Fortum Oyj. Vuosi
|
|
|
- Mauno Sala
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Fortum Oyj Vuosi
2 Vuoden 2013 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2013 IV/ Liikevaihto, milj Vertailukelpoinen EBITDA, milj Liikevoitto, milj Vertailukelpoinen liikevoitto, milj. Tulos ennen veroja, milj Tulos/osake 0,52 0,68 1,36 1,59 Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0,07 0,03 0,10 0,14 Liiketoiminnan rahavirta, milj Osinkoehdotus 1,10 euroa osakkeelta vuodelle
3 Yhteenveto vuodesta 2013 Tyydyttävä tulos - Vahva kassavirta Historiallisen pieni vesivoimatuotanto Ydinvoiman tuotantomäärät kasvoivat; Olkiluodon ja Forsmarkin tuotanto ennätyksellisen suuri Useita uusia laitoksia valmistunut vuoden aikana Heat-divisioona otti käyttöön viisi uutta tuotantolaitosta Njaganissa Venäjällä kaksi uutta voimalaitosyksikköä aloitti kaupallisen tuotannon Tehostamisohjelma puolivälissä hyviä tuloksia saavutettu Strategisia toimenpiteitä vuoden aikana Sähkönsiirtoliiketoiminnan strateginen arviointi saatettu päätökseen liiketoiminnasta luopuminen paras vaihtoehto Suomen verkkojen kaupasta sovittu Inkoon hiilivoimalan sähköntuotanto lopetetaan syynä laitoksen heikko kannattavuus 3
4 Markkinatilanne vuonna 2013 Pohjoismaat Pohjoismaiden sähkönkulutus laski hieman verrattuna vuoteen 2012 Vesivarastotasot Pohjoismaissa ovat normalisoituneet Pohjoismaiset spot-hinnat noin 7 euroa/mwh korkeammat kuin vuonna 2012 Euroopan liiketoimintaympäristö ja päästömarkkinat Päästökaupan uudistamisesta käytiin vilkasta keskustelua vuoden aikana Venäjä Sähkönkulutus Fortumin toiminta-alueilla laski hieman Hintavyöhykkeellä 1 sähkön spot-hinta oli noin 10 % korkeampi vuonna
5 varastojen energiasisältö (TWh) Vesivarastot Pohjoismaissa referenssitaso 2014 Q1 Q2 Q3 Q4 Lähde: Nord Pool Spot 5
6 Pohjoismainen sähkön markkinahinta EUR/MWh Nord Pool Systeemihinta Forwardit Lähde: Nord Pool Spot, NASDAQ OMX Commodities Europe
7 Sähkön hintakehitys Pohjoismaissa ja Venäjällä +1% +7% +3% +5% Sisältää kapasiteettitulot 7
8 Q4: Kaikkien aikojen pienin vesivoimatuotanto Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa 8
9 2013: 30 % pienempi virtaama Fortumin toiminta-alueilla verrattuna vuoteen 2012 vaikutti negatiivisesti tulokseen Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa 9
10 USD / bbl 150 Raakaöljyn hinta (ICE Brent) 35 USD / t GBp / therm Polttoaineiden ja CO 2 -päästöoikeuksien hinnat CO 2 -hinta (ICE ECX EUA) EUR / tco Hiilen hinta (ICE Rotterdam) 100 Kaasun hinta (ICE NBP) Lähde: ICE Markkinahinnat, ; futuurinoteeraukset
11 Tulos Järvenpää CHP 11
12 Vertailukelpoinen ja raportoitu liikevoitto Miljoonaa euroa Vertailukelpoinen liikevoitto Raportoitu liikevoitto Vertailukelpoinen liikevoitto Raportoitu liikevoitto IV/2013 IV/2012 IV/2013 IV/ Power Heat Russia Distribution Electricity Sales Muut Yhteensä Kertaluonteiset erät, sähköjohdannaisten kirjanpitokäytäntö (IAS 39) sekä ydinjätehuoltorahastoon liittyvä oikaisu vaikuttivat raportoituun liikevoittoon 81 (32) miljoonalla eurolla vuoden viimeisellä neljänneksellä ja 105 (122) miljoonaa euroa tammi-joulukuun aikana. 12
13 Power Q Sähköntuotanto pieneni 26 % Historiallisen pieni vesivoimatuotanto matala virtaama ja vesivarastotaso Hetkelliset tuotantorajoitukset ja huoltoseisokit vaikuttivat ydinvoimatuotantoon Hyvä saavutettu sähkön tukkumyyntihinta 2013 Vertailukelpoiseen tulokseen vaikuttivat merkittävästi pienempi vesivoimatuotanto, Ruotsin korotettu vesivoimaverotus sekä Inkoon alaskirjaus Operatiiviset kustannukset pienenivät Ennätyksellisen suuri tuotanto Olkiluodon ja Forsmarkin voimaloissa Loviisalla hyvä tuotantovuosi Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 13,8 18,5 Bruttoinvestoinnit
14 TWh normaalista EUR/MWh Q4:n alijäämä normalisoitui loppuvuodesta - Vesivarastojen palautumista edesauttoivat runsaat sademäärät sekä maltillinen kulutus Fortum Q4/2012 Vesivoimatuotanto 7,1 TWh Fortum Q4/2013 Vesivoimatuotanto 3,9 TWh Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Q4/13 25 Norway Norjan reservoir vesitase balance Sweden Ruotsin reservoir vesitase balance Finland Suomen reservoir vesitase balance System Systeemihinta price 14
15 Kumulatiiviset sadenäärät vs. normaali (TWh) Kumulatiiviset sademäärät 10 TWh normaalia suuremmat tänä talvena 40 Kumulatiiviset sademäärät vs. normaali Viikko 2000/ / / / / / / / / / / / / /
16 Heat Q Lämmin sää rasitti lämmönmyyntiä Parempi käytettävyys ja uusi CHP-kapasiteetti paransi sähkönmyyntiä Bristan (CHP) ja Joensuun (CHP+) biovoimalaitokset vihittiin käyttöön 2013 Hieman parantunut tulos alentuneiden polttoainekustannusten ansiosta Pienemmät tulot CO 2 -päästöoikeuksien myynnistä Yhteensä viisi uutta tuotantolaitosta vihitty käyttöön vuoden 2013 aikana Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 6,8 7,0 Bruttoinvestoinnit
17 Russia Q Positiivinen tulosvaikutus CSA-sopimuksen mukaisesta kapasiteetista 79 (26) miljoonaa euroa ja rakennusviivästyksistä saaduista kompensaatioista 40 miljoonaa euroa Suunnittelemattomat huoltoseisokit sekä Venäjän rupla vaikuttivat tulokseen negatiivisesti Nyagan 2 aloitti kaupallisen tuotannon CSA-sopimuksen mukaisella kapasiteetilla 163 (87) miljoonan euron positiivinen vaikutus Tulosta rasittivat 16 miljoonan euron luottotappiokirjaukset liittyen saamisiin Energostreamiltä Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 5,2 2,7 Bruttoinvestoinnit
18 Distribution Strateginen arviointi päätökseen sähkönsiirtoliiketoiminnasta luopuminen paras vaihtoehto Suomen verkot myydään Suomi Power Networks Oy:lle 2,55 miljardilla eurolla Järjestely arvioidaan saatettavan päätökseen vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä Q Tulosta rasittivat lämpimämpi sää sekä myrskyjen aiheuttamat kulut Ruotsissa ja Suomessa 2013 Vakaa vertailukelpoinen tulos Säädeltyyn tuottotasoon liittyvät oikeuskäsittelyt ovat edelleen kesken Suomessa Ruotsissa hallinto-oikeus antoi sähköyhtiöitä puoltavan päätöksen Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 8,8 8,8 Bruttoinvestoinnit
19 Electricity Sales Q Pienemmät volyymit vaikuttivat tulokseen 2013 Parantunut vertailukelpoinen tulos suotuisten markkinaolosuhteiden, laajentuneen asiakaskunnan sekä Sales Tradingin ansiosta Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 137,9 203,1 Bruttoinvestoinnit
20 Tuloslaskelma Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevaihto Muut tuotot ja kulut Vertailukelpoinen liikevoitto Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät Liikevoitto Osuus osakkuus ja yhteisyritysten tuloksesta Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Välittömät verot Kauden voitto Määräysvallattomat omistajat Tulos/osake (euroa) 0,52 0,68 1,36 1,59 Tulos/osake, laimennettu (euroa) 0,52 0,68 1,36 1,59 20
21 Rahavirtalaskelma Miljoonaa euroa IV/2013 IV/ Liikevoitto ennen poistoja Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksuja Rahoituserät ja toteutuneet kurssierot Maksetut välittömät verot Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan rahavirta yhteensä Maksetut käyttöomaisuusinvestoinnit Investoinnit osakkeisiin Käyttöom. myynnit, os. myynnit ja sij. muutos Rahavirta ennen rahoitusta
22 Tunnuslukuja Miljoonaa euroa Käyttökate (EBITDA) Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) Korollinen nettovelka Vertailukelpoinen nettovelka/käyttökate 3,4 3,2 Sijoitetun pääoman tuotto (%), ROCE 9,2 10,2 Oman pääoman tuotto (%), ROE 12,0 14,6 Hyvä likviditeetti luottolimiitit 2,2 miljardia euroa 22
23 Lainojen vuosittainen erääntyminen Joukkovelkakirjalainat Lainat rahoituslaitoksilta Muut pitkäaikaiset velat Yritystodistukset Muut lyhytaikaiset velat MEUR TOTAL per per Keskikorko (sis. korko- ja valuuttajohdannaiset) 3,6 % 4,5 % Vaihtuva- / kiinteäkorkoinen lainaosuus 51 / 49 % 45 / 55 % 23
24 Fortumin tehostamisohjelma vuosille Tehostamisohjelma puolivälissä Edennyt hyvin ja suunnitelmien mukaisesti Vuosittainen kulutason aleneminen näkyy kaikissa divisioonissa Käyttöpääoman tehokkuutta parannettu Ydinliiketoimintaan kuulumatonta omaisuutta on myyty noin 300 miljoonalla eurolla MIKSI? MITÄ? MILLOIN? NOPEUS kassavirran vahvistaminen yli miljardilla eurolla - JOUSTAVUUS Käyttöomaisuusinvestointien vähentäminen milj. euroa Käyttöpääoman vapauttaminen Ydinliiketoimintaan kuulumattoman omaisuuden myynnit 500 milj. euroa Kiinteiden kulujen vähentäminen -150 milj. euroa vuoteen 2012 verrattuna 24
25 Näkymät 25
26 Näkymät Pohjoismaiset markkinat Vuotuisen sähkönkysynnän arvioidaan edelleen kasvavan keskimäärin noin 0,5 % Sähkön suhteellinen osuus kokonaisenergiankulutuksesta kasvaa edelleen Venäjä Meneillään olevan investointiohjelman valmistumisen jälkeen Fortumin tavoitteena on saavuttaa noin 500 miljoonan euron vuosittainen liikevoittotaso (EBIT) vuoden 2015 aikana Avaintekijät ja riskit Sähkön tukkuhinta ja volyymit Kysyntä ja tarjonta Vesivarastot CO 2 -päästöoikeuksien hinta Polttoaineet Voimalaitosten käytettävyys 26
27 Näkymät Vuosittaiset investoinnit lukuun ottamatta mahdollisia yrityskauppoja 2014: 0,9-1,1 miljardia euroa Suojaukset Loppuvuosi 2014: noin 60 % suojattu hintaan noin 43 euroa/mwh (Q3-tilanne: 65 % hintaan 42 euroa/mwh) 2015: noin 20 % suojattu hintaan 41 euroa/mwh (Q3-tilanne: 20 % hintaan 41 euroa/mwh) Tehostamisohjelman tavoitteena on parantaa kassavirtaa yli miljardi euroa vuosina Verotus Fortumin veroaste on % Suomen yritysverokanta laskee 24,5 %:sta 20 %:iin alkaen Suomen hallitus hyväksyi joulukuussa 2013 voimalaitosveron. Vero vahvistetaan myöhemmin ja otetaan käyttöön vuodesta 2014 alkaen, mikäli EU:n komissio hyväksyy sen. Fortum on valittanut päätöksestä. Mikäli vero astuu voimaan, sen vaikutuksen arvioidaan olevan Fortumille noin 25 miljoonaa euroa vuodessa. 27
28 Fortumin johtoryhmä Fortum Executive Management Toimitusjohtaja Tapio Kuula Liiketoimintadivisioona Konsernin esikuntatoiminnot CFO Timo Karttinen Henkilöstö ja IT Mikael Frisk Strategia ja yritysjärjestelyt Kari Kautinen Viestintä Helena Aatinen Lakiasiat Kaarina Ståhlberg Yhteiskuntasuhteet Esa Hyvärinen COO Matti Ruotsala Heat, Electricity Sales and Solutions Markus Rauramo Hydro Power and Technology Per Langer Nuclear and Thermal Power Tiina Tuomela Russia Alexander Chuvaev 2) 3) 4) 5) Distribution Timo Karttinen 28 Maavastuut: Timo Karttinen/Suomi ja Norja; Per Langer/Ruotsi; Alexander Chuvaev/Venäjä; Markus Rauramo/Puola, Baltia ja Intia
29 Uusi organisaatiorakenne alkaen Raportointisegmentit Power and Technology Hydro Power and Technology Heat, Electricity Sales and Solutions Russia Distribution Nuclear and Thermal Power Vuoden 2014 ensimmäinen neljännes raportoidaan jo uuden liiketoimintarakenteen mukaan 29
30 Yhtiökokous 2014 ja osingonjakoehdotus Fortumin varsinainen yhtiökokous pidetään klo 14 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Fortum Oyj jakaa vuodelta 2013 osinkoa 1,10 euro osaketta kohti Vuodelle 2014 suunnitellut osingonjakoon liittyvät päivämäärät Osingon irtoamispäivä Osingonmaksun täsmäytyspäivä Osingonmaksupäivä
31 Lisätietoa
Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) I/2014 I/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 473 1 654 5 309 5 128 Vertailukelpoinen
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu
Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2013 23.10.2013 Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2013 III/2012 I-III/2013 I-III/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 148
Tilinpäätös Fortum Oyj
Tilinpäätös 2016 Fortum Oyj 2.2.2017 Keskeistä vuonna 2016 Heilunta hyödykemarkkinoilla ja korkeat vesivarastot laskivat sähkönhintaa vuoden 2016 alussa. Loppuvuodesta joitain positiivisia merkkejä havaittavissa
Fortum Oyj Vuosi
Fortum Oyj Vuosi 2010 2.2. 2011 Päätapahtumia vuonna 2010 Päivitetty strategia, joka perustuu Fortumin ydinosaamiselle Tulos säilyi vakaana Kysyntä kasvoi sekä Pohjoismaissa että Venäjällä Venäjän sähkömarkkinoiden
Tilinpäätös Fortum Oyj
Tilinpäätös 2017 Fortum Oyj 2.2.2018 Strategian toteuttaminen jatkuu 180 MW tuulivoimaa Norjaan, 35 MW Venäjälle, 1000 MW yhteisyritys Venäjälle Charge&Drive kansainvälisille markkinoille, markkinajohtaja
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Tapio Kuula Toimitusjohtaja Verkställande direktörens översikt Tapio Kuula Verkställande direktör Toimitusjohtajan katsaus Toimintaympäristö Strategia Investoinnit Suomen sähköverkkoliiketoiminnan
Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013
Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja
Lyhennetty konsernin tuloslaskelma
MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen
Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015
Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta
Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005
Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 20. lokakuuta 2005 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä kolmannen neljänneksen tulos. Vahva kassavirta ja selkeästi kohonnut liikevoitto Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Timo Karttinen Väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja Verkställande direktörens översikt Timo Karttinen Tf. verkställande direktör, ekonomichef Toimitusjohtajan katsaus Fortum
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014
Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut
Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013
Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi
Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi 19.3.27 Lotta Forssell viestintäjohtaja Fortum Portfolio Management and Trading 19/3/28 1 Sähkömarkkinakatsauksen tausta ja tarkoitus Fortumin sähkömarkkinakatsauksen
Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.12. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 351,0 363,4 1 340,2
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Atria Oyj 1.1. 30.6.2009
Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8
Tilinpäätös
Tilinpäätös 2006 31.1.2007 Jälleen hyvä vuosi Fortumille Vahva taloudellinen tulos Fortum Espoo integroitu Laajennettu investointiohjelma Selvää edistystä Venäjällä TGC-1 omistus yli 25 % Marketsin asiakasmäärä
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja
Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015
Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja
TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214
Tilintarkastamaton FINNFOREST
Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Atria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
