EDUSKUNTARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012



Samankaltaiset tiedostot
EDUSKUNTARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS PUOLUEKOKOUKSESTA PUOLUEKOKOUKSEEN

Eduskuntaryhmän toimintakertomus vuodelta 2011

Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

VANHUSPALVELULAIN TAUSTA

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy

Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2007 N:o Laki. N:o 596. Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu:

Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

/48. Liite Virallisen lehden numeroon 143/ Toimittanut eduskuntatiedotus TOISEN KÄSITTELYN ASIAT

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

EDUSKUNTARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 35 ja 90 :n muuttamisesta

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Kuntanäkökulma soteuudistukseen. Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Perjantai kello

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.

Kuntajohtajapäivät Kuopio

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Moderni vapaakuntakokeilu

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys Anne Korhonen

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn ( )

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus

Maailman laajin selvitys

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

Muistaako itsenäisyyden juhlavuosi 2017 veteraanit?

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 %

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman ( ) valmistelu

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

osaamisella? Eduskuntaseminaari Juha Luomala Johtaja, sosiaalialan osaamiskeskus Verso

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Viestejä valvontakentältä

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Millä keinoin parempaa hyvinvointia lapsille ja nuorille?

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Hankkeiden vaikuttavuuden osoittaminen. Projektipäällikkö Matti Mäkelä Huippu-hanke Turun kaupungin sivistystoimiala

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari , Eduskuntatalo

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

Rakennepoliittinen ohjelma ja ammatillinen koulutus

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Transkriptio:

EDUSKUNTARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Eduskuntaryhmän kokoonpano ja toimihenkilöt 2012 Eduskuntaryhmä: Puheenjohtaja Peter Östman 1. varapuheenjohtaja Yliopiston lehtori Leena Rauhala 2. varapuheenjohtaja Tekniikan tohtori, yliopettaja Sauli Ahvenjärvi Valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen Kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja Sari Palm Lääk.lis. Päivi Räsänen Vaasan vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri Satakunnan vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri Kymen vaalipiiri Hämeen vaalipiiri Ryhmäkanslia: TM Sonja Falk Pääsihteeri 12.4.2012 saakka (äitiyslomalla 12.4.2012 alkaen) KTM Andrei Nahkala Poliittinen sihteeri 12.4.2012 saakka, pääsihteeri 12.4.2012 2.9.2012 Markus Kalmi Poliittinen sihteeri 1.8.2012 2.9.2012, pääsihteeri 3.9.2012 alkaen TtM Piia Soininen Poliittinen sihteeri 1.10.2012 alkaen Kansanedustajien avustajat vuoden 2012 lopussa (suluissa edustaja) - Tuomas Salo (Rauhala) - Eva-Maria Kyllästinen (Räsänen) - Eevamaija Paljakka-Sippola (Palm) - Iina Mattila (Östman) - Minna Rissanen (Jääskeläinen) - Anni Vasama (Ahvenjärvi) 1

Edustukset valiokunnissa vaalikaudella 2011 2015 Valiokunta varsinainen jäsen varajäsen Suuri valiokunta: Peter Östman Sauli Ahvenjärvi Sosiaali- ja terveysvaliokunta: Sivistysvaliokunta: Sari Palm Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: Sari Palm Talousvaliokunta: Ympäristövaliokunta: Sari Palm Valtiovarainvaliokunta: Jouko Jääskeläinen* Leena Rauhala* Hallintovaliokunta: Lakivaliokunta: Peter Östman Perustuslakivaliokunta: Sauli Ahvenjärvi Puolustusvaliokunta: Ulkoasiainvaliokunta: Maa- ja metsätalousvaliokunta: Liikenne- ja viestintävaliokunta: Tarkastusvaliokunta: Tulevaisuusvaliokunta: Leena Rauhala Jouko Jääskeläinen * Valtiovarainvaliokunnassa Jääskeläinen: verojaosto, asunto- ja ympäristöjaosto Rauhala: sivistys- ja tiedejaosto Muita valikoituja edustuksia vuonna 2012 Ahvenjärvi: IPU:n jäsen, TUTKAS hallituksen varajäsen, Eduskunnan rakennustoimikunnan jäsen, Eduskunnan Raamatturyhmän pj., Eduskunnan Meriryhmän pj. Jääskeläinen: Kehityspoliittisen neuvottelukunnan pj, Opetushallituksen johtokunnan jäsen, Poliisiasiain neuvottelukunnan jäsen, IPU:n varajäsen Palm: Eduskunnan Lapsen puolesta - ryhmän pj., Etnisten suhteiden neuvottelukunnan vpj., STETE vpj., Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsen, Rauhala: Alkon hallintoneuvoston jäsen, Valtion tarkastusviraston neuvottelukunnan jäsen, Kansliatoimikunnan varajäsen, TUTKAS hallituksen jäsen Räsänen: Sisäasiainministeri Östman: Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäsen, ECPM hallituksen jäsen 2

KD:n eduskuntaryhmän jäsenien tekemät valtiopäivätoimet vuonna 2012 Lakialoitteet: Ahvenjärvi LA 39/2012 Laki isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 :n 2 momentin kumoamisesta Rauhala LA 86/2012 Laki raskauden keskeyttämisestä annetun lain muuttamisesta Östman LA 88/2012 Laki raskauden keskeyttämisestä annetun lain 5 a :n kumoamisesta Kirjalliset kysymykset Ahvenjärvi KK 1030/2012 Hirvikantojen säätely Jääskeläinen KK 971/2012 Kuntien ulkoistama perintätoiminta KK 949/2012 Nuorisotakuun toteutuminen ja vammaiset nuoret KK 892/2012 Sähköisten kirjojen arvonlisävero KK 822/2012 Turvakotipalveluiden säilyttäminen KK 626/2012 Työväkivallan ja sen uhkan minimoiminen riskiammateissa KK 606/2012 Kaupallisen tehomarjanpoiminnan viranomaisohjeistukset KK 600/2012 Suomalaislasten hyvinvoinnin muutoksesta KK 412/2012 Kuntaliitosten vaikutus kuntien kielikysymyksiin KK 378/2012 Työelämään palaavan taloudellisen turvan takaaminen KK 126/2012 Omaisten vaikutusmahdollisuudet täysi-ikäisten lastensa tahdonvastaiseen hoitoon KK 37/2012 Aluehallintovirastojen ohjeistuksen johdonmukaisuus Palm KK 1022/2012 Perhesovittelun tilanne kunnissa KK 958/2012 Opinto-ohjauksen parantaminen lukioissa KK 947/2012 Opiskelijavalintojen uudistaminen yksilöllistettyä opetusta saavilla 3

KK 919/2012 Työelämän joustaminen työuran loppupäässä KK 901/2012 Kuulontutkijoiden koulutustarve KK 857/2012 Opintotuen myöntäminen ulkomailla tapahtuvaan opiskeluun KK 705/2012 Kiintiöpakolaisten vastaanoton kannustaminen KK 699/2012 Opettajien pätevyys erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille KK 698/2012 Ryhmäkokoihin suunnattu tuki KK 696/2012 Rikostaustaotteen toistuva maksu KK 617/2012 Varhaiskasvatuslain uudistuksen eteneminen KK 616/2012 Diabetesta sairastavien lasten turvallinen ja tasapuolinen koulunkäynti KK 296/2012 Vanhempien tukeminen surussa Rauhala KK 918/2012 Lastensuojelulaitosten ohjeistaminen tupakoinnin suhteen KK 838/2012 Kilpailutuskäytäntöjen parantaminen KK 465/2012 Yksityiskoulujen harkinnanvaraiset avustukset KK 418/2012 Työhyvinvoinnin edistäminen KK 344/2012 Lääkehoidon opetuksen vaikutus lääkitysturvallisuuteen KK 189/2012: Saattohoidon laadun parantaminen KK 169/2012 Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistaminen KK 111/2012: Maatalouden omistajanvaihdokset KK 71/2012 Asunnottomien perheiden määrän lisääntyminen KK 48/2012 Valtion omistajaohjauksen vaikutus alkoholin hintakehitykseen Östman KK 1055/2012 Metsähakkeen kannattavuuden lisääminen lauhdesähkön tuotannossa KK 1047/2012 Suomen kanta Hamas-johtajien lausuntoihin ulkoasiainneuvostossa joulukuussa 2012 KK 1035/2012 Lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välisen kytkennän poistaminen KK 921/2012 Kansalais- ja ihmisoikeuksien sekä poliittisen toimintavapauden toteutuminen Valko-Venäjällä KK 878/2012 Yrittäjien sosiaaliturva KK 830/2012 Terveydenhuollon palveluprosessien tehostaminen Lean-mallin avulla KK 295/2012 Poliisin mahdollisuudet internetissä tehtävien seksuaalirikosten jäljittämiseen KK 228/2012 Finpron ruotsinkielisten palvelujen puutteet KK 256/2012 Vammaisten työosuusrahan valtakunnalliset perusteet 4

KK 110/2012 Ympäristötuen maksaminen uusille viljelijöille vuonna 2012 KK 67/2012 Hyvän hallinnon toteutuminen valtion enemmistösomisteisessa Finnairissa Suulliset kysymykset ja niiden aihepiiri Ahvenjärvi SKT 52/2012 Yritystukijärjestelmän tavoitteiden toteutuminen SKT 15/2012 Eduskuntavaalien vaalipiirijako Jääskeläinen SKT 141/2012 Opintotuen kehittäminen SKT 75/2012 Subutexin väärinkäytön ehkäiseminen Palm SKT 58/2012 Itä-Suomen hovioikeuden sijoituspaikka Rauhala SKT 121/2012 Kotihoidon tuen säilyttäminen SKT 118/2012 Ensihoidon taso ja kustannusten jakautuminen Östman SKT 92/2012 Valtakunnallinen terveydenhuollon tietojärjestelmä SKT 36/2012 Valtion tukeman asuntotuotannon vuokrataso SKT 25/2012 Valko-Venäjän ihmisoikeustilanne Ryhmän talousarvioaloitteet vuonna 2012 TAA 601/2012 - Peter Östman /kd ym. Määrärahan osoittaminen yrittäjille suunnatun Talousapu-palvelun toiminnan varmistamiseen TAA 599/2012 - Peter Östman /kd ym. Määrärahan osoittaminen raskaan liikenteen dieselveron palautusjärjestelmän perustamiseen TAA 598/2012 - Peter Östman /kd ym. Määrärahan osoittaminen hallinnon turvallisuusverkon (TUVE) käyttö- ja ylläpitomenojen kattamiseen TAA 357/2012 - Leena Rauhala /kd ym. Määrärahan osoittaminen kristillistä päihdetyötä tekevien järjestöjen toiminnan kehittämiseen TAA 356/2012 - Leena Rauhala /kd ym. Määrärahan osoittaminen romaninuorten yhdenvertaisuuden edistämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen TAA 326/2012 - Sari Palm /kd ym. Määrärahan osoittaminen yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen 5

TAA 325/2012 - Sari Palm /kd ym. Määrärahan osoittaminen yliopistoille sosiaalityön koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen TAA 113/2012 - Jouko Jääskeläinen /kd ym. Määrärahan osoittaminen ulkomailla järjestettävän perusopetuslain mukaisen opetuksen rahoitukseen eräiden järjestöjen ja yhteisöjen työntekijöiden lapsille TAA 1/2012 - Sauli Ahvenjärvi /kd ym. Määrärahan osoittaminen rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien rakennusten korjaus- ja täydennysinvestointeihin Ryhmäpuheenvuorot vuonna 2012 17.12.2012 Jouko Jääskeläinen, Valtion talousarvioesitys vuodelle 2013 05.12.2012 Peter Östman, Laki sotilasvammalain muuttamisesta (Eduskuntaryhmien yhteinen lakialoite) 13.11.2012 Sari Palm Valtioneuvoston kirjelmä, EU-komission tiedonanto 24.10.2012 Jouko Jääskeläinen Välikysymys, Sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen 03.10.2012 Leena Rauhala Välikysymys, Kuntauudistus ja lähipalveluiden turvaaminen 25.09.2012 Leena Rauhala Välikysymys, Ikäihmisten hyvä hoiva, monimuotoiset palvelut ja omaishoito 18.09.2012 Jouko Jääskeläinen Hallituksen esitys, Valtion talousarvioesitys vuodelle 2013 19.07.2012 Peter Östman Valtioneuvoston tiedonanto, ERVV valtiontakaus 20.06.2012 Leena Rauhala Valtioneuvoston tiedonanto, Kuntauudistuksen eteneminen 19.06.2012 Sauli Ahvenjärvi Valtioneuvoston selonteko, Liikennepoliittinen selonteko 13.06.2012 Peter Östman Välikysymys, Hallituksen linja euroalueen talouskriisissä 12.06.2012 Jouko Jääskeläinen Valtioneuvoston selonteko, Valtiontalouden kehykset 2013-2016 06.06.2012 Leena Rauhala Valtioneuvoston tiedonanto, Kuntauudistuksen eteneminen 24.04.2012 Peter Östman Välikysymys, Suomen kokonaisvastuut euroalueen talouskriisissä 18.04.2012 Sauli Ahvenjärvi Valtioneuvoston selonteko, Liikennepoliittinen selonteko 11.04.2012 Jouko Jääskeläinen Valtioneuvoston selonteko, Valtiontalouden kehykset 2013-2016 20.03.2012 Leena Rauhala Välikysymys, Lapsiperheiden hyvinvoinnin turvaaminen 07.03.2012 Leena Rauhala Välikysymys, Hallituksen kuntauudistus 29.02.2012 Sauli Ahvenjärvi Välikysymys, Puolustusvoimien uudistamissuunnitelma 28.02.2012 Peter Östman Valtioneuvoston tiedonanto, Kreikan valtion velkajärjestelyistä 10.02.2012 Peter Östman Pääministerin ilmoitus, Hallituksen politiikasta vuonna 2012 6

Eduskuntaryhmän kannanotot kesäkokouksessa Oulussa 23-24.8.2012 Terveys- ja hoivapalvelujen kilpailutusten epäkohtia korjattava Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä vaatii terveyspalveluiden kilpailutusten tehostamista. Yksityisen terveyspalvelualan keskittymisen seurauksena on todellinen määräysvalta terveyspalvelujen järjestämisestä siirtymässä paitsi äänestäjien mutta myös kuntahallinnon ulottumattomiin. Kun tarjoajia on kilpailutuksissa usein vain yksi, on kunnan käytännössä pakko hyväksyä ainoa tarjous ja näin palvelujen kustannustaso entisestään nousee. Pakko syntyy niissä kunnissa, joissa on oma palvelutuotanto jo lopetettu aikaisempien kilpailutusten yhteydessä. KD:n eduskuntaryhmä esittää, että kunnissa kilpailutettaisiin hoiva- ja terveys- ja hoivapalveluja paljon nykyistä pienemmissä osissa. Näin avattaisiin markkinoita myös paikallisille toimijoille. Laskevien kustannusten lisäksi kilpailutusten pilkkominen tukisi paikallista yrittäjyyttä. Energiayhtiöt velvoitettava vastaanottamaan sähkön pientuotanto KD eduskuntaryhmä esittää, että maatilojen ja kotitalouksien sähkön pientuotannolle tulee luoda selkeä järjestelmä ja kannuste. Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mukaan sähkön jakeluyhtiöt tulee velvoittaa ostamaan maatilojen ja kotitalouksien yli oman tarpeen tuottama sähkö tiettyyn kiinteään hintaan, joka voisi olla samansuuruinen kuin nykyinen tuulisähkön tukihinta. Tällöin kaikki bio-, tuuli-, vesi-, aurinkotai muilla energiamuodoilla pienimuotoisesti tuotettu sähkö olisi tukien suhteen samanarvoisessa asemassa. Kotitalouksien kannalta on järkevää yhdistää sähkön ja lämmön tuotanto. Tällä hetkellä energiaverkkoyhtiöt saavat itse päättää ottavatko ne vastaan pientuotannon sähkön ja paljonko ne maksavat siitä. Tämä on johtanut siihen että sähkön pientuotanto ei ole laajasti ollut kannattavaa. KD eduskuntaryhmä muistuttaa, että uusiutuviin energialähteisiin perustuva tuotanto edistää energiaomavaraisuutta ja samalla sen kehittäminen avaa uusia vientimahdollisuuksia suomalaisille energiainnovaatioille. Yritystoiminnan aloittamista helpotettava Oulussa kesäkokoustaan pitävä KD eduskuntaryhmä pitää Nokian Ouluun kohdistuneita irtisanomisia valitettavana. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että jokaiselle irtisanotulle löytyy uusi työ mahdollisimman nopeasti. Oulun seudulla rohkaisevana merkkinä eduskuntaryhmä pitää alueen vahvaa panosta uusien yritysten synnyttämisessä. KD eduskuntaryhmä korostaa, että uusien Nokian kaltaisten yritysten esiintulon odottamisen sijaan, tarvitaan pikaisia toimenpiteitä, joilla helpotetaan uusien yritysten perustamista. Tätä varten tarvitaan määrätietoisia toimenpiteitä kuten uusien yritysten verotuksen kehittämistä ja yritystukien parempaa kohdentamista. KD eduskuntaryhmän mukaan olisi syytä selvittää esimerkiksi sitä voidaanko pienten yritysten verotusta keventää toiminnan alkuvaiheessa, jos ne investoivat tulevaisuuteen ja luovat työpaikkoja. Eduskuntaryhmä korostaa etenkin yrityshautomotoiminnan merkitystä yrittäjyyden kynnyksen madaltajana. KD eduskuntaryhmä ehdottaa myös toimintamallia, jossa julkinen sektori lähtisi nykyistä herkemmin erillisen rahaston kautta ja ilman raskasta byrokratiaa mukaan start up- yritysten siemenrahoitukseen niillä alueilla, joihin on kohdistunut merkittäviä irtisanomisia. KD eduskuntaryhmä pitää kiitettävänä, että osa yrityksistä on irtisanomistilanteissa ottanut käyttöön käytäntöjä kuten irtisanotuille suunnatut yritystuet. Näitä hyviä käytäntöjä KD eduskuntaryhmä toivoo otettavaksi käyttöön laajemminkin. Vanhuspalvelulaissa huomioitava kotona asuminen Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä suhtautuu positiivisesti, hallituksen yhteisen suuren hankkeen, vanhuspalvelulain etenemiseen. Erityisesti muiden hallituspuolueiden myönteinen suhtautuminen Kristillisdemokraattien jo ennen eduskuntavaaleja esittämiin toiveisiin henkilöstömitoituksen saamisesta osaksi vanhuspalvelulakia tyydyttää KD eduskuntaryhmää. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä painottaa kuitenkin, että vanhusten oikeus myös kotiin annettuihin palveluihin ja omaishoitoon on turvattava riittävin mitoituksin ja resurssein. Samoin KD eduskuntaryhmä edellyttää, että esityksessä tulee huomioida puolisoiden oikeus asua yhdessä vanhusten omat toiveet huomioon ottaen. Kotona asuminen laitoshoidon sijaan on paitsi taloudellisesti järkevää myös inhimillisestä näkökulmasta usein paras vaihtoehto ikäihmisille. 7

Kunnissa panostettava perheisiin Yksi Kristillisdemokraattien kärkiteemoista tulevissa kunnallisvaaleissa on perheiden hyvinvoinnin tukeminen. KD eduskuntaryhmä muistuttaa, että yhteiskunnan tehtävänä on tarjota mahdollisimman hyvät edellytykset sille, että perheissä voidaan hyvin. Konkreettisina keinoina parantaa perheiden asemaa KD eduskuntaryhmä ehdottaa kotihoidontuen kehittämistä kuntakohtaisilla lisillä. Erityisesti kotihoidontuen kuntalisät tulee KD:n mielestä ottaa käyttöön niillä paikkakunnilla, joissa on pulaa päivähoitopaikoista. Kotihoito on kustannustehokas ja lapsiystävällinen tapa järjestää pienen lapsen hoito. Toiseksi KD eduskuntaryhmä korostaa perheneuvonnan tärkeyttä. Kunnan on voitava tarjota joko perhetyön ja kodinhoidon apua perheisiin, joilla on huonot tukiverkostot, vaara syrjäytyä yhteiskunnasta tai tilapäistä avun tarvetta. Perheneuvonta tarvitsee lisäpanostuksia kotikäyntien määrän lisäämiseksi. Eduskuntaryhmän kannanotot talvikokouksessa Tampereella 3.2.2012 Perheiden pahoinvointiin puututtava ennaltaehkäisevästi Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä muistuttaa ennaltaehkäisevän avun merkityksestä perhetyössä. Lastensuojelutyössä lasten ja perheiden ongelmat ovat entistä vaikeampia, ja lastensuojeluasiantuntijoiden mukaan lapsiperheiden hätään puututaan usein vasta sitten, kun ongelmat ovat jo pahasti kriisiytyneet. Kriisiytyneet tilanteet perheissä, johtavat äärimmillään perhesurmien kaltaisiin tragedioihin. Ennaltaehkäisevän työn tehostaminen edellyttää lisäpanostuksia mm. kuntien perheneuvontaan sillä tällä hetkellä jonot perheneuvoloihin lähentelevät pahimmillaan vuotta. Perheneuvontaan tulisi myös varata erikseen resurssit akuuteille kriisiperheille, joiden täytyy saada apua mahdollisimman lyhyessä ajassa. KD eduskuntaryhmä myös ehdottaa, että kolmatta sektoria ja seurakuntia voisi hyödyntää perheneuvonnan saralla tehtävästä työssä entistä tehokkaammin. Perheneuvonnan lisäämisen lisäksi KD eduskuntaryhmä panostaisi lapsiperheiden sosiaalihuoltolain mukaiseen kotipalveluun. Lapsiperheiden kotipalvelua on vähennetty kunnissa voimakkaasti samalla, kun resursseja muustakin ennaltaehkäisystä on vähennetty. Lapsiperheiden kotipalvelun päätavoitteena on tukea perhettä selviytymään arjestaan. Keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen opastamalla perhettä lasten- ja kodinhoidossa ja vahvistamalla arjen taitoja. Nokian irtisanotuille löydyttävä töitä KD eduskuntaryhmä pitää Nokia Siemens Networkin ilmoitusta 1200 työntekijän irtisanomisesta Suomessa valitettavana. Irtisanomisista 350 kohdistuu Tampereelle, missä KD eduskuntaryhmä piti talvikokoustaan perjantaina 3.2.2012. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että jokainen irtisanottu löytää uuden työn mahdollisimman nopeasti. Eduskuntaryhmä pitää hallituksen kaavailemia toimenpiteitä irtisanottujen työllistämiseksi hyvinä, mutta muistuttaa siitä, että toimenpiteiden toteutus on käynnistettävä välittömästi ja niiden vaatima rahoitus turvattava. Hallituksen toimenpiteet NSN:n irtisanottujen työllistämiseksi sisältävät mm. koulutusta, yritystoiminnan aloittamisen tukemista ja työllistämispalveluja. Pitemmällä aikavälillä KD eduskuntaryhmä näkee, että Suomen talous tulee saada takaisin vahvalle ja kestävällä kasvu-uralle. Vain näin voidaan ehkäistä tulevia irtisanomisilmoituksia. Erityisesti maamme talouden kannalta elintärkeä vientiteollisuus on saatava nopeasti uudelleen nousuun. Hallitus voi parhaiten edistää tätä tavoitetta panostamalla toimenpiteisiin, jotka edistävät kotimaisen teollisuuden tuotannon jalostusarvon ja lisäarvon kasvattamista. 8

9