Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)"

Transkriptio

1 Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100 #Lojer98 #perässätullaan Osa 1: Lojer-konsernin tarina sai alkunsa vuonna 1919, kun peltiseppä ja kruunarin kisälli Niilo Ranni perusti Vammalan Konepajan. Toiminnan alkuvuosina Vammalan Konepaja pyrki vastaamaan 1920-luvun yleisiin tarpeisiin, joita Suomessa oli sodan jälkeen. Aluksi konepajassa korjattiin muun muassa polkupyöriä ja lastenrattaita. Vammalan Konepajan toiminta laajeni kuitenkin nopeasti. Jo vuonna 1922 Ranni päätti ostaa konepajalle oman tontin asuinrakennuksineen Vammalan ydinkeskustasta, nykyisen Vammalan torin itälaidalta.

2 Osa 2: 1930-luvulla Vammalan Konepajassa valmistettiin muun muassa potkukelkkoja, puntareita ja kivihiomakoneita. Arjen työkalujen lisäksi urheilusta innostunut kansakunta osti nostopainoja ja työntökuulia. Vuonna 1934 Konepaja ja Suomen Urheiluliitto solmivat sopimuksen urheilukilpailuissa tarvittavien naisten ja miesten työntökuulien valmistamisesta. Sopimuksen allekirjoittivat Vammalan Konepajan Niilo Ranni sekä Suomen Urheiluliiton silloinen puheenjohtaja Urho Kekkonen. Valitettavasti Kekkosen kuulantyöntötulos ei ole jäänyt arkistoihimme epäilemättä se olisi yhä rautaa Kekkosen urheilutaustan tietäen.

3 Osa 3: Talvisodan kynnyksellä asevarikko siirrettiin pääkaupungista Vammalan Konepajan tiloihin vuonna 1939 nimellä Asevarikko 1. Ensimmäisenä tehtävänä oli kivääreiden monteeraus ja korjaaminen. Myöhemmin valmistettiin konekiväärien ja pistooleiden osia. Sotien aikana Asevarikko valmisti noin puolet ammutuista tykinammuksista. Sotien jälkeen se osallistui sotakorvauksien maksamiseen tuottamalla erilaisia koneen osia. Samoihin aikoihin Vammalan Konepaja muuttui osakeyhtiöksi

4 Osa 4: Vammalan Konepajan tärkeimpiä tuotteita luvuilla olivat pihakaivojen pumput. Niiden kysyntä oli kovaa jatkosodan jälkeisinä vuosina, kun Karjalasta muuttaneille evakoille oli järjestettävä vedensaanti Itä- ja Pohjois-Suomen uudisraivaustiloilla. Samaan aikaan Konepaja keskittyi myös koti- ja maatalouskoneiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Niilo Ranni johti Vammalan Konepajaa yli 30 vuotta. Hän kuoli vuonna 1953, jonka jälkeen hänen vaimonsa Anna Ranni siirtyi yrityksen johtoon. Nainen johtoasemassa oli erittäin harvinaista 1950-luvulla

5 Osa 5: NIRA 6 tunnettiin Suomessa rantasaunojen vesipumppuna, farmarisäiliöiden öljypumppuna sekä metsäkoneiden tankkauspumppuna luvuilla NIRA-pumpun suosio kasvoi myös ulkomailla. Etenkin Norjan vuoristoisille seuduille NIRA 6 -pumppua myytiin menestyksekkäästi Hyttepumppe -nimellä. Myöhemmin pumppuja vietiin Afrikkaan asti silloisen kehitysyhteistyön myötä. Menestyksekkään tuotekehityksen tuloksena NIRA AF-85 -suoravetokäsipumppu selvisi testivoittajana Maailmanpankin kenttä- ja laboratoriotesteissä. Pumput olivat aikanaan niin suosittuja, että jopa kuninkaalliset saatiin niitä testaamaan.

6 Osa 6: Vammalan Konepaja siirtyi terveysteknologiaan sattumalta 80-luvun alussa, kun tuolloisen toimitusjohtajan Seppo Suuriniemen fysioterapeuttivaimo pyysi valmistamaan vastaanotolleen hoitopöydän. Uudesta hoitopöydästä tuli menestys, ja Instrumentarium otti sen osaksi tarjontaansa. Pian hoitopöytä levisi jo kansainvälisesti. Konepaja tuli fysiatrian alalla tunnetuksi viimeistään silloin, kun Ruotsin edustusjoukkue otti käyttöönsä Konepajan valmistamia hoito- ja hierontapöytiä Calgaryn olympialaisissa vuonna Hoitopöydillä lienee ollut oma osansa, kun ruotsalaiset saivat kisoissa neljä kultaa ja kaksi pronssia. Mutta mikä tärkeintä, Suomi sai neljä kultaa, kaksi pronssia ja lisäksi yhden hopean!

7 «Kaikki aiheet Nimi Sähköpostiosoite Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti. Kommentti Lähetä Ei kommentteja.

8 Lojer Oy PL 54, Sastamala, Finland Tel +358 (0) Fax +358 (0)

Konepajasta terveydenhuoltolaitteiden ja hyvinvointiratkaisujen osaajaksi

Konepajasta terveydenhuoltolaitteiden ja hyvinvointiratkaisujen osaajaksi Verkkokauppa Menu Lojer» Historia Lojerin historia Konepajasta terveydenhuoltolaitteiden ja hyvinvointiratkaisujen osaajaksi Niilo Ranni perusti Vammalan Konepajan vuonna 1919. Ranni työskenteli ennen

Lisätiedot

Lojer auttaa pitämään Jokerit pelikunnossa

Lojer auttaa pitämään Jokerit pelikunnossa Verkkokauppa Menu Lojer auttaa pitämään Jokerit pelikunnossa 04.12.2015 Vili Rahkonen Blogi Olemme toimineet reilun vuoden jääkiekkoseura Jokereiden virallisena kuntoutustoimittajana. Jokerit hankkivat

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja

Lisätiedot

Mustaruudin PM kilpailut

Mustaruudin PM kilpailut Mustaruudin PM kilpailut Mustaruudin lieskat ja kipinät, paksu harmaa savu ja kumeat jysähdykset täyttivät ilman kun 64 ilmottautunutta kilpailijaa laukoivat suorituksiaan yli kahdessakymmenessä asetyypeittäin

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

LAPINLAHDEN TAIDEKATU

LAPINLAHDEN TAIDEKATU LAPINLAHDEN TAIDEKATU Lapinlahden taidekatua ryhdyttiin rakentamaan 1990- luvun alussa, esiin haluttiin tuoda Lapinlahden vahvuus taide- ja kulttuuripitäjänä. Taidekatu alkaa valtatie 5:n ylikulusta ja

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Ulkomaalaisten asuttaminen Suomeen

Ulkomaalaisten asuttaminen Suomeen Ulkomaalaisten asuttaminen Suomeen 1939-1945 15.11.2016 leitzinger@welho.com antero.leitzinger@migri.fi Keitä ulkomaalaisia Suomessa oli? 2 31.12.1938: ulkomaalaisia 21.158, joista ent. Venäjän / Neuvostoliiton

Lisätiedot

Terveydenhuolto. Ammattilaisten huippuvälineitä alan asiantuntijalta. Webshop. Menu

Terveydenhuolto. Ammattilaisten huippuvälineitä alan asiantuntijalta. Webshop. Menu Webshop Menu Terveydenhuolto Terveydenhuolto Ammattilaisten huippuvälineitä alan asiantuntijalta Suomalaisen sairaalakalustetekniikan asiantuntija Lojer suunnittelee ja valmistaa sairaalakalusteita palvelemaan

Lisätiedot

Uudet SKAI - verhoilut

Uudet SKAI - verhoilut Verkkokauppa Menu Palvelut» Materiaalivaihtoehdot Uudet SKAI - verhoilut Kestävää, ylellistä ja trendikästä Lojer-tuotteiden verhoiluissa käytetään korkealaatuista ja iholle miellyttävän tuntuista SKAIkeinonahkaverhoilua.

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha

Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha Juha Tarkka 15.4.2014 Taalerin kolme vuosisataa Pohjois-Euroopan rahahistoria 1500-luvulta 1800- luvulle on taalerin historiaa Itämeren alueen yhteinen

Lisätiedot

ScanAfia X ICU Sairaalasänky. Mallisto. Verkkokauppa. Menu. Erikoismatala uutuus, jonka suurin kuormitettavuus peräti 340kg (SWL)

ScanAfia X ICU Sairaalasänky. Mallisto. Verkkokauppa. Menu. Erikoismatala uutuus, jonka suurin kuormitettavuus peräti 340kg (SWL) Verkkokauppa Menu Terveydenhuolto» Sairaalasängyt» ScanAfia X ICU Sairaalasänky ScanAfia X ICU Sairaalasänky Erikoismatala uutuus, jonka suurin kuormitettavuus peräti 340kg (SWL) Laadukas ScanAfia X ICU

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398

POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398 POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. 1932 G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398 REK O R D polkupyörän osat ovat valmistetut maailman kuuluissa erikoistehtaissa. Siksi kykenevät ne keveydessä

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

Ultraäänilaitteet GE Healthcare. Verkkokauppa. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin

Ultraäänilaitteet GE Healthcare. Verkkokauppa. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Verkkokauppa Menu Fysioterapia ja wellness» Kuntoutuslaitteet» Ultraäänilaitteet GE Healthcare Ultraäänilaitteet GE Healthcare Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Kiinnostus diagnostista

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille toimijoille #YhdessäEnemmän 3.10.20171 Kaupungit OKM Tapahtumajärjestäjät Urheilun ja liikunnan asiantuntijat Hallitukset Komiteat Lajien ja järjestöjen tapahtuma

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398

POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398 POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. 1931 G. A. KARLSSON KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE HÄMEENLINNA PUHELIN 398 REK O R D polkupyörän osat ovat valmistetut maailman kuuluissa erikoistehtaissa. Siksi kykenevät ne keveydessä

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Carl August Adi Standertskjöld

Carl August Adi Standertskjöld Enso Gutzeit Jääskessä Jääsken maaperällä sijainneista yrityksistä eittämättä suurin ja nimekkäin on Enso Gutzeit, nykyiseltä nimeltään Stora Enso. Maailmanlaajuisen metsäyhtiön tarina sai alkunsa 1887,

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008

KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008 Tulokset RU 2008, sivu 1/9 Salon Seudun Reserviupseerit/ampumatoimikunta SALO KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008 Ilmakivääri ja pistooli, sivut 2-4 Kivääri 50 m (pienoiskivääri), sivut 4-5 Kenttäammunta

Lisätiedot

Rantakahvila Nokkalan Majakka, Espoo

Rantakahvila Nokkalan Majakka, Espoo Rantakahvila Nokkalan Majakka, Espoo Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous 13.4.2018 Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen rentoutuu uudessa Honka kodissaan. Toimitusjohtajan katsaus, toimitusjohtaja Marko

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ HINNASTO POLKUPYÖRÄLIIKE TURUN KONE- JA. TURKU Maariankatu Puhelin

POLKUPYÖRÄ HINNASTO POLKUPYÖRÄLIIKE TURUN KONE- JA. TURKU Maariankatu Puhelin Puhelin POLKUPYÖRÄ HINNASTO TURUN KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE TURKU Maariankatu 8.. 404 N:0 lo N:0 11 Polkupyöräinkö TAKUUTODISTUS Takuutodistus seuraa jokaista luettelossa mainittua, liikkeestämme ostettua

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Saisinko nimikirjoituksenne, Herra Presidentti?

Saisinko nimikirjoituksenne, Herra Presidentti? 104 LÄHIKUVA 2/2016 Tomi Lindblom VTT Saisinko nimikirjoituksenne, Herra Presidentti? Kirjoittaja on VTT ja viestintäyrittäjä, jolla on yksi maamme laajimmista yksityisomistuksessa olevista nimikirjoituskokoelmista.

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme.

Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme. Verkkokauppa Menu Terveydenhuolto» Leikkauspöydän lisävarusteet» Tuet ja hihnat Tuet ja hihnat Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme. Uudet tiedot kuten tuotekoodit, tuotetarjonta ja

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Ultraäänilaite GE Venue. Webshop. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin

Ultraäänilaite GE Venue. Webshop. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Webshop Menu Fysioterapia ja wellness» Kuntoutuslaitteet» Ultraäänilaite GE Venue Ultraäänilaite GE Venue Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Kiinnostus diagnostista ultraääntä

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Aina Group -konserni

Aina Group -konserni Aina Group -konserni Suomalainen AINA GROUP ICT Aina Group konserni on yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Scandia SC330 leikkauspöytä. Webshop. Menu. Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan

Scandia SC330 leikkauspöytä. Webshop. Menu. Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan Webshop Menu Terveydenhuolto» Leikkauspöydät» Scandia SC330 leikkauspöytä Scandia SC330 leikkauspöytä Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan Scandia on nykyaikainen elektrohydraulinen leikkauspöytä,

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO 8 Suomen Sota tieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO Vara-amiraali Oiva Koiviston koko sotilas ura keskittyy laivaston ja merivoimien virkaportaisiin. Jo 18-vuotiaana

Lisätiedot

Scandia SC330 leikkauspöytä. Verkkokauppa. Menu. Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan

Scandia SC330 leikkauspöytä. Verkkokauppa. Menu. Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan Verkkokauppa Menu Terveydenhuolto» Leikkauspöydät» Scandia SC330 leikkauspöytä Scandia SC330 leikkauspöytä Sähköhydraulinen leikkauspöytä yleiskirurgiaan Scandia on nykyaikainen elektrohydraulinen leikkauspöytä,

Lisätiedot

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun 125 vuotta Hirvikosken rannalla Loimaalla OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun Ruotsalaiseen Gunnebo Industries - teollisuuskonserniin nykyisin kuuluva OFA Oy Ab:n kettinkitehdas Loimaalla on huomattava

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Julkaisuvapaa 6.12.2008 klo 18.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Kunnioitetut sotaveteraanit, herra eversti,

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2016 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2017 Yhteenveto vuodesta 2016 Uponor-konserni, M 2015 2016 Muutos Liikevaihto 1 050,8 1 099,4 4,6 % Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto

Lisätiedot

Turun Kone- ja 1936-1937. Polkupyöräliike OMAT VALMISTEET

Turun Kone- ja 1936-1937. Polkupyöräliike OMAT VALMISTEET Turun Kone- ja Polkupyöräliike OMAT VALMISTEET V. 1936-1937 TURUN KONE- ja POLKUPYÖRÄ LIIKE Turku Maariankatu 8 Puhelin 404 v.1936-1937 SUOSIKAA KOTIMAISTA Lasten 3-pyöräisiä Polkupyöriä N:o 1. Korkeus

Lisätiedot

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:

Lisätiedot

2016 2015 2014 2013 2012 ARKISTO

2016 2015 2014 2013 2012 ARKISTO Pörssitiedotteet Pvm 2016 2015 2014 2013 2012 ARKISTO Pörssitiedotteet 8.12.2011 ASPON PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄ 8.12.2011 8.12.2011 ASPO TARKENTAA NÄKYMIÄÄN VUODELLE 2011 8.12.2011 ASPO-KONSERNIN LEIPURIN OSTAA

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1031108513

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1031108513 SISÄLLYS Lukijalle 5 Kärkölä eteläisessä Hämeessä 7 Vallankumousvuonna 1917 8 Tammikuussa 1918 10 Vuodet 1917 ja 1918 Kärkölässä 11 Kolme punaisen vallan kuukautta 21 Saksalaiset saapuivat Kärkölään 23

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta

Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN TUOTEKEHITYSHAASTEET GHANASSA

PK-YRITYKSEN TUOTEKEHITYSHAASTEET GHANASSA PK-YRITYKSEN TUOTEKEHITYSHAASTEET GHANASSA AFRIKASSA KAIKKI ON...MAHDOLLISTA... JATROPHA-PROJEKTI Ghana 2008 Ghana 2010 Mosambik 2011 MIKÄ ON JATROPHA? Kasvaa n.20 astetta päiväntasaajan molemmin puolin

Lisätiedot

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina 1940-2005 Väestöllä tarkoitetaan yleensä kaikkia jonkin alueen, kuten maapallon, maanosan, valtion, läänin, kunnan tai kylän asukkaita. Suomen väestöön

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2014 10.2.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Q4 2014 Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 1 Keskeiset tapahtumat Keskon kannattavuus pysyi hyvällä tasolla vaikeasta markkinatilanteesta

Lisätiedot

Varkauden pyörä VARKAUS TÄULUMÄKI PUH Polkupyörien ja -osien hinnasta

Varkauden pyörä VARKAUS TÄULUMÄKI PUH Polkupyörien ja -osien hinnasta Varkauden pyörä VARKAUS TÄULUMÄKI PUH. 560 Polkupyörien ja -osien hinnasta 1937 VARKAUDEN PYÖRÄ HITAIiI I Kultaleimalla, kromattu Runko parhaasta ruotsalaisesta vedetystä teräsputkesta, koriste päälivahvikkeella.

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

Lataa Sata sodan ja rauhan vuotta - Gunnar Rosen. Lataa

Lataa Sata sodan ja rauhan vuotta - Gunnar Rosen. Lataa Lataa Sata sodan ja rauhan vuotta - Gunnar Rosen Lataa Kirjailija: Gunnar Rosen ISBN: 9789516580947 Sivumäärä: 570 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.85 Mb Sata sodan ja rauhan vuotta on kattava perusteos

Lisätiedot

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti

Holiday Inn, Tampere. 28.4.2012 Kari Lahti Holiday Inn, Tampere Taustaa } Syyskokous valtuutti liittohallituksen jatkamaan yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista } Yhdistymisestä tulee olla muitakin etuja kuin taloudellinen } Raportointi tuloksista

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Topografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina.

Topografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina. Topografikartalta Google Mapsiin. Sijainninmäärittelytekniikat sotahistorian tutkijan työkaluina. Sotiemme aikana käytetyt kartat Talvisodassa taisteltiin Suomen alueella, josta oli 1930 luvulla tehdyt

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto ry HE106/2009

Suomen Ampumaurheiluliitto ry HE106/2009 Suomen Ampumaurheiluliitto ry HE106/2009 Risto Aarrekivi Toiminnanjohtaja SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO Perustettu 1919 314 jäsenseuraa Jäseniä seuroissa n. 35.000 Ampumaurheilu on liikuntalain alainen urheilumuoto

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID

Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID 1 of 7 13.11.2011 19:48 Rasti: 1 Kiitti kamu II (Kivääri) 1 61 21,24 2,8719 90,0000 100,0000 27 2 60 24,02 2,4979 78,2794 86,9771 22 3 76 30,46 2,4951 78,1917 86,8797 18 4 87 35,08 2,4800 77,7185 86,3539

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU Kilpailuaktiivisuus kaudella 216-17 19.9.217 sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA 216 17: KASVU JATKUU Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä kaudella 216 17. Kommentit ovat allekirjoittaneen

Lisätiedot

Hierontaöljyt ja voiteet. Hierontaöljyt. Webshop. Menu. Korkealaatuiset hieronta-aineet suomalaiselle iholle GARNAATIOÖLJY

Hierontaöljyt ja voiteet. Hierontaöljyt. Webshop. Menu. Korkealaatuiset hieronta-aineet suomalaiselle iholle GARNAATIOÖLJY Webshop Menu Fysioterapia ja wellness» Hyvinvointituotteet» Hierontaöljyt ja voiteet Hierontaöljyt ja voiteet Korkealaatuiset hieronta-aineet suomalaiselle iholle Hierontaöljyt GARNAATIOÖLJY INERT - HIERONTAÖLJY

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu)

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Työnumero 1510029670 Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A FI-90220 Oulu Puh. 020 755 611

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Tehdyt rajaukset: AMMATTILUOKKA (3): SIIVOOJAT (942) VAHINKOLUOKKA: TYÖMATKA Huom. vuoden 2009 lukumäärät tulevat nousemaan vielä

Lisätiedot

Polkupyörähinnasto. Turun kone- ja polkupyöräliike MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404

Polkupyörähinnasto. Turun kone- ja polkupyöräliike MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404 Polkupyörähinnasto Turun kone- ja polkupyöräliike MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404 POLKUPYORAHINNASTO TURUN KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404 V. TAKUUTODISTUS Täten takaamme YHTI

Lisätiedot

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas IKONISET TUOTTEET VAHVAT BRÄNDIT GLOBAALIT TAVOITTEET Muutos yhtenäiseksi kuluttajatuoteyhtiöksi etenee

Lisätiedot

Pelkosenniemen kylät ja luonto

Pelkosenniemen kylät ja luonto Pelkosenniemen kylät ja luonto Pelkosenniemen kirkonkylä ja kunta Sijaitsee Lapin maakunnan itäosassa Kunnan asukasluku on 963 (31.8.2012) Pinta-ala on 1 881,73 km2, josta 45,39 km2 on vesistöjä Väestötiheys

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus Tammi-maaliskuu 2019

Liiketoimintakatsaus Tammi-maaliskuu 2019 Liiketoimintakatsaus Tammi-maaliskuu 2019 2 Tammi-maaliskuu 2019 lyhyesti Liikevaihto kasvoi, liiketulos tappiolla Korjausrakentamisen hankkeista syntyy edelleen tappiota Vertailukautta heikommat projektikatteet

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET 28.5.2019 klo 13.00 14.30 Ensimmäiset Kaunialan Olympialaiset pidettiin 6 7.7.1957.Kilpailulajeina olivat jousiammunta, keihäänheitto, kuulantyöntö, pöytätennis ja uinti. Kisoihin

Lisätiedot

SM-hallit Kuva: Esa Salminen

SM-hallit Kuva: Esa Salminen Kuva: Esa Salminen SM-hallit 218 SM-hallit kisattiin tällä kertaa Tampereen Pirkkahallissa, aivan kuten kuten toissa talvena. Järjestelyt pelasivat pääosin erinomaisesti ja Pirkkahalli tarjosi mahtavat

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net kriisikeskus netissä Mikä Tukinet on? - Aina avoin tukikeskus netissä - Apua arjen murheiden keskellä ja elämän kriisitilanteissa - Yhteyttä voi ottaa nimettömästi ja kotikuntaansa ilmoittamatta - Toiminta

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Powerflute for first class packaging. Savon Sellu Oy. Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014

Powerflute for first class packaging. Savon Sellu Oy. Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014 Powerflute for first class packaging Savon Sellu Oy Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014 1 Savon Sellu koivusta pahvia 9.5.2014 2 Savon Sellun historia Metsänomistajat ajoivat tehtaan rakentamista 1960-luvulla

Lisätiedot

====== ======= ====== Total: 78 40515 430.9

====== ======= ====== Total: 78 40515 430.9 LUETTELO ERILLISISTÄ OSISTA JA AIHIOISTA KONEPAJAA VARTEN ============================================================================================================================= Projekti: Proj.nro.:266

Lisätiedot

Ideointia ja ideoita Imatran info 19.2.2015 ja Lappeenranta 11.5.2015

Ideointia ja ideoita Imatran info 19.2.2015 ja Lappeenranta 11.5.2015 Lähestymistapoja Mitä tai ketä muita sadan vuoden juhlijoita on? Niiden kytkeminen juhlavuoteen Satavuotiaiden haastattelut ja heidän muistaminen sekä tarinoiden taltioiminen ja esille nostaminen Millaisena

Lisätiedot

Artturi Karjalaisen synnyinmaisemat sijaitsevat Paltamon Melalahden Vaarankylän Vehmasmäellä, josta avautuivat maisemat Oulujärvelle.

Artturi Karjalaisen synnyinmaisemat sijaitsevat Paltamon Melalahden Vaarankylän Vehmasmäellä, josta avautuivat maisemat Oulujärvelle. Artturi Karjalainen - opettaja, nuorisoseura-aktiivi, kotiseutuharrastaja, pidetty puhuja ja esitelmöitsijä Vehmasmäki Artturi Karjalaisen synnyinmaisemat sijaitsevat Paltamon Melalahden Vaarankylän Vehmasmäellä,

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa

1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Törnävä-Huhtala 1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Rukoileva sotilas on pystytetty talvi- ja jatkosotien muistoksi. Patsaan jalusta on Jyväskylän mustaa graniittia. Itse patsas on valettu pronssiin.

Lisätiedot