Asemakaavan muutos ja sitovat tonttijaot, Otanmäki keskustan kulttuuriympäristö

Samankaltaiset tiedostot
Asemakaavan muutos ja sitovat tonttijaot, Otanmäki keskustan kulttuuriympäristö

Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala KAJAANI

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Merisalin asemakaavamuutos , Nunnakatu 1b

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Asemakaavan muutos ja sitovat tonttijaot, Linnan lukio

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala KAJAANI

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Asemakaavan muutos Brahenkadun katualueelle Motonetin kiinteistön itäpuolella

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on

Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/ /2014

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen



KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Asemakaava-alueen pinta-ala on 6426 m 2.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Lausunto Kiteentie, Hovintie, Tohmajärventie (koulukeskus ja ympäristö) asemakaavan muutosehdotuksesta

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Lammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Yleiskaavoittaja Päätöksen antopäivä: Hakija [--] Osoite Pitkätie Nastola

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Raskaan kaluston liikenteen kannalta esitetty paikka on ainoa mahdol

L47 Orthex, 29. kaupunginosa Immula, korttelin 1 asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos sekä asemakaavan kumoaminen

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Transkriptio:

Ympäristötekninen lautakunta 88 28.10.2015 Asemakaavan muutos ja sitovat tonttijaot, Otanmäki keskustan kulttuuriympäristö 242/10.02/2015 YMTK 88 (valm. Riitta Korhonen) Asemakaavan muutos kaupunginosa 22 Otanmäki korttelit 1-3, 7, 12-24, 26, 106-108 ja 111 sekä virkistys-, katu- ja liikennealuetta ja si to vat tonttijaot 22-7-4, 22-7-5, 22-12-4, 22-15-3, 22-16-2, 22-20-2, 22-24-2, 22-111-3, 22-111-4, 22-113-1, 22-113-2, 22-113-3, 22-113-4, 22-113-5, 22-113-6, 22-114-1, 22-114-2, 22-114-3, 22-115-1, 22-115-2, 22-115-3, 22-115-4, 22-115-5, 22-115-6, 22-116-1, 22-116-2 ja 22-116-3. Otanmäki on kehittynyt ja rakentunut 1950 1960 -luvuilla Otanmäen kai vos toi min nan vaikutuksesta. Vuoteen 2007 asti Otanmäki kuului Vuo li joen kuntaan, kunnes Kajaanin kaupungin ja Vuolijoen kunnan kun ta lii tos tuli voimaan 1.1.2007. Kajaanin kaupungin maan käyt tö poliit ti ses sa ohjelmassa 2010 2013 todetaan, että Vuolijoen ja Otanmäen kaupunginosissa asemakaava muutetaan teknisesti sa man tasoi sek si muun Kajaanin asemakaavan kanssa. Maan käyt tö po liit ti sen oh jel man 2014 2018 mukaan yhdyskuntarakennetta tii vis te tään muut ta mal la rakentamattomien tai vajaasti rakennettujen tont tien ase ma kaa va nykyisen kysynnän mukaiseksi. Samalla huo leh di taan sii tä, ettei synny tarvetta julkisten palvelujen laa jen ta mi seen. Asemakaavamuutoksen tavoite on muuttaa kaavamerkinnät vas taamaan maanomistusrajoja sekä suojella valtakunnallisesti, maa kunnal li ses ti ja paikallisesti merkittävät rakennuskohteet. Ase ma kaa vamuu tok sel la tarkistetaan toteutumattomien alueiden käyt tö tar koi tuksia ja ajantasaistetaan vanhentuneet kaavamerkinnät ja -mää räykset. Asemakaavamuutos koskee Otanmäen valtakunnallisesti mer kit tävän rakennetun kulttuuriympäristön aluetta. Alue on kompakti kai vosyh dys kun ta, jonka runkona on kaivokselta alkava keskuskatu Vuo rimie hen tie ja sen 4- ja 7 -kerroksisten kerrostalojen jono. Kadun toisel la puolella ovat palvelu- ja liikerakennukset sekä Vuo ri mie hen tien päätteenä kirkko kellotapuleineen. Kaava-alueen katuverkon muodos ta vat Vuorimiehentie, Veteraanitie, Kairaajantie, Uu ni mie hen tie, Rullaajantie ja Mainarintie. Alue rajoittuu pohjoisessa Kok kolantiehen, lännessä ja lounaassa rautatiehen ja idässä Kai vos mie henpuis toon ja Urheilupuistoon.

Asemakaavahankkeen vireilletulosta kuulutettiin kaupungin il moi tustau lul la ja Koti-Kajaani -lehdessä 22.10.2014 sekä Vuo li jo ki -leh dessä 23.10.2014. Kaavaehdotuksen laati ympäristöteknisen toi mi alan maan käyt tö pal ve lut osallistumis- ja arviointisuunnitelman mu kai sessa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Yleisölle pidettiin keskustelutilaisuus rakennussuojelusta Otanmäen kou lul la 5.6.2014 ja Otanmäen asemakaavahankkeista pidettiin vireil le tu lo ko ko us 3.11.2014. Vuolijoki-lehti uutisoi molemmista ti laisuuk sis ta. Asemakaavahanketta varten tehtiin ennen kaavan vi reil letu loa luontoselvitys ja pyydettiin Liikenneviraston lausunto. Kaa vahan ket ta esiteltiin viranomaisneuvottelussa 14.10.2014. Kainuun Museon kanssa käytiin työpalavereja suojelumääräyksistä. Luonnosvaiheen ennakkokuulemisena lähetettiin kirjeet 5.5.2015 kaa va muu tos alu een asuntoyhtiöiden isännöitsijöille, maanomistajille ja alueella toimijoille. Kirjeiden jälkeen kolme maanomistajaa kommen toi kaavaluonnoksen korttelilaajennuksia, jotka on nyt huomioitu eh do tuk ses sa. Kaavaluonnos oli nähtävillä 8. 22.6.2015. Joh to laitok sil le lähetettiin kaavaluonnos sähköpostitse kommentoitavaksi. Kaa va muu tos ta käsiteltiin myös teknisen suunnittelun työryhmän kokouk ses sa. Luonnosvaiheessa pyydetyn lausunnon antoivat Kai nuun Museo ja Kainuun ELY-keskus, joiden lausunnoissa ei ollut huo mautet ta vaa kaavaluonnoksesta. Kainuun sote -kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon lausunnon mu kaan Veteraanitien kortteleissa tulee ottaa Kokkolantien ajo neuvo lii ken ne me lu huomioon ja meluasioista pidettiin palaveri 16.9.2015 ympäristöterveydenhuollon edustajien kanssa. Kaavaehdotukseen on lisätty Kokkolantien ajoneuvoliikennemelun tor ju mi sek si suojaviheralue (EV) ja Veteraanitien kortteleiden ra kennus alan sivulle 35 dba-merkintä. Asemakaavan muutosalue on pääosin rakennettua taajama-aluetta. Ase ma kaa va muu tok sel la todetaan rakennettu nykytilanne siten, et tä kort te li-, virkistys- ja katualueiden rajoja on tarkistettu vas taa maan kiin teis tö ra jo ja ja rakennettua tilannetta. Tonttien kerrosluku, ra kennus oi keus ja tehokkuus on tarkistettu. Osassa tontteja te hok kuus las kee verrattuna voimassa olevaan kaavaan siten, että se vas taa ra ken net tua tehokkuutta ja vähäistä lisärakentamisoikeutta. Asemakaavan muutosalueen pinta-ala on noin 35,8 ha. Ase ma kaavan muutoksella muodostuu asuinrakennusten korttelialuetta (AK, AR, AO, AL, ALY) 12,2 ha, yleisten rakennusten korttelialuetta (Y, YK, YU) 1,4 ha, toimitilarakennusten korttelialuetta (KTY) 0,1 ha, viher aluet ta (VP, VL, VU) 16,0 ha ja liikennealuetta (LH-1, LPA, ka dut) 5,3 ha sekä erityisaluetta (EN, EV) 0,8 ha. Rakennusoikeutta alu eel-

le muodostuu yhteensä n. 67 500 k-m², josta on rakennettu n. 44 000 k-m². Verrattuna voimassa olevaan asemakaavaan asuinrakennusten kortte li alu eet laajenevat 2,4 ha ja vastaavasti yleisten rakennusten kortte li alu eet pienenevät 2,9 ha. Puistoalueet laajenevat hieman. Kaa vamuu tok ses sa alueen rakennusoikeus vähenee n. 8 300 k-m². Asuinkerrostalojen korttelialueiden (AK) keskimääräinen tehokkuus on 0,58. Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten kort te lialuei den (AR) tehokkuus laskee 0,30:sta 0,25:een ja eril lis pien ta loton tin (AO) 0,25:stä 0,20:een. Asuin-, liike- ja toimistorakennusten kort te li aluei den (AL) tehokkuus laskee ja on keskimääräinen 0,54. Asuin-, lii ke- ja toimistorakennusten sekä yleisten rakennusten kortte li aluei den (ALY) tehokkuus on 0,40. Yleisten rakennusten tontin (Y) te hok kuus laskee 0,60:sta 0,30:een, kirkkojen ja muiden seu rakun nal lis ten rakennusten tontin (YK) ja urheilutoimintaa palvelevien ra ken nus ten tontin (YU) 0,60:sta 0,25:een. Toimitilarakennusten tontin (KTY) tehokkuus on 0,38. Autopaikkojen korttelialueiden (LPA) kes ki mää räi nen tehokkuus on 0,20 ja huoltoasema- ja liike- ra kennus ten ton tin tehokkuus 0,30. Energiahuollon tontilla tehok- kuus on 0,50. Vanhojen rakennusten kerrosluvut säilyvät lukuun ottamatta asuin raken nuksia, joiden kellaritiloja on otettu osittain asuin- tai ma joi tuskäyt töön. Rakennusten kerrosluku on muutettu toteutuneen mu kaisek si. Asemakaavan muutoksella suojellaan valtakunnallisesti merkittävä kult tuu ri ym pä ris tö (RKY 2009). Otanmäen 1950-luvun 4- ja 7- ker roksi set asuinkerrostalot, osa liikerakennuksista, kirkko, koulu, edus tusasun to ja entinen asemarakennus suojellaan (sr-23, sr-24). Suo jel tujen asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueilla mai se mas sa merkittävät männyt tulee säilyttää (smä). Asuinkerros- ja rivitalotontteihin liitetään puistoaluetta, joka on jo kiinteis tö jen käytössä ajoyhteys-, autopaikoitus- tai oleskelualueina. Otan mäen koulun ja seurakuntatalon tontit suurenevat siten, että tont tien käyttötarkoitusten vaatimat autopaikat järjestyvät omalla tontil la. Urheilutalon ja maauimalan tonttiin on liitetty niiden käytössä ole va pysäköintialue ja vastaavasti osa maauimalan rinnetontista on lii tet ty Urheilupuistoon. Verrattuna voimassa olevaan asemakaavaan kortteleiden käyt tö tarkoi tuk set muuttuvat nykyisen käyttötarkoituksen mukaiseksi. Läm pölai tos ton tin Kiisu käyttötarkoitus muuttuu energiahuollon kort te li alueek si (EN) ja koulun entiset oppilasasuntolat asuinkerrostalojen kortte li alu eek si (AK). Koulun tontin käyttötarkoitus muuttuu ope tus toi mintaa palvelevien rakennusten korttelialueesta monipuolisemman käyt-

tö tar koi tuk sen sallivaksi asuin-, liike- ja toimistorakennusten se kä yleisten rakennusten korttelialueeksi (ALY). Asemakaavan muutoksella alueelle muodostuu kolme uutta tonttia. En ti sel le asemarakennukselle muodostuu oma tontti ja sen käyt tö tarkoi tus muuttuu rautatiealueesta asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK). Lisäksi Kaivosmittaajantien varren pitkälle au to tal li ra ken nuk selle muodostuu oma tontti, jonka käyttötarkoitus on toi mi ti la ra ken nusten korttelialuetta (KTY). Lisäksi Tapulikujan varteen muodostuu uu si autopaikkojen tontti (LPA). Mainarintie muuttuu pihakaduksi ja linja-autojen kääntöpaikalle on va rat tu katualuetta Rullaajantien päähän. Uusi tonttikatu Tapulikuja muo dos tuu seurakuntatalolle. Asemakaavamuutoksessa vähenee kaksi Uunimiehentien ra ken tama ton ta rivitalotonttia (AR), jotka liitetään Mäntykallionpuistoon ja Kai vos mit taa jan tien ja Uunimiehentien kulman rakentamaton lii ketont ti (AL) muuttuu Paukkulanpuistoksi. Kaavamuutoksessa todetaan lähinnä nykytilanne. Ra ken ta mat to mil le tonteille pyritään luomaan monipuoliset käyttömahdollisuudet ja tontte ja suurennetaan vastamaan nykyistä käyttöä. Uu dis ra ken ta mi nen ohjataan valmiin kunnallistekniikan ja liikenneverkon sekä pal ve luiden yhteyteen, mikä toteuttaa valtakunnallisten aluei den käyt tö ta voittei den ja Kainuun maakuntakaavan linjauksia yh dys kun ta ra ken teen toimivuudesta ja tiivistämisestä. Kaavamuutoksella ei ole suurta vaikutusta luonnonympäristöön, alueel la on runsaasti urheilu-, lähivirkistys- ja puistoalueita. Kyläkuvaa eheytetään uudisrakennusten sijoittelulla, istutettavilla alueil la sekä suojelemalla valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikal li ses ti arvokkaat kulttuurihistorialliset rakennukset ja alueet. Kulttuu ri his to rial li ses ti merkittävillä rakennuksilla lähiympäristöineen on mer kit tä vä asema Otanmäen kyläkuvassa. Kaavaratkaisun mu kaisten kaavamerkintöjen ja -määräysten avulla pystytään turvaamaan näi den kohteiden kulttuuristen arvojen suojelu. Alueen ra ken nus oikeu den väheneminen edistää alueen suojelua ja säilymistä ja sallii vä häis tä täydennysrakentamista. Yritysvaikutukset: Kaavamuutoksella parannetaan yritystoimintojen si joit tu mis mah dol lisuut ta Otanmäen taajamaan siten, että tonttitarjontaa ja tonttien käyt tö tar koi tuk sia monipuolistetaan. Asemakaavan muutoksen ja sitovat tonttijaot hyväksyy kau pun ginval tuus to. Alueelle voidaan rakentaa asemakaavamuutoksen tultua

voi maan. Kaava-asiakirjat ja tonttijakokartat jaetaan erillisliitteenä. Lisätietoja asiasta antaa kaavasuunnittelija Riitta Korhonen, puh. 044 7100 455 tai etunimi.i.sukunimi(at)kajaani.fi. Teknisen johtajan ehdotus: Ympäristötekninen lautakunta asettaa jul ki ses ti nähtäville 30 vrk:n ajaksi asemakaavan muutoksen kau pungin osa 22 Otanmäki korttelit 1-3, 7, 12-24, 26, 106-108 ja 111 se kä virkistys-, katu- ja liikennealuetta ja sitovat tonttijaot 22-7-4, 22-7-5, 22-12-4, 22-15-3, 22-16-2, 22-20-2, 22-24-2, 22-111-3, 22-111-4, 22-113-1, 22-113-2, 22-113-3, 22-113-4, 22-113-5, 22-113-6, 22-114-1, 22-114-2, 22-114-3, 22-115-1, 22-115-2, 22-115-3, 22-115-4, 22-115-5, 22-115-6, 22-116-1, 22-116-2 ja 22-116-3, (Otanmäki keskustan kulttuuriympäristö) ja pyytää lau sun non Kainuun ELY-keskukselta. Ympäristötekninen lautakunta: Hyväksyi.