Ethnos tiedote 2/2008

TIEDOTE 2/2008

Sisältö Puheenjohtajan palsta: Kenttätöiden suunnittelun aikaan........... 3 Avaudutaan arjesta Elämäjulkaisija kaltaisiaan ihmettelemässä.... 5 Ethnoksen gradu palkinto 2007...10 Raportteja V Kansatieteen päivät Porissa 14. 15.3.2008...11 Museopäivät Porissa 14. 16.5.2008...14 Etnologian näkymät ja asema Turussa 15. 17.5.2008...... 16 Ilmoitusasioita...21 c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki http://www.ethnosry.org/ Ethnos tiedote 2/2008 ISSN 1796 0959, verkkojulkaisu 1796 0967 Kesäkuu 2008 Toimitus ja taitto: Jussi Lehtonen Kansikuva Kesäinen lehmisavu Pielavedellä 1963. Kuvaaja: Toivo Tikkanen. Turun yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitoksen arkisto, Kansatieteen kokoelma TYKL/vk/518. Ethnos ry:n hallitus 2008 Puheenjohtaja: Helena Ruotsala, puh. 040 732 5489, puheenjohtaja@ethnosry.org Varapuheenjohtaja / museoyhdyshenkilö: Pirkko Madetoja, puh. (09) 4050 9334 pirkko.madetoja@nba.fi Sihteeri: Annukka Lyra, puh. 040 741 2642, sihteeri@ethnosry.org Taloudenhoitaja: Elina Anttonen, puh. 045 650 9383, elina.anttonen@gmail.com Tiedotussihteeri: Jussi Lehtonen, puh. 041 444 4426, jussi.lehtonen@utu.fi Kansainvälisten asioiden sihteeri: Sanna Lillbroända Annala, puh. 050 563 7651, slillbro@abo.fi Seminaarisihteeri: Heli Niskanen, puh. 050 588 2735, heli.niskanen@campus.jyu.fi Julkaisusihteeri: Mirkka Hyytiäinen, puh. 050 411 2952, mirkka.hyytiainen@kalevalaistennaistenliitto.fi 2

Puheenjohtajan palsta: Kenttätöiden suunnittelun aikaan Helena Ruotsala Kulunut kevät on ollut seminaarien ja kongressien aikaa. Maaliskuiset Kansatieteen päivät Porissa houkuttelivat paikalle noin 130 osanottajaa. Koska seminaarista on erillinen katsaus tässä tiedotteessa, käsittelen seminaaria tässä vain toteamalla, että monien osallistujien mukaan Kansatieteen päivien ohjelman jakaminen pariin kolmeen kutsupuheenvuoroon ja useampiin jyrytettyihin pienryhmäesitelmiin oli erinomainen muutos. Monet toivoivat jatkoa nyt kokeillulle muodolle, ja tämän toiveen seuraavien, vuoden 2010 kansatieteen päivien järjestäjät ottanevat huomioon. Vuosikokouksessa Ethnoksen hallitus sai kaksi uutta jäsentä, Jussi Lehtosen Turun yliopistosta ja Sanna Lillbroända Annalan Åbo Akademista. Nykyisen hallituksen kokoonpano yhteystietoineen on tämän tiedotteen sisäkannessa. Tässä yhteydessä haluan Ethnoksen puolesta kiittää hallituksen keväällä jättäneitä Niklas Huldénia ja Katriina Siivosta monivuotisesta toiminnasta Ethnoksen hyväksi. Muistutan vielä kaikkia jäseniämme jäsenmaksusta, jonka maksamiseen tarvittavat tiedot löytyvät tiedotteen takakannesta. Rahoitamme toimintaamme pääasiassa jäsenmaksutuloilla, joten jokainen jäsenmaksu on tärkeä! Kirjoitan tätä puheenjohtajan palstaa junassa. Olen runsaan vuoden sisällä ollut töissä kolmessa eri oppiaineessa, tosin vain kahdessa eri yliopistossa ja kahdella eri paikkakunnalla. Tänä päivänä työn saaminen omalta asuinpaikkakunnalta alkaa olla pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Akateemisten nomadien heimo, tutummin osaa heitä on kutsuttu matkalaukkuprofessoreiksi, kasvaa vuosi vuodelta, sillä lyhytaikaiset työsuhteet eivät innosta muuttamaan asuinpaikkaa vuoden tai jopa lyhyemmän työsuhteen ajaksi. Keski Euroopassa ja toki myös meillä Suomessa akateemiset nomadit kulkevat myös valtioiden rajojen yli. Esimerkiksi Saksan Freiburgista Baseliin matka taittuu junalla 40 minuutissa. Saksan Sveitsiä alhaisemmat elinkustannukset ja Sveitsin korkeampi palkkataso ovat hyvä yhdistelmä. Paikkakunnan ja myös laitoksen tai yliopiston vaihdon näen positiivisena haasteena ja resurssina, työsuhteiden lyhyttä kestoa sen sijaan en en ainakaan silloin, kun seuraavasta työsuhteesta ei ole tietoakaan. Erittäin tärkeänä haasteena pidän tänä päivänä sitä, minkälainen on etnologin ja kansatieteilijän identiteetti 3

4 Ethnos tiedote 2/2008 ja mikä on etnologian ja kansatieteen oppiaineen identiteetti nykyisten ja tulevien opiskelijasukupolvien näkökulmasta. Näistä identiteeteistä keskusteltiin vilkkaasti toukokuussa pidetyssä Turun yliopiston kansatieteen 50 vuotisjuhlaseminaarissa. Turkulaisten opiskelijoiden paneelissa esittämä kysymys monitieteisyyden mahdollisuuksista ja haasteista puhutti panelisteja Jonas Frykmania, Konrad Köstliniä, Bo Lönnqvistiä ja Johanna Rolshovenia ja yleisöä. Opiskelijat halusivat tietää, mitä uusia näköaloja ja mahdollisuuksia monitieteisyys tarjoaisi kansatieteelle vai olisiko kansatieteen identiteetti uhattuna? Vaikka panelistit vakuuttelivatkin, että oppiaineen identiteetti ei ole uhattuna ja meidän etnologien työkalupakki sisältää sellaisia työvälineitä, joita muut tieteenalat mieluusti hyödyntävät, silti joitakin osanottajia muiden tieteenalojen etnologisoituminen pelotti. Ehkä meidän vain tulisi entistä paremmin ja näkyvämmin tuoda esille omaa osaamistamme ja vahvuuksiamme, joista kenttätyöt on yksi. Toinen tärkeä osaamisalueemme on toimia kulttuurisena välittäjänä (cultural broker), missä roolissa me voimme auttaa ihmisiä ymmärtämään sitä, mitä tapahtuu. Nämä molemmat seminaarit osoittivat mielestäni erittäin hyvin sen, miten tärkeää on tavata ja keskustella toisissa yliopistoissa tai aivan eri aloilla työskentelevien kollegojen kanssa. Kokemuksia, vaikutteita ja ideoita vaihdettaessa ja verkostoiduttaessa syntyy myös uusia yhteistyökuvioita. Tieteenalojen rajat ylittävä yhteistyö ja uudet monitieteiset yhteistyöprojektit vahvistavat meidän identiteettiämme. Samalla ne vahvistavat etnologian ja kansatieteen asemaa sekä auttavat meitä profiloitumaan paremmin nykypäivän tieteen kentällä. Jotkut meistä ovat ainakin osittain samaa mieltä etnologian ja kansatieteen imagosta kuin Bo Lönnqvist, joka paneelissa sanoi, että meidän imagomme on vanhanaikainen, koska meitä tarvitaan lähinnä vain jouluna kertomaan, miten ja miksi sitä missäkin juhlitaan. Juhlaperinteestä kertominen on sinänsä tärkeää, mutta meillä on asiantuntemusta myös monista yhteiskunnan ajankohtaisista ilmiöistä. Arjen itsestään selviltä näyttävät ilmiöt ovat myös etnologien kenttää. Mielenkiintoisia uusia tutkimusaiheita löytyy sekä läheltä että kaukaa; vaikkapa Kemijärven sellutehtaan lakkauttamista vastustava massaliike ja kulttuuriperinnön mobilisoiminen erilaisiin tarkoituksiin. Näin kesän lähestyessä monet meistä suunnittelevat kesäloman lisäksi tai sijasta kenttätöitä tai ainakin kongressiin osallistumista. Alallemme on tunnusomaista se, että emme pääse etnologin tai kansatieteilijän roolista eroon lomallakaan, vaan katsomme kaikkea etnologisten linssien läpi aivan kuten kenttätöitä tehdessämme. Toivotankin kaikille ethnoslaisille hyvää kesää, antoisia kenttätöitä ja seminaarimatkoja sekä virkistävää ja rentouttavaa lomaa.

Avaudutaan arjesta Elämäjulkaisija kaltaisiaan ihmettelemässä Sari Östman, FM, Turun yliopisto Aloittaessani opinnot Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella syksyllä 2004 olin lähes teknologiakieltäytyjä. Osasin käyttää tavallisimpia toimisto ohjelmia ja nipin napin sähköpostia, mutta yksinkertaista tiedonhakua lukuun ottamatta muut Internetin hienoudet olivat ymmärrykseni ulkopuolella. En koskaan aikonut opiskella digitaalista kulttuuria; en kaivannut teknologiaymmärrystä. Toisin kävi. Ulkomailla asuva ystäväni oli pitkään ehdottanut, että seuraisin hänen kuulumisiaan LiveJournal blogin (http://livejournal.com) kautta, harrastamamme tiiliskivi kirjeet kun tulivat kansainvälisessä postissa kalliiksi. Yritin, mutta huonolla menestyksellä. En ymmärtänyt Internet julkaisemisen muotoa ja käytäntöjä, ja sitä paitsi suuri osa ystäväni teksteistä oli lukittu, suojattu vain tietyn ryhmän nähtäväksi. Tähän ryhmään liittyäkseen piti omistaa LiveJournal käyttäjätunnus, jota minulla ei ollut sen enempää kuin kykyä sellaisen hankkimiseen. Kulttuuriperinnön opintojen ohella kokeilin vastahakoisesti, mutta kuitenkin digitaalisen kulttuurin perusopintoja. Teknologiakulttuureita tarkastelevat teoreettiset osiot painuivat syvälle heräilevään tutkijansieluun. Ne ja pääaineen opinnot tukivat erinomaisesti toisiaan. Samalla käytännön kurssien kautta opin lukemaan ja tuottamaan online tekstejä sekä ymmärtämään Internet julkaisemista. Nähdäkseni, mitä ystävälleni todella kuului, perustin alkuvuonna 2006 oman Live Journal blogin, ihan vain kokeeksi. Uusi maailma avautui. Keitä olivat nämä tuhannet ihmiset, jotka avasivat elämänsä kaiken Internet kansan nähtäville? Miten tässä ympäristössä toimittiin? Miten kaikkeen tähän intiimiin julkaisemiseen tulisi suhtautua? Odotettiinko minulta samaa? Kokeilemalla löysin oman tapani kertoa valitsemistani aiheista. Löysin myös kotimaisen blogosfäärin (LiveJournal yhteisö on valtaosaltaan englanninkielinen). Huomasin, että myös sulkeutuneina pidetyt suomalaiset olivat lähteneet täysin rinnoin mukaan elämiensä esittämiseen kansainvälisessä verkossa. He kertoivat tunteistaan ja ajatuksistaan yhtä avoimen tuntuisesti kuin arjen tapahtumista tai harrastuksistaan. Erityisesti naisten keskuudessa toiminta näytti saaneen suuren suosion. 5

6 Ethnos tiedote 2/2008 Mieleni kuohui kysymyksiä: Mitä tämä on? Miten se toimii? Miksi ihmeessä? Kun kaikki muutkin bloggaa ei tyydyttänyt uteliaisuuttani. Samaan aikaan, keväällä 2006, pohdin tulevan graduni aihetta. Olin kriittisen kiinnostunut suomalaisen sukupuolitutkimuksen kysymyksistä. Populaari käsitys sukupuolitutkimuksesta tuntui edelleen liikkuvan No ne tutkii miten naisia on alistettu tasolla. Halusin osaltani horjuttaa tällaista näkemystä suomalaisesta sukupuolitutkimuksesta; tahdoin tehdä näkyväksi, että se on muutakin kuin "nainen miehen objektina" ajattelua. Aineisto kuitenkin puuttui. Tässä kiinnostukseni digitaaliseen kulttuuriin ja Internetissä julkaistuun elämään astui kuvaan. Toiminta oli pitkälti määrittelemätöntä, naisten suosimaa ja käsitteli aihetta kuin aihetta, siis myös sukupuolta ja miehiä. Hiljalleen tutkimusongelmani rakentui: ensin määrittelisin toimintaa ja sitten käsittelisin esimerkkitapausta siitä, miten toimijat aiheitaan esittävät. Blogi muotoista julkaisemista on toki tutkittu. Tutkimus on kuitenkin usein keskittynyt blogien yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. (Esim. Vuorinen 2005 ja Majava 2006.) Arkielämää koskevista sisällöistä on tavallisesti puhuttu päiväkirjoina, kyseenalaistamatta käsitteen relevanssia. Myös yhtäläisyyksiä muihin elämän esittämisen muotoihin, kuten omaelämäkertaan (esim. Ukkonen 2000) tai muistelmiin (esim. Vilkko 1997) on, mutta suoraan niihin liittäminen on riittämätön määrittely. Yksi harvoista ei päiväkirjaan rinnastajista on José van Dijck, joka puhuu lifelogeista. Hänen mukaansa päiväkirjaa ja lifelogia erottaa muun muassa yksityisen ja julkisen välinen suhde. (van Dijck 2004.) Tuo suhde onkin elämäjulkaisutoiminnassa kiinnostavan ristiriitainen, ja siitä kumpuaa jatkotutkimukseni aihe. van Dijckin lifelog tulee hyvin lähelle omaa elämäjulkaisu määritelmääni. Se luo kuitenkin mielleyhtymän kaavamaisesta muodosta, joka keskittyy jonkin teeman ympärille kuin laivan lokikirja. Elämäjulkaisu kattaa koko eletyn elämän, ei yhtä erityistä teemaa. Myös julkaisijoiden omat äänet ja se, millaisia merkityksiä he itse toiminnalleen antavat, ovat jääneet vähälle huomiolle. Kun julkaisijoita on kuunneltu, on kuunneltu valikoiden: tietyntyyppisiä ja tietyistä aiheista julkaisevia. On haettu toiminnan poliittisia ulottuvuuksia, kuten Ann Charlotte Palmgren (2003) tai Elvira Prior (2005) feministisiä identiteettejä. Mainitut tutkimukset, kuten myös suomenkieliset vastaavat, osoittavat kentän tuoreutta: tutkimus näkyy graduissa ja artikkeleissa, monografioita aiheesta ei vielä ole. Tahdoin antaa elämäjulkaisijoille (joskin gradun mittakaavassa vain naisille) äänen rajoittamatta liikaa sitä, mistä he saisivat kertoa. Alusta asti oli selvää,

että pelkkä julkaisujen sisäinen tekstianalyysi ei riittäisi aineistoksi. Halusin selvittää julkaisijoiden omia näkemyksiä toiminnastaan. Päädyin käyttämään kahta aineistokokonaisuutta: haastattelujen avulla selvittäisin, miten naiset itse toimintaansa kuvaavat, julkaisuissa tarkastelisin miesten esittämiseen käytettyjä keinoja. Valitsin mielestäni sopivan kokoelman eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia suomalaisnaisia, joista vain harva kieltäytyi osallistumasta tutkimukseen. Käytännön syistä olin päätynyt sähköpostihaastatteluihin: aineistoni asui hajallaan ympäri Suomen, eivätkä kaikki halunneet paljastaa asuinpaikkaansa, nimestä tai kasvoista puhumattakaan. Lisäksi kirjoittaminen oli mitä ilmeisimmin näille henkilöille ominainen itseilmaisukeino. Elämäjulkaisijoiden ikäskaala liukuu tänä päivänä noin kahdeksasta 80 ikävuoteen ja aineistooni kuuluikin 16 74 vuotiaita naisia, joiden taustat ja elämäntilanteet olivat varsin vaihtelevia. Tietyt asiat kuitenkin näyttivät aineiston heterogeenisyydestä huolimatta olevan ominaisia kaikille julkaisijoille. Elämäjulkaisu oli usein aloitettu jonkin suuren elämänmuutoksen yhteydessä. Haastattelut ja julkaisut kertoivat muun muassa kipeistä ihmissuhdeongelmista, paikkakunnan vaihdoksista ja vakavista sairauksista. Yhteistä elämäjulkaisemisen aloittamisen syille näytti olevan, paitsi tarve purkaa omia ajatuksia näkyvään muotoon, yksin jäämisen tunne. Sairauden tähden työelämästä syrjään jääneet, eronneet tai ujot kokivat sosiaalisen piirinsä supistuneen olemattomiin, tunsivat tulevansa mökkihöperöiksi ja kertoivat seinien kaatumisesta niskaan. Elämäjulkaisemiselle asetettiin siis suuria sosiaalisia odotuksia. Usein tämä sosiaalisuus näytti olevan melko näennäistä kommentteja saatiin ja annettiin vain silloin tällöin. Toisaalta, monille riitti tieto siitä, että heidän julkaisujaan luetaan. Eräs vastaaja sanoi: Koen eräänlaisen interaktiivisen voiman läsnäolon, kun käyn kirjoittamassa blogeihini ja tiedän, että niitä käydään lukemassa. Myös elämäjulkaisujen itsereflektiivistä tehtävää korostettiin. Eräs vastaaja puhui, mielestäni hyvin runollisesti, sielun havistelusta. Kaikki vastaajat mainitsivat ajatusten ja tunteiden käsittelyn; identiteettiä rakentavan, minäkeskeisen toimintamotiivin. Vastauksissa ja julkaisuissa hahmottui kolme päätehtävää, jotka toimivat yhdessä. Toisinaan joku painottui enemmän kuin toiset mutta keskimäärin ne olivat tärkeydeltään tasapainossa. Tutkimukseni osoitti, että elämäjulkaiseminen on julkaisemista itsestä itselle, itsestä toisille ja toisten kanssa. Elämäjulkaisemisen käsitteen määrittely on vielä kesken; se on jatkotutkimuksen tehtävä. Tutkimukseni toinen osa, miesten esittämisen keinot, oli kiinnostava kohde sekin, vaikka ei lopulta ensimmäisen osan veroista uutuusarvoa kantanut 7

8 Ethnos tiedote 2/2008 kaan. Osoittautui, että miehistä kerrottiin anekdooteissa ja sivulauseissa, muiden teemojen lailla osana arkea: ihastuneesti, raivostuneesti, rakastavasti, huumorilla, välinpitämättömästi Kuvaukset olivat vahvasti tilannesidonnaisia ja henkilökohtaisia. Sama mies saattoi peräkkäisissä teksteissä tulla kuvatuksi aivan eri tavoin, kuin kyse olisi ollut eri ihmisestä. Olennaista oli, että kaikissa teksteissä nainen määritteli miehen omista lähtökohdistaan käsin. Miehestä tuli elämäjulkaisuissa naisen arvioivan katseen kohde, kulttuurinen toinen. Elämäjulkaisujen tutkiminen oli, ja on, varsin antoisa kokemus, joskin itse elämäjulkaisijana katsoin varmasti toimintaa sisäpiirisilmällä. Tässä tapauksessa uskon siitä olleen enemmän hyötyä kuin haittaa sillä Internet kulttuurien tutkiminen menestyksellisesti edellyttää tiettyä kentän tuntemusta. Toimijat ärsyyntyvät helposti jos kokevat, että tutkija ei ymmärrä heidän toimintaansa tai että tämä suorastaan kummastelee sitä. Kenttä on haasteellinen mutta tarjoaa uudenlaisten aineistojen lisäksi ainutlaatuisia keinoja tehdä tutkimusprosessi näkyväksi. Tutkimusta aloittaessani perustin Tutkijankammion portailla blogin (http://smostm.wordpress.com), jolla halusin avata prosessia osallistujille ja muille kiinnostuneille. Alkuperäinen tavoitteeni, keskusteleva tutkimuksenteko, olisi voinut täyttyä paremminkin: aloittelijan epävarmuudessani en aina rohjennut kirjata pohdintojani ylös kovinkaan monipuolisesti, eikä keskustelua juuri syntynyt. Toisaalta varsinaisten tutkimustulosten julkaiseminen ennen aikojaan ei olisi ollutkaan viisasta. Ei Tutkijankammio silti epäonnistunut. Se tallentaa erästä prosessia: tutkijaksi orientoitumisen vaiheita. Uskon aineistonikin lopulta hyötyneen blogista. He saivat lukea tutkimuksen eri vaiheista ja tutkijan tunnoista. Toivoakseni he huomasivat, että heitä on analysoinut ihminen ja elämäjulkaisija, ei kasvoton graduntekijä. Aloitteleva tutkija on aina itsestään hieman epävarma. Valmista gradua jälkeenpäin lukiessa vatsanpohjaa kalvoi tunne siitä, että tämän olisi voinut tehdä vielä paremminkin. Ethnos ry:n gradupalkinto valaa vuosittain uutta tulevaisuudenuskoa nuoriin tutkijoihin, tänä vuonna allekirjoittaneeseen: ammatinvalintani on saattanut osua oikeaan. Kiitän sydämestäni Ethnos ry:tä ja FT Monica Nerdrumia tästä arvokkaasta tunnustuksesta. Ilman korvaamattomia ohjaajiani, digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suomista ja historian lehtori Anna Sivulaa, tutkielma tuskin olisi saavuttanut lopullista tasoaan. Heidän innostava otteensa tutkimustyöhön on inspiroinut ja rohkaissut keltanokkaa. Maininnan ansaitsevat myös perheeni miehet, isompi ja pienempi, jotka ovat pysyneet tukenani jopa 26 tuntisten työpäivien aikana. Prosessi on lopussa, työ vasta alussa. Kiitos!

Lähteet: Blogilista. http://www.blogilista.fi. van Dijck, José: Composing the Self: Of Diaries and Lifelogs. Fibreculture Journal. Issue 3. 2004. http://journal.fibreculture.org/issue3/issue3_vandijck.html. LiveJournal. http://livejournal.com. Majava, Jere: Suomalaisten weblogien verkosto keskustelevana julkisuutena. Sosiologia, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Pro gradu. 2006. http://blogit.helsinki.fi/tyonimi/weblogit_julkisuutena.pdf. Palmgren, Ann Charlotte: Jag tänker inte låtsas att jag är mindre. Jag är bra. Identitetsarbete I kvinnors dagbocker på Internet. Nordisk etnologi, Åbo Akademi. 2003. Pro gradu. http://ezproxy.utu.fi. Prior, Elvira: The Secret World of Women Bloggers: A Feminist Exploration of the Internet Diary Writing Practices of Canadian Women. The School of Canadian Studies, Carleton University, Ottawa, Ontario, Canada. Master's Thesis. 2005. Tutkijankammion portailla. http://smostm.wordpress.com. Ukkonen, Taina: Menneisyyden tulkinta kertomalla. Muistelupuhe oman historian ja kokemuskertomusten tuottamisprosessina. SKS. SKS:n Toimituksia 797. Helsinki. Väitöskirja. 2000. Vilkko, Anni: Omaelämäkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta. SKS. SKS:n Toimituksia 663, Helsinki. Väitöskirja. 1997. Virtuaaliurheilu. http://www.virtuaaliurheilu.fi. Vuorinen, Kimmo: Using weblogs for discussion. Department of Computer Sciences, University of Tampere. Master's Thesis. 2005. http://www.cs.uta.fi/research/thesis/masters/vuorinen_kimmo.pdf. Östman, Sari: Avaudutaan arjesta. Suomalaisnaisten Internet elämäjulkaiseminen ja maskuliinisuuden esittämisen keinot. Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos, Kulttuuriperinnön tutkimus. Pro gradu. 2007. 9

Ethnoksen gradu palkinto 2007 Sari Östmanin oheinen teksti sivuilla 5 9 perustuu kirjoittajan Turun yliopiston Kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineessa valmistuneeseen pro gradu tutkielmaan Avaudutaan arjesta. Suomalaisnaisten Internet elämäjulkaiseminen ja maskuliinisuuden esittämisen keinot. Opinnäyte voitti Ethnos ry:n palkinnon vuoden 2007 ansiokkaimmasta pro gradu tutkielmasta. Valinnan suoritti tällä kertaa FT, opintopäällikkö Monica Nerdrum Åbo Akademista. Hän toteaa lausunnossaan muun muassa seuraavaa: Pohdin pitkään mielessäni mitä laatuominaisuuksia minun tulisi korostaa kaikkein tärkeimpinä valintaperusteina vuoden 2007 tutkielmaa valittaessa. Pitäisikö korostaa teoreettisia lähtökohtia, muotoa ja esitystapaa vaiko sisältöä tai kirjoittajan lukeneisuutta? Pitäisikö valinnan osua perinteiseen kansatieteelliseen tutkielmaan, vai ansaitsisiko lähestymistavaltaan poikkitieteellisempi sittenkin palkinnon? Kaikilla tutkielmilla on ansionsa. Tämän hyvin tietäenkin valinnan joutuu aina tekemään subjektiivisin perustein. Asioita punnittuani valitsin joukosta Sari Östmanin tutkielman, jonka empiria, teorian käsittely ja ilmaisu ovat mielestäni täysipainoisimpia ja jonka kohteena on verraten uusi aihealue. Lisäksi tämän mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun tutkielman lähestymistavat ovat uusia. Odotan suurella mielenkiinnolla jatkotutkimuksia, joita kirjoittaja on antanut ymmärtää olevan odotettavissa. Yhteenvetona voin todeta, että maan parhaiden kansatieteellisten pro gradututkimusten lukeminen oli erittäin antoisaa ja kaikin tavoin miellyttävä lukukokemus. Opin niistä paljon mielenkiintoisia asioita. Nämä tutkielmat osoittavat selvästi, että maamme kansatieteilijöiden nuori polvi hallitsee sekä alansa menetelmät että teoriat, on hyvin perehtynyt alan uusimpaan kirjallisuuteen ja kykenee hyvään kirjalliseen ilmaisuun. Edustettuina ovat sekä perinteiset kansatieteelliset aiheet että uudet poikkitieteelliset aiheet. 10

V Kansatieteen päivät Porissa 14. 15.3.2008 Kirsi Maria Hytönen, tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto Keväisen kirkas auringonpaiste vuorotteli lumisateen kanssa maaliskuisessa Porissa, kun Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos ja Ethnos ry järjestivät viidennet Kansatieteen päivät. Teemana oli tällä kertaa Kulttuuritehdas kenen ehdoilla? Teema viittasi väljästi sekä museo että muuhun kulttuuritoimintaan, joiden rakentamisessa, kehittämissä ja tutkimuksessa kansatieteilijöillä ja muilla kulttuurientutkijoilla on tärkeä rooli. Vasta aloittaneena tohtorikoulutettavana osallistuin nyt ensimmäistä kertaa Kansatieteen päiville. Yliopistokeskus sijaitsee Porissa vanhassa puuvillatehtaassa, joka on remontoitu viihtyisäksi ja ainakin ensimmäistä kertaa siellä käyneen silmin myös toimivaksi kokonaisuudeksi. Joen rannassa sijaitseva puuvillatehdas muuttui kahdeksi päiväksi omia ja ympäröiviä toimintamuotoja pohtivaksi kulttuuritehtaaksi, kun se täyttyi asiaan perehtyneistä kansatieteilijöistä. Ennen varsinaisen seminaarin alkua Porissa järjestettiin kokeilumielessä epävirallinen ja epämuodollinen jatko opiskelijatapaaminen. Tällä kertaa paikalla oli tohtorikoulutettavia Porista ja Jyväskylästä ja keskustelu oli vilkasta ja innostunutta. Valitettavasti aika vain loppui kesken, mikä harmitti kaikkia tapaamiseen osallistuneita. Yhteen ääneen kuitenkin todettiin, miten virkistävää oli tutustua muihin jatko opiskelijoihin, miten antoisaa oli puhua omista tutkimusaiheista uusille ihmisille epämuodollisessa tilanteessa vaikka pikaisestikin, ja miten tärkeää on järjestää jatko opiskelijatapaamisia jatkossakin. Seuraavalla kerralla tapaamiseen toivottavasti tulee tohtorikoulutettavia vielä laajemmin eri puolilta Suomea ja silloin aikaakin luullakseni varataan Dosentti Leena Sammallahti ja Ethnos ry:n puheenjohtaja Helena Ruotsala. Kuva: Elisa Bruk. enemmän keskustelua varten. Kokeilu oli siis onnistunut. 11

Kansatieteen päivien plenum luennot edustivat sekä kansallista että kansainvälistä osaamista. FT Leena Sammallahti esitelmöi satakuntalaisesta näkemyksestä kulttuuriin ja aluekehitykseen. Työuransa aikana Sammallahti on ollut muokkaamassa Porin kaupungin kulttuuritoiminnan raameja ja vaikuttanut kulttuuripolitiikan muuttumiseen kaupungin tasolta koko Satakuntaa koskevaksi. Saimme tutustua Satakunnan voimassa olevaan kulttuurin toimenpideohjelmaan, joka on nimeltään Ilon ja valon Satakunta. Ulkomainen luennoitsijavieras, professori Reinhard Johler Tübingenin yliopistosta, nosti kulttuurin määritelmän EU:n tasolle. Johlerin mukaan kulttuurin monimuotoisuus on Euroopan kulttuurin ydin. Monimuotoisuus voi olla etu, vaikka sitä onkin välillä yritetty kitkeä. Johler esitti, että 2000 luvun voisi ajatella olevan Euroopan vuosisata. Hän innosti kaikkia etnologeja tutkimaan Euroopan monimuotoisia kulttuurikäsityksiä. Kolmas luennoitsija oli FT varatoimitusjohtaja Tom Selänniemi Aurinkomatkat Oy:stä. Hän kertoi kuinka etnologi voi tehdä kenttätöitä myös yrityksen sisällä. Selänniemi kuvasi Aurinkomatkat Oy:ssä tehtyä prosessikuvausta ja organisaatiouudistusta, joilla organisaatiokaaviota muutettiin tiimityötä ja yhteispeliä suosivaan organisaatioon. Tässä prosessissa tarvittiin myös kulttuurientutkijoiden taitoja. Pienryhmissä pidettyjen esitelmien abstraktit jaettiin kaikille osallistujille, mikä helpotti oman ryhmän valitsemista. Kiinnostavia aiheita oli enemmän kuin ehti kuunnella. Sain kuulla, että tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Kansatieteen Kansatieteen päivien yleisöä. Kuvaaja: Elisa Bruk. 12

päivät toteutettiin pienryhmätyöskentelynä vain muutamalla yhteisluennolla höystettynä. En voi verrata aiempiin Kansatieteen päiviin, koska en ole niitä kokenut, mutta ainakin vasta alkajan silmiin pienryhmätyöskentely näytti sujuvan kitkattomasti. Mahdollisimman moni pääsi puhumaan omista aiheistaan ja keskustelua syntyi pienryhmissä kenties rohkeammin kuin suurten luentojen jälkeen. Kansatieteilijöille tai etnologeille ei ole liian monta omaan oppiaineeseen keskittyvää säännöllistä kotimaista seminaaria, jossa voi pitää esitelmiä ja keskustella niistä oman alan ihmisten kanssa, joten Kansatieteen päivien siirtyminen työryhmäkäytäntöön vaikuttaa minusta positiiviselta muutokselta. Perjantain illanvietto järjestettiin Satakunnan museon hienoissa puitteissa Porin kaupungin isännöimänä. Jo aikaisemmin päivällä olin pienryhmäesitelmiä kuunnellessani kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka läheinen suhde Porin kaupungilla ja yliopistokeskuksella on. Opiskelijat kertoivat kaupungin ja Satakunnan museon kanssa tehdystä monipuolisesta yhteistyöstä, jossa opiskelijat pääsevät soveltamaan oppimiaan asioita suoraan käytäntöön kaupungin tarjoamissa projekteissa. Tällainen hedelmälliseltä vaikuttava yhteistyö hyödyttää varmasti sekä Porin kaupunkia että kulttuurientutkijoita, toivottavasti myös laajemmin kuin Satakunnassa. Kaiken kaikkiaan viidennet Kansatieteen päivät olivat ensikertalaiselle virkistävä uusi kokemus. Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille! Paneelikeskustelun osallistujat (vas.): FM Johanna Lehto Vahtera Aboa Vetus & Ars Nova museosta, FM Emma Susi Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitokselta Turun yliopistosta, FT Marketta Luutonen Käsi ja taideteollisyysliitto Taito ry:stä sekä FT Tuuli Lähdesmäki Jyväskylän yliopistosta. Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi FM Katriina Siivonen Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Kuva: Elisa Bruk. 13

Museopäivät Porissa 14. 16.5.2008 Pirkko Madetoja, tutkija, Suomen kansallismuseo Valtakunnalliset museopäivät ovat museoammattilaisten tärkein vuosittainen tapaaminen. Kolme päivää kestävä tapahtuma sisältää mielenkiintoista ohjelmaa, mutta olen tuskin ainoa, joka pitää päivien tärkeimpänä antina kollegoiden tapaamista ja epävirallisia keskusteluja sekä ennestään tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Tämä on myös hyvin Museoliiton tiedossa, joten ohjelma on suunniteltu aina niin, että aikaa jutusteluun myös jää mm. iltojen iloksi kootuissa tilaisuuksissa. Tämänvuotinen museopäivien teema oli Kulttuurinen ympäristömme, jota valotettiin eri näkökulmista. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli avaussanojen ja tervehdysten ohella kaksi ulkomaista puhujaa: Liverpoolin museon museonjohtaja David Fleming puhui otsikolla Museums Multiple Roles, Multiple Outcomes. Flemingin mukaan museoalan alkuaikoina monen museon lähtökohtana oli vähemmän koulutetun väestön sivistäminen näyttelyiden kautta. Jossain vaiheessa alkuperäinen hyvä idea on unohtunut ja museot tekevät näyttelyitä kulttuurieliitille ja toisille museoammattilaisille. Fleming haluaisi palauttaa museoille sivistystehtävän ja on siksi kehittänyt johtamiaan museoita niin, että niiden kävijämäärät on saatu kasvamaan. Fleming korosti myös museoiden taloudellista vaikutusta, joka on luultua suurempi. Houkutteleva museo tuo koko paikkakunnalle uusia kävijöitä ja uutta aktiivisuutta. Meillä on tapana aloittaa aina valitus resurssien niukkuudesta, mutta Fleming muistutti siitä, että kyse ei aina ole resurssien määrästä vaan niiden kohdentamisesta. Flemingin puheessa toistui käsite winning the affection of the public. Ratkaisu on siinä, että paikallinen väestö tuntee museon omakseen, haluaa käydä siellä ja esitellä sitä myös muille. Fleming painotti perheiden merkitystä kävijöinä: jos lapset haluavat tulla museoon, he tuovat myös muut perheenjäsenet. Näinhän se on muuallakin: eikös kuluttajatutkimuksessa ole todettu, että lapset sanelevat nykyisin perheen kulutuskäyttäytymisen? Täytyy myöntää, että tuli halu lähteä käymään Liverpoolissa. Flemingin jälkeen puhui Tukholman kaupunginmuseon kulttuuriympäristöosaston johtaja Heidi Vassi otsikolla Museernas ansvar för kulturmiljö. Vassi kertoi rakennuskulttuurin kartoittamisesta Tukholman näkökulmasta ja sai suoma 14

laiset kollegat huokailemaan kateudesta: Ruotsissa on ilmeisesti satsattu enemmän tähän(kin) asiaan. Torstaiaamupäivän ohjelmassa oli perinteiseen tapaan Suomen Museoliiton vuosikokous jonka aikana me, joilla ei ole syytä siihen osallistua, saimme kierrellä Porin museoita. Kävin Rosenlew museossa, joka on varmasti nostalgiamatka useimmille, sillä jotkut Rosenlewin tuotteet ovat tuttuja jokaisen kodista. Jäin näyttelyssä kaipaamaan esineiden tarkempaa ajoitusta, siitä olisi apua myös omassa luettelointityössä. Iltapäivällä oli vuorossa kaksi esitelmää: Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen professorin Maunu Häyrysen puheenvuoro otsikolla Kenen maisema Vuorovaikutteisuus kulttuuriympäristöjen määrittelyssä ja suojelussa sekä Taideteollisen korkeakoulun professorin Pekka Korvenmaan esitelmä Pysyvä ja hetkellinen ympäristö. Korvenmaan esityksessä esiteltiin mielenkiintoinen hanke: virtuaalinen Suomenpaviljonki Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä. Torstai iltapäivä oli varattu teemaryhmien työlle. Ryhmissä käsiteltiin mm. kulttuuriympäristöopetusta, museoita kulttuuriympäristön vaalijoina, EU rahoitusta ja paikallisuutta kansainvälisyyden viitekehyksessä. Osallistuin itse ryhmään, jonka aiheena oli Kulttuurimatkailu ja kulttuuriympäristöt. Puhujina olivat lehtori Katriina Petrisalo Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitokselta Porista, Opetusministeriön neuvotteleva virkamies Anne Päkkilä sekä kyläasiamies Eija Kannisto Ulvilasta, joka kertoi Leineperin ruukista. MEKin sivuilla väitetään, että Suomesta puuttuvat vetovoimaiset kulttuurimatkailukohteet. Mielestäni väite on täyttä puppua mutta on pakko myöntää, että kohteet on yleensä piilotettu niin hyvin, että niitä on mahdoton löytää ellei itse satu pöllähtämään paikalle. Perjantai oli varattu retkille. Viidestä vaihtoehdosta olin valinnut retken, johon kuuluivat Villa Mairea, sen lähistöllä oleva Ahlström voyage, Noormarkun kirkko sekä Noormarkun kotiseututalo Kahari. Kaiken sen mielenkiintoisen ja hyvän ohjelman jälkeen, mitä päivät olivat tarjonneet, viimeisin kohde pudotti takaisin julmaan maailmaan. Museoksi nimitetyssä huoneessa oli romuläjäksi kasvanut kokoelma epäasianmukaisesta käsittelystä kärsiviä esineitä joukossa muuttama aarrekin. Lisää löytyi pihapiirin muista rakennuksista. Tuli paha olo. 15

Etnologian näkymät ja asema Turussa 15. 17.5.2008 Annukka Lyra, sihteeri, Ethnos ry Turun yliopiston kansatieteen oppiainetta voi onnitella, ei pelkästään 50 vuotisen taipaleen johdosta, vaan myös onnistuneen juhlaseminaarin järjestämisestä. 15. 17.5. järjestetty seminaari Etnologian näkymät ja asema 2000 luvulla kokosi Fennicumiin reilut 120 osallistujaa pohtimaan, mitä kansatieteen kentällä tapahtuu. Suomalaisen etnologian ilmansuunnat Näin laajamittaiseen ajatustenvaihtoon on harvoin mahdollisuutta, joten kolmipäiväisestä kokoontumisesta otettiin kaikki irti. Seminaarin kutsutuista esitelmänpitäjistä ja puheenaiheista kävi selväksi, että suomalaisen etnologian näkymät kantavat paljon maan rajoja laveammalle. Puhujien kirjo kattoi alan edustajia Ruotsista, Virosta, Unkarista, Puolasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Kreikasta. Seminaarin yleisöä odottelemassa plenum esitelmän alkua. Toisessa rivissä 1. vas. PD Dr. Johanna Rolshoven Zürichistä, eturivissä (vas.) prof. Anna Papamichael Koutroubas Ateenasta ja prof. Maria Wieruszewska Varsovasta. Kuva: Jussi Lehtonen (Turun yliopisto, kansatiede TYKL/dg). 16

Avausluennoissa tulivat esiin suomalaisen kansatieteen kolme ilmansuuntaa. Professori Konrad Köstlin Wienin yliopistosta pohti eurooppalaisen etnologian paikkaa osana eurooppalaista kulttuurien tutkimuksen kenttää. Professori Jonas Frykman Lundin yliopistosta puolestaan peilasi pohjoismaisen etnologian nykytilaa. Professori Juhani U. E. Lehtosen esitelmä käsitteli Suomesta itään aukeavaa suomalais ugrilaista traditiota ja osoitti suuntauksen elävän edelleen. Etnologinen identiteetti? Etnologian asema tieteiden kentällä nousi toistuvasti esiin puheenvuoroissa. Tieteiden välisten rajojen ja tietyn etnologisen identiteetin määrittelemiseksi ei saatu yksiselitteisiä vastauksia, mutta itse keskustelu lieneekin arvokkaampaa. Keskusteluissa pohdittiin, onko etnologia peräti ollut voitokas omaksi tuhokseen: Monissa oppiaineissa on omaksuttu etnologian metodeja, mikä on tehnyt varsinaisen etnologisen työvälineistön määrittelemisestä hankalaa. Toisaalta etnologinen tutkimus on heijastanut tietoa koko kansan keskuuteen ja tehnyt siitä arkisempaa. Esimerkiksi identiteetti ja etnisiteetti ovat aiheita, joita käsitellään populaarimedioissa laidasta laitaan. Etnologian valmiudet kysymysten käsittelemiseen ovat kuitenkin ainutlaatuiset johtuen vuosikymmenten akateemista tutkimuksesta näiden kysymysten parissa. Prof. Konrad Köstlin ja PD Dr. Johanna Rolshoven keskustelevat seminaarin juhlaillallisilla Liedon Vanhalinnassa. Kuva: Jussi Lehtonen (Turun yliopisto, kansatiede TYKL/dg). 17

Muutos oli yksi seminaarin läpi kulkeneita teemoja. Etnologia on aina ollut kiinnostunut muutoksesta; pyrkinyt tallentamaan muutoksen vuoksi uhanalaista ja selittämään muutoksen syitä. Nykypäivänä muutos on kiivaampaa kuin koskaan ennen, mikä luo omat haasteensa sen selittämiselle. Maaseudun modernisaatio, lisääntynyt liikkuvuus ja vähemmistöjen kasvu ovat tämän hetken näkymiä, joihin etnologian on vastattava. Miten etnologia sitten palvelee yhteiskunnan tarpeita? Jonas Frykman nosti esimerkkinä esiin Ruotsissa tehdyn hankkeen, jossa etnologit toimivat julkisen sektorin yhteistyökumppanina. Ruotsissa käytännön kulttuurianalyysilla on tehty merkittävää tutkimusta sosiaalipoliittisten ilmiöiden selittämiseksi, kuten Frykmanin esittelemässä sosiaaliturvaa tutkineessa hankkeessa. Etnologian asema museokentällä ja yliopistomaailmassa Esimerkki etnologian yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta on myös yhteistyö museokentän kanssa. Etnologian ja museomaailman tiiviistä symbioosista todisti seminaarin osallistujakunta, jossa myös museoalan toimijat olivat edustettuina. Turun kaupungin vastaanotto aloitettiin tervetuliaismaljoilla ja puheilla kaupunginvaltuuston istuntosalissa. Kuva: Jussi Lehtonen (Turun yliopisto, kansatiede TYKL/dg). 18

Yhteiskunnan ja kulttuurintutkimuksen muutos ja toisaalta sen vaikutukset museoiden tarpeisiin askarruttivat seminaariväkeä. Professori Anna Papamichaelin esitelmä herätti keskustelua siitä, mikä on tutkimuksen, yliopisto opetuksen ja museoiden vuorovaikutuksen tulevaisuus. Seminaari pohti myös oppiaineen asemaa yliopistomaailmassa, rahoituksesta kilpailevina yksikköinä muiden joukossa. Professori Pirjo Korkiakankaan esitys muistutti, kuinka oppituolin on oltava muuntautumiskykyinen ajan vaatimusten mukaisesti. Emeritusprofessori Bo Lönnqvist totesi, että oppiaineidenkin on brändättävä itsensä oikealla tavalla kilpailussa pärjätäkseen. Loppupaneelin osallistujat pohtivat puheenjohtaja Helena Ruotsalan (kesk.) johdolla kansatieteen nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita. Vasemmalta prof.emer. Bo Lönnqvist, prof. Konrad Köstlin, prof. Jonas Frykman ja PD Dr. Johanna Rolshoven. Kuva: Jussi Lehtonen (Turun yliopisto, kansatiede TYKL/dg). Tehot irti pienryhmistä ja iltaohjelmasta Puhuttelevien ja ajankohtaisten otsikoiden alla kokoontuneet työryhmät olivat käytännön toteutuksena onnistunut valinta. Pienryhmissä tutkijat pääsivät esittelemään työn alla olevia aiheitaan ja saivat välitöntä palautetta. Alustukset virittivät hyvää keskustelua ja ajatustenvaihdolle jäänyt aika tuntui loppuvan auttamattomasti kesken, kuten aina. Päivien aikana ilmaan heitettyjä langanpäitä jäi yhteen koottavaksi seminaarin päättäneeseen paneelikeskusteluun, jota veti Ethnoksen puheenjohtaja, professori Helena Ruotsala. Kiitos hyvin organisoidun iltaohjelman, päivällä syntyneitä keskusteluita oli mahdollista jatkaa. Turun kaupunki osoitti kunnioitustaan 50 vuotiaalle kansatieteen oppiaineelle kutsumalla seminaariväen kaupungintalolle. Valtuuston varapuheenjohtaja Sakari Hihnala otti vieraansa vastaan valtuustosalissa. Isäntä 19

huomioi vieraidensa erityisalan kertomalla komean uusrenessanssirakennuksen historiasta. Seminaarin keskusteluja kuunneltuaan voi vain odottaa julkaisua päivien pohjalta. Tätä toivovat varmasti myös kaikki, jotka eivät paikalle päässeet. Turun seminaarista puhuttaneen vielä pitkään. Jatkossa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa voisi ajatella hyödynnettävän esimerkiksi webcasting tekniikkaa, joka mahdollistaa esitelmien seuraamisen internetin kautta. Seminaarin kaikkiaan kymmenessä eri työryhmässä pohdittiin monenlaisia teemoja. Kuvassa Muuttuva museokäsitys työryhmän osallistujia. Kuva: Jussi Lehtonen (Turun yliopisto, kansatiede TYKL/dg). Seminaarin ohjelmaan ja puhujiin voi tutustua osoitteessa http://ethnology2008.utu.fi/ 20

Ilmoitusasioita Pohjoismainen etnologikongressi P Ethnos ry:n uusi hallitus P Etnologinen tapahtumakalenteri P Seuraava Ethnos tiedote P Muista päivittää yhteystietosi Pohjoismainen etnologikongressi: Rakennuskiviä aineellinen, visuaalinen, kertomuksellinen Pohjoismaiset kansatieteilijät/etnologit ja folkloristit kokoontuvat 31. kongressiinsa Helsingissä 18.8. 22.8. 2009 keskustelemaan kulttuurin aineellisista, visuaalisista ja kertomuksellisista ilmauksista. Teeman taustoista ja kongressin ohjelmasta voi lukea tarkempaa tietoa osoitteesta http://www.helsinki.fi/kansatiede/nefk/. Tällä hetkellä on menossa call for workshops, johon ehdotuksia voi lähettää myös suomeksi osoitteeseen: nefk2009 callfw@helsinki.fi 1.9.2008 mennessä. Kongressin työkieliä ovat skandinaaviset kielet ja englanti. Ethnos ry:n uusi hallitus Porissa 14.3.2008 pidetyssä Ethnos ry:n vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle uudet toimihenkilöt. Hallitus järjestäytyi heti vuosikokouksen jälkeen pidetyssä ensimmäisessä kokouksessaan. Vuoden 2008 hallitus koostuu jo vanhoista tekijöistä, mutta myös aivan uusista tulokkaista. Puheenjohtajana jatkaa toista vuotta Helena Ruotsala. Varapuheenjohtajaksi valittiin Pirkko Madetoja, jonka varajäsenenä hallituksessa toimii Aila Nieminen. Jussi Lehtonen siirtyi varajäsenen paikalta tiedotussihteeriksi, ja hänen varajäsenekseen hallitukseen tuli uutena Maija Santikko. Kansainvälisten asioiden sihteerin tehtävistä huolehtii uusi hallituksen jäsen Sanna Lillbroända Annala, jonka varajäsenenä toimii Ildikó Lehtinen. Seminaarisihteerinä hallituksessa on Heli Niskanen ja julkaisusihteeri Mirkka 21

Hyytiäinen, jonka varajäsen on Tytti Steel. Niskasen varajäsenenä ja niin ikään uutena hallituksessa on Minna Mäkinen. Yhdistyksen uusi sihteeri, Annukka Lyra (os. Saari) aloitti tehtävässään vuosikokouksessa. Elina Anttonen jatkaa edelleen taloudenhoitajana. Hallituksen yhteystiedot löytyvät tiedotteen sisäkannesta. Etnologinen tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia) 13.3.2009 Ethnos ry:n seminaari ja vuosikokous Tieteiden Talolla Helsingissä 18. 22.8.2009 Pohjoismainen etnologikongressi 2009 X Suomalais unkarilainen symposium Unkarissa 2010 Suomalais ugrilainen kongressi Unkarissa 2010 VI Kansatieteen päivät 2012 XI Suomalais unkarilainen symposium Suomessa Seuraava Ethnos tiedote Ethnos tiedote 3/2008 ilmestyy syyskuussa. Lehteen tuleva aineisto toimitetaan viimeistään 31.8.2008 mennessä tiedotussihteerille osoitteella jussi.lehtonen@utu.fi. Tuetut tiedostomuodot ovat.rtf,.doc,.wpd. Pidä Ethnos ajan tasalla yhteystiedoistasi Kahvipöydässä ja kollegoihin törmätessä kannattaa ottaa puheeksi Ethnos tiedotteen ilmestyminen. Jos tiedote on jäänyt saapumatta, voi osoitetiedot tarkistaa sihteeriltä (sihteeri@ethnosry.org). Muistathan muuttaessasi ilmoittaa uuden osoitteesi! 22

Ethnos ry toivottaa jäsenilleen hyvää kesää!

Ethnos ry. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki JÄSENMAKSU 2008 Maksetaan tilille: Sampo 800013 952844 Viite: 31024 Viesti: Jäsenmaksu + vuosi + oma nimi Maksu: varsinainen jäsen 20 i / opiskelijajäsen 10 i Eräpäivä: 31.8.2008 Jäsenmaksu sisältää Ethnologia Fennican. Tänä vuonna ei enää lähetetä erillisiä tilisiirtolomakkeita, vaan jäsenmaksu suoritetaan yllä olevia tietoja käyttäen. Helsingin yliopiston pikapaino 2008