Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Johtaja Timo Karttinen. Pörssi-ilta 11.11.2013 Espoo

Samankaltaiset tiedostot
Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Talousjohtaja Markus Rauramo. Pörssi-ilta

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Fortumin Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y

Toimitusjohtajan katsaus

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo

Ajankohtaista Fortumista Toimitusjohtaja Tapio Kuula. Sijoitusmessut, Wanha Satama

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Vastuullisuus osana yritys- ja työnantajakuvaa

Toimitusjohtajan katsaus

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta Maaliskuu 2015

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta Maaliskuu 2015

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Fiksu uudenajan yösähkö

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Kohti tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja aurinkotaloutta. Tapio Kuula Toimitusjohtaja

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

- johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu

Kestävä kehitys Fortumissa

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma

Vastuullinen Fortum. Valtion omistajapolitiikka - seminaari Anne Brunila Executive Vice President, Corporate Relations and Strategy

Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

Toimitusjohtajan katsaus

Venäjä yrityksen investointikohteena - venäläiset kuluttajina

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää

Tilinpäätös

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Kestävän kehityksen Suomi

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Ilmastonmuutos haltuun tulevaisuuden energiateknologioilla

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Kestävä kehitys Fortumissa

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Fortum Oyj

Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk

Toimintavuosi

Fortum Oyj Vuosi

Vastuullinen yritystoiminta. Opetushallitus, Helsinki Kari Kankaanpää, Kestävän kehityksen päällikkö Fortum Oyj

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu

Fortumin sivutuotteet

Energiavuosi Energiateollisuus ry Merja Tanner-Faarinen päivitetty:

Fortum Oyj Vuosi

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Fortum Oyj Vuosi

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tilinpäätös

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Fortum Oyj

Fortum Oyj. Vuosi

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tilinpäätös Fortum Oyj

Latausoperaattorin rooli sähköisessä liikenteessä. EVE ohjelman vuosiseminaari Juha Stenberg

KATSAUS FORTUMIIN JA SÄHKÖMARKKINOIHIN

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät Oriola-KD Corporation

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ainutlaatuinen kasvumahdollisuus Fortum ostaa enemmistön venäläisestä TGC-10 tuotantoyhtiöstä

Fortum Oyj Vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Kestävä kehitys Fortumissa vuonna Maaliskuu 2016

Osavuosikatsaus RNR/HYK

Ajankohtaista Rautaruukista

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Tulevaisuuden yhteiskuntavastuu - muutoksia luvassa!

- TILINPÄÄTÖS Power Heat Russia Distribution Electricity Sales

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Sähköautojen mahdollisuudet ilmasto- ja energiatalkoissa

Ahlstrom. Tammi-syyskuu Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Energiatekniikan automaatio TKK 2007

Kestävä kehitys Fortumissa

Transkriptio:

Fortum Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa Johtaja Timo Karttinen Pörssi-ilta 11.11.2013 Espoo

Fortum lyhyesti Liiketoimintamme ovat sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut Toimintamme keskittyy Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan Olemme listautuneet NASDAQ OMX Helsinkiin vuonna 1998 Osakkeenomistajia ~130 000 Markkina-arvo ~14 miljardia euroa 2

Alhainen Resurssi- ja järjestelmätehokkuus Korkea Kohti aurinkotaloutta Aurinkotalous Aurinkoon perustuva tuotanto, järjestelmän kokonaistehokkuus Vesi Geotherminen Meri Aurinko Tuuli Öljy Perinteinen energiantuotanto Rajalliset energiavarat, suuret ympäristövaikutukset Hiili Kaasu CHP Edistyksellinen energiantuotanto Energiatehokkuus ja/tai vähäpäästöinen tuotanto CCS Tulevaisuuden ydinvoima Nykyinen ydinvoima Bio Rajalliset resurssit Suuret CO2-päästöt Ehtymättömät resurssit Päästötön tuotanto 3 Copyright Fortum Corporation All rights reserved by Fortum Corporation and shall be deemed the sole property of Fortum Corporation and nothing in this slide or otherwise shall be construed as granting or conferring any rights, in particular any intellectual property rights

DEI Drax RWE CEZ SSE Edipower Vattenfall Enel EDP E.ON GDF SUEZ Dong Union Fenosa EnBW Iberdrola Koko Fortum Verbund PVO Fortum EU EDF Statkraft Hiilidioksidipäästömme Euroopan matalimpia g CO 2 /kwh sähköä, 2011 1200 1000 800 600 400 Vuonna 2012: 68 % Fortumin koko sähköntuotannosta hiilidioksidipäästötöntä ja 93 % Fortumin EU-alueen sähköntuotannosta hiilidioksidipäästötöntä. Lähes 100 % EU-alueen meneillään olevan investointiohjelman kapasiteetista hiilidioksidipäästötöntä Keskiarvo 338 g/kwh 200 0 192 88 Huom! Fortumin sähköntuotannon ominaispäästöt vuonna 2012 EU:ssa 42 g/kwh ja kokonaisuudessaan 171 g/kwh. Sähköntuotanto ainoastaan Euroopassa, paitsi Koko Fortum sisältää myös Venäjän. Lähde: PWC & Enerpresse, Novembre 2012 Changement climatique et Électricité, Fortum 4

Fortumin missio ja strategia Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan hyväksi ja tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Strategia Vahvistamme ydinliiketoimintaamme Pohjoismaissa Luomme vakaata tuloskasvua Venäjällä Rakennamme perustan tulevalle kasvulle Vahva osaaminen CO 2 -päästöttömässä vesivoima- ja ydinvoimatuotannossa sekä tehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ja toimimisessa energiamarkkinoilla 5

Fortumin investointiohjelma Pohjoismaat, Puola ja Baltia Projekti Sähkö, MW Lämpö, MW Valmis Olkiluoto 3, Suomi 400 Ruotsin ydinvoiman perusparannukset 290 Vesivoiman tehonkorotukset 10 vuosittain Brista, Ruotsi (jäte CHP) Värtan, Ruotsi (bio CHP) Yhteensä ~850 ~340 20 57 Q4 2013 130 280 Q2 2016 Uutta sähkökapasiteettia n. 850 MW 100% CO 2 -vapaata Valmistuneet, 2013: Blaiken, Ruotsi, tuulivoima 30 Q1 2013 Klaipeda, Liettua, jäte CHP 20 60 Q2 2013 Järvenpää, Suomi, bio CHP 23 63 Q2 2013 Jelgava, Latvia, bio CHP 23 45 Q3 2013 6

Investointiohjelma Venäjällä etenee Sähköntuotantokapasiteetti kasvaa 85% vuoden H1 2015 mennessä Enemmän kuin millään muulla sähköyhtiöllä Venäjällä Investointiohjelman kokonaisarvo 2,5 mrd euroa Ohjelman loppuosan arvo syyskuussa 2013 oli 0,4 mrd euroa Neljä uutta yksikköä kaupallisessa käytössä Nyagan 2 valmistuu 2013 käyttöönottotestaus suoritettu Kolme uutta yksikköä 2014 & 2015 MW 6 000 5 000 4 000 3 000 +85 % + ~2 400 MW Neljä yksikköä valmistunut Maaliskuu 2013 Nyagan 1 Pietari Moskova Njagan Tšeljabinsk Helmikuu 2011 Kesäkuu 2011 Tyumen Neljä yksikköa rakenteilla Nyagan 2 + 3 Chelyabinsk Chelyabinsk 2x 418 MW 2 x 248 MW OAO Fortum Tobolsk Tjumen Lokakuu 2011 Tobolsk 2 000 1 000 0 2 785 ~ 5 200 2010 2015 420 MW 209 MW 216 MW 213 MW 7

Fortumin sähköverkkoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi Fortum päätti tammikuussa 2013 arvioida yhtiön sähköverkkoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehdot Myynti mukana yhtenä vaihtoehtona Selvitystyö etenee hyvin suunnitelmien mukaan suurta kiinnostusta liiketoimintaa kohtaan Selvitys arvioidaan saatettavan päätökseen vuoden 2013 loppuun mennessä Fortumin tavoitteena on keskittyä strategian mukaisesti tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen sähkön ja lämmön tuotantoon Fortum Distribution Asiakkaita: 1,6 miljoonaa Sähkönsiirto: 43 954 GWh Jakeluverkon pituus: 156 000 km Työntekijöitä: ~ 900 Liikevaihto: 1 105 MEUR Vertailukelpoinen tulos: 356 MEUR Vertailukelpoinen EBITDA: 575 MEUR Sidpttu pääoma: 3 774 MEUR Norja Asiakkaita: 102,000 Sähkönsiirto: 2 405 GWh Ruotsi Asiakkaita: 900 000 Sähkönsiirto: 28 925 GWh Suomi Asiakkaita: 633 000 Sähkönsiirto: 12 624 GWh 8

Tuloskatsaus Järvenpää CHP 9

Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen pääkohdat Vakaa liikevaihto 1 148 (1 140) miljoonaa euroa Vertailukelpoinen liikevoitto 166 (233) miljoonaa euroa Arvonalentumistappio Inkoon hiilivoimalan sähköntuotannon lopettamisesta, 20 miljoonaa euroa Lähes ennätyspieni vesivoimatuotanto 3,9 (6,3) TWh Korkeammat vesivoiman verotusarvot Ruotsissa, 12 miljoonaa euroa Liikevoitto 97 (226) miljoonaa euroa Sähköjohdannaisten kirjanpitokäytäntö ja ydinjätehuoltorahastoon liittyvä oikaisu vaikuttivat -69 (3) miljoonaa euroa Vahva kassavirta 414 (111) miljoonaa euroa Latvian ensimmäinen suuren mittakaavan bio-chp-laitos käyttöön Jelgavassa Nyaganin 2-yksikön testikäyttö meneillään kaupallinen tuotanto tarkoitus aloittaa vuoden 2013 loppuun mennessä Venäjän investointiohjelman kahden viimeisen yksikön valmistuminen lykkääntyy muutamalla kuukaudella liikevoittotavoite ennallaan Fortum arvioitiin parhaimmaksi yritykseksi pohjoismaisessa ilmastoindeksissä (Carbon Disclosure Project) 10

Tunnuslukuja Miljoonaa euroa 12 kk 2012 2011 Tavoite Käyttökate (EBITDA) 2 482 2 538 3 008 Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) 2 416 2 416 2 374 Korollinen nettovelka *7 897 7 814 7 023 Vertailukelpoinen nettovelka/käyttökate 3,3 3,2 3,0 ~3 *30.9.2013 Sijoitetun pääoman tuotto (%), ROCE 9,5 10,2 14,8 12 Oman pääoman tuotto (%), ROE 14,4 14,6 19,7 14 Hyvä likviditeetti luottolimiitit 2,2 miljardia euroa 11

Osinkoja vuodelle 2012 1,00 euro ~ 0,9 miljardia euroa Fortumin osinkopolitiikan perusta on seuraava Osinkopolitiikka varmistaa, että osakkeenomistajat saavat asianmukaisen korvauksen sijoittamalleen pääomalle. Politiikkaa tukee yhtiön pitkän aikavälin strategia, joka tähtää osakekohtaisen tuloksen, ja sen myötä osingon, kasvattamiseen. Hallitus perustaa osinkoehdotuksensa laaja-alaiselle tarkastelulle, joka kattaa makrotalouden, taseen vahvuudet sekä tulevaisuuden investointisuunnitelmat 5 vuoden osinko/osake historia Fortum Oyj:n tavoitteena on maksaa vakaa, kestävä ja aikaa myöten kasvava osinko, joka on 50-80% osakekohtaisesta tuloksesta ilman kertaluonteisia eriä 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 Fortum on vuodesta 1998 maksanut osinkoja yhteensä ~9 518 miljoonaa euroa 2008 58% 2009 68% 2010 68% 2011 50% 2012 63% 12

Jatkamme työtämme strategian mukaisesti Sähkönsiirtoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi päätökseen Tehostamisohjelma jatkuu tavoite parantaa kassavirtaa miljardilla eurolla 2013-2014 Jatkamme toimenpiteitä vähentääksemme ulkoisia ja sisäisiä haasteita Suojaukset luovat vakautta 2013 85% 44 /MWh 2014 65% 42 /MWh 2015 20% 41 /MWh Turvallisuus ja kestävä kehitys päivittäisessä työssämme Vahva kassavirta tavoite luoda lisäarvoa omistajille 13

Lisätietoa www.fortum.com/sijoittajat

LIITE 1: 131 708 osakkeenomistajaa (31.10.2013) Suurimmat kotimaiset osakkeenomistajat 15

LIITE 2: Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2013 III/2012 I-III/2013 I-III/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 148 1 140 4 466 4 325 6 159 6 300 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 364 391 1 650 1 650 2 416 2 416 Liikevoitto, milj. 97 226 1 138 1 251 1 874 1 761 Vertailukelpoinen liikevoitto, milj. Tulos ennen veroja, milj. 166 223 1 114 1 161 1 752 1 705 23 150 970 1 043 1 586 1 513 Tulos/osake 0,04 0,14 0,84 0,91 1,59 1,52 Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät -0,05 0,01 0,03 0,11 0,14 0,06 Liiketoiminnan rahavirta, milj. 414 111 1 460 983 1 382 1 859 16