s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

Samankaltaiset tiedostot
s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA

s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist

Strategiakauden kasvutavoitteet (kasvu n. 4 5 % ) oikaistaan vastaamaan reaaliperustaa, joka on 3 4 %.

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Tilastotietoja Sipoosta

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Tämän lisäksi haetaan vielä vähintään noin 5 miljoonan euron vuotuisia pysyviä tehostamistoimia.

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (2-6) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Toimintaympäristöä, toimintaa ja henkilöstöä koskevat keskeiset muutokset vuosina

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Maapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 %

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja

SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Kaavoitusohjelma , päivitetty / Planläggningsprogram , uppdaterat

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

6, $ 6LYLVW\VODXWDNXQWD 7$00,±(/2.88

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

VUODEN 2008 TALOUSARVIO

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Pertunmaan kunnan strategia

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

6LYLVW\VODXWDNXQWD 7DORXVDUYLR 7DORXVVXXQQLWHOPD±

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

Tilinpäätös 2015 Investointiosa

Kouvolan päihdestrategia

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

Kunnanhallitus Valtuusto

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Transkriptio:

TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro 1 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi 1.3 Strategian toteuttaminen lähivuosina s. 2 nro 2 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Kappaleeseen lisätään viimeisin versio/näkemys väestönkasvusta vuosina 2010 2025. Siitä tulee selvitä vuotuinen kehitys riittävällä tarkkuudella (kokonaiskasvu, per kasvualue jne.). KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA HALLINTOKESKUS s. 25 nro 3 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Sitovien tavoitteiden toteutumisen selkeä parantaminen Toimenpide: Seuranta puolivuosittain ja sektorikohtainen esittely valtuustolle Mittari: Toteutuminen annetussa aikataulussa s. 25 nro 4 Juhani Rantala, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Korkosuojaussopimuksen tekeminen

Toimenpide: Korkosuojaussopimuksen tekeminen vaihtuvakorkoisen lainakannan osalta maaliskuun 2011 loppuun mennessä markkinatilanne huomioiden Mittari: Korkosuojaussopimus tehty s. 24 nro 5 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: ICT-palvelu Toimenpide: Kunnan ekstranetpalvelujen tarjoaminen luottamushenkilöille Aikataulu: 2011 2012 Tavoiteltu hyöty: Kunnan ekstranetin kautta luottamushenkilöt pääsevät tutustumaan ajankohtaiseen talousseurantaan, kaava-aineistoon sekä muuhun luottamustehtävän kannalta olennaiseen aineistoon. s. 25 nro 6 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Kaksikieliset palvelut Toimenpide: Kielipoliittisen ohjelman laatiminen Aikataulu: 2011 Tavoiteltu hyöty: Kielipoliittinen ohjelma hyväksytään valtuustossa ja sitä noudatetaan kunnan kaikissa tulosyksiköissä. KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS Toiminta-ajatus s. 26 nro 7 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi virke: Sipoon kunta näkee saariston suurena mahdollisuutena imagolleen ja yrittäjyydelle ja selvittää saariston kehittämismahdollisuudet. s. 27 nro 8 Johan Isaksson, ryhmäehdotus Neljännen kappaleen kolmas virke Raakamaan hankinnassa käytetään kaikkia maapoliittisessa ohjelmassa esitettyjä keinoja, myös lunastuksiin varaudutaan. muutetaan muotoon: Raakamaan hankinnassa käytetään maapoliittisessa ohjelmassa esitettyjä keinoja.

s. 27 nro 9 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Talousarvion liitteeksi lisätään kaavoitusohjelman 2011 2014 mukainen raportti teoreettisesta väestönkasvusta vuoteen 2015. s. 28 nro 10 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Joukkoliikenne Toimenpide: Myös pysäköinti- ja polkupyöräpaikkojen määrän ja sijainnin huomioiminen joukkoliikennestrategiassa. s. 29 nro 11 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Kylien kaavoittaminen nopeammassa tahdissa Toimenpide: Määrärahan korottaminen 50 000 eurolla kylien kaavoittamista varten Mittari: Kahden kyläkaavan valmistuminen vuosittain s. 29 nro 12 Hanne Aho Eva Kuntsin ja Juhani Rantalan kannattamina ehdotti uutta sitovaa tavoitetta: Asemakaavoituksen nopeutuminen Toimenpide: Lisähenkilöstön palkkaaminen Kehitys- ja kaavoituskeskukseen Mittari: Väestönkasvun nopeutuminen Kehitys- ja kaavoituskeskuksen määrärahaa korotetaan 100 000 eurolla. s. 29 nro 13 Pentti Sittnikow, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen Kumppanuuksien edistäminen täydentäminen Toimenpide: Kumppanuuksien edistäminen voimakkaasti rakennustoimiin, jolloin kunnan taloudelliset edellytykset taataan. s. 30 nro 14 Caspar Berntzen Juhani Rantalan kannattamana ehdotti Uusi sitova tavoite: Sekä nykyiset että tulevat yrittäjät huomioivan elinkeinostrategian luominen Toimenpide: Selkeän ja aikataulutetun elinkeinostrategian laatiminen Mittari: Aikataulu ja konkreettiset toimenpiteet

Tunnusluvut s. 30, 43, 45, 59, 68 nro 15 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Monista tunnuslukutaulukoista puuttuvat yksiköt (esim., kpl, asiakkaita) kirjataan. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA YLEISTÄ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina 2011 2013 s. 33 nro 16 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Uusi luetelmaviiva lisätään: - Palvelusetelilain luomat mahdollisuudet s. 33 nro 17 Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Moniammatillisen yhteistyön edistäminen Toimenpide: Palvelutuotannon prosessien kuvaaminen yhteistyössä Sivistysosaston kanssa. Prosessimaiseen työskentelytapaan siirtyminen. Tavoiteltu hyöty: Prosessien kuvaamisen kautta yhteistyön lisääntyminen Sivistysosaston ja muiden hallintokuntien kanssa sekä myös oman osaston sisällä. Toimenpide Moniammatillinen ja poikkihallinnollinen työskentely poistetaan kolmannesta strategisesta tavoitteesta. s. 33 nro 18 Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja puuttuminen Toimenpide: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Aikataulu: 2011 Tavoiteltu hyöty: Hyvinvointisuunnitelma on hyväksytty ja ohjaa toimintaa s. 33 nro 19 Strategisen tavoitteen täydentäminen Strateginen painopistealue: Asiakaslähtöisyys Aikataulu: 2011

Tavoiteltu hyöty: Sähköisen asioinnin lisääntyminen TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO s. 36 nro 20 Uusi sitova tavoite: Nuorten päihteiden käytön väheneminen Toimenpide: Kouluterveyskysely sekä muu ennalta ehkäisevä päihdetyö Mittari: Tutkitun ikäluokan päihteiden käytön väheneminen 2 % edelliseen kyselyyn verrattuna. s. 36 nro 21 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Palvelustrategian laatiminen Toimenpide: Palvelustrategia laaditaan. Mittari: Palvelustrategia valmis Henkilöstömuutokset s. 37 nro 22 Eva Kuntsi, ryhmäehdotus Palkataan terveydenhoitaja (50 % kouluterveydenhuolto + 50 % lastenneuvola) VANHUSTYÖ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina 2011 2013 s. 38 nro 23 Hans Blomberg, ryhmäehdotus Ensimmäisen luetelmaviivan kohdalla oleva teksti korvataan seuraavalla tekstillä: Vuosia jatkuneen ja syksyllä 2010 pahentuneen ylipaikkatilanteen korjaaminen: Vuoden 2011 aikana kunnan vanhainkotirakennuksen saneerauksen II vaiheen valmistuttua otetaan käyttöön 16 uutta tehostetun palveluasumisen paikkaa ja lisäksi hankitaan 5 10 uutta ostopalvelupaikkaa. Ostopalveluja varten määrärahaa korotetaan 180 000 eurolla. Lyhenteet s.39 nro 24 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Talousarviokirjassa käytettäviä lyhenteitä (esim. RAI, CAF, MMSE, CERAD) tulee selittää.

SIVISTYSVALIOKUNTA YLEISTÄ Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina 2011 2013 s. 49 nro 25 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Uusi kappale: Lisäksi Sivistysosasto valmistautuu ns. elinkaarimallin mukaiseen prosessiorganisaatioon siirtymiseen. s. 49 nro 26 Lisäys strategisen tavoitteen kohtaan Tavoiteltu hyöty Strateginen painopistealue: Lasten ja nuorten eheän tasapainoisen kasvun tukeminen Tavoiteltu hyöty: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ohjaa toimintaa. s. 49 nro 27 Johanna Saxén, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen strategisen painopistealueen ja tavoitellun hyödyn muuttaminen Strateginen painopistealue: Päivähoito- ja koulutuspalveluiden ja muiden palveluiden järjestäminen kasvualueilla keskitetysti ja pienemmissä yksiköissä alueellisesti Tavoiteltu hyöty: Synergiaetujen löytäminen, kiinteistöjen hyötykäyttöasteen nouseminen, tasapainoinen talous. VARHAISKASVATUSPALVELUT Tunnusluvut s. 52 nro 28 Lisäys määrätavoitteisiin: Avoin varhaiskasvatus Kävijöitä/vuosi Lapsia Aikuisia

KOULUTUSPALVELUT Toiminta-ajatus s. 53 nro 29 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Viimeinen virke muutetaan muotoon: Toimintaa tarjotaan sekä keskeisesti sijaitsevilla alueilla että haja-asutusalueella ja pyritään siten vaikuttamaan monipuolisen yhdyskunnan rakentamiseen. Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina 2011 2013 s. 53 nro 30 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Poistetaan kappaleen kaksi viimeistä virkettä: Vuonna 2011 oppilasmäärät ovat jo kasvussa. Koulutuksen palvelutarpeet kasvavat. s. 54 nro 31 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Sivun 54 kahdeksatta kappaletta muutetaan muotoon: Selvitetään perusteellisesti, onko mahdollista perustaa suomenkielisiä kyläkouluja ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen. s. 54 nro 32 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen tavoitellun hyödyn muuttaminen Strateginen painopistealue: Lasten ja nuorten eheän tasapainoisen kasvun tukeminen Tavoiteltu hyöty: Koulutusjaostot hyväksyvät koulujen kehittämissuunnitelmat keväällä 2011. s. 55 nro 33 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Lisäys sitovan tavoitteen mittariin Sitova tavoite: Pedagogista laatua parannetaan. Mittari: Perusopetukseen on laadittu yhtenäinen laadun arviointijärjestelmä ja molemmat koulutusjaostot ovat hyväksyneet sen.

s. 56 nro 34 Eva Kuntsi Hanne Ahon kannattamana Lisäys sitovan tavoitteen toimenpiteeseen Sitova tavoite: Koulukuljetuksia kehitetään ja koulumatkojen turvallisuutta lisätään. Toimenpide: Sipoon koulujen työjärjestykset suunnitellaan niin, että suositeltu odotusaika ei ylittäisi 30 minuuttia ja koulukuljetukset toimivat oppituntien päättymisen jälkeen. LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT s. 58 nro 35 Monika Zakowski Camilla Weckströmin kannattamana Uusi strateginen tavoite Strateginen painopistealue: Sipoonlahden koulu avataan suuremmassa määrin kansalaisopiston ja vapaa-ajantoimintojen käyttöön. Toimenpide: Kansalaisopisto käyttää Sipoonlahden koulua. Tavoiteltu hyöty: Nuoriso- ja kansalaisopistotilojen järjestäminen Söderkullasta. Etelä-Sipoon nuorille ja muille asukkaille tarjottavien palveluiden parantaminen. s. 59 nro 36 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi strateginen tavoite. Strateginen painopistealue: Uimarannan rakentaminen meren ääreen Toimenpide: Takvedaholmenin kiinteistö myydään ja mantereelle meren rannalle rakennetaan uimaranta. Tavoiteltu hyöty: Sipoo saa vihdoinkin meriuimarannan mantereen puolelle. s. 59 nro 37 Hanne Aho, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu alkaa. Toimenpide: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu aloitetaan yhdessä Kulttuuripalveluiden ja kansalaisopiston sekä käyttäjien kanssa. Mittari: Söderkullan monitoimitalon suunnittelu on aloitettu. Tunnusluvut s. 59 nro 38 Lisäys määrätavoitteisiin: Etsivä nuorisotyö Asiakkaiden määrä

KULTTUURIPALVELUT s. 61 nro 39 Johanna Hallikainen, ryhmäehdotus Muutettu strateginen painopistealue: Sipoon matkailua kehitetään. Toimenpide: Yhdessä elinkeinopäällikön kanssa tehdään suunnitelma kokonaisvaltaisesta matkailun kehittämisestä koko kunta ja saaristo huomioon ottaen. Mittari: Suunnitelma valmis ja toiminta käynnissä. s. 61 nro 40 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Lisäys strategisen tavoitteen toimenpiteeseen Strateginen painopistealue: Saaristomatkailua kehitetään. Toimenpide: Koko matkailu, saaristomatkailu mukaan lukien, siirretään Kehitys- ja kaavoituskeskuksen alaisuuteen. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖVALIOKUNTA TALOUS JA HALLINTO s. 68 nro 41 Hanne Aho, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Sipoon kunnalla on ajantasainen, kasvustrategiaan pohjautuva asuntopoliittinen ohjelma. Toimenpide: Asuntopoliittisen ohjelman päivittäminen Mittari: Asuntopoliittinen ohjelma päivitetty. YMPÄRISTÖNSUOJELU s. 71 nro 42 Clara Lindqvist Juhani Rantalan kannattamana Strategisen tavoitteen toimenpiteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Ympäristökasvatus Toimenpide: Ympäristökasvattajaa ei palkata. Sen sijaan ympäristökasvatuksessa käytetään kolmannen sektorin palveluja.

s. 71 nro 43 Ari Tamminen, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen toimenpiteen ja mittarin muuttaminen Sitova tavoite: Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Toimenpide: Laaditaan lista niistä Sipoon kunnan alueista, joilla voidaan soveltaa normaalia vaatimustasoa lievempiä jäteveden käsittelyvaatimuksia. Mittari: Lista on valmis ja julkaistu kunnan kotisivuilla KATU- JA VIHERALUEET Toimintaympäristön keskeiset muutokset vuosina 2011 2013 s. 72 nro 44 Clara Lindqvist Rainer Bomanin kannattamana Uusi kappale: Selvitetään uuden laiturin rakentamista Gumbostrandin yhteyslaiturin yhteyteen. s. 72 nro 45 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Paikoitusalueen rakentaminen tai kunnostaminen Kalkkirannan ja Gumbostrandin laiturialueiden luo s. 72 nro 46 Ari Tamminen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Laaditaan prioriteettilista kevyen liikenteen runkoväylistä. Toimenpide: Kevyen liikenteen runkoväylien rakentamisen sisällyttäminen kunnan investointisuunnitelmaan Mittari: Lista on valmis ja ensimmäisen runkolinjan rakentamisesta on tehty päätös. TOIMITILAT s. 75 nro 47 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Strategisen tavoitteen toimenpiteen muuttaminen Strateginen painopistealue: Toimitilakannan kehittäminen vastaamaan palveluverkkojen tarvetta

Toimenpide: Toimitilakannan suunnitteleminen mahdollisimman monikäyttöiseksi ja olemassa olevaa toimitilakannan hyödyntäminen mahdollisimman tehokkaasti. s. 75 nro 48 Eva Kuntsi, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Söderkullan kartanon ulkoilmanäyttämön katsomon korjaaminen Toimenpide: Suunnitelman tekeminen Mittari: Katsomo valmis TULOSLASKELMAOSA VUODEN 2011 TULOSLASKELMA s. 79 nro 49 Kaj Lindqvist, ryhmäehdotus Sitovan tavoitteen tavoitetason muuttaminen Tavoitetaso: Vuosikateprosentti on vähintään 120. INVESTOINTIOSA Investointiosaan uusi luokka s. 87 nro 50 Johanna Hallikainen, ryhmäehdotus Uusinvestoinnin ja perusparannuksen rinnalle lisätään uusi luokka: vuosikorjaus. Uusinvestointi kokonaan uusi hankinta Perusparannus hankinta nostaa laatua Vuosikorjaus pitää paikat kunnossa, laatu pysyy samana UUSINVESTOINNIT s. 91 + liite 1 nro 51 Uudisrakennukset-luvun muuttaminen Nikkilän terveysaseman laajennuksen hankesuunnitelmaa muutetaan. Uudessa muutetussa suunnitelmassa huomioidaan koko kunnan prosessiorganisaation tarpeet sekä päivitetyt väestönkasvutiedot.

Määräraha vuodelle 2011: 3 milj. euroa Määräraha vuodelle 2012: 3 milj. euroa PERUSPARANNUKSET s. 92 + liite 2 nro 52 Pekka Säynätjoki, ryhmäehdotus Rakennukset-luvun muuttaminen Söderkullan koulukeskuksen peruskorjaustyöt aloitetaan vuonna 2011 ja ne valmistuvat vuonna 2012, eli yhtä vuotta aikaisemmin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. s. 92 + liite 2 nro 53 Kaj Lindqvist Bengt Wiikin kannattamana Nikkilän terveysaseman lisärakennuksen mitoitusta selvitettäessä tulee huomioida ja selvittää sen vaikutus muihin perusparannuksiin/uusinvestointeihin (esim. hallintorakennuksen määrärahan tarve, Nikkilän terveysaseman perusparannuksen aikataulu ja Söderkullan koulukeskuksen perusparannus). OSAKKEET JA OSUUDET s. 93 nro 54 Clara Lindqvist Caspar Bentzenin kannattamana Osakkeet ja osuudet -luku otetaan uudelleen talousarvioon alkuperäisen esityksen mukaisesti. Tähän budjetoidaan osuudet kuntayhtymien pääomaosuuksia varten: vuonna 2011 127 000 euroa, vuonna 2012 133 000 euroa, vuonna 2013 135 000 euroa. RAHOITUSOSA VUODEN 2011 RAHOITUSLASKELMA s. 97 nro 55 Kaj Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Laina asukasta kohden on alle 3 500 euroa per 31.11.2011. Tavoitetaso: Investoinnit sopeutetaan tavoitteeseen.