Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena on nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmä. Kyselyllä selvitetään nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmän kattavuutta, vaikuttavuutta sekä kehittämistä. Nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmää on kartoitettu peruspalvelujen arvioinnin yhteydessä edellisen kerran vuosina 2007 ja 2010. Arviointikohde perustuu erityisesti vuonna 2015 voimaan tulleeseen kuntalakiin (410/2015) sekä vuonna 2017 voimaan tulleeseen nuorisolakiin (1280/2016). Tämä kysely lähetetään kunnissa kirjaamoihin, josta se välitetään edelleen virkamiehelle, jolla on paras asiantuntemus nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmään liittyvistä asioista. Jokainen kunta antaa yhden vastauksen. Tämän arvioinnin taustalla on ajatus, että osallisuuden tulisi olla toimintaperiaate, joka läpäisee kaikki kunnalliset palvelut. Nuorten osallisuutta tuettaessa ei voida tuudittautua yhteen menetelmään tai periaatteeseen, vaan tarvitaan vaikuttavia toimia useilla eri ulottuvuuksilla. Tässä kyselyssä nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka kunnassa on luotu nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen varmistamiseksi. Järjestelmä koostuu useista erilaisista menetelmistä, joilla varmistetaan, että kuntalain ja nuorisolain edellyttämät asiat tulevat hoidetuksi. Nuorisovaltuusto tai vastaava vaikuttajaryhmä ei ole nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä, vaan yksi nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmän menetelmä. 1. Kyselyn vastaajan tiedot Vastaajan etunimi Vastaajan sukunimi Vastaajan tehtävänimike Sähköposti Kunta Maakunta AVI-alue
Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien monipuolisuus ja kuulemisjärjestelmän kattavuus Kysymyksillä selvitetään, onko nuorten osallistumiselle ja vaikuttamiselle vaihtoehtoja ja onko kuntaan luotu nuorille kattava osallistumis- ja kuulemisjärjestelmä. 2. Miten edustuksellinen demokratia nuorten osalta toteutuu kunnassanne ja mitä edustuksellisen demokratian mahdollisuuksia nuorille on tarjolla? 18-28-vuotiaita nuoria oli ehdolla vuoden 2017 kuntavaaleissa 18-28-vuotiaita nuoria valittiin kunnan valtuustoon kuntavaaleissa 2017 18-28-vuotiaita nuoria valittiin lautakuntiin/jaostoihin kuntavaalien 2017 jälkeen Kunnassamme toimii nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä Kunnassamme toimii nuorten muu toimintaryhmä kuin nuorisovaltuusto tai vastaava Kunnassamme toimii lapsiparlamentti Muita mahdollisuuksia, mitä? 3. Onko kunnassanne toimiva nuorisovaltuusto tai vastaava vaikuttajaryhmä virallisesti asetettu kuntalain edellyttämällä tavalla? Kuntalaissa (410/2015 26 ) sanotaan, että "Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä." Kyllä, kunnanhallitus on asettanut kuntamme nuorisovaltuuston. Mikä taho ryhmän on asettanut? Kunnassamme ei toimi lainkaan nuorisovaltuustoa tai vastaavaa nuorten vaikuttajaryhmää 4. Miten suora demokratia nuorten osalta toteutuu kunnassanne ja mitä suoran demokratian mahdollisuuksia nuorille on tarjolla? Nuoret tekevät aloitteita Kunnassa on käytössä kunnan omia sähköisiä aloitekanavapalveluja Kunnassa on käytössä muita aloitekanavapalveluja (esim. nuortenideat.fi) Kuntaan on kehitetty muita suoran demokratian väyliä, mitä?
Nuorten tekemät aloitteet 5. Kuinka monta aloitetta nuoret ovat tehneet viimeisen vuoden aikana? ei yhtään 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11-15 16-20 yli 20
6. Kuinka moni aloitteista on käsitelty asianmukaisessa toimielimessä? ei yhtään 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11-15 16-20 yli 20
7. Kuinka moneen nuorten tekemään aloitteeseen on vastattu? ei yhtään 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11-15 16-20 yli 20 8. Kerro tarkemmin, mikä vaikutus nuorten tekemillä aloitteilla on ollut. Koulu- ja opiskeluympäristön osallisuus
9. Mitä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille tarjotaan koulu- ja opiskeluympäristössä? Alakoulujen oppilaskuntatoiminta Yläkoulujen oppilaskuntatoiminta Toisen asteen opiskelijakuntatoiminta Oppilaiden osallistuminen oppilashuollon ideointiin, suunnitteluun ja arviointiin Oppilaiden osallistuminen opetusta koskevaan ideointiin, suunnitteluun ja arviointiin Oppilaiden osallistuminen kouluviihtyvyyttä koskevaan ideointiin, suunnitteluun ja arviointiin Oppilaiden osallistuminen kouluturvallisuutta koskevaan ideointiin, suunnitteluun ja arviointiin Muu, mikä? Vapaa-ajan osallisuus 10. Mitä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille tarjotaan kunnassa vapaa-ajalla? Nuorisotilojen talotoimikunnat Nuorisotyön vertaisohjaajatoiminta Osallistuva budjetointi Nuorten omaehtoinen toiminta: nuorten omat hankkeet/projektit/tapahtumat Kansalais-, alue- ja asukaskuulemiset Keskustelutilaisuudet kunnan päättäjien kanssa Lapsijärjestöjen ja yhdistysten toiminta Nuorisojärjestöjen ja yhdistysten toiminta Poliittisten nuorisojärjestöjen toiminta Muu, mikä?
11. Millaisia muita menetelmiä nuoret ovat viimeisen vuoden aikana hyödyntäneet tullakseen kuulluksi? Kärkihankkeet/kärkihankelistat Käyttäjäkyselyt Sosiaalisessa mediassa toimiminen Osallistumalla tai järjestämällä mielenosoituksia Osallistumalla tai järjestämällä ulosmarssin Verkkokirjoituksin Verkkoaddressit Laillisin tai laittomin aktivismin keinoin Muuten, miten? 12. Kerro tarkemmin, miten edellä listaamasi asiat ovat vaikuttaneet nuorten palveluihin tai elinoloihin? Nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmän vaikuttavuus Kysymyksillä selvitetään, ovatko nuoret päässeet vaikuttamaan kuntalain (410/2015 26 ) ja nuorisolain (1285/2016) edellyttämiin asioihin. Kuntalaki (410/2015 26 ) edellyttää, että nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä.
13. Ovatko nuoret mukana kunnan poliittisessa päätöksenteossa? puhe- ja läsnäolo-oikeus läsnäolo-oikeus puheoikeus ei en osaa sanoa Kunnanvaltuuston kokouksissa Kunnanhallituksen kokouksissa Kaikkien lautakuntien/jaostojen kokouksissa Vain joidenkin, jonkun lautakuntien/jaostojen kokouksissa Valmistelevissa työryhmissä 14. Ovatko nuoret päässeet vaikuttamaan kuntalain edellyttämiin asioihin? Hyvinvointi (harrastaminen, kulttuuri, yhteisöllisyys) Terveys (päihde-, terveys- ja mielenterveyspalvelut) Opiskelu (vaikutusmahdollisuudet koulussa ja oppilaitoksissa) Elinympäristö (rakentaminen, turvallisuus, julkinen liikenne) Asuminen Liikkuminen (liikuntapaikat ja liikkumismahdollisuudet) ei ollenkaan huonosti tyydyttävästi hyvin erinomaisesti en osaa sanoa 15. Kerro tarkemmin, millä tavalla nuoret ovat päässeet vaikuttamaan kuntalain edellyttämiin asioihin.
16. Ovatko nuoret päässeet vaikuttamaan seuraaviin nuorisolain edellyttämiin asioihin? Nuorisolain (1285/2016) mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee tarjota ja järjestää nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista nuorisotyötä- ja politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Laki edellyttää lisäksi, että kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen luoda edellytyksiä nuorisotyölle ja -toiminnalle järjestämällä nuorille suunnattuja palveluja ja tiloja sekä tukemalla nuorten kansalaistoimintaa. Nuorille suunnatut palvelut Nuorille suunnatut tilat Kansalaistoiminnan tukeminen ei ollenkaan huonosti tyydyttävästi hyvin erinomaisesti en osaa sanoa 17. Kerro tarkemmin, millä tavalla nuoret ovat päässeet vaikuttamaan nuorisolain edellyttämiin asioihin. 18. Onko nuoria kuultu sellaisissa työryhmissä, joissa käsitellään nuoria koskevia asioita? Nimeä työryhmät, joissa nuoria on kuultu kahden viime vuoden aikana. Työryhmä 1. Työryhmä 2. Työryhmä 3. Työryhmä 4. Työryhmä 5. Lisää työryhmiä
19. Tehdäänkö nuorten osallisuus- ja vaikuttamistyötä yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja/tai ylikunnallisesti? Kyllä, kansainvälisesti Kyllä, valtakunnallisesti Kyllä, ylikunnallisesti Kyllä, kolmannen sektorin toimijoiden kanssa 20. Kerro tarkemmin, mitä edellä mainittu yhteistyö käytännössä tarkoittaa. Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmän kehittäminen Kysymyksillä selvitetään, onko nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmälle luotu riittävät toimintaedellytykset ja kehitetäänkö toimintaa kunnassa.
21. Miten kuntanne tiedottaa nuorille heitä koskevasta päätöksenteosta ja asioista, joissa nuoria halutaan kuulla? Kunnan ilmoitustaululla tai tiedotteena Koulujen ilmoitustauluilla tai tiedotteena Nuorisotoimen tai -tiedotuksen nettisivuilla tai -lehdissä Kunnan nettisivuilla tai -lehdissä Nuorille järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa Nuorisotiloilla ja -taloilla Nuorisovaltuustossa / nuorisovaltuuston kautta Sanomalehdissä Kummivaltuutettujen välityksellä Sosiaalisen median kanavissa. Mitä kanavia käytetään? Muuten, miten? Kuntamme ei tiedota nuorille heitä koskevasta päätöksenteosta 22. Arvioi, miten hyvin tiedottaminen vastaa nuorten tarpeita. Huonosti Tyydyttävästi Hyvin Erinomaisesti En osaa sanoa 23. Onko nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmän ylläpidolle ja kehittämiselle nimetty kunnasta vastuuhenkilö? Kyllä, virkanimike?
24. Onko nuorisovaltuustolle tai vastaavalle vaikuttajaryhmälle nimetty kummivaltuutettu tai tukihenkilö valtuutetuista? Valitse valikosta, kuinka monta henkilöä on nimetty. yhtään 1 2 3 4 yli 5 25. Arvioidaanko kunnassanne säännöllisesti nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmää? Kyllä 26. Ovatko nuoret mukana arvioimassa nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmää? Kyllä 27. Kerro tarkemmin, miten nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmää arvioidaan kunnassanne ja miten nuoret ovat mukana arvioinnissa. 28. Järjestetäänkö kunnan nuorisotoimen henkilöstölle nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvää koulutusta? Kyllä. Kerro, kenen toimesta ja millaisia koulutuksia järjestetään.
29. Järjestetäänkö kunnan muulle henkilöstölle nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvää koulutusta? Kyllä. Kerro, kenen toimesta ja millaisia koulutuksia järjestetään? 30. Järjestetäänkö kunnan luottamushenkilöille nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvää koulutusta? Kyllä. Kerro, kenen toimesta ja millaisia koulutuksia järjestetään? 31. Järjestetäänkö kunnan nuorille osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvää koulutusta? Kyllä. Kerro, kenen toimesta ja millaista koulutusta järjestetään? 32. Mitä kehitettävää kuntanne nuorten osallistumis- ja kuulemisjärjestelmässä on, jotta kuntalaki ja nuorisolaki toteutuvat? 33. Minkälaista koulutusta tai ohjausta tarvitsette kehittämistyöhön aluehallintovirastolta tai ministeriöltä?
34. Avoin tila palautteelle