Nuoret, yksinäisyys ja kiusaaminen

Samankaltaiset tiedostot
Mannerheimin Lastensuojeluliitossa toimitaan lasten oikeuksien puolesta. Lasten ja nuorten hyvinvointia rakennetaan kumppanuudella.

Lasten ja Nuorten viestit aikuisille

LNPN oikeus olla keskeneräinen

NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Nettikasvattajan. käsikirja

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

Sosiaaliset suhteet - ohje

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Mirjam Kalland Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

LASTEN JA NUORTEN YKSINÄISYYS - Inhottavinta ikinä

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Kuluttajien luottamusmaailma

Lapset Luotu :25

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen , Mertalan koulu Mari Muinonen

#lupakertoa - asennekysely

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Hyvinvointikysely oppilaille

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Yksikön esittely Pretzissä. n=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Neljän tuulen seminaari - Läheiset ja Neljä tuulta

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY

Olarin koulu ja koti ry n

R E S P E C T - P R O J E C T

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Koulutukset ja aineistot alakouluille

Koulunuorisotyö Tampereella

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

Nuorten erofoorumi Sopukka

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Kiusaamista vai väkivaltaa? Kommenttipuheenvuoro Tuija Åstedt, projektipäällikkö, VTM, emba

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Nainen ja seksuaalisuus

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut-

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

KRIISISSÄ OLEVAN NUOREN KOHTAAMINEN

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu

Ihminen järjestelmän keskiössä

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Transkriptio:

Nuoret, yksinäisyys ja kiusaaminen

Lasten ja nuorten puhelin ja netti Valtakunnallinen kaikille lapsille ja nuorille avoin tukipalvelu Lasten ja nuorten puhelin 116 111 Nettikirjepalvelu Chat Avoinna vuoden jokaisena päivänä Puhelut ja viestit maksuttomia, anonyymeja ja luottamuksellisia Vastaamassa vapaaehtoiset aikuiset päivystäjät, ammattilaisen ohjaamissa ryhmissä Tiedonkeruu: tilastointi, laadulliset aineistot 2

Ikätasoinen kohtaaminen - Lupa olla lapsi Lapsi/nuori valitsee: Keskustelukanavan Aiheen Tavan keskustella Palvelua kehitetään lapsia ja nuoria kuullen 3

Kohtaamisen tavoitteet Kiireettömyys, Kuunteleminen, vierellä kulkeminen Vaikeiden tunteiden sietäminen Henkilökohtaisuus Itsetunnon tukeminen Tiedon välittäminen Ammattiavusta kertominen ja avunhakemiseen motivoiminen Toivon välittäminen 4

Vuonna 2014 Lasten ja nuorten puhelimessa ja netissä vastaanotettiin yhteensä 30 218 yhteydenottoa, joista puheluja 27 215 nettiviestejä 1938 chat -keskusteluja 1065 4730 Keskustelupalstaviestiä Soittajista 47 % oli tyttöjä, 49% poikia, 4 % tyttö/poikaryhmiä. 5

Ikäryhmät puhelimessa 6

Mistä puhuttiin? 7

Mistä kirjoitettiin? 8

Chat -keskustelujen aiheet 9

Vertaissuhdevaikeudet, yksinäisyys, kiusaaminen Palvelussa aiheet vakavoituneet merkittävästi viimeisten viiden vuoden aikana Vertaissuhdevaikeudet yleisin vakava aihe jo vuosia Vakavimpien oireilujen taustalla Kaikenikäisten lasten ja nuorten aihe Koskettaa sekä poikia että tyttöjä 10

Vertaisten merkitys lapselle/nuorelle Alakouluikäinen -> itsetunto, omanarvontunto Nuoruusiässä vertaisten merkitys korostuu Tarjoavat nuorelle samastumiskohteen ja vertailupinnan Itsetunto - sosiaalinen asema Yksinäisyys on kehityksellinen riski Kelpaamattomuus porukkaan musertaa Vertaisten tuottama suoja 11

Ulkopuolisuutta kokevat alakoululaiset Yksinäiset välitunnit Pari- ja ryhmätyöt Syntymäpäiväjuhlat Iltapäivien yksinäisyys 12

Yksin koulussa Mä teen yleensä niin, että mä meen koulunpihalle aamusin vasta just kun kello soi, ettei tarvi seisoa siellä yhtään yksin. Oon mä myöhästynykkin sen takia useesti. 13

Yksin koulussa Oon sellanen varatapaus, jonka kanssa ollaan kun muita ei oo paikalla 14

Iloiset tapahtumat Mä en ikinä saa paria kun lähetään yhteisille retkille. Aina mä istun open vieressä bussissa. 15

Iloiset tapahtumat Mä ja se uus poika oltiin ainoot, ketä ei kutsuttu niille synttäreille. Kaikki puhu niistä koko päivän. 16

Yksinäiset nuoret Yksinäisyydellä on usein pitkä historia -> värittää kokemusta itsestä ja maailmasta Voimakkaiden/vakavimpien oireiden taustalla Monesti yhteydessä kiusaamiseen (kiusaamisen jäänne, saattaminen takaisin ryhmään epäonnistunut) 17

Pois porukasta Pukuhuoneit on kaks. Muut menee aina eri huoneeseen kun mä 18

Pois porukasta Mut valitaan aina viimeseksi kaikkiin joukkueisiin. Ihan kaikkiin. 19

Yksin elämässä Ihan kun mun läpi käveltäisiin. Kun mua ei olis olemassa ollenkaan 20

Kiusaamisen monet tavat Läpsiminen, lyöminen, potkiminen Haukkuminen, nälviminen, kuiskuttelu Kiusaaminen jatkuu netissä (yhteisöpalveluissa haukkuminen, mitätöinti, kuvien jakaminen) Ulkopuolelle työntäminen / ryhmästä syrjiminen 21

Kun mä esimerkiksi yritin mennä tekemään sitä ryhmätyötä ja istumaan siihen paikalle ne sano, että tää paikka on varattu siis sen yhden jaloille 22

Kun koulupäivä loppuu ja kaikki lähtee pihalle, muut menee aina esimerkiksi jonkun rakennuksen taakse piiloon, jotta saataisiin minut jätettyä pois helpommin ja joutuisin kävelemään yksin 23

Lapset/nuoret pohtivat syitä Ulkonäkö Tyyli /maku/ vaatteet/ harrastusvälineet Persoonallisuuteen liittyvät tekijät Perhe Uutena ryhmässä - luokan/koulunvaihto -> kuka tahansa lapsi voi joutua ryhmästä syrjäytetyksi 24

Kiusaaminen näkyy ulospäin Tahallinen myöhästely Lintsaus Kouluruokailun väliin jättäminen Kouluarvosanojen lasku Tuntiaktiivisuuden lasku 25

Lapset ja nuoret kertovat Univaikeuksista Sydämentykytyksistä, vapinasta Vatsa/pääkivuista Ruokahaluttomuudesta/syömisen ongelmista Voimattomuudesta, huonovointisuudesta 26

Lapset ja nuoret kuvaavat Itsetunnon murenemista, itsesyytöksiä Sosiaalisten tilanteiden pelkoja Epäluottamusta toisiin ihmisiin Itsetuhoisia ajatuksiaan, viiltelyä 27

mä alan tärisemään kauttaaltani jos mä joudun menemään taululle tekemään jotain nyt se sama tärinä on siirtynyt muuallekin, oikeestaan minne tahansa minne menen 28

Päässä soi kokoajan ääni, joka toistelee, että oon huono, en ole tarpeeksi hyvä, on oma syy, että sua kohdellaan näin 29

Koko lapsuus ryhmän ulkopuolella Kiusatun roolista tulee helposti pysyvä Kielteiset kokemukset kumuloituvat, lapsi alkaa hyväksyä oman roolinsa ulkopuolisena Kiusaaminen varjostaa nuorta aikuisuutta 30

Oon nyt 16 vuotta kiusaaminen alko eskarissa Mua on kiusattu koko ala- ja yläkoulu Koko lapsuus meni siinä ulkopuolisena 31

edelleen mietin työpäivän jälkeen sitä kaikkea. En koskaan saanut asiaa käsiteltyä kenenkään kanssa. 32

Niitten kokemusten takia en luota itseeni yhtään kun ei voi tietää, puukottaako joku taas selkään ja pelottaa, että jäänkö taas yksin 33

Aikuiset? Aikuista ei mainita ollenkaan Aikuisille ei kerrota Aikuiset eivät huomaa Aikuiset mitätöivät Asiaan on puututtu ja siitä ei ole ollut apua 34

Missä kertoa Olin kirjottanut kouluvihkon takaosaan tekstin, jossa kerroin, että minua kiusataan. Odotin vaan hetkeä, jolloin antaa se opelle jos se kysyisi, miksi olen ollut poissa sitä tilaisuutta ei vaan ole tullut. 35

Miten kertoa? kenelle voi kertoa sellaisesta kun joka päivä koulussa v##llaan ja tehdään kaikenlaisia ilkeyksiä. Voiko ja kuka voi auttaa 36

Miten kertoa? kun ne puhuu niin törkeitä asioita. En millään kehtaa toistaa niitä ääneen kellekään. Mä en voi kertoa kellekään kun en mä voi sanoa niitä juttuja mitä ne musta puhuu 37

Luottamus kykyyn auttaa Kuinka v##ssa sä muutat 200:n 9. luokkalaisen mielipiteen? 38

Ne sano, että kiusaaminen on nyt loppunut mutta kun se ei ole!!! 39

Yksinäisyyden/kiusaamisen ennaltaehkäisy Aikuisena Osoita kiinnostusta kaverisuhteista Keskustele ulkopuolelle jättämisen seurauksista Vahvista/kannusta muiden huomioimiseen Noudata solidaarisuutta konkreettisilla toimilla 40

Ryhmänohjaaja, tunnista riskinpaikat Vieläkin on käytössä ulkopuolelle jättämistä tukevia käytäntöjä Uudet tilanteet, muutokset Pari/ryhmänvaihdot Julkiset paremmuusjärjestykset Välitunnit 41

Rakenna turvallista ryhmää Anna aikaa tutustumiselle Huomaa, rohkaise, pohdi keinoja tukea Käytä pari- ja ryhmätöitä vaihtuvissa kokoonpanoissa Palkitse muiden huomioimisesta keksi uusia keinoja Keskustele kaverisuhteiden merkityksestä ja ulkopuolellejättämisen seurauksista Välitä koulun kiusaamisenehkäisymallit myös lasten tietoon 42

Aikuiset voivat vaikuttaa! Voimakas pahoinvointi ei johdu aina perheolosuhteista Kiusaaminen musertaa lapsen mielenterveyden Minkälaiseen toimintaan rohkaisemme? Mistä annamme palautetta? Mitä hyväksymme? 43

Lasten ja nuorten toiveet aikuisille Näe ilmikäyttäytymisen taakse! Kun voin huonosti, kysy ja selvitä mistä oloni johtuu Usko, kuuntele, älä vähättele Oikeuta kokemukseni. Kerro, että minulle on tehty väärin. Anna minun olla vihainen kiusaajilleni, älä pakota ymmärtämään Tee minut uudelleen näkyväksi itselleni. Määrittele kanssani ääriviivani uudelleen. Piirrä ääriviivani näkyviin myös muille Auta ryhmään mukaan uudelleen, pohdi kanssani konkreettisia keinoja Älä väsy puhumaan koulukiusaamisesta. Tai puhu mieluummin väkivallasta, jota lapset toisiaan kohtaan harrastavat 44

Kiitos! 45