tukioppilaan toimintaopas



Samankaltaiset tiedostot
Hyvinvointikysely oppilaille

Koulutukset ja aineistot alakouluille

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia

MLL yläkoulun tukena

MLL. Tukioppilastoiminta

Erilaisia osallisuusmenetelmiä

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

LEIKKI 1 Valokuvasaalistus

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

MLL alakoulun tukena

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

lehtipajaan! Opettajan aineisto

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tervetuloa selkoryhmään!

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Opi ilmaisemaan itseäsi

Laajasalon kaveriviikon työryhmä

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori!

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Kokemuksia Unesco-projektista

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Viidennen luokan Askelma

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

JÄRJESTÄ KAVERIVIIKKO

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Unelmien työ (90 min)

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Scratch ohjeita. Perusteet

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Assari 2.0 Kevät Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen osallistuneille)

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Maailman Suurin Vanhempainilta

tukioppilaan työvihko

Kaksinkertainen mahtis

Tähän mikä tahansa kuva Kata, laitatko kaikki Etusivun kuvat valmiiksi!

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Saa mitä haluat -valmennus

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

LNPN oikeus olla keskeneräinen

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta

Transkriptio:

tukioppilaan toimintaopas

sisällys Tukioppilaan roolit... 4 Tukioppilaan rooli koulussa... 4 Tukioppilas kummituntien ohjaajana... 4 Rooli vanhempainillassa... 5 Rooli välituntitoiminnan järjestäjänä... 5 Tukioppilaan tehtävät ja toiminta... 7 Ryhmähengen luominen... 7 Tukioppilas leikin ohjaajana... 8 Hyvä valmistautuminen... 8 Esiintyminen... 8 Tiedottaminen... 9 Vinkkejä sinulle... 10 Toimintaideoita... 10 Leikkejä ja muita harjoituksia... 12 Tukioppilaan tueksi... 16 Nuortennetti... 16 Lasten ja nuorten puhelin ja netti... 18 Koulurauha... 18 Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto Käsikirjoitus Liisa Toukonen, nuorisotyön suunnittelija Ulkoasu Hahmo Taitto Tarja Petrell Valokuvat Saara-Maija Kojo, Jani Lempiäinen, Salla-Serena Louhi, Jannamari Palo, Meri Stark Paino Miktor 2010

tukioppilaalle Mahtavaa, että olet tukioppilas! Tiesitkö, että tukioppilaita on Suomessa 14 000? Olet siis osa isoa ja erinomaista joukkoa! Kädessäsi oleva tukioppilaan toimintaopas on sinulle avuksi ja tueksi. Siinä on vinkkejä, tukea ja ideoita koulusi tukioppilastoiminnan kehittämiseen. Tukioppilaan toimintaopas on Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) tekemä opas ja se on osa MLL:n tukioppilastoimintaa. MLL aloitti tukioppilastoiminnan jo vuonna 1972. Siitä saakka tukioppilastoiminta on myös ollut arvostettua. MLL:n nuorisojäseneksi voit liittyä osoitteessa www.mll.fi/tukioppilaat. Sieltä löydät myös tietoa tukioppilastoiminnasta ja lisää ideoita toimintaasi. TERVETULOA mukaan! Tukioppilaan toimintaopas 3

tukioppilaan roolit tukioppilaan rooli koulussa Tukioppilaan tehtävänä on edistää. viihtymistä koulussa ja parantaa koulun ilmapiiriä. Tämä tarkoittaa sellaisen hengen syntymistä, jossa kaikkien on hyvä toimia yhdessä, jossa ketään ei jätetä. ulkopuolelle eikä ketään kiusata. Tukioppilastoiminnan muodot vaihtelevat eri kouluissa. Toiminta perustuu siihen, mitä tukioppilaat itse suunnittelevat. On tärkeää, että tukioppilaat saavat koulutuksen tehtäväänsä ja riittävästi. tukea koulun henkilökunnalta. Koulussa tukioppilaan tehtävänä on toimia silminä ja korvina. Tukioppilas. voi vaikuttaa koulun ilmapiiriin jo pienillä teoilla. Monessa koulussa toimii myös oppilaskunta, jonka kanssa tukioppilaiden. on hyvä tehdä yhteistyötä. On tärkeää. sopia yhteisesti se, kuka tekee mitäkin. Pian huomaa, että yhdessä saa enemmän aikaan. Tukioppilaana toimimista arvostetaan myös opiskelu- tai työpaik kaa hakiessa. Muistathan siis pyytää ohjaajaltasi todistuksen tukioppilaana olemisesta. tukioppilas kummituntien ohjaajana Kummiluokkatoiminnalla tarkoitetaan sitä, että kukin seiskaluokka saa omat kumminsa tukioppilaista. Jokaista luokkaa varten valitaan 2 4 tukioppilasta. He toimivat koko lukuvuoden sen luokan oppilaiden kummeina. Kummiluokan voi ottaa myös alemmilta vuosiluokilta, jos kyseessä on yhtenäiskoulu tai lähistöllä on alakoulu. Tukioppilaat pitävät nuoremmille. oppilaille oppitunteja tai tuokioita, joiden teemoina voi olla esimerkiksi koulukiusaaminen, kaveruus, luokkahenki, päihteet, itsetunto tai nettiturvallisuus. MLL on tehnyt tukioppilaille eri teemoista materiaaleja kummituntien tueksi. Oppaista saa vinkkejä, ja ne voivat toimia kummitunnin ohjelman runkona. Materiaaleja voi kysyä koulun tukioppilasohjaajalta. Tukioppilaat ideoivat kummiluokkatoiminnan tukioppilasohjaajansa tuella. Monissa kouluissa kummitunneilla huomioidaan myös nuorempien oppilaiden omat toiveet. Yhdessä kummiluokan kanssa voi toimia erilaisissa teemapäivissä, ja omalle kummiluokalle voi pitää vaikka vappujuhlan tai leffaillan. Kummiluokan vastuualueet voi jakaa esimerkiksi seuraavalla tavalla: 1. tiedotustukioppilas 2. vanhempainiltatukioppilas 3. välituntitoimintatukioppilas Näin jokaisella on oma vastuualue, josta huolehtia. 4 Tukioppilaan toimintaopas

Moikkaa! Kokeile vaikkapa moikkaamista! Moikkaa heti huomisaamuna viittä sellaista, joita et normaalisti tervehdi. Jatka viikon verran. Huomaatko mitään eroa? rooli vanhempainillassa Tukioppilastoimintaa on hyvä esitellä. myös vanhempainillassa. Varsinkin uusien seiskojen vanhemmat ovat kiinnostuneita kuulemaa koulun tukioppilastoiminnasta. Vanhempainillassa voi kertoa esimerkiksi: Mitä on tukioppilastoiminta? Ketkä ovat tukioppilaita? Miten tukioppilaat valitaan? Mitä tukioppilaat ovat suunnitelleet lukuvuodeksi? Onko seiskaluokilla nimettyjä. tukioppilaita? Minkälaisissa asioissa oppilas voi pyytää apua tukioppilaalta? Onko vanhemmilla jotain toiveita tukioppilastoimintaan? Arpajaiset tukioppilastoiminnan hyväksi Kysykää, saavatko tukioppilaat järjestää kahvituksen tai vaikkapa arpajaiset vanhempainiltaan. Näillä saatte näkyvyyttä ja tuloja tukioppilastoimintaan. Kertyneillä varoilla voitte vaikkapa järjestää pikkujoulut seiskoille! rooli välituntitoiminnan järjestäjänä Välituntitoiminnan järjestäminen on hauskaa eikä se vie paljoa aikaa. Välituntitoiminta voi olla pelejä, leikkejä tai jotain muuta mielenkiintoista tekemistä yhdessä muiden kanssa. Toimintaa voi olla kerran kuussa, joka viikko tai vaikkapa kerran päivässä. Päätöksen siitä, kuinka usein välituntitoimintaa järjestetään, voi tehdä tukioppilasryhmän kesken. Tukioppilaan toimintaopas 5

Jos lähistöllä on alakoulu tai oma koulu on yhtenäiskoulu, toimintaa voi järjestää myös nuoremmille oppilaille. Välitunnilla suunnistamaan Piilottakaa ennen välituntia koulun alueelle rasteja, joilta löytyy kysymyksiä esimerkiksi hyvinvoinnista, liikunnasta, ravinnosta tai kiusaamisesta. Jakakaa osallistujat pieniin ryhmiin tai pareiksi. Pyytäkää osallistujia kiertämään rasteja kartan tai vihjeiden avulla. Voittaja on se, jolla on eniten oikeita vastauksia. Suunnistuksen voi toteuttaa myös luokkien välisenä kilpailuna. Tässä tapauksessa jakakaa luokat pienempiin ryhmiin ja laskekaa luokan eri ryhmien pisteet yhteen. Voittaja on luokka, jolla on eniten pisteitä. Valtakunnallinen välituntiviikko MLL järjestää vuosittain valtakunnallisen välituntiviikon marraskuussa viikolla 45. Tulkaa mukaan järjestämällä toimintaa omassa koulussanne! 6 Tukioppilaan toimintaopas

tukioppilaan tehtävät ja toiminta ryhmähengen luominen Ryhmähengen luominen on yksi tukioppilaan tärkeimmistä tehtävistä. Uuteen ryhmään tuleminen voi olla hyvinkin jännittävää, ja tukioppilas voi olla tässä tilanteessa avuksi monin tavoin.. Ryhmäyttämiseen voi käyttää paljonkin aikaa, mutta aloituksena voi olla esimerkiksi tukioppilaiden järjestämä ryhmäytystunti seiskaluokille. Tunti voi rakentua seuraavista osioista: tukioppilaiden ja tukioppilastoiminnan esittely tutustumisleikkejä, jotta opitaan. kaikkien nimet ryhmätehtävä, jolla yhteinen tavoite lisää leikkejä ja tutuksi tulemista toiveet toiminnasta (esim. vierailut, kummitunnit jne.) loppuleikki kerrotaan, milloin tavataan seuraavan kerran Paperitoteemit Jaa osallistujat 3 4 hengen ryhmiin. Jaa jokaiselle ryhmälle 15 kappaletta A4- paperiarkkia. Kerro, että jokaisen ryhmän tavoitteena on rakentaa annetuista papereista mahdollisimman korkea rakennelma. Rakennelmaa ei saa tukea millään eikä papereita saa repiä, liimata tai leikata. Papereita saa ainoastaan taittaa. Kaikkia papereita ei ole pakko käyttää. Anna ryhmille noin viisi minuuttia aikaa. Tämän jälkeen voitte tarkastella, kuinka hienoja rakennelmia ryhmät saivat aikaan. Lopuksi kukin ryhmä saa puhaltaa oman rakennelmansa kumoon. Tukioppilaan toimintaopas 7

tukioppilas leikin ohjaajana Leikkejä valitessa pitää aina ottaa huomioon, kenelle leikki on suunnattu, kuinka kauan leikki kestää ja onko leikissä mahdollisuus pudota pois. Jos leikistä putoaa pois, pitää miettiä valmiiksi se, mitä kyseinen henkilö tekee muiden jatkaessa leikkiä. Leikit voi leikkiä tukioppilasryhmän kanssa ennen niiden varsinaista vetämistä ja kokeilla, miten ohjeiden kertominen sujuu. Tee varasuunnitelma Muista aina tehdä varasuunnitelma! Mieti valmiiksi mitä teet, jos tapahtuu jotain odottamatonta tai unohdat vaikkapa sen, miten jokin leikki ohjataan. Muista, että epäonnistumisista oppii aina myös jotain. Ohjeita leikinjohtajalle 1. Kokeile leikkiä ennen kuin ohjaat sen muille. 2. Kiinnitä osallistujien huomio itseesi leikin alussa. 3. Selitä leikin säännöt. 4. Innostu itse leikkiin. 5. Valvo samalla leikkiä. 6. Ole oikeudenmukainen ja johdonmukainen. 7. Lopeta oikeaan aikaan. 8. Huomioi kaikki leikkijät, myös leikistä pudonneet. 9. Keskustele lopuksi leikistä. on paikan päälle hyvä mennä hyvissä ajoin. Näin ehtii tutustua tilaan, ottaa sen omakseen ja laittaa kaiken valmiiksi. Kummituntia järjestäessä on hyvä pohtia muun muassa sitä, millainen istumajärjestys missäkin tilanteessa on tarkoituksenmukainen. Usein on mukavampaa toimia, kun istutaan ringissä ilman pöytiä, toisaalta muistiinpanoja on helpompi tehdä pöydän ääressä. Aamunavauksen pitämiseen voi valmistautua esimerkiksi lukemalla teksti toiselle tukioppilaalle ääneen. hyvä valmistautuminen Hyvä valmistautuminen varmistaa rennon ja toimivan kokonaisuuden, oli kyse sitten vanhempainillasta, kummitunnista tai vaikkapa teemapäivän järjestämisestä. Valmistautumiseen on hyvä varata aikaa ja kysyä neuvoa ja vinkkejä vanhemmilta tukioppilailta tai opettajilta. Jos on menossa esimerkiksi vanhempainiltaan kertomaan tukioppilastoiminnasta, esiintyminen Onnistunut esiintyminen on tulosta hyvästä suunnittelusta ja tarkasta valmistautumisesta. Esiintymistilannetta kannattaa valmistella kahdella tasolla: perehtymällä aiheeseen ja valmentamalla itseään tilanteeseen. Esiintymistilanteet voivat olla jännittäviä. Toisia yleisön edessä puhuminen jännittää enemmän kuin toisia. Jos jännittää, kannattaa pohtia mielessään, onko ky- 8 Tukioppilaan toimintaopas

se liiasta jännittämisestä vai siitä, että on juuri oikeassa valmiustilassa tulevaan suoritukseen. Tunne ennen esiintymistä on kaikilla erilainen. Onkin hyvä tunnistaa oma valmiustila ja sen tarjoamat hyödyt.. Turvallisuuden tunnetta voi esiintymiseensä lisätä erilaisilla keinoilla. Pöydän takana seisominen voi luoda jollekin turvallisuuden tunteen. Kannattaa myös valita vaatteet, joissa on mukava olla. Varmuutta pienillä teoilla Yksi keino lisätä omaa esiintymisvarmuutta on ottaa käteen vaikka liitu tai kynä. Silloin sinun ei tarvitse miettiä, missä pitäisit käsiäsi. Käsiä ei missään tapauksessa kannata tunkea taskuihin. Esityksen mukana elehtivät kädet tukevat esitystäsi. tiedottaminen Tukioppilastoimintaan kuuluu myös se, että vaihtaa tietoa muiden tukioppilaiden kesken ja ilmoittaa tukioppilastoiminnasta muulle koulun väelle. Tukioppilasryhmästä on hyvä valita kaksi tai kolme vastuuhenkilöä, jotka huolehtivat tiedottamisesta ja jakavat työtehtäviä tarvittaessa muillekin. Tukioppilasryhmän keskinäiseen tiedonvaihtoon kuuluu esimerkiksi tukioppilaskokouksista ilmoittaminen, kokoustilojen varaaminen, koulun sisäisistä asioista muille tukioppilaille kertominen sekä tukioppilaiden edustaminen opettajien kokouksissa, silloin kun siihen on tarvetta. Kun tiedotetaan tukioppilastoiminnasta muulle koulun väelle, siihen kuluu muun muassa seuraavia tehtäviä: teemapäivien, kummituntien ynnä muiden mainostuksen organisointi, vanhemmille tukioppilastoiminnasta tiedottaminen, paikallislehtiin tiedottaminen (kun tukioppilaat tekevät jotain mielenkiintoista) sekä mahdollisesta tukioppilaiden ilmoitustaulusta huolehtiminen yhdessä sen henkilön kanssa, joka vastaa tukioppilaiden keskinäisestä tiedottamisesta. Tukioppilaan toimintaopas 9

vinkkejä sinulle toimintaideoita Tähän on koottu hyödyllisiä toimintavinkkejä ja hyväksi koettuja leikkejä vuoden varrelle. Lisää leikkejä löydät MLL:n Nuortennetistä osoitteesta www.mll.fi/tukioppilaat. Tulevien seiskojen moikkaaminen Tulevia seiskoja, eli tämänhetkisiä kutosia, voi käydä moikkaamassa keväällä ennen kuin he siirtyvät yläkoulun puolelle. Käykää esittäytymässä ja ohjatkaa vaikkapa lyhyt leikki. Samalla voitte toivottaa uudet oppilaat tervetulleeksi kouluun. Kirjeet tuleville seiskoille Tulevat seiskat saattavat jännittää yläkouluun siirtymistä. Jännitystä voi lieventää kesälomalla kotiin lähetetty kirje, jossa muistutatte tukioppilastoiminnasta ja esimerkiksi siitä, milloin tukioppilaat vierailevat seiskaluokkalaisten luona. Sopikaa tukioppilasohjaajan kanssa, milloin ja miten kirjeet toimitetaan perille, esimerkiksi kaksi viikkoa ennen koulun alkua. Voitte kirjoittaa kirjeen yhteisesti kaikille tuleville seiskoille tai omille kummiluokille. 10 Tukioppilaan toimintaopas

Koulun sääntöjen kertaus ja koulun tavat Uusille seiskoille voi olla hyvä kerrata koulun tapoja ja sääntöjä. Samalla pääsette kertomaan tukioppilastoiminasta enemmän ja muistuttelemaan, että seiskat voivat olla tukioppilaisiin yhteydessä aina, jos on kysyttävää. Ryhmäytyspäivä Tukioppilaat vastaavat usein uusien luokkien ryhmäyttämisestä. Tähän on hyvä varata ainakin puoli päivää kouluvuoden alusta. Kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi paikalliseen nuorisotilaan ja kysyä, pääsisittekö pitämään ryhmäytyshetken sinne. Koulun tiloista on hyvä välillä lähteä pois. Koulurauha Koulurauha julistetaan koko maahan elokuussa, muutama viikko koulunalun jälkeen. Koulurauhan voi julistaa myös omassa koulussa, esimerkiksi aamunavauksen tai teemapäivän merkeissä. Lisätietoa löydätte osoitteesta www.koulurauha.fi. Kummitunnit kiusaamisen ehkäisystä Joskus on hyvä muistuttaa myös muita siitä, ettei ketään saa kiusata. Voitte käydä kummiluokissa näyttämässä esim. videoita Ettei kukaan jää yksin -dvd:ltä ja keskustella niiden pohjalta oppilaiden kanssa. Voitte myös tehdä esimerkiksi aiheeseen liittyviä julisteita koulun seinille. Lisätietoa videosta saat tukioppilasohjaajalta. Halloween-juhlat tai pikkujoulut omalle kummiluokalle Välillä on hyvä pitää hauskaa isolla porukalla! Pitäkää halloween-juhlat tai pikkujoulut kummiluokallenne. Pelatkaa pelejä tai tehkää vaikkapa yhdessä pitsaa mahdollisuuksia on monia. Samalla voitte kysellä, minkälaista toimintaa kummiluokkalaiset toivovat. Pikkujoulut tai joulujuhla tukioppilaille Vaikka kummiluokkien kanssa on mukavaa, välillä on hyvä myös istua alas tukioppilasporukan kesken ja rentoutua. Pitäkää juhla joulun (ja joululoman) kunniaksi ja kiittäkää itseänne hyvin hoidetusta lukukaudesta. Voitte myös käyttää hetken hyödyksi ja miettiä jo tulevaa kevätlukukautta. Ystävänpäivätempaus Juhlikaa ystävyyttä! Järjestäkää mahdollisuus lähettää keskusradiossa terveisiä tai salaisia viestejä kirjeboxin kautta. Kerätkää nimiä halikorttiin tai pitäkää aarteenmetsästys suklaasydämien avulla. Muistakaa kuitenkin kirjesalaisuus, jos järjestätte kirjeboxin tai vastaavan. Laskiaisrieha Jos ulkona on lunta tai jäätä, järjestäkää kummiluokille tai vaikkapa koko koululle laskiaisrieha luistelun tai mäenlaskun merkeissä. Iltapäivä urheillen tuo punan jokaisen poskille. Teemapäivä koko koululle tai seiskoille Teemapäivän voi järjestää melkein mistä tahansa aiheesta ja monella eri tavalla: kielistä ja kulttuurista, suvaitsevaisuudesta, yhteishengestä, ystävyydestä tai esimerkiksi nettiturvallisuudesta. Tai miltä Tukioppilaan toimintaopas 11

kuulostaa vaikkapa väripäivä? Teemapäivä voi sisältää toimintaa, tietoiskuja, testejä tai mitä tahansa muuta aiheeseen sopivaa. Uusien tukioppilaiden valinta ja koulutus Tukioppilaat voivat osallistua ohjaajan antamien ohjeiden mukaan myös uusien tukioppilaiden valintaan ja kouluttamiseen. Voitte antaa hyviä vinkkejä tuleville tukioppilaille ja kertoa, mitä tukioppilastoiminta vaatii ja antaa. Voitte myös koota uusia tukioppilaita varten kansion, johon olette kirjoittaneet tekemänne asiat vuoden ajalta sekä vaikka vanhempainillassa kysytyt kysymykset. Näin seuraavien on helpompi valmistautua tulevaan tärkeään tehtäväänsä. Vapputohinat Vapuksi voitte järjestää teemapäivän, vappugaalan tai kysyä esimerkiksi koulun keittiöstä, olisiko mahdollista tarjota vaikkapa munkkeja päivän kunniaksi. Munkinsyönnin lomassa tarjoutuu oiva tilaisuus markkinoida tukioppilastoimintaa. Kiitos tukioppilaille Järjestäkää itsellenne kiitoshetki hyvästä lukuvuodesta. Samalla on hyvä arvioida tehtyä toimintaa. Vinkkejä arviointiin saatte tukioppilaan materiaalista, jonka voitte tulostaa itsellenne osoitteesta www.mll.fi/ tukioppilaat. leikkejä ja muita harjoituksia Nimi ja liike Seistään piirissä. Jokainen sanoo vuorollaan oman nimensä yhdistettynä johonkin liikkeeseen. Toiset seuraavat ja toistavat perässä samanaikaisesti. Liike voi olla mikä tahansa, mitä muut pystyvät matkimaan. Väärät nimilaput Harjoituksessa kaikille osallistujille jaetaan aluksi nimilaput, joihin on kirjoitettu jonkun toisen osallistujan nimi. Väärät nimilaput kiinnitetään rintapieliin, ja osallistujat lähtevät etsimään omaa nimilappuaan. Nimilappua etsiessään osallistujat tutustuvat toisiinsa. Kun osallistuja löytää oman nimilappunsa, sanoo hän oman nimensä ja vaihtaa nimilappua. Harjoitus päätetään sitten, kun kaikki ovat löytäneet oman nimilappunsa.. Vaihda paikkaa jos Jokaiselle leikkijälle otetaan tuoli, ja yksi jää tuolipiirin keskelle seisomaan. Keskellä oleva (ensimmäisellä kierroksella tukioppilas tai vapaaehtoinen) sanoo nimensä ja jonkin asian itsestään. Kaikki, jotka ovat samaa mieltä tai tekevät samalla tavalla tai joilla on sama asia, vaihtavat paikkaa. Keskellä oleva yrittää päästä istumaan. Ilman paikkaa jäänyt jää keskelle ja kertoo nimensä ja asian itsestään. Esimerkiksi: osaan soittaa jotain soitinta, lempiruokani on makaronilaatikko, olen seiskaluokalla ja niin edelleen. Tutustumiskilpailu Leikkijät muodostavat noin viiden hengen ryhmiä. Ryhmäläiset seisovat rivissä. Lei- 12 Tukioppilaan toimintaopas

kinjohtaja määrää, millaiseen järjestykseen he rivissä asettautuvat: esimerkiksi aakkosjärjestykseen, kengännumeron, pituuden tai syntymäpäivän mukaan. Ryhmän voi myös käskeä muodostamaan erilaisia patsaita tai eri kirjaimia. Tehtävää voi vaikeuttaa niin, että ryhmäläiset eivät saa puhua. Tehtävästä voi antaa nokkeluus- ja nopeuspisteitä. Hilavitkutin Tehdään yhdessä hilavitkutin, joka muodostuu oppilaista. Ensimmäinen oppilas menee kohtaan, johon hilavitkutin rakennetaan ja alkaa liikkua jollakin tavalla pitäen samalla jotain ääntä (esimerkiksi liikuttaa käsiään ja sanoo tik tak). Tämän jälkeen jokainen vuorotellen liittyy osaksi hilavitkutinta omalla liikkeellään ja äänellään. Lopulta saadaan aikaiseksi hauska hilavitkutin, josta voidaan kaikkien suostumuksella ottaa valokuva muistoksi. Kenkäsi kertoisivat Osallistujat istuvat ringissä. Tarkoitus on miettiä, mitä kenkäni kertoisi minusta. Jokainen saa hetken aikaa pohtia, mitä omat kengät mahtaisivat kertoa. Kertovatko ne esimerkiksi juoksuaskelista, hyvästä hoidosta vai matkustelusta. Tämän jälkeen kaikki kertovat vuorollaan omien kenkiensä tarinan. Seuraavan kierroksen virikkeenä on avainnippu. Mitä minun avainnippuni kertoisi minusta. Kertooko se, että omistaja on hukannut avaimet useasti tai millaisia ovia avaimilla avautuu. 1-2-3 Osallistujat jaetaan pareiksi tai he voivat itse päättää parinsa. Parit seisovat kasvot vastakkain. Parien tarkoituksena on käydä vuorotellen sanoen läpi numeroita 1,2,3,1,2,3,1,2,3 ja niin edelleen. Aina jos toinen tekee virheen Tukioppilaan toimintaopas 13

(esimerkiksi sanoo neljä tai jää vain tuijottamaan tyhjää), pari kättelee häntä ja sanoo hyvin mokattu. Aluksi sanotaan pelkkiä numeroita, tämän jälkeen ykkönen vaihdetaan esimerkiksi taputukseen, mutta kaksi ja kolme sanotaan edelleen ääneen. Tämän jälkeen kakkonen vaihdetaan esimerkiksi jalan polkaisuun ja kolme sanotaan vain ääneen. Tämän jälkeen voidaan vaihtaa kolmonenkin esimerkiksi hassuun ilmeeseen tai sormien näpäytykseen eikä mitään lukua enää sanota ääneen. Leikinjohtaja kertoo, milloin vaihdetaan tyyliä. Harjoituksen lopuksi voidaan lyhyesti keskustella siitä, mikä kohta oli vaikein ja onko mokaamisella oikeasti mitään väliä. Harjoituksen tavoitteena on luoda mukava ja vapautunut tunnelma. Haileikki Aluksi laitetaan tiiviiseen ryppääseen yhtä monta tuolia kun osallistujia on. Leikinjohtaja kiertää haina rinkiä ja kertoo, että osallistujat ovat saarella, jota hai saartaa, ja saari pienenee koko ajan. Tuoleja poistetaan yksi kerrallaan ja tarkoituksena on katsoa, kuinka pieneen tilaan koko ryhmä mahtuu. Muista turvallisuus! Kuka minä olen Jokaisen selkään kiinnitetään lappu, jossa on jonkun tunnetun henkilön tai hahmon nimi. Osallistujat kiertävät ympäri luokkaa ja kyselevät toisiltaan kysymyksiä, joiden avulla henkilö yritetään selvittää. Kysymysten tulee olla sellaisia, joihin voi vasta vain kyllä tai ei. Voittajaa ei tässä leikissä ole, vaan jokainen saa selvittää oman lappunsa henkilön. 14 Tukioppilaan toimintaopas

Tukioppilaan toimintaopas 15

Laita käsi sen olkapäälle Leikkijät seisovat koulutustilassa. Leikinjohtaja sanoo lauseen laita käsi sen olkapäälle kenet olet tuntenut pisimpään. Tämän jälkeen jokainen vie toisen kätensä sen ihmisen olkapäälle, kenet on tuntenut pisimpään. Tämän jälkeen leikinjohtaja sanoo erilaisia lauseenloppuja ja jokainen laittaa kätensä sille olkapäälle, joka sillä hetkellä tuntuu oikealta. ( Esimerkiksi: laita käsi sen olkapäälle, kuka osaa tarpeen tullen olla myös hiljaa, kenestä tulisi hyvä poliitikko, kuka olisi hyvää seuraa kuntosalilla, kenen kanssa perustaisit moottoripyöräliikkeen, kuka voisi osata kertoa hyvin vitsejä, keneltä kysyisit apua tietokoneen hajotessa, kenen kanssa ryöstäisit pankin, kenestä tulisi hyvä näyttelijä.) On hyvä muistuttaa oppilaita toimimaan ensimmäisen ajatuksen mukaan. Jos kukaan ei tunnu sillä hetkellä hyvältä vaihtoehdolta, voi käden laittaa myös oman olkapään päälle. Tässä harjoituksessa tukioppilailla on tärkeä rooli toimia tarkkailijana, saako esimerkiksi jokainen oppilas käden jossain vaiheessa omalle olkapäälle. Tukioppilaat voivat myös yhteisesti sopia, että ovat myös mukana leikissä ja huolehtivat, että jokainen saa käden jossain vaiheessa olkapäälleen. 16 Tukioppilaan toimintaopas

tukioppilaan tueksi nuortennetti MLL:n Nuortennetti on kaikille nuorille suunnattu sivusto, jolla on oma nuorten toimitus. Nuortennetissä on paljon faktatietoa nuoruuteen liittyvistä aiheista ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Nuorten toimittajien tekemiä juttuja videoita, gallupeja, blogeja, haastatteluja julkaistaan Nuortennetin lisäksi nuorten käyttämissä verkkopalveluissa. Toimitusryhmä järjestää teemachateja esimerkiksi IRC-Galleriassa. Teemoja ovat muun muassa seurustelu, kiusaaminen, kotiongelmat ja päihteet. Tietoa tulevista chateista löydät Nuortennetistä. Nuortennetti on nyt myös Facebookissa, liity faniksi osoitteessa www.facebook.com/ nuortennetti. Nuortennetin tukioppilassivut Nuortennetin tukioppilaiden sivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ja vinkkejä tukioppilastoimintaan. Sivuilta löydät myös leikkipaikan, jossa on leikkejä erilaisiin tilanteisiin. Voit myös ehdottaa omaa leikkiäsi tai muuta ideaasi muiden tukioppilaiden iloksi. Sivuilla on myös Tukioppilaan materiaali, joka auttaa sinua kehittymään yhä paremmaksi tukioppilaaksi! Sivusto on osoitteessa www.mll.fi/tukioppilaat. Tukioppilaan toimintaopas 17

lasten ja nuorten puhelin ja netti Lasten ja nuorten puhelin ja netti on kaikille alle 21-vuotiaille tarkoitettu palvelu. Yhteyttä voi ottaa missä tahansa asiassa, pienessä tai isossa, ilossa tai surussa. Puhelimen päivystäjät ovat MLL:n kouluttamia vapaaehtoisia aikuisia, joilla on aikaa kuunnella. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia. Puhelinnumeroon 116 111 voi soittaa maksutta koko maassa joka päivä.. Normaalit päivystysajat ovat arkisin kello 14 20 ja viikonloppuisin kello 17 20. Päivystäjille voi myös kirjoittaa nettikirjeen luottamuksellisesti ja nimettömänä. Kirjeeseen saa vastauksen kahden viikon kuluessa. Palvelun löydät osoitteesta: www.mll.fi/nuortennetti. koulurauha Koulurauha julistetaan elokuussa, muutama viikko koulujen alun jälkeen. Tukioppilaat voivat osallistua koulurauhan julistamiseen esimerkiksi aamunavauksella tai teemapäivällä. Valmis julistusteksti löylasten ja nuorten puhelin 116 111 ark. 14 20, vkl 17 20 18 Tukioppilaan toimintaopas

KOULURAUHA KOKO LUKUVUODEN! tyy netistä. Koulurauhatyön tavoitteena on, ettei ketään kiusattaisi ja ettei kukaan jäisi yksin, ja tässä työssä jokaisen tukioppilaan panos on tärkeä. Koulurauha-ohjelma on MLL:n, Poliisihallituksen, Opetushallituksen ja Folkhälsanin yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Lisätietoa www.koulurauha.fi/. Muistuttakaa koulussanne, että jokaisessa koulussa pitäisi olla lukuvuoden jokaisena päivänä koulurauha! Tukioppilaan toimintaopas 19

Tukioppilaan toimintaoppaassa on käytännönläheisiä vinkkejä, tukea ja ideoita Sinulle tukioppilas. www.mll.fi/nuortennetti Lasten ja nuorten puhelin p. 116 111