007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille. Kysely oli suunnattu Siltamäen, Suutarilan ja Töyrynummen ala-asteiden sekä Suutarilan yläasteen 4.-9.-luokkalaisille sekä näiden koulujen kaikkien oppilaiden vanhemmille. Siinä pyydettiin ottamaan kantaa 29 väittämään mm. käytöstavoista, kiusaamisesta ja pelaamisesta. Vastauksia saatiin oppilailta noin 700 ja vanhemmilta noin 300. KIITOS KAIKILLE VASTAAJILLE! Kyselyn taustalla on keväällä 2006 Koko kylä kasvattaa periaatteella käynnistynyt vanhempien yhteistyöhanke, joka sai nimekseen 007(40) - lupa kasvattaa. Mukana on vanhempia edellä mainituilta kouluilta. Tavoitteena on tiivistää kasvatusyhteistyötä alueen vanhempien kesken yhteisten pelisääntöjen muodossa. Pelisäännöillä on moninaiset tavoitteet, muun muassa herättää keskustelua kodeissa sekä tukea kasvatusta ja rajojen asettamista kotona ja kouluissa. Kyselyssä on kolmen tyyppisiä kysymyksiä: 1. Kysymykset joissa vastausvaihtoehdot ovat: Samaa mietä = 2 Osittain samaa mieltä = 1 Eri mieltä = 0 2. Kysymykset, joissa kysytään kellonaikoja koululaisten kotiintulolle ja nukkumaanmenolle Näissä kysymyksissä huomioonotettujen vastausten määrä on alhaisempi kuin muiden kysymysten, koska vastausten oletusarvo klo 18.00 on jätetty huomioimatta. Tämän vastausvaihtoehdon valinta katsotaan merkistevän, että vastaaja ei ole vastannut ko. kysymykseen. Vanhemmista ko. kysymyksiin vastasi noin 280 kolmestasadasta vanhemmasta ja noin 630 seitsemästäsadasta nuoresta. 3 Kysymykset 24 ja 29 ovat mielipidekysymyksiä, joissa vastaukset on kerrottu prosentteina.
1. Käyttäytyminen 3. Viihde-elektroniikka 1. Hyvät käytöstavat ovat tärkeitä 2. Päävastuu hyvien tapojen ja toisten kunnioittamisen opettamisesta on vanhemmilla 12. Pidän tärkeänä, että perheessämme noudatetaan/noudatan tv-ohjelien, pelien, dvdn ym. ohjeikärajoja() 12. Noudatan pelien, tv-ohjelmien,dvd:n ym. Ohjeikärajoja () 3. Lasta ja nuorta tulee muistuttaa kotona esim. siitä, että on kohteliasta antaa iäkkäälle henkilölle paikka bussissa tai avata ovi kantamusten kanssa tulevalle henkilölle 4. Kiroilua tulee välttää 13. Kannustan lapsiani muihinkin aktiviteetteihin kuin viihde-elektroniikan käyttöön() 13. Lapsilla ja nuorila on hyvä olla muitakin aktiviteetteja kuin viihde-elektroniikan käyttö () 5. Nuortenkin tulee tervehtiä asiallisesti muita ihmisiä eri tilanteissa 6. Kaveriporukan meluminen ei sovi julkisille paikoille, esim. bussipysäkeille, kahviloihin ja kauppoihin 14. Olen valmis rajoittamaan lasteni koneella käyttämää aikaa() 14. On hyvä, että vanhemmat rajoittavat lasten ja nuorten koneilla käyttämää aikaa () 7. On oikein, että aikuiset puuttuvat muidenkin kuin omien lastensa asiattomaan käytökseen 15. Kannustan lapsiani liikkumaan ja urheilemaan riittävästi pelaamisen ja TV-katselun vastapainoksi () 15. Liikun ja urheilen riittävästi pelaamisen ja TVkatselun vastapainoksi () 2. Kiusaaminen 8. Kiusaamiseen tulee puuttua aina 9. Silminnäkijät ovat velvollisia konkreettisesti estämään kiusaamista 10. Havaitusta kiusaamisesta tulee aina ilmoittaa osapuolten kotiin tai kouluun 11. Lasten ja nuorten väliseen väkivaltaan on suhtauduttava yhtä vakavasti kuin aikusten väliseen väkivaltaan 16. Toivon luokan vanhempien yhteisiä sopimuksia lasten ja nuorten viihde-elektroniikan parissa käyttämästä ajasta() 16. On hyvä, että luokkani vanhemmat tekevät yhteisiä sopimuksia lasten ja nuorten viihde-elektroniikan parissa käyttämästä ajasta () 17. Haluan käyttää aikaani nettikäyttäytymisen opettelemiseen lapseni kanssa ja tutustua lapsen käyttämiin sivustoihin() 17. Haluan, että vanhempani käyttävät aikaansa nettikäyttäytymisen opettelemiseen kanssani ja tutustuvat käyttämiini sivustoihin ()
4. Koti Mielestäni sopiva kotiintuloaika koulupäivinä 18. a) Vanhempien mielestä eri luokka-asteilla b) Nuorten mielestä eri luokka-asteilla Mielestäni sopiva kotiintuloaika viikonloppuisin 19. a) Vanhempien mielestä eri luokka-asteilla b) Nuorten mielestä eri luokka-asteilla
Mielestäni sopiva nukkumaanmenoaika koulupäivinä 20. a) Vanhempien mielestä eri luokka-asteilla b) Nuorten mielestä eri luokka-asteilla 21. Kavereiden ja heidän vanhempiensa nimet ja yhteystiedot on hyvä olla myös vanhemmilla 22. Vanhempien tulee tietää missä ja kenen kanssa lapset viettävät vapaa-aikaansa() 22. Kerron vanhemmilleni missä ja keiden kanssavietän vapaa-aikani () 23. Kaverin luona yöpymisestä on sovittava etukäteen vanhempien kanssa() 23. Sovin vanhempien kanssa etukäteen kaverin luona yöpymisestä ()
5. Päihteet 24. Ensisijainen vastuu lasten ja nuorten päihdekasvatuksesta mielestäni on 29. Tupakan ja alkoholin käyttö on mielestäni hyväksyttävää nuorisotyöntekijöillä yläasteikäisenä kodilla lukioikäisenä koululla täysi-ikäisenä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 25. Voin omalla esimerkilläni vaikutta lasten päihteiden käyttöön() 25. Vanhempien päihteidenkäyttö vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaan päihteiden käyttöön () 26. Vanhempien ei pidä ostaa päihteitä alaikäisille lapsilleen 27. Olen valmis vavomaan, että lapseni ei käytä päihteitä () 27. On hyvä, että vanhemmat valvovat lasten ja nuorten sekä heidän kavereidensa päihteiden käyttöä () 28. Haluan, että muutkin aikuiset puuttuvat tarvittaessa lapseni päihteiden käyttöön ja kertovat minulle siitä () 28. On hyvä, että muutkin aikuiset puuttuvat tarvittaessa lasten ja nuorten päihteiden käyttöön ja kertovat siitä vanhemmille ()