Suomen geologinen kartta

Suomen geologinen kartta 1 :100000 Kallioperikartan selitykset 2112 Huittinen Huittisten kartta-alueen kalliopera Summary: Precambrian rocks of the Huittinen map-sheet area Kirjoittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1978

Suomen geologinen kartta 1 :100000 Kallioperakartan selitykset 2112 Huittinen Huittisten kartta-alueen kalliopera Summary : Precambrian rocks of the Huittinen map-sheet area Kirj oittanut - by ARVO MATISTO Geologinen tutkimuslaitos Espoo 1978

Matisto, A. 1978. I-luittisten kartta-alueen kalliopera. Summary : Precambrian rocks of the Huittinen map-sheer area. Suoolen geologinen kartta 1 : 100 000, Kallioperakartan selitykset, 2112 Hulttirren. 30 pages and 17 figures. The map-sheet area is located in southwestern Finland, and its rocks, all Precamhrian in age, belong to the Svecokarelidic orogeny zone. The oldest rocks arc schists and gneisses, which cover almost half of the surface area. Younger than these, according to contact and cutting relations, are the somewhat more abundant plutonic rocks. The schists in the southern third of the map-sheet have preserved primary structures, and metavolcanics are often associated with them, which suggests that the schists are of eugeosvnclinal origin. The northern supracrustal rocks represent the gneissose and migmatized niveau of the anticlinorium south of Tampere, which has been eroded down to the granite front. The epicontinental mode of origin of these rocks is indicated by the absence of volcanics, the occurrence of black schist intercalations and the abundance of calcium incorporated in concretions. The granodiorite-predominant plutonites in the area range from peridotites to granites ; their grading from basic to intermediate refers to magmatic differentiation. The text is in Finnish, with figure captions and sunmiarv F,nglish.,-l rvo dlatirto, Geological Srtrvep of Finland, 02150 Espso 15, Finland.. ISBN 951-690-090-9 Helsinki 1978. Valtion painetuskeskus

SISALLYS -- CONTENTS Tutkimusvaiheet 5 Kallioperdnn yleispiirtect 5 Pintakivilajit 6 Kerrostuneet kivilajit 6 Vulkaaniset kivilajit 10 Syvakivilajit 14 Emdksiset syvakivilajit 14 Kvartsi- ja granodioriitit 15 Keikyan breksia 18 Graniitit 18 Juonikivilajit 20 Stratigrafiaa ja rakennetta 21 Taloudellisia aiheita 23 Summary : Precambrian rocks of the Huittinen map-sheet area 25 Introduction 25 Schists and gneisses 25 Metavolcanics 26 Plutonites 26 Dyke rocks 27 Stratigraphy and structure 27 Kirjallisuutta - References 29

TCTKIMLSVAIHEET Huittisten (2112) karttalehtialucen kalliopera on ollut jo aikaisemminkin geologisten kartoitusten kohteena. Sen ctclainen reunarna kuuluu 1 : 200 000 -kaavaisen geologisen kartan Loimaan lehden (Wilkman 1894, 1898), pohjois- ja keskiosa 1 : 400 000 -kaavaisen vuorilajikartan Tampereen lehden (Sederholm 1903, 1913) ja etelaosa samankaavaisen kivilajikartan Turun lehden (Harme 1958, 1960) alueisiin. Viimeksi mainitun piiriin liittyy P. J. Koskisen (1953) pro-gradu -tutkielma seka osaksi jo 1700-luvulta peraisin olevat ticdot Vampulan scudun kalkkikiviesiintymista ja rautamalmiaiheista (Gadd ja Carenius 1759, Gadd ja Sanmark 1792, Laitakari 1949, 1967 lisaviitteineen). 1 : 100 000 -kaavaisen kallioperakartan maastotutkimukset suoritetttin kesakausina 1971-74 ja niihin osallistuivat kanssani pituudeltaan vaihtelevin jaksoin Seppo Aaltonen (1973), Erkki Halme (1971-73), tilarkus Torssonen (1971-74) ja Kari Vuorio (1971-74). Kallioperakartan puhtaaksipiirtamisen on tehnyt rouva Ritva Forsman. Taman sclityksen lakes kaikki valokuvat on ottanut tutkimusassistentti Erkki Halme. Seka kallioperakartan etta taman selitvksen kokoamisessa on tutkimusassistentti Kari Vuorio ollut monipuolisena apuna. Esitan kaikille tvohon osallistuneille ja siina avustaneille parhaimmat kiitokseni. K yl1,iop1?r AN YI.I?ISPIIRTEF.T Huittisten karttalehtialueen kalliopera kuuiuu kokonaisuudessaan svekokarelidiseen vuorijonovyohykkeeseen. Sille antavat leimansa rapauturnisaineksista kerrostuneet liuskeet ja gneissit seka granitoidiset syvakivilajit. Edelliset sijaitsevat paaosiltaan alueen kcski- ja itaosissa, jalkimmaiset taas yhtenaisemmin lantisclla puoliskolla. Lisaksi on granitoideissa lukuisia liuskesulkeumia ja liuskeissa seka gneisseissa puolestaan isohkojakin pitkanomaisia granitoidi-intruusioita. Residuaalisedimcnttien gncissiytvminen on verratcn ylcista kautta koko alueen. Suonigncissirakenteita on varsinkin kapeahkoissa jaksoissa tai kontaktivvohykkeilla. Keski- ja pohjoisosissa esiintvv mustaliuskevalikerroksia ja kalkkikonkreetioita,

6 etelaosassa taas parhaiten primaarirakcnteensa sailyttaneita grauvakkakerrostumia seka A1-rikkaita porfyroblasteja sisaltavia liuskeita. Naihin liuskeisiin ja gneisseihin liittyy varsinkin alucen etelaosassa koostumukseltaan amfiboliittisia metavulkaniitteja. Niissa on monin paikoin agglomeraatti- ja tyynylaavarakenteita seka poikkeuksellisesti joitakin ohuita andesiittisia tai diopsidipitoisia valikerroksia. Syvakivilajit muodostavat verraten yhtenaisen sarjan peridotiiteista graniitteihin, joskin muita koostumuksia on vallitseviin granodioriitteihin verraten haviavan vahan. Emaksiset muunnokset ovat kooltaan pienina intruusioina liuskeissa seka sulkeumina granodioriiteissa. Graniitteja puolestaan on tunkeutunut min pintakuin syvakivilajeihin ja varsinkin naiden valisiin kontaktivyohykkeisiin. Ne vaihtelevat tasarakeisista apliittisiin, pegmatiittisiin ja joskus porfyyrisiin. Graniittista ainesta on lisaksi melkoisia maaria gneissien konformeina suonina ja alueen muita kivilajeja leikkaavina juonina. Muutamien metabasalttijuonien on todettu leikkaavan alueen granodioriitteja. PINTAKIVILAJIT Karttalehtialueen kalliopcrasta jaa pintakivilajien osuudeksi vajaa puolet. Laajempina yhtenaisina muodostumina niita on keskustasta itakoilliseen ja etelakaakkoon suuntautuvilla alueilla. Taman lisaksi niita on laajahkoinakin sulkeumina synkinemaattisissa svvakivilajeissa seka niiden lavistamina muodoiltaan saannottomina osuelna. Alkuaan rapautumisaineksista sedimentoituneet liuskeet ja gneissit ovat vallitsevia. Keski- ja pohjoisosissa ne ovat paaosiltaan gneissiytyneita ja suonigneissiytyneita, etelaosassa taas paremmin primaarisia rakennepiirteitaan sailyttaneita. Vulkanogeeniset kivilajit sijaitsevat aivan vahaisia poikkeuksia lukuunottamatta alueen etelaosassa ja sisaltavat monin paikoin vulkaaniseen alkuperaan viittaavia rakennepiirteita. Kerrostuneet kivilajit Alueen kerrostuneet kivilajit ovat alkuperaltaan savesta ja hiekasta koostuneita sedimentteja. Punkalaitumenjoen uomaa myotailevan ruhjevyohykkeen pohjoispuoliset liuskeet kuuluvat siihen Tampereen etclapuoliseen laajaan antiklinoriumiin (Simonen 1953), joka nykyisessa kulutusleikkauksessa on paljastunut graniittirintaman syvyyteen. Syn- ja myohaisorogeeniset syvakivi-intruusiot ovat metamorfoineet, deformoineet ja usein myos migmatisoineet (kuva 1) kiven min, etta primaareja rakennepiirteita on vain harvoin tunnistettavissa. Yleisia muuttumistuloksia ovat

7 Kuva 1. Svnorogeenisen granodioriitin migmatisoimaa kiillegneissia. 1 7 luonn. koosta. Alira gneiss m/rmatized by spnorogenic Rranodiorile. 117 o/ na/rrral size. Korkeakoski, Huittinen Kuva 2. Tyypillista apliitti- ja pegmatiittiraitaista suonigneissia. 1/8 luonn. koosta. f i;g 2. Typical veined gneiss ni/b apli/e and pe8ma/te bands. 1/8 of na/ra-al size. Oltava, Vampula.

H Kuva 3. Keharakenteinen kalkkikonkreetio suonigneississa. 1/10 luonn. koosta f io. 3,9 tonal calcareous concretion in veined gneiss. 1,110 of natural si e. I_amminjarvi, Keikya, biotiittiplagioklaasigneissi ja suonigneissi. Viimeksi mainitun suonet ovat ohuita ja konformeja. Koostumukseltaan ne ovat yleensa joko apliittista tai pegmatiittista graniittia (kuva 2). Voimakkaasti tektonisoituneilla alueilla on rakenne sykkyraista tai pienoispoimuista ja granodioriittien kontaktivyohvkkeilla eivat mvoskaan granodioriittiset suonet ole harvinaisia. Mlolemmille gneissimuunnoksille ovat yhteisia ohuehkot, kiisupitoisuuden ruostuttamat mustaliuskevalikerrokset seka konkretioina esiintyva kalkki (kuva 3). Maiden ominaisuuksien lisaksi korostavat muodostuman miogeosynkliiniluonnetta vain satunnaisesti esiintvvat vahaiset vulkaniittilinssit tai ohuet valikerrokset. Plastista isantakiveaan hauraampina nama ovat usein murtuneet sarmikkaiksi fragmenteiksi (kuva 4). Punkalaitumenjoen etelapuolisella alueellakin on gneissimaisyys yleista. yletamorfoitumisaste on siella kuitenkin huomattavasti alhaisempi, niin etta primaareja kerrosrakenteita on sailynyt runsaasti (kuva 5). Min ikaan on monin paikoin viela todettavissa sedimentaation aikaisen lajittumisen jaljilta karkearakeisia grauvakkoja ja savesrikkaita pienirakeisia liuskeita, joita usein karakterisoivat Al-rikkaat, megaskooppisestikin erottuvat andalusiitti- ja kordieriittiporfyroblastit. Kun taman lisaksi tally etelaisella alueella on huornattavan runsaasti vulkanogeenisia muodostumia, nayttaa todennakoiselta, etta taalla etelaa kohti tultaessa ollaan siirtymassa miogeosynkliinimuodostuman antiklinoriumista Tampercen botnista liuskejaksoa vastaavaan eugeosynkliinimuodostumaan.

9 I'uva 4. Breksioitunut amfboliittinen valikerros konformien graniittijuonien Iii istelemassa kiillegneississa. 1 ;15 luono. koosta. 4. Rrerria/ed amphibolitk intercalation in mica ennui penetrated byy ran/ rrraa/ile granit(' r'unc / 15 nalaral.rf e. I.ahteenmaki, Huittinen. iz-s01' ;41 Kuva 5. Primaaria kerrosrakennetta aaltoilevasti poimuileva kiilleliuskeessa. 1 10 luonn. konsta..mina slit will) andalatel) /olded primary la)eri. / /0 o/ natural.ri 2r. I.intukangas, I-luittinen.

I n y. l'uva 6. K nformcia graniittisuonia metamorfoituneessa amfiboliitissa. 1 r luonn. koosta. Iu. /,, (, n/ rn/nble,rawle rein, in nretmuorpbosed an/phibol//e. o/ JI(ItUi'a/ side. leposuon ltmnaispuoli.,sn11/i)d'est r,/ Heposuo, Fluittinen. Vulkaaniset kivilajit Svnnvltaan vulkaanisct kivilajit rajoittuvat aivan vahaisin poikkeuksin karttalehtialucen etelaiselle puoliskolle. Tavallisimmin ne sijaitsevat kerrostuneiden kivilajicn kontakteissa tai niiden paksuudeltaan vailitelevina kerroslinsscina. Samantapaista on niiden esiintvminen moos granitoidien paikoin mittavissakin liuskesulkeumissa. Koostumukseltaan ja rakenteeltaan ovat metavulkaaniitit moninaisia. Yleisimpia ovat lahcs tasaveroisesti sarvivalketta ja plagioklaasia (ran 31 sisaltavat amfiboliitit. Niissa on paikoin, varsinkin rapautumissedimcnttien ohuissa valikerroksissa, tunnistettavissa tuthittisecn alkupcraan viittaavaa kerrosrakennetta. rlmfiboliitit ovat rapautumissedimenttien tapaan usein gneisslvtyneita, joskin niiden uudestikiteytymisaste pvsyttelee vleensa alhaisempana. Svvakivilajien tuntumassa sijaitsevissa amfiboliiteissa ci suonigneissimain en rakenne ole lainkaan harvinaista (kuva 6). ramfiboliittcihin liittvv Punkalaitumen Koskioisissa, Alastaron Alainenjoclla ja muita laajemmalti Punkalaitumen Huhtamossa selvapiirteisia agglomeraattiosueita. Niidcn liuskcinen ja tumma perusmassa sisaltaa runsaasti osittain biotiittiutunutta sarvivklkettii. Pallomaisia pommcja ja hcittelcita on tiheassa. Ne sisaltavat runsaan plagiolaaasin ohclla mvos vahan kvartsia, misty johtuu niiden vaalea varisavy (kuva 7 ;A). Varsinkin Huhtamon agglomeraatti on vertikaalisuunnassa voimakkaasti vcnvmvttk (kuva 7B).

1 1 B huva 7. Vertikaalisuunnassa voiniakkaasti vcnvnvtta agglomeraattia. \. Vaakasuura leikkaus. B. Pvstvsuora leikkaus. Alittaknavan halkaisija 5 cm. I'rp. lgglottterate strongly elongated in ver/cal direamn..-1. Hori~-mrhzl set lion. B. I erliral arm lion. Diameter of gale i int. Iiuhtamo, Punkalaidun. Vnlok. AI. Torssoncn Photo.

1 2 Kuva 8. T_vvnvlaavarakennetta andesiittiscssa metavulkaniitissa. 1/25 luonn. koosta. 8. Pillnn' lava s/var/air in ande.vtic nte/avoleanir. 1 25 of na/ural sire. lalasjoen Ojainmaa, Punkalaidun. Amfiboliitteihin liittyy muutamin paikoin, eniten alueen kaakkoisosissa, porfyriittisia muunnoksia. Muita kookkaampina rakeina niissa on uraliittia tai salomaista, ofiittisesti asettunutta plagioklaasia, joskus molempia. Ominaisuuksiltaan narna porfyriitit civat poikkea ymparoivilta karttalehdilta kuvatuista (Salli 1953b, llatisto 1971, 1976a). Tamantapaisissa enemman tai vahemman porfyyrisia rakenteita sisaltavissk metavulkaniiteissa on Punkalaitumen jalasjoella, Huittisten Hirvelkssa ja K1 vlion Riuttassa selvapiirteista tyynylaavarakennetta. Naista varsinkin cnsiksi mainittu (kuva 8) on rakcnteeltaan taysin rinnastettavissa Vanajanselan vastaavaan muodosturnaan (Matisto 1970, 1976b). Tyynvja rcunustaa tumma raita ja tahan paikoin sekaantunut, ohucmpi ja sisempi vaalea raita. Molempien mineraalikoostumukseen sisaltyvat amfiboli, plagioklaasi, kvartsi ja sekundaarinen biotiitti. Aksessoreina on titaniittia, apatiittia ja zirkonia seka opaakkeja mincraaleja. Raitojen jyrkka variero johtuu salisten ja femisten mineraalien eriasteisista paljoussuhteista. Jalasjoen tyynylaavajakson syvakivi-intruusioiden erilleen katkaisema pohjoisluoteinen jatke on niin deformoitunut, etta kivi vaikuttaa ohutraitaiselta amtiboliitilta. Hyvin paljastuneissa kohdissa ovat tvvnvjen paatekaarteet kuitenkin viela tunnistettavissa. Alucen kaakkoiskulmauksessa on mctavulkaniittien yhteydessa muutamin paikoin vuorottain tummia amfiboliittimaisia ja vaaleita diopsidirikkaita raitoja sisaltavaa kivea, jossa budinoiturniset tai muut liikuntojen aiheuttamat dcformaatiot ovat vleisia (kuva 9). Raitojen paksuus vaihtclec tavallisimmin muutamista milli-

1 3. Kuva 9. Budinoitunut diopsidirikas kerros raitaisessa metivulkaniitissa. 1 :6 luonn. koosta. I ix. 9. Borndrngs of diopside-rich later in banded metaolcanir. 16 of natural.ri e lalasjoen Fzaraonvuori, Punkalaiduo. metreista 3-55 senttimetriin, mutta kohoaa joskus jopa muutarniin desimetreihin asti. Vaaleissa raidoissa on paamineraalina diopsidi, lisanaan vahan. tremoliittia, kalsiittia ja kali- tai plagioklaasimaasalpaa seka aksessorista titaniittia. Tummien raitojen vallitseva mineraali on amfiboli lisanaan vkhan plagioklaasia (An ; o ). Vaaleat raidat ovat synnyltaan ilmeisesti merkelia ja tummat tuf ia. Paikoin tavattavat tavanomaista paksummat tummat patjat ovat todennakoisimmin kerrosmvotaisia metavulkaniittijuonia. Nailla diopsidiraitaisilla muodostumilla on analogiset vastineensa idassa Toijalan karttalehdcn puolella (i\latisto 1974, 1976a). Happamien vulkaniittien csiintyminen rajoittuu vain yhteen mittavampaan jaksoon Koylion Vuorenmaassa ja muutamaan pienempkan Punkalaiturnen Kanteenmaassa ja Palojoella. Niiden kiviaines on tiivista, harmahtavaa tai punertavaa aleptiittiaa. Paamineraaleina on plagioklaasia ja kvartsia. Koostumus vaihtelee plagioklaasin An-pitoisuudesta ja kvartsin maardsta riippuen lipariitista dasiittiin. Nluutokset ovat paikoin vahittaisia, paikoin taas kerrosmaisia, samaa tapaan kuin Hameenlinnan lehden (Sirnonen 1949a, 1949b) luotcisosassa ja Valkeakosken lehden (Matisto 1970, 1976b) lounaiskulmauksessa. Happarnissa metavulkaniiteissa voi olla myos amhboliittisia raitoja tai valikerroksia ja nc voivat puolestaan olla valikerroksina amfiboliiteissa.

1 4 SYVAKIVILA /IT Karttalehden alucella on syvakivilajeja jonkin verran pintakivilajeja runsaammin. Niiden laajimmat ja vhtcnaisimmat muodostumat sijaitsevat alueen lansi- ja luoteisosissa. Kontakti- ja lavistys-suhteiden perusteella svvakivilajit ovat pintakivilajeja nuorempia ja muodostavat laajan, lahes aukottoman sarjan peridotiiteista graniittcihin. Naista on kvartsi- ja granodioriitteja muita huomattavasti enemman. Niihin verrattuna varsin vahaiset emaksiset svvakivilajit sijaitsevat pienehkoina osueina eri puolilla aluetta, eika samaan tapaan esiintyvia graniitteja ole sanottavasti naita runsaammin. Emaksiset syvakivilajit Emaksiset syvakivilajit ovat enintaan 3 km :n lapimittaisina massiiveina joko muiden kivilajien kontaktcissa, intruusioina liuskeissa tai sulkeumina granitoideissa. Kooltaan pienimmat ovat yleensa tasalaatuisia, mutta kookkaammissa ovat vahittaiset vaihettumiset emaksisista happamiin rnuunnoksiin varsin vleisia. Nlonin paikoin on seka liuskeissa etta granitoideissa emaksisten svvakivicn kulmikkaita, fragmenttimaisia murskaleita, joiden lapimitat vaihtelevat joistakin mctreista muutamiin kvmmeniin metreihin. Nc ovat ilmeisestikin peraisin synorogeenisissa liikunnoissa hajonncista pienehkoista pahkuista. Varsinaisia oliviinipitoisia peridotiitteja on tavattu vain Koylion Riuttamaan ja Vampulan Susimaen vanhastaan tunnettujen rautamalmiaiheiden yhteydessa (Gadd )a Carenius 1759, Palmunen 1925, Koskinen 1953, Laitakari 1967). Naissa, kuten alueen muissakin emaksisissa syvakivilajeissa, on vahittaisia vaihettumia hornblendiiteista gabroihin ja dioriitteihin. Naista ovat gabrot huomattavasti muita runsaampia. Hornblendiitin paatnineraalina on tremoli ti-aktinoliitti tai sarvivalke, jossa joskus on tavattu oliviinipseudomorfooscja tai piniittivtvmista. Plagioklaasin ( \n,. ; ;) maara vaihtelce aksessorisesta 25 "(, :iin. Satunnaisina lisaaineksina on kvartsia, rautakiisuja ja apatiittia seka muuttumistuloksina kloriittia, biotiittia ja serisiittia. `lincraalien rakenne tavoittelce omamuotoisuutta ja keskimaarainen rackoko on 2 mm. Amhboli on kuitenkin paikoin 5-6 mm :n lapimittaisina hajarakeina. Happameen suuntaan siirrvttaessa alenee plagioklaasin anortiittipitoisuus gabroissa 40-50 " ;, :iin ja dioriiteissa 30---40,,ain ja plagioklaasin maara lisaantyy vastaavasti n. 25 :ccn ja 50 :een ",, :iin. San:alla kasvaa aksessorisen kvartsin maara ja dioriittiin ilmaantuu mvos pi imaarista biotiittia. Paikoin on taman rvhman kivilajeissa tavattu klino- tai varsinkin ortopyrokseenipitoisia muunnoksia, joista eraat noriittiset gabrot ja vaaleat dioriitit ovat megaskooppisestikin tunnistettavissa ruskehtavan varisavvnsa perusteella.

15 Kvartsi- ja granodioriitit Granodioriitti on karttalehtialueen vicisin kivilaji. Kvartsidioriittia on mainittavammin ja alueellisesti yhtenaisemmin vain NUG'-osassa Puurijarvcn--harhinicmen- Keikvkn seudulla ja piencmpina osueina Huittisten Heposuolla ja Rieskalassa, Varnpulan Vahajoella, Punkalaiturnen Hovikoskella ja Tyrvaan Houhajarvella. Kaikissa naissa kohteissa rnuuttuu kvartsidioriitti vahitellen, ilman jvrkkaa rajaa granodioriitiksi. Vastaavanlaiset vahittaiset vaihettumiset moos dioriitista kvartsidioriittiin ovat tavanomaisia varsinkin karttalehtialueen itaisella reunamalla, vaikka kallioperakartassa kaytctyn tumman- ja vaaleanruskcan varin jvrkka kontrasti antaakin tasty poikkeavan kuvan. Granodioriitti on plutonien keskiosissa kvartsidioriitin tapaan tasa- ja keskirakeista ja heikosti suunnittunutta kivea, jossa vahaiset koostumuscrot ovat kuitenkin yleisia. Riippuen plagioklaasin, biotiitin ja kvartsin keskinaisist'd paljoussuhteista ja mahdollisista amfibolin tai kalimaasalvan pitoisuuksista vaihtelee vari tummasta vaaleanharmaaseen tai puncrtavaan. Seka kvartsi- etta granodioriitissa on alucen luoteiskulmauksessa Puurijarven- Keikvan alueella monin paikoin hieman diopsidia tai hvpersteenia, jotka antavat kivelle ruskehtavan varisavyn. Lisaksi on Huittisten Loimassa tavattu kvartsidioriitin rakopinnalla kookkaita, kauniisti sateettaisia analsiimizeoliitin kiteita (kuva 10). Voimakkaammin suunnittuncissa ku, 10., eet_ srakenteista zeoliitzimineraalcihin kuuluva analsiimia kvartsidioriitin rakopinnassa. 1 o luonn. kuosta. I'io. /0. Radialed anahim, a 'eolile, on Jnarlure.rurfa(e in guar/- diorilr. 1 15 of natural tide. İoiman K()rkcakoski, Huittinen.

1 6 kuva 11. konh rncja ran iittisuonia pikkusiirrnsten detornmimassa nranodioriitissa. 1 5 luonn. kousta. //. ( :on/orma/i/e,xrrrrtile rem.r In Lrewodlorlle de/orr»ed /i mrrmr /md/i. 1 5 of natural si^e. Rekikosken Rckioja, I-luittinen. plutoniittien rcunaosissa ja usein graniitti-intruusioiden lahituntumassa on paikoin ohuita, pienin ja tasaisin valein esiintyvia konformcja graniittijuonia, jotka saannollisimmin esiintvessaan antavat granodioriitille suonigneissia muistuttavan asun (kuva 11). Paikoin ovat suonet ja juonet kooltaan vaihtelevampia, apliittisia tai pegmatiittisia ja konformien lisaksi mv6s ruhjeisuussuunnissa esiintyvia tai leikkaavia. Talloin on isantakivecn., granodioriitin ohella joskus myos kvartsidioriittiin tullut sckundaarista kalimaasalpaa. Se esiintyv paikoin jonkin verran muuta mineraaliainesta kookkaampana antaen kivelle karkearakcisen leiman. Paikoin on kalimaasalvan raekoko kasvanut n. 0,5x1,0 cm :n tai lopulta n. 2,0x3,0 cm :n suuruiseksi muuttacn kiven rakentcen porfvyriseksi. Tallaiset muunnokset ovat alaltaan varsin rajoittuncita ja niissd on usein nakvvissa tektonisen deformaation jalkia (kuva 12). I niters naitii erilaisia muunnoksia on alueen Nom'-kulmauksessa ja pohjoisreunamassa samaan tapaan kuin naidcn granitoidien pohjoisella jatkeella Vammalan karttalehden alucclla (\latisto 1967, 1971). I.iuskciden ja gneissicn vastaisilla kontaktivyohykkeilla voimistuu granodior itin liuskettuneisuus tuntuvasti, ja siihen ilmaantuu kooltaan vaihtelevia liuskesulkeutumia. Naista vulkanogeeniset ovat paremmin sailvneita, mutta alkuaan rapautumisaineksista kerrostuncet liuskeet ja gneissit ovat usein vahvastikin assimiloituncet grranodioriittiin. Kontaktcissa on mnnin paikoin lcveita tnigmatiittisia ja agmatiittisia vv6hvkkcita. Gneissi on paikoin min granodioriittiutunutta, etta

1 7. Kuva 12.lutometasomaattisia inikrokliinihajarakcita suunnittuneessa granodioriitissa. 1 5 luonn. koosta. il..-1/f/onj lasoil/a/ii miuroeline p/enoirpols in delorrued,~ranodiorile. 1 ; 5 o/ unlined si7. (. 1'cukkulan Scinakallio, hiikka. Kuva 13. Gabro-koostumukscllisten varhaiserl_,tumien tihentym3 granodioriitissa. 1 ;7 luoma. koosta. 113.. Iri/rrntrlalion of earl), score alioas, oabbroit in (0u/posi/ion, in n-anodiorile. 1 7 of nal/rral,rile. lallionpa heikta. 3 1276(1123.13

1 8 sen alkupera on tunnistettavissa vain joistakin reliktirakenteista, esim. vastustuskykyisina sailyneista konkreetioista. Niyos alueen luoteiskulmauksen muutamat kontaktien laheisyydessa sijaitsevat granaatteja sisaltavat granodioriittimuunnokset lienevat saaneet Al-ylimaaransa assimiloimistaan kiillegneissisulkeutumista. Emaksisten kivilajien yhteydessa mainittujen erikokoisten, sarmikkaiden murtokappaleiden lisaksi on alueen kvartsi- ja granodioriiteissa keskimaarin 10x30 cm :n suuruisia, pilsteisyyden suuntaan pitkanomaisia gabromaisia osueita, jotka vaikuttavat emaksisiltk varhaiserkaumilta. Tkalla niitk ei ole yhta runsaasti kuin monin seuduin Tampereen ja Hameenlinnan valisilla alueilla (esim. Simonen 1948). Sen sijaan on tavattu niiden joitakin sellaisia tihentymia, joissa erkaurnat ovat ikkan kuin viela plastisessa tilassa painovoiman vaikutuksesta akkumuloituneet kivisulan pohjaosaan (kuva 13). Keikyan breksia Huit isista Tampereelle johtavan tien Keikyan pohjoispuolisissa kallioleikkauksissa on varsin poikkeuksellisia muodostumia (Matisto 1964). Niissa pienirakeinen gabromainen tai dioriittimainen kivilaji lavistelee ja breksioi kvartsi- ja granodioriittisarjan kivilajeja Huittisista Keikyan ohi pohjoiskoillisecn poikki yleisen liuskcisuussuunnan ulottuvassa ruhjeliuskeisessa jaksossa (kuva 14). l'roblemaattisuutta korostaa se, etta kontakti- ja lavistyssuhteiden perusteella emaksiset syvakivet ovat rnuualla karttalehden alueella aina vanhempia kuin happamammat syvakivet. Breksioiva gabromainen kivi voitaisiin ehka, syvakivimaisyydestaan huolimatta, rinnastaa Sederholmin luokituksen mukaisiin vanhempiin metabasaltteihin, jotka livistavat ensimmaisen ryhman graniitteja (kvartsi- ja granodioriitteja), mutta ovat toisen ryhman graniitteja vanhempia. Graniitit Karttalehden alucella on graniittisia kivilajeja varsin vahan. Ne csiintyvat pienina intruusioina granodioriittisarjan kivilajeissa seka liuskeissa ja gneisseissa tai niiden kontakteissa, runsaimmin alueen lantisellk reunamalla. Lisaksi graniittia on muita kivilajeja lavistelevina juonina seka runsaastikin suonigneissien suonina. Koostumuksellisten ja rakenteellisten eroavaisuuksiensa mukaan jakautuvat alueen graniitit pegmatiittisiin, tasarakeisiin, apliittisiin ja porfyvrisiin. Pegmatiittigraniitit ovat muita huomattavasti runsaampia ja sijaitsevat vahaisia poikkeuksia lukuunottarnatta alueen lansi- ja etelaosissa. Niiden rakenne saattaa olla tasaista, joskin karkeahkoa. Yleisia ovat kuitenkin sellaiset muunnokset, joissa paamineraalina olcvan kalimaasalvan raekoko on vii 10 cm, plagioklaasin (An,,,) tksta puolet ja kvartsin alle I cm :n. Karkeissa muunnoksissa on kirjomaasklparakennc vleista. Kiilteita, varsinkin biotiittia, on niukasti. Kaakkoiskulmauksen tasarakei-

1 9 liuna 14. Picnirakcisen ;hromaisen ki% ila,.n brcksioiuria grunodio - riittin. 1 10 luonn. k ;wsci... 1 ill 14. Granodia'ile brerriated by line,grained,:abin-oi, cork. / / 0 o% nahira!.ride 1. ;niperccn tic. 77e road in -1ruperr, Ikcikva. scmmissa pegrnatlttcissa on paikoin n. 5 mm :n lapimittaisia, ranaattikitcita. Karttalehtialueen pegmatiitcissa ci ole havaittu apatiittia eika turmaliinia, jotka ovat laheisten Vammalan ( ;AIatisto 1967, 1971) ja Tamperecn (llatisto 1961, 1977) karttalehtialueiden pegmatiitcille luontecnomaisia. Tasarakeista graniittia on itscnaisina intruusloina paaasiassa alucen keski- ja itaosissa, apliittia vain Huittisten Rieskalassa ja Tvrvaan Sammaljoella. Kumpaakin on lisaksi vahittaisina muunnoksina toistensa tai pegmatiitin yhtevdessa. imlolempien mineraaleina on kvartsia (30-40 " ), kalimaasalpaa (25-30 " ;,) ja plagioklaasia (An,,, z,, 20-25 ;,), lisana vahan kiilletta (2-10 " ) ja aksessorcina apatiittia, zirkonia ja opaakkimincraaleja. Apliitticn raekoko on n. 1 mm ja vani vaihtelec valkeasta harmahtavaan. :yiuidcn graniitticn rackoko on suurcmpi, 2--3 mm, ja runsaampi kalimaasalpa antaa niille punertavan varisavvn. Graniittisarjaa tavdentavat Tvrvaan Ylistenjarven lansirannalla ja l kojarven etelapuolella sijaitsevat porfvyriset muunnokset. N. 2 ;<3 cm :n suuruisinc mikrokliinihajarakeinecn ne muistuttavat taltakin karttalehtialueelta tuttuja porfyyrisia granodioriitteja, kuitenkin silly erotuksella, etta missy kiven perusmassa on tasarakeista graniittia. `-luita kivilajeja lavistelevat graniittiset juonct seka suonigneissicn suonet vaihtelevat apliitista pegmatiittiin. Tavanomaista on raekoon kasvu juonen tai suoncn levcvden kasvun mvota (kuva 2, s. 7).

2 0 Kuva 15. Nlcta-andcsiittia, jota esiintvv,granodiuriittia leiki iavina juonina. fill. 15, Alela-andesite, ndiielj as dyke nrlr,oranodiiri e. \lrntkussuo, Varnpula. JUONIKIVILAJI'1' \luecn yleisimpia juonikivilajeja ovat jo aiemmin mainitut seka konformisti etta leikkaavasti muissa kivilajeissa esiintyvat granitoidisct suonet ja juonet seka vulkanismin varhaisvaihetta edustavat residuaalisedimenteissa tavatut vahaiset ja ohuehkot metabasaittiset tai -andesiittiset kerrosjuonet. Naiden lisaksi on Vampulan Mlatkussuon itapuolella kaksi keskenaan risteilevaa, ainakin 3-4 m :n lcveyista juonta, jotka plagioklaasiporfyriittia muistuttavasta asustaan huolimatta poikkeavat ylla mainituista vulkanogeenisista kerrosjuonista. Naissa on kiven paamineraalina plagioklaasi (An :,., ; ). Osa siitd on jopa 10 mm :n lapimittaisina hajarakeina (kuva 15), osa taas muodostaa vhdcssa sarvivalkkeen kanssa pienirakeisen (0,1-1,0 mm) matriksen. Aksessoristen apatiitin ja opaakkien mineraalien ohella siina on lisaksi muuttumistuloksina hieman biotiittia ja runsaasti kloriittia kuvastamassa liven metamorfista luonnetta. Nama juonet poikkcavat alueen vulkaniiteista lisaksi siina, etta ne Icikkaavat granodioriittia. Name ominaisuuksineen ne lienevat Vammalan karttalehtialueen (Matisto 1971) analogisten juonien tapaan rinnastettavissa Sederholmin I rvhrnan graniitteja leikkaaviin, mutta II ryhman graniittcja,,anhcinpiin metabasaltteihin ja edellcen myos alueen pohjoisreunamalla sijaitsevan Kcikvan hreksian (\Iatisto 1964) intrusiiviscen ainekseen.

2 1 STRiATIGRAPIAA JA RAKENNET7`A Karttalehtialueen kalliopera kuuluu kokonaisuudessaan svekokarelidiseen vuorijonovyohvkkeeseen. Sen vanhinta ainesta edustavat seka dctritaalisesta ctta vulkaanisesta aineksesta koostuncet pintasyntyiset kivilajit. Kontakti- ja lavistyssuhteidcn perusteella naita nuoremmat syvakivilajit muodostavat sarjan varhaisimmista peridotiiteista ja gabroista myohaisimpiin graniitteihin. Alueen keski- ja pohjoisosan liuskeita leimaavat vulkaaniittien niukkuus, mustaliuskevalikerrokset, konkreetioiden muodossa esiintyva kalkkipitoisuus seka vahvahko metamorfoitumis- ja suonigneissivtymisaste. Nama ominaisuudet viittaavat miogeosynkliinivaiheen hitaan evoluution sedimentatio-olosuhteisiin. Tama jakso, joka sijoittuu Sederholmin (1897) prcbotniumiin ja Vavrysen (1954) Fennoniin, edustaa Simosen (1953, 1971) modernimmassa luokituksessa Svekokarelideihin kuuluvan Tampereen eugeosynkliinimuodostuman etelapuolisen laajan antiklinoriumin graniittirintaman svvyydelle asti kulunutta leikkausta. Alueen etelaista osaa karakterisoi vulkaniittien huomattava runsaus seka primaarirakenteiden sailyneisyys rapautumissedementeissa. Mind ominaisuudet viittaavat yhtalaisyyteen Tampereen pohjoispuolisen, cugeosynkliinisen (Simonen ja Kouvo 1951), Sederholmin luokituksen mukaisen botnisen jakson kanssa. Kuva 16. Transverssiliuskeista kiillc,gncissia. 1,'5 luonn. koosta. 16. Transversal sc'butositp in mica Rneis.. 115,/ natural Kukonharja, Vampula.

22 Ikuva 1'. Tvvpillinen pienoispoimu graniittllu vaiscssa ;untiboliitissa. 1 20 luonn, koo sty. I I rpiral minor fold in granite-banded ampbibolite. 1 20 o/ natural si~, e..lalasjoen Jtaentausta, Punkalaidun. Valok..I. Torssonen Photo. hovlion ja Vampulan alucilla karttalchden lounaiskuhnauksessa viittaavat vanhat rautamalmiaihcet yhdessa vahaisten kalkkikivien ja happamien vulkaniittien kanssa siirtvmista svekokarelidisen vuorijonovvohvkkcen puitteissa fasicksellisesti Svioniumin (Sederholm 1897) alueelle. Karttalehtialueen kivilajicn vleinen kulkusuunta on luoteesta kaakkoon ja niiden kaade pysyttelee pystyna tai jyrkkana. Tasty vlcistrendista on kolmc mittavaa ja joukko suppea-alaisia poikkeamia. Keskustasta kaakkoon levittavtyvassa liuskejaksossa kaantvv kulku l'unkalaitumen kirkonkvlan tienoilla ensin lanteen ja sitten Ilmionsuon ja Pohtamon tienoilta lounaaseen. Lounaiskulmauksessa on llatkussuon pohjoispuolella kauniisti kupolimaisuutta tavoittclcva, ilmeisestikin graniitti-intruusioiden aiheuttama kchamainen rakennekompleksi. Tasty lantccn ja luoteeseen pitkin rcunavyohvketta vallitsee varsin saannollinen pohjois-etclaincn suuntaus. Samansuuntainen, mutta kapeampi ja saannottomampi, ruhjeliuskeisuutena ilmeneva ja vleista kulkusuuntaa leikkaava jakso kulkee Huittisten Lauttakvlasta Kcikvan suuntaan.

Paikallisia poikkeamia vleissuunnasta on usein liuskeiden ja syvakivilajien kontaktien seutuvilla seka siella, missy myohaisorogeenista graniittia on tunkeutunut aikaisempien emaksisten intruusioiden tuntumaan. Nailla paikoilla ovat kulku- ja kaadesuuntien tiheat vaihtelut, rakenteelliset deformaatiot (kuva 16) ja intensiivinen poimutus vleisia (kuva 17). Granitoidisissa syvakivilajeissa seka kiille- ja suonigneisseissa on siella taalla emaksisten syvakivilajien breksiamaisia murskaleita, joiden lapimitat maariteltavissa tapauksissa ovat vaihdelleet metreista muutamiin kymmeniin metreihin. Kontaktivvohykkeilla ne kuuluvat intrusiivibreksioihin. Svvemmalla plutoniiteissa sijaitsevat a yleensa suurikokoisemmat lienevat pienien varhaisempien emaksisten intrusiivien orogeenisissa liikunnoissa kappaleiksi murtuilleita jaanteita. Naista eroavat oleellisesti kooltaan pienemmat ja muodoiltaan pyoreahkot, granodioriittisissa kivissa muualtakin tutut (esim. Simonen 1948) varhaiserkaumat, joita tally alueella on paikoin tavattu poikkeuksellisina tihentymina (kuva 13, s. 17). Kiille- ja suonigneissien vulkaniittimurskaleet puolestaan ovat peraisin liikunnoissa murtuneista valikerroksista tai kerrosjuonista. On todennakoista, etta ruhjelinjat jakavat tamankin alueen kallioperan lohkoihin samaan tapaan kuin viereisilla Vammalan ja Toijalan kartta-alucilla (Matisto 1971, 1976a). Matala topografia seka paljastumien pienuus ja peitteisyys ovat kuitenkin rajoittaneet valittomien havaintojen tekoa. Vesistolinjat indikoivat kuitenkin ulcttuvuudeltaan suurimpien ruhjeiden suuntia. TAllaisia kivilajien kulkusuuntaa myotailevia suurimittaisia jaksoja kuvastavat eritoten Tyrvaan Houhajarvi, Kokemaenjoen Kyttakanhaara ja Kieltareenhaara seka Loimijoki Kokemaenjoelta Huittisiin ja Punkalaiturnenjoki Lauttakylasta aina alueen kaakkoiskulmaukseen Koskioisiin asti. Selvahkoa kulkusuuntia leikkaavaa ruhjesuuntaa indikoi puolestaan etelapohjoissuuntainen Lauttakv_ lasta ohi Keikvan ulottuva jakso, jonka ilmeinen, joskaan ei paljastumien vahvvden vuoksi vhta hvvin mittauksilla kontrolloitu jatke mvotailee Loimijokea Lauttakvlasta lahtien vii karttalehtialueen etelarajan. 2 3 TALOUDELLISLA ;AIHEIT,A Tahanastisen tietamyksen perusteella ei alueen kallioperalla ole tarjottavana taloudellisesti merkittavia kohteita. Eraat kuitenkin ansaitsevat maininnan. Kiisuruostetta ja vahaisia rautakiisupitoisuuksia on siella taalla rapautumissedimenteissa ja muita runsaammin Tyrvaan Sammaljoen Urholassa ja Porintien leikkauksissa Huittisten Vakkilassa. Vastaavaa on alueellisesti jopa runsaammin, mutta maarallisesti vahemman alueen emaksisissa vulkanogeenisissa liuskeissa. Tyrvaan Sammaljoen Uotilan pienesta amfiboliittilinssista on megaskooppisestikin tunnistettu hieman kuparikiisua.

2 4 Tictty tnielenkiintonsa on edellcenkin jo 1700-luvulla tunnetuilla ja sittemmin koelouhituilla Kovlion Vuorenmaan ja Riuttamaan seka Vampulan Susimaen ilmeniittimagnetiittiesiintymilla seka Vampulan llatkusjoen ja Siivikkalan kauan sittcn loppuun louhituilla, vahaisilla dolomiittisilla, ainakin osaksi vain kookkaita irtokivia sisaltaneilla kalkkikiviesiintymilla (Gadd ja Carcnius 1759, Gadd ja Sanmark 1792, Palmunen 1925, Koskinen 1953, Harme 1960, Laitakari 1949, 1967 lisaviitteineen). Vahaista kiisuuntumista on todettu Punkalaitumen Ylivuoren osittain dioriitiksi differentioiturieessa gabrossa. Keikyan Aetsan ja Kokemaen Tuornisen niin ikaan vahaisia kiisumaaria sisaltavat pienet peridotiittipahkut lienevat gcneettisesti rinnastcttavissa Kylmakosken Taipaleen malmin isantakivcen (Warma et al. 1973).

Summary PRECAMBRIAN ROCKS OF THE HUITTINEN MAP-SHEET AREA Introduction The map-sheet area is located in SW Finland, southwest of Tampere. In the classic classification by Sederholm (1897), its bedrock was included in the Prebothnium. On the basis of recent studies and more detailed mapping it is nowadays included in the Svecofennian (Simonen 1953) or, according to the latest terminology, in the Svecokarelidic orogeny zone (Simonen 1971). The oldest rocks in the area are sedimentogenic schists and gneisses ; associated with them, particularly in the south, are metavolcanics of varying composition. Contact and cutting relations show that the slightly more abundant plutonic rocks are younger than the supracrustal rocks. These plutonic rocks constitute a fairly continuous series from ultramafic to silicic, in which the intermediate variants distinctly predominate. Rather narrow granitic dykes are common in all rock types ; conformabale veins also occur frequently, particularly in schists and gneisses. Exceptions to this are the few andesitic dyke rocks that cut and brecciate the intermediate plutonites. Schists and gneisses The supracrustal rocks are largely sedimentary schists and gneisses. The largest continuous areas occupied by these rocks extend from the centre towards ENE and SSE. They also occur in synkinematic granodiorites as abundant, and in places very large, inclusions. The sediments in the central and northern parts of the area are characterized by black schist intercalations, conformable granite veins, complicated minor folding, the abundance of calcite as concretions and the absence of volcanics. These factors refer to epicontinental conditions and show that the region is part of the extensive anticlinorium that trends EW south of Tampere, and which erosion has exposed down to the depth of the granite front. 4 1>78U12743

2 6 In the southern margin the grade of metamorphism in the corresponding supracrustal rocks is conspicuously lower. Owing to sorting during sedimentation they exhibit bedding, and coarse-grained greywacky and fine-grained slaty schist beds whose high Al-abundance is reflected in andalusite, cordierite and garnet porphyroblasts. These facts together with the metavolcanics suggest that the rocks are grading into those formed under eugeosynclinal conditions. Some minor occurrences of dolomitic limestone are encountered right in the southwestern corner of the area in association with schists. Metavolcanics With some minor exceptions, volcanogenic rocks are met with only in the southern part of the area. They generally occur in the margins of the sedimentary belts, but to some extent also within them as intercalations and sills. Like the sedimentogenie rocks, the minor belts in the central and northern parts have undergone intense metamorphism, and contain veins reminiscent of those in the gneisses. Southwards, however, distinct bedding, agglomerate and pillow lava structures are visible in many places, especially in the southeastern corner, where the amphibolitic metavolcanics contain bands and layers rich in diopside suggestive of a marly origin. Most of the» leptitic» metavolcanics, ranging from liparitic to dasitic in composition and with abundant amphibolitic bands or beds, occur in the southwestern part of the area. Plutonites The largest and most coherent plutonite formations are located in the western and southwestern parts of the area. Contact and cutting relations show that the plutonites are younger than the supracrustal rocks. In composition the plutonites form a fairly continuous series from ultramafic to silicic, in which the intermediate variations predominate. As a rule the mafic plutonites occur as formations no more than a few kilometres in diameter in the contact scams, as intrusions in schists or as inclusions in granitoids. The smallest of them are homogeneous, but the larger ones always exhibit grading into more silicic varieties as an outcome of crystallization differentiation. The intermediate plutonites are typically homogeneous, equi- and mediumgrained rocks. Their colour varies somewhat owing to the variation in the abundances of mafic minerals and local occurrences of pyroxene. In some places the granodiorite shows zones that are tectonized more intensely than the rock in general, and in which there are numerous but small granite veins. These are the source of the secondary potassium feldspar, due to which the rock has become coarse-grained or even

porphyritic. MIagmatic differentiation is indicated by the tendency of the intermediate plutonites, like the mafic rocks, to grade into one another without any sharp boundary, and by the ellipsoidal basic early segregations, 10 to 30 cm in diameter, which are common in the intermediate plutonites also in the environment. Particularly in the complicated contact zones of the schists and granodiorites, however, there are rocks, granodioritic in composition and texture, but quite of different origin. Their schist relicts, concretions typical of schists and Al-rich garnet porphyroblasts indicate that they derive entirely from schists, or that the synkinernatic granodiorite assimilated considerable amounts of schistous material. Although slightly more abundant than mafic plutonites, granites are rare, occurring as intrusions in granodiorites, schists and gneisses. Granitic matter occur fairly abundant in crosscutting dykes in other rocks and especially as conformable veins in veined gneisses. Granite pegmatites predominate, although equigranular and aplitic variations are also common. All of them, particularly pegmatites and aplites, tend to occur in association with the other. In the northern part of the area there are a couple of porphyritic granite plutons with subhedral microcline phenocrysts. 27 Dyke rocks The predominant dyke rocks are above mentioned granitic dykes, and conformable veins. Metavolcanic dykes in schists are more rare. Exceptional are in the southwestern corner the porphyritic meta-andesite dykes that crosscut the granodiorite. This is comparable with the rock, similar in composition, although more plutonic in texture that in the northern margin in Keikya brecciates the granodiorite. Stratigraphy and structure The bedrock of the area, Precambrian in age, belongs to the Svecokarelidic progeny zone. Its oldest parts are represented by schists and gneisses, that are mainly sedimentogeneous in origin, and by some rare metavolcanics. The plutonites, which in the light of contact and cutting relations are younger than the supracrustal rocks, show an almost continuous series from ultramafic to silicic, with granodiorites as the predominant component. The sedimentogeneous rocks in the central and northern parts are metamorphosed schists, gneisses and veined gneisses. Epicontinental conditions of formation arc suggested by the black schist intercalations and abundance of calcium incorporated in concretions. These rocks are considered to be part of the extensive miogeosynclinal anticlinorium, south of Tampere, which has been eroded down to the depth of the granite front.

2 8 The schists in the southern part demonstrate fairly well-preserved primary structures. Conspicuos are the coarse-grained grevwackes and argillaceous schists rich in aluminium produced by selective sorting during sedimentation, as well as the relative abundance of volcanics. These features show a transition into cugcosynclinal sedimentation conditions, similar to the Bothnian belt north of Tampere. Lithologically, the bedrock in the south-southwestern corner with its alcptitic» acid volcanics and rare dolomitic limestone occurrences stands apart. In addition to, on the basis of the iron ore mineralization in association with ultramafics, a parallel may be drawn with the Svionium, the oldest formation in SW Finland according to the old classification by Sederholm. The general trend of the rocks in the map-sheet area is -NW'--SE with a subvertical to vertical dip. The biggest exceptions are the dome-like structure in the southwestern corner, which was obviously produced by granite intrusions, and the N-S trend west of it. The predominant general trend is cut by a shear zone trending N-S via Lauttakyla at Huittinen. Similar macrofracturcs are further indicated by the fairly rectilinear waterways in the area. Minor but often quite complicated variations occur, particularly in the contact zones of the plutonic and supracrustal rocks : the strike and dip vary and minor folding and migmatitic structures are common. Encountered in the granitoids and gncisses are angular fragments of small mafic plutons broken by synorogenic movements. Where exposed they are no more than a few metres or tens of metres in size. On account of these movements the mafic intercalations and sills in the sedimentary gneisses have been brecciated into angular fragments.

KIR jal,l.isuutta-- REFERENCES Gadd, P. A. & Carenius, E. (1759) Phvsico-cconomisk Bcskrifning ofver IIvittis Sokn i Bjorneborgs lan. Dissert. Abo, 72 s. Gadd, P. A. & Sanmark, N. C. (1792) Inledning till Bj6rnchorgs Lans Mineral-Historia. 2. Dissert, Abo. 25--43.. Harme. M. (1958) Kivilajikartta, lehti B1, Turku. Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000. - (1960) Kivilajikartan selitys, lchti Bl, Turku. English summary_ Suotncn geologinen viciskartta 1 : 400 000. 78 s. Koskinen, P. J. (1953) Havaintoja Vampulan scudun kalliopcr ;ista. Kasikirjoitus j iftanuscriptj, Helsingin Yliopiston gcologian ja mineralogian laitos. Laitakari, Aarne (1949) Siivikkalan kalkkikivi Vampulassa. Geologi 1, s. 12. - (1967) Suomen mineraalien hakemisto. Index of Finnish minerals with bihliographv. Bull. Comm. Gfol. Finlande 230. 842 s. Matisto, A. (1961) Kalliopcrakartta, 2123 Tamperc. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. (1964) Keikyan hreksiasta. Gcologi 16, 76 --78. - (1967) Kalliopcrakartta, 2121 Vammala. Suomcn geologinen kartta 1 : 100 000. (1970 Kallioperakartta, 2132 Valkcakoski. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. - (1971) Kallioperakartan selitys, 2121 Vammala. Svmmarv : Explanation to the map o rocks. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. 44 s. - (1974) Kalliopcrakartta, 2114 Toijala. Suomen gcologinen kartta 1 : 100 000. - (1976a) Toijalan kartta-alueen kalliopera. Summary : Precambrian rocks of the Toijala map-sheet area. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000, Kallioperakartan sclitvkset, 2114 Toijala. 26 s.» (1976b) Valkcakosken kartta-alueen kalliopera. Summary : Precambrian rocks of the Valkcakoski map-sheet area. Suomcn geologinen kartta 1 : 100 000, Kallioperakartan selitykset, 2132 Valkcakoski. 34 s. (1977) Tamperecn kartta-alueen kalliopcra. Summary : Precambrian rocks of the Tampere map-sheet area. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000, Kallioperakartan selit_vkset, 2123 Tampere. 50 s. Palmunen, M. K. (1925) On the ilmenite-magnetite-olivinite of Susimaki. Fcnnia 45, 9, 1 27. Salli, I. (1953a) Kallioperakartta, 2111 Loimaa. Suomen geologinen kartta 1 : 100000. -- a - (1953b) Kallioperakartan selitys, 2111 Loimaa. Summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. 41 s. Sederholm, J. J. (1897) f'her einc archaischc Sedimentformation im ssiidwestlichen Finland and ihre Bedeutung fur die Erklarung der Entstchungswcise des Grundgebirges. Bull. Comm. Geol. Finlandc 6. 254 s. - (1903) Vuorilajikartta, lchti B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskartta 1 : 400 000. (1913) Vuorilajikartan selitys, lchti B2, Tampere. Suomcn geologinen yleiskartta 1 : 400 000.

3 0 Simonen, A. (1948) On the petrology of the Aulanko area, in southwestern Finland. Bull. Comm. Geol. Finlande 143. 66 s. - (1949a) Kallioperakartta, 2131 Hameenlinna. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. (1949b) Kalhoperakartan selitys, 2131 Hameenlinna. Summary : Explanation to the trap of rocks. Suomen geologinen kartta 1 : 100 000. 45 s. - (1953) Stratigraphv and sedimentation of the Svecofennidic, early Archean supracrustal rocks in southwestern Finland. Bull. Comm. Gcol. Finlande 160. 64 s. - (1971) Das finnische Grundgebirge. Geol. Rundschau 60, 1406-1421. Simonen, A. & Kouvo, O. (1951) Archean carved schists north of Tampere in Finland. C. R. Soc. gcol. Finlande 24, 93--114 ; also Bull. Comm. Geol. Finlande 154. Warma, A., Lahteenoja, P. & Lukkarinen, 1. (1973) Outokumpu Oy :n Kvlmakosken kaivos. Vuoritcollisuus 31, 2, s. 97. Wilkman, W. W. (1894) Geologinen kartta 32, 1,oimaa. [Suomen geologinen kartta 1 : 200 0001. - a -- (1898) Kertomus karttalehteen 32, Loimaa. Suomen geologinen kartta [1 : 200 0001. 74 s. Vayrynen, H. (1954) Suomen kalliopcra, sen synty ja geologinen kehitvs. Otava, Helsinki. 260 s.