TOIMIVAMPI MAAILMA VUOSIKERTOMUS 2013

Samankaltaiset tiedostot
km DESTIAN VUOSI 2015 PROJEKTEJA DESTIAN TAPATURMATAAJUUS DESTIALAISIA PUOLET SUOMEN RATAVERKOSTA ON DESTIAN KUNNOSSAPITÄMÄÄ

NPP 1 Hanhikivi Kokemuksia rakentamisen alkumetreiltä. Seppo Ylitapio Yksikön johtaja, Pohjois-Suomi

Alan edelläkävijä alusta lähtien

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Toimitusjohtajan katsaus

Yhtiökokous

Toimitusjohtajan katsaus

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi MANK ry. neuvottelukunnan pj.

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

Infratoimialan työturvallisuuskannustimet Viisaat kypärät yhteen seminaari Fur Center, Vantaa

Kehä III:sta uusi Vaalimaa Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

ELO-EGLO -seminaari Valtiosihteeri Perttu Puro

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

Infra-alan kehityskohteita 2011

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia. Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Tulostiedotustilaisuus Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Kannattavasti kasvava YIT

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMIVAMPI MAAILMA

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS

Yhtiökokous

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Oriola-KD The Channel for Health

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Infra-alan aktiivinen vaikuttaja

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi Juha Suvanto

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä Toimitusjohtaja Kari Pessi

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Toimitusjohtajan katsaus

Yhtiökokous

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kemi

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka

Talenom Oyj. Jussi Paaso

TILINPÄÄTÖS

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja QPR Software Plc

CONSTI STRATEGIA LYHYT YHTEENVETO

Talousjohtajan näkökulma yritysvastuuseen. Jari Mäntylä Talousjohtaja, Skanska Oy Ratkaisun paikka

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Rataverkon kokonaiskuva

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja

Teitä, katuja, piha-alueita, parkkipaikkoja, satama-alueita, terminaaleja, lentokenttiä, jätehuoltoalueita

Tilinpäätöstiedote 1-12/

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

TRAFI sidosryhmätapaaminen

1 367 projektia kilometriä kunnossapidettyjä teitä ja katuja maanteiden alueurakoissa. DESTIAN VUOSI Destialaisia 1 502

VUOSIKERTOMUS 2010 TOIMIVAMPI MAAILMA

TULOSPRESENTAATIO Johanna Lamminen

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma

Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu Eero Hautaniemi toimitusjohtaja

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

Ylimääräinen yhtiökokous Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 2017

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Osavuosikatsaus

Transkriptio:

TOIMIVAMPI MAAILMA VUOSIKERTOMUS 2013

TOIMIVAMPI MAAILMA VUOSIKERTOMUS 2013 2 Destia vuonna 2013 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Strategia 6 Riskienhallinta 8 Toimialan näkymät 10 Liiketoiminta 12 Destian palvelut 13 Infrarakentaminen 14 Infrahoito ja -kunnossapito 15 Rata 16 Kalliorakentaminen ja kiviaines 17 Asiantuntijapalvelut 18 Yritysvastuu 19 Taloudellinen vastuu 20 Sosiaalinen vastuu 20 Ympäristövastuu 22 Organisaatio ja päätoimipaikat 23 17.1.2013 Destian Itä-Suomen tulosyksikkö palkittiin työtapaturmattomasta vuodesta 27.2.2013 Destia voitti Länsimetron rakennusurakan välille Keilaniemi Lauttasaari 26.3.2013 Destia rakentamaan Kokkola Ylivieskakaksoisraiteen toista osuutta 18.4.2013 Destia korjaa 21 siltaa Uudellamaalla 27.5.2013 E18: Ahvenkosken silta tunkattiin paikoilleen 11.6.2013 Liikenneturvallisuusauditointeja Infrasuunnittelussa 3.7.2013 E18 Koskenkylä Kotka -moottoritien rakentaminen etenee vauhdilla 4.9.2013 Destian palvelutarjonta kasvoi kalliorakennussuunnittelulla 30.9.2013 Destian infrahoito valmiudessa talvihoitokauteen 14.10.2013 Destia urakoimaan radan kunnossapitoaluetta 5 10.1.2013 Kolmannes E18 Koskenkylä Kotka töistä valmiina 31.1.2013 Rauman uuden logistiikka- ja yritysalueen rakentaminen alkoi 4.3.2013 Lakarin alueen kierrätyspaikan suunnittelu alkoi Kaarinassa 9.4.2013 Destia urakoi valtatie 22 liikennejärjestelyt 7.5.2013 Destialle seitsemän kunnossapidon alueurakkaa 30.5.2013 Destia voitti tiestömittausurakan 25.6.2013 Uusi radan tukemiskone käyttöön 9.7.2013 Destia rakentaa Lappeenrantaan uutta parkkihallia 30.8.2013 Kehäradan itäisen avorataosuuden rakennustyöt valmistuivat 26.9.2013 Destia palkitsi parhaat infraalan lopputyöt 1.10.2013 Pieksämäen, Kuusamon ja Ivalon alueurakat Destialle 22.10.2013 E18:lla avautui uusia tieosuuksia etuajassa

Destia rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenne- ja teollisuusympäristöjä, jotta elinympäristö olisi toimiva ja turvallinen. Laadukkaat infraratkaisut destialaiset toteuttavat vahvalla ammattitaidolla hyödyntäen kehittyneimpiä työmenetelmiä. 3 DESTIA VUONNA 2013 Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyhtiö, joka rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenneväylien sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Palvelut ulottuvat kattavasta maanpäällisestä toiminnasta myös maanalaiseen rakentamiseen. Monipuolisen osaamisen ansiosta destialaiset toteuttavat suuria ja merkityksellisiä ratkaisuja. Ratkaisuja, joilla luodaan edellytykset turvalliselle ja sujuvalle liikkumiselle ja tehdään ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Pohjois-Suomi. Näiden liiketoiminta sisältää liikenneväylien, liikenne- ja teollisuusympäristöjen sekä koko elinympäristön rakentamisen, hoidon ja kunnossapidon sekä kelikeskuspalvelut. Erikoisrakentamisen tulosyksikkö on valtakunnallinen yksikkö, joka vastaa ratarakentamisesta ja ratainfran kunnossapitotöistä, kallio- ja kaivosrakentamisesta sekä kiviainespalveluista. Destian toisen valtakunnallisen tulosyksikön, Asiantuntijapalvelujen, liiketoimintaa ovat suunnittelu, mittaaminen ja kansainvälinen konsultointi. Destian asiakkaita ovat valtionhallinnon organisaatiot, kunnat ja kaupungit sekä teollisuus- ja liikeyritykset. Kattava toimipaikkaverkko Suomessa takaa, että Destia on aina lähellä asiakkaitaan. KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, IFRS Milj. euroa 2013 2012 Liikevaihto, jatkuvat toiminnot 489,7 507,3 Liiketulos, jatkuvat toiminnot 18,9 14,0 % liikevaihdosta 3,9 2,8 Katsauskauden tulos, jatkuvat toiminnot 12,5 11,1 % liikevaihdosta 2,6 2,2 Katsauskauden tulos 14,9 10,8 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,1 12,5 Omavaraisuusaste, % 44,0 35,2 Nettovelkaantumisaste, % -51,6-40,5 Henkilöstö keskimäärin 1 515 1 591 Poissaoloon johtaneet työtapaturmat * ) 10,8 15,6 Tilauskanta katsauskauden lopussa 593,0 600,8 * ) Oman henkilöstön työtapaturmat miljoonaa työtuntia kohden Destia-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 490 miljoonaa euroa. Destia-konserni koostuu emoyhtiö Destia Oy:stä ja tytäryhtiöistä. Henkilöstöä Destiassa on keskimäärin 1 500. Destia on osaajien talo, jossa on kannustava ilmapiiri sekä infraalan laajimmat mahdollisuudet hyödyntää osaamista. 12.11.2013 Kantatie 51 valittiin Vuoden Projektiksi 5.12.2013 Destia mittaa raskaan liikenteen vaikutuksia tie- ja katuverkkoon Destian toiminta JAKAUTUU neljään alueelliseen ja kahteen valtakunnalliseen tulosyksikköön. Infrarakentamista ja -hoitoa tarjoavat alueelliset tulosyksiköt: Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Itä-Suomi ja 30.10.2013 Kantatie 51:n parannushanke valmistui 3.12.2013 E18 Koskenkylä Kotka -moottoritiehankkeesta vuoden 2013 työmaa 13.12.2013 Uittamon siltahanke valittiin vuoden ympäristöteoksi

4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS KANNATTAVUUTEMME PARANI KOLMATTA VUOTTA PERÄKKÄIN Teimme YHTIÖN historian parhaimman TULOKSEN päättyneenä vuonna. Talouden epävarmuus jatkui vuonna 2013, mikä vaikutti infra-alan toimintaympäristön heikkenemiseen ja asiakkaiden rahoituksen saatavuuteen hankkeille. Inframarkkinan lievä lasku päättyneenä vuonna johtui talonrakentamisen hiipumisesta. Volyymitaso pysyi kohtuullisena julkisten infrainvestointien pysyessä vakaana sen sijaan yksityiset infrainvestoinnit hieman supistuivat. Kuntamarkkina oli vaisu päättyneenä vuonna, vaikka kasvukunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla, oli piristymistä. Viime vuonna kilpailu hankkeista tiukentui edelleen. Olemme Destiassa onnistuneet parantamaan kannattavuuttamme kolmatta vuotta peräkkäin haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Teimme yhtiön historian parhaimman tuloksen päättyneenä vuonna. Niin absoluuttinen kuin suhteellinenkin kannattavuutemme ovat selkeästi parempia kuin viimeksi kuluneina vuosina. Vaikka emme voittaneet isoja väylähankkeita aivan odotustemme mukaisesti, kykenimme kirimään näistä aiheutuneita menetyksiä pienemmillä projekteilla. Panostuksemme henkilöstön valmennukseen näkyy nyt parempana projektinhallintana ja kannattavuutena. Määrätietoinen tekemisemme näkyy myös rataliiketoimintamme tervehtymisenä. Kalliorakentamisen puolella olemme kovettaneet pohjaa ja tehneet tarvittavia resurssointeja niin, että perusta on nyt kunnossa. Tilauskantamme on edellisen vuoden tasolla ja suuri osa siitä ulottuu kuluvalle ja seuraavalle vuodelle. Hyvä tilauskanta yhdessä projektinhallinnan parantamiseksi tekemiemme toimenpiteiden kanssa on perusta kannattavuuden paranemiselle ja hyvälle kassavirralle myös jatkossa. Erityisen merkittävää on, että saavutimme strategiakauden 2010 2013 taloudelliset tavoitteet sijoitetun pääoman ja omavaraisuusasteen osalta. Myös liikevoittoprosentti ylsi lähes tavoitteeseen haastavasta markkinakehityksestä huolimatta. Tavoitetta kasvaa ydinliiketoiminnoissamme markkinan kasvua nopeammin emme saavuttaneet. Liikevoittomme on 3,9 prosenttia, sijoitetun pääoman tuotto 22,1 prosenttia ja omavaraisuusaste 44,0 prosenttia. Jatkoimme vahvaa panostusta henkilöstön osaamisen kehittämiseen Olemme panostaneet viime vuosien aikana voimakkaasti osaamisemme kehittämiseen. Projektin ja talouden hallinnan kysymyksiin pureutuva valmennus laajennettiin hyvien kokemusten saattelemana linjaorganisaatiosta koko henkilöstöä koskevaksi viime vuoden aikana. Valmennuksia jatketaan kuluvan talven aikana. Työturvallisuus on tekemisessämme keskiössä ja siihen olemme kiinnittäneet erityistä huomiota. Työturvallisuutemme kehittyi positiivisesti päättyneenä vuonna ja saavutimme tapaturmataajuudessa tason 10,8. Tulevaisuuden osaajien rekrytoimiseksi olemme tehneet entistä laajempaa harjoittelijayhteistyötä, jota jatkamme edelleen. Destia on työkoneautomaation kehittämisessä ja käyttöönotossa edelläkävijä, myös pienkehityksemme menetelmätek-

5 nologioissa on vahvaa. Tavoitteenamme on jatkossakin kehittyä alan kärjessä. Destian toimintaa kuvaa toimialan edistyksellisimpien teknologioiden ja toimintatapojen hyödyntäminen. Tämä vaikuttaa työhön suunnittelupöydiltä työmaiden arkeen. Kaikki isommat väylähankkeet toteutamme jo työkoneautomaatiolla, ja jatkossa viemme työkoneautomaation kaikille työmaille, joilla sen hyödyntäminen on kannattavaa. Digitalisoituminen tarjoaa mahdollisuudet teknologisiin harppauksiin ja tuottavuuden parantamiseen koko infra-alalla. Digitalisoituminen tuottaa myös asiakkaillemme paitsi paremman lopputuotteen myös ajantasaista informaatiota toteutuksen etenemisestä ja sen sisällöstä. Tavoitteena kasvu markkinoita voittamalla Viime vuoden aikana valmistelimme Destian uuden strategian vuosille 2014 2022 sekä uudet taloudelliset tavoitteet liiketoimintasuunnitelmakaudelle 2014 2016. Strategiamme keskeinen ydin on kasvaa kannattavasti inframarkkinassa hyvällä asiakastyöllä ja omaa osaamistamme hyödyntämällä. Merkittävä osa liikevaihdostamme tulee monivuotisista hankkeista, jotka tuovat liiketoimintaamme vakautta. Ydinliiketoimintaamme ovat suuret, erityisosaamista vaativat väyläprojektit sekä infrastruktuurin hoito- ja ylläpito. Destian strategisen kasvun painopistealueet tulevalla kaudella ovat kallio- ja rataliiketoiminnoissa sekä energiarakentamisessa. Panostamme vahvasti asiakastyön kehittämiseen. Henkilöstön kehittäminen on edelleen yhtiön strateginen painopistealue, ja valmennuksilla lisäämme myös yhtenäisen tavoitteellisen asiakastyön osaamista organisaatiossamme. Tavoitteenamme on myös määrätietoisesti jatkaa panostusta työturvallisuuden parantamiseen. Toivomme panostustemme näkyvän asiakkaillemme parempana palveluna ja helpompana asiointina. Kiitos destialaisille päättyneestä vuodesta. Me destialaiset osaamme ja pystymme vaikka mihin, kunhan tahtoa löytyy ja sitä meillä on. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos luottamuksesta asiakkaillemme, aliurakoitsijoillemme ja muille yhteistyökumppaneillemme. Jatketaan yhteistyötä menestyksekkäästi tänäkin vuonna kohti toimivampaa maailmaa. Hannu Leinonen toimitusjohtaja

6 DESTIAN STRATEGIA KANNATTAVAA KASVUA MARKKINOITA VOITTAMALLA Destian edellinen strategiakausi päättyi vuoden 2013 lopussa. Päättyneellä strategiakaudella Destia keskittyi ydinliiketoimintansa kannattavuuden varmistamiseen ja olevien liiketoimintojensa vahvistamiseen. Vuonna 2013 päättyneen strategiakauden taloudellisten Tavoite Toteuma tavoitteiden toteutuminen Kasvu ydinliiketoiminnoissa markkinoiden kasvua nopeampi Ei saavutettu Liikevoitto 4 % 3,9 % (4,1 %*) Sijoitetun pääoman tuotto 15 % 22,1 % Omavaraisuusaste 35 % 44,0 % * Operatiivinen liikevoitto Kasvustrategia 2014 2022 Viime vuoden aikana valmisteltiin Destian uusi strategia vuosille 2014 2022 sekä uudet taloudelliset tavoitteet liiketoimintasuunnitelmakaudelle 2014 2016. Kasvustrategian keskeinen ydin on kasvaa kannattavasti inframarkkinassa hyvällä asiakastyöllä ja Destian omaa osaamista hyödyntämällä. MISSIO Toimivampi maailma. Toimivampi maailma on olemassa olomme perusta. Me destialaiset rakennamme, ylläpidämme ja suunnittelemme elinympäristöämme, jotta se olisi toimiva ja turvallinen. Toteutamme edistyksellisiä ratkaisuja ja palveluja ammattitaidolla hyödyntäen alan kehittyneimpiä työmenetelmiä. VISIO Olemme asiakkaamme ykkösvalinta ja infra-alan ykkönen Suomessa. Tahtotilamme on, että Destia kasvaa kannattavasti ja on parasta asiakaspalvelua tarjoava infra-alan kokonaispalvelun tuottaja. Destian sopimuskannasta merkittävä osa muodostuu pitkistä projekteista ja palvelusopimuksista julkisyhteisöjen ja yritysten kanssa. ARVOT Tavoitteisiin rehdisti, rohkeasti ja taidolla. Toimintamme perustuu rehtiyteen, rohkeuteen ja taitoon, joiden avulla pääsemme tavoitteisiimme. Olemme rehtejä asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja toisiamme kohtaan. Rohkeasti ja taidolla toteutamme vastuullisia infraratkaisuja, jotka tekevät maailmasta pala palalta toimivampaa.

7 Destian ydinliiketoimintaa ovat suuret, erityisosaamista vaativat väyläprojektit sekä infrastruktuurin hoito- ja ylläpito. Destian strategisen kasvun painopistealueet tulevalla liiketoimintasuunnitelmakaudella ovat kallio- ja rataliiketoiminnoissa sekä energiarakentamisessa. Destiassa panostetaan vahvasti asiakastyön kehittämiseen. Henkilöstön kehittäminen on edelleen yhtiön strateginen painopistealue. Strategiset valinnat Kiinnostavimpia projekteja ovat isot, erityisosaamista, kuten insinööri-/betonirakentamista, tai vahvaa ja kokenutta projektinjohtoa vaativat väyläprojektit. Yhdessä hoitourakoiden kanssa nämä muodostavat rungon Destian työkannalle ja näkyvyyttä eteenpäin. Destian liiketoiminta nojaa vahvoihin ydinliiketoimintoihin, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä matriisissa. Ydinliiketoimintoja tukevat lisäarvopalvelut ja kumppaniverkostot, jotta Destia voi tuottaa asiakkailleen kokonaisratkaisuja infratarpeiden tyydyttämiseksi koko elinkaaren ajalle. Destia erottuu kilpailijoistaan parasta asiakaspalvelua ja vaativia ratkaisuja kustannustehokkaasti tuottavana infraalan yhtiönä. Maantieteellisesti Destia tarjoaa palveluitaan valtakunnallisesti. Alueellista asemaa vahvistetaan Destian hommissa -kumppanuuksilla. Kilpailukyvyn ytimen muodostaa tehokas ja innovatiivinen toteutus, vahva kehityspanostus valittujen menetelmäteknologioiden alueella, aktiivinen asiakastyö ja toiminnan nopeus sekä tehokas kulurakenne. Destian tapaa toimia leimaa voimakas tahto etulinjassa, asiakkaan lähellä. Strategiakauden 2014 2016 taloudelliset tavoitteet Kasvustrategian keskeinen ydin on kasvaa kannattavasti inframarkkinassa hyvällä asiakastyöllä ja Destian omaa osaamista hyödyntämällä. Kasvu keskimäärin 5 % vuodessa Liikevoitto 5 % vuoden 2016 loppuun mennessä Sijoitetun pääoman tuotto vähintään 15 % Omavaraisuusaste vähintään 40 %

DESTIAN Riskienhallinta Riskienhallinnalla varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen 8 Destian riskienhallinta varmistaa, että yhtiön toiminta on tavoitteiden mukaista, tuloksellista ja tehokasta sekä hyvän hallintotavan mukaista. Riskienhallinta on osa konsernin liiketoiminnan johtamisen prosessia. Riskienhallinnan toimenpiteet ulottuvat aina yksiköiden ja yksittäisten projektien riskienhallintaan. Riskeillä tarkoitetaan Destian tavoitteiden toteutumista vaarantavia uhkia. Riskejä arvioitaessa tarkastellaan myös tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavia positiivisia mahdollisuuksia. Riskit voivat kohdistua strategisten tavoitteiden, vuosi- tai projektitavoitteiden tai muiden toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Riskejä ovat myös liiketoiminnan jatkuvuutta uhkaavat tekijät. Destian riskit voivat olla taloudellisten näkökulmien lisäksi henkilöstöön, sidosryhmiin, maineeseen, ympäristöön tai muihin yrityksen toimintaedellytyksiin liittyviä. Riskien merkittävyys arvioidaan niiden vakavuuden ja todennäköisyyden perusteella. Riskienhallinta on sisällytetty osaksi Destian strategiaprosessia. Merkittävät strategian toteuttamiseen liittyvät riskit tunnistetaan ja arvioidaan osana strategiatyötä. Projektitoiminnassa riskejä ovat tekijät, jotka vaikuttavat projektitavoitteiden toteutumiseen. Projektin tavoitteet määritetään projektin tarjouksen laadinnan yhteydessä ja ne tarkennetaan, kun Destia on valittu toteuttamaan työ. Riskit ja niiden hallinnan toimenpiteet tarkennetaan projektitavoitteiden määrittelyn yhteydessä. Projektitoiminnan riskit voivat olla ko. projektia laajemminkin Destian toimintaan vaikuttavia. Destia vastaa riskeihin tarkoituksenmukaisin keinoin. Määritellyt riskienhallinnan vastuut varmistavat, että vastuu ja päätökset riskeihin vastaamisesta on suhteutettu Destian organisaation riskin sietokykyyn ja riskinottohalukkuuteen. Riskejä vältetään, vähennetään, jaetaan tai hyväksytään. Riskien vastaamisen keinoista valitaan tarkoituksenmukaisimmat. Ne valitaan riskin merkittävyyden ja sen hallitsemisen edellyttämällä tavalla. Toimenpiteet määritetään riskikohtaisesti.

Destian riskien luokittelu Destian riskienhallinnan vastuut RiskiLUOKKA RISKILUOKAN SISÄLTÄMIÄ RISKEJÄ ROOLI VASTAA I Markkina- ja toimintaympäristöriskit Markkina Asiakkuudet Poliittiset riskit Laki ja ympäristö Strategian toteuttamisen ulkoiset epävarmuustekijät sekä markkina- ja liiketoimintaympäristöriskit; toimialaan ja sen suhdanneherkkyyteen, asiakkaisiin, kilpailijoihin, alihankkijoihin ja markkinaseurantaan liittyvät riskit. Asiakkuuksien hallintaan, myyntiin, tarjoustoimintaan, sopimuksiin ja asiakastyytyväisyyteen liittyvät riskit. Poliittiset riskit ja omistajan tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja kommunikointiin liittyvät riskit. Lainsäädäntöön, viranomaiskäytäntöihin ym. sääntelyyn liittyvät riskit. Vastuuriskit, merkittävät oikeudenkäynnit ja muut erityistapaukset. Luonnonilmiöt. Hallitus Hallituksen tarkastusvaliokunta Toimitusjohtaja Tulosyksikön johtaja Riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä. Riskienhallintajärjestelmien tehokkuuden seurannasta ja ulkoisesta raportoinnista sekä yritysjärjestelyjen riskienhallinnasta. Riskienhallinnan kokonaisuudesta, toiminnan jatkuvuuden varmistamisesta ja yhtiön johtamisesta myös poikkeusoloissa. Valvoo konsernin riskienhallintaa. Tulosyksikkönsä riskienhallinnasta sekä tulosyksikön vastuulla olevien riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja raportoinnista. Valvoo tulosyksikön riskienhallintaa. 9 II Toiminnalliset riskit Johtaminen Henkilöstö Tuotanto Hankinnat Kehittäminen ICT Viestintä III Vahinkoriskit Äkilliset ja yllättävät vahinkoriskit IV Talous- ja rahoitusriskit Organisaatioon ja johtamisjärjestelmään liittyvät riskit, strategisiin linjauksiin, riskienhallintaan, tavoitteisiin ja mittareihin, raportointiin sekä seurantaan liittyvät riskit. Henkilöstöriskit; henkilöstöhallintoon, osaamiseen, henkilöresursseihin, esimiestyöhön, sääntöjen noudattamiseen, terveyteen ja turvallisuuteen sekä sitouttamiseen liittyvät riskit. Projektien johtamiseen, projektiorganisaatioihin, sopimusten hallintaan, tehokkuuteen, kapasiteettiin, kalustoon, laatuun, läpimenoaikaan, tuotannon jatkuvuuteen ja ympäristöön liittyvät riskit. Hankintojen hallintaan, raaka-aineiden ja palvelujen saatavuuteen, sopimuksiin ja hintoihin sisältyvät riskit. Liiketoiminnan kehitysriskit; yrityskaupat, maantieteellinen kehittäminen. ICT- ja tietoturvallisuusriskit. Tietohallintoon, tiedon hallintaan, tietojärjestelmäarkkitehtuuriin, järjestelmiin ja järjestelmien jatkuvuuteen liittyvät riskit. Ulkoiseen ja sisäiseen viestintään sekä maineeseen liittyvät riskit. Työturvallisuus- ja työterveysriskit sekä muut henkilöturvallisuusriskit, ympäristöriskit, tilaturvallisuuden riskit, paloriskit sekä muut onnettomuusriskit. Taloudelliset riskit; taloushallintoon, budjetointiin, kirjanpitoon ja taloudelliseen raportointiin liittyvät riskit. Veroriskit. Rahoitusmarkkinoihin ja -instrumentteihin liittyvät riskit; likviditeetti-, valuutta-, korko- vastapuoli-, luotto- ja hyödykeriskit. Controller Tulosyksikön sisäisen yksikön johtaja tai tytäryhtiön toimitusjohtaja Työpäällikkö ja suurprojektien projektijohtaja tai vastaava tulosyksikön sisäisen yksikön päällikkö Työmaapäällikkö, palvelupäällikkö, mittauspäällikkö, toimistopäällikkö, tutkimuspäällikkö tai vastaava Jokainen destialainen Lakiasiainjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Riskienhallintapäällikkö Sisäisen tarkastuksen päällikkö Tulosyksikön taloudellisista ennusteista, projektien riskienhallinnan valvonnasta ja tukee tulosyksikön johtajaa päätöksenteossa. Vastuualueensa yksikön / tytäryhtiön projektien seurannasta ja riskienhallinnasta yksikkö- / yritystasolla sekä raportoinnista. Projektiensa tarjousvaiheen riskienhallinnasta sekä toteutusvaiheen kuukausiraportoinnista ja riskienhallinnasta. Valvoo projektisalkkunsa riskienhallintaa. Riskienhallinnasta projekti- ja asemavastuidensa mukaisesti, avustaa projektiensa kuukausiraportoinnissa ja riskienhallinnassa. Riskien tunnistamisesta ja ennalta ehkäisemisestä sekä informoinnista esimiesasemassa oleville henkilöille organisaatiossa. Riskienhallinnan systematiikoista ja toimintatavoista sekä riskikartasta. Vakuutusohjelmasta. Taloudellisten riskien tunnistamisesta ja arvioinnista. ICT- ja tietoturvariskien hallinnasta yhdessä tietohallintojohtajan kanssa. Taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvistä riskeistä. Rahoituspolitiikan toteuttamisesta. Riskienhallinnan systematiikkojen ja toimintatapojen valvonnasta, arvioinnista ja kehittämisestä. Vakuutusohjelman toimeenpanosta. Riskienhallinnan systematiikkojen ja toimintatapojen valvonnasta.

10 TOIMIALAN NÄKYMÄT Toimintaympäristön muutokset kasvun ajureina Megatrendit vaikuttavat Destian toimintaan ja koko infrarakentamisen toimialaan. Destiassa megatrendit ja niiden vaikutukset on huomioitu liiketoiminnan sekä strategisessa että operatiivisessa suunnittelussa. Talouden yleinen kehitys Suomessa ja Euroopassa on Destian suurin vaikuttamattomissa oleva haaste pitkällä aikavälillä. Suomen yhä jatkuva kaupungistuminen pakottaa kuitenkin yhteiskuntaa kehittämään infrastruktuuria vastaamaan muuttuvan yhdyskuntarakenteen vaatimuksiin. Uudisrakentaminen keskittyy entistä voimakkaammin kasvukeskuksiin. Inframarkkinasta 56 prosenttia on kuuden suurimman kaupunkialueen seutukunnissa. Myös ilmastonmuutos vaatii sekä yhteiskuntaa että yksityisiä kiinteistönomistajia kehittämään järjestelmiään uusia olosuhteita, esimerkiksi rankkasateita, sietäviksi. Ympäristö- ja eettiset kysymykset korostuvat liiketoimintaympäristössä voimakkaasti, minkä johdosta yhdessä kallistuvan energian hinnan ja monikansallisten ympäristösopimusten myötä liiketoiminnan vastuullisuuden kehittäminen on yhä keskeisemmässä asemassa. Destia huolehtii toiminnassaan erityisesti ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvistä yritysvastuun osa-alueista. Vaatimukset liiketoiminnalle näillä osaalueilla ovat selvästi kiristymässä, ja huonosti hoidettuina saattavat jopa muodostua esteeksi toimia markkinoilla. Kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja vastuullisuuskysymykset vaikuttavat elinympäristön kehitykseen, mikä tarjoaa kasvun mahdollisuuksia inframarkkinassa. Kaupungistumisen myötä korostuvaan keskustojen tilanahtauteen haetaan ratkaisua muun muassa lisääntyvästä maanalaisesta rakentamisesta, energiaverkkoja uusitaan ja viedään maahan niiden iän ja huoltovarmuusvaatimusten takia. Liikenneratkaisuissa ympäristönäkökohdat painottavat raideliikenteen lisäämistä. Talouden yleinen heikko kehitys on aiheuttanut rahoitusvajetta julkiselle sektorille. Myös yksityisen sektorin palvelujen kysyntä on supistunut. Kuntamarkkinan avautuminen etenee sekä lisääntyvin palveluostoin että ulkoistuksin. Infrarakentamisessa palveluita tuotetaan yhä useammin julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeina tai uudenlaisilla rahoitusrakenteilla. Innovatiiviset rahoitusratkaisut ovatkin aiempaa isommassa roolissa isoista investointihankkeista kilpailtaessa. Suomessa on siirrytty vaiheeseen, jossa suuret ikäluokat eläköityvät ja siirtyvät pois työmarkkinoilta. Nuoret ikäluokat ovat huomattavasti pienempiä, jolloin kilpailu työvoimasta kiristyy. Kehitys on haaste myös kansantalouden kasvun aikaansaamiselle. Infrarakentamisen määrä, ja rakentamisen Toimintaympäristön laadinnassa on käytetty seuraavia lähteitä: Euroconstruct, Liikennevirasto, Rakennusteollisuus RT ry, Tilastokeskus, VTT, Valtiovarainministeriö

Infrarakentamisen ja kunnossapidon sisältö ja arvo vuonna 2013, yhteensä 7,8 miljardia euroa. Lähde: VTT Infra suhdanteet Uudistalorakentamisen alueosat 1 200 Me Kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 620 Me Tiet 1 000 Me Kadut 1 100 Me Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys 15 10 Muutos edellisestä vuodesta, % Kokonaistuotanto Rakentaminen 9,7 Kaivosten avaaminen 100 Me Muu väyläja ympäristörakentaminen 700 Me Vesihuolto 550 Me Energia 930 Me Tietoliikenne 820 Me Radat 780 Me 5 0-5 -10 3,7 3,1 2,9 5,1 4,4 3,3 5,3 3,8 0,3-2,6-8,5-8,7 3,3 2,8 3,1-0,8-4,8-0,5-3,0 1,5-1,0 11 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014e Lähde: Tilastokeskus, RT määrä ylipäätään, ovat suorassa suhteessa kansantalouden kehittymiseen. Väyläinvestoinnit ovat viime vuosina olleet noin 1,5 prosenttia BKT:stä ja infrainvestoinnit kaikkiaan noin 3 prosenttia. Työvoiman vähenemistä paikkaa jossain määrin Euroopan Unionin sisäinen työmarkkina, joka mahdollistaa työvoiman liikkumisen EU:n sisällä kohtuullisen vaivattomasti joko työntekijöinä tai alihankkijoina. Jotta kansantalouden perusta kyetään säilyttämään, on tehtyjen työtuntien määrää pystyttävä lisäämään. Kotimarkkinayrityksenä Destian tavoitteena onnistua hyödyntämään kertynyttä kokemusta ja siten kyetä osoittamaan yhteiskuntavastuutaan työurien pidentämisen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksamisen edistämisessä. Inframarkkinan kokonaismäärässä loivaa laskua Inframarkkinat koostuvat noin 8 miljardin euron väylä- ja yhdyskuntarakentamisesta sekä tonteilla ja kaivoksilla tehtävistä töistä. Markkinasta lähes puolet on yksityissektorin tilaamaa, kolmannes kuntien ja viidennes valtion. Markkinan muutokset ovat melko pieniä ja markkina elää lähinnä bruttokansantuotteen tahdissa. Kustannustaso suoritetta kohden on noussut huomattavasti inflaatiota nopeammin voimakkaan öljysidonnaisuuden ja heikohko tuottavuuskehityksen johdosta. Talouden epävarmuus jatkuu tänä vuonna Suomessa ja muualla Euroopassa. Infrarakentamisessa euroalueen kriisin aiheuttama epävarmuus vaikuttaa viime vuoden tapaan taloudellisen toimintaympäristön heikkenemiseen sekä asiakkaiden rahoituksen saatavuuteen ja hintaan. Infrarakentaminen supistui vuonna 2013 noin 3,5 prosenttia. Maaja vesirakentamisen suhdanteeseen vaikuttivat yleisen talouskehityksen lisäksi valtion ja kuntien rahoitusvaje, korkealla pysynyt kustannustaso sekä talorakentamisen supistuminen. Maa- ja vesirakentamisen tuotanto supistui vuonna 2013 viidettä vuotta peräkkäin, mutta aiempaa loivemmin. Edellisvuonna pudotusta oli 6,8 prosenttia ja viime vuonna 3,2 prosenttia. Kuluvana vuonna kehityksen suunta pysynee viime vuoden tasolla. Vuoteen 2020 saakka valtion infrarakentamisen hankekorissa on sekä omia että yhteishankkeita kuntien kanssa. Isot infrainvestoinnit varmistavat tie- ja ratarakentamiseen liittyvien palvelujen kysynnän. Vuonna 2014 käynnistetään liikennepoliittisen selonteon mukaisesti neljä uutta tiehanketta: vt 4 Rovaniemen kohta, vt 5 Mikkelin kohta, mt 101 Kehä I parantaminen ja E18 Hamina Vaalimaa -elinkaarihankkeen valmistelu. Kilpailu tiukkaa Destian kilpailijakenttä on pienemmissä ja teknisesti yksinkertaisemmissa töissä varsin paikallinen, mutta muuttuu yhä isompien toimijoiden hallitsemaksi projektien koon ja teknisen vaativuustason kasvaessa. Valtakunnallisia, laajemman palveluvalikoiman tarjoavia yrityksiä on muutamia. Viime vuoden aikana suurten rakennusliikkeiden rinnalle nousi yksi voimaakkaasti kasvava yritys lisää. Kilpailijakentässä isot infra-alan rakentajat ovat pyrkineet aluemarkkinoille, ja keskisuuret yritykset ovat viime vuosien aikana laajentaneet toimintaansa maantieteellisesti ja tulleet mukaan isoihin urakoihin päätoteuttajan roolissa. Ulkomaalaistaustaisen työvoiman käytön lisääntymisen myötä myös kansainvälisten toimijoiden määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Pääosin ne toimivat vielä alihankkijoina, mutta rooli muuttunee markkinan käydessä tutummaksi. Infrarakentamisen määrän arvioidaan pysyvän vuonna 2014 edellisvuoden tasolla ratarakentamisen vahvistuessa. Uusia, isoja urakoita tulee niukemmin tarjolle, joten kilpailu urakoista tulee olemaan tiukkaa. Valtion infrainvestoinnit tulevat supistumaan lähivuosina. Alijäämäinen budjetti vaikuttaa infrarakentamisen niukkoihin rahoitusmahdollisuuksiin uusista rahoitusratkaisuista huolimatta.

DESTIAN LIIKETOIMINTA Kokonaisratkaisuja koko elinkaaren ajalle 12 Konserniyksiköt 7 % Asiantuntijapalvelut 21 % Kalliorakentaminen ja kiviaines 6 % Konsernin henkilöstö palveluittain vuonna 2013 Infrarakentaminen ja -hoito 50 % Rata 16 % Destian palvelutarjonta on laaja kattaen koko infran elinkaaren suunnittelusta ylläpitoon. Monipuolisen osaamisen ansiosta Destia voi vastata projektien osakokonaisuuksista tai laajoista hankkeista avaimet käteen -periaatteella. Vahvin asema Suomen inframarkkinassa Destialla on teiden hoidossa. Uusien urakoiden käynnistyessä 1. lokakuuta 2013 Destian markkinaosuus kaikista maanteiden hoidon ja ylläpidon alueellisista palvelusopimuksista oli 59 prosenttia. Urakoissa on hoidettavaa tiestöä yhteensä noin 52 500 kilometriä, josta kevyen liikenteen väyliä yhteensä noin 3 100 kilometriä. Lisäksi Destialla on muiden asiakkaiden kanssa noin 25 talvihoitourakkaa eri puolilla Suomea. Destian infrahoitopalvelut kattavat liikenneväylien ja elinympäristön talvihoidon sekä sorateiden, siltojen sekä koko liikenneympäristön hoidon ja kunnossapidon. Destialla on merkittävä asema suurien tiehankkeiden toteuttajana ja niihin liittyvässä insinöörirakentamisessa. Destia rakentaa teitä, siltoja, liikenneympäristöjä, viher-, teollisuus- ja muita alueita sekä energiainfraa. Palveluihin kuuluvat myös kallio- ja kaivosrakentaminen. Monipuolisen osaamisensa ja kokemuksensa sekä vahvojen resurssiensa ansiosta Destia pystyy toteuttamaan suuria ja vaativia hankkeita, jotka sisältävät rakentamisen lisäksi myös suunnittelua. Toiminta perustuu tehokkaaseen projektilähtöiseen toimintatapaan. Ratamarkkinassa Destia on toiseksi suurin toimija Suomessa. Destian ratoihin liittyvät palvelut kattavat koko radanpidon elinkaaren. Destian toteuttamat ratatyöt vaihtelevat suurista päällysrakennetyö- ja siltaurakoista aina vanhojen ratarumpujen vaihtamiseen. Suuri osa alusrakennusurakoista koskee vanhojen ratojen perusparantamista ja rataturvallisuuskohteita. Destia tarjoaa laajan valikoiman laadukasta kiviainesta. Destialla on noin 300 maa- ja kiviainesaluetta ympäri maan. Palveluihin kuuluu myös kiviaineksen murskaus ja laadunvalvonta. Destian infraosaaminen kattaa myös monipuoliset liikenteeseen, väyliin ja ympäristöön liittyvät asiantuntijapalvelut. Suunnittelutyö voidaan toteuttaa erillispalveluna tai osana laajempaa suunnittele ja toteuta -projektia. Destia toteuttaa kaupunkiympäristön suunnittelua sekä liikenne-, ympäristöja maisemasuunnittelua, tie-, silta- ja geosuunnittelua sekä rata- ja kalliorakennussuunnittelua. Palveluvalikoimaan kuuluu myös kansainvälinen konsultointi. Infra-alan maastotiedon tuottajana ja jalostajana Destia on markkinajohtaja. Destian mittauspalvelut sisältävät yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelun mittausten lisäksi myös erityyppiset rakentamista palvelevat tehtävät sekä monipuolisen 3D -maastotietojen hankinnan, jatkojalostuksen ja ylläpidon.

DESTIAN PALVELUT Destian laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat liikenneja teollisuusympäristöjen sekä kokonaisten elinympäristöjen suunnittelu, mittaus, rakentaminen sekä hoito ja kunnossapito. Palvelut ulottuvat kattavasta maanpäällisestä toiminnasta myös maanalaiseen rakentamiseen. Destian ratkaisuilla luodaan edellytykset turvalliselle ja sujuvalle liikkumiselle ja tehdään ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampi. 13

DESTIAN PALVELUT Kantatie 51 Kirkkonummelta Kivenlahteen parannettiin moottoritieksi 14 Destian yksi viime vuosien merkittävimmistä hankkeista, kantatie 51:n parannushanke, valmistui vuoden 2013 lopussa. Espoon Kivenlahden ja Kirkkonummen välinen osuus parannettiin vuosina 2009 2013 moottoritieksi 10,2 kilometrin osuudelta. Tielle rakennettiin kolme uutta eritasoliittymää ja 10 uutta siltaa sekä kunnostettiin Kehä III:n eritasoliittymä. tettu pitkään. Kantatie 51 oli aiemmin pääkaupunkiseudun vilkkain kaksikaistainen tie, jolla sattui tien huonon kunnon, useiden eritasoliittymien sekä suurten liikennemäärien vuoksi paljon henkilövahinkoja aiheuttaneita onnettomuuksia. Leveämpi, kaksikaistainen tie sekä uudet eritasoliittymät ja sillat vähentävät ruuhkia sujuvoittaen ja nopeuttaen matkaa sekä helpottavat liikennevirtaan liittymistä parantaen liikenneturvallisuutta. Henkilövahinko-onnettomuuksien on arvioitu parannusten myötä vähenevän noin puolella Kirkkonummen ja Espoon välillä. melukaiteita 1,1 kilometrin matkalle Tolsan eritasoliittymän alueella, Jorvaksen ja Kehä III:n liittymien väliin ja Espoonlahden alueella. Lähialueet hyötyivät myös pääväylän parannuksen yhteydessä tehdyistä rinnakkaisen tieverkon ja yksityistiejärjestelyjen täydennyksestä. Kantatie 51:n pientareet poistettiin kevyen liikenteen käytöstä kaikkien tielläliikkujien turvallisuuden takaamiseksi. Jorvaksen ja Inkilän sekä Sarvvikin ja Kivenlahden välille rakennettiin uudet kevyen liikenteen väylät. Kantatie 51:n hanke toteutettiin suunnittelu, toteutus ja ylläpito -hankkeena (STY-hanke). Destia suunnitteli ja toteutti parannushankkeen sekä vastaa päällysteiden, tierakenteiden ja siltarakenteiden ylläpidosta 15 vuoden ajan tien valmistumisesta. Tien muuttamista moottoritieksi oli odo- Meluhaitat pienemmiksi Suuri liikennemäärä kantatiellä on aiheuttanut koko tien olemassaoloajan meluhaittoja sen varrella asuville, sillä väylällä ei aiemmin ollut melusuojauksia. Osana parannushanketta rakennettiin meluesteitä 3,3 kilometrin ja Tiesitkö, että Projektiyhdistys ry valitsi Vuoden projektiksi 2013 Destian Kantatie 51:n ansiokkaasta projektin toteutuksesta, koordinoinnista ja johtamisesta. Infrarakentaminen Destia on liikenneväylien, liikenne- ja teollisuusympäristöjen ja koko elinympäristön rakentaja. Kattavan osaamisensa, laajan palveluvalikoimansa ja pitkän kokemuksensa ansiosta Destia on infrarakentamispalvelujen tuottajana ykkönen Suomessa. Monipuolisen osaamisensa ja vahvojen resurssiensa ansiosta Destia pystyy toteuttamaan suuria ja vaativia hankkeita, jotka sisältävät rakentamisen lisäksi myös suunnittelua. Palvelut Tie- ja katurakentaminen Alue- ja ympäristörakentaminen Maa- ja pohjarakentaminen Vesihuollon rakentaminen Merkittävimmät hankkeet vuonna 2013 Kantatie 51 Kirkkonummi Kivenlahti E18 Kotka Koskenkylä Kuokkalan kehä, Jyväskylä Tikkurilantie, Vantaa Valtatie 14 Savonlinnan ohikulkutie Uudenmaan 21 sillan ylläpitourakka Kantatie 56 Jämsä Mänttä Energiainfran rakentaminen Teollisuusrakentaminen Silta- ja muu rakennustekninen rakentaminen Lakarin teollisuus- ja logistiikka-alueen 1. vaihe, Rauma Technopark II -pysäköintilaitos, Lappeenranta Kehäradan itäinen avorataosuus ja Leinelän asema, Vantaa Uittamon silta, Vesilahti

DESTIAN PALVELUT Ruukin tehdasalue Raahessa aina kunnossa Destia kunnossapitää Ruukin 530 hehtaarin suuruisen tehdasalueen teitä, kevyen liikenteen väyliä, pihoja ja viheralueita Raahessa. Kunnossapidon erityishaasteena ovat tehdasalueen rautatiekiskot. Destian vastuulla ovat tasoristeykset. Tehdasalueen turvallisuus on tärkeä asia. Esimerkiksi talvikunnossapidon laatuvaatimukset määritellään niin, että tehdasalueella on pystyttävä liikkumaan turvallisesti kaikkina aikoina, eikä tuotannossa saa tulla viivytyksiä liukkauden vuoksi. Hiekoitusmursketta kuluu paljon suhteessa alueen kokoon, koska tehdasympäristössä ei voida käyttää suolaa pitämään väylät sulina. Hiekoitushiekat ja pölyt poistetaan keväällä huolellisesti lakaisu- ja pesuriautoilla. Kesällä keskeinen tehtävä on pölyntorjunta. Tehdasalueen sijainti aivan Perämeren rannalla luo kunnossapitoon oman vaikeuskertoimensa, sillä sääolot ovat vaihtelevan merelliset. Alueen toisella laidalla saattaa sataa lunta, kun toisella puolella siitä ei ole tietoa. Joinakin päivinä taas mereltä pukkaa sumua, joka maan päällä laskeutuu alas lumihiutaleina. Kosteutta ilmaan tuo myös valssaamon vesilaitos, josta vesi laskeutuu pisaroina lähialueen kulkuväylille. Se aiheuttaa liukkautta pakkasella. Kaikki nämä tilanteet on osattava ennakoida ja varautua kunnostustoimenpiteisiin oikea-aikaisesti. Ruukin ja Destian yhteistyö tehdasalueen ulkoalueiden kunnossapidossa alkoi vuonna 2002 Destian voittaessa ensimmäisen kerran kunnossapidon urakkakilpailun. Nykyinen urakka kestää vuoteen 2015 saakka. Viime vuosina Destia on toteuttanut alueella myös useita rakennushankkeita maarakentamisesta vaativiin betonirakenteisiin. Tiesitkö, että Ruukin ja Destian yhteistyö Ruukin Raahen-tehtaalla lähti liikkeelle 1990-luvun alussa, kun teräksentuotannossa sivutuotteena syntyvälle masuunikuonalle etsittiin käyttökohteita. Yhdessä kuonasta lähdettiin kehittämään masuunihiekkaa ja -murskeita, jotka hyvän lämmöneristyskyvyn ja kantavuutensa ansiosta soveltuvat mainiosti maa- ja tierakennukseen. 15 Infrahoito ja -kunnossapito Destia on hoito- ja kunnossapitopalvelujen moniosaaja. Destialla on Suomessa pitkäaikaisin kokemus liikenneväylien hoitopalveluissa sekä erittäin vahva alan osaaminen ja paikallistietämys.toiminnan perustana ovat parhaat mahdolliset sää- ja keliennusteet, erittäin kokenut ja osaava henkilöstö sekä uudenaikaiset työmenetelmät ja kalusto. Oikea ajoitus ja kaluston liikkumisen optimointi vähentävät toiminnan ympäristövaikutuksia. Palvelut Tie- ja katuverkon sekä teollisuuden alueurakat Teiden ja katujen talvihoito Merkittävimmät hankkeet vuonna 2013 Vuonna 2013 Destia voitti seuraavat alueurakat* Huittinen Jämsä Nurmes Paimio Pudasjärvi Taivalkoski Suomussalmi Vaasa Kelikeskuspalvelut Sorateiden hoito ja kunnostus Liikenneympäristön hoito Yksityistiet Kaupunki- ja teollisuusasiakkaat: Katu- ja viheralueiden ylläpito, Maaria-Paattinen, Turun kaupunki Katu- ja viheralueiden ylläpito, Hintta Saarela, Oulun kaupunki Kangasalan kunnan talvi- ja kesähoidon alueurakka, Kangasalan kunta Eteläisten kaupunginosien alueellinen hoitourakka, Lahden kaupunki Eteläisten kaupunginosien alueellinen hoitourakka, Jyväskylän kaupunki Eteläisten kaupunginosien alueellinen hoitourakka, Joensuun kaupunki E18 Muurla Lohja ylläpitourakka, TYL E18 Raahen terästehtaan hoitourakka, Ruukki Oyj * ) Destian markkinaosuus vuosina 2013-2014 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELYt) kilpailuttamien maanteiden hoidon ja ylläpidon alueellisista palvelusopimuksista on 59 prosenttia. Urakoissa on hoidettavaa tiestöä yhteensä 48 600 kilometriä, josta kevyen liikenteen väyliä yhteensä 3 050 kilometriä. Lisäksi Destialla on muiden asiakkaiden kanssa noin 25 talvihoitourakkaa eri puolilla Suomea.

DESTIAN PALVELUT Kokkola Ylivieska-ratahanke etenee Pohjanmaalla 16 Destia toteuttaa Kokkola-Ylivieska-ratahankkeen keskimmäisen urakan suunnittele- ja toteuta -hankintamallilla. Urakassa peruskorjataan vanhaa ja rakennetaan uutta rataa 30 kilometrin matkalta. Vanhan radan viereen rakennetaan uusi rata, minne junaliikenne siirretään. Sen jälkeen vanha rata kunnostetaan. Destian urakkaan sisältyvät Riippaan ja Eskolaan rakennettavat uudet liikennepaikat sekä Kannuksen uusi henkilöliikennelaituri ja pysäköintialue. Kaksoisraiteen tuleminen edellyttää myös Riippa-Eskola-osuuden välillä sijaitsevien kahdeksan tasoristeyksen poistamista ja niiden korvaamista yli- ja alikulkusilloilla sekä tiejärjestelyillä. Lisäksi urakka-alueella rakennetaan huolto- ja yksityisteitä noin 40 kilometriä. Sähköistysjärjestelmä muutetaan kaksoisraiteen vaatimusten mukaiseksi. Korjattavia siltoja hankkeessa on vain yksi, mutta uusia rakennetaan yhteensä 22 kappaletta. Osa silloista on niin sanottuja tunkattavia siltoja, joiden kohdalla käytetään samoja työmenetelmiä kuin esimerkiksi Destian toteuttamassa Helsingin Kalasataman metrosillan siirrossa. Urakkaan kuuluu myös vesistösiltojen rakentamista. Niistä pisin tulee ylittämään Kannuksessa tulva-aikana vuolaana virtaavan Lestijoen. Kaksoisraideosuus Kokkolasta Ylivieskaan rakennetaan kolmessa osassa ja se valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2017 puoliväliin mennessä. Destian urakoima osuus Riipasta Eskolaan valmistuu marraskuussa 2016. RATA Destian toteuttamat ratatyöt vaihtelevat suurista päällysrakennetyö- ja siltaurakoista aina vanhojen ratarumpujen vaihtamiseen koko radanpidon elinkaarelta. Destian käytössä on useita rautateiden rakentamiseen, korjaukseen ja kunnossapitoon käytettäviä laitteita, joita on kehitetty erilaisiin asiakastarpeisiin innovatiivisella tuotekehitystyöllä. Destia palvelee ratatöissä koko Suomen alueella. Palvelut Ratarakentaminen Rataverkon kunnossapito Merkittävimmät hankkeet vuonna 2013 Riippa Eskola kaksoisraide Pieksämäki Suonenjoki päällysrakenteen uusiminen Kunnossapitoalueet* (radan ja turvalaitteiden kunnossapito): 4, 7, 8 ja 10; vuonna 2013 voitettu kunnossapitoalue 5 alkaa vuonna 2014. * ) Suomen rataverkko on jaettu 12 kunnossapitoalueeseen. Destian kunnossapitämät radan ja turvallisuuslaitteiden urakat ovat viisivuotisia. Tiesitkö, että Kaksoisraidehankkeen valmistuttua henkilöliikenteen matka-ajat lyhenevät, kun nopeutta nostetaan. Tavaraliikenteen kilpailukyky paranee, kun päällysrakennetöiden ansiosta junilla voidaan kuljettaa raskaampia kuormia suuremmilla nopeuksilla. Liikenneturvallisuus paranee huomattavasti, koska tasoristeykset poistetaan koko rataosuudelta.

DESTIAN PALVELUT Länsimetron rakennusurakka välillä Keilaniemi Lauttasaari Pääkaupunkiseudun metroliikenne laajenee länteen ja Destia on rakennustöissä vahvasti mukana. Destia urakoi tunneliosuutta välille Keilaniemi Lauttasaari. Urakka sisältää metrotunnelin rakennustekniset työt noin neljän kilometrin matkalta. Lisäksi urakkaan kuuluu viiden pystykuilun paikallavalurakenteet ja elementtiasennukset maanpäällisine rakennuksineen. Urakkaan kuuluvat viisi pystykuilua huolto- ja hätätilanteita varten kohoavat tunnelista noin 45 metrin korkeuteen maanpinnalle. Destian urakoiman ratatunnelin pituus välillä Keilaniemi Lauttasaari on noin 3,6 kilometriä. Destia vastaa tunnelin pohjan kuivatusrakenteiden, poistumistie- ja kaapelikanavaelementtien sekä kaapelikaivojen asennuksesta. Keilaniemi Lauttasaari välinen osuus valmistuu syksyllä 2014. Länsimetron työmaalla työturvallisuus on esillä näkyvästi ja huomioidaan rakentamisen kaikissa vaiheissa. Urakoitsijoilta edellytetään tiukkojen turvallisuusohjeiden noudattamista työn teossa. Vaativissa olosuhteissa työturvallisuus on äärimmäisen tärkeää ja Destia on osaltaan panostanut siihen voimakkaasti. Tiesitkö, että Länsimetro on valmistuessaan 13,9 kilometriä pitkä. Se koostuu kahdesta rinnakkaisesta tunnelista, jotka kulkevat koko matkan maan alla. Metromatka Espoon Matinkylästä Helsingin Ruoholahteen tulee kestämään 16 minuuttia. 17 kalliorakentaminen ja Kiviaines Destian kalliorakentaminen ja kiviainespalvelut pitävät sisällään maa-ainekseen liittyvät toiminnot. Destialla on ympäri maata noin 300 maa- ja kiviainesaluetta, joista on saatavissa laaja valikoima laadukasta maa- tai kiviainesta. Kalliorakentaminen keskittyy pääosin avolouhintaan, mutta yhteistyökumppanien kanssa Destia tarjoaa myös maanalaisen rakentamisen palveluita. Palvelut Kiviainespalvelut Kallio- ja kaivosrakentaminen Merkittävimmät hankkeet vuonna 2013 Merikannontien viemäritunneli, Helsinki Huslab, pohjarakennusurakka, Helsinki Pieksämäki Suonenjoki päällysrakenneurakan raidesepeli Riippa Eskola, kiviainekset Länsimetro

DESTIAN PALVELUT Päällystettyjen teiden palvelutasomittaukset mittaavat tiestön nykytilaa 18 Destia mittaa päällystetyltä tieverkolta teiden urasyvyyksiä, epätasaisuutta, karkeutta, sivukaltevuutta ja geometriaa. Destia on kerännyt päätösten tueksi tarvittavaa tiestön kuntodataa jo vuodesta 2008 alkaen. Päällystetyltä tieverkolta Destia mittaa teiden urasyvyyksiä, tien pituus- ja poikkisuuntaisia epätasaisuuksia ja tien pintaominaisuuksia kuten pinnan karkeutta. PTM eli palvelutasomittaus tuottaa tien tasaisuusprofiilin, uraisuuden ja sivukaltevuuden. Tien geometriamittaus tuottaa mäkisyys- ja kaarteisuustiedot. Mitattuja tietoja asiakas käyttää tiestön nykytilan analyysiin ja tulevaisuuden toimenpidetarpeiden suunnitteluun ja budjetointiin. Nykyinen palvelutasomittaussopimus on voimassa vuoteen 2019 saakka. Destialla on käynnissä vastaava tien pintaprofiilimittausprojekti myös Ruotsissa ja Azerbaizanissa. Tiesitkö, että Mittaus tehdään ajoneuvon keulalle asennetun mittauspalkin avulla, jossa on 17 laseria mittaamassa etäisyyttä päällysteen pintaan ja inertiayksikkö, joka tunnistaa palkin liikkeet. Asiantuntijapalvelut Toimivan liikennejärjestelmän taustalla ovat laadukkaat suunnitelmat innovatiivisista esiselvityksistä tarkkoihin rakennussuunnitelmiin. Destiassa on vankkaa asiantuntemusta hankkeiden koko elinkaaren toteuttamiseksi. Infran suunnittelussa tarvitaan asiantuntemusta liikenne- ja ympäristösuunnittelusta aina väylien erilaisiin rakenteisiin asti. Onnistuneet suunnitelmat pohjautuvat tarkkoihin liikenne-, maasto- ja maaperätutkimuksiin. Palvelut Suunnittelu Mittaus Kansainvälinen konsultointi Merkittävimmät hankkeet vuonna 2013 E18-rakennussuunnittelu Palvelutasomittaukset Suomessa, Ruotsissa, Azerbaizanissa Pisararadan maa- ja kallioperätutkimukset Riippa Eskola kaksoisraide

YRITYSVASTUU Destian toiminta vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntaan, ympäristöön sekä yhtiön sidosryhmiin. Yhtiö jakaa yritysvastuun kenttänsä vastuuseen taloudesta, ympäristöstä sekä ihmisistä ja heidän turvallisuudestaan. Destian vastuullinen toiminta näkyy johtamisessa, toimintatavoissa ja viestinnässä. Destian arvot, jotka määrittelevät yhtiön pyrkivän tavoitteisiinsa rehdisti, rohkeasti ja taidolla, luovat yhtiön yritysvastuullisuuden perustan ja ohjaavat sen kehittämistä. Yhtiö kehittää vastuullista toimintaansa jatkuvasti. Erityisesti asiakaspalvelu- ja henkilöstökyselyistä saatu palaute ohjaa ja kehittää toimintaa. Viime vuosien aikana vastuullista toimintaa on kehitetty erityisesti työturvallisuutta parantamalla, eettisen ohjeiston luomisella sekä laadunhallinnan, turvallisuuden ja työterveyden sekä ympäristöasioiden ja riskienhallinnan toimintapoliitikoissa sekä henkilöstöstrategiassa. Vastuullisuuden konkreettinen toteutus kuvataan kattavasti Destian toimintaperiaatteissa ja toimintajärjestelmässä. Destian yritysvastuun kehittämisohjelma käynnistyi vuonna 2013. Päättyneen vuoden tavoitteena oli löytää Destialle soveltuva yritysvastuun kehittämisen, raportoinnin ja mittaamisen malli sekä tehdä suunnitelma ja aikataulutus etenemisestä. Tavoite saavutettiin. Yhtiö raportoi vuodesta 2014 alkaen GRI G4 (Global Reporting Initiative) raportointimallin mukaisesti tuottamalla GRI G4:n Core-tason mukaisen yritysvastuuraportin. Yritysvastuuraportoinnin pohjana on tavoitteellinen työ vastuullisuuden eri osa-alueilla. Raportointi perustuu tälle työlle. Destiassa työstetään yritysvastuuohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää yritysvastuuta kiinteänä osana liiketoimintaa. Yritysvastuuohjelman perusta olennaisuusarvioinnissa Yritysvastuun johtaminen ja GRI-raportointi rakentuu vahvasti olennaisuuden ajatukselle. Destia keskittyy asioihin, jotka Sidosryhmien kiinnostus Vähäinen Kohtalainen Suuri Destian yritysvastuun olennaisuusmatriisi Sidosryhmien hyvinvointi Ympäristö Sisäinen ja ulkoinen yritysviestintä Yhteiskunnallinen osallistuminen Palvelujen toteuttaminen Turvallisuus Eettinen liiketoiminta Uudet ratkaisut ja alan kehittäminen Vähäinen Kohtalainen Suuri Vaikutus Destian liiketoimintaan ovat olennaisia sekä yhtiön oman toiminnan että sidosryhmien odotusten suhteen. Destian yritysvastuun työryhmä toteutti yritysvastuun ja siitä raportoinnin parhaiden käytäntöjen mukaisesti olennaisten asioiden arvioinnin loppuvuodesta 2013 ja tammikuussa 2014. Olennaisuusarvioinnin tulosta käytetään Destian yritysvastuuohjelman sisällön, tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelyssä sekä raportoinnin GRI-mittareiden valinnassa. Olennaisuusarvioinnin perusteella tärkeimmät Destian yritysvastuun teemat liittyvät asiakastyytyväisyyteen, kannattavan liiketoiminnan varmistamiseen, palvelujen tuottamiseen vastuullisesti sekä turvallisuuteen. Nämä neljä näkökohtaa tunnistettiin olennaisuusarvioinnissa sellaisiksi, joilla on suuri merkitys sekä Destian keskeisille sidosryhmille että Destian liiketoiminnalle. Asikastyytyväisyys Kannattava liiketoiminta Osaavat ja hyvinvoivat destialaiset Hankinnat ja kumppanuudet Kaikkein tärkeimmiksi arvioidut yritysvastuun näkökohdat asemoituvat oikealle ylös ja ne muodostavat Destian yritysvastuun ja GRI-raportoinnin keskeisen sisällön. Tämä koonti syntyi destialaisten näkemysten ja sidosryhmähaastattelujen yhdistelmänä. Destian liiketoiminnan kannalta suuri merkitys on myös henkilöstön osaamisella ja työhyvinvoinnilla, hankintojen ja kumppanuuksien vastuullisuudella sekä liiketoiminnan eettisyyden varmistamisella. Hyvinvoinnin toteuttaminen sidosryhmille on tärkeää sekä heille että Destialle. Kohtalaisen merkittäviksi arvioitiin ympäristöasiat, sisäinen ja ulkoinen viestintä, uudet ratkaisut ja alan kehittäminen sekä yhteiskunnallinen osallistuminen. Näistä ympäristöasioilla on melko suuri vaikutus sidosryhmiin. Uusilla ratkaisuilla ja alan kehittämisellä on puolestaan painotus Destian liiketoiminnassa. Lue lisää Destian yritysvastuun toteutumisesta ja eettisistä ohjeista Destian verkkopalvelusta www.destia.fi 19

20 YRITYS VASTUU TALOUDELLINEN VASTUU Destian taloudellisella vastuulla tarkoitetaan sitä, että yhtiö kehittää ja tarjoaa lisäarvoa tuottavia palveluja asiakkailleen, vastaa omistajan tuotto-odotuksiin, tarjoaa työpaikkoja, tuottaa hankinnoillaan ja investoinneillaan taloudellista hyvinvointia eri sidosryhmille sekä huolehtii verojen ja veronluonteisten maksujen maksamisesta. Jotta yritys kykenisi vastaamaan näihin odotuksiin, sen talouden on oltava kunnossa ja toiminnan kannattavaa. Vuonna 2013 Destian omavaraisuusaste oli 44,0 % ja liikevaihto, jatkuvat toiminnot, oli 489,7 miljoonaa euroa. Taloudellisen hyödyn jakautuminen sidosryhmittäin Asiakkaat Vuonna 2013 Destia-konsernin liikevaihto oli 489,7 miljoonaa euroa (507,3). Tavarantoimittajat Destia hankki materiaaleja ja palveluita ulkopuolisilta alihankkijoilta ja tavarantoimittajilta 335,4 miljoonalla eurolla (355,6) Henkilöstö Destian henkilöstölle maksetut palkat ja palkkiot olivat 71,2 miljoonaa euroa (71,9) Julkinen sektori Destian verot ja veroluonteiset maksut olivat 2,5 miljoonaa euroa (0,0). Destian eläke- ja henkilöstösivukulut olivat 15,8 miljoonaa euroa (14,6). Rahoittajat Destian rahoituskulujen määrä vuoden 2013 aikana oli 2,7 miljoonaa euroa (3,4). Investoinnit Tilikauden bruttoinvestoinnit olivat 9,5 miljoonaa euroa (7,3). Taloudellinen vastuu rakennusteollisuudessa tarkoittaa sitä, että yritykset vastaavat siitä, että niiden asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut ja rakenteet sovitun hintaisena, laatuisina ja aikataulun mukaisesti. Tuotetun infrastruktuurin on koko sen elinkaaren aikana kyettävä yhä paremmin vastaamaan käyttäjien muuttuvia tarpeita. Asiakkaiden tarpeiden tyydyttäminen ja taloudellisen hyvinvoinnin tuottaminen edellyttää tehokasta, kannattavaa, kilpailukykyistä ja tervettä yritystoimintaa sekä mahdollisuuksia pitkäjänteiseen toimintaan. Kaikilla Destian palveluilla laatu- ja ympäristösertifikaatit Destian toimintapolitiikkoihin perustuvat toimintatavat, ohjeet ja vastuut on koottu yhtiön toimintajärjestelmään, joka perustuu kansainvälisiin standardeihin ja alan kotimaisiin laatukriteereihin. Destialla on kansainvälinen laatu- ja ympäristöasioiden ISO 9001- ja 14001 -yhdistelmäsertifikaatti koskien kaikkia palvelujaan eli infrarakentamisen ja -hoidon, asiantuntija- ja kiviainespalvelujen sekä rataliiketoiminnan palveluja. Destian toiminta noudattaa sertifioinnin vaatimusten mukaista toimintaa. Laatu- ja ympäristösertifikaattien vaatimusten mukaisilla menettelyillä Destia varmistaa tasokkaan ja ympäristön huomioon ottavan toiminnan asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Lisäksi sen toimintatavat ovat OHSAS 18001 -työterveys- ja turvallisuusstandardin mukaiset. YRITYS VASTUU SOSIAALINEN VASTUU Destian sosiaalinen vastuu ulottuu kaikkiin sen sidosryhmiin. Tärkeimmät yhtiön sosiaalisen vastuun osa-alueet ovat henkilöstön hyvinvointi ja turvallisuus, henkilöstön osaamisen kehittämiseen, kannustamiseen ja työhyvinvointiin panostus sekä turvallisuusnäkökohtien huomioonotto palvelutuotantoketjujen kaikissa osissa. Vuotuisen konsernin henkilöstökyselyn tulokset parantuivat edellisvuodesta. Vuonna 2013 Destian yleisarvosana oli 3,71 (3,63) ja arvio Destiasta kokonaisuutena ja työnantajana nousi 3,86:een (3,72). Vastausprosentti nousi selvästi edellisestä vuodesta ollen 76 % (72 %). Destia jatkoi vuonna 2013 panostuksia henkilöstön kehittämiseen. Esimiestyötä ja suorituksen johtamista tukevaan TahTo-valmennukseen osallistui noin 600 projektinjohtoon kuuluvaa destialaista. TahTo2-valmennuksen kävi läpi koko Destian henkilöstö. TahTo2-valmennukset sisälsivät suoritustason johtamisen peruselementtien lisäksi työturvallisuusasiat, henkilöstötutkimuksen tulosten purun sekä puheeksi ottamisen mallin läpikäynnin. 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Konsernin henkilöstö keskimäärin 2008 2013 Naiset 15 % Miehet 85 % Henkilöstön sukupuolijakauma vuoden 2013 lopussa