Alueen nimi: Lohjanjärven alueet Alueen koodi: FI0100036 Pinta ala (ha): 213 Kunta: Lohja, Karjalohja, Karjaa Hallinnoll.alue: Uusimaa (suuralue) 100 Aluetyyppi: SCI astuutaho: Uudenmaan ympäristökeskus Alueen kuvaus: Pääosa Natura kohteen osa alueista on Lohjan kunnassa, Kohagen ja Lövkullaudden Karjaalla sekä osa Tamsaarta ja Tolpoonkalliota Karjalohjalla. Osa alueet sijaitsevat Lohjanjärven ympärillä. Lohjanjärvi on etelärannikon suurin järvi. Sen luonnonmaantieteellinen sijainti sekä kallioperän voimakas kalkkivaikutus ovat mahdollistaneet poikkeuksellisen rikkaan ja monipuolisen rantaluonnon kehittymisen. Lohjanjärven Natura alueella on kasvillisuudeltaan Suomessa ainutlaatuisia kalkkikallioita, mm. pääosa ja edustavimmat kalkkivaikutteiset kalliokedot ovat Lohjan seudulla. Natura kohteeseen sisältyy myös mm. lehtoja, jalopuumetsiä, silikaattikallioita ja arvokkaita perinnebiotooppeja. Kaikissa on vaateliasta ja kyseiselle luontotyypille tyypillistä lajistoa, useimmilla osa alueilla myös uhanalaista lajistoa. Lohjan seudun kallioilla useat eteläiset kalliokasvit saavuttavat pohjoisrajansa, mutta myös pohjoisten kasvien eteläisiä ääriesiintymiä on pienilmastoltaan edullisilla paikoilla erityisesti Lohjanjärven alueella. räitä kalliokasveja esiintyy Suomessa vain Lohjan seudulla. Useimmat kallioiden harvinaisuuksista löytyvät kalkkikallioilta. Lohjan seutu on Suomen runsaslehtoisimpia alueita. rityisesti Lohjanjärven ympäristön kalkkipitoisilla mailla lehdot ovat edelleen vallitseva kasvillisuustyyppi, vaikkakin lehdot ovat asutuksen ja pelloiksi raivauksen takia pirstoutuneet pienialaisiksi. Pääosassa Lohjan lehtoja on piirteitä sekä Keski uroopan lehtimetsävyöhykkeelle että havumetsävyöhykkeelle ominaisista lajeista. Suomen uhanalaisista kasveista ja sienistä yli neljäsosa kasvaa lehdoissa. Useimpiin Natura kohteen osa alueisiin sisältyy arvokkaimpia näistä säilyneistä lehdoista. Pitkänperänlahti Pitkänperänlahden rantalehdoissa on tiivistä pähkinäpensaikkoa, rannoilla on hiirenporraslehtoa, edustavaa tervaleppäluhtaa ja avoluhtia. Lehdon lajistoon kuuluvat lehtosinijuuri, keltavuokko, lehtotähtimö, lehtopähkämö sekä harvinainen sieni, poimukellomörsky (erpa bohemica). Kaitalampi Kaitalammen eteläosassa on rotkomaista puronvarsilehtoa, jossa kasvaa mm. uhanalainen pikkulovisammal (Lophozia adscendens). Lammen itärannalla on jyrkkä luoteeseen avautuva kallio, jonka pitkällä lampeen laskevalla luoteisseinämällä on rikas sammal ja jäkälälajisto. Kallion eteläosa on amfiboliittia, pohjoisosa hapanta gneissiä. Alueella on useita pienilmastollisesti tai ravinteisuuden suhteen vaateliaita lajeja: mm. kalkkikiertosammalta on runsaasti. Kallion erikoisuus on tunturihopeasammal (Gymnomitrion concinnatum) ainoalla telä Suomen kasvupaikallaan. Muita lajeja ovat uhanalaiset haprakarvesammal (Frullania fragilifolia), isokarvesammal (Frullania tamarisci) ja Uudellamaalla uhanalainen suoninahkajäkälä (Peltigera venosa). Torhola Karkalinniemen etelärannalla sijaitseva ainutlaatuinen kallio, luola ja lehtokokonaisuus. Rantaan 1
laskeutuvassa eteläjyrkänteessä on Suomen suurin luonnon muovaama luolamuodostuma, reheviä kalkkikallioita ja rinnelehtoa, jossa kasvaa mm. kynäjalavia ja vuorijalavia. Luolakalliolla on erityisen hyvin kehittynyttä eutrofista varjoseinämäkasvillisuutta, johon kuuluu uhanalaisia lajeja mm. erittäin uhanalainen etelänhaivensammal. Myös alueen sienilajisto on merkittävää, mm. uhanalaiset isolimalakki (Limacella guttata), isomyyränlakki (Rhodocybe gemina), valkokarhikka (Kavinia himantia), lattakorvasieni (Gyromitra warnei), haisumalikka (Clitocybe hydrogramma), ruutumalikka (Clitocybe gilvaoides) ja säievalmuska (Tricholoma inodermeum). Uudellamaalla uhanalaiset nokkalehväsammal (Plagiomnium rostratum), kalkkikuppijäkälä (Solorina saccata) ja pesäjuuri (Neottia nidus avis) kasvavat alueella. Uhanalainen kovakuoriainen, lohjanseppä (Pseudonostirus globicollis) on tavattu Suomessa vain Torholan luolan ympäristössä. Selkäsaaret Selkäsaaret on neljän rakentamattoman pikkusaaren muodostama kokonaisuus, joka on suurimmaksi osaksi ollut veden alla ennen Lohjanjärven laskua. Saarilla on rantaan asti uluttuvia kalkkipitoisia kallioita. Uhanalaista limipullokasta (ndocarpon psorodeum) ja poimukesijäkälää (Leptogium plicatile) on rantakallioiden tyrskyvyöhykkeessä paikoin valtalajeina. Yhdellä saarista on tervalepän tyvellä Uudellamaalla uhanalaista viitasammalta (Leskea polycarpa). Muuta saarten lajistoa: louhunahkajäkälä (Peltigera elisabethae) ja Uudellamaalla uhanalainen valumahiirensammal (Bryum alpinum). Kirkkovuori Kirkkovuori on Lohjanjärven pohjoisrannalla sijaitseva hyvin monipuolinen kallioalue, jonka eteläosassa on hienoja kallioniittyjä ja seinämiä. Kallio on hapanta gneissiä, etelärinteellä on kalkkivaikutusta. Lajistoon kuuluvat mm. seinäraunioinen, maarianverijuuri ja vuorimunkki. Alueella on uhanalaista sammal ja jäkälälajistoa: mm. louhunahkajäkälä, nahkahyytelöjäkälä (Collema tenax), isokarvesammal (Frullania tamarisci), suomupullokas (ndocarpon adscendens) ja Uudellamaalla uhanalainen kalliokärpänsammal (Rhabdoweisia fugax). Tamsaari (osin Karjalohja) ja Seppälänsaari Tamsaaren pohjoiskärjessä Karjalohjan puolella on pohjoiseen aukeava Lohjanjärven rantakallio. Kallioperä on kalkkipitoista hapanta gneissiä. Kallio on lakiosiltaan karu, mutta seinämällä ja tyvellä on kalkkivaikutusta. Pienilmastollisen äärevyyden ja kalkkivaikutuksen takia alueella on monia harvinaisuuksia, mm. erittäin uhanalainen suipputammukkasammal (Hygroamblystegium tenax) sekä Uudellamaalla uhanalaiset säiläsammal (Blindia acuta), pahtaomenasammal (Bartramia halleriana), valumahiirensammal (Bryum alpinum), kalkkikuppijäkälä (Solorina saccata) ja tunturikiviyrtti (Woodsia alpina). Tamsaaren keskiosassa on rehevää kuusi pähkinälehtoa ja rantalehtoja. Alueella on vaateliasta lehtolajistoa mm. lehtoneidonvaippa, lehtosinijuuri ja soikkokaksikko. Myös sienilajisto on rikas ja monipuolinen. Seppälänsaaressa on kalkkipitoista rikaslajistoista kuusivaltaista lehtoa ja lehtomaista kangasta. Lajistossa on mm. uhanalainen etelänruostesammal (Anomodon rugelii) ja haapariippusammal (Neckera pennata) sekä Uudellamaalla uhanalaiset silomunuaisjäkälä (Nephroma bellum), kalkkikuppijäkälä (Solorina saccata) ja isotuppisammal (Timmia austriaca). Seppälänsaaren etelärannalla on perinnemaisemainventoinnissa maakunnallisesti arvokkaaksi todettua laidunniittyä jossa on edustavaa niittykasvillisuutta. 2
Tolpoonkallio (osin Karjalohjan puolella) Alueella on kalkkivaikutteista kalliometsää joka on kasvillisuudeltaan erityisen hienosti kehittynyttä. Kasvillisuus on paikoin alvarimaista, mikä on Suomessa erittäin harvinaista. Alvarikasvillisuutta syntyy laakeille kalkkikallioille, joiden päällä on ohut maakerros. Kallion lajistoon kuuluvat mm. nyylähaarikko, kartioakankaali, kangasajuruoho ja kalliorikko. Kalliolla on uhanalaista sammallajistoa: mm. etelänhankasammal (Riccia beyrichiana) ja Uudellamaalla uhanalaiset kalkkilukinsammal (Platydictya jungermannioides), nokkalehväsammal (Plagiomnium rostratum) ja itutumpurasammal (Didymodon rigidulus). Kalkkimäki Kalkkimäellä on vanhoja kalkkilouhoksia. Suomen kalkkiteollisuus on todennäköisesti saanut alkunsa täältä. Kalkkimäellä on poikkeuksellisen runsaasti harvinaisia kalkkikasveja; sekä putkilokasveja, sammalia että jäkäliä. Laakeita kalkkikalliopintoja on runsaasti. Kalliokasvillisuudessa on alvarikasvillisuuden piirteitä. Kalliolla kasvavat mm. nyylähaarikko, ahopellava, ruoholaukka, uhanalaiset kalliorikko (Saxifraga adscendens) ja seinäraunioinen (Asplenium ruta muraria) sekä Uudellamaalla uhanalaiset niittyräpelö (Briza media) ja ketopiippo (Luzula campestris). Nyylähaarikko, ahopellava ja ruoholaukka ovat Suomessa pääasiassa merenrantakasveja. Sisämaassa ne ovat jäänteitä ajoilta, jolloin merenranta on ulottunut alueelle. Ravinteikkaalla kalliolla ne ovat kyenneet säilymään nykypäiviin saakka. Sammallajistossa on harvinaisuuksia: vain muutamasta paikasta Suomesta tavattu tuoksukäppyräsammal (Mannia fragans) sekä lastusammal (Reboulia hemisphaerica). Uudellamaalla uhanalaisia lajeja ovat sirohuurresammal (Cratoneuron filicininum) ja sammalkultajäkälä (Caloplaca sinapisperma). Alueella on myös uhanalaista sienilajistoa: outomalikka (Lepista singeri), ruutumalikka (Clicybe gilvaoides) ja tummajyväslakki (Dermoloma atrocinereum). Hausnummi ja Paavolan seuraintalon keto Paavolan Hausnummi on metsäinen gneissikallio, jossa on kalkkisuonia. Hausnummen pohjoisosassa on suoranaista kalkkikalliota. Alueella on mäntyvaltaista runsasruohoista ja heinäistä kasvillisuutta, laakeita, avoimia kalliopintoja ja seinämiä sekä pieni vanha kalkkilouhos. Lajistoon kuuluvat mm. kalliorikko, etelänhaivensammal ja etelänhankasammal sekä Uudellamaalla uhanalaiset kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) ja nokkalehväsammal (Plagiomnium rostratum). Hausnummen eteläosassa maantien laidassa on maisemallisesti ja lajistollisesti merkittävää, perinnemaisemainventoinnissa maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltua kallioketoa. Lajistossa on mm. uhanalainen peltorusojuuri (Lithospermum arvense). Huhtasaaren lehto Kohteen muodostavat kaksi valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa osaa ja näiden välinen alue. Huhtasaari on luonnoltaan erityisen rehevää ja monipuolista. Lehtoalueella on kuusettunutta pähkinä lehmuslehtoa jonka lajistoon kuuluvat mm. hammasjuuri, lehtoneidonvaippa, uhanalainen hirvenkello (Campanula cervicaria) ja Uudellamaalla uhanalainen pesäjuuri (Neottia nidus avis). Alueella on myös uhanalaista kämmekkälajistoa. Tamminiemi ja Märkmäki Jalassaaren Tamminiemen lehto on lajistonsa puolesta Lohjan seudun arvokkain lehto. Siellä on 3
mm. laajimmat lehmusesiintymät. Lehdon puustorakenne on vaihteleva ja lehdossa on runsas alikasvos. Rikkaaseen lajistoon kuuluvat mm. vuorijalava ja uhanalainen kämmekkälaji. Myös itiökasvilajisto on monipuolinen: alueella kasvaa katkokynsisammal (Dicranum viride), jota on tavattu Suomesta vain kolmesta paikasta ja Uudellamaalla vain Jalassaaresta. Sienilajistoon kuuluu useita harvinaisuuksia mm. uhanalaiset piikkituhkelo (Lycoperdon echinatum) ja punareunamaljakas (Plectania melastoma) sekä punatäplärousku (Lactarus controversus). Tamminiemestä on tavattu uhanalainen hyönteinen, lehmussepikkä (Microhagus lindbergi), jota ei tunneta muualta maailmasta. Märkmäki on korkea Lohjanjärven rantaan ulottuva graniittikallio, jolla on edustavaa oligomesotrofista kalliokasvillisuutta. Märkmäen lounaispuolella, Lohjanjärven rantatasanteella on useita kynäjalavia. Kynäjalavia on sekä rannan tervaleppäreunuksessa että rantalehdossa. Myös Märkmäellä kasvaa katkokynsisammal (Dicranum viride). Taka Hikiän lehto ja ainiolan niitty Taka Hikiän lehto on yksi Lohjan seudun laajimmista yhtenäisistä pähkinälehdoista. teläosassa purojen varsilla on myös kosteaa ja osin korpimaista rehevää puronvarsilehtoa. Lajistossa on mm. pesäjuuri, lehtoneidonvaippa, lehtosinijuuri, velholehti ja kanikorvasammal (Jungermannia leiantha). ainiolan niitty on perinnemaisemainventoinnissa valtakunnallisesti arvokkaaksi todettu laidunniitty, joka on Uudenmaan hienoimpia tuoreita niittyjä. Pähkinäniemi irkkalan Pähkinäniemi on hyvin rehevää lehtipuuvaltaista pähkinälehtoa, jossa maaperän kalkkipitoisuuden vuoksi kasvaa monia harvinaisia ja uhanalaisia kasvi ja sienilajeja. Lehto on puustorakenteeltaan erikoinen: kuusia on niukasti ja alueella on järeitä haapoja ja koivuja, joilla kasvaa uhanalaista haapariippusammalta (Neckera pennata). Suomukkaa on lehdossa useita satoja versoja. Pähkinäniemi on erityisesti sienilajiston suhteen ainutlaatuinen: lehdossa kasvaa kalvomaljakas (Karstenella vernalis), jota ei tunneta mistään muualta maailmasta. Muita Pähkinäniemen harvinaisuuksia ovat kuoppajänönkorva (Otidea phlebophora), joka on aiemmin tavattu Suomessa vain kerran ja päärynärisakas (Inocybe fraudans). Paloniemen kedot Paloniemessä on kumpareista ja kallioista harvaa mäntyvaltaista metsää ja koivuvaltaisia alueita. Kalliokumpareilla on runsaslajista ketokasvillisuutta, koivuvaltaiset alueet ovat hakamaisia. Tien eteläpuolen kasvillisuudessa on viljelyjäänteitä ja venäläistulokkaita. Alue on perinnemaisemainventoinnissa luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi. Lajistossa on mm. uhanalainen etelänhankasammal (Riccia beyrichiana). Outamo Outamossa on Porsaslammen ja arolanlahden rannoilla laaja metsäinen kallioalue, jolla on useita korkeita huippuja. Porsaslammen ja arolanlahden välisellä kallionalusrinteellä kasvaa isoja haapoja, joiden on havaittu toimivan erityisesti suojeltavan, uhanalaisen liito oravan (Pteromys volans) elinympäristönä. Porsaslammen rantakalliot ovat amfiboliittia, muutoin kalliot ovat hapanta gneissiä. Kallioseinämillä on paikoin hieman kalkkivaikutusta. Kallioilla on edustavaa 4
kallioniittykasvillisuutta mm. kangasajuruoho, isomaksaruoho, karvakiviyrtti, haurasloikko ja haisukurjenpolvi. Sammallajistossa on uhanalaisia lajeja mm. haprakarvesammal ja isokarvesammal. Outamon kallioilla on useita rauhoitetun uhanalaisen perhosen elinpaikkoja. Myllylammen itäpuolella on korkea ja jyrkkä rantakallio. Kallio on hapanta gneissiä. Länsirinteen kalliokasvillisuus vaihettuu kallion laella kangasmetsäksi. Kallioseinämän valuvetisessä tyviosassa on paikoin mesotrofista sammalkasvillisuutta. Kokonaisuutena Myllylammenkallio on edustava oligo mesotrofinen kallio. Lajistossa on mm. valtakunnallisesti uhanalaiset hapra ja isokarvesammal (Frullania fragilifolia ja Frullania tamarisci) sekä Uudellamaalla uhanalainen kalliotakkusammal (Ulota hutchinsiae). Myllylammen laskupuron pähkinälehto on hieno yhtenäinen pähkinälehtoalue, joka on pääosin lehtipuuvaltaista. Alueella on kasvillisuudeltaan edustavaa ja näyttävää pähkinälehtoa. appulan saarnilehto Lehto sijaitsee Haukkavuoren kalliorinteiden koillispuolella. Alueella on yksi Uudenmaan suurimpia luontaisia saarnikoita. Puusto on pääosin kuusivaltaista, saarnia on sekapuuna. Alueen keskellä on saarnivaltaisiakin osia. Kasvillisuus on pääosin saniaisvaltaista lehtokorpea. Alueelta on löydetty uhanalainen viherukonsieni (Lepiota grangei), joka on tavattu Suomesta vain kahdesta paikasta, ja toinen harvinainen ukonsienilaji (Lepiota subgracilis). Kohagen (Karjaa) Kohagenin luonnonsuojelualue on kaksiosainen lehtoalue Bruksträsketin ja Lohjanjärven rannoilla. Kohagen on erityisen edustava lounaissuomalainen vuokkovyöhykkeen lehto, jonka maaperässä on kalkkivaikutusta. Puustossa on mm. tammia. Pähkinäpensaan lisäksi pensaskerrosta luonnehtivat tyypilliset lehtopensaat kuten lehtokuusama, koiranheisi ja näsiä. Aluskasvillisuudessa on useita vaateliaita lajeja. Alueelta on vanhoja tietoja uhanalaisista kämmekkälajeista. Uhanalaiset rikkiorakas (Hydnellum geogenium) ja mäyränkääpä (Boletopsis leucomelaena) on tavattu alueelta. Lövkullaudden (Karjaa) Lohjanjärveen pistävän kalkkipitoisen Lövkullaudden niemen luoteisosassa sijaitsee laaja ja monipuolinen lehto. Niemen länsiranta on jylhää kalkkikalliota. Kalkkikallion paljastumissa kasvaa mm. ruoholaukkaa. Lehdon lajistoon kuuluvat lehtoneidonvaippa, soikkokaksikko, velholehti ja lehtosinijuuri. Alueella on pesinyt ja pesinee edelleen uhanalainen laji. Suojelutilanne (%): i suojeltu 71 Yksityinen luonnonsuojelualue 29 Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot: Pitkänperänlahti 5
Osa alueen pinta ala on 7,8 hehtaaria. Pitkänperänlahti kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Alue on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Osa ranta alueesta on hankittu valtiolle luonnonsuojelualueeksi (pinta ala 4,5 ha). Myös muut ranta alueet (noin 2,3 ha) toteutetaan luonnonsuojelulain keinoin. Kaitalampi Osa alueen pinta ala on yhteensä 8,9 hehtaaria. Alueella on 1,2 hehtaaria jo perustettua suojelualuetta. Suolammen reunassa on myös kallioaluetta (5,6 ha), jonka suojelu toteutetaan maa aineslain keinoin. Kallio on vahvistetussa seutukaavassa merkitty sl kohteeksi (arvokas luontoalue). Aiemmin perustetun suojelualueen ja kallioalueen väliin jäävän pienen suon (2,1 ha) toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Torhola Alue kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja rantojensuojeluohjelmaan sekä on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Alueen pinta ala on 3,3 hehtaaria. Toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki. Selkäsaaret Alue ei kuulu valtakunnallisiin suojeluohjelmiin. Saarten pinta ala on yhteensä 1,7 hehtaaria. Toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Kirkkovuori Kirkkovuori on arvokasta kallioaluetta. Sinne on perustettu luonnonsuojelualue, jonka pinta ala on 2,4 hehtaaria. Tamsaari ja Seppälänsaari Osa Tamsaarta kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Natura alueeseen sisältyvän osan pinta ala on 12 hehtaaria. Tamsaaren Lohjan puoleinen osa on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Tamsaaren suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain keinoin. Seppälänsaaren lehdot sijaitsevat jo perustetulla suojelualueella (suojelualueen pinta ala on 5,4 ha). Seppälänsaaren etelärannalla on perinnemaisemainventoinnissa maakunnallisesti arvokkaaksi todettua laidunniittyä. Natura alueeseen sisältyvän rannan pinta ala on 2,6 hehtaaria. Toteutuskeinona maanomistajan kanssa tehtävä sopimus. Tolpoonkallio Tolpoonkallio on kallioaluekartoituksessa inventoitu arvokas kallio, pinta alaltaan 5,7 hehtaaria. ahvistetussa seutukaavassa kallion Lohjan puoleinen osa on varattu suojelualueeksi. Toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Kalkkimäki 6
Kalkkimäki on arvokas kallioalue, pinta alaltaan 20,1 hehtaaria. Pääosa alueesta on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki. Hausnummi ja Paavolan seuraintalon keto Alueen pinta ala on 5,4 hehtaaria. Hausnummi on arvokas kallioalue (5,1 ha). Pääosa siitä on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki. Paavolan seuraintalon keto (0,3 ha) on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Huhtasaaren lehto Alueen pinta ala on 10,6 hehtaaria. Kohteesta 5 hehtaaria kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Alueella on 3 ha aiemmin perustettua suojelualuetta. Koko Natura osaalue on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki (toteuttamatonta aluetta 7,6 hehtaaria). Tamminiemi ja Märkmäki Alueen kokonaispinta ala on 22,6 hehtaaria. Brännvikenin ranta alueet kuuluvat valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. 2 hehtaaria alueesta kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Tamminiemi), Märkmäki ja kaistale Brännvikenin pohjukkaa on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi (yht. 19,9 ha). Tamminiemi ja Brännvikenin pohjoisranta on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteutuskeinona on luonnonsuojelulaki: toteuttamatta on 3,6 hehtaaria. Taka Hikiän lehto ja ainiolan niitty Lehto kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi (pinta ala 15,1 ha). ainiolan niitty on perinnemaisemainventoinnissa valtakunnallisesti arvokkaaksi todettu perinnebiotooppi, jonka toteutuskeinona on maanomistajan kanssa tehtävä sopimus (pinta ala 4,5 ha). Pähkinäniemi Alueen pinta ala on 5,8 hehtaaria. Pääosa alueesta kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Pähkinäniemi on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki. Paloniemen kedot Alueen pinta ala on 6,4 hehtaaria. Alue on Lohjan kunnan omistuksessa. Kunta myös hoitaa kohdetta. Toteutuskeinona on kunnan kanssa tehtävä sopimus. Outamo Osa alueiden yhteispinta ala on 25,7 hehtaaria. Myllylammen kallio (3,8 ha) on kallioaluekartoituksessa inventoitu arvokas kallio. Sen ja Porsaslammen arolanlahden kallion (17,7 ha) toteutuskeinona on maa aineslaki. Myllylammen laskupuron pähkinälehto toteutetaan luonnonsuojelulain keinoin (4,2 ha). 7
appulan saarnilehto Lehto kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja on vahvistetussa seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Toteutttamiskeinona on luonnonsuojelulaki (5,9 ha). Kohagen Kaksiosainen luonnonsuojelualue, joka sisältyy myös rantojensuojeluohjelmaan. Pinta ala on 14,1 hehtaaria. Lövkullaudden Kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja rantojensuojeluohjelmaan. Alueen pinta ala on 27,3 hehtaaria.toteuttamiskeinona on luonnonsuojelulaki. Luontodirektiivin luontotyypit (% ): Luontodirektiivin liitteen II lajit: 3150 6210 6270 6280 6430 6520 7140 8210 8220 9020 9050 9080 9180 1910 Magnopotamion tai Hydrocharition kasvustoiset luontaisesti ravinteiset järvet 12 Puoliluontaiset,kuivat niityt kalkkipitoisilla alustoilla (Festuco brometalia) (*tärk 1 *Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt 1 *Alvarit ja kalkkivaikutteiset kalliokedot 2 Kostea suurruohokasvillisuus 1 uoristojen niitetyt niityt 0 aihettumissuot ja rantasuot 1 Kasvipeitteiset kalkkikalliot 10 Kasvipeitteiset silikaattikalliot 11 *Fennoskandian hemiboreaaliset luontaiset jalopuumetsät 6 Boreaaliset lehdot 30 *Fennoskandian metsäluhdat 0 *Tilio Acerion rinne, vyörymä ja raviinimetsät 2 *liito orava Lintudirektiivin liitteen I linnut: 1381 A193 A002 A119 x katkokynsisammal kalatiira kuikka luhtahuitti uhanalainen laji 8
Muuttolinnut: uuttukyyhky Muuta lajistoa: härkälintu idänuunilintu pikkutikka uhanalainen laji lehmussepikkä lohjanseppä uhanalainen laji etelänhaivensammal etelänhankasammal etelänruostesammal haapariippusammal haisumalikka haprakarvesammal hirvenkello isokarvesammal isolimalakki isomyyränlakki isotuppisammal itutumpurasammal jäykkäpitkäpalko kalkkikuppijäkälä kalkkilukinsammal kalliokärpänsammal kalliokeuhkojäkälä kalliopunossammal kalliorikko kalliotakkusammal kalvomaljakas ketopiippo kirkiruoho korvasienilaji kuoppajänönkorva kynäjalava lakkakääpä M 9
lastusammal lautasmalikka lehtomatara lehtoneidonvaippa limipullokas louhunahkajäkälä luutasammal mäyränkääpä nahkahyytelöjäkälä nokkalehväsammal outomalikka päärynärisakas pahtaomenasammal peltorusojuuri pesäjuuri piikkituhkelo pikkulovisammal poimukesijäkälä poimuvita punareunamaljakas punavalkku raidankeuhkojäkälä M räpelö rikkiorakas saarni säievalmuska säiläsammal sammalkultajäkälä seinäraunioinen silomunuaisjäkälä sirohuurresammal suipputammukansammal suomukka suomupullokas suoninahkajäkälä tummajyväslakki SP 10
tunturihopeasammal tunturikiviyrtti tuoksukäppyräsammal turrisammal uhanalainen laji valkokarhikka valumahiirensammal viherukonsieni viitasammal vuorijalava vuorimunkki 11