JULKULAN HISTORIAN VAIHEITA Esitelmä Julkulan kaupunginosayhdistys ry:n 30-vuotisjuhlassa 7.5.2011 Julkulan sairaalan juhlasalissa Helena Riekki Kaupungin vanhimpiin kuuluvan Julkulan kaupunginosayhdistyksen viettäessä 30- vuotisjuhlaansa on tilaisuus tarkastella tämän alueen varhaisempia vaiheita, nostaa esiin joitakin merkkipaaluja ja käännekohtia, jotka ovat olleet muovaamassa Julkulan kaupunginosaa sellaiseksi, jollaisena me sen tänään tunnemme ja näemme ympärillämme. Vuosisatojen kuluessa syntyneellä aikajanalla on seuraavia otsikoita: Kuopion vanhinta asutusta, kappalaisen pappila, Suomen sodan juhannustaistelu, maaherran kesäresidenssi, Sortavalasta evakuoitu hoitokoti, pika-asutustiloja palstoitetaan, Puijonsarventie avattu liikenteelle, Julkulan sairaala valmis, vettä Reposaaresta, uusia alueita kaavoitetaan, rivitaloja rakennetaan, koulu valmistuu, päiväkoti avataan, oma venesatama, uimaranta odottaa uimareita jne. Julkulan leipomoa, Koivulan kauppaa, muita myymälöitä ja alueen toimijoita unohtamatta. Vaiheita havainnollistavat eriaikaiset kartat. Niistä uusin kartta vuodelta 1790 sisältyy viime vuonna ilmestyneeseen professori Jussi T. Lappalaisen Kuninkaan tiekartastoon. Se käsittää eteläisen Suomen mukaan lukien Kuopion ja ulottuen vielä Nilsiään ja Pielavedelle. Viimeisillä lehdillä on Kuopio. Siihen on Julkulasta merkitty Julkulanniemi, sen kautta järvelle ja siitä Räimän rantaan johtava reitti, asumuksia on puolenkymmentä ja lisäksi teksti Puckin peldo Paloahon vaiheilla. Tämä Puckin peldo ei näy enää kartoissa, mutta sen sijaan nykyisessä nimistössä on muutamia muita historian eri vaiheista nousevia nimiä. Julkulan ohella Julkulanniemi, joka on siellä asuneiden Karvosten mukaan tunnettu aiemmin Karvolanniemenä ja myöhemmin Tossavaisten mukaan Tossavalanniemenä. Kaupungiosan eteläreunassa on Pölkkypurontie, joka on saanut nimensä Niuvanniemen tilan Pölkkypuron mökistä. Pohjoisosassa näitä historianimiä ovat ainakin Miettiläntie, Saturannantie, Suviniementie ja Vanhanpaikantie. 1
Julkulan nimestä Nykyisistä nimistä Julkula on vanhin. Sen historia ulottuu 1500-luvulle Kuopion historiallisen ajan vanhimman tunnetun asutuksen juurille. Arvo M. Soininen on 50 vuoden takaisessa väitöskirjassaan Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa kirjoittanut Kallaveden alueen asutuksesta ja todennut, että asutus oli Kallaveden rannoilla neljänä ryhmänä. Suurimmat ja tiheimmät taloryhmät olivat Vehmersalmella Ritoniemellä ja Soisalon pohjoiskärjessä sekä Kuopionniemellä nykyisen kaupungin paikalla. Pienemmät taloryhmät olivat Kuopionniemen tyvessä Haminalahden ja Hiltulanlahden tienoilla sekä Kehvolla Kallaveden pohjoisrannalla. Kallaveden länsiranta oli sen sijaan täysin asumaton. Kuopionniemen taloista kolme oli nykyisessä keskustassa Väinölänniemellä, Koljonniemellä ja Hatsalassa. Yhden paikkaa ei varmuudella tiedetä. Kuopionniemen länsisivulla olivat Savisaari, Niuvanniemi ja pohjoisimpana Julkula. Savon historian kirjoittaja, professori Veijo Saloheimo on kertonut, miten Karvolanniemessä eli nykyisessä Julkulanniemessä oli vuonna 1546 Pekka Julkusen talo. Vuonna 1620 kylässä asuivat Antti ja Pekka Julkunen. Antti piti majataloa. Antti-isännät jatkoivat talossa ehkä kolmenakin polvena vuoteen 1706 asti. Toista taloa asuivat Pekka Julkusen jälkeläiset lyhyttä välivaihetta lukuun ottamatta vuoteen 1703, jolloin tilalle tuli kappalainen Henrik Mechelin ja pian sen jälkeen liitettiin Antti Julkusiltakin jäänyt tila kappalaisen virkataloon. Virkataloksi oli vuonna 1702 määrätty Julkulanniemestä Risto Antinpoika Julkusen perintötila. Sitä asui Kuopion laajan kirkkopitäjän kappalaisena vuodesta 1696 toiminut Henrik Mechelin vuoteen 1729. Antti Julkuselta tullutta tilaa asui toinen kappalainen Johannes Mollerus 1694 1734. Mutta isojaossa maanomistustilanne muuttui. Vuodesta 1804 Julkulanniemen pappilan maat ja toisen pappilan liikamaat ovat kuuluneet kaupungin omistukseen, Puijon kautta Päivärannan siirtolapuutarhaan ulottuvana leveänä kaistaleena. 2
Pappila Nyt Julkula-talona tunnettu pappila rakennettiin vuonna 1811. Tämä alkuaan taitekattoinen rakennus on muutettu nykymuotoonsa 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun se oli sittemmin Viipurin tuomiorovastina toimineella K. R. Jauhiaisella. Hän kertoo muistelmissaan, miten he sen ajan asuivat tuparakennuksessa. Hän kertoo, miten he muuttivat Julkulaan viimeisellä rekikelillä. Sinne tultua täytyi meidän sopia asumaan tuparakennuksen päässä olevaan saliin, pieneen kamariin ja nyrkinkokoiseen keittiöön, vaikka meitä oli silloin yhdeksän henkeä. Palvelijat asuivat tuvassa. Hän kertoo, miten vanhasta pappilarakennuksesta säästettiin seinät, suurennettiin ikkunat ja ovet, rakennettiin lisää ruokasali, lastenhuone ja keittiö. Vanhoja piharakennuksia korjattiin ja rakennettiin uusia lisäksi. Hän kertoo myös Pajulahden viljelyksistä ja karjanhoidosta. Hauskana yksityiskohtana hän kertoo lähisaarissa tapahtuneesta karjan laiduntamisesta. Kesän tultua lehmät vietiin lautalla 1½ kilometrin päässä olevaan Kumpusaareen. Tuskin saatiin 3-4 lehmää lautalle, kun jo kaikki muut olivat järvessä menossa uimalla. Toiset välillä leväten Peltosaaressa, toiset uiden perille. Sieltä sitten heinäkuun lopussa siirrettiin ulompana olevaan Ilvekseen. Pappila oli järviliikenteen aikana pitäjille mentäessä edullisessa paikassa, mutta se oli hankalan matkan päässä kaupungista ja niinpä kappalainen asui kaupungissa vuodesta 1928 lähtien. Vuonna 1940 pappila siirtyi Sortavalasta evakuoidulle Suomen Kirkon Sisälähetysseuralle. 3
Vaalijalan hoitokoti Sortavalassa vuonna 1905 perustettu Suomen Kirkon Sisälähetysseura toimi ennen siirtymistään Pieksämäelle muutaman vuoden myös Kuopiossa. Vaalijalan keskuslaitoksen tyttöjen hoitokoti sai kesäkuussa 1940 Kurikan evakkoajan jälkeen tilat Julkulan pappilasta. Se oli juuri jäänyt tyhjilleen, kun vuonna 1939 toimintansa aloittanut Kuopion hiippakunnan ensimmäinen piispa Eino Sormunen oli muuttanut tästä väliaikaisesta residenssistään sittemmin Piispaintalona tunnettuun Suokadun ja Ajurinkadun kulman uuteen kerrostaloon. Pappila siirtyi Sisälähetysseuran omistukseen maineen ja metsineen pian tänne muuton jälkeen. Samalla käynnistyi lisätilojen suunnittelu pappilan pihapiiriin. Eteläsivulle rakennettiin käsityörakennus kutomoineen ja ompelimoineen. Pohjoissivulle kohosi Kumpulana tunnettu kaksikerroksinen koulu- ja asuinrakennus. Julkulassa toimi Vaalijalan koulu- ja työkoti sen jälkeen kun varsinainen hoitokoti 1950-luvun alussa siirtyi Pieksämäen maalaiskuntaan Nenonpeltoon rakennettuihin uusiin tiloihin. Vuosikymmenen lopulla Julkulan toimipaikka siirtyi Sisälähetysseuralta kaupungin omistukseen, ensin asunnoiksi ja myöhemmin kokoontumistiloiksi. Vanhoista rakennuksista on jäljellä pappilan päärakennuksen lisäksi vain punamullattu hirsiaitta ja maakellari. 4
Savola / Miettilä Pappilan pohjoispuolella oli pappilan torppa, Savola, jonka nimi vakiintui myöhemmin Miettiläksi siinä asuneiden Miettisten mukaan. Tätä taloa ei enää ole, jäljellä on vain aitta. Mutta Miettilän nimi on säilynyt vielä kadun ja puiston nimenä. K.R. Jauhiainen kertoo siinä asuneesta Ville Miettisestä ja hänen aivan erityisestä palvelevaisuudestaan. Aina oli vastaus: Joo kyllä minä lähden. Se koski myös Kehvolle ennen Kallansiltoja tapahtuvaa ylisoutua. Näin hän usein syysyönäkin kyyditsi kehvolaisia kotiinsa; oli ilma millainen tahansa. 1920-luvulla torpasta tilaksi itsenäistyneen Miettilän maat ulottuivat laajalle alueelle. Osa Päivärannasta on rakennettu Miettilän maille, samoin kuin nykyinen Puijonlaakson pesäpallostadion. Aiemmin paikka tunnettiin Miettisen niittynä, kuten Matti Hanski on kertonut. Miettilä liittyy myös maamme kirjallisuuden historiaan. Se oli Maria Jotunin äidin kotitalo. Siellä asui kesänvietossa 1800-luvun lopulla runoilija Jooseppi Mustakallio. Siirrytään torpasta huvilaan, Miettilästä Saturantaan. 5
Maaherran kesäresidenssi - Saturanta Julkulaan 1800-luvun alussa kaavailtu valtion omistama latokartano, maatila maaherralle ei toteutunut, mutta paljon myöhemmin syntyi maaherran kesäresidenssi, kesähuvila, ja aivan toisella tavalla. Se syntyi yksityisten kansalaisten lahjoitusten turvin. Maaherra Gustaf Ignatius sai sen kansalaislahjana Kuopion läänin asukkailta 60-vuotispäivänsä johdosta kesällä 1933. Kansallisromanttiseen tyyliin rakennettu korkeaharjainen hirsihuvila sai nimen Saturanta. Huvilaa ympäröi puutarha nurmikenttineen ja istutuksineen. Portilta huvilaan johti kukkaistutusten reunustama leveä hiekkakäytävä, toinen kapeampi vei saunarantaan. Siinä oli lähellä Puijonsarven laivalaituri. Siihen tultiin laivalla Kuopiosta ja siitä lähdettiin takaisin, jollei kuljettu maitse mutkittelevaa ajotietä. Huvilan kesään kuuluivat sukulaisten ja ystävien vierailut. Merkkitapaus oli tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin vierailu kesällä 1934. Muistoksi käynnistään he istuttivat puutarhaan kaksi lehtikuusta. Muutettuaan virkakauden päätyttyä Helsinkiin Ignatiukset päättivät luopua Saturannasta. Elokuussa 1941 huvila siirtyi piispa Eino Sormuselle, mutta vielä kahtena sotakesänä he palasivat rakkaaseen Saturantaansa. Nyt Saturannan huvilaa ei enää ole. Sen on tuli hävittänyt. Eikä ole kaunista puutarhaakaan hyvin hoidettuine hiekkakäytävineen. On vain villiintynyt ranta-alue vanhoine pihapuineen. Valokuvat kertovat kerran olleesta. Siitä kertovat myös lukuisat päiväkirjamerkinnät Heikki Ignatiuksen kokoamissa Gustaf Ignatiuksen Muistelmissa. Luovuttuaan Saturannasta Gustaf Ignatius kirjoitti päiväkirjaansa 12.8.1941: Läksimme Saturannasta klo 10 ajurissa; tavarat vietiin Miettilän hevosella ja kuormarattailla; seurasimme puoli tuntia myöhemmin Ihalaisen trillassa. Ignatiusta vielä lainaten: Saturanta oli kaunis satu. Huvilasta on muistona Saturannantie. Samaa tietä on laivaliikenteen päätyttyä kuljettu myös muihin Puijonsarven huviloihin. Niistä vanhimmat ovat 1800-luvun lopulla rakennettu Hulténin huvila ja sen läheisyyteen 1900-luvun alussa nousseet Suviniemi, Sylvilä ja Länsiranta. 6
Asuinalueita kaavoitetaan Ympärivuotisesti asuttuja rakennuksia ei ennen talvisotaa ollut vielä kovinkaan monta. Uusi vaihe alkoi talvisodan jälkeen, kun kaupunki kaavoitti omistamalleen Julkulan tilalle 28 uuden pika-asutuslain mukaista tonttia siirtoväelle. Asemakaavan laati professori Otto-I. Meurman elokuussa 1940. Hän sijoitti tilat kahdeksi nauhaksi Puijonsarventien ja Viljelijäntien varteen. Puijonsarventien ja Julkulanniementien kulmaukseen Meurman varasi paikan kaksikerroksiselle kaupparakennukselle. Siihen syntyi uuden asuinalueen sydän, Julkulan talouskauppa. Asutus laajeni jatkosodan jälkeen ja alueelle muutti lisää siirtoväkeä. Savo-lehti kertoi vuonna 1954. Mutkittelevan maantien molemmilla puolilla seisoo punaisia, keltaisia tai maalaamattomia yhden perheen taloja. Pieniä yhdenperheen taloja ympäröi peltotilkku, jolla asukkaat kasvattavat juurikasveja ja perunaa". Tilalla saattoi pienestä maa-alasta huolimatta pitää lehmää tai hevosta, kun sen alkuaikoina saattoi laskea tontin takana olevaan metsään. Jälleenrakennuskauden päätyttyä 1½-kerroksisisten omakotitalojen rinnalle alkoi tulla matalampaa rakennuskantaa. Puijonsarventien yläpuoliseen rinteeseen Paloahontien molemmin puolin rakennettiin aivan 1960-luvun alkuvuosina tiivis yksikerroksisten omakotitalojen alue. Puijonsarventien molemmin puolin levittäytyvät tiiviit pientalo- ja rivitaloalueet on rakennettu pääosin 1980- ja 1990-luvulla. Siihen asti siellä oli entistä pappilaa ja sairaalaa lukuun ottamatta lähinnä vain sotien jälkeen rakennettuja 1½-kerroksisia omakotitaloja, niitäkin useina pienempinä saarekkeina. Pappilan ja Hulténin huvilan ohella 1800-lukua ja sitä vanhempaa rakennuskantaa edustaa vain Tossavala Julkulanniemessä. Kaupunginosan maamerkki on Julkulan sairaala. Se rakennettiin 1950-luvun lopussa heti keskussairaalan valmistuttua. 7
Puijon ja Kallaveden välissä Julkulan juuret ovat ajassa, jolloin Savon eräsijojen tilalle alkoi muodostua ensimmäistä kiinteää asutusta. Alueen vanhin tunnettu asukas vuonna 1541 eli 470 vuotta sitten oli Rantasalmen Kolkontaipaleelta muuttanut Salomo Pöyhönen ja nuorin on niin kuka mahtaakaan tänään olla nuorin? Tähän väliin mahtuvia kymmeniä sukupolvia yhdistää tämä paikka, tämä alue: kaunis sijainti Kuopionniemen luoteisella kulmalla Puijon ja Kallaveden välissä. Julkulan kautta kulkee edelleen yksi kaupungin hienoimpia reittejä, Puijonsarven kautta Puijon ympäri kiertävä ajotie Pohjois-Kallavedelle avautuvine maisemineen ja komeimmalla näköalapaikalla olevine Kallavesj-laulun muistomerkkeineen. Kallavesj-laulun kirjoittajan ohella avautuvat näkymät ovat inspiroineet myös muita runoilijoita, niin Miettilässä kesiään viettänyttä Jooseppi Mustakalliota kuin Granitin aikana pappilassa kotiopettajana toiminutta August Ahlqvistiäkin. Runossaan Eräs nuorukaismuisto Ahlqvist muistelee kesää, jonka vietti 18-vuotiaana näissä maisemissa. Runo sisältyy hänen A. Oksanen nimellä julkaisemaan kokoelmaan Säkeniä. Tässä samassa kokoelmassa on myös Savolaisen laulu, josta hänet runoilijana parhaiten tunnetaan. Päätän esitykseni näihin August Ahlqvistin Julkulan pappilassa kirjoittamiin säkeniin: Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen, Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen, Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan; Ja muistan Kalmonsaaren rastaineen, ruusuineen, Ja auringon sen taakse kullaisna laskeneen. 8
Lähdekirjallisuutta J. M Salenius. Kuopion kaupunki Ruotsin ylivallan aikana. Kuopion kaupungin historia I. Kuopion kaupunki, 1909. J. Benj. ja K.R. Jauhiainen. Muistelmia vanhemmistamme ja vähän muustakin II. Omakustanne. Viipuri 1937. Arvo M. Soininen. Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uudenajan vaihteessa. Historiallisia tutkimuksia IX. Suomen historiallinen seura, 1961. Kuopion pitäjän kirja. Jyy:n kotiseutusarja 10. Toimittanut Antti Rytkönen, Kuopion kaupunki, 1975. Veijo Saloheimo. Savon historia II:2. Savo suurvallan valjaissa 1617 1721. Savon Säätiö, 1990. Gustaf Ignatius. Muistelmat. Muistiinpanoja ja päiväkirjamerkintöjä. Toimittanut Heikki Ignatius. Omakustanne. Jyväskylä 2004. Helena Riekki. Kuopion kaupungin rakennushistoria. Kaupungin rakentamisvaiheita vuodesta 1875. Kuopion kaupunki, 2005. Pirjo Jantunen. Karl Granit (1857 1894), kulkija maisemassa. Valokuvia. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, 2006. Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen. Suomen sodan historia 1808 1809. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Karttakeskus, 2008. Erkki-Sakari Harju, Jussi T. Lappalainen. Kuninkaan tiekartasto Suomesta 1790. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Atlas Art, 2010. 9