Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:



Samankaltaiset tiedostot
Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Avustustoiminta. RAY:n tarkennetut

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

Avustustoiminta INVESTOINTIAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET

Oiva-hankepoliklinikka

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

Yhteistyöllä parempia RAY-projekteja

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

Selvitys avustusten käytöstä vuodelta 2015

Oivaltava-hankepoliklinikka

RAY:n avustukset. YHDISTYSTOIMINNAN RAHOITUSMAHDOLLISUUKSIA Järjestöfoorumi Joensuu

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

Yleisavustusuudistus

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Avustustoiminta HAKUOPAS

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry /tl

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus

RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen. Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen,

Tuusulan kumppanuusfoorumin jatko, Heidi Hakulinen,

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV

RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Laki raha-automaatti- avustuksista (1056/2001)

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Lapin aluehallintovirasto

Avustustoiminta HAKUOPAS

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

STEA-/RAY-avustukset esitetään tilinpäätöksessä niiden käyttötarkoituksen mukaan seuraavasti:

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

Yleisavustusta saavat järjestöt eivät voi kohdistaa edellisessä kappaleessa mainittuja yleiskuluja Ak- ja C-avustusten kuluiksi.

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin aluehallintovirasto

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016

Avustustoiminta HAKUOPAS. (vuoden 2016 avustusten hakuun)

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Oivaltava päivät Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen,

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

UUDEN KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Oheismateriaali Kult

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

1 (7) /tl. Talousarvio Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Varsinainen toiminta. Ay avustus

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

Liikuntalain uudistus

KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

Museopoliittinen ohjelma ja alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Khall / 136

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta: Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Tervetuloa!

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen. Vanhusneuvostopäivä

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto. Lisätiedot: järjestölakimies Anneli Pahta, puhelin ,

Transkriptio:

1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)... 3 Asunnot... 3 Toimitilat (Rakentaminen, peruskorjaus ja hankinta)... 3 Käyttöomaisuus (Hankinta)... 4 Projektiavustus (Kehittämisavustukset sekä käynnistämis- ja muut projektiavustukset)... 5 Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle toiminnan on oltava yleishyödyllistä toiminnan on edistettävä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia Toiminta on RAY:n avustusstrategian, vuosittaisen toimeenpanosuunnitelman sekä eri sisältöalueiden osalta määriteltyjen periaatteiden ja kriteerien mukaista toiminta ei saa kuulua valtion tai kuntien lakisääteisiin tehtäviin avustuksen myöntäminen ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa kilpailuhaittaa alueella Yleisavustus (Ay) Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: toiminnan yhteiskunnallinen merkitys, laajuus, laatu, suunnitelmallisuus, tulokset ja vaikutukset sekä talouden hoito ja varallisuus. Yleisavustettavalta toiminnalta edellytetään lisäksi seuraavia asioita: kyseessä on toiminnan perusedellytysten tarjoaminen vakiintuneille ja aidosti valtakunnallisesti toimivalle sekä kansallisesti merkittävälle yleishyödyllisille toimijalle sosiaali- ja terveysalalla toiminnan on edistettävä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia painotetusti RAY:n avustusstrategian linjausten ja vuosittaisen toimeenpanosuunnitelman mukaisesti huomioon otetaan myös sosiaali- ja terveysalan kokonaisuus ja kunkin toimijan merkitys sekä terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjänä että kansalaistoiminnan mahdollistajana ja edistäjänä.

2 (6) Yleisavustusten sisällöistä RAY seurannan kohteina ovat edunvalvonta ja vaikuttaminen, asiantuntijuus, koulutus ja tiedon levittäminen, aluetyö ja hallintopalvelut. Kohdennettu toiminta-avustus (Ak) Kohdennetun toiminta-avustuksen myöntämiseen vaikuttavat seuraavat asiat: toiminta, johon avustusta haetaan haetun toiminnan ajankohtaisuus, tarpeellisuus, realistisuus ja suhde toimintaympäristössä meneillään oleviin muihin toimintoihin aikaisemmat kokemukset toiminnasta esim. hankekokemus toiminnan taustalla olevien tarpeiden selkeys ja perustelut toiminnan tavoitteet ajankohtaisuus, selkeys ja suunnitellun toteutuksen yhteys tavoitteisiin seurattavuus ja arvioitavuus (konkreettisuus) toteutus ja sisältö toiminnan ja resurssien suhde, toteutustapa, sisällön monipuolisuus, kohdistuminen ja kohteena olevien ihmisten ja ryhmien huomioiminen laatu, suunnitelmallisuus yhteistyö tarkoituksenmukaisuus, selkeys, roolien ja tehtävien määrittely kumppanuuksissa ja verkostoissa juurrutus/levitys osana yhteistyötä seuranta/arviointi seurannan ja arvioinnin toteutus tulokset ja vaikutukset tulosten ja vaikutusten suhde asetettuihin tavoitteisiin ja toteutukseen ja esitettyihin resursseihin nähden,

3 (6) tulosten ja vaikutusten suhde ja käytettävyys sekä merkitys toimintaympäristössä arvion realistisuus (suhde toimintaan ja toimintaympäristöön) järjestön sisäisen valvonnan/hallinnon toteutuminen ja tila hakijan omien varojen kohdistaminen hankkeeseen/toimintaan muun rahoituksen käyttäminen Investointiavustus (B) Investointiavustusten myöntämiseen vaikuttavat seuraavat asiat: Asunnot tarve asuntojen tarve tulee pystyä perustelemaan terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta erityisryhmänäkökulma tarvetta arvioitaessa tulee huomioida muu kyseiselle ryhmälle tarjottu asuntotarjonta. soveltuvuus RAY:n avustamiseen suhteessa palvelujen tuotantoon ja hankintalain soveltamiseen sisältö hankeen soveltuvuus aiotun käyttäjäryhmän tarpeisiin nähden(tulevien käyttäjien osuus suunnittelussa) hankkeen sijainti (maantieteellisesti sekä suhteessa tulevien asukkaiden elinpiiriin) asuntojen mahdollisuus olla kohderyhmän hyödyksi mahdollisimman pitkään (vrt. hallinta-aika ja avustusten palautusvelvollisuus) hankkeen hintatasosuhteessa alueen keskihintaan hakijan kyky huolehtia omarahoitusosuudesta sekä käyttömenoista hankkeen valmistumisen jälkeen avustuksen tarve ja hakijan omien varojen kohdistaminen hankkeeseen/toimintaan Toimitilat (Rakentaminen, peruskorjaus ja hankinta) tarve Tilojen tarve tulee pystyä osoittamaan, tilan tarpeen tulee aina perustua toimintaan. Kuitenkin tulee muistaa, että tilojen omistaminen ei ole edellytys hyvälle toiminalle, hyvä toiminta toteutuu myös vuokratuissa tiloissa. Toimitilan tarpeen arvioinnin lähtökohtana ovat yleensä nykyinen /entinen tila ja muutokset tilatarpeissa tilojen määrän tulee olla realistinen suhteessa toimintaan, tarjolla olevan tilan ei tule antaa ohjata järjestön tilantarpeen suunnittelua

4 (6) Samaan käyttöön tuleva tila voidaan avustaa vain yhden kerran. Tästä poikkeuksena ovat toimitilan vaihtumiseen tai korjaus/muutostöihin liittyvät tarpeet, jotka voidaan hyväksyä avustettaviksi erikseen. Avustamisen tulee aina perustua toiminnallisiin tarpeisiin. Toimitilan vaihtamisen yhteydessä huomioidaan aiemmin avustetut tilat aina uutta avustusta vähentävästi. Mikäli aiemmin avustettu tila ei ole enää palautusehdon alainen, tullaan se kuitenkin huomioimaan tasapuolisuuden ja varallisuusharkinnan näkökulmista. toimija Toimitila-avustuksia voidaan kohdentaa valtakunnallisille tai alueellisesti merkittäville toimijoille sekä järjestöjen yhteisille tilahankkeille (järjestötalot). Järjestöjen yhteiset tilat edellyttävät aina yhteistä tilojen käytön toiminnallista suunnitelmaa. Suunnitelmassa tulee pystyä osoittamaan yhteisten tilojen tuoma lisäarvo toiminnalle. Yksittäisiä paikallisia toimitiloja RAY ei avusta erillisellä investointiavustuksella. toiminnat Avustettavissa tiloissa harjoitetun toiminnan tulee olla RAY:lle avustuskelpoista. Esimerkiksi palvelutoiminnan tilat eivät sisälly RAY:n avustamiin tiloihin. sijainti toimitilan tulee sijaita käyttäjien ja asiakkaiden näkökulmasta sopivalla paikalla/paikkakunnalla tilan tulee olla käyttäjiensä hyödyksi mahdollisimman pitkään vrt. hallinta-aika ja avustusten palautusvelvollisuus hankkeen kohtuullinen hintataso hakijan kyky huolehtia omarahoitusosuudesta sekä käyttömenoista hankkeen valmistumisen jälkeen avustuksen tarve ja hakijan omien varojen kohdistaminen hankkeeseen/toimintaan Käyttöomaisuus (Hankinta) Hankinnan kohde ja käyttötarkoitus Käyttöomaisuuden avustamisen lähtökohtana on toiminta, jota varten käyttöomaisuutta hankitaan, toiminnasta erillistä käyttöomaisuutta ei avusteta Yleisimmin käyttöomaisuushankinnat liittyvät RAY:n avustamiin kehittämishankkeisiin tai toimintoihin hankkeen kohtuullinen hintataso hakijan kyky huolehtia omarahoitusosuudesta sekä käyttömenoista

5 (6) avustuksen tarve ja hakijan omien varojen kohdistaminen muut avustukset Projektiavustus (Kehittämisavustukset sekä käynnistämis- ja muut projektiavustukset) Hakemusarvioinnin perusteita: hankkeen tarve perustelu ajankohtaisuus suhde toimintaympäristöön, tarpeellisuus, aiemmat kokemukset aihealueesta kohderyhmä mukana jo suunnittelussa/ kuuleminen tavoitteet ajankohtaisuus, selkeys suunnitellun toteutuksen yhteys tavoitteisiin, innovatiivisuus (Ci-hankkeissa), kohdistuminen ja konkreettisuus seurattavuus ja arvioitavuus toteutus ja sisältö toiminta suhteessa resursseihin, toiminnan toteutustapa, sisällön monipuolisuus, kohdistuminen, laatu, suunnitelmallisuus, innovatiivisuus (Ci-hankkeissa), yhteistyö tehtävien ja roolien määrittely sekä tarkoituksenmukaisuus, kumppanuuksien ja verkostojen selkeys tehtävien ja roolien määrittely ja kirjalliset sitoumukset siitä, mitkä kunkin osapuolen roolit hankkeen toteuttamisessa ovat tulokset aiottujen tulosten ja vaikutusten suhde asetettuihin tavoitteisiin, toteutukseen ja esitettyyn resursseihin.

6 (6) tulosten hyödynnettävyys ja odotettavissa olevat vaikutukset asiakkaiden ja muiden toimijoiden kannalta tulosten merkitys toimintaympäristössä Juurrutus/ suunnitelma projektin tulosten yms. hyödyntämisestä seuranta/arviointi seurannan ja arvioinnin toteutus arvion realistisuus (suhde toimintaan ja toimintaympäristöön) järjestön sisäisen valvonnan/hallinnon toteutuminen ja tila hakijan omien varojen kohdistaminen hankkeeseen/toimintaan muu rahoitus