Outokummun kaupunki Tilinpäätös Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Kaikki tulosyksiköt osallistuvat uuden Kummun koulun suunnitteluun, koska uuden koulun tilat ja toiminnot koskettavat kaikkia tulosyksiköitä. PÄIVÄHOITO Perhepäivähoito joustaa kysynnän mukaan ja viikonloppujen vuorohoidon toteutusta jatketaan mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoidossa. Kerhoja tarjotaan niille lapsille, joilla ole kokopäivähoidon tarvetta vanhempien työn vuoksi. Tuntiperuststen päivähoitomaksujen käyttöönottoa koko päivähoidossa selvitetään ja mahdollisesti otetaan käyttöön syksyllä. PERUSOPETUS Perusopetuksessa panostetaan Osallisuuden lisäämiseen Uuden opetussuunnitelman kehittämistyöhön Koulusihteeripalveluissa on käytettävissä, htv entisen htv:n sijaan LUKIO Valmistaudutaan sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin ja opetussuunnitelman uudistamiseen. Jatketaan valmistautumista lukion opetussuunnitelman v. tapahtuvaan uudistumiseen kouluttamalla henkilökuntaa ja ottamalla käyttöön uusia Lukio ole käytännössä osallistunut tilojen suunnitteluun, muut yksiköt kyllä eri tavoin. Perhepäivähoidon määrää on sopeutettu kysyntää vastaavaksi. Vuorohoitoa on toteutettu pääosin Sateenkaaren yksikössä. Viikolla tapahtuva yöhoito on toteutettu perhepäivähoitona. Kaksi kerhoa toiminut Kyykerin kylätalolla. Tuntiperustnen päivähoitomaksu on otettu käyttöön koko varhaiskasvatuksessa.. alkaen. Oppilaskuntatoiminta on vakiintunut molemmissa yksiköissä. Oppilaskuntien hallitukset ovat suunnitelleet ja järjestäneet erilaisia tapahtumia aktiivisesti. Kummun koulun opettajia on toiminut mm. seudullisissa ainekohtaisissa suunnitteluryhmissä ja seudullisessa tukiryhmässä. Koko opettajakunta on tehnyt kehittämistehtävään liittyviä välitehtäviä. Kouluissa on supistettu koulusihteeripalveluja siten, että sihteeri on fyysisesti paikalla vain osalla koulupäivistä. Käytössä on, htv:tä. Sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin on valmistauduttu järjestämällä useampia sähköisiä kurssikokta kaikissa lukuainssa. Opettajia on koulutettu sähköisten kokden laadintaan ja ylioppilaskokden uusiin kriteerhin. Opetussuunnitelman uudistaminen on aloitettu pääasiassa lähikuntien (Polvijärvi, Juuka) kanssa. Valmistauduttu yhtstyössä lähikuntien (Polvijärvi, Juuka) ja Pohjois-Karjalan maakuntalukioiden kanssa. Opetussuunnitelman keskseksi
Outokummun kaupunki Tilinpäätös opetusmenetelmiä. Opinto-ohjaus ja yrittäjyyskasvatus tuodaan selvemmin mukaan koulun arkeen. Perehdytetään erityisesti ryhmänohjaajia uuden opiskeluhuoltolain käytäntsiin. VAPAA SIVISTYSTYÖ Jatketaan toistaiseksi Joensuun seudun kansalaisopistossa sopimuksen sallimalla minimituntimäärällä. MUSIIKKIOPISTO Jatketaan toistaiseksi Keski-Karjalan musiikkiopistossa entisellä 3:lla oppilaspaikalla. KIRJASTO Jatketaan toistaiseksi Joensuun seutukirjastossa. KULTTUURI Kulttuuritalo Maritan toimintaa kehitetään esittävän taiteen, elokuvien ja muiden tapahtumien näyttämönä eri toimijoiden (kaupungin omat ja muut oppilaitokset, yritykset, yhtsöt) tarpsiin. Osa-aikainen ( % kokonaistyöajasta) kulttuuriohjaaja palkataan ajalle.- 3.. (siviltk.. ). Kulttuuritoimen tulevaisuutta selvitetään. NUORISO Etsivää nuorisotyötä jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella. tavoitteeksi asetettiin koulujen yhtstyön tiivistäminen ja opetustarjonnan jakaminen. Yhtstyösuunnitelma on realisoitumassa. Opetushenkilöstöä on koulutettu oman aineensa mukaisesti sähköisten työvälinden käyttöön, joka on nopeuttanut uusien opetusmenetelmien käyttöönottoa. Opinto-ohjausta on jalkautettu ryhmänohjaajille ja opinto-ohjauksessa on korostetusti tuotu esille muuttuneet hakujärjestelmät ja pyritty antamaan valmiuksia opintojen suoraan jatkamiseen lukion jälkeen. Yrittäjyyskasvatuksesta on sovittu Polvijärven lukion kanssa, siten että ensimmäinen yhtnen yrittäjyyskurssi pidettiin syksyllä Polvijärvellä. Perehdytys tapahtunut opettajainkokousten yhteydessä ja mukana on ollut myös kuraattori. Maritan varustukseen tehty pienimuotoista kehittämistä. Leader-hankkeesta Maritan kehittämiseksi saatiin myöntnen ennakkotieto vuoden lopussa. Toteutui, rekrytointi tapahtui kaupungin sisältä. Kaupunki vakituinen henkilöstöresurssi kulttuuritoimeen on toistaiseksi puolikas kulttuuriohjaaja. Opetus- ja Kulttuuriministeriö on lkannut hieman ( %) avustuksen määrää mutta toimintaa jatkettu ennallaan.
Outokummun kaupunki Tilinpäätös Nuorisoneuvoston toimintaa kehitetään ja yhtstyötä Joensuun nuorisoverstaan kanssa työpajatoiminnassa jatketaan. LIIKUNTA Urhlutalo-uimahallin markkinointia jatketaan ympäristökuntiin osana kaupunkimarkkinointia. Tuloja lisätään markkinoinnin lisäksi tilojen käyttöastetta kehittämällä (sähköinen varausjärjestelmä) sekä taksojen optimoinnilla. Liikuntasihteeri jatkaa 9% työajalla liikuntatoimessa ja % työajalla matkailutoimessa. Kulttuurisihteerin tehtävistä kansalliset juhlapäivät (itsenäisyys, veteraani, kaatuneet) siirretty liikuntasihteerin tehtäviin. Nuorisoneuvoston toiminta aktivoitunut ja nimenmuutos nuorisovaltuustoksi toteutettu. Sivistyslautakunta delegoinut sille päätösvaltaa nuorisotoimen avustuksissa. Työpajatoiminnan ostopalvelua nuorisoverstaalta jatkettu. Toteutunut. Sähköisen tilavarausjärjestelmän asiakasrekisteri on otettu käyttöön ja urhlutalon käyttövuorot ovat sähköisessä tilavaraus järjestelmässä. Toteutunut 3.. saakka. Kaupungin matkailutoimintojen siirryttyä Matkakumpu Oy:lle yhtiö ostaa erikseen tarvitsemansa liikuntasihteerin palvelut. Toteutunut. Sitovat tunnusluvut TP TA TP Päivähoito ja esiopetus Bruttomenot/läsnäolopäivä, ( lastenh. tuet) Päiväkotien käyttöaste, %, 7,73 93, 9 -,93 - Vanhempien tyytyväisyys (-) >3,9, +,3 Tyytyväisyys (-) >3,9 3,3 -, Perusopetus Ylsopetuksen ryhmäkoko max keskim.,/, / 9,9 -, Kustannukset /oppilas 79 99 - Huoltajien / oppilaiden tyytyväisyys (-) Tyytyväisyys (-) 3,
Outokummun kaupunki Tilinpäätös Sitovat tunnusluvut TP TA TP Lukiokoulutus Jatko-opintoihin sijoittuneet % päättänstä 7 >7 9 Huoltajien / oppilaiden tyytyväisyys (-) Tyytyväisyys (-) Kustannukset /oppilas, 9 9 9 3 + Kulttuuritoimi / asukas (7, 3..) 3,3 9, +, Liikuntatoimi Uimahallin tehokas käyttö kävijämäärä/ asiakasta Kuntosalin tehokas käyttö kävijämäärä/ asiakasta 9 7 7 +3 +3 / asukas (7, 3..3) 3,3,,7-9 Nuorisotoimi Nuorisotilojen käyttö, aukiolotunnit viikossa Nuorisotapahtumat Osallistujien lukumäärä 9 - / -9v (, 3..),3, 3, +7, Toiminnan tunnusluvut ( sitovat) Asiakkaat/kysyntä Päivähoito ja esiopetus - päivähoidossa.. - esiopetuksessa.9. - kerho.. ( lasketa summaan) Yhteensä - Lastenhoidon tuen saajat Kaikki yhteensä TP TA TP ERO 7 3 33 33 3 7 39 9 3 77 - - - -7 - -7
Outokummun kaupunki Tilinpäätös Toiminnan tunnusluvut ( sitovat) Hoitopäivät, josta -esiopetus -päivähoito, sis. esiopetuksen osapäivähoito TP TA TP ERO 3 3 7 7 + Perusopetus Oppilaat.9. + Lukiokoulutus Oppilaat ( sis. aikuisopisk.).9. 9 9 - Vakinainen henkilöstö 3. (htv) Sivistyspalvelut Sivistysjohtaja Toimistosihteeri Päivähoidon johtaja Päiväkodin johtaja Lastentarhanopettajat Päivä-/lastenhoitaja Päiväkotiapulainen Ruokapalvelutyöntekijät Perhepäivähoitaja (sis. -vakin.) Rehtori Apulaisrehtori Koulusihteeri Luokanopettaja Aineenopettaja Erityisopettaja Opinto-ohjaaja Kuraattori Koulunkäynninohjaaja Kulttuurisihteeri Liikuntasihteeri Liikunnanohjaaja Uinninvalvoja-liikunnaohjaaja Nuoriso-ohjaaja/Kasvatusohjaaja 9,9, 9,,9 9 Sitovat määrärahat TP TA Muutettu TP ERO TA Toimintatuotot 73 73 3 Toimintakulut - 7 - - - - Toimintakate - - - - 33 +9 Käyttöomaisuus Arvo.. 3 Lisäykset Vähennykset Rahoitusosuudet Poistot -7 Arvo 3..