Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist
|
|
- Tuulikki Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtuusto Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 202/ /2009 KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist Kunnanjohtajan ehdotus vuoden 2010 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi käy ilmi liitteestä 1. Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma hyväksytään liitteen 1 mukaisesti. Kunnanhallituksen käsittely: KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA HALLINTOKESKUS Heikki Vestman ehdotti uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Sisäistä laskentaa ja tuotteistamista kehitetään. Tavoitetaso/Seurantatapa: Palvelutuotteiden hinnat on laskettu. KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS Sini-Pilvi Saarnio ehdotti uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Kunta osallistuu Suomen Kuntaliiton järjestämään Kuntien ilmastonsuojelukampanjaan. Seuranta, mittarit: Kampanjassa toteutuneet toimenpiteet. Clara Lindqvist toivoi, että pöytäkirjaan merkitään, että suunnitellun elinkeino- ja markkinointikoordinaattorin asemesta palkataan elinkeino- ja markkinointipäällikkö. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA TERVEYDEN- JA SAIRAANHOITO Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että pöytäkirjaan merkitään, että kunnanhallitus ottaa vuonna 2010 kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahan tarkistamiseen, mikäli erikoissairaanhoidon budjetoidut menot ylittyvät sen seurauksena, että kunnanhallitus nyt leikkaa valiokunnan talousarvioesitystä yhdellä prosentilla.
2 VANHUSTYÖ Hans Blomberg ehdotti, että määrärahaa korotetaan eurolla ja että vuosien strategisten tavoitteiden tekstiä täydennetään seuraavalla virkkeellä: Ikääntyneiden palveluasumista kilpailutettaessa vuonna 2010 ostetaan edelleen palveluita nykyisiltä palveluntuottajilta, jottei yksikään vanhus joudu elämänsä loppuvaiheessa vastoin tahtoaan muuttamaan pitkäaikaisesta asuinpaikastaan. SOSIAALITYÖ Heikki Vestman ehdotti, että määrärahaa korotetaan eurolla (netto) sosiaalityön kehittämistä varten. Uutta henkilöstöä palkataan alkaen seuraavasti: 1 lastensuojelun sosiaalityöntekijä, 1 aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijä, 1 etuuskäsittelijä, 1 perheneuvolan sosiaalityöntekijä, 1 perheneuvolan psykologi ja 1 päihdetyöntekijä. Heikki Vestman ehdotti uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Ennalta ehkäisevää perhetyötä kehitetään. Tavoitetaso/Seurantatapa: Kunnan oma perheneuvola aloittaa toimintansa. SIVISTYSVALIOKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT Sini-Pilvi Saarnio ehdotti kolmannen sitovan tavoitteen muuttamista muotoon: Kotihoidontuen kuntalisän selvitystyön jatkotoimista päätetään huhtikuun 2010 loppuun mennessä. Tavoitetaso/Seurantatapa: Jatkotoimenpidetyö esitellään sivistysvaliokunnalle ja tehdään päätös lisän maksamisesta. Heikki Vestman ja Janica Sundbäck kannattivat Saarnion ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 3 "jaa"-ääntä (Seppänen, Lindqvist K. ja Kuntsi) ja 8 "ei"-ääntä (Ahti-Hallberg, Blomberg, Lindqvist C., Rantala, Saarnio, Sundbäck, Vestman ja Wiik). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 8-3 päättänyt hyväksyä Saarnion ehdotuksen.
3 KOULUTUSPALVELUT Kaj Lindqvist ehdotti, että määrärahaa korotetaan eurolla ja että vuosien toimintaympäristön keskeisiin muutoksiin lisätään seuraava teksti: Kouluverkon muutoksia ei toteuteta vuonna Asiaa selvitetään ja se viedään valtuuston päätettäväksi vuonna Bengt Wiik kannatti Lindqvistin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Seppänen, Ahti-Hallberg, Kuntsi, Rantala, Saarnio ja Vestman) ja 5 "ei"-ääntä (Blomberg, Lindqvist K., Lindqvist C., Sundbäck ja Wiik). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Clara Lindqvist ehdotti, että vuosien strategisista tavoitteista poistetaan virke "Lukioiden kurssitarjonta on riittävän kilpailukykyinen alueen suurten lukioiden kanssa." Eero Seppänen kannatti Lindqvistin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Vestman, Ahti-Hallberg, Rantala, Kuntsi ja Saarnio) ja 6 "ei"-ääntä (Lindqvist C., Lindqvist K., Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Seppänen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä Clara Lindqvistin ehdotuksen. Heikki Vestman ehdotti, että strategisia tavoitteita täydennetään seuraavasti: Perusopetuksen opetusryhmäkokoja tasavertaistetaan kouluyksiköiden välillä; opetuksen yhdenvertaisuutta parannetaan. Sini-Pilvi Saarnio kannatti Vestmanin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin
4 Kädennostoäänestyksessä annettiin 2 "jaa"-ääntä (Seppänen ja Lindqvist K.) ja 9 "ei"-ääntä (Vestman, Ahti-Hallberg, Rantala, Kuntsi, Saarnio, Lindqvist C., Blomberg, Wiik ja Sundbäck). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 9-2 päättänyt hyväksyä Vestmanin ehdotuksen. Heikki Vestman ehdotti uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Kouluverkkoa kehitetään kouluverkkoselvityksen pohjalta. Tavoitetaso/Seurantatapa: Kouluverkon rakenteita uudistamalla saadaan säästöjä ja parannetaan opetuksen laatua. Juhani Rantala ja Sini-Pilvi Saarnio kannattivat Vestmanin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa"-ääntä (Lindqvist C., Lindqvist K., Blomberg, Wiik ja Sundbäck) ja 6 "ei"-ääntä (Vestman, Ahti-Hallberg, Rantala, Kuntsi, Saarnio ja Seppänen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä Vestmanin ehdotuksen. LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT Heikki Vestman ehdotti, että vuosien strategisiin tavoitteisiin lisätään seuraava virke: "Resurssointia liikunta- ja nuorisopalvelujen kesken tasapainotetaan." Juhani Rantala kannatti Vestmanin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Lindqvist C., Lindqvist K., Blomberg, Wiik, Sundbäck ja Seppänen) ja 5 "ei"-ääntä Vestman, Ahti-Hallberg, Rantala, Kuntsi ja Saarnio). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 6-5 päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Sini-Pilvi Saarnio ehdotti, että vuosien strategisista tavoitteista poistetaan kappale "Sipoon Moottorikerholle myönnetään avustus osarahoituksena motocrossradan rakentamista varten. Tätä
5 tarkoitusta varten vuodelle 2010 osoitetaan euron määräraha." Samassa yhteydessä Saarnio ehdotti, että ensimmäisen sitovan tavoitteen seurantatapaa koskevaa tekstiä muutetaan muotoon: "Perusparannustyöt on tehty". Saarnion ehdotukseen sisältyi myös nettomäärärahan pienentäminen eurolla. Eva Kuntsi kannatti Saarnion ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 9 "jaa"-ääntä (Lindqvist C., Lindqvist K., Blomberg, Wiik, Sundbäck, Vestman, Ahti-Hallberg, Rantala ja Seppänen) ja 2 "ei"-ääntä (Saarnio ja Kuntsi). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 9-2 päättänyt hyväksyä esittelijän ehdotuksen. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖVALIOKUNTA TOIMITILAT Kaj Lindqvist ehdotti, että vuosien toimintaympäristön keskeisten muutosten toista kappaletta muutetaan muotoon: Tiloja, joita ei tarvita kunnan omassa toiminnassa, vuokrataan ulkopuolisille tai realisoidaan mahdollisuuksien mukaan kiinteistönpidon talouden kohentamiseksi. Bengt Wiik kannatti Lindqvistin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Vestman, Rantala, Ahti-Hallberg ja Kuntsi) ja 7 "ei"-ääntä (Blomberg, Lindqvist K., Lindqvist C., Saarnio, Sundbäck, Wiik ja Seppänen). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 7-4 päättänyt hyväksyä Kaj Lindqvistin ehdotuksen. INVESTOINTIOSA UUSINVESTOINNIT LEPPÄTIEN KOULU Eero Seppänen ja Heikki Vestman ehdottivat, että Leppätien koulun rakentamista/saneerausta aikaistetaan siten, että hanke käynnistetään vuonna 2010 ja se valmistuu vuonna 2011 koulun alkuun mennessä.
6 SÖDERKULLAN KESKUSURHEILUKENTTÄ, TALOUSRAKENNUS Kaj Lindqvist ehdotti, että Söderkullan keskusurheilukentän talousrakennuksen vuoden 2010 määrärahaa korotetaan eurolla, ts euroon. PERUSPARANNUKSET A2-RAKENNUS Eero Seppänen ehdotti, että A2-rakennuksen peruskorjausta myöhäistetään siten, että hanke käynnistetään vuonna 2011 ja se valmistuu vuonna SÖDERKULLAN KESKUSURHEILUKENTTÄ Kaj Lindqvist ehdotti, että vuoden 2010 määrärahaa muutetaan seuraavasti: - Tuotot Kulut Netto Samassa yhteydessä Lindqvist ehdotti, että vuoden 2010 määrärahasta "Julkinen käyttöomaisuus, vapaa-ajantoimi" vähennetään euroa. Bengt Wiik kannatti Lindqvistin ehdotusta. ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Kädennostoäänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä (Vestman, Ahti-Hallberg, Kuntsi ja Saarnio) ja 7 "ei"-ääntä (Lindqvist K., Wiik, Blomberg, Sundbäck, Lindqvist C., Seppänen ja Rantala). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus oli äänin 7-4 päättänyt hyväksyä Kaj Lindqvistin ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma hyväksytään liitteen 2 mukaisesti. KV 133 Valtuusto
7 Puheenjohtajan ehdotuksesta valtuusto päätti hyväksyä talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyn osalta seuraavat menettelytavat: kunnanhallituksen puheenjohtaja esittelee kunnanhallituksen esityksen kunnankamreeri esittelee yhteenvedon ehdotuksen sisällöstä poliittisten ryhmien puheenvuorot. Tämän jälkeen talousarviota käsitellään yksityiskohtaisesti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Seppänen esitteli ehdotuksen vuoden 2010 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi. Poliittisten ryhmien puheenvuorot: RKP:n valtuustoryhmä, varapuheenjohtaja Kaj Lindqvist, liite 3 Kokoomuksen valtuustoryhmä, puheenjohtaja Mikko Leppänen Yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä, puheenjohtaja Caspar Berntzen SDP:n valtuustoryhmä, puheenjohtaja Hanne Aho, liite 4 Vihreiden valtuustoryhmä, puheenjohtaja Sini-Pilvi Saarnio, liite 5 Perussuomalaisten valtuustoryhmä, puheenjohtaja Jari Hursti, liite 6 Keskustan valtuustoryhmä, II varavaltuutettu Jouko Tikkanen. YKSITYISKOHTAINEN KÄSITTELY YLEINEN OSA 1. KUNNAN STRATEGIA 1.2 SIPOO STRATEGIA Jouko Tikkanen (kesk.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että lisätään teksti strategian päivittämisestä väestötavoitteen osalta siten, että kunnan asukasluku vuonna 2025 on "jaa" ja Tikkasen ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 28 "jaa"-ääntä ja 12 "ei"-ääntä. Kolme valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 7 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. 1.4 VAHVA JA TASAPAINOINEN TALOUS Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että tavoitteisiin lisätään uusi kohta: "- veroprosentti pidetään kilpailukykyisenä suhteessa naapurikuntiin"
8 3. TALOUSARVIO 2010 JA TALOUSSUUNNITELMA TULOPERUSTEET Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että seuraava virke poistetaan: "Veroprosenttien korotuksesta huolimatta verotulot tulevat tulevina vuosina vähenemään." "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 31 "jaa"-ääntä ja 12 "ei"-ääntä. Liite 8 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että toiseen kappaleeseen lisätään uusi virke: "Sipoo arvioi ensi vuoden talouskehityksen perusteella kunnallisveroprosentin uudelleen." KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANVIRASTON JOHTO TALOUS- JA HALLINTOKESKUS Merkittiin pöytäkirjaan, että Mikko Leppänen poistui kokouksesta ja että hänen tilalleen tuli varavaltuutettu Juha Salo. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Heikki Vestman (kok.) ja Hanne Aho (sd.) ehdottivat valtuustoryhmiensä puolesta uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: "Taloushallinnon toimivuutta parannetaan." Tavoitetaso/Seurantatapa: "Uudistettu taloushallinto-organisaatio aloittaa toimintansa. Talous- ja hallintojohtaja palkataan viimeistään 1. elokuuta 2010." "jaa" ja Vestmanin ja Ahon ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 4 "jaa"-ääntä ja 36 "ei"-ääntä. Kolme valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 9 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 36-4 kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Vestmanin ja Ahon ehdotuksen.
9 KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS Strategiset tavoitteet vuosiksi Caspar Berntzen (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden kappaleen lisäämistä: "Kaikkien yleiskaava 2025:ssä määriteltyjen AT-alueiden, mukaan lukien rannikko- ja saaristoalueet, oikeusvaikutteisen, rakennuspaikat määrittävän osayleiskaavan laatiminen käynnistetään mahdollisimman nopeasti." "jaa" ja Berntzenin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 20 "jaa"-ääntä ja 23 "ei"-ääntä. Liite 10 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä Berntzenin ehdotuksen. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA VANHUSTYÖ Tunnusluvut, laatutavoitteet Monika Zakowski (r.) ehdotti, että niiden potilaiden, joilla on yli 9 lääkettä, määrä muutetaan 25:stä 23:een. SOSIAALITYÖ Strategiset tavoitteet vuosiksi Eva Kuntsi (sd.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden kappaleen lisäämistä: "Lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä tekevät kansalaisjärjestöt tulee ottaa mukaan kunnan lastensuojelusuunnitelman laatimiseen ja suunnitelmaan tulee sisällyttää kansalaisjärjestöjen toiminnot ja palvelut sekä kunnan niille antama tuki." Määrätavoitteet, Lastensuojelu ja nuorisohuolto Monika Zakowski (r.) ehdotti, että tavoitetta, joka koskee lasten ja nuorten määrää ammatillisessa perhe-/laitoshoidossa, lasketaan 40:stä 38:aan. SIVISTYSVALIOKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT Merkittiin pöytäkirjaan, että varsinainen valtuutettu Juhani Rantala
10 saapui kokoukseen ja varavaltuutettu Juha Kopra tuli varavaltuutettu Juha Salon tilalle. Strategiset tavoitteet vuosiksi Jouko Tikkanen (kesk.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että ensimmäisen kappaleen toinen virke muutetaan muotoon: "Yksityistä päivähoitoa ja kotihoitoa tuetaan kuntalisällä." Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden kappaleen lisäämistä: "Sipoolaisille lapsille tarjotaan entistä enemmän mahdollisuuksia molempien kotimaisten kielten oppimiseen jo päiväkodissa. Tämä huomioidaan uusien hoitoyksiköiden tilasuunnittelussa sekä itse toiminnan suunnittelussa." Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Johanna Saxén (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että kolmas sitova tavoite muutetaan muotoon: Kotihoidontuen kuntalisän selvitystyön jatkotoimista päätetään huhtikuun 2010 loppuun mennessä ja selvityksen perusteella kuntalisä otetaan käyttöön viimeistään "jaa" ja Saxénin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 18 "jaa"-ääntä ja 21 "ei"-ääntä. Neljä valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 11 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin neljän äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Saxénin ehdotuksen. KOULUTUSPALVELUT Strategiset tavoitteet vuosiksi Clara Lindqvist (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: Sivistysosasto laatii suunnitelman kunnan ruotsin- ja suomenkielisten koulujen yhteistyön edistämisestä. Pekka Säynätjoki (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Opetuksen yhdenvertaisuutta parannetaan: selvitetään osana kouluverkkoselvitystä ruotsin- ja suomenkielisen opetuksen järjestämistä kyläkouluissa sekä aloitetaan kyseisen yhteistoiminnan pilotointi."
11 Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Koulurakennusten monipuolista hyödyntämistä kehitetään." Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Perusopetusta kehitetään enemmän taide- ja taitoaineita painottavaksi." "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 32 "jaa"-ääntä ja 8 "ei"-ääntä. Kolme valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 12 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 32-8 kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Kouluverkkoa kehitetään kummankin kieliryhmän yhteisten lähikoulujen suuntaan." "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 37 "jaa"-ääntä ja 5 "ei"-ääntä. Yksi valtuutettu pidättyi äänestyksestä. Liite 13 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 37-5 yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Petri Haikonen (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: Selvitetään, onko Pohjois-Sipooseen mahdollista perustaa suomenkielinen kyläkoulu ruotsinkielisen kyläkoulun yhteyteen. "jaa" ja Haikosen ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 18 "jaa"-ääntä ja 22 "ei"-ääntä. Kolme valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 14
12 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Haikosen ehdotuksen. Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Lukioiden kurssitarjonta on riittävän kilpailukykyinen alueen suurten lukioiden kanssa." "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 14 "jaa"-ääntä ja 27 "ei"-ääntä. Kaksi valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 15 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin kahden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Vestmanin ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Hanne Aho (sd.) ehdotti kaikkien valtuustoryhmien puolesta, että seuraavaa sitovaa tavoitetta muutetaan / seuraavat sitovat tavoitteet lisätään: 1. Viimeinen sitova tavoite muutetaan muotoon: "Kouluverkkoa kehitetään keväällä 2010 valmistuvan kouluverkkoselvityksen pohjal ta." Ta voi tetaso/seurantatapa: Teksti pysyy muuttumattomana, ts. Koulu ver kon rakenteita uudistamalla saadaan säästöjä ja paranne taan ope tuksen laatua. 2. Uusi sitova tavoite lisätään: "Perusteellinen ja laajamittainen kouluverkkoselvitys tehdään siten, että valtuusto voi päättää linjauksista huhtikuun 2010 loppuun mennessä." Tavoitetaso/Seurantatapa: "Kouluverkkoselvityksen perusteella valtuusto päättää tarvittavista toimenpiteistä ja linjauksista huomioiden myös väestönkasvuennusteet ja synergiat muihin sivistystoimen vastuualueiden kehitystarpeisiin (kuten päiväkodit, esikoulut ja koulujen iltapäivätoiminta)." 3. Uusi sitova tavoite lisätään: "Opetuksen taso säilyy vuoden 2009 tasolla." Tavoitetaso/Seurantatapa: "Oppilaskohtainen opetustuntimäärä säilyy vuoden 2009 tasolla." Lisäksi valtuusto päätti yksimielisesti tehdä seuraavan pöytäkirjamerkinnän: "Perusteellinen, laajamittainen ja myös poliittisiin keskusteluihin perustuva kouluverkkoselvitys tehdään siten, että valtuusto voi päättää linjauksista ja mahdollisista kouluverkon muutoksista huhtikuun 2010 loppuun mennessä. Valtuusto päättää mahdollisesta lisämäärärahan tarpeesta selvityksen valmistuttua kuitenkin lähtökohtana, että Koulutuspalveluiden muut toiminnalliset tavoitteet toteutetaan hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Kouluverkkoselvityksen ohjaus-
13 ryhmään valitaan edustajia kaikista valtuustoryhmistä." Clara Lindqvist ehdotti uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Sivistysosasto tekee kyselytutkimuksen selvittääkseen kuntalaisten mielipiteet kouluverkosta. Monika Hämäläinen kannatti Lindqvistin ehdotuksen. "jaa" ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 12 "jaa"-ääntä ja 31 "ei"-ääntä. Liite 16 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin päättänyt hyväksyä Lindqvistin ehdotuksen. LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT Strategiset tavoitteet vuosiksi Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että seuraava strateginen tavoite poistetaan "Sipoon Moottorikerholle myönnetään avustus osarahoituksena motocrossradan rakentamista varten. Tätä tarkoitusta varten vuodelle 2010 osoitetaan euron määräraha." Samassa yhteydessä Saarnio ehdotti, että talousarviomäärärahaa pienennetään eurolla. "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 32 "jaa"-ääntä ja 7 "ei"-ääntä. Neljä valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 17 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 32-7 neljän äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Monika Zakowski (r.) ehdotti, että kymmenettä strategista tavoitetta täydennetään seuraavasti: Kunta hankkii merenrannalta uimarannaksi sopivan alueen sekä aloittaa Etelä-Sipooseen sijoitettavan uima- ja liikuntahallin suunnittelun. Ehdotus ei saanut kannatusta. Kauko Virtanen (sd.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että uusi strateginen tavoite lisätään: "Maauimalan ja uimahallin rakentamisedellytykset ja -kustannukset selvitetään, jotta suunnittelu voisi alkaa vuosina "
14 "jaa" ja Virtasen ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 16 "jaa"-ääntä ja 26 "ei"-ääntä. Yksi valtuutettu pidättyi äänestyksestä. Liite 18 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Virtasen ehdotuksen. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että ensimmäisen sitovan tavoitteen tavoitetason/seurantatavan tekstiä muutetaan muotoon: "Perusparannustyöt on tehty." Samassa yhteydessä Saarnio ehdotti, että talousarviomäärärasta poistetaan euroa (vuokratulot) ja euroa (lämmityskulut). "jaa" ja Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 37 "jaa"-ääntä ja 5 "ei"-ääntä. Yksi valtuutettu pidättyi äänestyksestä. Liite 19 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 37-5 yhden äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖVALIOKUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELU Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Ari Tamminen (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: Kestävän kehityksen edistämiseksi kunnalle laaditaan ympäristöohjelma yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa. Tavoitetaso/Seurantatapa: Ympäristöohjelma on valmis. Samassa yhteydessä Tamminen ehdotti, että vastaavansisältöinen strateginen tavoite poistetaan. KATU- JA VIHERALUEET Strategiset tavoitteet vuosiksi Monika Hämäläinen (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden strategisen tavoitteen lisäämistä: "Kartoitetaan kunnan alueen kevyen liikenteen väylien tarve."
15 Clara Lindqvist (ysi) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden strategisen tavoitteen lisäämistä: Selvitetään, onko Gumbostrandiin ja Kalkkirannan laiturialueelle mahdollista saada useampia pysäköintipaikkoja. Sitovat tavoitteet vuodeksi 2010 Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden sitovan tavoitteen lisäämistä: "Liikenneturvallisuutta parannetaan." Tavoitetaso/Seurantatapa: "Tehdään liikenneturvallisuusselvitys ja ryhdytään toimenpiteisiin." "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 22 "jaa"-ääntä ja 18 "ei"-ääntä. Kolme valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 20 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin kolmen äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. VESIHUOLTO Strategiset tavoitteet vuosiksi Heikki Vestman (kok.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta uuden strategisen tavoitteen lisäämistä: "Hajajätevesiasetuksen määräajan (vuoden 2014) lähestyminen otetaan keskeisenä tekijänä huomioon vesihuoltoinvestointeja suunniteltaessa." "jaa" ja Vestmanin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 12 "jaa"-ääntä ja 27 "ei"-ääntä. Neljä valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 21 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin neljän äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä Vestmanin ehdotuksen. INVESTOINTIOSA Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Monika Zakowski poistui kokouksesta. Uusinvestoinnit Eva Kuntsi (sd.) ehdotti valtuustoryhmänsä puolesta, että monitoimi-
16 talon suunnittelu Söderkullaan aloitetaan vuonna 2010 ja että talousarvioon ja taloussuunnitelmaan varataan määrärahaa seuraavasti: vuonna euroa, vuonna euroa ja vuonna euroa. "jaa" ja Kuntsin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin Äänestyksessä annettiin 29 "jaa"-ääntä ja 9 "ei"-ääntä. Neljä valtuutettua pidättyi äänestyksestä. Liite 22 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli äänin 29-9 neljän äänestäessä tyhjää päättänyt hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen. Perusparannukset Pekka Säynätjoki (kok.) ja Clara Lindqvist (ysi) ehdottivat, että vuoden 2010 talousarvioon varataan euron määräraha Söderkullan koulukeskuksen peruskorjausta varten. Uusinvestointien määrärahasta vähennetään vastaava summa, koska Leppätien koulun rakennustöiden/peruskorjaustöiden ja Nikkilän terveysaseman laajennustöiden aloittaminen on viivästynyt. Päätös Valtuusto päätti hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen vuoden 2010 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi edellä mainituin muutoksin ja sisäisten vuokrien määrärahoihin tehtävin vähäisin lisäyksin. Valtuusto päätti siten yksimielisesti hyväksyä valiokuntien/lautakuntien käyttötalousarvion liitteen 23 mukaisesti. Lisäksi valtuusto päätti yksimielisesti tehdä seuraavan pöytäkirjamerkinnän: "Perusteellinen, laajamittainen ja myös poliittisiin keskusteluihin perustuva kouluverkkoselvitys tehdään siten, että valtuusto voi päättää linjauksista ja mahdollisista kouluverkon muutoksista huhtikuun 2010 loppuun mennessä. Valtuusto päättää mahdollisesta lisämäärärahan tarpeesta selvityksen valmistuttua kuitenkin lähtökohtana, että Koulutuspalveluiden muut toiminnalliset tavoitteet toteutetaan hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Kouluverkkoselvityksen ohjausryhmään valitaan edustajia kaikista valtuustoryhmistä." Liitteet 2-23/133.
Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,
Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi
s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi
TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Valtuuston päätökset 29.11.2010 KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro
s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.
TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen
5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan
Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus
YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA
TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 9.11.2015 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.2 SIPOO 2025 -STRATEGIA s. 3 nro 1 Elinkeinoelämää koskevan kappaleen
KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall
Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter
KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi
Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)
Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.
TALOUSARVIO 2012 TALOUSSUUNNITELMA 2012 2014 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 7.11.2011 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Kunnanhallituksen ehdotukset 22.11.2011 KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA
s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi
TALOUSARVIO 2011 TALOUSSUUNNITELMA 2011 2013 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 1.11.2010 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA KUNNAN STRATEGIA 1.2 Sipoo 2025 -strategia s. 2 nro 1 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi
SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,
Valtuusto 19 31.01.2011 Sipoon kunnan sivistysosaston palveluverkkosuunnitelma 1009/00.00.05/2010 SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta 12.4.2010 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka@sipoo.fi
Tämän lisäksi haetaan vielä vähintään noin 5 miljoonan euron vuotuisia pysyviä tehostamistoimia.
TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 10.11.2014 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA 3.3 MENOPERUSTEET s. 6 Tekninen korjaus Seuraavat virkkeet poistetaan: Operaatio
Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015
Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi
Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä
Valtuusto 85 14.12.2015 Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 431/05.11.00/2013 SOSTEVLK 83 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.11.2013 Valmistelija:Sosiaali-
Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )
Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan
s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.
TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA Kunnanhallituksen ehdotus 27.11.2012 YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy
Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:
Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:
Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto
Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella
Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi
Valtuusto 4 09.09.2013 4 Sipoon vammaispoliittinen ohjelma 2013-2016 577/05.04.00/2012 SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.10.2012 Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.
Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen
Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009
Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia
Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius
Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.
Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Kunnanvaltuusto 108 18.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja
Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad
Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi
Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.
Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme
SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi
Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi
Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 15 06.03.2017 63 14.03.2017 Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Utlåtande
66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.
Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 07.12.2015 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 171 Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 2.12.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015
Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta
Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014
Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien
YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):
Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan
Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma
1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti
Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.
Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa
Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,
Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):
Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014
Strategiakauden kasvutavoitteet (kasvu n. 4 5 % ) oikaistaan vastaamaan reaaliperustaa, joka on 3 4 %.
TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 8.11.2016 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS s. 1 nro 1 Timo Rope, Sami Virpiön kannattamana Neljännen
KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010
KUNNAN HALLINTO Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 Ruotsalainen Kansanpuolue 16 4 Kansallinen Kokoomus 9 3 Yhteinen Sipoomme 7 2 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 5 1 Vihreä liitto
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja
Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne
Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja
Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen
Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 8.11.2016 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS s. 1 nro 1 Timo Rope, Sami Virpiön kannattamana
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio
Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran
Pöytäkirja Nimi Klo Tehtä vä Läsnä
Pöytäkirja 2/2019 1 Valtuusto Aika 25.02.2019, Klo 18:00-18:30 Paikka Brander-sali, Juhlatalo (os. Uudensillantie 39) Osallistujat Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Vestman Heikki 18:00-18:30 valt. pj Alaterä Mandi
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN
Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan
Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011
Elinkeinoneuvonnan järjestäminen Sipoon kunnassa / Ordnande av näringslivsrådgivning i Sibbo kommun
Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 277 28.09.2010 Elinkeinoneuvonnan järjestäminen Sipoon kunnassa / Ordnande av näringslivsrådgivning i Sibbo kommun 1378/00.02.00/2010 KH 277 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen
Sorkkisten koulun lakkauttaminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa
Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /
Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita
Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita
Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.
Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat
Kunnanhallitus päätti mm.
Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )
Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016
Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.
176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.
Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista
Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa
Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo
Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo
Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Tilastotietoja Sipoosta
Tilastotietoja Sipoosta Esite on laadittu Sipoon kunnan kehittämis- ja kaavoituskeskuksessa 2.8.2010. Lähteet: Tilastokeskus (taulukot),työ- ja elinkeinoministeriö (työvoima), Maanmittauslaitos (kunnan
Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad
Valtuusto 114 13.06.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 346 01.11.2016 sen Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad
Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana
KH 79 Kunnanhallitus 1.3.2011 Valmistelija: erikoissuunnittelija Rita Lönnroth, rita.lonnroth@sipoo.fi
Valtuusto 87 03.10.2011 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän jäsenyys 1492/05.05.01/2010 KH 79 Kunnanhallitus 1.3.2011 Valmistelija: erikoissuunnittelija Rita Lönnroth, rita.lonnroth@sipoo.fi Helsingin
Kunnanhallitus Valtuusto Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille KHALL
Kunnanhallitus 184 05.12.2016 Valtuusto 40 13.12.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KHALL 05.12.2016 184 Vuoden -17 talousarviota on laadittu tilanteessa, jossa taloudellinen
Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan
Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015
Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen
Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Taloustyöryhmä AIKA 20.11.2017 kello 17:00-19:39 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen avaus 3 17 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 18 Loimaan kaupungin
LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään
Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22
Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely
Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri
TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN
Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta
Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040
Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017
Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826
Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne
Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven
Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston
Kunnanhallitus 387 30.11.2015 Kunnanvaltuuston 4 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 163 30.05.2016 Kunnanhallitus 200 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 62 20.06.2016 Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteen
TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin
Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa
Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen
10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu
Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 10 16.01.2012 Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare:
Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja