SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.3.2013
2 1. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TARVE JA LÄHTÖKOHDAT Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä elinympäristön toteuttamisen ja säilymisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia(mrl 14.2 ). Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä suunnittelutarvealueen määrittämistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallista rakentamista koskevia seikkoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty (MRL 14.4. ). Vaikka rakennusjärjestys on kuntakohtainen ja siinä on huomioita paikallisista oloista johtuvia asioita, on kuitenkin suotavaa, että tietyiltä osin rakennusjärjestykset ovat naapurikuntien kanssa yhtenevät. Rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto (MRL 15 ). 2. SUUNNITTELUKOHDE Sotkamon kunnan nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 27.03.2007. 3. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN MERKITYS Rakennusjärjestyksen valmisteluun liittyy ns. osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jolla varmistetaan riittävä vuorovaikutus asianomaisten kesken. Kaavoituksen vuorovaikutuksesta säädetään MRL 62 :ssä ja soveltuvin osin säännöksiä noudatetaan myös rakennusjärjestyksen valmistelussa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnitella lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmistaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen) on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta (MRL 62 ) Kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville. Nähtäville asettamisesta on tiedotettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus esittää mielipiteensä asiasta (muistutus) (MRL 65.1 ). 4. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN TAVOITTEET Rakennusjärjestyksen uudistamiseen on useita tarpeita. Lainsäädäntö on uusiutunut mm. rakentamismääräysten osalta ja lisäksi uudistuksia on tullut mm. haja-asutusalueen jätevesiasioihin liittyen. Rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteena on: - tarkistaa ja selkeyttää lupa- ja ilmoitusmenettelyjen säännösten ajantasaisuutta - tarkistaa ja päivittää vesihuoltoon- ja talousjätevesiasioihin liittyvien säännösten ajantasaisuutta niiltä osin kuin rakennusjärjestyksessä kantaa otetaan. - päivittää ja tarkistaa rakennuspaikan rakentamisen määrää ja etäisyyksiä koskevia määräyksiä - päivittää suunnittelutarvealueiden rajaukset ts. alueet, joilla rakennusluvan edellytykset tulee tutkia muita alueita tarkemmin - selvittää paikallisten olojen huomioimistarve, niin maaseudulla kuin taajamassa.
3 5. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET Rakennusjärjestyksen uudistamiseen liittyy vaikutusten arviointi, jonka tarkoituksena on selvittää tarpeellisessa määrin rakennusjärjestyksen muutoksen toteuttamisen aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Arvioitavia vaikutuksia ovat esimerkiksi yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan ja luonnonympäristöön kohdistuvat merkittävät vaikutukset. Vaikutuksia arvioidessa käytetään vertailukohtana nykyistä rakennusjärjestystä. Vaikutusten arvioinnin tavat täsmentyvät työn edetessä. 6. OSALLISET Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne joiden asumiseen työntekoon ja muihin oloihin rakennusjärjestys saattaa vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. (MRL 62, 65, MRA 6 ) Käytännössä osallisia ovat kaikki Sotkamon kunnan asukkaat sekä yksityiset henkilöt ja yhteisöt, jotka omistavat Sotkamon alueella olevia kiinteistöjä sekä kunnan alueella toimivat yhteisöt ja viranomaiset. Lisäksi kaikki ne joiden oloihin rakennusjärjestys saattaa huomattavasti vaikuttaa. Ohessa esimerkiksi osallisia, joiden oloihin ja etuihin rakennusjärjestyksellä voi olla vaikutuksia ja joilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa rakennusjärjestyksen valmisteluun. 6.1 Yksityishenkilöt/kunnan jäsenet, yksityiset yhteisöt ja maanomistajat Sotkamon kunnan asukkaat Maanomistajat Yksityisten perustamat yhdistykset, seurat ja järjestöt(esim. Asukas- ja kyläyhdistykset) Rakennusalan yritykset: urakoitsijat, suunnittelutoimistot jne. Rakennusalan paikkakunnalla toimivat järjestöt Eri yhtiöt, elinkeinon harjoittajat sekä elinkeinoharjoittajia edustavat yhteisöt 6.2 Hallintokunnat ja vastaavat Sotkamon kunnan hallintokunnat (esim. kaavoitus- ja ympäristötoimi jne.) 6.3 Viranomaiset tai vastaavat Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kainuun liitto Kainuun pelastuslaitos Kainuun museo VR-konserni Metsähallitus Kuhmon kaupunki Paltamon kunta Ristijärven kunta Kajaanin kaupunki Sonkajärven kunta Valtimon kunta 6.4 Muita yrityksiä tai yhteisöjä Seurakunta Yhdyskuntatekniikan toimijat esim. Vesiosuuskunta, Sonera, KPO, Eon Kainuu
4 7 OSALLISTUMIS- JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYT 7.1 Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Työn aloittamisesta tiedotetaan kohdassa 7.1 esitetyllä tavalla. Mielipiteet asiaan liittyen jätetään kirjallisesti Sotkamon rakennusvalvontaan tai yhteyspalvelupisteeseen esim. seuraavilla tavoilla: Neuvottelut eri viranomaisten ja muiden tahojen kanssa Lausunnot eri viranomaisilta Huomautusten ja muistutusten jättäminen kirjallisesti nähtävillä olo aikoina Tarpeen mukaan rakennusjärjestyksen muu esittely Ottamalla suoraan yhteyttä asiaa valmisteleviin viranhaltijiin Sähköpostiviestit 8 LAADINTAPROSESSI JA ALUSTAVA AIKATAULU Ympäristötoimen viranhaltijat laativat osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Ympäristö- ja tekninen lautakunta asettaa hyväksymänsä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville koko prosessin ajaksi, jolloin ko. asiakirjaa päivitetään tarpeen mukaan. Tämän jälkeen tiedotetaan vireille tulosta ja julkaistaan kuulutus Sotkamo lehdessä, internetissä ja kunnan ilmoitustaululla. Valmistellaan luonnos uudeksi rakennusjärjestykseksi, jonka jälkeen ympäristö- ja tekninen lautakunta asettaa hyväksymänsä luonnoksen nähtäville. Rakennusjärjestysluonnoksen valmistumisen jälkeen järjestetään tarpeen mukaan esittely osallisille/yleisölle ja neuvotellaan tarvittaessa Kainuun ELY- keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa. Tässä vaiheessa pyydetään kirjalliset lausunnot mm. Kainuun ELY-Keskukselta, Kainuun pelastuslaitokselta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Ratahallintokeskukselta, naapurikunnilta, Kainuun Museolta ja Kainuun liitolta. Luonnos jätetään yleisön nähtäväksi Sotkamon kunnan rakennusvalvontatoimistoon. Osallisilla on mahdollisuus jättää mielipiteitä suullisesti/kirjallisesti nähtävänäoloaikana rakennusjärjestysluonnoksesta rakennusvalvontatoimistoon. Nähtävillä olosta kuulutetaan Sotkamo lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja internetissä. Saadun palautteen perusteella ympäristö- ja tekninen lautakunta valmistelee ehdotuksen rakennusjärjestykseksi ja asettaa sen nähtäville 30 päivän (MRA 6 ) ajaksi ja samalla pyydetään kirjalliset lausunnot Kainuun ELY-keskukselta, Kainuun pelastuslaitokselta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Ratahallintokeskukselta, naapurikunnilta, Kainuun Museolta ja Kainuun liitolta. Osalliset voivat jättää muistutuksia Rakennusvalvontatoimistoon ehdotuksen nähtävänäoloaikana. Nähtävillä olosta kuulutetaan Sotkamo lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja internetissä. Lausunnot ja muistutukset käsitellään ja laaditaan vastineet, jonka mukaan kunta tekee perustellut päätökset. Muistuttajalle, joka on ilmoittanut haluavansa tiedon vastineesta ja päätöksistä, toimitetaan ko. tiedot. Rakennusjärjestysehdotus käsitellään hyväksymisvaiheessa ensin ympäristö-ja teknisessä lautakunnassa, sitten kunnanhallituksessa ja lopullinen hyväksyminen on kunnanvaltuustossa. Hyväksymispäätöksestä tiedotetaan MRA 94 :n määrittelemällä tavalla. Uuden rakennusjärjestyksen voimaantulo ja kuulutus MRA 95 :n mukaan. Mikäli rakennusjärjestys ei vastaa laissa esitettyjä sisältövaatimuksia tai rakennusjärjestyksen käsittelyssä on tapahtunut menettelytapavirhe, osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollista valittaa rakennusjärjestyksestä ja hakea muutosta. Valitus osoitetaan hallinto-oikeuteen. Mahdollinen jatkovalitus osoitetaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
5 ALUSTAVA AIKATAULU Suunnitteluvaihe Ajankohta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristö ja tekninen lautakunta asettaa nähtäville koko prosessin ajaksi Huhtikuu 2013 Rakennusjärjestysluonnos. Ympäristö ja tekninen lautakunta asettaa Kesä-syyskuu 2013 nähtäville (30vrk), viranomaisten alustavat lausunnot Huomautusten ja alustavien lausuntojen käsittely, rakennusjärjestysehdotuksen valmistelu Syys-marraskuu 2013 Rakennusjärjestysehdotus. Ympäristö ja tekninen lautakunta asettaa Joulukuu 2013- Helmikuu2014 nähtäville (30vrk), viranomaisten lausunnot Rakennusjärjestyksen hyväksyminen Helmikuu 2014 Rakennusjärjestyksen voimaantulo Maaliskuu 2014 9 YHTEYSHENKILÖT Pentti Piirainen puh. 0447502138 pentti.piirainen@sotkamo.fi palvelualuejohtaja Vesa Hakkarainen puh. 0447502142 vesa.hakkarainen@sotkamo.fi rakennustarkastaja Sotkamossa 15.3.2013 Vesa Hakkarainen rakennustarkastaja