Lappeenrannan lasten parlamentin yleiskokouksessa 25.4.2014 perusopetusta koskevien asioiden käsittely perusopetuksen johtoryhmässä



Samankaltaiset tiedostot
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.


Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Rautatie on mahdollisuus

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN


KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Lappeenrannan lukioissa elokuussa 2014 alkavaan lukiokoulutukseen ottamisen perusteet

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Usko, toivo ja rakkaus

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Aika klo 17:00-18:50. Kunnanvirasto, edustustila 4.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Vuosiluokkien 7-9 oppilaaksioton yleisten ohjeiden ja periaatteiden päivittäminen

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/ /2013 HENKJAOS

ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA ALKAEN. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona:

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sosiaali- ja terveystoimen talouden tasapainottamisohjelman toteutuminen

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w

LUKUVUODEN KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Transkriptio:

Kasvatus- ja opetuslautakunta 61 11.08.2014 Lappeenrannan lasten parlamentin yleiskokouksessa 25.4.2014 perusopetusta koskevien asioiden käsittely perusopetuksen johtoryhmässä KOLA 61 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Lappeenrannan lasten parlamentti piti yleiskokouksen 25.4.2014. Yleiskokouksessa käsiteltiin myös peruskouluja kos ke via asioita. Perusopetusjohtaja kutsui Lappeenrannan Lasten par la men tin edustajat perusopetuksen johtoryhmään esit te le mään kouluja koskevia asioita toukokuun kokoukseen 15.5.2014. Tavoitteena oli kasvatus- ja opetustoimen stra te gian mukaisesti kehittää oppilaiden osallisuutta heitä kos ke vis sa asioissa. Osittain esille tulleet asiat ovat koulujen toimenpitein ke hi tet tä vis sä ja osittain edellyttävät myös kuntakohtaisia toi men pi tei tä. Seuraavassa on kirjattu käsitellyt asiat ja asian yh tey teen on kirjattu jatkotoimenpiteet tai perusopetuksen joh to ryh män kannanotto asiaan: Liikuntatuntien määrä Lasten Parlamentille on tullut paljon toiveita koulujen lii kun ta tun tien määrän lisäämisestä, koska liikuntatunneista pi de tään paljon. Lasten Parlamenttiedustaja Eveliina Lipiäinen on laatinut seuraavan kannanoton: Lasten Parlamentin jäsenet miettivät liikunta tuntien li sää mis tä kouluihin. Edustajat haluaisivat niitä siksi, kos ka opettajat vähentävät tunteja kun tulevat myöhässä tun nil le. Perusopetuksen johtoryhmän jäsenet ovat ilahtuneita siitä, et tä lapset toivovat lisää liikuntatunteja kouluihin. Kaikki Lap peen ran nan peruskoulut ovat mukana Liikkuva kou lu-oh jel mas sa, jonka tavoitteena on lisätä oppilaiden liik ku mis ta jokaisena koulupäivänä. Perusopetuksen tuntijako uu dis tuu syksyllä 2016. Tuntijaon valmistelun yhteydessä poh di taan, olisiko mahdollista lisätä liikuntatuntien määrää. Jo ka tapauksessa kaikissa kouluissa lisätään oppilaiden liik ku mis mah dol li suuk sia koulupäivien aikana. Koulujen op pi las kun nat osallistuvat uusien toimintamallien ideointiin. Jos opettaja tulee joskus hieman myöhässä liikuntatunnille, se saattaa johtua siitä, että liikuntatuntia varten pitää vä li tun nin aikana myös opettajan ehtiä vaihtaa vaatteet ja ha kea tarvittavat

liikuntavälineet. Uskomme, että opettajat kyl lä tulevat tunnille niin pian kuin ehtivät. Tupakointi Lasten Parlamentissa on keskusteltu vanhempien kou lu lais ten tupakoinnista koulujen läheisyydessä. Tu pa koin ti kiel to aluei ta tulisi suurentaa, jotta tupakointi vähenisi ja tu pa kan ha ju ei kantautuisi kouluun sisälle ja koulun alueelle. Tupakoinnin vähentäminen on erittäin tärkeä asia. Koulut te ke vät paljon työtä, jotta koulun oppilaat eivät tupakoisi. Tu pa koin ti kiel to alueet ovat olleet hyvä ratkaisu Kimpisen ja Lau rit sa lan koulujen yhteydessä. Saatamme toiveen aluei den laajentamisesta Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän tie toon, joka on ansiokkaasti edistänyt koulujen lä hei syy des sä olevien alueiden savuttomiksi julistamista. Koulujen tekemät hankinnat Koulujen tarvike- ja kalustohankinnat ovat puhuttaneet Las ten Parlamenttia. Edustajien mukaan opettaja saattaa il moit taa, ettei rahojen puutteen takia ole mahdollista ostaa uu sia kirjoja, mutta pian koululle ostetaan esimerkiksi uusi te le vi sio. Kouluille hankitaan ipadeja, mutta niitä riittää vain yhdelle luo kal le. Jotkut tarvikkeet, kuten liimat, ovat huonolaatuisia. Las ten Parlamentti toivoo aikuisten miettivän, voisiko op pi lai den mielipiteitä ja näkemyksiä ottaa huomioon hankintoja teh täes sä. Koulut päättävät itsenäisesti hankinnoista. Asia on tar koi tuk sen mukais ta käsitellä koulussa. Tasa-arvo Lasten Parlamentin jäsenet ovat kiinnittäneet huomiota sii hen, että kaikki opettajat eivät kohtele oppilaita ta sa-ar voi ses ti. Tyttöjä ja poikia kohdellaan joskus eri ta val la, samoin joku oppilas voi joutua silmätikuksi. Kahden kou lun ollessa lähellä toisiaan, voi käydä niin, että koulujen op pi lai ta kohdellaan eri tavalla. Esimerkiksi Kesämäen kou lun jotkut opettajat kohtelevat Itä-Suomen koulun op pi lai ta eri tavalla kuin oman koulunsa oppilaita. Lasten Par la ment ti toivoo että aikuiset toimisivat tasapuolisesti ja koh te li si vat lapsia tasa-arvoisesti. Tasa-arvo ja oppilaiden oikeudenmukainen kohtelu ovat erit täin tärkeitä asioita ja on hyvä, että oppilaat ovat kiin nit tä neet asiaan huomiota. Jos kaksi eri koulua sijaitsee lä hek käin, on mahdollista,

että kouluissa on erilaiset säännöt ja sik si oppilaita kohdellaan eri tavalla. Asia on tar koi tuk sen mu kais ta käsitellä koulussa. Puhelimen käyttö Lasten Parlamenttiedustaja Eveliina Lipiäinen on laatinut kan nanoton puhelimen käyttöön liittyen: Lasten Parlamentin jäsenet toivoivat että kaikissa kouluissa oli si samat säännöt puhelimien kanssa, joita kaikki nou dat tai si. Puhelinta pitäisi saada käyttää välitunneilla, mutta pu he lin ei saisi häiritä oppituntia. Joissain kouluissa pu he lin sään töä ei kyllä noudateta. Koulujen järjestyssäännöt uudistetaan syksyn 2014 aikana, kos ka perusopetuslaki muuttui vuoden 2014 alussa. Uudet jär jes tys sään nöt valmistellaan kouluissa yhdessä oppilaiden kans sa. Missään tapauksessa puhelimella tai muullakaan esi neel lä ei saa häiritä oppituntia. Pakkasraja Lasten Parlamenttiedustaja Kerttu Kaarna on laatinut kan nan oton koulujen pakkasrajoihin liittyen: Pakkasraja tarkoittaa siis rajaa jolloin on tarpeeksi kylmä ol les saan esim. välitunnilla. Meidän koulun (Kim pi nen) pakkasraja on -21 astetta. Eri paikoissa on eri pak kas ra jat. Yleinen pakkasraja on -15 - -20 astetta. Pakkasraja on hy vä asia, koska kun on kylmä, niin ei tarvitse olla pi hal la. Kaikilla oppilailla on oikeus turvalliseen op pi mis ym pä ris töön. Turvallinen oppimisympäristö tarkoittaa myös läm pö ti lal taan turvallista ympäristöä. Kouluille on annettu ohje, jolla var mis te taan, että kukaan ei pääse paleltumaan koulussa. Oh jees sa ei ole määritelty tiettyä astemäärää pakkasrajaksi, kos ka myös tuulen määrä vaikuttaa pakkasen purevuuteen. Kou lus sa on kuitenkin mahdollista määrittää pakkasraja tar peen mukaan. Koulukohtaiset toimintamallit on hyvä käydä yh des sä läpi. Kouluruoka Lasten Parlamentti toivoo että kouluruokaan kiinnitetään huo mio ta ja sitä kehitetään myös jatkossa, jotta siitä tu li si parempaa. Lasten toiveita tulisi ottaa myös jatkossa huo mi oon kouluruokaan liittyvissä asioissa. Kouluruokailun viihtyisyyttä voisi parantaa esimerkiksi laittamalla musiikkia kuu lu maan ruokalaan.

Koulujen oppilaskunnille on annettu ohjeeksi käsitellä vä hin tään kerran lukuvuodessa kouluruokailun kehittämiseen liit ty viä asioita koulun keittiöhenkilökunnan edustajan kanssa. On hyvä idea laittaa musiikkia kuulumaan ruokalaan, ai na kin sitä kannattaa kokeilla. Siitä voidaan päättää hyvin kou lus sa. 5. Toiveet ja parannusehdotukset Kokeet Lasten Parlamentti toivoo että opettajat tarkastaisivat ko kei ta nopeammin, vaikka kokeita onkin paljon. Lasten Par la ment ti toivoo opettajilta myös tarkkuutta kokeiden tar kas ta mi ses sa. Hienoa, että oppilaat ovat kiinnostuneita kokeessa on nis tu mi ses taan ja odottavat innolla koetuloksia. Opettajat tekevät var mas ti parhaansa kokeiden tarkistamisessa. Asia on tar koi tuk sen mu kai sin ta käsitellä koulussa. Siivous Lasten Parlamentti toivoo että koulujen siivouksesta ei tin git täi si. Eräissä kouluissa on ollut Lasten Par la men tin tietojen mukaan puutteita siivouksen laadussa. Kasvatus- ja opetustoimen johto on yhdessä Satu Oy:n edus ta jien kanssa miettinyt, miten koulujen siivouksen laatu voi tai siin varmistaa, koska se on yhteinen tavoitteemme. Sa tu Oy, joka vastaa koulujen siivouksesta, on kertonut, et tä he kehittävät siivouksen laadun arviointia ja ke hit tä mis toi men pi tei tä parhaillaan. Jos oppilaat huomaavat koulussa toistuvasti sotkuisia paik ko ja, kannattaa niistä kertoa koulun henkilökunnalle. Koulujen rangaistukset, takavarikointi ja säännöt Lasten Parlamentti on keskustellut miten eri kouluissa ran gais taan eri sääntörikkomuksista. Lasten Parlamentin mie les tä on tyhmää että opettajat saavat takavarikoida op pi lai den tavaroita. Lapsille ei ole aina selvää mitä saa tehdä ja mi tä ei. Olisi hyvä jos sääntörikkomusten yhteydessä ker rot tai siin selvästi miksi jotakin ei saanut tehdä ja mitä siitä seu raa. Jos takavarikoidaan tavaroita, olisi hyvä kertoa lapselle, mil loin tavaran saa takaisin. Tämä on oikein hyvä huomio ja palaute. Perusopetuslaki muut tui vuoden 2014 alussa ja siinä tarkennettiin sitä, mitä esi nei tä oppilaat saavat tuoda kouluun ja mitä eivät. Samoin lais sa tarkennettiin

seuraamuksia, joita sääntörikkomuksista seu raa ja sitä, miten niiden yhteydessä tulee menetellä. Uusi laki onkin hieman monimutkainen ja siksi olemme val mis tel leet oppaan vanhemmille, oppilaille ja henkilöstölle, jos sa kerrotaan, mitä esineitä kouluun ei saa tuoda ja kuin ka sääntörikkomusten yhteydessä menetellään. Opas jul kais taan sähköisenä versiona elokuussa ja paperiversioita ti la taan tarvittava määrä syksyn aikana. Nyt syksyllä toi min ta mal le ja aletaan harjoitella, mutta asiat tulevat varmasti pian sujuviksi. Koulujen kielivalinnat Lasten Parlamentin mielestä kielivalintojen infotilaisuuksia voi si olla enemmän kuin yksi. Perusopetuksen johtoryhmä pitää hyvin tärkeänä, että kaik ki vanhemmat ja oppilaat saisivat riittävästi tietoa eri kielistä ja niiden opiskelusta ennen kielivalintojen tekemistä. Op pi lail le on kehitetty muun muassa niin sanotut kie li mais tiai set, jonne kaikki 3. luokkalaiset osallistuvat. Vanhemmille jaet ta vaa opasta on myös kehitetty. Ennen ensi vuoden kie li va lin to ja perusopetuksen johtoryhmä miettii, olisiko in fo ti lai suuk sia hyvä lisätä oppilaille ja huoltajille. Melu Lasten Parlamentin mielestä kouluilla olisi hyvä olla käy tös sä meluliikennevalot. Liian kova melu ei ole todellakaan hyvä asia. Me lu lii ken ne va lot ovat varmasti hyvä tapa vähentää melua koulussa. Asia on tarkoituksenmukaista käsitellä koulussa. Harrastukset ja kerhot Lasten Parlamentti toivoisi että lapsille olisi tarjolla enem män kerhotoimintaa. Myös keskusta-alueella asuville lap sil le tulisi olla tarjolla kerhoja. Lappeenrannan kaupunki anoo joka vuosi rahaa Ope tus hal li tuk sel ta koulujen kerhotoimintaa varten. Kerhoja jär jes te tään niin paljon, kun tuolla rahalla on mahdollista järjestää. Pe rus ope tuk sen johtoryhmä pitää kerhotoimintaa hyvin tär keä nä asiana. Tavallisuudesta poikkeavia koulupäiviä

Lasten Parlamentti toivoo että koulussa olisi nykyistä enem män tavallisista koulupäivistä poikkeavia päiviä, kuten esi mer kik si hattupäiviä ja leffapäiviä. Tässä asiassa koulujen oppilaskunnat voisivat olla aktiivisia ja ehdottaa asiaa koulussa. Asia on tarkoituksenmukaista kä si tel lä koulussa. Koulujen väliset kilpailut ja turnaukset Lasten Parlamentilta on toivottu koulujenvälistä jal ka pal lo tur naus ta. Myös muita koulujenvälisiä kilpailuja on toivottu. Perusopetuksen johtoryhmä on keskustellut koulujen vä li sis tä urheilukilpailuista keväällä 2014, koska niiden jär jes tä mi nen loppui vuoden alussa liikuntatoimen rahapulan takia. Täl lä hetkellä järjestetään vain joitain kilpailuja ur hei lu seu ro jen toimesta. Tavoitteena on, että uuden ope tus suun ni tel man valmistelun yhteydessä mietitään, mitä kilpailuja olisi tar peen järjestää ja selvitetään, paljonko se maksaisi ja oli si ko siihen varaa. Toinen vaihtoehto, jota on mietitty, on se, et tä kilpailuja järjestettäisiin alueellisesti, jolloin matkoihin ei me ni si niin paljon rahaa (esim. Joutsenon alue, Sam mon lah den alue jne.). Kiva koulu -tunnit Lasten Parlamentille on kerrottu että kouluissa pitäisi olla enem män kiva-tunteja. Tämä on oikein hyvä toive. Kaikki koulut toteuttavat Kiva kou lu -ohjel maa. Tuntien määrän lisääminen on tar koi tuk sen mu kais ta käsitellä koulussa. Kaverit Lasten Parlamentti toivoo että kaikki voisivat olla kavereita kes kenään. Perusopetuksen johtoryhmä on samaa mieltä. Useat koulut ovat jo kehittäneet toimintamalleja, joilla oppilaiden vuo ro vai ku tus tai to ja kehitetään. Lukuvuoden 2014-2015 aikana kaik ki koulut luovat toimintamallin omaan kouluun op pi lai den vuorovaikutustaitojen kehittämiseksi. Koulupihat Lasten Parlamentti toivoo että koulujen pihoista ra ken ne taan kiinnostavia.

Tämä on myös perusopetuksen johtoryhmän tavoite. Esi täm me joka vuosi talousarviovalmistelun yhteydessä toi veen, että koulujen pihojen rakentamiseen saataisiin lisää mää rä ra ho ja. Monissa kouluissa onkin jo viihtyisä ja liik ku maan ja leikkimään innostava piha, mutta olisi todella tär keää saada kaikkiin kouluihin tarkoituksenmukaiset pihat. Jat kam me tätä työtä sinnikkäästi. Tiet, liikenne, koulumatkat ja rakennukset Lasten Parlamentille on kerrottu seuraavista asioista: ei lopeteta. - Kanavansuun koulusta toivotaan että heidän kou lu aan Perusopetuksen johtoryhmä ymmärtää hyvin Kanavansuun kou lun oppilaiden harmin koulun lopettamisesta, koska Ka na van suun koulu on hyvin toimiva ja mukava koulu. Ka na van suun koulurakennus on kuitenkin hyvin vanha ja huo no kun toi nen, kuten lähellä sijaitsevat Muukonniemen, Mus to lan ja Partalan koulut. Onkin päätetty, että rakennetaan uusi Pon tuk sen koulu, johon kaikki Kanavansuun, Mustolan, Muu kon nie men ja Partalan koulujen oppilaat siirtyvät tammi kuus sa 2017. Tavoitteena on tehdä uudesta koulusta mah dol li simman viihtyisä ja innostava koulu. Myös oppilailta ky sy tään mielipiteitä uuden koulun suunnittelussa. Lopuksi Perusopetuksen johtoryhmä oli hyvin ilahtunut oppilaiden mo ni puo lisis ta havainnoista koulujen toimintaan liittyen. Huo ma sim me, että olimme johtoryhmässä keskustelleet lä hes kaikista esille tulleista asioista kuluneen lukuvuoden ai ka na. Tämä ilahdutti siinä mielessä, että olemme myös joh to ryh mäs sä tunnistaneet samoja kehityskohteita kuin op pi laat kin. Perusopetuslaki tarkentui vuoden 2014 alussa op pi las kun ta toi minnan osalta. Tässä pykälässä esille otetut asiat onkin hyvä saattaa koulujen oppilaskuntien tietoon ja oppilaskunnat voivat ottaa niitä käsiteltäväksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Perusopetuksen johtoryhmä toivoo, että Lappeenrannan Lasten parlamentin edustajat voisivat tulevaisuudessakin esitellä yleiskokouksessa esille tulleita asioita johtoryhmälle. Tällä tavoin varmistetaan, että johtoryhmässä havaitaan oppilaille tärkeät, kehitettävät asiat. Kotj Kola Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.