Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa
Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa ja vahvistaa perhekeskustoimintaa Kainuussa v Parastaa palveluja, vahvistaa osaamista v Tehdä tiivistä yhteistyötä kumppanuussopimuksiin perustuen lasten ja perheiden kokonaisvaltaiseksi auttamiseksi v Vahvistaa lapsilähtöistä toimintakulttuuria palveluissa ja päätöksenteossa 2. Tukea vahvemmin ja hyvissä ajoin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia vanhempia, lapsia ja nuoria 3. Vahvistaa lasten, nuorten ja vanhempien osallisuutta toiminnassa
Mukava Kainuu vastaa haasteisiin Hyvinvointi: Väestö Kainuussa on muuta maata sairaampaa ja sen terveyskäyttäytyminen heikompaa Toimintatavat: Jatkuva yhteensovittamisen tarve Työkaluja toimijoilla on, mutta ovatko yhteisiä ja yhteisesti käytössä kaikilla Muistetaanko aina asiakasta, eritoten lasta vai mennäänkö professiot edellä? Palvelujärjestelmä: Yhteinen strategia heikko Sopimuksellinen yhteistoiminta puuttuu Soten palvelut ja kuntien sivistyspalvelut elävät erillään
Mukava Kainuu vastaa haasteisiin toimintamallin päivittäminen Päivitetään perhekeskustoiminnan kokonaisuus, toimintaperiaatteet ja palveluketjut Hankkeessa mm. edistetään perheiden terveitä elintapoja järjestötoimijoiden ja viestinnän /sosiaalisen markkinoinnin avulla Vahvistetaan alueen toimijoiden osaamista näyttöön perustuvalla työkalulla ja sen juurruttamisella toimintaan, lisätään päätöstentekijöiden ennakointiosaamista, mielenterveystaitojen osaamista peruspalveluissa, monikulttuurisuusosaamista Lisätään keskustelua ja tietoa lasten oikeuksista Syvennetään yhteensovittavaa johtamista ja toiminnan arviointia yhteisen strategian ja avoimen dialogin avulla
Mukava Kainuu vastaa haasteisiin toimintamallin päivittäminen Vahvistetaan olemassa olevia kumppanuuksia ja luodaan uusia, määritellään roolit ja vastuut, tehdään sopimukset yhteisestä toiminnasta Vahvistetaan yhteistyövanhemmuutta kehittämällä perheoikeudellisia palveluja Tarkistetaan, että palveluketjut ovat sujuvia asiakkaan näkökulmasta Kehittämistyötä tehdään yhdessä kehittäjäasiakkaiden kanssa erilaisissa ryhmissä, mennään lasten ja nuorten elämisympäristöihin mukaan
Mukava Kainuu vastaa haasteisiin peruspalvelujen ja erityispalvelujen integraatio Täsmennetään ja juurrutetaan lapsen ja perheen tuen ja palvelujen monialaista arviointia ja matalaa palveluihin pääsyä Edistetään ja vahvistetaan jalkautuvia työtapoja Edistetään lastensuojelun osaamista osallistumalla osaamiskeskusten osaamisverkostoihin Tarkistetaan palveluketjujen asiakkaan näkökulmasta sujuviksi
Mukava Kainuu vastaa haasteisiin - ohjaus, seuranta ja arviointi Kainuun soten kehittäminen ja suunnittelu -yksikkö asiantuntijoineen vastaa hankkeesta, tiiviissä yhteistyössä perhepalvelujen johtajan ja perhekeskusvastaavien sekä Lape agentin kanssa Maakunnallinen yhteistoiminta tuttua jo vuodesta 2005 lähtien Maakunnallisen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivitys yhdessä Lape työryhmän ja muiden toimijoiden kanssa, työstä vastaa perhepalvelujohtaja Kainuun sote hallitus ja kuntien sivistyslautakunnat pidetään osallisina hankkeessa, ja tarvittaessa päätettävät asiat viedään asianosaisten päätettäviksi Hyvä yhteistyö THL:n ja STM:n kanssa jo vuosia
Mukava vastaa haasteisiin - toimijoiden osaamistarpeiden tunnistaminen, näyttöön perustuvat työkalut Jo tunnistettuja tarpeita mm. mielenterveyden tukemisessa, dialogisissa ja verkostotyön taidoissa, Lapset puheeksi työtapa, elintapaohjauksessa Tarkennetaan osaamistarpeet ja kohdennetaan toimijoille koulutusta Näyttöön perustuvat työkalut: valmius lähteä selvittämään asiantuntijan tuella työkalun valintaa, käyttöönottoa ja juurruttamista Kainuun tarpeisiin taustalla jo erilaisia työmenetelmiä eri asiantuntijoilla, mutta ei tarpeeksi monella
Kainuun alueen erityisvahvuudet ja voimavarat Lape työssä Kainuussa perhekeskustoiminta alkanut vuonna 2008; on aika päivittää muuttaa, kasvattaa ja vahvistaa sitä Kainuussa on tehty maakunnallista yhteistyötä vuodesta 2005 lähtien sote palveluissa meillä on vahvasti integroituneet lasten ja perheiden sosiaalija terveyspalvelut Pieni alue, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja on helppo tutustua
Mikä muuttuu? Kainuun perhekeskukset ja asemat toimivat lapsiystävällisesti lapsenoikeuksiin pohjautuen. Eri toimijoiden strategiat ovat lapsiystävällisiä ja huomioivat lasten oikeudet ja se näkyy myös päätöksenteossa. Perhekeskusmallin palvelujen kokonaisuus on selkeä, pitäen sisällään kunnan, soten ja kolmannen sektorin toimijat. Toiminnan suunnittelu ja arviointi on systemaattista, vastuut ja työnjako selvää. Toimintaan osallistuvat myös lapset, nuoret ja perheet. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatio on kehittynyt siten, että meillä on enemmän käytössä yhteisiä ja jalkautuvia palveluita. Kaikkien perhekeskustoimijoiden osaaminen lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa on vahvistunut.
Asennetta arkeen ja tahtoa toimintaan! Toivottaa: Marja-Liisa Ruokolainen Sosiaalialan erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä marja-liisa.ruokolainen@kainuu.fi p. 044 797 0168