1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 1/0..0 Hyväksytty edustajiston kokouksessa /0 1..0 Toimintasuunnitelma vuodelle 01 Sisällysluettelo: Järjestötoiminnan teemavuosi Tavoite 1: Toimiva toimisto Tavoite : Opiskelija - vaikuttava kuntalainen Tavoite : Toimiva edunvalvonta Tavoite : Yliopisto ja kaupunki kansainvälistyvät Tavoite : Vaikuttavaa viestintää Tavoite : Yhteisöllisyyttä kulttuuritoiminnalla Tavoite : Hyviä käytäntöjä kehitysyhteistyö- ja ympäristötoimintaan Tavoite : Hyvinvointia liikunnasta Tavoite : Hyvät suhteet yrityksiin Järjestötoiminnan teemavuosi Vuonna 01 LYYn toiminnan teemana on opiskelijoiden oman aktiivisuuden ja järjestötoiminnan tukeminen. Teemavuodella halutaan auttaa ja piristää ylioppilaskunnan yhteydessä toimivien järjestöjen sekä erilaisten työryhmien ja opiskelijayhteisöjen toimintaa. Järjestötoiminnan tarkoitus on tuottaa yhteisöllisyyttä ja mielekkyyttä opiskeluajalle. Vuonna 01 suunnitellaan ja toteutetaan koko vuoden kestävä kampanja, joka sisältää järjestötoimintaa aktivoivia osa-alueita ja tempauksia. Teemavuotena huomioidaan myös opiskelijat, jotka eivät kuulu mihinkään järjestöön. Kaikissa ylioppilaskunnan tapahtumissa ja tiedotuksessa pyritään siihen, että osallistuminen olisi helppoa ja avointa kaikille. Teemavuoden tukena toimivat esimerkiksi täysipäiväinen järjestösihteeri, toimiva perusavustusten myöntäminen, avoin viestintä, järjestötoiminnan koulutukset sekä yhteisten ohjeistuksien luonnostelu. Järjestötoiminnan teemavuosi huomioidaan toiminnan jokaisella osa-alueella ja sen tärkeyttä painotetaan sektorien toiminnassa. Tavoite 1: Toimiva toimisto Ylioppilaskunnan toiminta perustuu suunnitelmalliseen taloudenpitoon ja hyvään henkilöstöhallintoon. Ylioppilaskunnan talouden suunnittelua jäntevöitetään ja tehdään keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma. Talouden ennustettavuuden turvaamiseksi perustetaan jäsenmäärän ennakointityöryhmä yhdessä yliopiston kanssa. Vuonna 01 LYY toteuttaa entistä parempaa henkilöstöpolitiikkaa. Toimintavuonna päivitetään 1
1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 henkilöstösuunnitelma sekä laaditaan LYYn toimintakäsikirja perehdytystyön tueksi. Tulevana vuonna myös keskustellaan LYYläisten henkilökohtaisten tavoitteiden asettelusta sekä toimenkuvista. Laaditaan työkyvyn ylläpitämisen opas. Tehdään ylioppilaskunnan strategian välitarkastus. Toimistolla pyritään entistä parempaan jäsenpalveluun. Määritellään LYY:n ydinpalvelut ja varmistetaan, että ne ovat laadukkaita. Vuoden 01 edustajistovaaleja varten selvitetään sähköisen äänestyksen käyttönottoa. Tavoite : Opiskelija - vaikuttava kuntalainen Syksyllä 01 on kuntavaalit. Hallituksen sektorijakoa mietittäessä vastuutetaan kunta-asiat yhdelle henkilölle omana sektorinaan. Tehdään pitkäjänteisesti työtä kunnan ja ylioppilaskunnan yhteistyön kehittämiseksi, mihin liittyen järjestetään nuorten kuntavaikuttajien tapaaminen, Rovaniemi Opiskelijan Kaupunki (ROK) - foorumi. Opiskelijoiden asioiden tiimoilta tavataan Lapin vaalipiirin vaikuttajia. Kuntavaalivaikuttamisen merkeissä tehdään opiskelijoiden vaaliteesit ehdokkaille, tavataan puolueiden valtuustoryhmiä ja kunnallisjärjestöjä sekä järjestetään vaaleihin liittyviä tapahtumia yliopistolla. Tavoite : Toimiva edunvalvonta Kunnallisvaalit LYY vaikuttaa vuoden 01 kunnallisvaaleissa tuoden esiin opiskelijoiden näkökulmaa kaupungin päätöksentekoon. Edunvalvontasektorin panosta tarvitaan vaikutustyön valmistelussa ja toteutuksessa. Vaikutustyön painopistealueet ovat erityisesti julkinen liikenne ja liikkuminen, asuminen ja liikuntapalvelut. Opiskelijaruokailu Yliopisto kilpailuttaa keväällä opiskelijaravintolansa (Felli). LYY osallistuu kilpailutukseen oman ravintolatoimintansa kautta. Ylioppilaskunta on mukana kehittämässä yliopiston olemassa olevaa ruokalatoimintaa. Opiskelijoiden monimuotoisuuden tukeminen Jatketaan oikeanlaisen formaatin etsimistä hengailuilloille. Järjestötoiminnan teemavuoden puitteissa tuetaan ainejärjestöjen yhteisöllisyystyötä. Halloped-toiminta Ylioppilaskunnan toiminnan kannalta on tärkeää saada suora yhteys uusiin halloped-toimijoihin
1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 heti kauden alussa sekä perehdyttää heidät toimintaan alusta lähtien. Hallinnon opiskelijaedustajien, ylioppilaskunnan hallituksen sekä ainejärjestötoimijoiden yhteistoimintaan on luotava järjestelmällisyyttä. Toimintaan on mahdollista kehittää seurantajärjestelmä osallistuvuuden sekä tiedonkulun parantamiseksi. Hallinnon opiskelijaedustajien toiminnan tukena toimii päivitettävä ylioppilaskunnan halloped-opas. Opiskeluedellytykset Opiskelijoiden ympärivuotisia opiskeluedellytyksiä parannetaan säilyttämällä ja tehostamalla jo olemassa olevia palveluja, kuten kirjaston toimintaa sekä sähköistä tenttimisjärjestelmää. Opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua kesäyliopiston ja avoimen yliopiston kursseille maksuttomasti sekä yliopiston kurssitarjontaa täydentävästi kehitetään. Lisäksi seurataan Oulun ja Lapin yliopistojen välisen yhteistyön tilannetta sekä taiteiden tiedekunnan opetuksen järjestämisen kehitystä. Ylioppilaskunta on aktiivisesti mukana plagioinninesto-ohjelman käyttöönotossa. Opiskelijoiden laatukäsikirja ja opiskelijan oikeusturvaopas vaativat päivittämistä. Korkeakoulukonserni Lapin Korkeakoulukonsernin palvelujen kehitystä sekä ammattikorkeakoulukentän uudistusten vaikutuksia yliopiston toimintaan seurataan, erityisesti Pohjoisen kulttuuri-instituutin tulevaisuuden osalta. Tavoite : Yliopisto ja kaupunki kansainvälistyvät Ylioppilaskunta kannustaa ainejärjestöjä huomioimaan kansainväliset opiskelijat toiminnassaan sekä auttaa luomaan uusia keinoja kansainvälisten opiskelijoiden tavoittamiseen. Ylioppilaskunta tukee kansainvälistä toimintaa järjestävän ESN Laplandin kehittymistä sekä edunvalvonnallisen aspektin korostamista, mutta myös uusien toimintamallien luomista. Kv-jaoston toimintaa uudistetaan. Kansainvälisten opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia yliopistoyhteisössä parannetaan ja tuetaan. Hallinnon opiskelijaedustajien koulutuksessa korostetaan kansainvälisten opiskelijoiden näkökantojen esilletuontia vaikutustyössä. Tutor-koulutuksia kehitetään niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin opiskelijoiden tutoreiden osalta. Samalla kartoitetaan yhteistyömahdollisuuksia tutoroinnissa. Kansainvälisten opiskelijoiden asumistilannetta seurataan ja siihen vaikutetaan ylioppilaskunnan taholta. Korostetaan myös yliopiston vastuuta kansainvälisten opiskelijoiden asumisen järjestämisessä. Vaikutetaan Domus Arctica säätiöön kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden asumisasioissa.
1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 Tavoite : Vaikuttavaa viestintää Ylioppilaskunnan viestintää ohjaa viestinnän käsikirja, joka on päivityksen tarpeessa. Käsikirjan päivityksen yhteydessä tehdään linjauksia ylioppilaskunnan viestinnän kääntämisestä sekä viestintäkanavista. Ainejärjestöjen viestintää tuetaan viestintätapaamisten muodossa. Kunnallisvaalitiedotuksessa korostetaan ajankohtaisuutta ja selkeyttä. Ylioppilaskunta tiedottaa kunnallisvaaleista opiskelijoiden kannalta tärkeistä asioista. Tehdään toimiston sisäinen viestinnän työnjako. Ylioppilaslehden kehittämistä jatketaan vuonna 01. Ylioppilaslehti tullaan julkaisemaan sekä painetussa, että sähköisessä muodossa. Ylioppilaslehti palvelee uudistuksen myötä jäsenistöään entistä paremmin. Lehden avustajakäytäntöihin tehdään muutoksia. Selvitetään vaihtoehdot lehden sähköisen version uudistamiseksi. Tavoite : Yhteisöllisyyttä kulttuuritoiminnalla Kulttuurisektori järjestää monipuolista, erilaiset kohderyhmät huomioivaa kulttuuritoimintaa. Akateemisten perinteiden kunnioittamisen lisäksi tapahtumissa pyritään ottamaan kattavasti huomioon hyvinvointinäkökulma sekä tekemään tiivistä yhteistyötä sosiaalipoliittisen- ja liikuntasektorin kanssa. Lisäksi tuetaan ja lisätään entistä enemmän aine- ja opiskelijajärjestölähtöistä kulttuuritoimintaa. Kulttuurisektori tarjoaa yliopiston piirissä toimiville järjestöille tukea tapahtumien järjestämisessä osaamisen ja taloudellisten resurssien avulla. Ylioppilaskunnan piirissä toimivia järjestöjä rohkaistaan omaan kulttuuritoimintaan. Järjestöille kehitetään yhteisiä ohjeistuksia muun muassa tapahtumien järjestämiseen sekä yhteistyön parantamiseen ylioppilaskunnan kanssa. Ylioppilaskunnan kulttuurisektori pyrkii lisäämään rooliaan kulttuurisessa edunvalvonnassa. Samalla helpotetaan opiskelijoiden ja paikallisten kulttuuripalveluiden kohtaamista. Kulttuurijaostoa tuetaan toimimaan itsenäisemmin ja sille harkitaan omaa puheenjohtajaa. Ylioppilaskunnan kulttuurisektorin roolia opiskelijajuhlien, erityisesti iltaohjelman järjestämisessä vähennetään hallitusti. Tavoite : Hyviä käytäntöjä kehitysyhteistyö- ja ympäristötoimintaan Sektorin ydintavoitteena on toimia yhteistyössä paikallisten kehitysyhteistyö- ja ympäristötoimijoiden kanssa sekä ylioppilaskuntien yhteisessä kehitysyhteistyön hankkeessa. Sektorin toiminta lähtee jäsenistön halusta toimia näiden asioiden puolesta. Sektorin yleisenä tavoitteena on lisätä opiskelijoiden kehitysyhteistyö- ja ympäristötietoutta sekä kannustaa opiskelijoita käyttämään tietoja arkipäiväisessä toiminnassaan. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden vastuunkantoa ja kehittää heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa. Lisäksi sektorin lisätavoitteina on säilyttää saavutettu toiminnan taso ja lisätä opiskelijoiden tietoisuutta jaostotoiminnasta sekä kannustaa ja ohjata opiskelijoita ympäristöystävällisyyteen LYYn tapahtumissa.
1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 Ylioppilaskuntien yhteisessä kehitysyhteistyöhankkeessa toimiminen SYL:n koordinoiman ja hallinnoiman hankkeen tavoitteena on jakaa hyviä käytänteitä kehitysyhteistyöviikkojen järjestämisessä ylioppilaskuntien kesken ja yhtenäistää viikkojen toteutusta. LYY osallistuu hankkeeseen. Vuonna 01 kaikilla ylioppilaskunnilla on mahdollisuus hakea avustusta omien kehitysyhteistyöviikkojen tai -päivien järjestämiseen. Hankkeen roolina on antaa selkeitä käytäntöjä sekä suuntaviivoja sektorin toiminnalle. Tavoite : Hyvinvointia liikunnasta LYYn liikuntoiminta keskittyy edunvalvontaan. Tehdään tiivistä yhteistyötä korkeakoululiikunnan kanssa, jotta varmistetaan liikuntapalvelujen, kuten sporttipassin ja hyvinvointiapteekin toimivuus yliopisto-opiskelijoille. Etsitään yhteistyössä ratkaisuja sporttipassin rahoitukseen, palveluista tiedottamiseen sekä tilaongelmiin. Liikuntatuutortoimintaan panostetaan, jotta se toimisi entistä paremmin. Osallistutaan opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävien työryhmien toimintaan. Painotetaan liikuntasektorin toiminnan kahta keihäänkärkeä, jotka ovat ainejärjestöt ja korkeakoululiikunta. Siirretään liikunta-tapahtumien vetovastuuta ainejärjestöille talkoohengessä ja velvoitetaan korkeakoululiikuntaa varmistamaan palvelujen toimivuus. Jaoston puheenjohtaja valitaan jaoston toimijoista. Tehtäväjaosta LYYn hallitusvastaavan kanssa sovitaan kirjallisesti. Tavoite : Hyvät suhteet yrityksiin Uudistetaan ylioppilaskunnan yritysyhteistyötä kokonaisvaltaisesti siten, että sen hoitamiseen ei kulu kohtuuttomasti resursseja. Toiminnassa painotetaan tiedottamista ja markkinointia. Yritysyhteistyö on ylioppilaskunnan toiminnalle tärkeää ja yrityksiin pidetään säännöllistä yhteyttä, sekä tarjotaan yhteistyömahdollisuuksia. Selvitetään sidosryhmäseminaarin järjestämistä LYYn yhteistyökumppaneita varten.