sanomalehdissä tapahtuva aineiston esittely liittyy myös kirjaston markkinointiin, imagon luomiseen ja profiloitumiseen. Kirjaston palvelujen laatu määrittyy sen mukaan, mikä mielikuva asiakkaalla on kirjastosta ja sen kokoelmista, palvelutarjonnasta ja henkilökunnan asiantuntemuksesta. (Aineistojen sisältöjä avaamalla voidaan ottaa käyttöön myös henkilökunnan hiljaista tietoa, jota syntyy kokoelmatyön oheistuotteena).
Kirjanäyttelyt Kirjanäyttelyillä voidaan tuoda esille ajankohtaisia aiheita ja esimerkiksi kirjailijoiden tuotantoa
Syksyn eräkirjanäyttely
Tunnelmaa joulukirjojen esittelyyn
Romanttiset ystävänpäiväkirjat
Räätälöidyt ja ryhmäkohtaiset aineistoesittelyt Aineistoesittelyjä voidaan laatia ottaen huomioon kirjaston eri asiakasryhmät. Kirjaston tehtävänähän on tarjota tasa-arvoista, suvaitsevaa, syrjäytymistä ehkäisevää ja erityisryhmät huomioivaa palvelua.
Pienen kirjaston vahvuudet asiakaspalvelussa Asiakaskunnan tiedontarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden tuntemus: pystytään tarjoamaan henkilökohtaista palvelua Tiedontarpeiden muutosten jatkuva seuranta: jokainen henkilökunnasta vuorollaan asiakaspalvelussa ja hyllyttäessäkin näkee, mitkä aineistot liikkuvat Asiakkaiden intressit välittyvät kokoelmatyöhön myös asiakaspalautteiden ja kyselyjen sekä jatkossa myös verkkokirjaston Web2.0 elementtien välityksellä.
Aineistoesittelyt lapsille ja koululaisille Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetusta voidaan tehostaa aineistoesittelyin: vetoamalla paitsi tiedontarpeisiin myös mielikuvitukseen Kirjavinkkausten jälkeen voidaan vinkatuista kirjoista koota näyttely kirjaston lasten- ja nuortenosastolle
Aineistoesittelyt nuorille Maaliskuussa 2011 esillä olleeseen Keikkakuvia valokuvanäyttelyyn liittyi kirja- ja levynäyttely sekä fanituotteista koottu vitriininäyttely.
Erityisryhmien aineistoesittelyt Hankasalmen kirjaston Arkki tiedotuslehdessä on julkaistu aineistoesittelyjä mm. selkokirjoista ja isotekstisistä kirjoista.
Aineistoesittelyt osana kirjastopalvelujen esittelyä Asiakasryhmäkohtaisilla aineistoesittelyillä voidaan elävöittää kirjastovierailuja Viemällä räätälöityjä aineistoesittelyjä kentälle esim. osana kirjavinkkausta tai kirjaston palvelujen esittelyä varmistetaan, että ainakin osa kuulijoista tulee kirjastoon lainaamaan esiteltyjä aineistoja
Uutuusaineiston ja ajattomien teemojen esittelyt Sosiaalisen median keinoin voidaan tehostaa uutuusaineistosta tiedottamista. Kirjaston tulisi olla dynaaminen, nykyaikainen ja samalla ylläpitää rooliaan muistiorganisaationa.
Uutuusaineistoista tiedottaminen Kirjaston uutuusaineiston kysyntää voidaan lisätä tiedottamalla kirjastoon saapuvasta aineistosta. Harva asiakas seuraa uutuusluetteloita, mutta kirjaston kotisivujen, verkkokirjaston ja Facebook sivujen välityksellä moni asiakas saa tiedon uutuusnimekkeistä. Kansikuvat kiinnittävät asiakkaiden huomion. Hankasalmen kirjasto kokoaa paikallislehteen kuukauden luetuimmat kaunokirjat listausta, johon laaditaan lainatuimmasta aikuisten kaunokirjasta lyhyt esittely. Kunnan tiedotuslehdessä ja muutaman kerran vuodessa paikallislehdessä julkaistavilla tiedotussivuilla esitellään uutuusaineistoja ja muita ajankohtaisia aineistoja.
Ajattomien teemojen esittelyt Arkki tiedotuslehdessä esitellään laajemmin eri teemoihin liittyviä aineistoja. Teemoittamalla voidaan esitellä erilaisia aineistoja: kirjojen lisäksi myös AV-aineistoja ja lehtiä. Teemoittamalla aineistoesittelyjä voidaan liittää myös oheistapahtumiin ja taidenäyttelyihin. Hankasalmen kirjastossa oheistapahtumia on järjestetty yhteistyössä mm. kulttuuritoimen, kansalaisopiston, yhdistysten ja muiden vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Lisäksi on järjestetty Muistojen jäljillä hankkeeseen liittyviä tilaisuuksia: luentoon on liitetty aiheeseen sopiva kirjanäyttely. Hankkeen tavoitteena mm. nostaa esille kirjaston historiallisia ja kulttuurista muistia tukevia aineistoja. (Hanketta toteutetaan Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä Lukemisharrastuksen edistämisavustuksella.)
Esimerkkejä teemoitetuista näyttelyistä ja tapahtumista Kultainen 60-luku Veteraaniautot Sukkanäyttely
Lisää Hankasalmen kirjaston näyttelyitä ja tapahtumia