Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Mediafoorumi Hannu Nieminen Pekka Hallberg Ville Pernaa Janne Virkkunen Hannu Olkinuora Mikael Pentikäinen Salla Paajanen Janne Matikainen Heikki Hakala Johannes Koroma Petri Laukka Anni Lintula Jouko Jokinen Helsingissä marraskuussa 2009 Krista Kinnunen, Kari Väsänen (toim.) / TAT-ryhmä Graafinen suunnittelu Pekka Loiri Taitto Katariina Tirkkonen Kuvat Suomen Kuvapalvelu Oy ja Ateljeekuva Kirjapaino xxx Julkaisu on saanut tukea TT-säätiöltä
Sisällys Median murros haastaa journalismin 5 Krista Kinnunen ja Kari Väisänen, TAT-ryhmä Onko journalismi kriisissä? 8 Hannu Nieminen, Viestinnän tutkimuskeskus CRC:n tutkimusjohtaja Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla 11 Pekka Hallberg, Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Politiikan ja median kohtalonyhteys 18 Ville Pernaa, Turun yliopiston dosentti ja Kanavan päätoimittaja Toimituksellisen kulttuurin muutos 22 Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mediatalouden muutospaineet 29 Hannu Olkinuora, Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Media etsii uutta tasapainoa 34 Mikael Pentikäinen, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Journalistisen työn muutos 39 Salla Paajanen, Yleisradion toimittaja Vuorovaikutusta vai journalismia perinteisen ja sosiaalisen median suhde 47 Janne Matikainen, Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen tutkija Maksimi johtopäätöksiä minimitiedoilla 54 Heikki Hakala, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta? 58 Johannes Koroma, kolumnisti ja TT-säätiön asiamies Kanttori voitti, uskottavuus ei 63 Petri Laukka, Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö Mitä lukija tästä sanoisi? 66 Anni Lintula, Demin toimitussihteeri Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä 69 Jouko Jokinen, Satakunnan Kansan päätoimittaja
Median murros haastaa journalismin 5 Yhteiskunnassamme vallitsee melko yhtenevä mielipide median kasvaneesta vallasta. Olisi tietenkin loogista kysyä heti perään, miten paljon median valta on lisääntynyt ja suhteessa mihin? Perusteltujen näkemysten löytäminen on kysymistä vaikeampaa ja joka tapauksessa vastaukset ovat aina subjektiivisia näkemyksiä riippuen vastaajasta ja hänen taustastaan. Kirjan otsikko on haasteellinen: Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Koosteenomainen teos ei anna yksiselitteistä vastausta kysymykseen, joskin eri kirjoittajien teksteistä voisi vetää johtopäätökseen, että suomalainen journalismi ei tarvitse erityistä pelastusoperaatiota. Toisentyyppisiäkin näkemyksiä on. Laatujournalismin ydin on kunnossa, mutta sekä median kysynnän että tarjonnan sirpaloituminen on lisännyt myös huonon journalismin määrää. Kilpailu kuluttajien media-ajasta aiheuttaa ja on aiheuttanut ylilyöntejä, jotka heikentävät koko suomalaisen median laadullista kuvaa. Mediasta käytävä julkinen keskustelu on kovin epämääräistä. Eräs selittävä tekijä on toimialan voimakas murros, joka vaikuttaa niin sisällön tuotantoon kuin mediatalouden perusteisiin, jopa rakenteisiin. Kovin vähälle huomiolle on jäänyt sekin tosiseikka, että internet on muuttanut pysyvästi myös toimitusten roolia, kuten Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen toteaa. Mediatalojen suurimmat julkiset haasteet näyttävät olevan enemmänkin taloudellisia kuin sisällöllisiä. Olettamus voi tosin olla väärä, sillä usein keskusteluun osallistuvat ne tahot, jotka ymmärtävät ja tunnistavat myös median yhteiskunnallisen roolin ja vastuun. Vaikka he ovat syystäkin huolissaan median viihteellistymisestä ja epä-älyllistymisestä, ei heilläkään riitä rohkeutta kyseenalaistaa heikkenevää sisällön laatua. Vaikka medialla on aina ollut ja on nytkin yhteiskunnallisen portinvartijan rooli, ei se saa käyttää asemaansa väärin, tai häivyttää itse asiasisältöä pinnallisen populismin alle. Tällaisia vivahteita on ollut nähtävissä niin vaalirahakeskustelussa kuin jokavuotisessa verotietojen listauksessa. Kummassakin tapauksessa huomion pitäisi lopulta kiinnittyä itse systeemin
Median murros haastaa journalismin heikkouksiin ja mahdollisiin parannusehdotuksiin, eikä niinkään eri yksilöiden tekemisiin. Koosteteoksesta löytyy useita hyviä havaintoja journalismin ytimestä, olemuksesta ja tarkoituksesta. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala kysyy omassa kirjoituksessaan aiheellisesti eikö journalismin ydintehtävä edelleen ole antaa ihmisille tietoa oman käsityksen muodostamiseen pikemminkin kuin yrittää muodostaa käsityksiä hänen puolestaan? Koko alaa koskevan punaisen langan löytäminen ei ole vaikeaa. Teknologialähtöisen markkinamuutoksen voima on yllättänyt niin mediatalojen johdon kuin sisällöntuottajatkin. Yhdysvalloista lähtenyt finanssikriisi iski maailman suurimpiin mediataloihin, joista varsin moni niin sanottu perinteisen printtimedian edustaja on yllättäen lähes konkurssitilassa. Suomalainen media ei ole syvässä taloudellisessa kriisissä, vaikka esimerkiksi lehtitalojen tulokset ovat heikentyneet ilmoitustulojen laskun myötä. Sanomalehdistömme asema yhteiskunnassa on poikkeuksellisen vahva, kuten myös perinteet lukemiselle. Journalismi on kuitenkin arvosidonnaista toimintaa, kuten korkeimman oikeuden presidentti Pekka Hallberg kirjoituksessaan toteaa. Olisikin tärkeää, että kävisimme jatkossa entistä avoimempaa ja kriittisempää keskustelua siitä, mitä laatujournalismi on ja mitä se ole. Esimerkiksi uudet sosiaaliset mediat, lisääntyvä kansalaisjournalismi ja kaikki digitaalinen viestintä asettavat perinteiselle medialle uusi haasteita, jopa uhkia. Niihin on pystyttävä ja nykyistä innokkaammin myös haluttava vastata. Journalismi ei saa silti kadottaa yhteiskunnallista merkitystään. Tämä julkaisu on koostettu syyskuussa 2009 Helsingissä pidetyn journalismiseminaarin puheenvuoroista. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskus ja TAT-ryhmä. Kiitos seminaarin puhujille sekä julkaisua tukeneelle TT-säätiölle. Helsingissä marraskuussa 2009 Krista Kinnunen Kari Väisänen V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A? 6 7
Onko journalismi kriisissä? Onko journalismi kriisissä? Syyskuussa 2009 TAT-ryhmä ja Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC järjestivät seminaarin, jonka otsikkona oli Kriisin vaikutus journalismiin voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Otsikkoon sisältyy kaksi keskeistä ajatusta: että vuonna 2008 alkanut globaali talouskriisi vaikuttaa väistämättä journalismiin; ja että tällä on vaikutuksia journalismin yhteiskunnalliseen tehtävään. Sen arvellaan olevan vaarassa, ja se halutaan pelastaa. Vaikka otsikossa ei puhuta suoraan journalismin kriisistä, on aiheesta viime vuosien aikana puhuttu paljon. Se on ollut keskustelun aiheena sekä journalismin tutkijoiden että lisääntyvästi myös alan toimijoiden keskuudessa. Siitä, mistä itse kriisissä tai kriisipuheessa on kysymys, on kuitenkin erilaisia tulkintoja. Jotkut näkevät, että journalismin kriisi on ensisijaisesti talouden kriisi. Lähtökohtana on havainto, että perinteinen uutisjournalismi ei enää myy samalla tavoin kuin ennen, sanomalehtien levikkiluvut laskevat ja televisiouutisten katsojat kaikkoavat - tämä taas tietää väheneviä tuloja ja vähemmän resursseja. Numeroiden valossa ei tunnukaan liioittelulta puhua ainakin jonkinasteisesta perinteisen uutisjournalismin kriisistä. Sanomalehtien tilaajamäärät ovat Suomessakin pudonneet: vuonna 1990 sanomalehtien kokonaislevikki oli noin 4 miljoonaa, kun se vuonna 2008 oli 3 miljoonaa. Levikistä on hävinnyt 18 vuodessa kokonainen neljännes. Viimeaikainen kehitys on kiristänyt tilannetta. Globaalin talouskriisin vaikutukset sanomalehtien ja kaupallisten televisiokanavien talouteen ovat merkittävät: vuoden 2009 keväällä sanomalehdistön mainostulot laskivat edellisvuodesta noin 25 prosenttia, television osalta alamäki oli noin 15 prosenttia. Verkostakaan ei ole näillä näkymin tulossa talouden pelastajaa: verkkomainonnalla ei kyetä nykytietojen mukaan kattamaan kuin 10 15 prosenttia 8 journalismin tuotantokustannuksia. Ongelmana on lisäksi se, että verkkomainonta suuntautuu selvästi muualle kuin uutisjournalismiin. Useat suuret toimijat suhtautuvat myös hyvin pessimistisesti verkkolehtien maksullisuuteen. Syvenevä kierre on ratkaistavissa Tästä tullaan toiseen tapaan ymmärtää journalismin kriisi. Monille kriisi on tulosta siitä, että on luovuttu perinteisestä journalistisesta laadusta ja journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä, sen roolista demokratiassa: vallan vahtimisesta ja yleisön tiedollisten tarpeiden palvelemisesta. Puhutaan tabloidisaatiosta, journalismin iltapäivälehtimäistymisestä, jonka nähdään vaivaavan myös vakavasti otettavia laatulehtiä. Tehdään sellaista journalismia, joka myy tai jonka toivotaan myyvän, ja jolla saataisiin levikkiluvut nousemaan ja katsojat kiinnostumaan. Luovutaan vaikeista ja vakavista yhteiskunnallisista aiheista, tehdään poliittista populismia, harjoitetaan julkkis- ja juorujournalismia. Riippuen siitä, miten kriisi ja sen syyt ymmärretään, käytössä on tänään karkeasti arvioituna kolmenlaisia keinoja, joilla syvenevää kierrettä yritetään ratkoa. Ensiksi, sanomalehdistössä on yleisesti sovellettu kustannusten leikkauksen ja tulojen maksimoinnin linjaa, mikä merkitsee toimituksellisten menojen vähentämistä vähemmän toimittajia, tiiviimpi työtahti, pienemmät palkkiot ja sisällön tekemistä eri keinoin niin sanotusti lukijaystävällisemmäksi sekä myös, jos mahdollista, tulojen kasvattamista. Tässä keinoina ovat hintojen korottaminen ja verkkosisältöjen muuttaminen maksullisiksi. Toisen strategian perustana on jättäytyminen markkinoiden varaan, luottamus markkinoiden kykyyn tuottaa ratkaisut. Uutismedian on sopeuduttava tilanteeseen ja jätettävä yhteiskunnallinen tehtävä muiden instituutioiden hoidettavaksi. Perinteisen journalismin ammatillisine käytäntöineen ja eettisine sääntöineen on muututtava tai ainakin joustettava tätä vastaavasti. Kolmas ratkaisumalli on monen niin sanotun laatulehden linja. Sen mukaan journalismin pitää pyrkiä säilyttämään yhteiskunnallinen tehtävä myös digitaalisessa ympäristössä, ja sanomalehdistön on kyettävä mukautumaan yleisöjen kulutustottumusten muutokseen. Yksi perusedellytys 9
Onko journalismi kriisissä? tälle on paperilehden ja verkkosisältöjen tehokas yhdistäminen. Samalla uudelle toimintamallille on löydettävä taloudellinen perusta. Keinoja ovat muun muassa verkkosisältöjen maksullisuus, mainonnan entistä tarkempi kohdentaminen ja tekijänoikeuden suojan tehostaminen. Journalismin yhteiskunnallisen tehtävän näkökulmasta kolmas toimintalinja on johdonmukaisin, mutta se on myös kaikkein vaikein. Nykyisessä kriisitilanteessa on vaikea ennakoida, millaiset edellytykset sen toteutumiselle on. Laatujournalismilla on hintansa Journalismin perinteisen taloudellisen perustan murtuminen merkitsee, että tulevaisuudessa kuluttajat joutuvat todennäköisesti maksamaan laatujournalismista selvästi nykyistä enemmän. Vaarana on, että perinteisestä journalismista tulee hyvin koulutetun ja hyvin toimeentulevan eliitin yksinoikeus. Muille yleisöille on tarjolla viihdettä ja jännitystä. Muitakin strategioita journalismin kriisin voittamiseksi on ehdotettu. Edesmennyt Columbian yliopiston professori James Carey, yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista journalismin tutkijoista, totesi jo vuonna 2002: Journalismi uudistuu vasta kun uutisorganisaatiot irrotetaan niitä kasvavasti ahdistavasta globaalista viihde- ja informaatioteollisuudesta. Käytännössä tätä voisi tulkita kannanotoksi siitä, että uutisorganisaatiot sopivat huonosti pörssiyhtiöiden muottiin ja kvartaalitalouden palvelukseen. 10 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Jollei mitään muita kuin yksipuolisia syitä ja oikaisuja pääse päivänvaloon, niin korkeat asianomaiset itse pysyvät pimeydessä, perusteli Anders Chydenius painovapautta vuoden 1766 valtiopäivillä. Tuohon aikaan poliittisen järjestelmän kritiikki oli harvinaista. Missä mennään 2000-luvun Suomessa? Ovatko yksipuoliset syyt taas etualalla? Puuttuuko suuri kertomus? Politiikan muutosta kuvaa äänestysaktiivisuuden lasku. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi alhaisemmaksi kuin milloinkaan vuoden 1945 vaalien jälkeen. Vuoden 1966 vaalien 85 prosentin huippulukemista tultiin 68 prosentin tasolle, ja 650 000 äänestäjää oli siirtynyt yhteiskunnassa äänettömiksi yhtiömiehiksi. Se ei ole Euroopassa poikkeuksellista, mutta osallistuminen vaaleihin on muihin pohjoismaihin verrattuna vähäisempää. Vaikka ei ole aihetta sukeltaa taustatekijöihin, voidaan päätellä luokkajaon murtuneen, etu- ja intressijärjestöjen osuuden lisääntyneen sekä uskon poliitikkoihin ja vaaleilla vaikuttamiseen hiipuneen. Yhteisiä linjauksia on vaikea entiseen tapaan politisoida. Ihmiset tekevät yksilöllisiä valintoja. 11 Toinen Careyn kommentti koskee julkisen vallan roolia. Valitettavasti lehdistön täytynee luottaa demokraattisen valtion tukeen, jotta se loisi välttämättömät edellytykset demokraattisen lehdistön kukoistukselle, ja että journalisteille palautettaisiin heidän varsinainen roolinsa demokraattisen keskustelukulttuurin rakentajina, hän totesi. Käytännössä tällaista linjaa on viime aikoina soveltanut muun muassa Ranska, jossa hallitus sijoitti tammikuussa 2009 sanomalehdistön tukitoimiin 600 miljoonaa euroa. Englannissa keskustellaan julkisen palvelun tuen ulottamisesta myös kaupallisille televisioyhtiöille. Entä Suomessa? Olisiko James Careyn ajatuksista apua suomalaisen journalismin tulevaisuuden pohdintaan? Sananvapaudella ei ole uhkakuvia Trendi on muuallakin selvä: New York Timesin toimittaja Fareed Zakaria kuvaa demokratian liikkeitä siten, että marginaaliryhmät hyödyntävät enemmistön passiivisuuden. Blogit ja facebookit valtaavat alaa; markkinat ovat politiikan areenan kilpailija. Puolueiden asema heikentyy ja henkilöjulkisuus nousee. Politiikkaa vaivaa suurten linjojen hämärtyminen. Onko politiikka muuttumassa pieniksi kertomuksiksi, ammattitoimijoiden viihteeksi? Viritetään sosiologi Pierre Bordieun teoksen vastatuli. Julkisuudella on Suomessa ihannetausta Chydeniuksen painovapaudessa, J.V. Snellmanin Saima-lehden säkeissä ja K.J. Ståhlbergin ensimmäisessä julkisuuslaissa viranomaistointen vahtikoiraksi. Hannu Nieminen
Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Perusoikeusuudistuksessa 1995 nähtiin sananvapauden tavoitteina taata vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Tosin nykyinen julkisuuslaki rakentaa monimutkaista järjestelmää. Toimittajat eivät ole tyytyväisiä kaikkiin salassapitopäätöksiin. Voimme silti todeta, että sananvapaudella ei ole sellaisia rajoituksia tai uhkakuvia, joista saatiin kuulla viime kesän International Press Instituten (IPI) kongressissa. Journalismille on Suomessa turvalliset edellytykset. 12 Politiikan moraali on koetuksella Pohdittaessa kriisejä, nousee esiin antiikin lausuma esse, non videri eli on parempi olla jotain eikä vain näyttää siltä. Yhteisenä piirteenä talouskriisien ja politiikankin kompastelun taustalla näyttää olevan mielikuvien erkaantuminen todellisuudesta. Kulissien sortuminen avasi nähtäville finanssikriisin raadollisuuden, holtittoman lainanannon ja pyramidihuijauksen. Samalla paljastui valvonnan ja todellisuuden kuilu. Osoittiko se vain politiikan ja talouden ongelmia vai myös julkisuuden jälkijättöisyyttä? 13 Perusoikeutena sananvapauden on poliittisen viestinnän kohdalla oltava vahva ja rajoitustoimien kynnyksen korkealla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on korostettu suojan merkitystä poliittisen toiminnan vapauden kannalta. Vapaus kysyy vastuuta, kun journalismin kritiikki on omissa käsissä. Ei ole hyvä kehitys, jos sananvapauden rajoja haetaan käräjiltä. Journalismiin kohdistuu kysymys, eikö asioista ollut tietoa vai eikö tietoa osattu oikein arvioida ja asettaa taustaansa. Ehkä tässä on median riskitekijä, sortuminen lyhytjänteiseen rahan ja julkisuuden tavoitteluun, kuten talouden ja politiikan toimijoilla. Vaikka media ja journalismi eivät ole sama asia, onko journalismi ajautumassa talouslaskelmien ja lukijoiden puristukseen? Journalismi on arvosidonnaista toimintaa Tiedonvälityksessä on monia kerroksia: tarve uutisointiin, asioiden kommentointi ja sitominen taustaansa sekä arvottaminen ja kannan ottaminen kehitykseen. Journalismi on arvosidonnaista toimintaa. Joukkoviestinten valtaa kuvataan usein kyvyksi vaikuttaa mielipiteisiin, asenteisiin ja viime kädessä käyttäytymiseen. Toisaalta median valta saattaa olla kuviteltua valtaa. Kysymys kääntyy viestin vastaanottajiin, heidän käyttäytymiseensä. Kun politiikka on muuttumassa julkisuudessa näyttäytymiseksi, on otaksuttu median vallan lisääntyneen politiikan piirissä. Suomessa on helppo sanoa, että finanssikriisin alkutahdit lyötiin valtamerten takana. Mutta on tipoittain paljastuvia talouden ja politiikan kyseenalaisia kytkentöjä. On hyvä, että politiikan moraalia ravistellaan. Tähän puoleen en puutu. Teemani kannalta näen ongelmia, jos asiat jäävät taustalle ja jos politiikan sisällöstä keskustelu entisestään vaimenee. Tarvitaan suuri kertomus, isompi kuva Laatujournalismilla on kysyntää. Viihteen rinnalle kaivattaisiin taas suuren kertomuksen hahmottamista; missä mennään suomalaisessa yhteiskunnassa ja mikä on tulevaisuuden visio? Yritänpä esittää eräitä kohteita tutkivalle journalismille. Otetaan esimerkki omalta ammattialaltani eli tuomioistuimista. Uskon mediakäräjöinnin - trial by newspaper - osuuden jäävän vähäiseksi. Oikeudenkäyntien retostelut eivät vaikuta ratkaisutoimintaan. Julkisuuden tavoittelulla on lyhyet jäljet. Jos oikeus etsisi kiinnostavaa julkisuuskuvaa, siinäpä olisi pulma oikeusvaltiokehitykselle. Ongelma on toisaalla. Yhteiskunnan rakenteet, ympäristö, talouselämän perusteet tai muut vastaavat ratkaisut eivät kohujuttujen rinnalla kiinnosta. Vallankäytön kammareista tarvitaan todellista tietoa. Miten valtioelinten, puolueiden, talouselämän ja median roolit ovat muuttumassa? Politiikan toimijoiden asema on painottumassa muodollisesta toimivallasta retoriseen valtaan, jolloin poliittisen kulttuurin traditiot heikentyvät ja kilpajuoksu julkisuudesta lisääntyy. Ylimpienkin valtioelinten tasolla on markkinaistumista. Vallankäytön seurantaan kaivataan henkilö- ja mielikuvia syvempää otetta.
Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Toinen haaste liittyy globalisaatioon ja valtion rooliin. Tutkijat uskoivat kansallisvaltioiden hapertuvan ja markkinavoimien ottavan ylivallan. Kehitys ennakoi muuta. Talouskriisi on korostanut valtioiden merkitystä ja regulaation tarvetta. Valtioiden rooli muuttuu toimijaksi markkinaolosuhteissa. Kansainväliset järjestötkin ovat valtioiden pelikenttiä. Globalisaatio heijastuu valtioiden sisällä valtarakenteissa kansallisen politiikan liikkumavaran kaventuessa. Markkinoilla toimivat yritykset sopeuttavat päätöksensä kiristyvän kilpailun rajoihin. Tehtaiden alasajot ja siirrot tuntuvat epäinhimillisiltä, mutta ovat jälkikäteen vähän paremmin ymmärrettäviä. Ongelma on etukäteisen tiedon riittävyydessä, avoimuudessa. Kvartaalitalous ja päätöksenteon sektorimaisuus vievät kansantalouksia uudenlaisiin ongelmiin. Luonnonvarojen kestävän käytön, energian ja ilmastonmuutoksen kysymykset ovat esillä Kööpenhaminassa joulukuussa ja keskustelunavauksina Suomessa lokakuun Koli 2009 Forumissa. Katse tulevaisuuteen Yksi aihe on uusissa energialähteissä. Sellunkeiton mustalipeän lopettaminen bioenergian lähteenä merkitsee valtavia uusien energialähteiden tarpeita, vaikkapa satoja tuulivoimaloita. Kun Suomi on sitoutunut vuoteen 2020 mennessä tuottamaan 38 prosenttia energiasta bioenergiana, yhtälö muuttuu yhä vaikeammaksi. Mikro- ja makrotalouden yhtälöt ovat solmussa. 14 Kun markkinat vähitellen elpyvät, tuleeko valtioista entistä enemmän maksumiehiä ja velallisia ja heilahtaako heiluri vieläkin pitemmälle markkinoiden puolelle? Politiikan toimijoilta toivoisi kaukonäköisiä linjauksia, joita laatujournalismi kriittisesti arvioisi, haastaisi päättäjät tulevaisuuden pohdiskeluun. Nyt katseet eivät kanna tulevaisuuteen. Yhteiskunta tarvitsee hyvää journalismia On olemassa niin sanottu kolmen S:n teoria. Teorioista ensimmäisen loi Sokrates: Hänen tunnuslauseensa oli to be is to do eli kaikella on tarkoituksensa ja jokaisen on sitä tekemällä toteuttava. Toinen on moderni Sartren malli: to do is to be eli ei ole ennalta asetettua hahmoa vaan se on ekistentialismin mukaisesti tehtävä. Kolmas, nykyajalle tyypillinen suhtautumistapa on Sinatran malli: dobe doo. Se on vähän sellainen hällä väliä -tyyli eli mennään kukin on my way. Ideologiat vaihtuvat ja käsitykset muuttuvat, mutta hyvinvointitavoitteista on pidettävä kiinni. Laatujournalismi on avainasemassa rakentamassa yhteiskunnan luottamuspääomaa. Normiohjaus ei voi korvata yhteisiin arvoihin perustuvia eettisiä periaatteita ja moraalia, terveitä toimintatapoja. Monet asiat myös omassa työssämme palautuvat lopulta koulutukseen ja ammattitaitoon, sivistykseen. Uskon kanssanne journalismin tulevaisuuteen. Pekka Hallberg 15 Löytyykö kysymyksiin yhdistävää kertomusta? Yksi johtolanka on Philip Cernyn 1990 esittämä väite siirtymisestä hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon. En tarkoita käsitteitä. Kilpailuvaltio ei ole fyysinen tila, vaan kuvaus ideologian muutoksesta, tavoitella toisella keinolla hyvinvointia. Tilaa saavat markkinavoimat, hallinnon keventämishankkeet ja tuottavuusohjelmat. Laatujournalismia kaivataan sen analysointiin, mitä ideologian painottuminen markkinavetoisuuteen ja taloudellisten mittareiden korostuminen vaikuttavat hyvinvointiyhteiskuntaan. Toisaalta talouskriisi on vaatinut suurempaa julkisen vallan panostusta ja regulaatiota eli kansallisvaltioiden investointeja.
Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A? 16 17
Politiikan ja median kohtalonyhteys Politiikan ja median kohtalonyhteys Politiikkaa ja mediaa yhdistää moni asia. Esimerkiksi se, että niiden molempien nähdään olevan kriisissä. Median osalta kriisipuhe on saanut internetin vaikutuksen ja talouslaman seurausten vuoksi erityistä kantavuutta viime vuosina. Poliittisen järjestelmämme pohjana olevan kansanvallan kriisistä puhuminen sen sijaan on muuttunut aika lailla pysyväksi ilmiöksi. Itse asiassa edustuksellisen demokratian kriisistä on oltu huolestuneita heti siitä asti, kun lakattiin olemasta huolestuneita yhteiskunnan ylipolitisoitumisesta. Kansanvallan tulevaisuudesta on syytäkin olla huolissaan. Alhainen äänestysaktiivisuus on ilman muuta vakava ilmiö, ja erityisen vakavan siitä tekee nuorten, äänestyspassiivisten ikäluokkien lisääntyminen ja vanhempien, äänestysaktiivisten ikäluokkien luonnollinen poistuminen äänestyskopeista. 18 Median stimuloimaa politiikan henkilöitymistä ja viihteellistymistä on pidetty yhtenä kaikkein synkimmistä kansanvallan päällä leijuvista pilvistä. Mutta entä jos politiikan henkilöityminen ja viihteellistyminen pelastaakin suomalaisen kansanvallan legitimiteetin? Osin keinotekoinen, mutta osin uuteen perustuslakiin pohjaava pääministerivaaliasetelma saattaa pidemmällä tähtäimellä lisätä kiinnostusta puoluepolitiikkaan. Internet luo uusia mahdollisuuksia poliittiseen osallistumiseen esimerkiksi sosiaalisen median, nettiadressien tai aitoa keskustelua sisältävien, politiikkaa käsittelevien blogien kautta. Kuten tunnettua, kansalaiset seuraavat politiikkaa ennen kaikkea median välityksellä. Mediassa määritetään yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun aiheet. Tavallisten kansalaisten käsitykset politiikasta ja poliittisista päätöksistä muodostuvat suureksi osaksi politiikasta mediajulkisuudessa käydyn keskustelun perusteella. Koska tiedotusvälineiden julkisuuskriteerit kautta linjan ovat viihteellistyneet, ovat myös politiikan uutiskriteerit viihteellistyneet. 19 Muuttuva politiikka Ihmisten kaikenlainen vieraantuminen politiikasta ja poliittisten ideologioiden katoaminen ovat nekin usein kuultuja, vakavia huolenaiheita. Onkin selvää, että reaalisosialismin romahdus 1990-luvun alussa teki osaltaan lopun kylmän sodan aikakaudelle ominaisesta sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän välisestä taistelusta. Tähän ajallisesti limittynyt talouslama ja sen seurauksena kriisiin ajautunut hyvinvointivaltio-ideologia olivat seuraava isku perinteiselle politiikalle. Vapaaseen markkinatalouteen siirtyminen ja Suomen EU-jäsenyyden maatalouselinkeinolle aiheuttamat shokit osaltaan jatkoivat vahvan poliittisen perustan moukaroimista. Puolueosallistuminen ja poliittinen kansalaisuus sellaisina kuin ne toteutuivat Suomessa 1990-luvun alkuun asti eivät enää palaa. Kiinnittyminen edustukselliseen demokratiaan on jatkuvasti ohenemaan päin. Erityisesti suuntaus näkyy nuoremmissa ikäluokissa. Kaikkea toivoa on silti turha heittää. Mutta miten media liittyy kaikkeen tähän politiikkaa koskevaan kriisipuheeseen? Kehityksessä kohti mediavälitteistä demokratiaa on vaaransa. Silti trendi on välttämätön, koska politiikan on oltava viihteellistä, jotta se pysyy julkisuudessa. Jos politiikka ei olisi julkisuudessa, laskisi sitä kohtaan tunnettu kiinnostus entisestään. Median murros ja politiikan tarpeet Politiikan kriisin luonne ja vakavuus on pysynyt aika lailla ennallaan viime vuosina. Sen sijaan mediassa kriisi on syventynyt erityisesti muutaman viime vuoden aikana. Kriisi on saanut lisää painavuutta erityisesti kahden ilmiön seurauksena. Ensinnäkin internetistä on tullut joukkotiedotusväline sanan laajimmassa ja painavimmassa merkityksessä vasta viime vuosina. Ilmaisen perusuutistiedon tarjonta ja kysyntä ovat räjähtäneet nyt päättymässä olevan vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Kehitys 1990-luvulla ja uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina oli vasta esimakua ja mediatalot saivat rauhassa kehitellä internetissä tapahtuvalla toiminnalle ansaintalogiikkaa. Sitä ei juuri tuntunut löytyvän, ja sitten tulikin vuosi 2008 ja maailmanlaajuinen taloustaantuma. Mediata-
Politiikan ja median kohtalonyhteys lojen perinteiset ilmoitustuotot vähenivät merkittävällä tavalla, eikä internetin kautta tullut kompensoivia tuloja. Mediasisältöihin internetin tulo on vaikuttanut ennen kaikkea nopeuden vaatimuksen kasvuna. Sen sijaan suuntaus kohti lyhyempiä, yksinkertaisempia, henkilöityneempiä ja viihteellisempiä ilmaisutapoja on ollut vallalla jo ennen internetin varsinaista läpimurtoa. Politiikan ja poliitikkojen kannalta mediasisältöjen muutokset on ollut pakko huomioida. Suorat kontaktit poliitikkojen ja äänestäjien kannalta ovat ohentuneet, vaikka internet hieman muutosta pehmentääkin. Mediajulkisuus luo poliitikolle tunnettuuden, minkä vuoksi poliitikkojen on muutettava toimintatapojaan median toimintalogiikkaan sopiviksi. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sitä suuremmaksi kasvaa medianäkyvyys, poliitikon tunnettuus ja puolueen vaalimenestys. Puolue tai poliitikko voi tuskin saada liikaa hyvää mediajulkisuutta. Aina puolueen tai poliitikon vetovoima ei riitä tai media ei suostu toimimaan siten kuin poliittinen toimija haluaisi. Siksi journalistisen mediajulkisuuden lisäksi tarvitaan myös ostettua medianäkyvyyttä eli mediassa näkyvä vaalikampanja. Yhä vahvempi kohtalonyhteys Mediakampanjat ovat muuttuneet yhä massiivisemmiksi ja tulleet samalla yhä kalliimmiksi. Mediapanoksia ei ole voinut säästellä, koska poliittisen järjestelmän muutoksen seurauksena valtaa on ollut 1990-luvulta lähtien jaossa erityisesti eduskuntavaaleissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurimman puolueen puheenjohtajasta on tullut pääministeri vuodesta 1991 lähtien ja toiseksi suurimmasta puolueesta on vuodesta 2003 lähtien tullut toinen päähallituspuolue. Hallitukset ovat istuneet koko vaalikauden vuodesta 1983 lähtien ja varsinkin 1990-luvulta lähtien hallitusneuvotteluissa sovittu ohjelma on lyönyt suuret poliittiset ratkaisut neljäksi vuodeksi lukkoon. 20 Ministereitä, pääministeri mukaan lukien, voidaan kyllä tarvittaessa vaihtaa, sillä se on paljon halvempi ja helpompi vaihtoehto. Tämän Anneli Jäätteenmäen tapaus kesältä 2003 osoitti ja senkään takia Matti Vanhasen asema kohun kaikkein vaikeimmassa vaiheessa syys lokakuussa 2009 ei ollut kovin vahva. Toisaalta, kun Vanhasen kova linja piti ja hän onnistui putoamaan kohun vedenjakajalta jaloilleen, muuttui hänen asemansa vahvemmaksi kuin aikoihin kuten hän itsekin linjasi tyytyväisenä lokakuussa 2009. Meneillään olevan politiikan ja median murroksen seurauksena on avoinna paljon erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tasapainoilu poliitikkojen ja median välillä jatkuu, kun poliitikot yrittävät hyödyntää tiedotusvälineitä omiin tarkoituksiinsa, ja media vastaavasti yrittää hoitaa vallan vahtikoiran tehtäväänsä. Kaunistelevan päivänpaisteinen suosikkipoliitikkojen henkilökuvajournalismi on yksi ääripää, ja politiikan menoa tyhjänpäiväisellä tavalla moralisoiva yksityiskohtien kaivelu toinen ääripää. Viime aikoina median tililtä löytyy sekä yhteiskunnallisen tehtävän hoitoon liittyviä onnistumisia että epäonnistumisia. Kaiken kaikkiaan esimerkiksi vaalirahoitukseen liittyvä uutisointi on lisännyt suomalaisen poliittisen järjestelmän avoimuutta, millä voi lopulta olla jopa demokratiaa tervehdyttävä vaikutus. Median onnistumiset ja epäonnistumiset liittyvät sikäli yhteen, että molemmilla vaihtoehdoilla on vaikutuksensa suomalaisen poliittisen järjestelmän toimivuuteen ja sen tulevaan kehitykseen. Ville Pernaa 21 Medianäkyvyyden, eduskuntavaalien, hallitusratkaisun ja -ohjelman välinen nelivuotinen kohtalonyhteys on nykyään niin vahva, että esimerkiksi syksyllä 2009 kaikkein kovimmankin vaalirahoituskohun aikana oli ilmeistä, että eduskuntaa ei hajoteta ja että hallitus ei kaadu.
Toimituksellisen kulttuurin muutos Toimituksellisen kulttuurin muutos Sanomalehtien tulevaisuudesta kannetaan alalla nykyisin aivan erityistä huolta. Moni suorastaan kilpailee sen julistamisessa, milloin paperinen sanomalehti vetää viimeisen henkäyksensä. Viimeksi Rupert Murdoch sanoi sen tapahtuvan 2030-luvulla. Näen päivän, jolloin ihmiset ostavat mieluummin lehtensä kannettaviin lukulaitteisiin kuin liiskattuihin puihin, Murdoch sanoi konferenssissa New Yorkissa syksyllä 2009. Murdoch on varmasti hyvä asiantuntija, mutta aina hänkään ei ole oikeassa. Kun Murdoch vieraili Sanomatalossa Helsingissä kymmenen vuotta sitten, häneltä kysyttiin, aikooko hän osaa vielä painokoneita. Vastaus oli tiukka: en koskaan, ja muutaman vuoden kuluttua hän osti. Nyt tilanne saattaa tietenkin olla muuttunut. Ehkä paperisen lehden käy kuin puhelinkioskin, kuten Ted Turner sanoi taannoin HS:n haastattelussa. Ajattelin kuitenkin olla eri mieltä ja suosittelen samaa muillekin alamme toimijoille. Huomasin vastikään aamutelevision journalismikeskustelussa luiskahtavan toimittajan suusta lauseen, joka kuului suunnilleen näin. Hyvä, että joku tekee lehtiä, kun niitä kuolee niin paljon. Se voi olla jopa toimittajakunnassa yleinen käsitys, mutta totta se ei ole. Näen sanomalehden tulevaisuuden sekä paperisena versiona että verkkoversiona vahvana osana muotoutuvaa uudenlaista mediamaisemaa. Mutta myönteiselle kehitykselle on yksi ratkaiseva mutta. Tulevaisuus ei ole vahva, jolleivät sanomalehdet jaksa uudistua sekä sisältöjensä että toiminta- ja työtapojensa osalta. Menestys täytyy tehdä, sitä ei saa perintönä. Vasta hyvä ja uudistuva sanomalehti tai muu viestin on myös uskottava yhteiskunnan uudistaja. Tosiasiat kuitenkin kannattaa tunnustaa aivan J.K. Paasikiven oppien mukaisesti, vaikkei hän ehkä itse elänytkään myöhempien oppiensa mukaisesti. Totta tietenkin on, että tilattavien sanomalehtien levikit ovat Suomessakin laskusuunnassa, mutta mitään hälyttävää romahdusta ei ole näköpiirissä. 22 Iltapäivälehtien levikit kuitenkin laskevat selvästi nopeammin eli irtonumeromarkkina supistuu. Tänään myydään päivittäin lähes satatuhatta iltapäivälehteä vähemmän päivässä kuin vuosikymmenen alkupuolella. Kehitys tuo mahdollisuuksia Meille jokaiselle on aivan itsestään selvää, että suurin ja vahvin moottori muuttuneen maailmamme ytimessä on internet. Sanomalehdillä on myös eniten menetettävää. Muistan lukeneeni tarinan 1800-luvulta, jolloin silloiset kustantajat kavahtivat sähkösanomaa. Nuo kustantajat luulivat aivan väärin että lehdet häviävät, kun ihmiset saavat uutisensa sähkösanomista. Tästä oli kuitenkin lyhyt matka käänteentekevään oivallukseen käyttää sähkösanomia lehden sisällön parantamiseen, jolloin sanomalehdistä tuli entistä parempia ja entistä suositumpia. Nythän on kysymys siitä, kuka keksii parhaiten hyödyntää internetiä ja sen tuomia mahdollisuuksia lehden sisällön parantamiseen. Sanomalehden perusta liiketoimintana on ollut yksinkertainen: myymme sisältöä lukijoille ja lukijoita ilmoittajille. Journalistisen sisällön tehtävä on myös aivan ennallaan: vahtia valtaa ja kuunnella siellä missä on hiljaista, sillä siellä on valta, pitää poliittinen johto ja elinkeinoelämä varpaillaan, käydä keskustelua olennaisista asioista ja toimia portinvartijana. Muodissa oleva sosiaalinen media ei tätä tehtävää pysty korvaamaan. Viestinten ylevä tehtävä on puolustaa sananvapauden ja demokratian asiaa. Totta kai journalismin tehtävä on myös viihdyttää. Jo Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajat kirjasivat Päivälehden perusjulistukseen nykyisin sanottaisiin missioon tarkoituksenaan olevan lehden sisällön tekeminen muun ohella vilkkaaksi ja huvittavaksi. Internet on muuttanut pysyvästi toimitusten roolia. Toimitusten ja toimittajien portinvartijan ja keskustelun vetäjän roolit ovat heikentyneet, sillä julkisuuskynnys verkossa on olematon. Mutta esimerkiksi vaalirahakohu osoittaa, että erityisesti sanomalehdistöllä on vielä paljon tehtävää. 23