Päivitetty24.10.2017_PH 1810VATE Esivalmistelusuunnitelma 2.0 luonnos 18.10. Pidentynyt esivalmisteluvaihe 1.7.2017 31.5.2018
Johdanto Maakunta- ja soteuudistus valmistelee ja käynnistää 1.1.2020 aloittavan Kymenlaakson maakunnan. Lähtökohtana ovat valtion linjaukset Tavoitteena toimivat ja asiakaslähtöiset palvelut, toimintatapojen uudistaminen sekä kustannusten nousun leikkaaminen. Esivalmisteluvaihe jatkuu Sipilän hallituksen linjauksen mukaan 5/18 asti, jonka jälkeen käynnistyy ns. väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) kausi. 6/17 mennessä on valmisteltu maakunnan tavoitetilan kuvaus eli muutosvisio sekä tehty laajoja perusselvityksiä, joiden pohjalta 1.6.2018 käynnistyvä väliaikaishallinto valmistelee lopulliset esitykset maakuntavaaleissa valittavalle maakuntavaltuustolle. Kunnallisvaltuustot ovat hyväksyneet vapaaehtoisen sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän perustamisen valmistelun ja organisoitumisen, uuden kuntayhtymän toiminnan aloittamiseksi 1.1.2019. Kuntayhtymävalmistelu heijastuu maakuntavalmisteluun ja sen aikatauluihin
Taustaa Sipilän hallitus linjasi 5.4.2016 uusille maakunnille siirrettävät tehtävät, jotka on lueteltu Maakuntalakiluonnoksen 6 :ssä Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmisteluvaihe keskittyy maakunnan toimintaedellytysten luomiseen ja maakuntauudistuksessa luotavan monialaisen kokonaisuuden toimeenpanoon (VM ja STM 26.5.2016) VM vastuutti maakuntien liitoille esivalmistelun koordinoinnin Kymenlaakson maakuntahallitus päätti 15.8.2016 käynnistää ja organisoida maakunnan monitoimialaisen toimeenpanon esivalmistelun Sipilän hallitus linjasi 5.7.2017, että järjestämisvastuu siirtyy maakunnille 1.1.2020, maakuntavaalit pidetään 28.10.2018
Taustaa Esivalmistelu jatkuu alkuperäisen 6/17 sijaan 5/18 asti ja VATE:n toimikausi kestää 6-12/18 Esivalmisteluvaiheesta on Kymenlaaksossa tehty perusteelliset raportit 30.9.2017 Kymenlaaksossa on valmisteltu maakunnan tavoitetilan kuvaus eli muutosvisio sekä yli 40 työryhmässä ja alaryhmässä n. 450 henkilön voimin tehty laajoja perusselvityksiä. Maakunta- ja Sotelakipaketti sekä uusi Valinnanvapauslakiesitys käsitellään yhdessä eduskunnassa Valinnanvapausesitys tulee lausuntokierrokselle 30.10.- 15.12.2017 ja se on tarkoitus hyväksyä 5/18
Uusi aikataulu
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen suunnitelma Tämä pidentyneen esivalmisteluvaiheen suunnitelma koskee aikajaksoa 1.7.2017-31.5.2018, jonka jälkeen valmistelu siirtyy Kymenlaakson VATE:n vastuulle Pidentyneen esivalmisteluvaiheen aikana viralliset päätökset tehdään maakuntahallituksessa Poliittisen ohjausryhmän muodostavat maakuntahallituksen jäsenet täydennettynä pienten kuntien edustajilla Esivalmistelusta vastaa maakuntahallituksen asettama työryhmä (KH- VATE), joka on koottu Toimeenpanolain 6-7 :ien väliaikaisen valmistelutoimielimen mukaisesti
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen suunnitelma Virallisen VATE:n on tarkoitus jatkaa samalla kokoonpanolla 6/18 alkaen Esivalmisteluvaiheesta on tehty perusteelliset väliraportit 30.9.2017 Pidentynyt esivalmistelu jatkaa työtä toukokuuhun 2018. Sen pohjalta kesäkuussa käynnistyvä väliaikaishallinto valmistelee varsinaiset esitykset maakuntavaaleissa valittavalle maakuntavaltuustolle ja maakuntahallitukselle
Tavoitteet 2020 Päämäärä: Valmistella ja käynnistää valtakunnallisiin linjauksiin ja Kymenlaakson erityispiirteisiin perustuva elinvoimainen Kymenlaakson maakunta. Tavoitteet Kymenlaakson maakunnalle: 1. Yhtenäinen maakunnallinen kokonaisuus yhteinen strategia ja toteutus 2. Vahva kilpailukyky elinvoimaisuutta ihmisten, yritystoiminnan ja työpaikkojen kautta 3. Asukkaiden osallistuminen 4. Terveyserojen kaventaminen ja hyvinvoinnin lisääminen 5. Peruspalvelupainotteinen palvelurakenne 6. Toimintamallien ja tapojen uudistaminen (mm. digitaalisuus) 7. Toimivat, asiakaslähtöiset ja ajantasaiset, integroidut palvelut 8. Kustannusten kasvun leikkaaminen 9. Dialoginen innovatiivisuus - maakunnan organisaatiot saavat omaa toimintaansa ja johtamistaan kehittämällä henkilöstön aloitteellisuudesta, luovuudesta ja innovoinnista itselleen kestävää kilpailuetua
Tavoitteet 2020 Kymenlaakson maakuntapäättäjien tahtotila 1/17 (tiivistelmä) Turvataan vahva, maakunnan asukkaiden tarpeisiin vastaava Kymenlaakson keskussairaala nykyisellä paikallaan Pohjois-Kymenlaaksoon tavoitellaan akuuttilääketieteen (siirtymäkausi 2017) ja perusterveydenhuollon päivystystä sekä kuntoutussairaalaa. Psykiatrisen sairaalan jatkuminen turvataan. Siirtymäaikana akuuttilääketieteen päivystykseen on käytössä riittävä yleislääketieteen resurssi, jota tuetaan tarvittavalla erikoisalakohtaisella tuella. Kuntoutusyksiköiden toiminta turvataan koko maakunnassa. Työnjako Hoikun kanssa tarkennetaan. Palveluita kehitetään asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti Maakunnan hallinto järjestetään siten, että hallinnon keskuspaikkana on Kouvola Kymenlaakson sote-alueen luonteva yhteistyön suunta palveluiden tuottamisessa on Helsinki/HUS Toimivat yhteistyösuhteet rakennetaan muiden maakuntien kanssa - ensisijaisesti Uusimaa ja Päijät-Häme - toissijaisesti Etelä-Karjala (ELY-keskus yhteistyö)
Väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävät 6-12/18 (Voimaanpanolakiesityksen 7 :n mukaan) Yhteistyössä viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja henkilöstöä siirtyy maakunnalle: 1. Selvittää maakunnalle siirtyvä henkilöstö ja valmistella maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja sopimuksiksi 2. Osallistua siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen 3. Osallistua siirtyvien sopimusten ja näitä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen 4. Osallistua siirtyvien hallinto- ja palvelutehtävien hoitamista tukevien tietoja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen 5. Valmistella maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä 6. Päättää maakunnan vuoden 2018 (2019) talousarviosta 7. Osallistua ensimmäisten maakuntavaalien järjestämiseen 8. Valmistella muut maakuntien toiminnan ja hallinnon käynistämiseen välittömästi liittyvät asiat.
Kansallisen tiekartan mukaan esivalmistelussa tulee hahmottaa: Maakunnan tavoitetilan kuvaus (muutosvisio) Maakunnan tehtäviä toteuttavien palvelutoiminnan toiminnalliset tavoitteet Pääasialliset keinot ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös maakunnan alueen tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminta on hyvä muistaa. Muutoksen keskeiset vaiheet ja vaiheiden lopputulokset/tuotokset Muutoksen toteutusvaiheiden aikataulut Suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamisen tarvitsemat resurssit (kyvykkyydet) ja niiden määrät Muutoksen toteutukseen liittyvä viestintä ja vuorovaikutus Huomioiden maakunnassa ja kunnissa käynnissä olevien kärkihankkeiden muutosohjelmien tavoitteet ja sisällöt VM:n ja STM:n julkaisema tiekartta (www.alueuudistus.fi)
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 1.6.2018 mennessä (VM/STM 26.5.2016 ja Voimaanpalolakiluonnos 7 ) Luoda edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle sekä uuden maakunnan toiminnan käynnistämiselle. - esivalmisteluvaiheessa on jo kesään 2017 mennessä tehty - yli 40 työryhmässä ja alaryhmässä n. 450 henkilön voimin laajoja perusselvityksiä ja alustavia esityksiä - maakunnan tavoitetilan kuvaus eli muutosvisio - Pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana jatketaan perusselvityksiä ja alustavia esityksiä, joiden pohjalta 1.7.2018 käynnistyvä väliaikaishallinto jatkaa työtä ja valmistelee pohjaesitykset uuden maakunnan maakuntahallitukselle ja -valtuustolle - suuri osa toimenpiteistä jatkuu maakunnan käynnistymiseen asti
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 1. Johtaminen Kuntien periaatepäätös Sote-kuntayhtymän perustamisesta 2019 aiheuttaa tarpeen linjausten tekoon jo pidentyneen esivalmistelun aikana Valmistellaan maakuntastrategiaa, organisaatiorakenteita sekä johtamis- ja ohjausjärjestelmiä Alustava esitys johtamisjärjestelmästä ja konsernirakenteesta Maakuntahallitus tekee valmisteluun liittyvät tarpeelliset päätökset Poliittinen ohjausryhmä tekee poliittista harkintaa vaativat linjaukset Maakuntahallituksen valmistelutoimielin (MH-VATE) johtaa Kymenlaakson tulevan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen esivalmistelua ja tekee poliittiselle ohjausryhmälle esitykset valmistelun linjauksista Maku-palveluiden ja Sote-palveluiden sekä tukipalveluiden työryhmät valmistelevat MH-VATEN toimeksiannosta jatkossa mainittavia, pidentyneen esivalmisteluvaiheen asiakokonaisuuksia.
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 2. Esiselvitykset 6/18 käynnistyvälle VATE:lle Jatketaan maakuntaan siirtyvien tehtävien kartoitusta ja uudelleenjärjestelyä Jatketaan maakuntaan siirtyvän henkilöstön kartoitusta Osallistutaan maakunnalle siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen Osallistutaan maakunnalle siirtyvien sopimusten ja näitä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen Osallistutaan maakunnalle siirtyvien hallinto- ja palvelutehtävien hoitamista tukevien tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen Valmistellaan maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 2.1. Tehtävien siirtäminen Jatketaan työtä Maku-, Sote- ja tukipalveluryhmien välirap. 9/17 pohjalta Nykyisten ja siirtyvien tehtävien kuvaus Esiselvitykset tukipalveluiden jatkuvuudesta, jakamisesta ja siirtämisestä Nykyisten palveluverkkojen kuvaus VATE:n 18102017 muutokset ok
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 2.1. Tehtävien siirtäminen Maakuntapalveluiden valmistelu, alatyöryhmät valmistelevat, muutosjohtaja ja Maku-työryhmä koordinoi maku-palveluiden väliraporttien sisällysluettelo seuraava dia Sote-palveluiden valmistelu, alatyöryhmät valmistelevat, projektijohtaja ja Sote-työryhmä koordinoi Tähän sote palveluiden väliraporttien sisällysluettelo
II Maku-raporttien sisällysluettelo 10/17 1. Palvelukokonaisuuden nimi 2. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat prosessit Prosessit ja prosessin omistajat maakunnassa Tietojärjestelmä, ylläpitäjä, käyttäjien määrä 3. Tiimin toteamat muutostarpeet asiakas-, yritys- ja ympäristönäkökulmasta kunkin prosessin osalta 4. Mahdollisuudet, esteet ja toimenpiteet muutosten toteuttamiselle 5. Esitä ja analysoi kunkin prosessin kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta kunkin prosessin osalta 6. Alustava palvelutuotannon suunnittelu; tulostavoitteet, palveluiden ja suoritteiden määrät sekä resurssit (nykyiset henkilöstöresurssit ja talousresurssit) Suoritteet ja asiakasmäärät Henkilöstön määrä ja HTV 7. Mahdolliset muutostarpeet ja merkittävät yhdyspinnat muihin prosesseihin Prosessien yhdyspinnat Yhteistyötarpeet 8. Toiminnan järjestämistapa 9. Nykyiset ja tulevat toimitilatarpeet 10. Valtion talousarviossa kyseiseen palvelukokonaisuuteen kohdennettavat varat 11. Prosessin tuloksena maakuntaan maksettavat erät ja niiden rahoituslähde 12. Muut merkittävät huomiot
Esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 2.2. Henkilöstön ja omaisuuden siirtäminen selvitys siirtyvän henkilöstön kokonaismäärästä ja osaamisesta selvitys siirtyvästä kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta Selvitys siirtyvistä sopimuksista ICT ja tietohallinto huomioiden yhteentoimivuus tehdään ratkaisut tuotanto- ja hallinnollisista järjestelmistä valtakunnalliset palvelukeskukset valtakunnallinen, yhtenäinen palveluarkkitehtuuri
Esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 2.3. Tietohallinto ja ICT ICT ja tietohallinto huomioiden yhteentoimivuus tehdään ratkaisut tuotanto- ja hallinnollisista järjestelmistä valtakunnalliset palvelukeskukset valtakunnallinen, yhtenäinen palveluarkkitehtuuri
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen toimenpiteet 3. Talous Selvitetään tulevan maakunnan taloudellista perustaa Esivalmistellaan maakunnan taloushallintoa Selvitys siirtyvien palvelujen ja toimintojen kustannuksista ja uusien palvelukokonaisuuksien laskentamallien määrittely, alustava tilikartta ja vuoden 2019 talousarvion raamitus Valmistellaan esivalmistelun vuoden 2018 sekä väliaikaisen toimielimen talousarviot Tehdään siirtyville organisaatioille esitykset sote- ja maakuntauudistuksen resurssitarpeista ja niiden rahoittamisesta; Käsitellään valtionavustusten hakeminen ja vastataan niiden käytön selvittämisestä sekä päätetään valtionrahoituksen osoittamisesta valmistelutehtäviin ja valmistelusta vastaaville toimijoille Raportoidaan maakuntahallitukselle ja ministeriöille esivalmistelun talouden seurannasta
4. Maakunnan toiminnan käynnistäminen ja kehittäminen Näistä toimenpiteistä vastaa väliaikaishallinto, mutta esivalmisteluvaihe tuottaa niihin liittyviä perusselvityksiä Uuden maakunnan strategian, palvelustrategian ja palvelulupausten valmistelu (jaksotetaan tekeminen) Uudet asiakasprosessit (vastuut), palveluohjaus Alustava palveluverkkokuvaus maakunnan toiminnan käynnistyessä Resursointi: palvelujen tuottamisen vaatimat resurssit Ta 2019 Digitalisaation huomioiminen Sote uudistuksen toimeenpanon valmistelu Maakuntapalveluiden valmistelu Maakunnan viitearkkitehtuuri ICT Muutosvalmennus ja -johtaminen Maakunnan konsernirakenne (Kymenlaakson malli) Voimaanpanolain 7 mukaiset tehtävät
5. Muut toimenpiteet 3. Toimialoittaisen ja yleisen valmistelun yhteensovittaminen (ohjausryhmä, muutosjohtaja ja sote-projektijohtaja) 4. Yhteistoiminta henkilöstön kanssa ja osallistava suunnittelu henkilöstö hyvin mukana valmistelussa (kaikilla tasoilla) erillinen suunnitelma 5. Demokratia- ja asukasosallisuusryhmän käynnistäminen 6. Muutosviestintä viestintästrategia uutiskirje ja extranet henkilöstölle valmistelussa www.uusikymenlaakso.fi (Johtoryhmä/ohjausryhmä linjaa, muuten erillisen suunnitelman mukaan) 7. Väliaikaisen valmistelutoimielimen muodostaminen (1.7.2017) sopimus väliaikaishallinnosta valmis 30.6.2017 (hallintosäännöt, talousarvio, vaalit), 2 kk eduskunnan hyväksymisestä
Pidentyneen esivalmisteluvaiheen organisointi Kymenlaaksossa MAAKUNTAHALLITUS POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ MKVAALI LAUTAKUNTA VA. YHTEIS- TOIMINTAELIN MKH:n VALMISTELUTOIMIELIN MUUTOSJOHTAJA SOTE-PROJEKTIJOHTAJA MUUTOS TOIMISTO MAKU-PALVELUT TYÖRYHMÄT STRATEGIA HENKILÖSTÖ TALOUS HALLINTO JÄRJESTÄJÄ/MARKKINA TIETOHALLINTO ja ICT KIINTEISTÖ JA TOIMITILAT PJ, ESITTELIJÄ, JÄSENET,ASIANTUNTIJAT SOTE-PALVELUT LUONNOS 12.10.2017 KYMENLAAKSON LIITTO/PH Ks. Voimaanpanolaki 6-7 ja Kuntaliitto, Työjärjestysmalli
LUONNOS 12.10.2017 Pidentyneen esivalmisteluvaiheen organisointi Kymenlaaksossa MAAKUNTAHALLITUS POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ MKH + pienten kuntien edustus MKVAALI LAUTAKUNTA MKH:n VALMISTELUTOIMIELIN 15 jäs. / pj. (maakuntajohtaja) / vpj:t ESITTELIJÄ MAKU+YLEINEN VA. YHTEIS- TOIMINTAELIN MUUTOSJOHTAJA SOTE-PROJEKTIJOHTAJA VATE:n + henkilöstön edustus MUUTOS TOIMISTO VALMISTELU TUKI- ja VIESTINTÄ ASIANTUNTIJA PALVELUT TYÖRYHMÄT STRATEGIA ESITTELIJÄ SOTE PJ, ESITTELIJÄ, JÄSENET,ASIANTUNTIJAT KUNTA- JOHTAJAKOKOUS (YHTEEN- SOVITTAMINEN ) MAKU-PALVELUT HENKILÖSTÖ TALOUS HALLINTO JÄRJESTÄJÄ/MARKKINA TIETOHALLINTO ja ICT KIINTEISTÖ JA TOIMITILAT SOTE-PALVELUT ALATYÖRYHMÄT, PROJEKTIT JA PROSESSIT
MAKU PALVELUT STARA KAMA KASVUPALVELUT - työllisyys - yrityspalvelut - maahanmuuttopalvelut MELY - maatalous ja elint. tuotanto - lomitus - Ympäristötervhuolto - elintarvikevalvon ta MALVE - maankäyttö ja kaavoitus - Luonnonsuojelu - vesien ja merenh. - vesi- ja kalatalous LIIPA - liikennepalvelut PETURVA - pelastus - turvallisuus - varautuminen Strategiatiimi Rahoitustiimi
Esivalmisteluvaiheen tehtävät * 1.7.2018 mennessä MAAKUNTAHALLITUS: 1. Tekee tarvittavat muodolliset päätökset 2. Asettaa muutosorganisaation
Esivalmisteluvaiheen tehtävät * POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ: 1. Muodostaa Kymenlaakson sote- ja maakuntauudistukseen liittyvän tahtotilan 2. Luo edellytykset monipuoliselle ja asiantuntevalle valmistelulle 3. Tekee poliittiset linjaukset ja päätökset 4. Hyväksyy esivalmistelusuunnitelman ja muutosviestintäsuunnitelman 5. Antaa tarvittaessa ohjausryhmälle ja valmisteluryhmille toimeksiantoja 6. Ohjaa Kymenlaakson sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua
Maakuntahallituksen nimämän Valmistelutoimielimen tehtävänä on * 1. kartoittaa maakunnille siirtyvä henkilöstö ja valmistella maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja - sopimuksiksi. 2. osallistua maakunnille siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen. 3. osallistua maakunnille siirtyvien sopimusten ja näitä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen. 4. osallistua maakunnille siirtyvien hallinto- ja palvelutehtävien hoitamista tukevien tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen. 5. valmistella maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä. 6. päättää maakunnan vuoden 2018 talousarviosta. 7. osallistua ensimmäisten maakuntavaalien järjestämiseen. 8. valmistella muut maakuntien toiminnan ja hallinnon käynnistämiseen välittömästi liittyvät asiat.
Maakuntahallituksen Valmistelutoimielimen jäsenet 21.8.2017 alk. Organisaatio Jäsen Varajäsen Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Päivi Mattila Jorma Haapanen Raino Hassinen Marjo Seuri (Miehikälän ja Virolahden kunta) Matti Rupponen (Pyhtään kunta) Minna Uusitalo Kouvolan kaupunki Arja Kumpu Päivi Karhu Kaakkois-Suomen ELYkeskus Kari Kristeri Katja Tommiska Leena Gunnar Jyrki Karhula Minna Anttila Sirpa Mäntynen Satu Mäkela Jyrki Pitkänen Kaakkois-Suomen TE-toimisto Juha Kouvo Jari Saarinen Kymenlaakson Pelastuslaitos Vesa Parkko Veli-Matti Heininen Carea Annikki Niiranen Anu Salonen Pia Rantamäki Ari Ronkainen Teija Vanhala Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaakson Liitto Jaakko Mikkola Ulla Silmäri Jussi Lehtinen Riitta Kallström
Esivalmisteluvaiheen tehtävät MUUTOSJOHTAJA: 1. Johtaa esivalmistelua maakuntajohtajan alaisuudessa sekä toimii soteja maakuntauudistuksen yhteyshenkilönä suhteessa: kuntiin ja kuntayhtymiin (pl. palvelujen valmistelusta vastaavien valmisteluryhmien sisällölliset asiat) valtion alue- ja keskushallintoon sekä muihin maakuntiin kuntalaisiin ja tiedotusvälineisiin 2. Toimii ohjausryhmän esittelijänä ja johtaa sihteeristön työtä 3. Varmistaa työskentelyn edistymisen tavoitteiden suuntaan 4. Koordinoi valmisteluryhmien työskentelyä: pitää säännöllisesti yhteyttä valmisteluryhmien puheenjohtajiin osallistuu tarvittaessa valmisteluryhmien kokouksiin ja toimii viestinviejänä eri ryhmien välillä 5. Vastaa projektin hallinnosta Projektisuunnitelman tarkentaminen valmistelun edetessä Toiminnan toteutuminen projektisuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja tehtävien mukaisesti Talouden toteutuminen hyväksytyn talousarvion mukaisesti Projektin sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen yhteistyössä maakuntajohtajan kanssa
Esivalmisteluvaiheen tehtävät * SOTE-valmisteluryhmä: (näkökulmana palvelutuotanto) 1. Laatii kuvaukset nykyisistä/siirtyvistä SOTE-tehtävistä ja palveluverkoista (ml. paikkatiedot) 2. Laatii yhteistyössä tukipalveluryhmien kanssa selvitykset - henkilöstön määristä ja osaamisesta - tukipalveluiden jatkuvuudesta, jakamisesta ja siirtämisestä - omaisuudesta (talous, toimitilat) ja sopimuksista 3. Valmistelee johtoryhmän, ohjausryhmän ja projektijohtajan toimeksiannot (mm. lakilausunnot) 4. Osallistuu uuden maakunnan strategian, palvelustrategian sekä palvelulupausten valmisteluun (aikataulutus) 5. Selvittää asiakastarpeet ja valmistelee uudet asiakasprosessit sekä palveluverkkokuvaukset (esiselvitykset ml. paikkatiedot) 6. Valmistelee palvelukokonaisuuksien ja palveluiden kuvaukset järjestäjän käyttöön 7. Tekee esityksen organisoitumisesta ja johtamisrakenteesta 8. Selvittää palvelutuotannon vaatimat resurssit ja koulutustarpeet 9. Huomioi kaikessa digitalisaation mahdollisuudet 10. Asettaa tarvittavia alatyöryhmiä sekä erillisprojekteja selkeine toimeksiantoineen ja budjettivastuineen 11. Huolehtii osaltaan valmisteluaikaisesta tiedonkulusta ja henkilöstön osallistamisesta
Esivalmisteluvaiheen tehtävät* MAKU-valmisteluryhmä: (näkökulmana palvelutuotanto ja järjestäminen) 1. Laatii kuvaukset nykyisistä/siirtyvistä MAKU-tehtävistä ja palveluverkoista (ml. paikkatiedot) 2. Laatii yhteistyössä tukipalveluryhmien kanssa selvitykset - henkilöstön määristä ja osaamisesta - tukipalveluiden jatkuvuudesta, jakamisesta ja siirtämisestä - omaisuudesta (talous, toimitilat) ja sopimuksista 1. Valmistelee johtoryhmän, ohjausryhmän ja projektijohtajan toimeksiannot (mm. lakilausunnot) 2. Osallistuu uuden maakunnan strategian, palvelustrategian sekä palvelulupausten valmisteluun (aikataulutus) 3. Selvittää asiakastarpeet ja valmistelee uudet asiakasprosessit sekä palveluverkkokuvaukset (esiselvitykset ml. paikkatiedot ) 4. Tekee esityksen organisoitumisesta ja johtamisrakenteesta 5. Selvittää palvelutuotannon vaatimat resurssit ja koulutustarpeet 6. Huomioi kaikessa digitalisaation mahdollisuudet 7. Asettaa tarvittavia alatyöryhmiä sekä erillisprojekteja selkeine toimeksiantoineen ja budjettivastuineen 8. Huolehtii osaltaan valmisteluaikaisesta tiedonkulusta ja henkilöstön osallistamisesta
ESIVALMISTELUVAIHEEN TEHTÄVÄT * Tukipalveluryhmät: (alustava) Esiselvitykset tukipalveluiden jatkuvuudesta, jakamisesta ja siirtämisestä selvitys siirtyvän henkilöstön kokonaismäärästä ja osaamisesta selvitys siirtyvästä kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta selvitys siirtyvistä sopimuksista selvitys siirtyvien palvelujen ja toimintojen kustannuksista ja uusien palvelukokonaisuuksien laskentamallien määrittelyä, alustava tilikartta ja vuoden 2018 talousarvion raamitus alustava esitys johtamisjärjestelmästä ja konsernirakenteesta ICT ja tietohallinto huomioiden yhteentoimivuus tehdään alustavat ratkaisut tuotanto- ja hallinnollisista järjestelmistä valtakunnalliset palvelukeskukset valtakunnallinen, yhtenäinen palveluarkkitehtuuri
Maakuntalakiesitys 22.12.2016 Siirrettävät ns. non-sote-tehtäväkokonaisuudet Maakunta hoitaa sille lailla säädettyjä tehtäviä seuraavilla tehtäväaloilla: 4) pelastustoimi; 5) terveydensuojelu, tupakkavalvonta, elintarvikevalvonta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut; 6) maatalous ja maaseudun kehittäminen; 7) maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta; 8) kalatalous ja vesitalous; 9) aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen; 10) alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu; 11) maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus; 12) kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen; 13) luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito; 14) liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito, maankäytön yhteistyö sekä toimintaympäristöä koskevien tietojen tuottaminen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun;
15) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät; 16) ueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät; 17) maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa; 18) kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista; 19) vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden 20) vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu; 21) ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen; 22) maakunnan varautuminen ja alueellisen varautumisen yhteensovittaminen; 23) maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestäminen sekä poronhoitajien sijaisavun kustannusten korvaaminen; 24) alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävät; 25) yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen;
Maakunta voi lisäksi hoitaa: 1) yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevia valtionavustustehtäviä; 2) liikennepalveluiden maakunnallista kehittämistä ja järjestämistä sekä julkisen henkilöliikenteen suunnittelua ja järjestämistä samoin kuin sitä koskevia valtionavustustehtäviä, lukuun ottamatta toimintaa liikennekaaren ( / ) IV osan 1 luvun 3 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen kunnallisten ja seudullisten viranomaisten toimialueella, näiden alueiden liikenteen suunnittelua ja järjestämistä, sekä raideliikennettä; 3) saaristoliikenteen suunnittelua ja järjestämistä; 4) maakunnan ja sen alueen kaikkien kuntien tekemällä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kunnista siirretyt, maakunnan 1 momentissa tarkoitettuihin tehtäväaloihin liittyvät tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat osoittaneet maakunnalle rahoituksen; 5) maakunnan ja sen alueen kaikkien kuntien tekemällä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kunnista siirretyt rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen järjestämisen tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat osoittaneet maakunnalle rahoituksen; 6) maakunnan tehtäviin liittyviä kansainvälisiä ja Euroopan unionin asioita ja yhteyksiä; Maakunnalla voi olla myös muita sille laissa erikseen säädettyjä tehtäviä
Valtion rahoitus / VM - Esivalmisteluvaihe RAHOITUSTA MYÖNNETTY - Esivalmisteluavustus 36 394 ; VM:lle raportoitu kuluja 364 384 ICT-suunnitteluun ajalle 1.1.-31.12.2017 130 921 Liitto käyttänyt n. 47 000 US 11.10.17 Esivalmisteluun 1.7.2017 alkaen 261 842 käytetään muutostoimiston ylläpitoon (henkilöstö+tilat+laitteet), sidonta-aste 1.7.-31.12.2017 ajalle on 104 % RAHOITUSHAUT ICT-rahoitusta haettu ajalta 1.8.2017-31.5.2018 syntyviin 2 m :n kuluihin, johon valtionavustusta 90 % eli 1,8 m ; VM:n rahoituspäätöstä odotetaan 11/2017 Toimintarahoitusta haettu lisää vuoden 2017 kuluihin 846 000, johon valtionrahoitusta 90 % = 761 000, josta jo myönnetty 261 842 VM:n 2018 budjettiluonnoksessa varattu rahoitusta esivalmistelulle ja väliaikaishallinnolle
Sote- ja maakuntauudistuksen henkilöresurssit SOTE-uudistus; 100 % projektipäällikkö, asiakkuuspäällikkö, 50 % soteprojektijohtaja ja viestintäpäällikkö, kuntarahoituksella; muutosagentit kärkihankerahoituksella MAKU-uudistus; Muutosjohtaja liiton/kuntarahoituksella, valtionrahoituksella kolme projektipäällikköä (talous, henkilöstö, SOTE- ICT), tietohallinto (valmistelussa) - rekrytointi keskeytetty valtionrahoituksen riittämättömyyden johdosta viestintäpäällikkö + sopimusasiantuntija; jatketaan kun valtionrahoitus varmistuu
Esivalmisteluvaiheen resurssit Työpanokset esivalmisteluvaiheeseen Sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtaja 1.9.2016 - (100%), avustava henkilöstö otona / Kymenlaakson Liitto Tukipalvelut: talous, henkilöstö, hallinto, hankinta, ICT, viestintä, asiakkuudet, digitalisaatio (Kymenlaakson Liitto, 100 %) SOTE: projektijohtaja (50 % Carea), projektipäällikkö, terveydenhuolto, sosiaalitoimi, vanhuspalvelut, lasten ja perhepalvelut Maku-palvelut pääsääntöisesti otona Kaikki organisaatiot vastaavat omien henkilöiden palkkakuluista Muut resurssit Tarvittavat työkalut, ohjelmistot, toimitilat ym. Thinking Portfolio projektisalkun hallintaohjelma www.uusikymenlaakso.fi Valmistelijoiden työtila Sharepoint Henkilöstölle Extranet tulossa
Esiselvitykset henkilöstöstä Esivalmisteluvaiheessa kunnissa, kuntayhtymissä ja valtiolla tehdään esiselvitystä liikkeen luovutuksen piiriin kuuluvasta henkilöstöstä. Tässä yhteydessä on muistettava myös sosiaalialan osaamiskeskuksista siirtyvä henkilöstö. Luovutuksen saaja tarvitsee tietoja: Luovutuksen kohteena olevasta toiminnosta, jotta se voi integroida ne muihin toimintoihinsa Luovutuksen kohteena olevaan toimintoon liittyvistä henkilöstöriskeistä, jotta se voi valmistautua niiden hallinnointiin Siirtyvästä henkilöstöstä, jotta se voi valmistautua heidän vastaanottamiseensa sekä mahdolliseen henkilöstön etuuksien harmonisointiin. 41
LIITE 2. Ehtovertailu Henkilöstöasioita koskevan ehtovertailun tarkoituksena on määritellä luovutuksen kohteena oleva henkilöstö sekä selvittää Henkilöstön edut Henkilöstöön liittyvät vastuut Henkilöstön nykyiset palvelussuhteet ja niihin liittyvät tiedot Luovutuksen kohteena olevaan henkilöstön palvelussuhteisiin liittyvät aiemmat ja vireillä olevat erimielisyydet ja oikeudenkäynnit Muut henkilöstöön liittyvät oleelliset tiedot. 42